Sangen ankea aamu

[Archibald McGregor]

((Peliin odotan mukaan Veronica Dahlia. Peli sijoittuu 10.12.2020 aamuun.))

Ilma oli synkkä ja apea, aivan kuin Archibaldin mieli. Mies nurisi puoliääneen taivaltaessaan kohti sairaalasiipeä aamutuimaan ja katseli käytävän ikkunoista, kuinka taivaalta satava räntä vähitellen maalasi linnan pihamaata likaisella harmaalla. Vanhuksen kävelykeppi varoitti tasaisella kolinallaan jo kaukaa miehen lähestymisestä, mutta pahaa-aavistamaton ensiluokkalaisten lauma ei osannut aavistaa pahaa. Äkäisenä Archibald läksytti selvästi ilkeyksiä hautoneen joukon, vaikka he vain odottivat aamun ensimmäisen oppitunnin alkua erään luokkahuoneen edustalla. Hän oli varma, että tänään nuoriso oli tavallistakin enemmän pilalla.

Tänään olisi taikuuden historian professorin elämässä tärkeä päivä. Puolisen vuotta aina kesällä erääseen maatilaparantolaan saapumisensa jälkeen Archibald oli ollut vailla tuliviskin iloja. Koko tämän järjettömän touhun hän oli aloittanut poikiensa vuoksi, sillä Gordon oli luvannut tulla perheensä kanssa käymään, kunhan isänsä olisi ensin ainakin vuodeksi pistänyt korkin kiinni. Archibald olisi toki halunnut tutustua lapsenlapsiinsa, mutta viime viikot olivat olleet erityisen ankeita ja hän oli tehnyt päätöksen. Vaikka parantolan pääparantaja oli vannottanut pysymään erossa tuliviskistä, hän aikoi pyytää tavanomaisen vuositarkastuksensa yhteydessä koulun parantaja-kuraattorilta lupaa palata tavanomaisten kohtuullisten juomatapojensa pariin. Miksipä tämä vastaisi kieltävästi? Samalla raivoraitis Gordon saisi suksia kuuseen, sillä ei ollut hänen asiansa häiritä kohtuukäyttäjien elämää. Eikä niitä tenaviakaan tarvitse nähdä, koska tietäähän sen, että ovat kuitenkin oikeita kauhukakaroita, Archibald vakuutteli mielessään itselleen.

Sairaalasiipeen vievälle käytävälle kääntyessään Archibald vilkaisi ympärilleen, ettei kukaan nähnyt. Olisi hänen kyvykkään ja sankarimaisen imagonsa kannalta tuhoisaa, jos joku kuvittelisi, että hänellä olisi ongelmia terveytensä kanssa. Ketään ei onneksi näyttänyt olevan lähettyvillä, mikä ei ollut ihme, sillä varmastikin kaikki olisivat joko aloittamaisillaan ensimmäisiä oppitunteja tai laiskottelisivat vielä sängyn pohjalla. Ajatuksissaan Archibald vielä kirosi nuoren sukupolven laiskuuden saapuessaan samalla sairaalasiiven ovelle. Hän oli jo koputtamaisillaan sairaalasiiven isoon puuoveen, kun äkkäsi vieressä pienemmän oven, jossa kultakirjaimet mainostivat ”Veronica Dahl, Kuraattori”. Pienemmän oven ääreen päästyään Archibald koputti kepillään kaksi terävää koputusta oven oikeaan reunaan ja jäi odottamaan.

[Veronica Dahl]

Ilma oli vaisu ja arkinen, mutta Veronican mieli oli jouluinen. Aamulla herättyään hän oli laittanut hiuksensa ja meikannut hennosti https://i.pinimg.com/564x/bb/f1/c1/bbf1 ... b56197.jpg Sitten hän olin pukeunut ylleen tarkoin valitun asun https://i.pinimg.com/564x/d2/c6/5c/d2c6 ... 4ebe99.jpg ja kengät https://i.pinimg.com/564x/7e/0f/9a/7e0f ... a282f9.jpg
Sittemmin neiti oli saanut keitettyä pannullisen itse valmistettua chaita. Hän oli myös edellispäivänä paistanut pikkuleipiä, jotka nyt tuoksuivat lautasella työpöydällä. Hän oli laittanut valoin ja kasvein kortisteltuun työhuoneeseensa jouluteemaisen vinyylin soimaan. Nyt hän asettautui työpöytänsä ääreen kaikesta tästä nauttimaan.

Veronica katsoi ikkunasta ulos, ja näki kuinka ulkona satoi kauniisti jäätävää sadetta. Samalla hän poimi lavean teekupin käsiinsä ja vei sen lähelle kasvojaan. Sen höyry ja tuoksu leijaili naisen kasvoja vasten. Tämä ja koko aamu sai hymyn hänen persikkaisen punatuille huulille. Siemaistuaan teetään hän laski kupin alas ja poimi punaisen tekonahka-kantisen kalenterinsa katsoen päivänsä aikataulua. Hän muisteli tapaavansa jonkin professorin heti näin aamutuimaan. Oikein mukavaa, hän tuumaili itsekseen. Sitten hän luki ensimmäisen potilaansa nimen ja jäi ajatuksiinsa pohtimaan mitä on tuleman.

Hetken nautittuaan tästä ihanasta aamusta hän kuuli oveltaan koputuksen. Veronica jätti pikkuleipänsä kesken, nousi ylös ja kulki työhuoneen halki ovelle avaten sen. Hän tervehti Archibaldia aurinkoisella hymyllä avatessaan oven ja astui sivuun. "Hyvää huomenta, McGregor! Tervetuloa. Käy peremmälle," hän tervehti pirteän lempeästi ja viittelöi vapaalla avoimella kädellään pikaisesti peremmälle huoneeseen.

[Archibald McGregor]

"Huomenta teillekin, neiti Dahl, vaikka en tiedäkään, mikä tässä huomenessa on erityisen hyvää", Archibald vastasi nuorelle kuraattorille yrittäen jopa pientä hymyn kaltaista. Vaikka päällisin puolin Archibald pyrki parhaansa mukaan kohteliaisuuteen, mielessään hän päivitteli jälleen kerran sitä, miten henkilökunta nuoreni vuosi vuodelta. Tämäkin nuori nainen olisi voinut miehen silmissä olla ihan yhtä hyvin oppilas kuin täysivaltainen parantaja. Archibald oli varma, että kyse oli koulun säästötoimista. Eihän näillä mokomilla ole varaa lisäkseni muihin kokeneisiin palkollisiin, hän ajatteli mielessään ja huokasi samalla syvään koulun ilmeisen heikko tilanne mielessään.

Kuraattorin työhuoneessa Archibald katsahti ympärilleen ja sen kummemmin kyselemättä istahti ilmeisesti hänelle tarkoitettuun tuoliin neiti Dahlin työpöydän ääreen. Palelevat koipensa hän oikaisi kohti lähettyvillä lämmittävää takkaa, sillä joulukuisen kolea linna oli lämmittävistä villasukista huolimatta hieman turhan viileä silkkaan kilttiin pukeutuneelle vanhukselle. Kävelykepistään hän ei päästänyt irti, vaan asetti sen poikittain syliinsä pitäen siitä kiinni molemmin käsin.

"No niin, neiti Dahl, mistä aloitetaan?" Archibald kysyi pyrkien kuulostamaan reippaalta terveyden ruumiillistumalta. Jos vanhat merkit eri parantajien tapaamisista paikkansa pitäisiivät, ensin keskusteltaisiin hieman elintavoista ja vaivoista ja sitten kenties mitattaisiin paino, pituus ja verenpaine, kuunneltaisiin keuhkot ja sydän, testattaisiin refleksit ja mitä näitä nyt olikaan. Itse Archibald olisi toki suoraan halunnut edetä alkoholiasiaan, koska muutenhan hän oli tietysti terve kuin pukki. Liian innokkaalta ei kuitenkaan saanut vaikuttaa, muutenhan voisi vaikuttaa alkoholin ongelmakäyttäjältä.

[Veronica Dahl]

Veronica ei lähtenyt korjaamaan McGregorin ajattelutapaa, sillä kullakin on oma kokemuksensa päivän sujuvuudesta ja hyvyydestä. Hän vain sulki oven kun McGregor oli käynyt peremmälle. Hän kiinnitti huomiota McGregorin olemukseen, ilmeisiin, kävelyyn ja yleiseen auraan. Veronica kävi sulkemassa soittimen ja nostamassa neulan pois levyn urista. Sitten hän asteli pöytänsä taakse korot kopisten. Silkkaa hymyä oleva nainen risti kätensä pöydälle ja silmäili tätä vanhempaa miestä avoimesti.
"Miten olette voinut? Onko tämä syksy ollut teille opetuksen kannalta rutiininomaista?" Veronica tiedusteli lempeästi.

[Archibald McGregor]

Archibald oli jo vähällä päästää kunnon vuodatuksen syksyn vaikeuksista naisen kysyttyä hänen voinnistaan, mutta tajusi, että se saattaisi haitata hänen tarkoitusperiään. Kuraattori-parantaja olisi toki pidettävä tyytyväisenä, jotta tämä joustaisi alkoholiasioiden suhteen. Niinpä Archibald väänsi kasvoilleen vähähampaisen hymyn ja kertoi: "Eipä tässä syksyssä juuri ihmeempiä. Tavanomaisten kurssien ohella on nyt käynnissä muutama mielenkiintoisempikin, kuten eräs lukupiirimuotoinen kurssi. Se on ollut iloksi niin oppilaille kuin itsellenikin."

"Niin ja terveydenkin puolesta on mennyt vallan mainiosti. Mitä nyt tuo Unkarilaisen sarvipyrstön kanssa painiessa loukattu jalka on ajoittain hieman kolottanut", selittää muka huolettomasti huonompaan jalkaansa viitaten. Alkoholinkäytöstään hän ei päättänyt vielä mainita mitään. Sen hän ottaisi puheeksi vasta myöhemmin, kun sopiva hetki ilmenisi. Ensin olisi annettava kuva siitä, että hänellä meni elämässä kaikki hyvin, ja oltava mitä ystävällismielisin. Ei ollut epäilystäkään siitä, etteikö lupa tuliviskin maltilliseen nauttimiseen heltiäisi sopivalla mielistelyllä.

[Veronica Dahl]

Veronica tarkkaili herraa avoimella katseella, kun tämä puhui ja hymyili kevyesti kuunnellen tuon kertomisia. Hän nyökkäili hieman, ja totesi lukupiirimuotoisen kurssin ilon tuottamiseen, että "kuinka mukavaa". Sitten hän silminnähden yllättyi saadessaan kuulla missä herran jalka oli aikoinaan loukkaantunut.

"No mutta, hienoa kuulla jos oma kokemuksesi terveydestäsi vallan mainio. Onko tähän jotakin erityistä syytä? Tai kenties jotakin terveysvinkkiä, kuten sellerimehua, joka aamu," Veronica vitsaili ja hymyili. Hän kaivoi samalla pöytälaatikostaan stetoskoopin asettaen sen kaulalleen.

[Archibald McGregor]

"No, me McGregorit olemme aina olleet tarmokkaita ja jopa terveyden malliesimerkkejä. Pienet vaivat eivät meitä juuri haittaa. Esimerkiksi isosetäni Angus McGregor sairastui vuoden 1860 tienoilla lohikäärmerokkoon, mutta ei jäänyt asiaa liiaksi murehtimaan ja jatkoi tutkimusmatkaansa läpi Afrikan kartoittamattomien sademetsien kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan", Archibald selitti tarmoa puhkuen, "vaikka hän kylläkin tartutti taudin siinä sivussa paikallisiin tuhoisin seurauksin. Mutta osoittaa hyvin, miten McGregorit eivät vähästä hätkähdä."

Sukunsa sisukkuudesta selitettyään vanhus piti hetken taukoa, miettien miten asian ilmaisee. Hän kuitenkin jatkoi sitten huomattavasti hillitymmin ja huoletonta äänensävyä tavoitellen: "Olen ollut tässä myös tipattomalla puolisen vuotta, vaikka en uskokaan, että sen vaikutukset nyt erityisen suuria olisivat. Onhan alkoholinkäyttöni aina ollut varsin kohtuullista."

Archibald toivoi syvästi, että tämä neiti Dahl olisi tolkun nainen. Parantajat yleensä tuppasivat olemaan kovin tiukkapipoisia alkoholinkäytön, tupakoinnin ja makean syömisen kaltaisten nautintojen suhteen, vaikka totta kai ihminen elämässään kaipaa myös satunnaista virkistävää tuliviskihörppyä tai herkullista teeleipää. Archibald tosin arveli, että neiti Dahl ymmärtäisi asian hyvin; olihan tämä sentään opettajainhuoneenkin kahvipöytää rikastanut monasti leipomuksillaan. Jos neiti Dahl itsekin kerran herkuttelee säännöllisesti, ei hän mitenkään voisi tyystin kieltää henkilökuntatoveriltaan tuliviskiä. Eihän?

[Veronica Dahl]

Nti Dahl katsoo McGregoria suuret vihertävät silmänsä räpsyen ja nyökkäilee hieman. Häntä järkyttää kovin tieto Angus McGregorin toiminnasta, mutta ei viitsi alkaa päivittelemään tätä sen enempiä, jottei pahastuta herraa, joka on kerrankin onnistuneesti saatu tänne stetoskoopin alle!

Veronica kohottaa hivenen kulmiaan kuullessaan herran tipattomuudesta. Jonka jälkeen innokkaasti ja ilahtuneesti aloittaa: "Onneksi olkoon, hienoa kuulla, monet eivät pystyisi sellaiseen," hän pitää hetken merkitsevää ja mietteliästä taukoa, jotta valitsee tulevat sanansa tarkoin. "Mikä on mielestäsi kohtuullista alkoholinkäyttöä?"

Veronican esitettyä kysymyksen hän nousee ylös ja alkaa virittää verenpaine mittaria päälle. "Voisimme ottaa tässä samalla sinulta verenpaineen. Käärisitkö toisen hihoistasi."

[Archibald McGregor]

Archibald riisui päällään olevan pikkutakin ja laski sen siististi taiteltuna edessään olevalle pöydälle. Hihaansa käärien hän mietti hetken vastausta neiti Dahlin kysymykseen ja tarkasti sanansa asetellen vastasi sitten: "Kohtuukäyttö on tietysti sellaista, ettei se asetu haitaksi muulle elämälle. Eli vaikkapa lasi viiniä ruoan kanssa tai huikka hyvää vuosikertaviskiä takan ääressä kirjaa lukiessa. Ei sen kummempaa." Archibald väläytti vielä neiti Dahlin suuntaan hymyn ojentaessaan samalla kättään verenpaineen mittaamiseksi.

Archibaldin mielessä kuitenkin laukkasi tuhatta ja sataa. Hän veti jo pitkiä teorioita siitä, miksi ihmeessä tämä Dahl kyseli häneltä kohtuukäytöstä ja sen määrittelemisestä. Oliko tämä joku juoni, jonka avulla hänen elämästään yritettiin riistää sen vähäisetkin ilot? Kenties Gordon oli ollut yhteydessä koulun johtokuntaan ja neiti Dahliin ja he olivat kaikki salaliitossa häntä vastaan? Tai sitten juonen takana oli professori Schneider, joka oli katkera kaikista niistä kerroista, kun oli jäänyt miehisissä mittelöissä kakkoseksi. Näiden ajatustensa keskellä vanha mies alkoi jo kyseenalaistaa, miksi ylipäänsä kysyisi parantajan näkemystä alkoholiasiassa, koska valintahan oli hänen itsensä. Silti neiti Dahlille hän hymyili, jos mahdollista, entistä leveämmin.

[Veronica Dahl]

Nti Dahl asetti verenpainemittarin Archibaldin käsivarteen tuon kertoessa siitä mitä kohtuukäyttö on. Veronica oli samaa mieltä tästä määritelmästä, mutta hän veikkasi, että heidän lasin ja huikan määritelmillä oli kuitenkin paljon eroa. Hän pohti miten muotoilisi tämän kysymyksen paremmin sillä välin kun hän mittasi verenpaineet, ja lopulta laite piippasi ja kertoi tuono verenpaineiden olevan kovin korkealla. Siinä missä Veronicaa tämä tieto ei yllättänyt, se kuitenkin huoletti.

"Melko korkea verenpaine sinulla. Otetaanpas uudestaan vielä. Minkälaista ruokavaliota noudatat? Syötkö missä määrin rasvaa ja suolaa? Entä miten teillä ilmenee stressiä?" Veronica esitti kysymyksiä kun sääti mittarin toiseen kertaan ottamaan tuolta paineita.