Tuopillinen tuttavan kanssa

[Jason Lowett]

[Tänne odottelen Leighiä pelailemaan! Vähän sisällötöntä, mutta eiköhän nää avausvuorot yleensä ole.]

Jason astui sisälle Tylyahon Kolme luudanvartta -majataloon kumartaen oviaukossa aavistuksen verran, kenties tottumuksesta, sillä pitkä mies olisi hyvin mahtunut sisälle suoranakin kulkien. Tylypahkan parantaja Jason Lowett oli ajoittain varsinainen kömpelys, pitkät raajat eivät koskaan olleet tehneet liikkumista helpoksi, puhumattakaan nykyisellään surkeasta syvyysnäöstä, olihan Jason onnistunut sokeuttamaan toisen silmänsä työtapaturmassa. Nykyisin sokeutumisesta muistutti lähinnä hailakka ja pitkänomainen arpi, joka kulki yläluomelta alaluomelle lähes pystysuorassa.

Ulkona oli satanut hieman jotain lumensekaista vesiräntää, ei mikään kovin kaunis talvisää. Jason pudisti enimmät märät loskapaakut mustan viitan verhoamilta harteiltaan lattialle ulko-oven eteen ja vei vasenta kättään vaaleiden pitkien hiustensa yli, ne olivat selvästi märät, mutta edelleen siististi kiinni ponnarilla ulottuen puoleen selkään. Parantaja hymyili odottavasti ja mielessään lähes pomppi innostuksesta, hän oli oikein avovaimonsa luvalla tullut töiden jälkeen yhdelle tuopilliselle Kolmeen luudanvarteen. Viime kerrasta olikin jo aikaa.. Jasonin mieli palasi yli neljän vuoden takaiseen iltaan, jolloin Archibaldin kanssa vietetty pubi-ilta olikin muuttanut Jasonin elämää varsin radikaalisti.. Eipä mies ollut arvannut päätyvänsä yhteen Archibaldille riitaa haastaneen, ajoittain melko kuumapäisen pimeyden voimilta suojautumisen opettajan Imogen Westin kanssa. Puhumattakaan lapsen saamisesta.. No, yksi asia johti toiseen..

Jason huomasi hämmästyksekseen pubin olevan melko täynnä, vapaita paikkoja ei juurikaan ollut. Vapaata tilaa oli lähinnä baaritiskin yhteydessä korkeilla jakkaroilla, kaikki pöydät tuntuivat olevan täynnä vaihtelevan näköistä porukkaa. Eipä Jason toisaalta olisi halunnutkaan yksinään varata kokonaista pöytää, joten mies suuntasi harmistumatta baaritiskille yhdelle tyhjistä tuoleista ja tilasi välittömästi itselleen tuopillisen olutta ja tuliviskin. Ei kai kukaan välittäisi, jos yhdestä tulisikin kaksi? Parantaja odotti nyt jo täysin malttamattomana tilaustaan ja otti juomat innokkaasti kaksin käsin vastaan laskien ne eteensä baaritiskille ennen niiden maksamista. Maksettuaan Jason nosti tuopillisen olutta huulilleen, henkäisi syvään ja siemaisi olutta sulkien silmänsä.
"Autuus", mies totesi ääneen. Ainoastaan juomaseura harmillisesti puuttui, mutta oma aika oli kuitenkin aina omaa aikaa, olihan Jason oppinut koti-isänä ollessaan, että edes vessakäynnit eivät välttämättä tarkoita yksityistä aikaa.. Jason ei siis antanut seuran puuttumisen harmittaa itseään.

[Leigh Blue]

Kolmesta luudanvarresta oli tullut Leighn vakipaikka melko nopeasti sen jälkeen, kun hän aloitti työt Tylypahkassa. Heti ensimmäisen viikon jälkeen hän oli huomannut, että oman työpaikan yhteydessä asuminen tarkoitti käytännössä sitä, että olit töissä tai vähintäänkin työvalmiudessa usein kaksitoista tuntia vuorokaudesta. Toisinaan hänen täytyi hoitaa öisinkin joitakin kiireellisiä tehtäviä, ja säännöllisin väliajoin hänen oletettiin osallistuvan myös käytävien yölliseen vartiointiin omalla vuorollaan, aivan kuten kaikki opettajatkin tekivät. Työn ja vapaa-ajan erottaminen oli käynyt huomattavasti vaikeammaksi kuin silloin, kun hän oli käynyt tekemässä määrätyt tunnit vanhempiensa firmassa ja saanut viettää vuorokaudesta jäljelle jäävän loppuajan aivan kuten itse tahtoi. Niinpä silloin, kun miehelle vapaita siunaantui, hän suuntasi usein Kolmeen luudanvarteen: se oli tarpeeksi kaukana koulusta ja mikä tärkeintä, siellä tarjoiltiin rentoutumista edistäviä mallas- ja muita juomia.

Olisihan hän toki voinut lähteä käymään Edinburghissakin - opettajille ja muille henkilökunnan jäsenille linnan alueelta kauemmaskin lähteminen viikonloppuisin oli aivan sallittua, toisin kuin oppilaille - mutta hänellä ei oikeastaan ollut, mihin mennä. Leigh ei ollut halunnut tuhlata puolia palkastaan alkamalla vuokrata omaa asuntoa, jossa voisi oleilla vain silloin tällöin, eikä vanhempienkaan luona vierailu suurimman osan ajasta tuntunut kovin mielekkäältä viikonlopputekemiseltä alle kolmekymppiselle miehelle. Eläessään pitkälti jästimaailman syövereissä Leigh oli pikkuhiljaa Tylypahkan päätyttyä etääntynyt kouluaikaisista velho- ja noitaystävistään, ja nyt, tyrittyään uransa väärillä valinnoilla hän ei ollut tiennyt, mitä kertoisi Edinburgin jästituttavilleen. Kuinka hän selittäisi päätöksensä lopettaa työ, jossa oli ollut kaikkien mielestä ilmeisen hyvä? Kaiken kukkuraksi olisi pitänyt keksiä jonkinlainen valhe uudesta työpaikasta kaukana Edinburgin sykkeestä. Kaikki se oli tuntunut niin monimutkaiselta, että Leigh oli lähinnä vain tökerösti kadonnut entisestä elämästään.

Siemaistessaan ensimmäisiä kulauksia illan kolmannesta oluestaan Leigh hämmästyi hieman huomatessaan tutun miehen astelevan sisään pubiin. Jason Lowettiin hän ei ollut täällä vielä koskaan törmännytkään, vaikka olikin viettänyt pubissa viikonloppuillan jos toisenkin, oppinut tunnistamaan vakikasvoja ja tehnyt useamman uuden tuttavan. Selvästikään oluen juominen, ainakaan ihmisten ilmoilla, ei ollut miehelle mikään säännöllinen harrastus. Luultavasti parantajantyön ja Jasonin mainitseman vauva-arjen välillä palloilu pitivät miehen huomattavasti kiireisempänä kuin Leigh osasi tilustenvartijan työssään edes kuvitella. Se oli luultavasti myös syy sille, etteivät miehet tähän mennessä olleet sen syvemmin tutustuneet, vaikka koulussa aamiaispöydässä käyty jutustelu oli ainakin saanut Leighn siihen käsitykseen, että Jasonissa olisi hyvinkin potentiaalia juttuseuraksi. Tämä ajatus mielessään hän kiemurteli pois varjoisan nurkkapöytänsä uumenista ja lähestyi tuoppi kädessään baaritiskiä.

“Katsos äijää, oikein kaksin käsin”, Leigh totesi virne naamallaan parkkeeratessaan itsensä pitkänhuiskean parantajan viereen yhdelle tiskin eteen asetetuista penkeistä. “Pitkästä aikaa viikonloppuvapailla vai? Kippis sille”, hän jatkoi, nosti hieman tuoppiaan ja otti sitten kulauksen. Leigh ei ollut mikään ujo poika muutenkaan, eikä edes vielä mitenkään humaltunut, mutta pelkkä assosiaatio humalaan, jonka oluen maku sai hänen aivoissaan aikaan, sai hänen olonsa normaalia rennommaksi. “Sopiiko liittyä seuraan?”

[Jason Lowett]

"Joo, tottahan toki sopii!" Jason totesi yllättyneellä ja varsin kovallakin äänellä, sillä olihan täpötäydessä kapakassa lähes korviahuumaava puheensorina taustameluna. Parantaja ei ollut lainkaan huomannut tylypahkan riistanvartijaa pubin asiakkaiden joukossa, vaikka olisihan sitä luullut, että Leighn kiharainen pää olisi pistänyt helposti silmään isostakin väkijoukosta.. Olikin vain kaikessa rehellisyydessä myönnettävä, että innostuksissaan Jason ei ollut tutkaillut ympäristöään kovinkaan tarkasti, vaan oli suunnannut suoraan baaritiskille sen enempää ympärilleen katselematta.

Jason nosti jälleen oluttuopin huulilleen ja siemaisi olutta hitaasti, pyöritellen sen maltaista aromia suussaan. Viimeisen kymmenen vuoden aikana mies oli oppinut arvostamaan hyvin pantua pintahiivaolutta, jota myös tämä tuopillinen edusti. Pienen fiilistelyhetken jälkeen Jason laski tuopin oikeasta kädestään takaisin baaritiskille ja nousi baarijakkaraltaan sen verran, että sai sen käännettyä muutamia asteita oikealle, kohti vieressään istuvaa Leighiä. Jakkaraa siirrettyään parantaja parkkeerasi takapuolensa takaisin sen päälle, mutta tällä kertaa siten, että sai esteettömän näkymän kohti vieressään istuvan Leighn kasvoja. Kovassa melussa kun huulion näkeminen auttoi kuulemaan.
"Itseasiassa.." Jason aloitti hitaasti, kuin olisi jo hieman hiprakassa oluesta, oikeastaan ollen hiprakassa onnesta ja omasta ajasta. "Harmittelinkin tässä juuri ajatuksissani hieman sitä, että täydellisen illan pilaa vain seuran puuttuminen. Eli siinä mielessä on pieni onnenkantamoinen, että olet täällä tänään."

Jason tutkaili Leighn kasvoja. Parantaja muisti Leighn entuudestaan kouluajoilta, tosin viiden vuoden ikäeron vuoksi Jason ei ollut juurikaan ollut henkilökohtaisesti Bluen kanssa tekemisissä. Leighn kasvot kuitenkin muistuttivat etäisesti siitä kakkosluokkalaisesta pojasta, joka oli uskaltanut hyödyntää huomattavasti itseään vanhemman oppilaan, Jason Lowettin, läksyjentekopalvelua etenkin loitsujen ja muodonmuutosten kohdalla. Niin käytti moni muukin tuohon aikaan.

"Joo-o, olen vain pitkästä aikaa onnistunut järjestämään viikonloppuni siten, että Imogenilla on aikaa olla kotona Allenin kanssa. Toki Allenin voisi viedä hoitoonkin, mutta tällä hetkellä kolmevuotiaan uhma on huipussaan.. Ajattelimme, että pystymme olemaan johdonmukaisempia kasvattajia, jos komennamme Allenia itse uhmamyrskyjen heitteissä.." Allen tosissaan oli löytänyt oman mielipiteensä ja äänenvoimakkuutensa. Poika sai toistuvia lattialleheittäytymiskohtauksia, kun asiat eivät menneet juuri niin, kuin hän oli itse mielessään ajatellut. Jasonin äidin mukaan Jasonilla itsellään ei koskaan ollut ollut vastaavanlaista uhmaa, kuin Allenilla, joten Jason oletti sen piirteen tulevan Imogenin puolelta..

"Hei!" Jason pysäytti ohitseen kulkevan baarimikon. "En aio juoda tänään yksin, joten toisitko myös vieressäni istuvalle herrasmiehelle yhden tuliviskin? Kiitos. Minun laskuuni."

"Oletan, että juot tuliviskiä?" Jason sanoi tutkaillen Leighn oluttuoppia, joka oli vielä melko täynnä. Olikohan kyseessä miehen ensimmäinen olut?
"No, olemme ehtineet vaihdella kuulumisia lähinnä aamiaisella, silloinkin varsin pintapuolisesti. Kerropa nyt hieman vanhalle tutulle, että mikä toi sinut tylypahkaan? Vieläpä tilustenvartijaksi? Viimeksi kun olen kuullut nimesi, kuulin että autoit vanhempiesi firmassa, mutta siitä on aikaa jo runsaasti. Olen edelleen käyttänyt teidän yritystä etenkin lääkeyrttien ostoon.." Jason sanoi hieman mietteliäästi. Jossakin Jossain majatalon hämyisässä nurkassa jonkun asiakkaan ääni oli jo kohonnut lähes huudoksi, kaikille majatalon ja pubin asiakkaille oli jo varmasti käynyt selväksi, kuka oli pettänyt ja ketä yhden poloisen miesasiakkaan elämänkaaressa.

[Leigh Blue]

(( ÄÄÄÄÄÄ anteeksi kun peli on seisonut! Lupaan, ettei tuu enää näin pitkiä katkoja. ))


“Huh, kuulostaa aikamoiselta duunilta”, Leigh totesi toisen selitettyä muutaman sanasen ruuhkavuotisesta perhearjestaan. “Minulle kasveissa ja eläimissä on ihan tarpeeksi eloa.” Jason ei ollut häntä kuin muutamia vuosia vanhempi, mutta Leigh ei osannut kuvitella itseään vaimon ja lapsen kanssa ainakaan seuraavan viisivuotisen sisään. Itse asiassa perus perhearki oli hänen ajatuksistaan yhtä kaukana kuin se oli ollut viisi vuotta takaperin, joten oli tuskin kovin todennäköistä, että sellainen hänen lähitulevaisuudessaan siinsi. Leigh hämmästeli välillä kovastikin sitä, kuinka hänen ikäisensä ja usein jopa nuoremmatkin ihmiset jaksoivat huolehtia lapsistaan ja tuntuivat jopa pitävänkin siitä - hänen kun oli välillä vaikea saada itseään edes suihkuun ja syöminenkin oli ollut huomattavasti epäsäännöllisempää silloin, kun ei ollut saanut kolmea valmiiksi tarjoiltua ateriaa päivässä. “Paras rentoutua nyt sitten ihan kunnolla”, mies virnisti Jasonille ja otti suuren siemauksen oluestaan.

Leighn virne vain leveni, kun hänen juttutoverinsa päätti tilata heille pari tuliviskiä.
“Kyllähän tuliviski aina kelpaa.”

“Noh…” hän aloitti, mietiskellen samalla, kuinka sanansa asettaisi. Kuinka paljon hän kertoisi Jasonille ja kuinka paljon jättäisi kertomatta? Tuomitsisiko mies hänen tekonsa? Totuus ei kieltämättä ollut hänelle itselleen kovin mairitteleva eikä Leigh halunnut vatvoa sitä, joten hän päätti kiertää sen. “Sanotaanko nyt näin, että ehkä perheyrityksessä työskentely on toisenlaisten ihmisten heiniä… Hyvin ne siellä pärjäävät ilman minuakin. Ei siinä juuri päässyt itsenäistymään, kun piti jatkuvasti olla raportoimassa tekemisiään omille vanhemmilleen”, Leigh heitti näennäisen rennosti. Samalla hän otti kiitollisena vastaan tuliviskinsä, jonka baarimikko juuri silloin tiskille toimitti. “Kaipasin hieman uusia tuulia. Vaikka”, hän jatkoi virnistäen, “ehkä Tylypahka nyt ei ollut ihan paras mahdollinen valinta itsenäistymiseen uudessa ympäristössä. Mutta no, ainakin se on vaihtelua. Tilaisuus tuli vastaan ja minä tartuin siihen.” Hän otti pienen siemauksen viskistä ja oli samalla kiusallisen tietoinen ympäripyöreästä vastauksestaan. Toisaalta he olivat Jasonin kanssa enemmän hyvänpäiväntuttuja kuin sydänystäviä, joten ympäripyöreys kuului asiaan.
“Tässä on vielä elämä vähän auki, jos niin voi sanoa”, Leigh jatkoi vielä viskiään maistellen.

“Mitenkäs sinulla, kuinka parantajan työ maistuu? Minähän tein ennen tavallaan vähän samaa hommaa, mutta jästiasiakkaille. En siis ollut lääkäri, mutta tein kyllä jonkinlaisia hoitoja yrtit apunani.” Leighn oli ollut tarkoitus suunnata keskustelu toveriinsa, jottei joutuisi kiemurtelemaan hankalien kysymysten alla, mutta kysymyksenjälkeiset sanat olivat lipsahtaneet hänen suustaan ennen kuin hän oli ehtinyt itsekään tajuta sitä. Ensimmäistä kertaa hetkeen hän pääsisi vaihtamaan sanasen intohimostaan jonkun kanssa, joka ymmärtäisi. Hän ei ollut tajunnutkaan, miten paljon tätä osaa entisestä elämästään kaipasi.

//Roolipelipisteet palkittu tähän saakka. -Caine

[Jason Lowett]

((En ees enää kehtaa pahoitella tätä kuoleman pitkää taukoani.......))

Leighin puhuessa Jason pyöritteli tuliviskilasiaan sormiensa lomassa, tarkastellen nesteen täyteläistä väriä. Leighin sanat tyydyttivät Jasonin mieltä, joka ei jaksanut olla kovinkaan utelias tähän aikaan. Pintapuolinen keskustelu riitti miehelle enemmän kuin hyvin, sillä eipä miehellä tarkoituksena ollut tulla sieluaan vuodattamaan alunperinkään. Toisaalta Jason myös kuuli työpäiviensä aikana parantajan roolissa varsin rankkojakin juttuja teini-ikäisten elämään liittyen, joten huoleton small talk tuntui hengähdystauolta työarjen keskellä. Jason otti tilkan viskiä kielelleen ja pyöritteli sitä suussaan autuaasti, fiilistellen samalla juttukumppaninsa huolettoman kuuloisesti ilmaan heitettyjä sanoja. Eipä siitä ollut loppujen lopuksi montaakaan vuotta, kun parantaja itse oli ollut tilanteessa, jossa elämä oli auki, vailla suuntaa. 'Asioilla on tapana järjestyä, Jasonin teki mieli todeta, mutta sai hillittyä kielensä moisten kliseiden viljelyltä.

"Mm, no onhan tässä kieltämättä tullut mietittyä alanvaihtoa, vaikkapa kirjastonhoitajaksi.." Jason totesi pohdiskelevaan sävyyn vakava ilme kasvoillaan. Pienen dramaattisen hiljaisuuden jälkeen miehen suupieli kuitenkin alkoi nykiä hymynpoikasen tunkiessa läpi, kuvitella, Jason Lowett nyt pölyisten kirjapinojen takana pienet lukulasit nenällään, tuimalla ilmeellä kieltämässä oppilaita meluamasta!

"Ei, totta puhuen olen kyllä ihan tyytyväinen työhön, saamme hyvin Imogenin kanssa sovitettua aikataulujamme näin ja tulotkin mahdollistavat ihan meille sopivan elämän." Jasonin ääni hukkui hetkeksi ympäristön meluun, joku oli juuri alkanut haastaa riitaa vierustoverinsa kanssa jonkin matkan päässä Leighin selän takana.
"Mutta onpas hauska kuulla, että sinäkin olet kiinnostunut näistä parantamisasioista", Jason totesi posket innostuksesta ja ehkä hieman viskistäkin punehtuen. "Olenkin kuullut, että jästeillä on erilaisia uskomus- ja tapahoitoja, sellaisiako tarkoitat? Entinen kollegani Joshua Hayes tiesi niistä enemmän, hän olisi varmasti mielellään jututtanut sinua. Oletko harkinnut parantajakouluun hakemista, se voisi ehkä olla sinun juttusi vielä enemmän kuin.. Tilustenhoito?" Totta puhuen se, mitä Jason muisti Leighin silloisesta koulumenestyksestä, ei ollut kovinkaan mairittelevaa. Toisaalta eihän Jason sitä tiennyt, paljonko Leigh oli petrannut sen jälkeen, kun Jason itse oli lähtenyt koulusta jatko-opintoihin parantajaksi kouluttautumaan. Turha tuomita ketään vanhojen perusteella.. Jason kumosi viskinsä loppuun ja siirtyi takaisin oluen kimppuun, kiinnostava keskustelu tuntui kiihdyttävän myös juomistahtia innostuksen kohotessa vauhdikkaasti kohti lapasesta lähtemistä.

"Haluatko lisää viskiä? Haluan ilman muuta tietää kuvioistasi lisää", pitkänhuiskea parantaja pikemminkin totesi kuin kysyi, kurottautuen baaritiskin yli huikkaamaan lisätilauksen viskistä. Samaan aikaan melu Leighin takana olevassa pöydässä vain kasvoi muuttuen vihamieliseksi.

[Leigh Blue]

Jasonin mainitessa vaimonsa nimeltä ja viitatessa taas Leighlle hieman hektiseltä vaikuttavaan perhearkeensa ja sen aikatauluttamiseen Leighlle tuli mieleen, olisiko hänen pitänyt kysyä jotain toisen perheestä. Sellainen kai yleensä koettiin kohteliaana, mutta toisaalta hän ei tiennyt Jasonin lähimmäisistä juuri mitään eikä häntä oikeastaan kiinnostanutkaan. Miestä oli oikein hyvää seuraa siinä niin itsenään, juuri nyt pubissa iltaa viettämässä, mutta ei Leigh oikeasti halunnut hänen koti-isä- tai aviomiespuoleensa tutustua. Niinpä hän jätti aikuisten ihmisten kohteliaisuudet sikseen ja hörppi juomiaan yhä tiuhenevaan tahtiin intoutuessaan keskusteluun omista intohimoistaan.

“Kyllä joo, todennäköisesti puhumme samasta asiasta. Kokemukseni mukaan tosin sanoisin, että tarpeeksi hyvä energiahoito yhdistettynä fytoterapiaan kyllä toimii, uskoo asiakas sitten paranemiseen tai vaivan helpottamiseen vastaanotolle tullessaan tai ei. Siksi itse pidän enemmän termistä ‘luontaishoito’”, Leigh totesi kuulostaen yhtäkkiä hämmästyttävän asialliselta päästessään pureutumaan edellisen ammattinsa saloihin. “Parantaminen voisi olla sitä lähempänä kuin tilustenhoito, mutta toisaalta olen kyllä tottunut viettämään paljon aikaa ulkosalla… Lisäksi mielenkiintoni kohdistuu loppujen lopuksi enemmän erilaisten kasvien ja yrttien hyötykäyttöön, joka toki on osa parantamistakin, mutta jossa jästit saattavat melkein olla meitä velhoja parempia. Ainakin he ovat paneutuneet asiaan syvemmin, koska heillä ei ole taikuutta, jotta käyttää hyväksi parantamisessa.” Eikä sitä juuri mainittavan paljon enempää ollut tosin hänelläkään, ainakaan hallitussa muodossa.

“Hauskaa kyllä, monet jästit kokevat energiahoidot vähän niin kuin taikuutena”, Leigh hymähti kulauttaessaan juomansa loppuun ja puheensa soljuessa vähän sinne sun tänne.
“Otan mielelläni lisää viskiä”, hän tokaisi pamauttaessaan tyhjän lasinsa pöytään. “En olekaan pitkään aikaan päässyt puhumaan tällä tavalla -” hänen viimeiset sanansa hukkuivat mölyyn, jota lähimmässä pöydässä oleva porukka oli pitänyt jo hetken aikaa, mutta joka yhtäkkiä nousi varmasti montakymmentä desibeliä. Leighn oli ollut tarkoitus sanoa ‘kollegojen kesken’, sillä hän oli muutaman viime lauseen ja alkoholijuoman aikana alkanut tuntea mukavaa yhteenkuuluvuutta juttukaverinsa kanssa, mutta sen sijaan että olisi kuullut edes mitä hänen omasta suustaan tuli, hän kuuli ainoastaan käheä-äänisen pubinaisen kirkunaksi kohonneen kiroamisen takaansa. Leigh oli juuri aikonut luoda merkitsevän katseen ja pyöritellä silmiään Jasonille, kun jotain kivikovaa yhtäkkiä pamahti hänen takaraivoonsa, vihlaisten erittäin kipeästi. Hän rekisteröi jaloistaan lasin helinää kääntyessään automaattisesti ympäri katsahtamaan, mitä hänen takanaan oikein tapahtui.

“MITÄ HELVETTIÄ?!” Leigh karjui samalla kun hänen takaraivoaan jyskytti pahemmin kuin koskaan. Sattuneesta syystä huutaminen särki hänen korviaan, mutta hän oli niin vihainen ja viskeissä ja yllätetty, ettei välittänyt, vaan kirosi hieman lisää.
“Jason, näitkö sinä tuon?” hän kysyi kiihtyneesti hakiessaan tukea seuralaisestaan.
“Ettekö te helvetin pubiruusut ja -penat voi mennä surkeisiin kotiinne riitelemään viinahuuruissanne ihmisten ilmoilla taistelun sijaan?” hän puuskahti vihaisena. Seurueen kaapinkokoinen mutta sameasilmäinen - selvästikin alkoholisoitunut ja nytkin aivan tuhannen tuiterissa - mies näytti siltä, että saattaisi kohta käydä häneen kiinni. Se ei tosin ollut vielä täysin uponnut Leighn omaan viskinrohkaisemaan tajuntaan.

[Jason Lowett]

//Katsos en huomannutkaan jatkoa!//

Jason nyökkäili Leighin puheille hymyn kareillessa huulillaan, miellyttävä alkoholin suoma lämpo tuntui jo aivan sormenpäissä asti. Tuntui niin mukavalta jutella omista kiinnostuksen kohteista jonkun kanssa, joka tuntui olevan yhtä innoissaan aiheesta. Etenkin kiinnostavaa oli Leighin tietous jästimaailman lääkintätavoista, se kun oli aihe, jota parantajakoulutuksen aikana lähinnä sivuttiin. Yleinen asenneilmapiiri tuntui olevan sellainen, että miksi jästikeinoihin nyt niin perehtyä, kun taikuus onnistui niin monessa asiassa niin nopeasti. Leighin sanat saivat Jasonin pohtimaan, olisiko syytä tutustua jästien lääkintäkeinoihin hieman paremmin, kenties Leigh'stä olisi myös hyötyä sillä saralla..

Jason päätti heittää ilmoille kysymyksen siitä, voisiko Leigh ajatella perehdyttävänsä Jasonia aiheeseen jossain kohtaa tarkemminkin. Kysymys ei kuitenkaan koskaan ehtinyt muotoutua ajatuksista sanojen tasolle, sillä juuri kun Jason oli ehtinyt avata suunsa puhuakseen, tapahtui jotain järkyttävää, joskin ei aiemmasta metelöinnistä päätellen odottamatonta. Jonkinlainen juomalasi, ehkäpä pienempi tuoppi, lensi nyt jo riitelyn asteelle edenneestä pöydästä kohti baaritiskiä. Sen sijaan, että esine olisi lentänyt tiskin yli päätyseinään ja särkynyt sinne, se kimmahtikin ikävästi suoraan Leighn vaaleanruskeiden kiharoiden verhoamaan takaraivoon. Jason ei ehtinyt edes kissaa sanoa saati arvioida, kuinka pahaa jälkeä tuli, kun hänen vahinkoa kärsinyt seuralaisensa jo repesi liitoksistaan.

"Jeesus Leigh, se oli kova isku, oletko kun..", pitkänhuiskea parantaja ei päässyt ainoatakaan sanaa edemmälle, kun Leigh oli jo antanut tuliviskinkatkuisen palautteensa takanaan olevalle, tuopin heittäneelle tyypille. Joka muuten oli kaapin kokoinen. Ei minkään pienen ja siron kauniisti koristellun kaapin, vaan pikemminkin valtavan ja ennen kaikkea rujon kaapin. Sen sijaan, että palaute olisi otettu hyvin vaikutti tuo alkoholisoitunut ja ihmissuhdetraumoja kokenut mieshenkilö yhdistelevän päässään kahta aivosolua. Parantajan ja tilustenvartijan kannalta sinänsä sääli, että nuo kaksi aivosolua vaikuttivat olevan "lyö" ja "hyökkää kimppuun".

Tuo kaapinkokoinen mies lähti lähestymään Leighiä nyrkit valmiudessa yllättävänkin määrätietoisin askelin humalatila huomioon ottaen. Jason ei keksinyt äkkiseltään mitään muuta, kuin mennä noiden kahden miehen väliin sovittelemaan tilannetta.
"Hei, hei.. Tuota, jospa nyt vain hoidettaisiin kaverini kuntoon, niin ehkä voit pyytää anteeksi ja voisit asiallisesti pyytää anteeksi häneltä."
Tämä ei kuitenkaan pysäyttänyt kohti tulevaa miestä, joka nyt jo sammalsi jotain anteeksipyyntöjen työntämisestä hanuriin. Jason ei keksinyt mitään muuta ratkaisua, kuin potkaista miestä kohti haaroväliä, mutta valitettavasti potku jäi niin kevyeksi, että parantaja lähinnä horjahti, joutuen ottamaan tukea Leighistä tasapainonsa säilyttämiseksi. Vahvasti vanhalta oluelta haiseva mies oli jo kyllin lähellä, että Jason kykeni näkemään hänen punertavien silmien katkeilleet verisuonetkin.

"Öh tuota.. Leigh.. En ole ollut oikein näissä tilanteissa, mitäs nyt tehdään?", Jason puhui nopeasti, juuri kun aggressiivinen mies selvästi mittaili, kumpaa lyödä ensin.

//Roolipelipisteet palkittu tähän saakka -Caine