Hieman hukassa

Valvoja: Tylypahkamafia

Winifred Harner
Taikuri
Viestit: 26
Liittynyt: 10. Syyskuuta 2015, 13:22
Tupa: Rohkelikko

Hieman hukassa

Viesti Kirjoittaja Winifred Harner »

Ei sillä että viikonpäivillä loppujen lopuksi oli kauhea suuri merkitys Winnielle. Hän kun piti päivästä kun päivästä, jos se sisällytti jotain kivaa kuten esimerkiksi tanssimista tai juomista tai jotain muuta hauskaa. Tämän päivän hauskuus osio ei oikein ollut vielä alkanut, mutta hänellä oli vielä edellisen viikon pullonpyörityksen johdosta kiva teksti otsassa. Se oli oikeasti aika hauska, vaikka jotkut yrittivätkin nälviä hänelle siitä. Opettajat eivät näyttäneet ottaneen tavaksi huomauttaa siitä tai sitten ne eivät vain nähneet sitä, sillä paksu ja pitkä otsatukka oli muutenkin aika hyvä juttu. Lumotusta pullonpyörityksestä kiinni jääminen olisi kyllä aika jännää, kun se oli varmasti yhtä kielletty kuin Winnien parhaan kaverin Jimin pillerit ja juomat.

Kävi kuitenkin sillä tavalla, että Winnien onnistui sulkemaan itsensä ulos rohkelikkojen tornista pikemminkin oleskeluhuoneesta, mikä oli aika huvittava juttu hänen omasta mielestään. Nyt hänen niin kuin pitäisi viettää aikaa tupahuoneensa ulkopuolella, minkä vuoksi hän istahtikin kuvakudoksen vierelle lattialle. Ei tyttö ollut oikeasti aiemmin unohtanut sitä tunnussanaa, mutta kerta se oli ensimmäinen mutta ei se häntä harmittanut unohtihan hän muutenkin ties mitä.

Se että hän saattaisi myöhästyä ruokailusta tai tunnilta tai mistään muualtakaan ei ollut surullista, sillä Winnie oli muutenkin vähän väliä sekaisin kellonajoista ja hänen ajantajunsa oli mikä oli. Myöhästymisen pelkoa ei ollut, sillä hän ei edes tiennyt mikä päivä tänään oli ja missä hänen oikeasti niin kuin pitäisi olla. Ehkäpä rohkelikkojen oleskeluhuoneessa tai sitten hän ainakin halusi palata. Käytävällä istuminen oli kyllä aika siistiä, kun se oli niin huoletonta ja pystyi miettimään kaikkia suuria syvällisiä asioita. Tyttö ei kuitenkaan jaksanut ajatella niitä.

//Tämä on avoin peli ja mukaan saa liittyä kuka/ketkä tahansa. jonka hahmo on 4. luokkalainen tai vanhempi. Anteeksi, mutta Winnie ei tyksi pikkulapsista, tuvalla ei kuitenkaan ole väliä.
“Väisty! Sä tiedät kuka on tulos”
Winnie // Rohkelikko // 6. lk.//
Avatar
Avatar
Yukiko Noto
Jäsen
Viestit: 22
Liittynyt: 27. Joulukuuta 2013, 11:02
Tupa: Rohkelikko

Re: Hieman hukassa

Viesti Kirjoittaja Yukiko Noto »

Yukiko käveli pettyneenä käytävällä. Kaksi päivää hän oli valmistanut rakkaalleen pekingin ankkaa! Tänään se oli valmistunut. Yukiko oli myös odottanut kaksi tuntia korpinkynsien tuvan edessä. Izumi ei koskaan tullut paikalle. Lopulta Yukiko oli luovuttanut ja lähtenyt kohti tupaansa.

Oikeastaan, koko ankka ei ollut edes hänen tekemänsä. Itseasiassa Chou oli hoitanut lähes koko ankan. Yukiko oli katsellut vierestä ja kertonut kaiken Izumistaan! Chou oli kyllä hyvä juttukaveri. Hän vaikutti olevan aidosti kiinnostunut Yukikon Izumijutuista. Tyttö oli vielä lisäksi toivottanut Yukikolle onnea! Tätä se tosiystävyys oli.

Harmi vain, ettei onnentoivotuksista ollut apua. Ehkä Izumi löytäisi Yukikon ankan myöhemmin. Toivottavasti Izumi ei ollut sairastunut! Yukiko ei keksinyt mitään muuta syytä sille, miksei Izumi olisi tullut katsomaan Yukikon yllätystä. Oikeastaan, Izumi oli näyttänyt varsin väsyneeltä. Kyllä. Sairaus oli syy miksei Izumi ollut tullut paikalle. Mikään muu se ei voinut olla.

Lopulta Yukiko päätyi oleskeluhuoneen ovelle. Siellä lattialla istui nuorempi rohkelikko. Yukiko etäisesti tiesi tämän. Tyttö oli usein melko touhukas, kun Yukiko sattui tätä näkemään. Yukiko varoi katsomasta tyttöä. Sisään oleskeluhuoneeseen hän ei myöskään mennyt. Lopulta Yukiko keräsi rohkeutensa.
"Onko kaikki ihan hyvin?" Yukiko kysyi koettaen puhua englantia mahdollisimman selkeästi. Loppujen lopuksi Yukiko ei ollut käyttänyt paljoa englantia koulussa. Ehkä viimein olisi aika.
Winifred Harner
Taikuri
Viestit: 26
Liittynyt: 10. Syyskuuta 2015, 13:22
Tupa: Rohkelikko

Re: Hieman hukassa

Viesti Kirjoittaja Winifred Harner »

Winnie huomasi jonkun ajan kuluttua miten joku tyttö tuli hänen lähettyvillensä. Tiirailtuaan tätä jonkin aikaa otsatukan lomasta Winnie sitten tuomitsi toisen ulkomaalaiseksi ja oudoksi. Ei sillä, että kaikki ulkomaalaiset olivat outoja mutta suurin osa oli. Tuokaan ei varmaan edes osaisi lausua tunnussanaa, sillä ei lähtenyt sisälle tupaan.

Winnien kiinnostuksen taso toista kohtaan oli nollassa, minkä vuoksi hän hieman venytteli kokeillen vielä piilossa olevaa tekstiä otsassaan ennen kuin huokaisi ja sulki silmänsä. Outoja tyttöjä oli yleisesti ottaen ollut aina tyhmä kiusata, sillä ne astuivat varpaille jos olivat vihaisia.

Paikalle tullut vanhempi tyttö kuitenkin kysyi jotain, mikä meni Winnieltä aika ohi. Se, että osasiko toinen sittenkin puhua jotain muuta kuin outoa ja tyhmää omaa kieltänsä ei saanut häntä yhtä ymmälle kuin tuo kysymys. Ei Winnie tiennyt oliko kaikki hyvin vai ei, kun ei tiennyt oikein muihinkaan mielessä olleisiin kysymyksiin vastausta.

”Mitä?” Winnie sitten esitti vastakysymyksen hieman töykeästi, sillä ei oikeasti tiennyt mitä muuta sanoa. Se oli myös kaikkein coolinta mitä hän olisi voinut sanoa tällaisessa tilanteessa, parhaintahan olisi ollut jättää kokonaan vastaamatta. Winnie vaihtoi vielä hieman asentoansa kääntäen vasta sitten silmiään hierottuaan katseensa takaisin kohti ulkomaalaista.
“Väisty! Sä tiedät kuka on tulos”
Winnie // Rohkelikko // 6. lk.//
Avatar
Avatar
Yukiko Noto
Jäsen
Viestit: 22
Liittynyt: 27. Joulukuuta 2013, 11:02
Tupa: Rohkelikko

Re: Hieman hukassa

Viesti Kirjoittaja Yukiko Noto »

Ilmeisesti Yukiko oli puhunut englantia ihan väärin! Kuinka surkeaa. Ja hän oli vielä yrittänyt parhaansa. Tytön mieli mustui hiukan. Jos Izumi saisi kuulla tästä... Siitä ei seuraisi hyvää. Poikahan pitäisi Yukikoa ääliönä. Yukiko mietti hetken ja päätti yrittää uudestaan.
"Oletko... okei? Kun istut siinä." Yukiko kysyi ja kallisti päätään. Hän melkeinpä voisi jäädä tuon tytön kanssa istumaan käytävälle. Ja valittamaan Izumista. Kukaan ei ymmärtänyt hänen ongelmiaan Izumin suhteen joka oli melkoisen kurjaa. Choulle Yukiko ei kuitenkaan niin paljoa halunnut puhua ongelmista. Yukiko ei ollut täysin varma siitä pitikö Chou Izumista vai ei. Ja jos Chou näkisi, että Yukikolla ja Izumilla menisi huonosti, saattoi olla, että tyttö käyttäisi tilaisuuden hyväkseen ja menisi iskemään Izumia! Ja sehän ei Yukikolle sopinut lainkaan.

Pohdittuaan hetken mitä Yukiko tekisi, tyttö päätyi valumaan myös lattialle. Ei hän tiennyt, kiinnostaisiko toista tyttöä Yukikon ongelmat, saati sitten haluaisiko hän Yukikoa istumaan kanssaan käytävälle. Juuri nyt Yukiko ei välittänyt. Tyttö olisi voinut vain itkeä turhautumistaan, mutta päätyi istumaan hiljaa ja murjottamaan.
Winifred Harner
Taikuri
Viestit: 26
Liittynyt: 10. Syyskuuta 2015, 13:22
Tupa: Rohkelikko

Re: Hieman hukassa

Viesti Kirjoittaja Winifred Harner »

Winnien pettymykseksi ulkomaalainen ei kääntynyt ja porhaltanut pois paikalta vain esitti saman kysymyksen hieman eri sanoin. Hän ei ollut yhtään kärryillä siitä, miksi toinen edes puhui hänelle. Eihän hän edes näyttänyt siltä kuin kaikki ei olisi hyvin vai näyttikö? Okei, Winnie ei muistanut miltä näytti mutta aivan varmasti ihan coolilta. Kaikilla cooleila tyypeillähän oli kaikki aina hyvin, joten tyttö vain kohautti olkapäitään hieman ja nyökkäsi.

Oikeastaan häntä väsytti hieman – tai aika paljonkin, mutta sitähän ei saanut sanoa ääneen. Ulkomaalainen voisi olla niitä, jotka raahasivat mielellään tuntemattomia kaikkialle minne Winnie ei tahtonut mennä. Hän oli ehtinyt tutustumaan sellaisiin jo ihan tarpeeksi entisessä koulussa niiden ulkomaalaisten tyttöjen kanssa, jotka yrittivät niin hanakasti murtaa hänen varpaitansa.

Winnie huokaisi hieman ja sulki silmänsä uudelleen, mutta avasi ne uudestaan kun hetken odotettuaan ei kuulunut mitään askelia, jotka olisivat kielineet siitä että toinen olisi vihdoin lähtenyt. Ulkomaalainen tyttö oli jostain käsittämättömästä syystä jäänyt käytävälle ja päätynyt myös istumaan lattialle. Se oli aika outoa, mutta Winnie oli aika varma siitä että se liittyi tuon ulkomaalaisuuteen. ”Oliko sulla jotain asiaakin?” Winnie tivasi toiselta laittaen kätensä puuskaan puhaltaen hieman ikävystyneenä etutukkaansa ylöspäin.
“Väisty! Sä tiedät kuka on tulos”
Winnie // Rohkelikko // 6. lk.//
Avatar
Avatar
Yukiko Noto
Jäsen
Viestit: 22
Liittynyt: 27. Joulukuuta 2013, 11:02
Tupa: Rohkelikko

Re: Hieman hukassa

Viesti Kirjoittaja Yukiko Noto »

Ilmeisesti tyttö voi hyvin. Onneksi. Se vasta olisi puuttunut tästä päivästä, että Yukiko saisi kuskailla tuntematonta tyttöä ympäri koulua! Siinähän tulisi kuuma. Ei Yukiko pahasti hikoillut, mutta vaatteet voisivat mennä piloille. Ties vaikka tuo toinen olisi ollut huonovointinen ja oksentanut Yukikon päälle. Siinä olisi menneet vaatteet ostoon uusiksi. Ja mallistot vaihtuivat niin usein, ettei Yukiko voinut olla varma, saisiko samanlaisia vaatteita seuraavalla lomallaan.

"Asiaa?" Yukiko kysyi mietteliäänä. Tokihan hän voisi jutella tuon tytön kanssa jos tämä toivoi niin!
"Pojan ovat idiootteja. Sitä tekee kaiken poikaystävän takia ja sitten poikaystävä vain unohtaa sinut!" Yukiko sanoi murjottaen. Hän toivoi, että hänen englantinsa olisi hyvä. Tyttö oli yllättynyt kuinka hyvin oli oppinut englantia vuosien aikana. Nyt koulun oppilaat jopa ymmärsivät häntä, ainakin lähes aina!
Winifred Harner
Taikuri
Viestit: 26
Liittynyt: 10. Syyskuuta 2015, 13:22
Tupa: Rohkelikko

Re: Hieman hukassa

Viesti Kirjoittaja Winifred Harner »

Ulkomaalainen toisti Winnien yhden sanan ja tyttö oli aika varma siitä, ettei ulkomaalainen ymmärtänyt lainkaan englantia. Winnie kuitenkin päätti olla toistamatta itseään vaan yritti jotenkin coolisti murahtaa vastaukseksi, mutta ilmoille pääsi vain haukotus. Tyttö suki hieman tukkaansa suoristettuaan selkäänsä seinää vasten, mutta lysähti taas kokoon ulkomaalaisen jatkaessa. Tuo toinen jostain syystä valitteli pojista ja että miten ne olivat idiootteja ja unohtivat kaikki.

Winnie katsoi ulkomaalaista hieman kummeksuvasti väsynein silmin. Pitikö toinen oikeasti poikia idiootteina? Tuolla ulkomaalaisella oli oikeasti vielä paljon opittavaa ainakin Winnien mielestä. Pojathan olivat kivoja toisin kuin jotkut tytöt…
”Opet on idioottei”, Winnie totesi ja nyökkäsi vahvasti. Hän ei halunnut kovin mälsästi kommentoida sitä, että poikkikset oli kamalia sillä hän itsekin omisti sellaisen. Ulkomaalaisen poikkis oli ehkä myös ulkomaalainen ja siksi tämä aina unohti tuon. Oikeastaan oli sittenkin ihan hyvä, että ulkomaalaiset olivat toistensa kanssa yhdessä, sillä ne jaksoivat ehkä kauemminkin katsella toisiaan. Toisen poikaystävä oli ihan varmaan ollut joku natiivi.
”Kannattaa hankkii uusi poikkis… Sellane ulkomaalane”, Winnie ohjeisti kuulostaen ehkä hieman ilkeältä. Hyvä vain jos toinen etsi itsellensä uuden poikaystävän, sillä sitten tämä ei varmaan olisi enää tässä valittamassa Winnielle, jota koko asia ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Siis oliko ulkomaalaisilla jotain tunteitakin?

//Roolipelipisteet palkittu tähän saakka. -Caine
“Väisty! Sä tiedät kuka on tulos”
Winnie // Rohkelikko // 6. lk.//
Avatar
Vastaa Viestiin