Sangen ankea aamu

[Archibald McGregor]

"No, mitä nyt kulloinkin sattuu olemaan", Archibald selitti parantajalle ruokavaliostaan, "erilaisia vellejä, keittoja ja joskus jotakin leivänkannikkaa. Palan painikkeeksi olen tässä viime kuukausina ottanut lähinnä kurpitsamehua tai vettä." Mielestään Archibald oli pitänyt ruokavalionsa, jos ei terveellisenä, niin ei kyllä liiaksi herkutelluun painottuneenakaan. Opettajainhuoneessa hänen suuhunsa oli kyllä eksynyt leivonnaisia silloin tällöin, mutta tavaksi sekään ei ollut muodostunut. Jos häntä jostakin voisi syyttää, se ei hänen mielestään olisi ruokavalio.

"Stressi toki välillä on päässyt hieman kasaantumaan", mies myönsi. Hän huokasi erittäin syvään ja alkoi silmiinnähden kiihtyneenä selittää stressinsä lähteistä. "Nämä himskatin oppilaat eivät osaa näet nykypäivänä käyttäytyä. Minun tuvassani on harjoitettu sodomiaa, ryhmy vieköön, eikä professori Caine kaikessa hellämielisyydessään halua minun edes puuttuvan asiaan! Kaikki on koulussa sekaisin ja tunnun olevan ainut täysjärkinen koko linnassa eikä byrokratiakoneisto ja johtokunta anna minulle hetken rauhaa toimia tämän tilanteen korjaamiseksi. Kyllä haluaisin nähdä, millainen paheiden pesä tämä koulu olisikaan ilman minua, kautta Merlinin pöksyjen", Archibald avautui turhautuneena, kunnes joutui vetämään jälleen henkeä.

Sinänsä purkautuminen kuvasti hyvin Archibaldin tuntoja. Mies tunsi olevansa henkilökohtaisesti vastuussa järjestyksen pitämisestä vähitellen nuorempien sukupolvien heikkouden vuoksi sekasortoon vaipuvassa koulussa muiden samalla laittaessa kapuloita hänen rattaisiinsa. Koko maailma oli vanhuksen mielessä häntä vastaan: oppilaat, johtokunta ja jopa omat lapset. Ja se piti vielä jaksaa selvänä.

[Veronica Dahl]

Veronica kuunteli tätä todella tuohtuneen oloista herraa edessään myötätuntoisesti. Vaikkei hän olisikaan samaa mieltä kaikesta hänen kanssaan, hän ymmärsi miehen ajatuksia vaivaavat seikat sekä osasi jopa samaistua tähän huolenaiheeseen.
"Ymmärrän, muutos voi olla kovin rankkaa," Veronica aloitti emptaattisen hymyn kanssa. "Tiedän mitä tarkoitat, ja olen itsekin ollut osaltani hyvin huolissani koulun oppilaista sekä henkilökunnasta. Teen töitä taukoamatta, ja vieläkin on paljon seikkoja, jotka vaatisivat huomiota. Nousisitko niin otetaan sinulta pituus ja paino?"

Veronica otti sauvansa pöydältä ja jatkoi: "Sinun tulisi kuitenkin yrittää olla kantamatta huolta asioista joihin et voi henkilökohtaisesti vaikuttaa suoraan. Voimme kukin tehdä vain voitavamme. Ylimääräinen stressi töidemme ohella ei ole hyväksi terveydelle tai muutenkaan ihmismielelle. Onko sinulla jotakin muuta mikä vaivaa mieltäsi kuin koulun tila?"

[Archibald McGregor]

Sympatiaa tarjoavan naisen pyytäessä Archibald nousi seisomaan ottaen samalla tukea pöydästä. Hän veti vatsaansa sisään vaikuttaakseen solakammalta sekä suoristi iän myötä lysyyn painunutta selkäänsä saadakseen pituudekseen edes kohtuullisen kunnioitettavan lukeman. Sinänsä vatsan sisään vetäminen oli turhaa; Archibaldille vatsaa ei ollut juuri kertynyt, sillä vanhemmallakaan iällä hän ei ollut taipuvainen keräämään painoa, pikemminkin päin vastoin. Pituudesta senttejä sen sijaan oli hyvinkin lähtenyt selän nikamien painuttua viime vuosien ja vuosikymmenien saatossa kasaan.

Kuraattorin kysyttyä mittauksen ohessa muista Archibaldin mieltä painavista murheista vanhus oli hetken hiljaa miettien, miten sanansa asettaisi. Hän avasi suunsa pari kertaa vain sulkeakseen sen uudelleen, kunnes sai hieman vaivalloisesti sanottua: "Niin, kyllähän meillä itse kullakin on varmasti tuon tuosta ongelmia myös perheen ja ystävien saralla. Varsinkin tässä iässä, kun monet läheiset ovat jo siirtyneet ajasta iäisyyteen. Mutta minkäs näille asioille mahtaa..." Hetken tauon jälkeen hän kysyi vielä seuraavaan aiheeseen mahdollisimman nopeasti siirtyäkseen: "Saitteko jo mitat otettua?"

[Veronica Dahl]

Vastaa saaneensa ja kiittää herraa, kehottaen tuota sitten istumaan takaisin. Veronica istuutuu takaisin paikalleen.
"Niin, kuinkas paljon olet yhteydessä muihin ihmisiin kuin kollegoihisi? Millainen on suhteesi perheeseesi" Kyselee rennosti samalla kun kirjoittelee ylös tuon juttuja.

[Archibald McGregor]

Mittauksen jälkeen Archibaldin äärimmilleen suoristettu selkä lyyhistyi aavistuksen, mutta kuka tahansa tarkkailija olisi kyllä huomannut, että se jäi vielä tavallista ryhdikkäämmäksi. Kuraattorin kehoitusta noudattaen hän istuutui takaisin tuoliinsa ja jäi odottamaan tämän jatkavan keskustelua. Liian kauan ei tarvinutkaan odotella, kun neiti Dahl jo kysyi tarkemmin hänen ystävyys- ja perhesuhteistaan. Archibald meni hieman vaikeaksi.

"Niin, vaimoni taannoinen kuolema on hieman hankaloittanut näiden suhteiden ylläpitämistä. Hän näet oli meistä kahdesta se, joka kutsui ystäväpariskuntia käymään ja lähetti kirjeitä rapakon takana asuville lapsillemme", Archibald kertoi hieman haikeana, "mutta kyllä tämä on ihan kelvollisesti luonnistunut." Mies piti hetken taukoa, mutta koki tarvetta vielä selventää nykytilannetta ja kenties selitellä sitä hieman parhain päin. "Olen minä uusia tuttavuuksia muodostanut esimerkiksi tuossa paikallisessa pubissa", hän kertoi viitaten päällään siihen suuntaan, jossa arveli pubin heistä katsottuna sijaitsevan, "vaikka nyt ei ole sielläkään tullut käytyä..."

Viimeisen toteamuksen loppua kohden miehen ääni hiljeni tuskin kuultavaksi ja hänen ajatukensa kulkeutuivat vuosikymmenien taakse, niihin legendaarisiin vanhoihin hyviin aikoihin. Mielessään vanhus nappasi Fionan valmistamat eväät keittiön pöydältä, hassutteli työyhteisönsä ilopillerinä kahvitauolla, katseli poikiensa leikkejä olohuoneen lattialla, jutteli vanhojen kaveriensa kanssa lähipubissa. Vaikka mies tiesi, että nämä muistot olivat ajan kultaamia, hänen silmiensä ne edustivat jotakin käsinkosketeltavan todellista, mutta lopullisesti menetettyä.

[Veronica Dahl]

Neiti Dahl istui tuolissaan selkä suorana, mutta muuten rentona, ja kuunteli vanhemman herran puhumista. Archibald herätti Veronicassa monenlaisia tunteita. Pää hivenen kallella ja välillä hieman nyökytellen hän kuunteli syvällä empatialla ja kiinnostuksella tämän kertomisia. Hänelle heräsi kysymyksiä esimerkiksi koskien Archibaldin perhettä, mutta hän ei tohtinut tiedustella sen enempää asiaa. Asia näytti olevan herralle jollakin tasolla hankala. Siispä Veronica keskittyi kuuntelemaan ja hymyili lopuksi lämpimästi.
"No se on hienoa, että uusia tuttavuuksia on kuitenkin päässyt välillä muodostumaan," Veronica aloitti myönteisellä heleällä äänellä ja jatkoi: "Minusta on kovin tuntunut, että täällä ei kovasti ole ehtinyt töiltä nähdä muita kuin oppilaita ja henkilökuntaa. Mutta uudet tuttavat ovat aina itse kullekin toivottavia! Siispä olen päättänyt tehdä tuttavia täällä koululla. Oletko pohtinut jotakin vaihtoehtoista paikkaa pubille? Tylyahossakin on kahviloita ja muita.. Kerhojakin olen nähnyt järjestettävän."
Veronica yritti tuoda miehelle uudenlaisia näkökulmia raittiuteen ja toivoi pystyvänsä auttamaan menetettyjen sosiaalisten kanssakäymisten kanssa.

[Archibald McGregor]

Archibald hetken mielessään mutusteli ajatusta kahvilassa vietetystä ajasta, eikä se tuntunut vanhukselle ollenkaan omalta. Hänen ilmeensä kenties paljasti ajatukset suoraan myös keskustelukumppanille. Mutta ajatus kerhotoiminnasta ei ollut lainkaan niin paha. Opiskeluaikoinaan Archibald oli ollut mukana shakkikerhossa ja hänelle oli jäänyt toiminnasta varsin hyvät muistot. Tiistai-illat shakkikerhossa olivat aina hauskaa aikaa ja erityisesti pariin harrastelijaturnaukseen tehdyt yhteisreissut olivat hienoja kokemuksia.

"Niin täällä koulussako kerhoja vai kylillä? Millaisia kerhoja tarkoitatte?" Archibald tiedusteli kiinnostuneen oloisena neiti Dahlilta. Mies ei ollut kuullut, että koululla olisi oppilaskerhojen ohella henkilökunnankin harrastustoimintaa, mikä hieman hämmensi häntä. Hetken asiaa tuumattuaan hän kuitenkin tajusi, mistä varmastikin oli kyse. Archibald oli vakuuttunut, että opettajilla ja muulla koulun henkilökunnalla oli omaa harrastustoimintaa, mutta häntä ei oltu kutsuttu mukaan. Joko muut opettajat eivät olleet alemmuuskompleksiensa pauloissa uskaltaneet kutsua arvovaltaisinta ja kokeneinta opettajatoveriaan mukaan tai sitten Archibaldin seurasta ei pidetty. Vain hetken pohdittuaan Archibald oli kuitenkin jo varma, että kyse oli ensin mainitusta syystä. Hänestähän pitävät kaikki!

[Veronica Dahl]

"Kylillä," Veronica vastasi rauhallisesti kohotettuaan hieman kulmia ensin. "Kaikenlaisia kerhoja olen nähnyt mainostettavan, siellä oli - jos en nyt ihan väärin muista, niin - joitakin pelaamiskerhoja, taisi olla ihan perus räjähtävät näpäykset ja velhoshakki. Niin, ja sitten tietysti bingo.." Nainen selostaa tuijotellen ikkunasta ulos ja silmiään siristellen, kun yrittää kaivaa muistinsa syövereitä. "No mutta kuitenkin, kokoontuvat aina kerran viikkoon taikka kuukauteen sinne pelailemaan. Olisiko sinulla sellaiseen kiinnostusta?" Veronica tiedusteli ja hymyili iloisesti. Hän kovasti toivoi, että herralla olisi kiinnostusta, sillä hän halusi auttaa tätä löytämään uusia suhteita.

"Jos et yksinäsi viitsi lähteä niin, minä voin vaikkapa tulla mukaan! Voidaan kysyä muutakin henkilökuntaa, jos haluat," naikkonen virkkoi iloisesti. Veronica on pannut merkille, että tuo tapaa olla paljon yksinään tätä nykyä, ja seura tekee ihan hyvää itse kullekin. Etenkin vanhemmiten ihmiset tuppaavat jättää sosialisoimista vähemmälle, ja siitä se höperöitymisen spiraali lähteekin syöksyyn. Archibald osoitti näitä merkkejä kuitenkin jo melkoisesti, joka huolestutti tätä empaatti kollegaa.

[Archibald McGregor]

Archibald ei oikein innostunut ajatuksesta neiti Dahlin kuvaamiin kerhoihin osallistumisesta. Peleistä erityisesti velhoshakki oli kyllä Archibaldin mieleen, mutta varsinkaan näin vanhemmiten mies ei juuri nauttinut uusiin ihmisiin tutustumisesta. Jos nyt siis oli nuorempanakaan nauttinut. Hänen mielestään oli turvallisempaa viettää aikaa entuudestaan tuntemassaan ja kunnolliseksi toteamassaan seurassa, kuin tutustua kaiken maailman huru-ukkoihin, ainakaan näin selvinpäin. Mieluummin hän vietti iltansa yksin mielenkiintoisen kirjan parissa kuin huonossa seurassa seurapelejä pelaten.

"Ei kiitos", Archibald vastasikin neiti Dahlille lyhyesti, mutta kohteliaalla äänensävyllä, "enköhän osaa itsekin hakeutua tällaisen toiminnan pariin, mikäli koen sen hyödylliseksi." Varmistaakseen keskustelukumppanilleen, ettei toisessa tilanteessa töykeäksikin todettu vastaus ollut tarkoitettu millään muotoa tylyksi, vanhus vielä hymyili naiselle lyhyesti vienoa mutta hieman kiusallista hymyä.

Archibaldin silmään kuraattori vaikutti siltä kuin hän toimisi, kuten sairaalasiiven kaikki muutkin työntekijät: huolehtivaisten tarkoitusperiensä ohjaamana hän huolestisi liikoja ja puuttuisi muiden asioihin. Mutta Archibald ei missään nimessä halunnut, että hänen asioihinsa puututtaisiin. Hänhän osasi vallan hyvin huolehtia asiansa itsekin. Niinpä Archibaldin mieleen pälkähti ajatus eräänlaisesta kapinasta sairaalasiiven auktoriteettihahmoja ja itseasiassa omaa perhettäänkin vastaan: kuraattorin pakeilta päästyään hän etsisi käsiinsä tuliviskipullon ja sivistyneesti nauttisi siitä lasillisen tai pari. Hän osoittaisi, ettei alkoholi ollut hänelle mikään ongelma ja että kaikki ylihuolehtivat maanvaivat olivat väärässä. Ryhmy vieköön, niin hän tekisi.

[Veronica Dahl]

Veronica hymyili Archibaldille ja nyökkäili ymmärtäen tuon kieltäytymisen varsin hyvin. Hän laski katseensa vihkoonsa johon oli rustannut Archibaldista ylös tärkeimpiä asioita jokuisella vähäisellä lauseella. Hänellä oli monia asioita mielessään nyt koskien tätä vanhempaa herraa. Oli melkein sanomattakin selvää, että tuon jo pitkään kestänyt - vaikkakin lupaava raittius -alkoi olla vaakalaudalla, sillä ilman sosiaalista tukea on vaikeaa pitäytyä raittiudessa. Vähäisetkin ilot mitä koululla kokea saattaa ovat olleet hänellekin usein viinihetket Carrow:n kanssa, joten alkoholi tuntui olevan täällä useammalle pako- tai rentoutumiskeino. Rakkauskin oli kovin kaukainen käsite täällä. Vaikka Veronica oli ylitsevuotavainen sen suhteen, linnan kylmät kiviseinät huokuivat vain yksinäisyyttä.
Veronica palautui ajatuksistaan nykyhetkeen, jääden kuitenkin itse jonnekin matkan varrelle. Hän kohotti katseensa takaisin Archibaldiin, oli hetken hiljaa kunnes veti hitaasti henkeä ja hymyili tuolle taas.
"Ei minulla muuta. Tule luokseni jos on mitään mistä haluat puhua. Kiitos, kun uhrasit aikaasi tälle käynnille. On hyvä pitää terveydestä huolta." Sanat vain ilmestyivät hänen suustaan ilmoille, ilman mitään sen kummempaa ajatusta tai sensuuria taustalla.

//Roolipelipisteet palkittu tähän saakka. -Caine