Syyskuu 2017

Valvojat: Sebastian Madison, Tylypahkamafia

Avatar
Jesse Caine
Ylläpitäjä
Viestit: 3550
Liittynyt: 10. Lokakuuta 2013, 14:58
Ammatti: Professori
Oppiaine: Taikaliemet & tähtitieto
Viesti:

Syyskuu 2017

Viesti Kirjoittaja Jesse Caine »

Syyskuu 2017


Tervehdys jäsenille

Syyskuu tarkoittaa sitä, että syksy on virallisesti täällä! Pimenevät illat, kynttilänvalo ja ruska, täältä tullaan! J.K. Rowlingin Potter-kirjoissa Tylypahkaan myös saavuttiin aina 1. syyskuuta, joten monille päivä tarkoittaa myös paluuta Tylypahkaan. Tylypahka AM:issa uusi lukuvuosi pyritään aloittamaan aina maanantaista, joten tänäkin vuonna lukuvuotemme alkoi (nimellisesti) jo maanantaina 28. elokuuta. Oppitunnit alkavat sitä myöten, kun opettajat ovat valmiita kurssejaan aloittamaan eli näillä näkymin syyskuun puolivälissä. Lukuvuoden alkuun liittyy melko paljon kaikkea uutta, joten tällä kertaa luvassa on vähän pidempi tiedotekin, mutta suosittelemme sen lukemista lämpimästi kaikille, jotta olette kärryillä siitä, mitä tässä kuussa tapahtuu!

Lukuvuoden 2017-2018 alkaminen
Uusi lukuvuosi alkoi virallisesti maanantaina 28. elokuuta 2017. Lukuvuoden alku tarkoittaa sitä, että opettajat voivat halutessaan alkaa pitää oppituntejaan ja palaamme muutenkin normaaleihin lukuvuosikäytäntöihin (kuten esimerkiksi tupapisteiden tienaamiseen). Käytännössä useimmat opettajat aloittavat kurssinsa vasta syyskuun puolella, ja niin myös tänä vuonna ensimmäiset oppitunnit alkavat syyskuun puolivälin tienoilla. Järjestämme kuitenkin perinteisen alkajaisjuhlapelin chatissa. Siitä lisää alla.

Alkajaispidot [chatissa]
Perinteiset alkajaispidot pidetään jälleen chatissa roolipelaamalla. Päivämäärää ei ole lyöty vielä lukkoon vaan sitä voi äänestää täällä sunnuntaihin 3. syyskuuta 2017 saakka. Tämän jälkeen julkaisemme alkajaispitojen pelipäivämäärän. Alkajaispitojen ohjelmaan kuuluu tavallisesti muutamia puheita, uusien ensimmäisen vuoden oppilaiden lajitteluseremonia sekä tietysti ruokaa ja vapaata seurustelua. Jos olet kiinnostunut järjestämään juhlassa jotakin ohjelmaa (esim. puheen tai runonlausuntaa), otathan yhteyttä Jesse Caineen mahdollisimman pian. Alkajaispitoihin osallistuminen on vapaaehtoista.

Opetuksen alkaminen
Syksyn kurssit alkavat pikkuhiljaa sitä mukaa kun oppiaineiden opettajat ovat valmiita niitä aloittamaan ja kurssien opetussuunnitelmat on hyväksytty. Lisäämme lähipäivinä tällä hetkellä tiedossa olevat kurssit kurssisivulle sekä chatoppitunnit myös lukujärjestykseen. Ensimmäiset oppitunnit ovat syyskuun puolivälissä. Pyrimme tiedottamaan alkavista kursseista koulun etusivulla sitä mukaa, kun niiden aikataulut varmistuvat! Suosittelemme lisäksi opettajia perustamaan kurssilleen oman topiikin foorumin Opiskelu-alueelle, jotta oppilaat voivat löytää tietoa kurssista helposti! Perinteisten chatkurssien lisäksi tälle lukuvuodelle on luvassa myös joitakin kotisivukursseja sekä tietysti perinteinen koululehden toimitus. Opetukseen osallistuminen ei kuitenkaan ole Tylypahka AM:issa pakollista, vaan halutessaan voi osallistua myös pelkästään roolipelaamiseen.

Huispaus lukuvuonna 2017-2018
Jatkamme tupienvälisen huispauksen "pelaamista" tänäkin lukuvuonna samalla tavalla kuin aiemmin eli huispausotteluiden tulokset arvotaan noppia heittelemällä. Saatamme muuttaa arvontatapaa jonkin verran, mutta päätämme tästä ennen ensimmäistä ottelua, ja arvomme sen jälkeen kaikki lukuvuoden ottelut samalla tavalla. Otteluaikataulu julkaistaan lähiviikkoina. Tupajoukkueisiin ilmoittautuminen on tässä lukuvuoden alussa hetken aikaa jäissä, kun päivitämme joukkueiden kokoonpanoja sekä joukkueisiin liittymistä koskevia ohjeita. Ilmoittautuminen avataan kuitenkin hyvissä ajoin ennen marraskuussa olevia ensimmäisiä huispausotteluita!

Jäsenlistan siistiminen
Eilen oli viimeinen päivä ilmoittautua läsnäolevaksi lukuvuodelle 2017-2018. Ilmoittautumatta jättäneet hahmot poistetaan jäsenlistalta ja heidän foorumi- ja jäsentunnuksensa siirretään epäaktiivisiksi lähiviikkojen aikana. Mikäli myöhemmin heräät horroksestasi ja tahtoisit hahmosi takaisin AM:iin, lähetäthän sähköpostia osoitteeseen amtylypahka@gmail.com. Muista mainita sähköpostissasi takaisin haluamasi hahmon nimi sekä oppilaista mielellään myös tupa sekä vuosiluokka (jos muistat ne) ja muista hahmoista tämän ammatti/työtehtävä/asema. Jos hahmosi on vahingossa poistettu jäsenlistalta (tai foorumitunnus epäaktivoitu jne.), vaikka ilmoittauduit läsnäolevaksi, lähetä sähköpostia osoitteeseen amtylypahka@gmai.com tai yksityisviestiä Jesse Cainelle, niin korjaamme asian!

Foorumin siistiminen
Myös foorumilta siivotaan pois joitakin vanhoja viestiketjuja. Tavallisesti siirrämme kaikki vanhentuneet viestiketjut arkistoihin. Vanhat roolipelit siirretään roolipeliarkistoon ja muut viestit puolestaan tavalliseen arkistoon. Roolipeleistä arkistoimme loppuun pelatut pelit sekä sellaiset keskeneräiset pelit, joihin ei ole pelattu yli kolmeen kuukauteen. Mikäli tahdotkin jossain kohtaa jatkaa tällaisen keskeneräisen pelin loppuun, voi sitä pyytää uudelleen avattavaksi täältä löytyvin ohjein. Jos kaipaat lisätietoa siitä, mitä foorumilta siivotaan ja miten, sitä löytyy täältä.

Lukuvuoden 2017-2018 chatpeli-illat
Uusi lukuvuosi, uudet chatpeli-illat! Suurin osa lukuvuoden chatpeli-iltojen aiheista on vielä päättämättä, joten nyt on loistava tilaisuus vaikuttaa siihen, mitä tänä lukuvuonna Tylypahka AM:issa tapahtuu! Jos sinulla on jokin ehdotus, voi kertoa sen tässä topiikissa tai vaihtoehtoisesti lähettää yksityisviestin Jesse Cainelle. Ehdottaa voi niin ihan uusia aiheita kuin myös sellaisia, joita on joskus aikaisemmin pelattu!

Syyskuun roolipeli-ilta
Syyskuun roolipeli-illan aiheena oli sadonkorjuujuhlat. Peli pelattiin torstaina 28. syyskuta 2017.

Erikoishahmosäännöt
Olemme jo pidempään kehitelleet uusia sääntöjä erikoishahmojen (esim. animaagit, metamorfimaagit, ihmissudet, vampyyrit, veelat jne.) hakemiseen, ja saamme ne luultavasti julkaistua vihdoin tässä kuussa. Uudet säännöt tulevat pitämään sisällään sen, että erikoishahmot pitää jatkossa hakemuksessa kuvailla ja perustella hieman tarkemmin. Näin pyrimme varmistamaan, että olemme kaikki samalla viivalla siitä, mitkä hahmon kyvyt ovat (ja mitä ne eivät ole) ja toisaalta, että hahmon erikoisominaisuus on mietitty loppuun asti ja se todella on oleellinen osa hahmoa eikä vain päälleliimattu etiketti. Tällä tavalla toivottavasti ne, jotka todella haluavat pelata jotain erikoisempaa hahmoa (muustakin syystä kuin siitä, että se kuulostaa siistiltä) voivat edelleen saada sellaisen, mutta samalla harvinaisten erikoiskykyjen määrä AM:issa pysyy sellaisella tasolla, että ne tosiaan ovat harvinaisia. Toivomme, että jos olet aikeissa hakea jotakin erikoisominaisuuden omaavaa hahmoa, odotat hakemuksesi kanssa siihen saakka, että uudet ohjeistukset on julkaistu. Tiedotamme niin foorumilla kuin koulun etusivullakin, kun nämä ohjeet on julkaistu.

Syys-lokakuun roolipelihaaste
Uuden, syksyisen roolipelihaasteen aiheena on meille monelle varmaan tällä hetkellä erityisen tuttu aihe eli sade. Teksti voi olla roolipelivuoro, tarina, päiväkirjamerkintä tai jokin muu teksti, kunhan se liittyy jollakin tavalla sateeseen.Tarkemmat ohjeet haasteesta ja siihen osallistumisesta löytyvät roolipelihaastetopiikista. Osallistumisaikaa roolipelihaasteessa on tiistaihin 31. lokakuuta 2017.

Syyskuun erikoiskirjahaaste
Syyskuun kirjahaasteessa on koulujen alkamisen kunniaksi aiheena lukea jokin tietokirja. Niitä löytyykin maailmasta melkoiset määrät, joten kirjan löytäminen tuskin tuottaa ongelmia - valinnan vaikeus sen sijaan ehkä kyllä! Tarkemmat ohjeet löytyvät erikoishaasteen topiikista, ja sinne voi myös ilmoittaa, kun on saanut tietokirjansa luettua. Haasteen suorittamiseen on aikaa vuoden loppuun saakka, ja mikäli olet jo sattunut tänä vuonna aikaisemmin lukemaan jonkin erikoihaasteeseen sopivan kirjan, voit lukea sen hyväksi tähän haasteeseen vaikka samantien. Kirjahaasteeseen itsessään voi hyvin myös vielä liittyä mukaan! Tarkoituksena ei niinkään ole kisata toisia vastaan vaan haastaa itsensä! Info kirjahaasteesta löytyy täältä ja tarkemmat osallistumisohjeet puolestaan täältä. Tervetuloa mukaan!

Kesäleiri 2017
Kesäleiri on virallisesti jo päättynyt, mutta palkintojenjako on edelleen julkaisematta. Pyrimme julkaisemaan sen heti, kun olemme saaneet hoidettua kaikki uuden lukuvuoden alkuun liittyvät, hieman kiireellisemmät asiat. Kesäleiriin liittyviä pelejä voi vielä pelata ihan rauhassa kesäleirin alueella, mutta uusia hahmoja valitettavasti ei enää oteta mukaan leirille. Leirillä mukana olleet voivat kuitenkin torstaina 7. syyskuuta 2017 klo 19 liittyä mukaan chattiin pelaamaan kesäleirin leiridiscoa! Lisätietoa pelistä löytyy täältä.

Vuosikirja 2016-2017
Lukuvuoden 2016-2017 vuosikirjan kokoaminen jatkuu yhä! Vuosikirjaan tarvittavaan sisältöön voi tutustua täällä. Erityisesti toivomme mahdollisimman monen kirjoittavan hahmostaan/hahmoistaan lyhyen hahmoesittelyn vuosikirjaa varten. Vuosikirjan tekemiseen osallistumisesta voi ansaita tupapisteitä. Deadline vuosikirjaan tulevalle materiaalille on lauantaina 30. syyskuuta 2017.

Uudet oppilaat

Emila Mattson (Luihuinen, 5. luokka)
Michael Sweetheart (Korpinkynsi, 1. luokka)


Uudet henkilökunnan jäsenet

Ei vielä uusia henkilökunnan jäseniä


Tapahtumat

04.09.2017 - Oliver Wembleyn syntymäpäivä (14 vuotta)
06.09.2017 - Täysikuu
07.09.2017 - Leiridiscopeli koulun chatissa klo 19 alkaen
13.09.2017 - Kurssi PVS1: Pimeyden voimilta suojautumisen perusteet alkaa klo 18 chatissa
18.09.2017 - Kurssi Jästitiedon syventävä 1 alkaa klo 20:10 chatissa
20.09.2017 - Uusikuu
26.09.2017 - Kurssi PVS2: Pimeyden voimilta suojautumista edistyneille alkaa klo 18:00 chatissa
27.09.2017 - Kurssi Johdanto jästitietouteen alkaa klo 20:10 chatissa
29.09.2017 - Harold Bensonin syntymäpäivä (17 vuotta)


Syyskuussa tapahtunutta

Ei vielä tapahtumia

Tapahtumia poimitaan foorumin roolipeleistä, kuukausittaisista peli-illoista sekä ilmoitetuista chatpeleistä. Lisäksi tapahtumia voi ilmoittaa yksityisviestillä allekirjoittaneelle!
Jesse Caine | Taikaliemet & tähtitieto | Luihuisen tuvanjohtaja
"We don’t own our heavens now, we only own our hell." (Avatar)
Pelaajaesittely ja hahmolista