Joulutanssiaisinfo 2016

Valvoja: Tylypahkamafia

Avatar
Jesse Caine
Ylläpitäjä
Viestit: 3550
Liittynyt: 10. Lokakuuta 2013, 14:58
Ammatti: Professori
Oppiaine: Taikaliemet & tähtitieto
Viesti:

Joulutanssiaisinfo 2016

Viesti Kirjoittaja Jesse Caine »

Joulutanssiaiset 2016

Suuren Salin järjestelyt

Suuresta Salista on tanssiaisia varten poistettu pitkät tupapöydät ja ne on korvattu pienemmillä, pyöreillä pöydillä, jotka on aseteltu pitkin salin reunoja. Pöydillä on tarjolla erilaisia jouluisia suolaisia sekä makeita herkkuja sekä (luonnollisesti alkoholitonta) boolia ja muita, värikkäitä juomia. Pöytiä on myös koristeltu pienin jääveistoksin, jotka mitä ilmeisimmin on loitsittu sulamattomiksi. Tarjoilupöytien lisäksi salissa on myös ruokailuun tarkoitettuja pyöreitä pöytiä, josta jokaisen ääressä on 10 tuolia, jotta voi välillä tanssimisen lomassa lepuuttaa jalkojaan ja tankata ruokaa (tai sitten käyttää koko tanssiaisensa pöydän ääressä tarjoiluja suuhunsa lapaten). Tänä vuonna salin reunustoille on kannettu myös muutama kolmenistuttava sohva (joihin hyvin tiivistämällä mahtuu istumaan ehkä viisikin).

Salin toiselle pitkälle seinustalle on rakennettu lava, jossa on esiintymistilaa sekä koulun orkesterille että bändille, jotka vastaavat tanssiaisten musiikkitarjonnasta. Keskilattialle lavan eteen on jätetty reilusti tyhjää tilaa itse tanssimista varten.

Salin etuosasta opettajien pöytä ja koroke on korvattu kolmella joulukuusella. Yksi niistä on suuri, miltei kattoon asti ulottuva ja kaksi muuta hieman pienempiä, mutta kuitenkin selvästi ihmistä korkeampia. Salin katon holvikaarista roikkuu niin ikään loitsittuja jääpuikkoja ja lisäksi salin lumottuun kattoo on taiottu hiljaisen rauhallinen lumisade, jonka pulleat lumihiutaleet eivät näytä kuitenkaan koskaan saavuttavan salin lattiaa vaan haihtuvat ennen sitä.

Viime vuoden jääteema näyttää toistuvan, sillä kuuset on koristeltu sinisin ja hopeisin palloin, köynnöksin ja muin kimaltein. Kuusien oksalla palavat myös sinisellä taikatulella sytytetyt kynttilät. Ylipäätään koko tanssiaisten teemavärit näyttävät jälleen olevan sininen ja hopea - joidenkin huhujen mukaan siksi, ettei koululla ole varaa uusia koristeluja joka vuosi. Myös salin tuolit ja sohvat on loitsittu teemavärisin verhoiluin.

Tanssiaisten ohjelma

Tanssiaisillan aikana koulun orkesteri sekä koulun bändi viihdyttävät tanssiaisvieraita. Orkesteri soittaa alkuillasta enimmäkseen perinteistä tanssiaismusiikkia sekä myös jotakin jouluista, kun taas myöhemmin illasta vuoroon astuva koulun bändi tarjoaa hieman menevämpää musiikkia ja huhujen mukaan mahdollisesti ehkä myös joitakin jouluaiheisia kappaleita.

Ajankohta

Tanssiaiset ovat in-game lauantaina 17.12.2016 ja alkavat klo 19:00. Tanssiaiset jatkuvat aina klo 2 asti yöllä, ja oppilailla onkin tanssiaisten vuoksi poikkeuslupa olla poissa tuvistaan tanssiaisten päättymiseen saakka. Huhujen mukaan joulutanssiaispäivänä (ja samalla viimeisenä koulupäivänä ennen joululomaa) opettajat tosin eivät ole olleet kovin tarkkana siinä, palaavatko oppilaat tanssiaisten päättymisen jälkeen suoraan tupiinsa vai eivät.

Oppilaat, jotka palaavat joululomaksi koteihinsa, lähtevät junalla koulun asemalta sunnuntaina 18.12.2016 klo 12.

Off-game peli pelataan lauantaina 17.12.2016 klo 19 alkaen.

Kutsutut

Kaikki Tylypahka AM:in jäsenet, niin oppilaat, henkilökunnan jäsenet kuin aaveet ja muut vastaavatkin ovat erittäin tervetulleita tanssiaisiin. Kaikkien tupien ja luokka-asteiden oppilaat voivat saapua tanssiaisiin. Tanssiaisiin voi saapua parin kanssa tai ilman paria. Yleensä suuri osa saapuu ilman paria, joten pelkän tanssiaisparin puuttumisen takia tanssiaisia ei kannata jättää väliin!

Pukeutuminen

Tanssiaisiin odotetaan niin oppilailta kuin henkilökunnaltakin tilaisuuteen sopivaa pukeutumista. Tämä tarkoittaa käytännössä juhlakaapua, pukua tai pitkää mekkoa, mutta paikalla on useimpina vuosina nähty myös muutama koulupuku, ilmeisesti parempien vaatevaihtoehtojen puutteessa. Farkkuja ja muita rennompia vaatteita ei kuitenkaan katsota hyvällä.

----------------------------------------------------------------------

Ja koska joulutanssiaisten pääasiahan oikeasti on vain hienojen pukujen esittely, niin tässä topiikissa voi halutessaan esitellä oman hahmonsa puvun! Voit kuvailla sen sanallisesti tai linkittää esimerkiksi itse piirtämäsi kuvan tai tarjota linkin sivulle, jolta löytyy kuva siitä kuvitelmiesi täydellisestä puvusta. Ethän kuitenkaan suoralinkitä kuvia, eli mikäli kuva ei ole omassa sivutilassasi, älä käytä [img]-tägiä vaan annan linkki sivulle!

Lisäksi, jos sinulla on jotakin kysyttävää tai kommentoitavaa joulutanssiaisiin liittyen, niin tässä topiikissa voi vapaasti muutenkin jutella joulutanssiaisista, huolimatta tästä hieman virallisen kuuloisesta aloitusviestistä. :) Jos haluat vielä etsiä paria hahmollesi, niin siihen löytyy topiikki täältä.
Jesse Caine | Taikaliemet & tähtitieto | Luihuisen tuvanjohtaja
"We don’t own our heavens now, we only own our hell." (Avatar)
Pelaajaesittely ja hahmolista