Tylypahka AM

((Tähän odotellaan Lilya jälki-istuntoseuraksi ja tämä sijoittuu ensimmäisen kouluviikon torstaihin 4.9.2025.))

Evan tuijotti pöydällä edessään olevia liemiaineksia. Etenkin pientä terraariota, jonka sisällä kiemurteli pulleita fletkumatoja. Hän ei voinut uskoa, että oli onnistunut saamaan jälki-istuntoa ensimmäisenä koulupäivänä. Ja vielä jostakin, mitä hän ei ollut varsinaisesti edes tehnyt! Hyvä on, hän oli ollut järvessä, mutta ei vapaaehtoisesti eikä etenkään uimassa! Tai toki hän oli järveen pudottuaan uinut, mutta vain, koska muuten hän olisi hukkunut. Se ei ollut mikään huviuinti! Professori Carrow olisi taatusti ollut paljon vihaisempi, jos hän ei olisi uinut vaan hukkunut. Ja mistä hänen olisi edes pitänyt tietää, että järvessä uiminen oli kiellettyä?! Lilyhän oli sanonut Fionan olleen jo aamulla uimassa ja he olivat olleet järvellä etsimässä Fionaa, joka ehkä olisi voinut olla uimassa. Tai hukkumassa. Ja sehän oli ollut koko kevään varmaan koulun suosituin hengailupaikka! Ja... vatsalihastenihailupaikka. Ei sillä, että hän olisi ihaillut vatsalihaksia tai että hänellä olisi itsellään ollut mitään ihailtavaa, mutta joku oli taatusti ihaillut. Ja huolimatta siitä, että hän oli useaan otteeseen yrittänyt varoittaa järvessä olevista taikaolennoista ja siitä, miten äkkiä hukkuminen voisi tapahtua!

Mutta professori Carrow ei tietenkään ollut kuunnellut mitään selityksiä (jotka siis eivät edes olleet selityksiä vaan tosiasioita) vaan antanut heille molemmille heti jälki-istuntoa. Ensimmäisenä koulupäivänä! Vaikka ainoa asia, mihin hän oli syyllistynyt, oli huono tasapaino. Ja sekin oli varmasti perinnöllistä! Mutta ehkä hänen olisi pitänyt olla vain tyytyväinen siihen, että ainakaan Fiona ei ollut ollut järvessä. Itse asiassa tämä ei ollut ollut lähelläkään järveä. Mikä oli hyvä siltäkin kannalta, että ainakaan tämä ei ollut todistanut hänen räpiköintiään vedessä Lilyn kanssa.

Yhtä kaikki, Evan ei ollut kovin tyytyväinen siitä, että oli ensimmäisellä kouluviikollaan jälki-istunnossa. Ja kaikista töistä mitä he olisivat voineet saada, he olivat joutuneet tyrmiin pilkkomaan liemiaineksia. Hän olisi paljon mieluumin kiillottanut vaikka pokaaleita. Häntä vain ei päästetty enää kiillottamaan pokaaleita sen jälkeen, kun hän oli kerran horjahtanut tikkailla ja pudottanut yhden alas ikkunasta niin, että se oli melkein osunut seinään graffitia maalanneen oppilaan päähän. Vaikka hän oli yrittänyt sanoa, että sitä ei olisi tapahtunut, jos tämä ei olisi ollut maalaamassa luvatonta graffitia koulun seinään. No, joka tapauksessa hän joutui nyt siis pilkkomaan ties mitä kasveja ja... puristelemaan limaa fletkumadoista. Ja oikeastaan tästä kaikesta oli loppujen lopuksi kiittäminen Lilya, jonka tieto Fionan olinpaikasta ei ollut edes pitänyt paikkaansa.

"...haluatko sinä ottaa fletkumadot?" Evan kysyi ja vilkaisi vieressään seisovaa Lilya.

Lily oli saapunut jälki-istuntoon. Hän ei ollut erityisen iloinen. Ei siitä, että oli saanut jälki-istuntoa, eikä siitä että hänen piti olla jälki-istunnossa Evanin kanssa. Hän olisi voinut viettää mukavaa iltapäivää Romeon kanssa, mutta ei. Evanin oli pitänyt repiä Lily heti maanantaina järveen. Vahingossa joo, mutta silti! Ja kuinka ollakkaan, siveyden sipuli professori Carrow oli saapunut paikalle ja löytänyt Lilyn ja Evanin järvestä. Lily oli täysin varma, ettei jälki-istunto tullut siitä että Lily ja Evan olivat vedessä vaan siitä, että he olivat YHDESSÄ vedessä. Kai se saattoi näyttää epäilyttävältä. Etenkin Carrown silmissä, joka oli nähnyt Lilyltä... no, kaikenlaista. Lähinnä Romeon kanssa, mutta eipä se kai ennenkuulumatonta ollut edes Carrown korville, että poikaystäviä vaihdeltiin.

Evanin kysyi ottaisiko Lily fletkumadot. Halusiko hän? No ei todellakaan. Toisaalta...
"Joo, voin ottaa ne. Pilkotko sinä sitten ne mut ainekset?" Lily kysyi ja koetti kuulostaa siltä, että tekee isonkin uhrauksen. Lily alkoi ottamaan fletkumatoja yksitellen ja puristeli niistä hiiitaaasti limaa ulos. Se tuntui vähän samalta kuin olisi puristellut finnejä. Ällöttävää.
Lily nosti yhden fletkumadon ylös ja katseli sitä.
"Oletko koskaan miettinyt, että voisit ottaa fletkumadon lemmikiksi?" Lily kysyi Evanilta ja heilutteli sen jälkeen fletkumatoa Evanin naaman edessä. Täytyihän tästä saada nyt edes jotain iloa, kerran täällä oltiin.

Lily ei näyttänyt erityisen innostuneelta fletkumadoista, mutta Evanin yllätykseksi tämä kuitenkin suostui ottamaan en ilman sen suurempaa vastustusta. Mutta...

"Kaikki muut ainekset?" Evan toisti hieman epäluuloisesti, sillä se kuulosti vähän huonolta vaihtokaupalta. Hän vilkaisi pinoa pilkottavia kasveja. Se oli melko korkea. Puhumattakaan siitä, että pilkkomisen lisäksi oli vielä jauhettaviakin aineksia...

"Voin aloittaa näistä, mutta sinun täytyy jat-" Evan aloitti, mutta hänen lauseensa keskeytyi, kun Lily yhtäkkiä tunki fletkumatoa hänen naamansa eteen. Hän perääntyi pari askelta ja nyrpisti nenäänsä.

"Älä heiluttele sitä! Ja ei, en ole ajatellut fletkumatoa lemmikkinä", hän vastasi, "eikö se olisi vähän tylsä lemmikki?" Puhumattakaan siitä, että hän varmasti onnistuisi tapattamaan jopa fletkumadon alle viikossa. Toivottavasti Lilykään ei harkinnut fletkumadon ottamista lemmikiksi. Tosin eipä se paljoa Evania liikuttaisi, sillä Lily sentään oli eri tuvassa. Lilyn fletkumatofarmi tuskin liittyisi häneen mitenkään. Kunhan tämä ei varastaisi sitä varten professori Cainen liemiaineksia.

"Oletko itse miettinyt vai?"

Onneksi Evan ymmärsi heti, että saisi nauttia muiden ainesten pilkkomisesta! Jos Evan olisi... no, miten sen ajattelisi? Evanista voisi ajatella, ettei hän ollut kovin nopea pilkkoja (etenkään Lilyyn verrattuna), joten hänen ilmeensä voisi olla melkoinen siinä vaiheessa, kun Lily saisi fletkumatonsa hoidettua ja pääsisi auttamaan pilkkomisessa. Toki he varmaan pääsisivät nopeammin täältä pois jos vaan Lily hoitaisi homman, mutta kaippa tästä voisi nauttia kun täällä kerran oltiin. Romeosta voisi nauttia sitten vaikka huomenna.

Kuten Lily oli osannut arvata, Evan ei liiemmin pitänyt siitä, että fletkumato tuli hänen naamansa eteen. Lily otti fletkumaton pois ja alkoi jälleen keräillä sen limoja.
"Siis fletkumadothan ovat todella mielenkiintoisia!" Lily sanoi äänessään erittäin suurta innostuneisuutta. "Mieti kun niitä pääsee seuraamaan niin sehän on tosi rentouttavaa! Aivot vain lepäävät hetken. Ja sitä paitsi, on mukavaa etteivät ne tarvitse huomiota kuten pöllöt ja kissat ja sammakot, saati sitten koirat!" Lily jatkoi vielä. Ei fletkumadoissa kauheasti hyviä puolia ollut, mutta kai tässä nyt oli jotaikin...

"Ehkä minun pitäisi ehdottaa Romeolle fletkumatoa yhteiseksi lemmikiksi" Lily sanoi ja otti jälleen uuden maton ja katseli sitä. "Se voisi olla hyvä askel eteenpäin meidän suhteessamme. Yhteinen lemmikki... Ehkä annamme sen nimeksi Betty!"

"Mielenkiintoisia?" Evan toisti. Hän ei ollut osannut odottaa, että Lilylla olisi tällaista... innostusta fletkumatoja kohtaan. Hänen kokemuksensa mukaan valtaosa tytöistä ei pitänyt madoista eikä limaisista asioista. Mutta toisaalta, ehkä Lily oli poikkeustapaus. Tämä sentään piti Romeostakin. Joka oli vähän selkärangaton ja ehkä hieman limainenkin. Hmm, ehkä tämä kävikin järkeen.

"Luulen, että keksisin muitakin rentouttavia asioita. Ja onko järkeä edes hankkia lemmikkiä, jos sitä ei aio huomioida?" hän kysyi. Lilyn selitys kuulosti vähän oudolta. Eikö lemmikkien idea ollut juuri, että niistä oli seuraa ja että niistä huolehdittiin? Mutta hän ei toki aikonut estää, jos Lily tahtoi hankkia yhteisen fletkumadon Romeon kanssa.

"Joo, on se ainakin varmaan vielä tässä vaiheessa parempi vaihtoehto kuin vauva", hän totesi ja otti eteensä leikkuulaudan, veitsen ja jotakin minkä hän oletti olevan suoliljan juurta. Ei hän kyllä ollut erityisen luottavainen siitä, että yhteinen fletkumato olisi millään tavalla askel eteenpäin suhteessa. Tai ainakin se oli askel, jota useimmat parit eivät koskaan ottaneet. Mutta selvästi Lily oli miettinyt asiaa jo aiemminkin, koska tällä oli nimikin valmiiksi valittuna.

"Et sitten kyllä ota yhtäkään niistä. En tahdo lisää jälki-istuntoa sen takia, että varastat professori Cainen liemiaineksia", hän huomautti Lilylle, koska ei pitänyt mitenkään mahdottomana, että Lily tunkisi yhden fletkumadoista taskuunsa tai jotain. Evan alkoikin nopeasti laskea päässään terrariossa olevia fletkumatoja varmuuden vuoksi, jotta huomaisi, jos joku niistä puuttuisi.

"Niin niin, mielenkiintoisia!" Lily nyökytteli Evanille vakuuttavasti. Sai nähdä, kuinka pitkään Evan uskoisi Lilyä. Toivottavasti pitkään.

"Kyllä minä sinä huomioisin. Syöttäisin sille salaattia ja välillä jotain mansikoita..." Lily luetteli ja pohti. "Mahtaisikohan ne tykätä sitruunasta? Vai onkohan se liian kirpeää. En ole koskaan kokeillut... Toisten syömisen katselu on rentouttavaa." Lily tuumi Evanille ääneen.

Lily pohdisteli hetken Evanin sanomaa. Vai että parempi kuin vauva. No, tällä hetkellä Evan oli oikeassa. Vauva olisi parempi vasta paljon myöhemmin. Mutta eihän sitä nyt ääneen voisi myöntää. Ei tämä sentään mikään pullonpyöritys ollut!
"Mmm... Niin." Lily sanoi surkeana. "Olet varmasti ihan oikeassa... Mutta mieti kuinka kauniita lapsia me Romeon kanssa voitaisi saada..." Lily haaveili ja toivoi, että toivottavasti lapset saisivat Romeon geenit. Pojista tulisi varsinaisia komistuksia ja Romeon piirteet sopisivat myös tytölle. Hurmurilapset!

Lily jatkoi liman keräämistä Evanin kieltäessä, ettei tämä saisi viedä yhtään fletkumatoa mukanaan! Kaikkea sitä. Mitä Evan oikein kuvitteli? Ei Lily nyt vaikeuksiin halunnut. Vaikka toisaalta.... jos Lily väittäisi Evanille, että tämä jälki-istuntohomma olisi tosi hauskaa...
"Mutta katso tätä! Eikö se olisi jälki-istunnon arvoinen" Lily esitteli Evanin kasvojen edessä uutta fletkumatoa. "Katso nyt kuinka pieni ja pyöreä se on..." Lily sanoi ihailevasti, vaikka aikalailla se näytti samalta kuin muutkin fletkumadot. "Ja mieti, me saisimme viettää lisää laatuaikaa yhdessä! Eikö se olisikin tosi mukavaa?" Lily vielä jatkoi kuulostaen innokkaalta. Se ei ollut edes täysin vale. Jos tälläinen laatuaika tapahtuisi samaan aikaan kun oli Romeon huispaustreenit niin kyllähän tämä olisi parempaa tekemistä kuin oleskeluhuoneessa loikoilu yksin.

Evanin laskuoperaatio keskeytyi, ja hän kuunteli kulmat kurtussa, kun Lily luetteli, mitä kaikkea syöttäisi fletkumadolle. Mansikoita ja sitruuna?! Kuka hullu haaskaisi mansikoita ja sitruunoita fletkumatoon? Hän ei myöskään ihan ymmärtänyt, mitä Lily tarkoitti sillä, että toisten syömisen katselu oli rentouttavaa, mutta toisaalta se kävi kyllä taas järkeen, jos ajatteli Lilyn poikaystävävalintaa. Evanista tuntui, että Romeo ei ollut kesäleirillä paljon muuta tehnytkään kuin syönyt. ...Romeolla ja fletkumadoilla oli yllättävän paljon yhteistä.

"Meinaatko, että ne syö marjoja ja hedelmiäkin? Luulin, että niiden ruokavalio koostuu lähinnä lehtisalaatista ja kaalista", Evan totesi kääntäen lopulta katseensa Lilysta leikkuulautaansa ja alkoi varovasti pilkkoa suoliljan juurta samalla, kun kuunteli puolella korvalla Lilyn selitystä tämän ja Romeon kauniista lapsista. Hän ei voinut kieltää, että Romeo oli hyvännäköinen, mutta ei sellainen välttämättä aina periytynyt. Oli hänenkin äitinsä ollut joskus kaunis. Kuulemma tämä oli joskus kouluaikoinaan valittu tanssiaiskuningattareksikin.

Evan väisti, kun Lily tunki taas fletkumatoa hänen naamalleen, ja melkein osui veitsellä omiin sormiinsa.

"Varo vähän! Minulla on veitsi", hän muistutti Lilya ja tutki samalla sormiaan vahingon varalta, mutta missään ei onneksi näkynyt vertä. Vielä. "Ja etkö voisi viettää laatuaikaa fletkumatojesi kanssa ilman minua?"

"No ne varmasti syö muutakin kuin salaattia ja kaalia. Salaatti ja kaali on niille taatusti vähän kuin puuro meille. Sillä selviää, mutta ei se kovin kummoista ole. Ja mieti sitten kun ne saavatkin jotain hyvää, kuten mansikoita..." Lily henkäisi. "Mansikat olisivat fletkumadolle varmasti kuten joku hyvä pihvi! Tai sitten suklaakakku!" Lily haaveili. "Olisi pitänyt ottaa eväät mukaan tänne..."

Harmi, Evan ehti väistää seuraavaa matoa. Ja läksytti vielä Lilyä, että Evanilla oli veitsi kädessä!
"Höh, ei kai sinulle nyt tuollaisessa kävisi kuinkaan!" Lily totesi ja keräsi limaa. "Sitä paitsi jos sormiasi pelkäät niin sinulla on ihan väärä ote." Lily totesi Evanille. "Enkä minä voi olla kauempana Huldan kanssa, sinä olet käytännössä sen kummisetä!" Lily totesi vielä Evanille, ihan vain kiusallaan.

Lily tarkkaili Evanin leikkelyä.
"En kestä katsella veitsen käyttöäsi, leikkaat vielä sormiisi ilman matoja!" Lily tokaisi Evanille. "Anna kun autan."

"Oletko varma?", Evan kysyi ja äänestä kuulsi läpi, että hän ei todellakaan ollut, "minusta oppikirjassa puhuttiin vain salaatista ja kaalista. Mieti jos se saakin vaikka… vatsavaivoja mansikoista tai jotain." Oikeastaan hetken aikaa mietittyään Evan ei kyllä itse halunnut enää ajatella asiaa kovin tarkkaan. Hän pystyi yhdistämään mielessään vähän liian elävästi fletkumadot, suklaakakun ja vatsavaivat. Ja nyt kun hän tarkemmin ajatteli tätä asiaa, niin hän muisti leiriltä, että Lilyhän pelkäsi oksentamista ihan tosissaan. Ehkä ei olisikaan pitänyt sanoa mitään. Toki hän kyllä oli puhunut yleisesti vain vatsavaivoista. Mutta toisaalta myös… ottaen huomioon, ettei fletkumadon päitä pystynyt erottamaan toisistaan, olisi melko samantekevää, kummasta päästä se suklaakakku tulisi ulos.

Evanin ilmeestä saattoi ehkä lukea, että hänen ajatuksensa olivat päätyneet ehkä hieman epäilyttäville maille, mutta pian hän onneksi havahtui takaisin todellisuuteen. Miten Lily kehtasi! 'Ei kai sinulle nyt tuollaisessa kävisi kuinkaan!' Tajusiko Lily yhtään, kenelle puhui? Hän oli varma, että pienellä yrittämisellä voisi katkaista selkärankansakin vaikka nukkuessaan. Evan katsahti kuitenkin alas kädessään olevaan veitseen Lilyn arvostellessa hänen tekniikkaansa.

"Miten niin väärä ote? Näin minä olen aina leikannut", hän totesi. Hän ei myöntänyt ääneen, että oli juuri tällä tavalla kyllä leikannut sormeensa lukemattomat kerrat. Hän ei ollut myöskään aivan varma siitä, mitä mieltä oli kummisetyydestä Lilyn.. fletkumatolapselle. Mutta toisaalta, se oli huomattavasti parempi kuin olla isä Lilyn oikealle lapselle, joten ehkä hänen oli vain parempi olla hiljaa.

Niinpä hän laski katseensa alas ja yritti jatkaa suoliljan juuren pilkkomista, mutta ei saanut tehdä sitäkään kovin pitkään, kun Lily oli jo tekemässä siitä lopun. Evan laski veitsen alas leikkuulaudalle ja katsoi Lilya.

"Ensin käsket minun pilkkoa ja sitten et anna minun pilkkoa?" hän varmisti Lilylta tämän järkeilyä hieman turhautuneena. He eivät pääsisi tätä menoa koskaan pois tästä jälki-istunnosta.

"Niin, olet varmaan oikeassa..." Lily totesi ja katseli fletkumatoa. "Eihän sitä edes tunnistaisi jos sillä olisi vatsakipuja... kun eivät nämä oikein reagoi kauheasti mihinkään... Ties vaikka saavat salaatistakin vatsavaivoja." Lily sanoi kuulostaen pettyneeltä. Onneksi tätä pettynyttä äänensävyä hän oli harjoitellut paljon. Se kuulosti aidolta! Sen avulla vanhemmilta saattoi saada hiukan taskurahaa ja sen sellaista. Evanilta ei varmaan saisi edes sääliä, mutta olipahan tämä sentään hauskaa.

Evan ei selkeästi pitänyt siitä, että häntä ohjeistetaan. Evan oli kuin olikin perinteinen mies. Mies, joka ei pitänyt ohjeistuksesta ja neuvomisesta. Ihan kuin Lilyn isä.
"Se, että olet aina leikannut niin, ei tee siitä oikeaa tapaa." Lilyn oli pakko huomauttaa. Evan pitäisi viedä jollekkin kokkauskurssille. Tai vastaavalle. Ehkä Fionalle. Fiona olisi varmaan paras neuvomaan Evania tälläisessä, kun kerran oli onnettomuusaltis myös itse. Toki ihan alkuun Lily voisi auttaa Evania itse. Vaikka tämä ei selkeästi avusta liiemmin piitannut.

"No tottakai sinun pitää jotain tehdä jos minä hoidan fletkumadot!" Lily totesi Evanille näreissään. "Vai oletko sellainen mies jonka mielestä naisten täytyy tehdä kaikki! Fletkumadot, pilkkomiset, kaikki?" Lily tuhahti. Siinä mielessä Evan kieltämättä tuntui täydellisestä poikaystävältä Fionalle. Tai aviokumppanilta ehkä ennemmin. Fiona voisi olla kotiäitinä rauhassa ja palvella Evania kun taas Evan.... tekisi töitä. Olettaen ettei räjäyttäisi jokaista työpaikkaansa, johon jalallaan astuu.
"Väistä niin näytän sinulle parhaan tekniikan tuohon!" Lily komensi.