Heinäkuu 2019

Valvojat: Sebastian Madison, Tylypahkamafia

Avatar
Jesse Caine
Ylläpitäjä
Viestit: 3550
Liittynyt: 10. Lokakuuta 2013, 14:58
Ammatti: Professori
Oppiaine: Taikaliemet & tähtitieto
Viesti:

Heinäkuu 2019

Viesti Kirjoittaja Jesse Caine »

Heinäkuu 2019


Tervehdys jäsenille

Kesäloma jatkuu - ja joidenkin puolesta ei tarvitsisi varmaan päättyäkään koskaan! Kesäleiriä on pelattu jo hyvä tovi lukuvuoden päättymisestä lähtien, mutta virallisesti leiri sijoittuu in-game heinä-elokuun taitteeseen eli alkaa heinäkuun loppupuolella. Leirille mukaan ilmoittautuneet oppilaat sekä valvojat tapaavat siis siellä kesäleireilyn ja kaikenlaisten leiriaktiviteettien merkeissä. Muuten kaikki oppilaat viettävät lomansa kodeissaan koulun ulkopuolella. Loma voi tarjotakin hyvän mahdollisuuden vierailla vaikkapa koulukavereiden kodeissa, mihin ei juuri ole mahdollisuutta lukuvuosien aikana! Henkilökunnan jäsenet voivat asua koululla myös kesäloman aikana, jos asuvat siellä normaalisti lukuvuosienkin aikana.


Heinäkuun chatroolipeli-ilta
Heinäkuun chatpeli-illan aiheena on kesäleirillä järjestettävä hiekkaveistoskilpailu. Kilpailuun voi osallistua niin yksin, pareittain kuin isommassakin joukkueessa ja osallistuminen on vapaaehtoista, eli osa hahmoista voi olla paikalla vain katselemassakin, jos niin haluaa. Niin leiriläiset kuin valvojat voivat osallistua kisaan, mutta koska peli sijoittuu kesäleirille, tällä kertaa vain kesäleirille osallistuvat hahmot voivat olla mukana pelissä. Elokuun peli-ilta on jälleen sellainen, jonne voi ujuttaa tarvittaessa mukaan muitakin kuin leiriläisiä. :) Heinäkuun peli-ilta pelataan perjantaina 19. heinäkuuta 2019 klo 19 koulun chatissa. Peli-illan virallinen tiedote löytyy täältä.

Kesäloma 2019 ja kesäleiri
Kesäloma alkoi maanantaina 3. kesäkuuta 2019 ja päättyy sunnuntaina 1. syyskuuta 2019. Kesäloman aikana ei järjestetä normaalia opetusta, mutta foorumi ja chat ovat normaalisti auki ja niissä saa pelata menneelle lukuvuodelle sijoittuvia pelejä. Lisäksi kesäloman aikana AM järjestää perinteisen kesäleirin, jolle sijoittuvia tapahtumia voi myös pelata kesän aikana. Kesäleirille voi ilmoittautua täällä.

Lukuvuoden 2018-2019 palkinnot
Lukuvuoden 2018-2019 palkinnoista voi nyt äänestää 14. heinäkuuta 2019 saakka. Äänioikeus on pelaaja- ei hahmokohtainen, joten äänestäthän vain kerran riippumatta siitä, miten montaa hahmoa pelaat! Vuosikirjan hieman humoristisemmat "palkinnot" tulevat äänestykseen vielä joskus myöhemmin kesän aikana.

Heinäkuun erikoiskirjahaaste
Heinäkuun erikoiskirjahaasteessa perehdytään tv-sarjojen, elokuvien, pelien tai muun vastaavan viihteen pohjalta kirjotettuihin kirjoihin. Useimmitenhan homma toimii toisinpäin eli suositut kirjat päätyvät ennen pitkää valkokankaalle, mutta homma toimii joskus myös näin päin! Kirja voi olla kirjoitettu suoraan sarjasta/elokuvasta/tms. tai se voi olla jatkoa sille tai muuta lisämateriaalia. Pääasia kuitenkin tällä kertaa on siis, että muu media on ollut olemassa ennen kirjaa. Tarkemmat ohjeet haasteeseen löytyvät erikoishaasteen topiikista ja siellä voi pyytää myös kirjasuosituksia, jos vaikka pää lyö tyhjää. Haasteen suorittaminen ilmoitetaan samaisessa topiikissa. Aikaa haasteen suorittamiseen on vuoden 2019 loppuun saakka, ja mikäli olet jo sattunut tänä vuonna aikaisemmin lukemaan jonkin erikoishaasteeseen sopivan kirjan, voit lukea sen hyväksi tähän haasteeseen vaikka samantien. Kirjahaasteeseen yleisemminkin voi edelleen osallistua, vaikka ei sitä heti vuoden alussa olisikaan tehnyt! Lisätietoa kirjahaasteesta yleisesti sekä osallistumisohjeet löytyvät kirjahaasteen infosta.

Heinä-elokuun roolipelihaaste
Heinä-elokuussa roolipelihaasteen aiheena ovat eläimet. Eläimen ei välttämättä tarvitse olla elävä ja hengittävä, oikea eläin vaan kyseessä voi olla myös vaikkapa taulussa esiintyvä eläin. Ja vaikka ihmisetkin sinällään ovat eläimiä, niin tällä kertaa haasteessa on tarkoitus kirjoittaa muista eläimistä, joten edes se apinamainen pikkusisko tai myyrän näköinen naapuri eivät valitettavasti tähän haasteeseen käy. Lisätietoa sekä osallistumisohjeet löytyvät haastetopiikista ja osallistumisaikaa on elokuun loppuun eli lauantaihin 31. elokuuta 2019. Haasteeseen voi osallistua niin monella hahmollaan kuin haluaa ja jokaisesta osallistumisesta tienaa roolipelipisteitä haastetopiikista löytyvien ohjeiden mukaisesti. Kaikki haasteesta jettavat pisteet lasketaan kesäleirin pistesaldoon.

Ylläpito kesälomalla
Normaalistikin kesäisin AM:in päivitystahti on ollut hieman huonompi kuin lukuvuosien aikana, mutta kieltämättä menneestä keväästä huonommaksi on enää paha mennä. Siitä huolimatta kuitenkin huomautettakoon siis, että kesän aikana myös AM:in ylläpito on osaksi kesälomalla (tai kesä"lomalla") ja monet asiat tapahtuvat melko hitaasti. Olen itse enemmän tai vähemmän poissa kuvioista luultavasti vielä elokuun loppuun asti, kun viimeistelen IRL-elämän puolella graduani, mikä vie todella paljon aikaani.

Vuoden 2018 kirjahaasteen tulokset
Ovat edelleen tulossa joskus. Eivät kuulu tällä hetkellä kriittisimpiin AM-tehtäviin, mutta ovat kyllä siellä tehtävälistalla ja tulossa, kunhan aikaa ja motivaatiota löytyy.

Vuosikirjat 2016-2017 ja 2017-2018
Sama, vanha virsi edelleen vuosikirjojen kanssa: 2016-2017 vuosikirja on jo melkein koottu yhdessä Sebastianin kanssa, 2017-2018 myös melko hyvässä jamassa, mutta kummankin viimeistelyt ovat tällä hetkellä jäissä niin kauan kuin suurin osa ajastani (ja energiastani) kuluu IRL-elämässä gradun parissa. Vuosikirjan 2018-2019 kokoaminen toivottavasti sujuu vähän rivakammalla aikataululla ja se aloitetaan tämän kevään aikana ja siitä tulee minun sijaani vastaamaan Sebastian Madison, joten ehkä saamme sen jopa valmiiksi joskus ajallaan! (Tai sitten emme.)


Uudet oppilaat
*Luokka-asteet ovat oppilaiden luokka-asteet syksystä 2019 alkaen.

Sorensen Merka (Korpinkynsi, 2. luokka)
Ivana Grace (Puuskupuh, 1. luokka)
Elizabeth King (Luihuinen, 6. luokka)
Dimitri Zazhocki (Luihuinen, 3. luokka)
Robin Ingram (Luihuinen, 4. luokka)
Cara-Maria López (Puuskupuh, 5. luokka)
Arabelle Fairnley (Puuskupuh, 4. luokka)
Benjamin Whittemore (Rohkelikko, 1. luokka)


Uudet henkilökunnan jäsenet

Jarmo Jättiläiskalmari (rantavahti, kalastuslupavalvoja, järvialueen ympäristötilanneasiain vanhempi asiantuntija)


Tapahtumat

02.07.2019 - Uusikuu
03.07.2019 - Yuna Tanakan syntymäpäivä (16 vuotta)
04.07.2019 - Kaksintaistelukerhopeli chatissa klo 18
06.07.2019 - Chou Komuran syntymäpäivä (22 vuotta)
16.07.2019 - Täysikuu ja näytelmäimpropeli chatissa klo 19
18.07.2019 - Orion Ironwoodin syntymäpäivä (16 vuotta)
22.07.2019 - Kesäleiri alkaa (in-game)
24.07.2019 - Anthony Underwoodin (20 vuotta) ja Imogen Westin (35 vuotta) syntymäpäivä


Heinäkuussa tapahtunutta

Ei vielä tapahtumia

Tapahtumia poimitaan foorumin roolipeleistä, kuukausittaisista peli-illoista sekä ilmoitetuista chatpeleistä. Lisäksi tapahtumia voi ilmoittaa yksityisviestillä allekirjoittaneelle!
Jesse Caine | Taikaliemet & tähtitieto | Luihuisen tuvanjohtaja
"We don’t own our heavens now, we only own our hell." (Avatar)
Pelaajaesittely ja hahmolista