Huispausneuvoja hopealautasella

[Anthony Underwood]

Anthony olisi miltei voinut onnitella itseään hyvästä vastauksesta, kun Darian nyökkäili varsin hyväksyvän näköisesti hänen arviolleen alkuruoasta. Oli varmasti ollut hyvä päätös olla sanomatta mitään varomatonta valkosipulin määrästä. Ikävä kyllä myös hänen edellisestä simpukka-annoksestaan oli niin paljon aikaa, ettei hän todellakaan muistanut, miltä se oli tähän verrattuna maistunut. Saatikka sitten tiennyt, miltä sen olisi pitänyt maistua. Hän ei ollut mikään simpukka-asiantuntija. Ehkä hänen pitäisi alkaa perehtyä enemmän hienoihin ruokalajeihin, kun Darian kerran näytti välittävän aiheesta melko paljonkin. Mahtoikohan Atlas tietää mitään gourmet-ruoasta?

Anthony oli osannut odottaa, että Darian ruokaili tavallisesti tasokkaammissa paikoissa kuin Kultainen Yksiarvinen, sillä hän saattoi hyvin kuvitella tämän johonkin hienosti sisustettuun huippuravintolaan siemailemaan kalliita viinejä ja keskustelemaan sivistyneesti. Sivistyneemmin kuin mitä he nyt keskustelivat. Sivistyneemmin kuin hänen kanssaan nyt ylipäätään pystyi keskustelemaan. Häntä ehkä pidettiin fiksuna ja hän menestyi koulussa, mutta se oli aivan eri asia kuin tietynlaisen taloudellisen aseman usein mukanaan tuoma… hienostuneisuus. Hän nyökytteli osaaottavan näköisenä Darianin kertomukselle Pariisin sitkeistä simpukoista samalla, kun sai itse lopeteltua oman alkuruokansa. Vihdoin. Hänestä oli tuntunut, että annos ei loppuisi ikinä.

”Niinkö? Luulisi, että sentään edes siellä osattaisiin!” hän totesi yrittäen tavoitella vähintäänkin yllättynyttä äänensävyä. Eikö moules marinières nyt kuitenkin nimenomaan ollut ranskalainen ruokalaji? Tai no… ainakin nimi oli ranskaa. Hän yritti kuumeisesti keksiä jotain lisäkysyttävää Darianin Pariisinmatkasta – tai matkoista, sillä tämä epäilemättä oli vieraillut siellä useammin kuin kerran – kun tarjoilija tuli hakemaan alkuruokaslautaset pois. Anthony ei tiennyt, miten hänen muka olisi pitänyt jaksaa vielä pääruoka, kun se kannettiin pöytään. Hänen oli kuitenkin myönnettävä, että annos näytti todella hyvältä. Se oli aseteltu lautaselle kauniisti – hieman eri maata kuin Kolmen Luudanvarren fish & chips -annokset – ja tuoksui hyvältä. Hän kuitenkin huomasi Darianin silmäilevän annostaan varsin arvostelevalla katseella, joten ei uskaltanut sanoa mitään liian ylistävää ateriasta.

”Näyttääpä se hyvältä”, hän siis totesi melko neutraaliin sävyyn saadakseen vain jotain sanottavaa. Samalla hänelle tuli kuitenkin mieleen toinen ajatus Darianin kiinnostuksesta ruokaan. ”Kokkaatko koskaan itse?” hän kysyi, vaikka tajusi siinä samassa, että se saattoi olla hieman kaksiteräinen miekka. Jos Darian tosiaan oli kiinnostunut ruoan laittamisesta myös itse, kysymys oli varmasti loistava, mutta toisaalta jos tämä piti ruoanlaittoa enemmänkin palvelusväen tehtävänä… Ei niinkään hyvä. Ehkä hänen ei olisi pitänyt edes kysyä. Ajatus Darianista kokkaamassa hienoja, huolella lautaselle aseteltuja annoksia oli kuitenkin jotenkin miellyttävä ja sai hänen poskensa melkein punehtumaan hieman. Vaikka monet sanoivatkin, että keittiö oli naisten reviiriä, hänestä ruokaa laittavissa miehissä oli sitä jotakin. Sitä paitsi, olivathan useimmat huippukokitkin miehiä.

[Darian Bringham]

"Niin", Darian kohautti olkiaan. "Parhaat simpukat, joita olen maistanut, olivat kyllä Cannesissa. Suosittelen kaupunkia muutenkin, todella tyylikäs ja viehättävä, kunhan ei mene pahimpaan sesonkiaikaan."
Darian inhosi liikkua kaupungeissa, jotka olivat niin täynnä turisteja, että tavalliseen ruokakauppaankin piti jonottaa. Mikä onni, että Euroopan kaupungit tuntuivat muutenkin olevan tyylikkäimpinään keväisin ja syksyisin, jolloin kesälomaruuhkaa ei ollut. Hyvässä lykyssä saattoi löytää myös yksityisen rannan jonka saattoi varata kohtalaisella summalla päiväksi kokonaan itselleen.

Ilmeisesti myös Anthonyn mielestä pääruoka-annos näytti hyvältä, mikä sai Darianin entistä enemmän toivomaan löytävänsä jotain kritiikin aihetta, ihan vain ollakseen eri mieltä. Hän ei kuitenkaan ehtinyt miettiä asiaa sen pidemmälle, sillä Anthony uteli Darianilta hänen kokkaustottumuksistaan.
"Kyllä, joskus. Kun muutin Lontooseen, päätin opetella muutaman reseptin, sillä jatkuva ulkona syöminenkin alkaa joskus kyllästyttää. En ollut aikaisemmin tehnyt koskaan ruokaa itse, sitä varten olivat kotitontut", Darian selosti Anthonylle, hieman katkera sävy viimeisessä lauseessa. Hän ei ollut vieläkään päässyt yli siitä, miten hänet oli häädetty omasta kodistaan, linnastaan. Darian ei myöskään ollut aivan varma, mistä syystä kertoi menneestä ja nykyisestä elämästään näinkin avoimesti, mutta tuntui mukavalta pitkästä aikaa keskustella jonkun kanssa muustakin kuin päivän säästä. Darian huomasi toivovansa, että vastapäätä olisi istunut Anthonyn sijasta Ciarán, hänen kanssaan oli niin helppo keskustella.

"Entä sujuuko ruoanlaitto sinulta?", Darian päätti esittää kohteliaan vastakysymyksen maistaessaan samalla ankkaa. Darianin iloksi se ei ollut komeudestaan huolimatta täydellistä, vaan aavistuksen verran liian mautonta. Ankan lisukkeena olevissa parsossa sen sijaan ei ollut moittimista.
"Ankka on mautonta", Darian arvosteli hieman kovempaan ääneen niin, että ainakin naapuripöydät kuulivat. "Vaikka mitä tällaiselta keskinkertaiselta paikalta voi olettaakaan."

[Anthony Underwood]

Anthony nyökytteli ymmärtäväisesti Darianin puheille Cannesista, vaikkei koskaan ollutkaan itse ollut siellä. Se kuitenkin kuulosti paikalta, johon Darian sopi erittäin hyvin. Mikseivät he voineet koskaan käydä lomalla hienoissa paikoissa, kuten Pariisissa ja Cannesissa, vaan aina vain äidin sukulaisten luo Koreaan keskelle riisipeltoja? Vaikka Incheon oli maan kolmanneksi suurin kaupunki, asui hänen äitinsä suku aivan sen laitamilla. Souliin ei olisi ollut edes kovin pitkä matka, mutta he silti harvoin kävivät siellä.

Anthony miltei yllättyi Darianin mainitessa kotitontut. Tosiaan. Darianin suvulla epäilemättä oli kotitonttuja. Bringhamit eivät olleet ainoastaan rikas velhosuku vaan rikas ja vanha velhosuku. Darianin muutto Lontooseen olikin myös jokseenkin yllättävä uutinen. Lontoosta ei pahemmin kartanoja tainnut löytyä. Mutta ehkäpä Darian olikin halunnut elää hieman itsenäisemmin suvustaan. Sitä paitsi, jossakin lontoolaisessa kattohuoneistossa oli ehdottomasti erilaista – ja Anthonyn mielestä parempaa – eleganssia kuin vanhassa kartanossa keskellä ei mitään. Muotisuunnittelu sopi paljon paremmin yhteen Lontoon ja kattohuoneiston kanssa.

Ajatus sai Anthonylle epätyypillisen, lempeän hymyn kohoamaan hänen kasvoilleen. Hän olisi luultavasti pyyhkinyt sen nopeasti pois, jos olisi tiennyt. Tosin Darianin vastakysymyskin pyyhki sen melko nopeasti pois. Oli erittäin positiivista, että Darian ylipäätään kysyi häneltä mitään, mutta vastaaminen juuri tähän kysymykseen osoittautui erittäin hankalaksi. Hän oli aikeissa vastata, että ei, koska hänen äitinsä tykkäsi laittaa ruokaa, mutta sehän olisi kuulostanut todella lapselliselta ja ennen kaikkea hemmotellulta kakaralta, joka ei koskaan tehnyt kotitöitä. Joskin hänestä tuntui, että Darian nimenomaan oli hemmoteltu kakara, joka ei koskaan tehnyt kotitöitä, mutta… hän ei halunnut olla. Miltä sellainenkin näyttäisi vaimomateriaalina.

”No… Koululla nyt tietenkään ei tarvitse kauheasti laittaa ruokaa, mutta… kokkaan kyllä joskus kotona”, Anthony lopulta vastasi. Se ei varsinaisesti ollut vale, sillä ’joskus’ oli kuitenkin melko joustava käsite. Itse asiassa hän olisi saattanut jopa pitää ruoanlaitosta, jos vain olisi joskus päässyt rauhassa harrastamaan sitä. Kotona ei kuitenkaan juuri saanut.

Darianin valittaessa kovaan ääneen ankan mauttomuudesta Anthony vilkuili varovasti ympärilleen. Toivottavasti lähistöllä ei ollut tarjoilijoita. Viereisessä pöydässä istuva intialaismies tosin oli varmasti ainakin kuullut. Toisaalta, tämä ei tainnut onneksi ymmärtää englantia. Anthonyn posket punehtuivat hieman häpeästä, mutta hän yritti peittää sen maistamalla itsekin omaa annostaan. Hän ei ollut aivan varma, oliko se hänestä mautonta vai ei. Ehkä hieman kuivaa…? Tai sitten ei? Hänestä tuntui, että Darianin arvio vaikutti siihen, mitä hän maistoi.

”Mmm-hmmm”, hän päätyi kuitenkin mutisemaan vastaukseksi hieman myöntävän kuuloisesti, vaikka hänestä ankka maistui varsin hyvältä. Mutta ehkä hän oli vain liian moukka ymmärtämään, kun ei yleensä ruokaillut näin hienoissa ravintoloissa. Itse asiassa kouluruokaan verrattuna jopa Kolmen Luudanvarren pubiannokset olivat gourmeeta. Hän pani suuhunsa toisen haarukallisen chili-inkivääriglaseerattua ankkaa ja yritti kuumeisesti keksiä lisää jotain puhuttavaa. Miten oli mahdollista, että hän oli käyttänyt vuosia tästä hetkestä unelmoimiseen ja nyt hän ei yhtäkkiä pystynytkään sanomaan yhtään mitään? Lopulta hän kuitenkin päätti jatkaa ruoka-aihetta.

”Mikä on lempiruokasi?” hän kysyi ajattelematta kysymystä sen kummemmin ennen kuin päästi sen suustaan. Silloin hänen poskilleen nousi syvä häpeän puna ja hän käänsi äkkiä katseensa kohti lautastaan ja tunsi koko kasvojensa olevan tulessa. Eieieiei. Hän halusi vajota saman tien lattian läpi ja maan alle. Miksi hän ei voinut ajatella ennen kuin avasi suunsa? Kysymys kuulosti niiiiin klassiselta treffikysymykseltä, vaikka hän ei ollut edes tarkoittanut sitä niin. Mitä Dariankin nyt ajattelisi hänestä? Anthony yritti keskittyä murhaamaan lautasellaan olevaa ankkaa veitsellä mahdollisimman hitaasti ja toivoi samalla, ettei Darian ehkä ollut kuullut koko kysymystä. Miksi hänen piti olla niin nolo?!

//Roolipelipisteet palkittu tähän saakka. -Caine

[Darian Bringham]

// Tätä vuoroa oli jotenkin älyttömän vaikeaa kirjoittaa, en meinannut millään saada mitään aikaiseksi. xd //

Darian pyöritteli viinilasia kädessään kuunnellessaan Anthonyn vastausta kokkauskysymykseen. Koululla ei tosiaan tarvinnut laittaa ruokaa, vaikka joskus se olisi luultavasti ollut parempi vaihtoehto, sillä jostain syystä kouluruoan taso oli laskenut valtavasti Darianin valmistumista kohden. Häntä hieman säälitti, että Amanda joutui sietämään koulun tarjoamaa budjettiruokaa, vaikka suvulla olisi varmasti ollut varaa parempaankin kouluun.

Anthony ei ottanut kovinkaan selvästi kantaa ankan lähestulkoon selvään mauttomuuteen. Ehkä se oli hänestä hyvää, sillä Anthony tuskin oli tottunut tasokkaiden ravintoloiden tarjoamiin makuelämyksiin. Toisaalta, ankka oli Darianinkin mielestä uskomattoman herkullista verrattuna hänen omiin yrityksiinsä valmistaa jotain muuta kuin salaattia. Ajatus siitä sai Darianin ärsyyntyneeksi ja hetken aikaa kasvoilla ollut ystävällinen ilme muuttui aavistuksen tympeämmäksi. Hän olisi mieluusti ollut luonnostaan lahjakas huippukokki, mutta valitettavasti täydellisen pihvin paistaminenkin tuntui olevan rakettitiedettä.

Keskustelu tuntui jälleen tyrehtyvän, eikä Darian oikeastaan edes yrittänyt kovin ponnekkaasti jatkaa sitä. Anthonyn kanssa lounastaminen tuntui ajoittain kiusalliselta ja hankalalta, sillä toinen vaikutti kovin hermostuneelta ja varovaiselta. Hetken hiljaisuuden kuluttua Anthony kuitenkin jatkoi keskustelua kysymällä Darianin lempiruoasta.
"Lähes mikä tahansa hyvin ja laadukkaista raaka-aineista valmistettu. Erityisesti merenelävät, kuten ravut, mustekala ja simpukat. Myös aasialainen keittiö viehättää", Darian selosti. Kaikkein eniten hänet sai nyrpistämään nenäänsä pitkään varastoidut raaka-aineet, jotka olivat menettäneet makunsa jo vuosikymmeniä sitten. Paitsi jos kyseessä oli viini, sehän vain paranee vanhetessaan.

"En oikeastaan ole koskaan käynyt Aasiassa", Darian päätyi jatkamaan. Bringhamit olivat matkustelleet valtavasti niin Euroopassa kuin Amerikassa ja Oseaniassakin, mutta jostain syystä Aasia oli sivuutettu täysin. Asia täytyisi korjata mahdollisimman pian.

[Anthony Underwood]

//Joo, en tiedä enää itsekään, mitä tässä tapahtuu. Jälkiruokaa kehiin. xD//

Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen Darian lopulta vastasi Anthonyn kysymykseen ja Anthony miltei huokaisi helpotuksesta. Darian ei ollut katsonut häntä mitenkään oudosti tai kysynyt, miksi hän tahtoi tietää, vaan vastasi kysymykseen ihan normaalisti. Vastaus itsessäänkin kuulosti juuri niin sivistyneeltä kuin olisi varmaan voinut odottaakin. Merenelävät olivat sopivan kalliita ja terveellisiä eivätkä ollenkaan rahvaanomaisia.

Darianin maininta aasialaisesta keittiöstä kuitenkin sai Anthonyn kuitenkin hieman yllättymään, etenkin kun Darian mainitsi, ettei ollut koskaan oikeastaan käynyt Aasiassa. Oliko tässä hänen tilaisuutensa jatkaa keskustelua? Darian epäilemättä oli varmaan joskus huomannut ulkonäöstä, että hän oli osaksi aasialaista syntyperää, mutta oliko silloin tyhmää mainita, että oli itse ollut Aasiassa? Olisiko hän silloin vain tosi stereotyyppinen brittiaasialainen?

”Minäkin olen käynyt vain Etelä-Koreassa”, Anthony lopulta päätyi toteamaan, koska olisi ollut tyhmää valehdellakaan, ettei hän ollut koskaan käynytkään Aasiassa ja vielä tyhmempää olla jatkamatta keskustelunaloitusta ollenkaan.

”Äitini on syntynyt siellä”, hän vielä lisäsi tarkennukseksi, ettei kuulostaisi liikaa siltä, että matkusteli paljon. Tai siis, tavallaanhan hän matkustelikin, sillä he kävivät äidin sukulaisten luona yleensä vähintään kerran vuodessa, mutta toisaalta matkustelusta meni vähän maku, kun kävi joka kerta samassa kohteessa – ja etenkin, kun joutui joka kerta seurustelemaan niiden samojen, puolituntemattomien sukulaisten kanssa.

”Mutta siellä on kyllä ihan hyvää ruokaa”, Anthony yritti jatkaa keskustelua, vaikka oikeastaan korealainen ruoka oli hieman liian tulista hänen makuunsa. Mutta olihan siellä tietysti joitakin ihan syötäviäkin ruokalajeja. Hän ei kuitenkaan tahtonut erityisesti suositella mitään Darianille, koska hänestä tuntui, että Darian ei kovin mielellään ottanut vastaan neuvoja muilta.

Anthony joutui hieman pistämään vauhtia pääruokansa syömiseen huomatessaan, että Darian alkoi jo saada annosta loppuun. Olisi noloa syödä yksinään, kun toisen lautanen oli jo tyhjä. Lopulta hän saikin annoksensa pääteltyä suunnilleen samoihin aikoihin Darianin kanssa ja laski aterimensa lautaselle kohti kello kuutta. Pöydässä vallitseva hiljaisuus alkoi pikkuhiljaa tuntua jo varsin painostavalta. Anthony nosti viinilasinsa huulilleen ja joi siitä viimeisen kulauksen toivoen siitä olevan jotain apua.

Tarjoilijan saapuessa keräämään astioita Anthony yrittikin kuumeisesti keksiä jotain aihetta, josta voisi saada keskustelua aikaiseksi. Hän oli pikkuhiljaa illan aikana ehtinyt jo tajuta, että Darian ei vaikuttanut kovin innostuneelta keskustelemaan yhtään mistään eikä hänellä myöskään ollut juuri aavistusta Darianin kiinnostuksenkohteista huispauksen ja muodin lisäksi. Ottaen huomioon hänen hieman rajalliset tietonsa muodin maailmasta, olisi huispaus varmasti turvallisempi aihe.

”Oletko pelannut huispausta koulun jälkeen enää ollenkaan?” hän kysyi, toivoen, ettei keskustelunaihe ollut yhtä huono kuin ilmeisesti hänen edelliset avauksensa, ”vai oletko keskittynyt vain töihisi?” Darian oli kuitenkin ollut ehdottomasti Luihuisen paras etsijä pitkiin aikoihin ja jos Ciarán oli päässyt pelaamaan huispausta ammattilaistasolla, niin Darianillakin olisi varmasti ollut mahdollisuuksia. Anthonysta tosin tuntui, että muotisuunnittelu oli tälle kuitenkin huispausta suurempi intohimo.

[Ciarán O'Dwyer]

Ciarán oli huomannut, että viereisessä pöydässä istuvat Anthony ja Darian loivat välillä katseita hänen suuntaansa. Tottahan intialainen Tylyahon ravintolassa herätti huomiota. Ciarán oli miettinyt, olisiko pitänyt ottaa jokin vaatimattomampi valeasu, mutta Darian tiesi hänen vaatemakunsa ja tyylinsä, joten oli ollut parempi vetää suosiolla överiksi. Lisäksi tumma iho ja erilainen hiustyyli hämäsivät useimpia. Ciaránin oma päätelmä oli se, että useimmat ihmiset pysäyttivät aivotyönsä ajatukseen 'ulkomaalainen', eivätkä arvioineet näkemäänsä sen tarkemmin. Siksi länsimaalaiset eivät erottaneet korealaisia ja japanilaisia toisistaan, eivätkä varmasti huomanneet vähän tutulta näyttävää intialaistakaan. Jos Darian ja Anthony olisivat vaivautuneet katsomaan tarkasti, Ciarán oli melko varma, että he olisivat tunnistaneet yhtäläisyydet terävässä nenässä, virneeseen kaartuvissa suupielissä ja kasvojen kapeudessa. Mutta tuijottamista pidettiin epäkohteliaana, ja Ciarán luotti sekä Anthonyn että Darianin noudattavan etikettiä – varsinkin kun oltiin Tylyahon hienoimmassa ravintolassa.

Ciaránin oli kuitenkin vaikeaa pitää naamansa peruslukemilla, kun Darian arvosteli ankkaa kovaan ääneen. Se oli tyypillistä Dariania. Ciaránilla oli vahvat epäilyksensä siitä, ettei Darian itse ollut kovin kummoinen ruuanlaittaja, sillä varakkaissa suvuissa ei kasvettu sellaiseen. Kun Ciarán itse oli muuttanut reilu vuosi sitten Kanadaan, hän oli joutunut tekemään aika paljonkin töitä onnistuakseen kokkaamaan edes siedettävää ruokaa. Kotitontut olivat aina tehneet kaiken, ja Morganin ja Bringhamin kaltaisissa vanhoissa brittiläisissä puhdasverisissä suvuissa oli tunnetusti parhaimmat kotitontut. Totta kai, koska suurimmat suvut järjestivät eniten sukuillallisia ja muita kissanristiäisiä, ja ruuan piti olla ensiluokkaista. Darianin vaihdos kotitonttujen kokkauksista omaan keittiöön oli ollut varmasti melkoinen tiputus.

Ciarán vilkaisi kunnolla viereisessä pöydässä istuvaa ystäväänsä ja tajusi, ettei oikeastaan ollut paljon kysellyt, miten Darianin elämä uudessa asunnossa sujui. Hän tiesi, ettei Darian ollut lähtenyt sopuisissa merkeissä kotoaan, mutta sen enempää Ciarán ei ollut kysynyt. Ciarán, joka tunnettiin jatkuvasta utelustaan ja urkkimisestaan, soi ystävälleen Darian Bringhamille yhden erityisoikeuden: hän ei kysellyt eikä tivannut, jos toinen puoli ei halunnut vapaaehtoisesti kertoa.

Pohtiessaan kuulumisia, joita ei ollut kysynyt Darianilta, Ciaránilta jäi melkein huomaamatta Anthonyn kasvoille levinnyt hölmö hymy. Ilme oli erittäin epäanthonymainen, minkä vuoksi Ciarán pysähtyi ja huomasi sen, vaikka olikin edelleen uppoutunut omiin ajatuksiinsa. Ilme katosi kuitenkin pian Anthonyn kasvoilta, eikä Ciarán ehtinyt tulkita sitä. Niinpä Ciarán käänsi katseensa juuri sopivasti omaan pöytäänsä, kun tarjoilija tuli tuomaan valkoviinin.

Tarjoilijan poistuttua Ciarán kohotti lasin huulilleen ja oli juuri ottamassa ensimmäisen siemauksen, kun Anthony alkoi puhua jälleen. Ja Anthony kysyi.... Darianin lempiruuista. Ciarán hörppäsi viinistään yllättyneenä. Mikä tämä oli, lastentarha vai? Seuraavaksi Anthony varmaan kysyisi Darianin lempiväriä ja lempieläintä.

Darian näytti ottavan Anthonyn kysymyksen tosissaan ja vastasikin siihen yllättävän mutkattomasti. Ciarán laski lasinsa mietteliäänä pöydän kiillotetulle pinnalle. Hän vilkaisi syrjäsilmällä Darianilla, joka lopetti vastauksensa lauseeseen, johon Anthonyn olisi helppo tarttua. "En ole koskaan käynyt Aasiassa" oli ilmiselvä koukku, kun se lausuttiin puoliksi aasialaiselle seuralaiselle. Olisiko voinut olla helpompaa keskustelukoukkua? Anthony tuntui epäröivän hiukan ja vastasi sitten jotain ympäripyöreää. Ciarán olisi kurtistanut kulmiaan, jos olisi pystynyt näyttämään reaktionsa. Hän tyytyi kuitenkin kätkemään hämmennyksensä lieväksi tyytymättömyydeksi, sillä viini ei ollut ihan niin hyvää kuin hän oli toivonut. Ehkä keittiö antoi hänelle uudempaa vuosikertaa, kun luuli, ettei intialainen vieras ymmärtänyt eurooppalaisista viineistä. Hänen täytyisi muistaa mainita siitä vuoropäällikölle.

Lopulta Anthony tyytyi väistämään helpon keskustelunaloituksen kokonan ja siirtymään takaisin huispaukseen. Ciarán huokaisi tuskin huomaamattomasti. Uskomatonta. Hän ei ollut vieläkään varma, oliko Darian tarjoillut keskustelukoukkunsa tarkoituksella vai vahingossa, mutta jostain syystä Anthony oli jättänyt tarttumatta siihen. No, ainakin huispaus kuulosti riittävän hyvältä aiheelta.... paitsi ettei Anthony selvästi tajunnut, että työnteko ja huispaaminen eivät välttämättä olleet kaksi erillistä asiaa. Ihan hyvin huispausta pystyi tekemään työkseen. Ciarán tunsi pienen harmin piston siitä, että Luihuisen uusi huispauskapteeni ei tuntenut minkäänlaista paloa huispaukseen ammattina.

[Darian Bringham]

Dariania ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, missä maissa Anthony oli käynyt - puhumattakaan siitä, missä hänen sukulaisensa olivat syntyneet. Huomautus Aasiasta oli livahtanut Darianin suusta ikään kuin vahingossa, sillä keskustelun sujumattomuus oli alkanut käydä jo lähes sietämättömäksi. Ilme vaaleaverikön kasvoilla oli jotain tylsistyneen ja kärsimättömän välillä, eikä Darian vaivautunut edes nyökkäilemään antaakseen ymmärtää seuraavansa keskustelua. Hän tyytyi siis vain liikuttelemaan haarukkaansa lähes tyhjällä lautasellaan.

Hiljaisuus kävi yhä painostavammaksi lautasten tyhjentyessä. Missä ihmeessä tarjoilija oikein viipyi? Darian herkitsi hetken pakenevansa jo ennen jälkiruokaa ja jättävänsä laskun Anthonylle, mutta ei kuitenkaan viitsinyt olla ihan niin ilkeä. Sitä paitsi, alku- ja pääruoat olivat olleet ihan kohtalaisia, joten juustolautanenkin olisi varmaan kokeilemisen arvoinen. Darian keskittyi tyhjentämään viinilasiaan ja odottamaan tarjoilijan saapumista.

Anthony vaikutti hieman levottomalta ja piti luultavasti hiljaisuutta epämukavana. Darian sen sijaan kuunteli mieluummin hiljaisuutta, kuin yrittäisi väkisin keskustella jostain typerästä aiheesta, kun keskustelu ei selvästikään sujunut kaksikon välillä. Darianin epäonneksi Anthony päätti kuitenkin rikkoa hiljaisuuden kysymällä, pelasiko Darian nykyisin huispausta.

Ennen kuin Darian ehti vastata, tarjoilija saapui keräämään astiat ja tuomaan pöytään juustotarjottimen. Annos näytti kieltämättä kauniilta. Jokaista juustoa oli tarjolla kaksi pientä palaa, ja lajikkeita oli yhteensä kymmenen. Edes Darian ei osannut ulkonäön perusteella nimetä niitä kaikkia, mutta tarjoilija ystävällisesti nimesi heille jokaisen. Janokaan ei pääsisi yllättämään, sillä viinilasit täyttyivät jälleen, tällä kertaa portviinillä.

Jälkiruoan saapuminen oli saanut Darianin jo unohtamaan Anthonyn esittämän kysymyksen. Tuskin se oli ollut mitään kovin tärkeää tai mielenkiintoista, sillä eihän mikään tämän illallisen aikana aloitettu ollut jatkunut kovin pitkälle.
"Sanoitko jotain?" Darian töksäytti Anthonylle. "Ennen jälkiruokaa siis."

//tää vois varmaan pikkuhiljaa päättyä, mutta tätä on niin vaikea viedä eteenpäin XD mutta eihän tää oo kun vasta vähän reilu vuoden vanha peli//

[Anthony Underwood]

Anthony huomasi kyllä, että Darian tuskin kuunteli häntä lainkaan. Tämä pyöritteli haarukkaansa miltei tyhjällä lautasellaan ja näytti olevan aivan jossain muissa maailmoissa. Kun hän lopulta sai tehtyä uuden keskustelunavauksen, saapui tarjoilija keräämään astioita ja keskeytti koko jutun. Voiko huonompaa ajoitusta enää olla?! Anthonyn teki mieli mulkoilla tarjoilijaa, mutta oikeasti tietysti syy oli lähinnä hänen. Eihän tarjoilijaraukka voinut tietää, oliko heillä jotain kesken vai ei.

Tarjoilijan kerättyä lautaset Anthonykin joi taas viinilasistaan täyttääkseen kiusallisuuden hiljaisuuden edes jollakin. Hän ei enää oikein tiennyt, pitikö mausta vai ei. Hänestä tuntui myös, että hänen ei ehkä olisi pitänyt juoda niin paljoa. Hän ei ollut kovin tottunut juomaan viinejä. Niitä ei juuri keskenkasvuisissa bileissä harrastettu, kun oli halvempiakin tapoja saada päänsä sekaisin. Ei tietenkään sillä, että hän harrasti liiemmin sellaisia bileitäkään. Ainakaan enää.

Pian tarjoilija palasi vielä takaisin juustolautasen kanssa. Juustopalat oli aseteltu hienosti ja lajitelma kieltämättä näytti varsin hienostuneelta ja elegantilta. Anthony ei ollut aivan varma, oliko hän koskaan syönyt jälkiruoaksi juustoannosta. Ajatus oli hänestä vähän outo. Mutta niin hienostunut. Hänen ikäväkseen tarjoilija kuitenkin täytti myös viinilasit taas. Hänen ei todellakaan pitäisi juoda enää lisää. Mahtoiko Darian edes tietää, että hän oli alaikäinen…? Tarjoilija selvästikään ei tiennyt. Toisaalta onneksi ei! Olisi ollut järkyttävän noloa, jos tämä olisi pyytänyt häntä näyttämään henkilöllisyystodistuksen ja hänen olisi pitänyt myöntää, ettei ikä riittänyt.

Tarjoilija vielä ystävällisesti nimesi jokaisen juustolajikkeen lautasella, mikä oli erittäin hyvä, koska Anthony ei olisi tunnistanut niistä ainuttakaan. Kaikesta pänttäämisestä varmasti oli myös jonkin verran apua, kun hän yritti nopeasti päntätä lajikkeiden nimiä päähänsä. Ehkä hän muistaisi tarvittaessa edes puolet. Tai ainakin muutaman.

Ilmeisesti Darian tarjoilijan häivyttyä muisti kuitenkin hänen kysyneen jotain, sillä tämä kysyi, oliko hän sanonut jotain. Kysymys sai pienen punan nousemaan Anthonyn poskille. Hän ei tiennyt, olisiko noloa toistaa tyhmä kysymys vai pitäisikö hänen kieltää sanoneensa mitään vai… keksiä jokin toinen kysymys.

”Öh… Kysyin vain… vain että… oletko… oletko ehtinyt pelaamaan huispausta enää ollenkaan…? Koulun jälkeen”, hän lopulta päätyi kysymään, kun ei tarpeeksi nopeasti keksinyt toistakaan edes sen verran fiksun kuuloista kysymystä. Peittääkseen nolostumistaan hän nosti viinilasin taas huulilleen ja kirosi samalla mielessään, ettei ollut pyytänyt tarjoilijalta lasillista vettä tämän vielä ollessa pöydän äärellä. Samalla hän vilkuili Dariania syrjäsilmällään ja toivoi, että tämä aloittasi jälkiruoan ensin, koska hänellä ei todellakaan ollut mitään hajua, miten juustoja oikein kuuluisi syödä. Haarukalla? Lusikalla? Sormin? Anthony yritti vilkuilla, mitä aterimia pöydällä vielä oli jäljellä. Vaihtoehtoja ei ollut kovin paljoa.

((Joo, voisi kyllä saatella tämän pikkuhiljaa loppuun. xD Jos ne tuosta nyt syövät ne juustonsa silleen aika nopeaan ja sittenhän Darianin on helppo vedota johonkin muuhun menoon, että pitää lähteä. Anthony kun epäilemättä ei tekisi aloitetta lähtemisestä. xD))

//Roolipelipisteet palkittu tähän saakka. -Caine