Joulukuu 2021

Valvojat: Sebastian Madison, Tylypahkamafia

Avatar
Jesse Caine
Ylläpitäjä
Viestit: 3550
Liittynyt: 10. Lokakuuta 2013, 14:58
Ammatti: Professori
Oppiaine: Taikaliemet & tähtitieto
Viesti:

Joulukuu 2021

Viesti Kirjoittaja Jesse Caine »

Joulukuu 2021


Tervehdys jäsenille

Niin on vierähtänyt kohta vuosi 2021 loppuunsa ja elämme taas joulukuuta. Tuntuuko kenestäkään muusta, että joulutanssiaisia vietetään melkein tämän tästä? Huolimatta siitä, että nämä karkelot eivät ole ihan kaikkien mieleen, ovat tanssiaiset kiistata yksi koulun vuoden odotetuimmista tapahtumista. Suuri Sali koristellaan prameaksi, orkesteri on harjoitellut jouluisia kappaleita jo miltei lukuvuoden alusta saakka, ja koulun väki pääse esittelemään parhaimpia juhlakaapujaan ja -mekkojaan. Sitä ennen tietysti edessä on myös sellainen pikku hidaste kuin loppukokeet, mutta kukapa jaksaisi sellaisista huolehtia, kun on tärkeämpääkin huolehdittavaa — kuten että mitkä kengät sopivat parhaiten muuhun tanssiaisasuusi! Tanssiaisten jälkeen alkaa myös kauan odotettu joululoma, jota monet lähtevät viettämään koteihinsa perheidensä pariin osan taas jäädessä koululle, jossa myös järjestetään mukava, lämminhenkinen joulujuhla.


Joulutanssiaiset (joulukuun chatroolipeli-ilta)
Perinteiseen tapaan joulukuun peli-iltana pelataan joulutanssiaisia! Tämän vuoden joulutanssiaisten teema on piparkakku ja se näkyy niin Suuren Salin koristeluissa kuin tarjoiluissakin. Tanssiaispeliä pelataan lauantaina 11. joulukuuta 2021 klo 18 alkaen, mutta mukaan voi toki liittyä myöhemminkin. In-game tanssiaiset ovat viimeisenä perjantaina ennen joululoman alkua eli 17.12. Lisätietoa pelistä voi lukea peli-iltatiedotteesta ja tanssiaistiedotteesta, johon voi myös halutessaan postata hahmonsa tanssiaislookista.

Joulukalenteri 2021
AM:in joulukalenteri on taas täällä! Tänä vuonna pääsemme seuraamaan AM:in ikioman maskotin ja Instagram-tähden Pasin jouluvalmisteluja. Saako Pasi kaiken valmiiksi jouluaattoon mennessä vai kokeeko hän pahan joulu-burnoutin jo ennen kolmatta adventtia? Se selviää Pasin joulukalenterista! Kalenterista aukeaa uusi luukku joulukuun jokaisena päivänä klo 6 aina jouluaattoon saakka. Ensimmäinen luukku onkin jo auennut ja Pasin jouluvalmistelut alkaneet!

Joululoma
Tylypahka AM:in joululoma alkaa maanantaina 20. joulukuuta 2021 ja päättyy sunnuntaihin 9. tammikuuta 2021. Joululoman aikana ei pidetä oppitunteja, eikä loman ajalle saa sijoittua myöskään läksyjen tai kokeiden viimeisiä palautuspäiviä. Foorumi ja chat ovat kuitenkin tietysti tuttuun tapaan auki koko joululoman ajan, joten pelailla saa vapaasti, jos tahtoo. Myös AM:in ylläpito lomailee ainakin osan joululomasta, joten päivityksiä ei välttämättä tule kauheasti ja sähköposteihin sekä muihin vastaaminen voi kestää tavallista kauemmin. In-game oppilaat voivat lähteä joululomaksi kotiin Tylypahkan pikajunalla, joka lähtee Tylyahosta Lontooseen sunnuntaina 20.12.2021 klo 12 ja palaa takaisin koululle sunnuntaina 9.1.2022. Vaihtoehtoisesti oppilaat voivat myös jäädä joululomaksi koululle, jossa tietenkään ei pidetä oppitunteja, mutta juhlistetaan sen sijaan joulua ja uuttavuotta. Kaikilla henkilökunnan jäsenillä on vapaata ainakin jossain kohtaa joululomaa, mutta osa tietysti joutuu olemaan koululla töissä joulunpyhät, sillä eihän koululle jääviä oppilaita voida jättää sinne keskenään. Ensisijaisesti hommaan on pyydetty vapaaehtoisia, mutta jos vapaaehtoisia ei ole ollut tarpeeksi, on henkilökunnan jäseniä voitu myös määrätä jouluksi töihin. Halutessaan joululomatopiikissa voi käydä ilmoittamassa niin oppilas- kuin henkilökuntahahmojensa oleskelupaikan joululomalla, jolloin pelejä varten on helppo katsoa, ketkä esimerkiksi ovat joulun koululla.

Salapukit 2021
Viime kuussa oli ilmoittautuminen AM:in perinteiseen salapukkeiluun ja kaikkien olisi pitänyt saada jo yksityisviestillä listansa siitä, kenelle lahjan antavat (jos olet ilmoittautunut etkä jostain syystä saanut viestiä, otathan yhteyttä Aurelia Jacksoniin. Annettavat lahjat tulee palauttaa yksityisviestillä Aurelialle viimeistään sunnuntaina 12. joulukuuta 2021. Tarkemmat ohjeet löytyvät salapukkitopiikista. Varmista, että palautat siis lahjasi ajallaan, jotta kukaan ei jää ilman lahjaa! Ja muistakaa, että jotta hommassa pysyy jännitys ja hauskuus, et saa paljastaa kenellekään, keille hahmosi antavat lahjoja! Lahjalistat julkaistaan foorumilla ennen joulua, ja sen jälkeen kaikki halukkaat voivat arvailla, keiltä heidän hahmojensa lahjat mahtavat olla peräisin. Myöhemmin julkaistaan myös lista siitä, keneltä mikäkin lahja oli, mutta pidäthän salaisuuden aina siihen saakka!

Joulukuun erikoiskirjahaaste
Vuoden viimeisessä erikoiskirjahaasteessa haasteena on lukea jokin kuvakirja. Jos perinteiset lasten kuvakirjat eivät innosta, haasteeseen voi lukea myös esim. sarjakuva-albumin tai muun vastaavan. Tarkemmat ohjeet haasteeseen löytyvät erikoishaasteen topiikista. Haasteen suorittaminen ilmoitetaan samaiseen topiikkiin. Aikaa haasteen suorittamiseen on vuoden 2021 loppuun saakka, ja jos olet sattunut jo aikaisemmin tänä vuonna lukemaan jonkin erikoishaasteeseen sopivan kirjan, voit ilmoittaa sen heti haasteen topiikkiin ja siten hyväksilukea haasteeseen. Huomaa kuitenkin, että yhden kirjan voi hyväksilukea vain yhteen erikoishaasteeseen! Kirjahaasteeseen yleisemminkin voi edelleen osallistua, vaikka ei sitä heti vuoden alussa olisikaan tehnyt! Lisätietoa kirjahaasteesta yleisesti sekä osallistumisohjeet löytyvät kirjahaasteen infosta.

Kirjahaaste 2021 päättyy
Kuten kaikki hyvä, myös kuluvan vuoden kirjahaasteen on tultava joskus päätökseensä. Kirjahaaste 2021 päättyy perjantaina 31. joulukuuta 2021 klo 23:59 ja haasteeseen voi lukea hyväksi kaikki siihen mennessä lukemansa kirjat. Kirjoja voi lisätä topiikkiinsa vielä sunnuntaihin 2. tammikuuta 2022 saakka, jotta mahdolliset vuoden viimeisten hetkienkin lukusuoritukset ehtii lisäämään topiikkiinsa, mutta sen jälkeen kirjatopiikit lukotetaan tilastointia ja palkintojenjakoa varten eikä listojaan pääse enää muokkaamaan. Muistakaa siis lisätä listoihinne mahdolliset puuttuvat kirjat vielä ennen sitä! Kirjahaaste saa kuitenkin jatkoa myös tulevana vuonna ja kirjahaaste 2022 alkaakin heti siitä, mihin nykyinen kirjahaaste päättyy. Uusi kirjahaaste ilmestyy foorumille vielä tämän kuun aikana, ja sinne pääsee sitten postaamaan lukemiaan kirjoja taas heti vuoden ensimmäisestä päivästä lähtien.

Marras-joulukuun roolipelihaaste (6/6)
Vuoden viimeiseen roolipelihaasteeseen voi osallistua vielä vuoden loppuun saakka. Haasteen aiheena on kertojan vaihdos, ja tarkoituksena on vaihtaa tuttu ja turvallinen kertojanäkökulmasi ja -äänesi — olipa se sitten “hän” tai “minä” tai jokin muu — johonkin muuhun. Lisätietoa sekä osallistumisohjeet löytyvät haastetopiikista ja osallistumisaikaa on vuoden loppuun eli perjantaihin 31. joulukuuta 2021. Haasteeseen voi osallistua niin monella hahmollaan kuin haluaa ja jokaisesta osallistumisesta tienaa roolipelipisteitä haastetopiikista löytyvien ohjeiden mukaisesti. Lisätietoa roolipelihaasteista yleisesti löytyy täältä.

Kesäleiri 2021
Kesäleirin pisteytys on… edelleen valmis. Ja päätöspostauskin saadaan julkaistua toivottavasti joskus. xD


Uudet oppilaat

Seraphina Boot (Luihuinen, 1. luokka)
John Orion (Puuskupuh, 5. luokka)
Olivia Jackson (Luihuinen, 5. luokka)
Bianca Iverney (Korpinkynsi, 5. luokka)


Uudet henkilökunnan jäsenet

Ei vielä uusia henkilökunnan jäseniä


Tapahtumat

04.12.2021 - Uusikuu
06.12.2021 - Suomen itsenäisyyspäivä
11.12.2021 - Joulutanssiaiset (joulukuun chatpeli-ilta) chatissa klo 18
17.12.2021 - Joulutanssiaiset (in-game)
19.12.2021 - Tylypahkan pikajuna lähtee Tylyahosta klo 12 ja täysikuu
20.12.2021 - Joululoma alkaa
24.12.2021 - Jouluaatto
25.12.2021 - Joulupäivä ja Lazlo Silversteinin (18 vuotta) syntymäpäivä
26.12.2021 - Tapaninpäivä ja Eliah Morganin (17 vuotta) syntymäpäivä
28.12.2021 - Elliot Masonin (18 vuotta) syntymäpäivä
31.12.2021 - Uudenvuodenaatto


Joulukuussa tapahtunutta

Ei vielä tapahtumia

Tapahtumia poimitaan foorumin roolipeleistä, kuukausittaisista peli-illoista sekä ilmoitetuista chatpeleistä. Lisäksi tapahtumia voi ilmoittaa yksityisviestillä allekirjoittaneelle!
Jesse Caine | Taikaliemet & tähtitieto | Luihuisen tuvanjohtaja
"We don’t own our heavens now, we only own our hell." (Avatar)
Pelaajaesittely ja hahmolista