Vaikea aamu

[Sebastian Madison]

"Huku vai?" Sebastian kysyi. "Miksi minä nyt sinne hukkuisin?" poika jatkoi haukotellen. Miksi ihmeessä Lucas kuvitteli, että Sebastian hukkuisi? Oli Sebastian väsyneenä jopa surffannut ja suihku olisi huomattavasti helpommin toteutettava asia, mihin liittyi vesi.

"Hyvien näköalojen vuoksi?" Sebastian vastasi Lucaksen kysymykseen pohtivasti. Kysymys oli oikein hyvä. Kuvitteliko linnan suunnittelija, että joku jaksaisi kulkea portaat ylös väsyneenä? Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun Sebastian kulki portaita ylös rättiväsyneenä - eikä myöskään varmaan viimeinen!

Vielä harmillisempaa oli, että mitä vanhempi olit, sitä korkeammalle sinun täytyi mennä. Typerää. Mitä vanhempi olit, todennäköisesti valvoit myöhempää kokeiden takia!
"Mmhm." Sebastian sanoi surkeana Lucakselle. Olihan tämä Lucaksen kerros. Ei ollut kovin reilua, että Lucas pääsi näin helpolla omaan makuusaliin. Sebastianilla oli vielä pitkä matka edessä. Tai siltä se ainakin tuntui tässä mielentilassa.

"Onnea. Minä jatkan kapuamista." Sebastian sanoi surkeana. "Nähdään... ruokailussa." Sebastian sanoi. Oikeastaan hänen ei tehnyt mieli ruokaa. Mutta raikas vesi voisi tehdä hyvää. Etenkin jos sai olla hyvässä seurassa! Tosin, Lucas ei välttämättä kovin seurallinen olisi... mutta aina saattoi toivoa!
Huomattavasti iloisempana Sebastian lähti omaan makuusaliinsa. Vaikka aamu oli kamala, ehkä päivästä tulisi silti hyvä.

//Jaaa tämä oli varmaan Sebun viimeinen vuoro tähän peliin xD//

[Lucas Mac Fhionnlaigh]

”…ruokailussa”, Lucas toisti tajuamatta aluksi yhtään, mistä Sebastian puhui. Meni hyvä tovi niin, että hän piti vain kättään makuusalinsa ovea vasten pohtivan näköisenä. Sebastian ehti kiivetä jopa muutaman portaan ylöspäin ennen kuin hän viimein ymmärsi, mitä tämä oli tarkoittanut.

”Aaaaa…. Ruokailu”, hän toisti uudestaan, tällä kertaa äänessään aivan uudenlainen valaistuminen. Samalla hän tosin ei ollut aivan varma, tahtoisiko syödä yhtään mitään kovin pian. Olisi varmaan turha toivoa, että ruokana olisi pizzaa tai ranskalaisia tai muuta… sopivan suolaista. Hänellä tosin itse asiassa oli parhaillaan työn alla artikkeli koulun ruoan suolapitoisuudesta. Hänen lähteidensä mukaan koulu yritti peittää liiallisella suolankäytöllä varsinaisten ruoka-aineiden huonon laadun. Hän ei ollut aivan varma, oliko jutussa mitään perää vai ei, mutta toisaalta harvemmin oli sellaista valhettakaan, ettei siinä ainakin ollut vähän totuutta mukana!

”Joo… Nähdään… ruokailussa”, Lucas lopulta huikkasi Sebastianin perään, kun tämä oli jo melkein kadonnut kierreportaiden kaarteen taakse. Sen jälkeen hän työnsi kämmenellään massiivipuista ovea, joka aukeni vaimeasti narahtaen. Kaikki tummanpunaiset, paksut samettiverhot olivat hänen onnekseen vielä vedettyinä ikkunoiden eteen ja makuusalissa oli hämärää. Hän kulki haparoiden tiensä omalle – tällä kertaa oikeasti omalle – sängylleen ja potkaisi kengät pois jalastaan ennen kuin kömpi peitteiden alle. Viimeisenä työnään, ennen kuin hänen päänsä vajosi pehmeälle tyynylle, hän vielä veti kiinni pylvässängyn ympäriltä painavat verhot, jotta heräilevät luokkatoverit eivät vain häiritsisi hänen untansa.

((Jee, siinä oli minunkin viimeinen vuoroni. :D Kiitokset hienosta pelistä! Ja kauniita unia Sebulle ja Lucakselle. xD))