Patoja ja kattiloita

[Jayden Lewis]

Jayden ihmetteli muiden negatiivisuutta syömiseen. Hän ei ymmärtänyt lainkaan muiden ajatuksenjuoksua.
"Mutta teillä on vähemmän laskettavaa, jos me syödään jotain välistä!" Jayden sanoi hämmentyneenä. "Sitä paitsi, ei me jäätäisi kiinni, vaikka me syötäisi. Professorit vain ajattelisivat että edelliset tekivät ehkä pari laskuvirhettä ja siinä se!"

Jayden katsoi, kun Alex kaatoi makaronit lattialle. Äh, makaroni ei ollut lainkaan hyvä. Jay katsoi kun yksi pusseista liukui lähelle tämän jalkaa ja nosti sen ylös. Makaronit menisivät vanhaksi viikon sisällä.
"Muistakaa tarkistaa päivämäärät. Tämä menee kohta vanhaksi." Jayden sanoi ja viskaisi makaronipussin laatikkoon. Ei olisi yllätys, vaikka osa makaroneista olisikin vanhempaa tavaraa. Vanhempaa ja syömäkelvotonta tavaraa. Ehkä Jaylla oli syy sille, miksi mac & cheese päivien jälkeen pojan vatsaa kivisti... ja paljon. Ehkäpä tässä täytyisi vielä varautua siihen, että ruokaa täytyisi heittää pois!

[Lazlo Silverstein]

Pelasta enkeli Elliot kuitenkin lehahti osoittamaan (kädellään!) lautasten sijainnin, niin tuli tähänkin kävelykoneeseen taas puhtia. Lazlo huikkasi kiitoksen ja jatkoi matkaansa kohti kyseisiä kaappeja. Niitä lähestyessä ero kuitenkin pieneni, mutta samalla toisesta välimatkasta tultiin enemmän tietoiseksi. Kaapit olivat yläkaappeja eli ylhäällä. Joissain oli pöytätasoa alla ja joissain ei.

Lazlo kumartui työtasoa vasten ja kokeili avata yhtä yläkaapin ovea. Kaapin ovi aukesi vaivattomasti, mutta koska yläkaappi oli oikeasti ylhäällä, joutui hän ottamaan pari askelta taaksepäin, jotta voisi paremmin tihrustaa, että mitä yläkaapin hyllyillä oli.

Lazlo Vesto vilkaisi ympärilleen tarkistaakseen missä muut oli ennen kuin käänsi katseensa taas kappia kohden. Noin. Neljän askeleen päästä kaapista pystyi erottamaan tältäkin pituudelta jo vähän paremmin ylähyllyn ja näkemään, että kaapissa olikin jotain. Jotain vaaleaa, useampaa kappaletta, päällekkäistä esinettä. Mitä luultavimmin lautasia. Se, että olivatko ne nyt keittolautasia vaiko ihan tavallisia, sitä Lazlo ei vielä osannut erottaa.

”Joo, haen nämä lautaset. Täällä ne ovat”, ilmoitti Lazlo vielä Elliotille. Ihan vain, jottei Elliot huolestuisi kestosta, vaikka ei tässä nyt mitään ennätystä oltukaan kyhäämässä.

Parilla lennokkaalla askeleella, hyvin ajatellun käsiotteen avulla Lazlo piteli itseään ja ylävartaloaan puoliksi työtason yllä. Suunnitelma ei ollut loppuun asti ajateltu, koska jos käsillään nosti, niin jollainhan sitä ehkä pitäisi ottaa vielä jostain kiinni tai enemmän sitten jaloilla työskennellä, jotta oikeasti saisi kiivettyä ja paremmin hankittua ne lautaset alas. Mieluusti kokonaisina. Sellaiseen lopputulokseenhan oli tässä kaikessa nyt tähdätty. Lazlohan oli enemmänkin tekojen ja sanojen mies kuin taikojen ja sanojen mies. Tällä kertaa hänellä kyllä oli pari kättä liian vähän.

[Elliot Mason]

Elliot kuunteli toisen ryhmän suunnitteluja samalla, kun tarkkaili, miten Lazlo avasi yläkaapin, otti muutaman askeleen taaksepäin ja siirtyi taas lähemmäs. Sen jälkeen tämä päätti ilmeisesti alkaa vetää leukaa pöytätasoa vasten tai jotain muuta. Ei se ainakaan lautasten ulos kaapista ottamiselta näyttänyt. Elliot huokaisi ja nousi ylös jakkaraltaan raahaten sitä mukanaan lähemmäs Lazloa ja astioita.

“Anna kun minä”, hän totesi ja asetti jakkaran kaapin viereen kavuten sitten itse seisomaan sen päälle. Jakkara tuntui hieman huojuvalta alustalta akrobaattiesitykselle, mutta ainakin hän sai huimasti lisäpituutta. Jos luokassa olisi ollut vähän matalampi katto, hänellä olisi osunut pää kattoon. Kaapien sisällön näkemiselle ja tyhjentämiselle korkeus oli kuitenkin oikein hyvä. Lukuun ottamatta sitä, että hänen edessään olevan kaapin ovi oli nyt vielä kiinni ja sitä oli varsin vaikea avata, kun hänen oma vartalonsa oli tiellä. Hän yritti tasapainotella itsensä kyykkyyn, mikä tuntui varsin kiikkerältä, mutta sai kuitenkin siten avattua oven ja nousi taas varovasti seisomaan.

“Otatko näitä vastaan, jos ojennan sinulle?” hän kysyi Lazlolta toivoen jo ties miten monennen kerran sen illan aikana, että koko jälki-istunto olisi jo ohi. Täytyikö heidän tosiaan laskea kaikki vai tulisiko joku tiettyyn aikaan hakemaan heidät pois, vaikka inventaario olisikin vielä kesken? Eikö heillä kuitenkin ollut nukkumaanmenoaika?

Elliot nosti Lazlon vastausta odottamatta pinon lautasia ulos kaapista. Ne tuntuivat paljon painavemmilta kuin hän oli ajatellut ja hän yritti vaaaaarovasti laskea niitä sellaiselle korkeudelle, että Lazlo ylettyisi niihin. Hänestä alkoi jotenkin tuntua, että tämä päättyisi vielä huonosti. Sellaisella tavalla, joka johtaisi siihen, ettei heille ehkä jäisikään kauhean paljon laskettavaa.

[Alexander Barnett]

Alex asetti pahvilaatikon käsistään lattialle makaroniläjän viereen ja kyykistyi alkaakseen laskea pusseja Charin kanssa. Samalla Alex huomasi Jaydenin poimivan yhden hänen eteensä läsähtäneistä pusseista.
"Viikon sisällä? Miten täällä aiotaan käyttää laatikollinen makaronia viikossa?" Alex ähkäisi ja katsahti Jaydeniin silmät suurina. Alex oli ehtinyt ottaa yhden pussin jo käteensä ja siinäkin oli tosiaan päiväys menossa pian. "Kotitaloustunnilla tehdään varmaan paljon makaronivelliä, ja sitten syömme sitä ruokalassakin..." Alex mutisi alkaessaan mättää pusseja yksitellen laatikkoon, laskien niitä samalla ääneen. Kymmenessä pussissa oli ollut jo sama päiväys. "Kirjaatko Jay päiväyksetkin, jotta professorit tietää sitten mitä menee vanhaksi? Näissä on nyt toistaiseksi kaikissa sama..."

[Char Cadwaller]

Voi jee, koko varastoko täällä vanhenee? ”Hei Jay... Jos täällä on sitä suklaata, saat syödä sen, jos se on pian vanhentuvaa. Sillon sitä ei kukaan kaipaa, vaikka tuhoaisit kaiken” Char toteaa pokkana alkaen latomaan makaroneja laatikkoon laskien ja päiväykset tarkistaen. Kyllä, kaikki ovat samaa erää, vanhentuvia. Kaksikymmentä pussia vanhentuvaa makaronia. Kiva juttu. ”Kaksikymmentä makaronipussia, kaikissa sama päiväys” tyttö ilmoitti.

Char tarttui pahvilaatikkoon ja nosti sen takaisin paikoilleen. Ottaessaan seuraavaa laatikkoa hyllyltä, totesi tyttö sen keveydestä, ettei siellä ole paljon mitään. Kurkistaessaan laatikkoon, Char totesi ettei koululla paljon joulupuuron tekoa harjoitella, ellei varastoa todella täydennetä ennen joulua. Laatikossa oli siis yksi vajaa puuroriisi pussi, josta päiväyskin oli mennyt kuukausia sitten. Laatikon kylkeen oli näemmä kirjoitettu mustalla ’Riisit’, eli toisin sanoen kaikkien riisien pitäisi olla siinä. ”Tuota, Jay... Kirjoita ylös, että täällä on riisejä vain yksi neljä kuukautta sitten vanhentunut vajaa puuroriisipussi” Char totesi Jaydenille. ”Minua alkaa epäilyttää, paljonko me ollaan kotitaloudessa syöty vanhentunutta ruokaa, ei niitä päiväyksiä niin paljon ole tullut katseltua tunneilla... Jayden, sinullekin todennäköisesti löytyy ne vanhentuvat suklaat”

[Jayden Lewis]

Jayden nyökkäsi, kun Charin sanoessa, että Jay saisi syödä vanhentuvat suklaat. Hah hah, ikäänkuin siihen jäisi! Jay söisi kaikki suklaat jos siltä tuntuisi ja Char ei sitä estäisi! Ei sitä suklaata muutenkaan kukaan kaipaisi... Eikä kukaan muutenkaan sitä osaisi kaivata! Eihän koulun henkilökunta edes tiennyt kuinka paljon mitäkin ruokavarastossa oli. Kotitontut ehkä, mutta Jayden luotti siihen, ettei kotitontut lavertelisi.

"Ai kaksikymmentä..." Jay mutisi ja kirjasi luvun sekä päivämäärän ylös. Alexin idea oli ihan hyvä. Ainakin nyt koulun pitäisi tietää, että ruokaa on menossa vanhaksi! Ja Jayden tietäisi, ketä syyttää jos hänellä olisi vatsavaivoja viikonpäästä. Ehkä siitä saisi koulun lehteen tosi hyvän jutun. 'Tylypahka AM yrittää myrkyttää oppilaat!' Tätä täytyisi ehdottaa Elliotille. Elliot todennäköisesti kieltäytyisi, mutta ehkä hän suostuisi, jos vain tarpeeksi maanittelisi!

Seuraavaksi Char nappasi hyllystä ilmeisesti riisilaatikon, josta lyötyi vain yksi pakkaus riisiä... ja joka oli myös mennyt vanhaksi. Olihan se nyt melkein ymmärrettävää, että puuroriisiä ei kesällä keitetty, mutta kyllä kai nyt vanhat ruuat saattoi heittää pois?!
"Me tulemme tarvitsemaan jätesäkkiä.." Jayden totesi ja kirjoitti puuroriisin loppuneen. "Mitä muuten sanotte, jos kerättäisi kaikki vanhentunut ruoka siihen riisilaatikkoon? Tuskin koulu sitä mihinkään tarvitsee!"

Charin mainitessa suklaat Jay hymyili. "Odotan suklaata innolla! Tehkää työnne hyvin niin saatte oman osanne!"

[Lazlo Silverstein]

Lazlo Veston pidellessä itseään käsivoimin ylhäällä tuli Elliot paikalle tuoli mukanaansa. Tämä asetti tuolin lattialle sopivaan paikkaan, kipusi kiikkerälle tuolille ja Lazlon voimat ehtyivät ehtymistään. Tosin nyt, kun Elliotkin oli mukana lautasia hakemassa tuolin päällä ollen, ei toisen Rohkelikon tarvinnutkaan enää luottaa käsivoimiinsa.

Käsiään heilutellen ja käsivarsiaan rentouttaen äskeisestä yllättävästä rasituksesta seurasi Lazlo Elliotin tuolioperaatiota. Vähän kyllä teki mieli pitää kättään tuolin päällä siinä sivussa, ettei se niin paljoa heilu tai vastavuoroisesti pitää kättään jo varottavasti esillä. ’Älä vain kaadu’ -tyyppisesti. Lazlo sortui jälkimmäiseen.

”Varovasti”, poika vielä totesi, kun Elliot kaikkien ponnistelujen jälkeen sai kuin saikin kaapin oven auki. Olisihan Elliot voinut mennä jo Lazlon avaamalle kaapille, mutta… eipä ollut mennyt.

”Otatko näitä vastaan, jos ojennan sinulle?”

Lazlo oli käärimässä mielessään jo varsin veteliksi luokittelemiensa käsivarsien hihoja ylöspäin tai ainakin toista, kun vilkaisu ylöspäin kertoi, että lautaset olivat jo tulossa. Aikaa panikoimiselle ei jäänyt, eikä aikaa kääriä toistakin hihaa ylöspäin. Pitäisi tarttua lautasiin heti! Lazlo Vesto vilkaisi Elliotiin ja mietti, että miksei toinen ollut yhtään varoittanut. Tai siis…. tietenkin lautasia otettaisiin ja näin, mutta ystävällinen ’oletko valmis?’ kysymys olisi ehkä voinut olla oikein mukava.

Lautaset olivat käsivarsilla ja… painavat. Painavat, painavat, painavat. Miten yksikään lautanen mahtoi painaa niin paljon? Ei kun hetkinen, niitähän oli useampia. Pidemmälle ajatusketju ei yltänyt, kun lyhyen huojunnan jälkeen Lazlon käsivarsilla oleva painoi tuntui vain yltyvän ja yltyvän ja sitten käsi valahti – alas. Osoittaen kohti lattiaa ja osoittaen kohti lautasia, sillä sinne ne olivat vyöryneet.

Sillä hetkellä Lazlo ei vain ollut ehtinyt sanoa mitään!

((On hauska leikkiä realistia. xD ))

[Elliot Mason]

Odottaessaan Lazlon ottavan lautaset vastaan Elliot kuunteli toisen ryhmän keskustelua vanhenevista makaroneista ja riisistä ja… no, vanhenevasta kaikesta. Varsinaisesti tällainen leväperäisyys koulun taholta ei yllättänyt häntä ollenkaan. Olihan hän koulun lehden toimittajana kaivellut vähän yhtä sun toista kouluun liittyvää asiaa. Ikävä kyllä, monet hänen omasta mielestään parhaat jutut olivat jääneet professori ja päätoimittaja Cainen torppaamiksi. ‘Ei sovi koululehteen’, kuulemma. Mihin lehteen sitten? Ihan kuin Päivän Profeetta kiinnostaisi jonkun pienen taikakoulun epäilyttävä professorit tai outo budjetointi ja puutteellinen kirjanpito. ...itse asiassa. Ne saattaisivat kiinnostaa Päivän Profeettaa.

Elliotin ajatukset juttujensa myymisestä Päivän Profeetalle katkesivat kuitenkin äkillisesti ja kipeästi kotitalousluokan ilmaa halkovaan särkyvän posliinin ääneen. Pojan kasvoille levisi automaattisesti irvistys, sillä hän tiesi kyllä äänestä ja käsivarsiltaan kadonneesta painosta, mistä ääni johtui ilman, että edes katsoi. Ennen pitkää hänen oli kuitenkin pakko avata kiinni rutistetut silmänsä ja katsoa. Kaikki se valkoinen posliini lattialla sirpaleina. Lazlo toinen hiha käärittynä ylös, ehkä hieman hämmentynyt ilme kasvoillaan.

“Sanoin, että ota ne vastaan!”, Elliot tiuskaisi, “en että pudota ne lattialle!” Hän laskeutui kyykkyyn jakkaralla ja hyppäsi alas lattialle miettien, mitä tälle koko sotkulle pitäisi tehdä. Hän saisi tästä hyvästä vielä lisää jälki-istuntoa! Katsellessaan Lazlon - ja nyt myös omien - jalkojen juuressa levittäytyvää kaaosta tuli hän kuitenkin ajatelleeksi jotain muutakin.

“...oletko kunnossa?” poika kysyi hieman pehmeämmällä äänellä tupatoveriltaan tähyillen samalla jotakin punaista valkoisten sirpaleiden joukosta tai Lazlon jaloista. Pliis, ei verta, hän mietti. Hän vihasi veren näkemistä. Se veti hänen jalkansa aina hieman heikoiksi. Ja mieluiten hän ei halunnut kenenkään tietävän siitä. Hän oli melko varma siitä, että tiesi, mitä Jay sanoisi, jos saisi tietää.

[Alexander Barnett]

Alex pohti mielessään mahtaisiko täältä löytyä lainkaan mitään suklaata, jos perustarpeiden kuten riisin ja makaronin tilanne oli näin kehno. Toisaalta se kyllä selittäisi miksi perustarpeita on näin huonosti, jos koko kotitalouden budjetti on mennyt suklaaseen. Onkohan tilauksiakin hoitanut joku oppilas jälki-istunnossa, sekin voi olla mahdollista. Toivottavasti tilauksia ei nakitettaisi myös tälle porukalle, tai Jayden varmasti tilaisi vain suklaata. Suklaa on kyllä onneksi ihan hyvää, ei Alexiakaan yhtään haittaisi, jos he tosiaan löytäisivät suklaata syötäväksi. "Suklaa olisi hyvä, kyllä tälläisessä laskemisessa kuluu energiaa ja muutakaan palkkaa ei saada!" Alex totesi iloisesti Jaydenin julistettua että hän ja Charkin saisivat ehkä osansa suklaasta.

Carin käsiteltyä riisit ja riisilaatikon päädyttyä roskiin menevälle ruualle, Alex kurotteli ottamaan seuraavaa pahvilaatikkoa ylähyllyltä. Sekin tuntui todella kevyeltä, ja itseasiassa sisällä kolisi jokin kun Alex laski laatikkoa alaspäin. Alex kurkkasi laatikon sisään ja sieltä löytyi lappu "Kaurahiutaleet - katso isosta laarista lattialla" sekä iso kauha. Poika otti kauhan käteensä ja esitteli sitä Charille. "Täältä löytyi vain kauha. Kaurahiutaleita pitäisi kai olla jossain... laarissa". Alex ei ehtinyt kunnolla päättää lausettaan, kun ruokakomeron ulkopuolelta kuului kauhea räsähdys. "Tuota... Mitä siellä tapahtuu?" Alex katsoi säikähtäneenä kysyvästi Jaydenia, joka sattui istumaan ruokakomeron oviaukon edessä niin ettei Alex oikeastaan päässyt heti itse katsomaan.

//Roolipelipisteet palkittu tähän saakka -Caine

[Jayden Lewis]

((Tässä nyt ennakkoa huomista fooruiltaa varten! Char ei halunnut jatkaa peliä joten pelataan Char nyt pois tästä sitten. Ja tosiaan, Charin luvalla! :D))

Alexilla oli oikein hyvä asenne. Jay tajusi taas, miksi Alex oli niin hyvä tyyppi. Tämä täytyisi ottaa mukaan jengiin hengaamaan, edes pari kertaa! Vaikka tämä olikin nuorempi. Ja nuorempien kanssa oli vähän noloa hengailla. Ainakin jos eräiltä Jayn ex-luokkatovereilta sitä kysyi.
"Nimenomaa! Vaikka tämä onkin rangaistus niin tässä on ihan älytön työ! Suklaa on vähintä mitä koulu voi antaa meille."

Jaydenin rentoutumisen kuitenkin romutti kamala mökä. Ja se mökä lähti Elliotista ja Lazlosta. Pitkän harkinnan jälkeen Jayden päätti nousta ylös, etenkin kun Alexanderkin kysyi mitä täällä oikein tapahtui.
"Mit-" Jayden sanoi ja jätti lauseen kesken. "....hankitte meille juuri lisää jälki-istuntoa. Meidän olisi pitänyt ottaa lautaset." Jay totesi. Sen sanottuaan hän kuitenkin meni katsomaan miten Lazlo voi. Se, että sai ison kasan lautasia päälleen ei ollut ehkä mikään maailman parhain fiilis.