Ystävänpäiväsuklaata

[Chou Komura]

Shiki-san suostui ottamaan vielä suklaat vastaan, joka oli aika positiivinen juttu Choun näkökannasta. Ensinnäkään, hänen ei tarvinnut hajottaa haarniskaa (joka olisi todennäköisesti tapahtunut jos hän olisi joutunut suklaan noukkimaan) ja toiseksi, suklaa ei pilaantuisi haarniskan sisään. Olisi kyllä ollut mielenkiintoista jos joku AMin oppilas olisi suklaan löytänyt monen sadan vuoden päästä ja muistelleet lämmöllä löytämisen yhteydessä japanilaisia vaihto-oppilaita, jotka eivät meinanneet milloinkaan päästä pois Englannista.

Shiki-san olikin jo innoissaan etsimässä suklaata, kun Choun ajatukset palautuivat vinkkejen antamiseen.
"Umm.. korkeus.. on yllätys! Mutta olet oikeilla jäljillä. Haarniskat on hyvä vinkki." Chou sanoi päättäväisesti. Eihän hänellä oikeasti ollut aavistustakaan siitä, kuinka korkealla suklaat olisivat. Olisihan se aika noloa, jos Shiki-san saisi tietää, ettei Choulla oikeasti olisi aavistustakaan siitä, missä suklaat olisivat.

[Izumi Shiki]

"Yllätys... Tietysti..." Izumi mutisi rukoillen samalla mielessään, että löytäisi suklaat pian. Eikä menettäisi hermojaan etsimiseen ennen sitä. Ainakin etsimisleikki kuitenkin oli vahvistanut hänelle sen, että kyseessä taisi olla giri-choco. Vaikka toki suklaan antaminen varsin julkisessa paikassakin ja mahdollisesti muiden nähdessä oli toinen merkki. Eikä hän nyt varsinaisesti ollut odottanutkaan mitään sen enempää... Hän oli kuitenkin melko varma, että Komura näki hänet lähinnä kiusankappaleena, joka osui aina oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Tai siis Komura kannalta väärään paikkaan väärään aikaan.

Izumi huokaisi ja jatkoi suklaiden etsimistä keskittäen voimavaransa nyt Komuran vihjeen mukaisesti haarniskoihin. Hän kurkisteli jokaisen lähellä olevan haarniskan taakse ja kaikkiin muihin niiden kohtiin, joihin olisi ollut ehkä mahdollista tunkea suklaata. Jossain kohtaa heidän ohitseen, kohti Suurta Salia, kulki lauma puuskupuhtyttöjä, jotka vilkaisivat Izumia hieman kummastuneen näköisinä. Tämä sai pojan äkkiä nojaamaan haarniskaan rennon näköisesti kuin se olisi koko ajan ollutkin hänen tarkoituksensa eikä ainakaan leikkiä mitään hämäriä aarteenmetsästysleikkejä. Hän hymyili puuskupuhtytöille, kun nämä kävelivät ohi ja huomasi siinä samassa näiden takana, käytävän toisella puolella haarniskan ilman päätä. Tämä sai hänet miettimään sitä mahdollisuutta, että suklaa ei välttämättä ehkä ollutkaan haarniskan ulkopuolella...

"Komura-san... Onko se suklaasi mahdollisesti... esimerkiksi... tuon sisällä?" hän kysyi puuskupuhtyttöjen mentyä varovasti Komuralta osoittaen päätöntä haarniskaa. Samalla hän mittaili kyseistä haarniskaa katseellaan miettien, olisiko tyttö oikeasti vain pudottanut suklaan sisään haarniskan kaula-aukosta ja odotti hänen jotenkin onkivan sen esiin tai vielä pahempaa, purkavan koko haarniskan...

[Chou Komura]

Shiki-san jatkoi reippaasti suklaiden etsimistä. Chouta hieman ihmetytti, ettei poika tajunnut heti katsoa päättömään haarniskaan. Chou oli ollut täysin varma, että Shiki-san tajuaisi heti, että kyseessä olisi päätön haarniska. Ja samantien arvannut sen, että suklaat olisivat lentäneet haarniskan sisälle, samalla kun Chou oli kaatunut.

Shiki-sanilla kesti etsiminen jo sen verran, että muutama Choun luokkatoveria ehti kulkea oli. Chou oli ihan iloinen, että Shiki-san ei näyttänyt miltään järjen jättiläiseltä etsiessään suklaata. Ehkäpä tytöt kuvittelivat, että kaikki japanilaiset oppilaat olivat vähän höpsöjä. Shiki-san koetti kyllä pelastaa tilannetta, mutta mitä luultavimmin tytöt pitäisivät häntä silti höppänänä.

Tyttöjen mentyä ohi, Shiki-san keksi vihdoin missä suklaat olivat. Chou hymyili iloisesti. Pian tehtävä olisi suoritettu ja Shiki-san saisi suklaansa! Chou pääsisi viimein aamiaiselle!
"Toivottavasti en ole ilonpilaaja mutta... joo. Siellä se on. Onnistuit!" Chou sanoi iloisena. "Nyt sinun pitää vielä saada ne sieltä, mutta eiköhän se ole helppo homma!" Chou jatkoi hymyillen iloisena.

[Izumi Shiki]

Komura vahvisti iloisesti hymyillen Izumin epäilykset suklaan sijainnista. Tämän täytyi oikeasti olla kosto kaikesta, mitä hän oli tehnyt tytölle. Hän oli aliarvioinut Komuran. Tämä ei todellakaan ollut tällaisten kostojen yläpuolella. Ei kukaan tunkenut ystävänpäiväsuklaita haarniskojen sisään! Hän oli kyllä saanut jo elämänsä tarpeeksi tarpeeksi monet ystävänpäiväsuklaat tietääkseen paremmin. Izumi katsoi Komuraa kohottaen merkittävästi kulmakarvojaan kuin sanoakseen 'et ole tosissasi', kun tyttö vain hymyili iloisena ja sanoi, että hänen pitäisi vielä saada ne ulos sieltä. Hetken hän oli jo aikeissa lähteä pois, mutta sitten hän tajusi, että se tarkoittaisi, että hänen etsintänsä olivat olleet täysin turhia. Ja toisaalta... ehkä hän oli ansainnut tämän.

Izumi katsoi haarniskaa ja vilkuili ympärilleen. Juuri sillä hetkellä missään ei näkynyt ketään, mikä oli ihan hyvä ottaen huomioon, että seuraava vaihe oli vähintäänkin nolo. Käytävä tosin ei ollu kovin pitkä, joten kulman takaa saattaisi koska tahansa kääntyä lauma muita oppilaita. Vielä yksi vilkaisu Komuran hymyileviin kasvoihin ja hän kuitenkin asteli jo silmiään pyöräytellen käytävän poikki haarniskan luokse. Hän saattoi ehkä sittenkin pitää Komurasta enemmän kuin oli aikonut ja kuvitellut. Tai sitten hänellä oli vain liian hyvät käytöstavat siihen, että olisi kävellyt vain pois. Kyllä, se oli mukavamman kuuloinen selitys.

"Helppo homma. Juu", poika huokaisi ja vilkaisi vielä viimeisen kerran ympärilleen ennen kuin nousi haarniskan jalustan reunalle ja varpailleen kurkistaakseen sisään sen kaula-aukosta. Kuten arvata saattaa, siellä oli pimeää. Hän kaivoi toisella kädellään taikasauvansa taskustaan ja mutisi valois-loitsun työntäen taikasauvansa sisään kaula-aukosta. Ha, siellähän ne olivatkin. Haarniskan oikean kantapään kohdalla. Se tästä enää olisikin puuttunut, että mitään suklaita ei ollut edes olemassa. Hän sammuti taikasauvansa kärjessä olevan valon ja lausui seuraavaksi toisen loitsun.

"Tulejo suklaa", Izumi sanoi ja pian suklaapussi lennähtikin haarniskan sisältä hänen vasempaan kätensä, joka odotti haarniskan kaula-aukon yläpuolella. Valitettavasti suklaat toivat haarniskasta noustessaan mukanaan ilamvirrassa myös melkoisen määrän pölyä, mikä sai Izumin yksimään varsin holtittomasti hänen astuessaan alas jalustalta. Hän piteli suklaita vasemmassa kädessään ja nosti sauvakätensä käsivarren suunsa eteen yskiessään pölyjä pois hengitysteistään. Haarniska oli ilmeisesti ollut ilman päätä jo jonkin aikaa ja keräsi pölyä varsin hyvin. Olisi ehkä pitänyt ajatella asiaa ennen kuin piti päätään liian lähellä kaula-aukkoa loitsiessaan.

"Tuota... kiitos... vain..." Izumi sai sanottua yskänpuuskien lomasta nostaen samalla hieman kädessään olevaa suklaapussia näytille Komuralle.

"Se oli... erittäin hauska aarteenmetsästysleikki", poika totesi varsin sarkastiseen sävyyn saatuaan vihdoin yskänsä talttumaan ja tunki taikasauvansa takaisin taskuunsa, "mutta hyvää ystävänpäivää sinullekin. Kiitos suklaista. Minä... hankin sinulle jotain white dayksi." Ja hän totta vie hankkisi. Jotakin sopivan typerää ja nöyryyttävää. Onneksi hänellä oli vielä kuukausi aikaa miettiä. Komura tuskin tosin olisikaan kovin vaikea tapaus, koska tämä osasi olla melko nolo usein ihan ilman hänen apuaankin.

[Chou Komura]

Shiki-san sai kun saikin suklaat haarniskasta. Pölykerroksen kera. Tätä Chou ei ollut ajatellut ollenkaan. Itsestään selväähän sen olisi pitänyt olla, ottaen huomioon ettei koulu muutenkaan ollut kovin siistissä kunnossa. Chouta hiukan kadutti, että oli laittanut Shiki-sanin ottamaan suklaat itse. Toisaalta.. ainakaan tämä ei huomannut Choun toilailua tämän pahemmin. Tällä kertaa. Shiki-sanilla olisi yksi juttu vähemmän, mistä nauraa tulevaisuudessa.

Chou mietti hetken, kannattaisiko hänen avata suutaan. Hän tiesi, ettei Shiki-san luottanut hänen kokkaustaitoihinsa, mutta samaan aikaan hän haluisi tietää, millaisia hänen suklaansa olisivat. Tottakai hän saisi tietää muilta ystäviltään mitä he pitivät suklaista, mutta Chousta kuitenkin tuntui, että Shiki-san olisi kaikkein rehellisin tapaus. Jos suklaat olisivat järkyttäviä, tämä varmasti sanoisi asian ääneen. Ainakin jos Chou niin pyytäisi.
"Umm.. Shiki-san? Älä nyt järkyty mutta... tein suklaat itse. Joten jos niissä on parantamisen varaa, kerro minulle siitä. Jos sitten vaikka ensi vuonna onnistuisin vielä paremmin." Chou sanoi huultaan purren. Häntä hermostutti. Nyt olisi mahdollisuus siihen, että Shiki-san heittäisi suklaat takaisin haarniskaan ja antaisi jutun olla. Siinä tapauksessa Choulle jäisi maisteltavaa, mutta ei hän kuitenkaan ollut ihan varma, kritisoisiko hän itseään liikaa.

[Izumi Shiki]

Izumin pudistellessa pahimpia pölyjä pois suklaapussin päältä ja kävellessä takaisin lähemmäs Komuraa, tyttö avasi suunsa. Tämän aloitus sanoilla 'älä nyt järkyty' sai hänet jähmettymään paikoilleen, sillä kuulosti pahasti siltä, että luvassa oli jotain, josta hänen varmaan pitäisi järkyttyä. Tai toivottavasti hän ei ainakaan ollut antanut itsestään Komuralle sellaista käsitystä, että hän järkyttyi kovin pienistä.

Tytön seuraavat sanat olivat kuitenkin jotain, mitä hän ei ollut osannut ollenkaan odottaa. Izumi vilkaisi kädessään olevaa suklaapussia ja Komuraa ja taas suklaapussia samalla, kun rattaat hänen aivoissaan pyörivät vinhaa vauhtia. Miksi tyttö sanoi niin? Miksi tämä tahtoi kertoa nimenomaan, että suklaat olivat itsetehtyjä? Tahtoiko tämä ehkä vihjata, että... että suklaiden ei ollutkaan tarkoitus olla giri-chocoa? Että koko aarteenmetsästysjuttu ei ollutkaan mikään pila? Vai oliko Komura vain taas vähän Komura ja tahtoi oikeasti vain tietää, olivatko suklaat hyviä? Komura kuitenkin oli tyttö ja tytöillä oli aian jotan taka-ajatuksia eivätkä nämä voineet sanoa mitään täysin suoraan. Oliko Komura sittenkin ihastunut häneen ja oli aikonut sanoa sen, mutta sitten jänistikin ja yritti nyt peittää sen?

Izumi nosti katseensa Komuraan ja näki tytön purevan huultaan. Tämä näytti varsin hermostuneelta. Hyvänen aika, Komura oli oikeasti ihastunut häneen! Ei... ei... Ei hän saanut ajatella niin. Miksi Komura olisi ihastunut häneen? Pelkkä ajatus oli naurettava. Mutta jos... ei. Ei. Ei ollut sopivaa hypätä sillä lailla johtopäätöksiin.

"Tuota... ne ovat varmasti hyviä... älä huoli", Izumi sai lopulta sanottua, vaikka sanat olivatkin työn ja tuskan takana ja hän sanoi ne ehkäpä enemmän kengänkärjilleen kuin Komuralle, "maistan niitä illalla ja kerron, millaisia ne olivat."

[Chou Komura]

Shiki-san kuulosti erittäin epäilevältä suklaita kohtaan. Hän ei edes voinut katsoa Chouta silmiin sanoessaan, että uskoi suklaiden olevan hyviä! Yleensä valehdellessa ei katsottu silmiin. Olihan Chou tiennyt, että itsetehtyjen suklaiden paljastamisessa oli omat riskintsä. Jos hän olisi ollut vain hiljaa, Shiki-san olisi varmasti syönyt suklaat. Choun täytyi kuitenkin myöntää, että oli hän tavallaan pettynyt. Satou-sanille ne olisivat melko varmasti kelvanneet. Chou pitäisi ensi vuonna muistaa, että Shiki-sanille täytyisi ehdottomasti hankkia suklaat kaupasta. Tai vaihtoehtoisesti vain huijata tätä, että suklaat olivat kaupasta. Jälkimmäisessä saisi kyllä nähdä hirmuisesti vaivaa, että huijaus onnistuisi. Onneksi Choulla olisi koko vuosi aikaa harjoitella. Ehkä kotitalouden opettaja voisi auttaa Chouta, olettaen ettei tulisi kommunikaatiokatkoksia. Chou oli mutkien kautta saanut tietää, että hänen ei olisi ollut tarvinnut tehdä kokonaista ruoka-annosta opettajalle heidän ensimmäisellä kotitalouden tunnilla, vaan pelkkä pirtelö olisi riittänyt. Tämä erehdys ei tietenkään yksin ollut Choun. Shiki-san oli avustanut häntä paljon ohjeissa. Ja jos tällä meni asiat sekaisin, niin ei olisi ihme, ettei Chou saisi mitään kontaktia opettajaan. Shiki-sanin englanti sentään kuulosti englannilta, toisin kuten Choun.

"Noh... Toivottavasti pidät niistä." Chou sanoi ja koetti peittää pettymystään. Ajatus siitä, että vuoden päästä olisi pakko saada suklaat tehtyä paremmin lohdutti hiukan. Se sentään motivoi hiukan. Satou-san suostuisi varmasti tulemaan maistamaan mikä erä suklaita olisi paras, kuten myös Satou-senpai. Ehkä niistä tulisi vielä yhtä kauniita kuin kaupassa. Ainakin voisi yrittää.
"Voisimme mennä yhdessä aamiaiselle, jos sinulla ei ole mitään? Kuulemma aamusta saisi istua missä pöydässä tahansa?" Chou kysyi Shiki-sanilta ja lähti kohti suurta salia.

[Izumi Shiki]

Izumi oli kuulevinaan pienen pettymyksen Komuran äänessä, mutta ei oikein osannut päättää, mistä se johtui. Oliko tyttö pettynyt itseensä, kunnei saanutkaan kerrottua tunteistaan? Pettynyt häneen, kun hän ei tajunnut sanomattakin? Pettynyt hänen reaktioonsa itsetehtyihin suklaisiin? Pettynyt siihen, ettei hän ollutkaan ihan täydellisesti onnistunut nolaamaan itseään suklaita etsiessään? Mahdollisuuksia oli aivan liian paljon eikä Komuran lukeminen varsinaisesti tainnut kuulua Izumin parhaimpiin taitoihin.

Izumi yritti epätoivoisesti keksiä jotain sanottavaa pyöritellessään samalla suklaapussia vaivaantuneena käsissään, kun Komura ehdotti, että he voisivat mennä yhdessä aamiaiselle. Tyttö kertoi, että aamulla saisi kuulemma istua missä pöydässä tahansa. Tosiaan. Tupapöydät. Izumikin muisti silloin kuulleensa, että ystävänpäivän kunniaksi pöytien tavalliset tupakohtaiset koristelut olisi otettu pois ja kaikkien tupien jäsenet voisivat istua missä pöydässä tahansa.

"Mmm. Sopii hyvin. Aamiaisellehan tässä olin joka tapauksessa menossa..." poika vastasi Komuralle, joka jo suuntasi kohti Suurta Salia. Se kai oli hyvä merkki, että tyttö tahtoi hänet seurakseen vielä aamiaisellekin? Tai sitten tämä ei vain tahtonut istua yksin. Missäköhän kaikki tämän kaverit mahtoivat olla? Izumi pudotti kuitenkin suklaapussin villatakkinsa taskuun ja lähti seuraamaan Komuraa Suureen Saliin.

//The end varmaankin(?)//