Tylypahka AM

On aikainen maanantai aamu. Igorin aavistamatta, uusin Korpparikaaos on onnistunut sekoittamaan taas kerran koulun miasmaa edellisenä iltana. Nuori on vielä tietämätön taustalla keittyvästä noidankattilasta, jolla on liian monia hämmentäjiä. Myöhäiset treenit ja tuvassa pysyttely on tyypillistä monille sunnuntaisin. Tänä aamuna epätyypillisesti hän on kuitenkin jättänyt aamulenkin väliin, jotta ehtii sairaalasiipeen, missä Kuraattorin huone jo odottaa ensimmäistä kävijäänsä.

Huoneessa tuoksuu laventeli ja hunaja, kun Dahlin teekupista kohoava höyry tanssii pyörtein avoimen ikkunan mahdollistamassa viileässä ilmavirrassa. Väsynyt nainen kirjaa ylös kalenteriin ja päivyriin, aikatauluja ja muutoksia. Hän tarvitsisi loman jo aiemman perään, mutta sellaista siunausta ei täällä nähdä. Täytyy tyytyä ajoittaisiin arjen tarjoamiin auvoisiin hetkiin, missä murheet unohtuvat hetkeksi. Ovelta kuuluu koputus, ja varhaisen aamun tarjoama turvallinen illuusio särkyy. Dahl vetää syvään henkeä ennen kuin nousee, taikoo itselleen ystävällisen hymyn kasvoille. Sulkee sitten ikkunan ja tulee avaamaan oven. ”Hyvää huomenta, käy sisälle,” hän pyrkii lempeän rauhalliseen ulosantiin.
Ovi avautuu koputuksen myötä Igorin edeltä, kun väsyneen näköinen nainen avaa sen. Huoneen makea tuoksu aikaisena aamuna saa Igorin katumaan tuloaan, siinä on jotain niin naisellisen herkkää, että se puistattaa. Hän käy kuitenkin sisälle tervehtien hiljaa ja kävelee peremmälle Dahlin osoittamaan tuoliin pöydän äärelle. ”Liemet alkavat kahdeksalta,” hän ilmoittaa vastaheränneellä äänellä.

Dahl sulkee oven Igorin takana ja tulee istumaan pöydän toiselle puolen tuoliinsa. Naisen Silmiin nuori näyttää hyvinvoivalta, reippaalta ja kunnolliselta, mutta hän tietää, että taustalla on paljon asioita mitkä eivät näy päällepäin. ”Hyvä tietää, meillä on loistavasti tässä aikaa. Lopetetaan niin, että ehdit syömään,” Dahl ilmoittaa. ”Tiedän, että on kovin aikaista. Yleensä en suosittele aamuaikoja nuorille, mutta tiedän, että heräät aikaisin ja käyt lenkillä. Kävitkö ulkona tänään?”

Suojamuuri alkaa rakentua palapalalta silmien edessä, kun tuntee olevansa nähty. Nähty, samalla tapaa kuin niissä painajaisissa, joissa epäonnistuu koko koulun edessä ja tulee pilkatuksi, siitä hetkeä myöhemmin huomaakin olevansa alasti. ”Käyn? En tänään. Väsytti… Tai ajattelin, että on hyvä nukkua pitkään. Kerrankin. En yleensä nuku pitkään,” poika huomasi puhuvansa yhtäkkiä liikaa ja perustelevansa päätöksiään ääneen ennen kuin oli edes ehtinyt niitä päässään ajatella. Nainen muistutti jollakin tapaa äitiä.

Poika vaikutti hermostuneelta. ”Kiva kuulla, että olet nukkunut pitkään. Uni on tärkeää kaikille, etenkin nuorille ja ennen kaikkea urheilevalle nuorelle,” Dahl pyrki pitämään yllä rauhallista keskustelua. ”Nukuitko hyvin? Millaista unta saat yleensä?” Johon vastaus oli liiankin tuttua mutinaa, jossa nuori on Nukkunut, ja uni oli hyvää - kai. Dahl tiesi kuitenkin lähtökohtaisesti, että viime vuoden terveystarkastuksella poika oli myöntänyt näkevänsä painajaisia ja nukkuvansa siksi melko huonosti. Dahl oli hyvin kyllästynyt siihen, että nuoret eivät uskaltaneet puhua avoimesti, eivätkä tuntuneet omaavan ikään verrattavaa syvällistä ajattelukykyä. Kaikki hänen käymänsä keskustelut olivat tätä nykyä joko pinnallisia tai käsittämättömän raadollisia, suorastaan epätyypillisiä koulumaailmaan. Kun alkukeskustelut oli käyty seurasi hankala vaihe, missä jäätä tulisi murtaa tavalla, joka ei ole tungetteleva. Dahl halusi olla tungetteleva. ”Kun viimeksi juteltiin, kerroit, että sinulla on jokin fobia, tai tällainen pelko, josta haluaisit enemmän jutella. Ymmärsinkö oikein, että syvät vedet, etenkin koulun järvi aiheuttavat sinulle ahdistusta?”

Igorin katse kiinnittyi pöydällä jäähtyvään teekuppiin. Sen neste muistutti viime yön painajaisista, joissa järven ruskea vesi upotti häntä aina vain syvemmälle pimeyteen jäälaattojen ja valon siintäessä yllä. Dahl kertoi tämän kuulostavan talassofobialta, mitä seurasi keskustelu määritelmistä ja mistä kaikesta se voisi johtua. Pojan mieli harhaili. Kysyttäessä, hän kuitenkin myönsi tuvan sijainnin aiheuttavan hankaluuksia. Hänestä tuntui niin pieneltä, hölmöltä ja suorastaan säälittävältä. Tämä suututti. ”Joo.. En usko kuule, että tämä auttaa mitään. Oli virhe tulla tänne,” poika ilmoitti yhtäkkiä ja teki lähtöä.

Nuori näytti vahvalta ulospäin, mutta hän kävi sisäistä kamppailua, jonka tämä näki niin selkeästi. Dahlia harmitti. Hänen oma jaksamisensa oli ollut koitoksella jo pitkään, ja nuorten jatkuva naaraaminen asioiden äärelle uuvutti. ”Haluatko apua vai kärsiä tästä lopun elämääsi? Jos kohtaat asiat ne eivät enää kummittele. Voit tulla tänne uudestaan tai voimme käydä asian läpi nyt. Minusta sinun tulisi kohdata asioita, ja olla vastuullinen nuori mies. Siihen ei kuulu vastuun karttelu tai sysääminen toiselle. Kun tulit kertomaan minulle siskostasi ja varasit itsellesi ajan, toimit kuin aikuinen. Ja suosittelen palaamaan siihen minään,” Dahl päästi sanat ponnekkaasti, painokkaasti ja epäystävällisesti, latautuneella äänellä ulos, ennen kuin oli ehtinyt lainkaan miettiä niitä. Hänen ajatteluaan heikensi niin viime vuoden tapahtumat, ja tuon ympärillä liikkuvat keskustelut, kuin sekin, että tuon valintojen seuraukset heijastuivat jo tämän työhön.

Naisen olemus rakoili, ja hetkellisesti Igor olisi voinut uskoa äidin tulleen tuosta ulos. Hän ei tiennyt mitä sanoa, tehdä tai ajatella. Oliko tuo toiminut epäammattimaisesti? Vai oliko naisen puheissa järkeä? Viittasiko tuo mihin ja mitä kaikkea tuo tiesi? Syntyi hiljaisuus.

”Suosittelen, että käyt lukemassa tähdet. Tämä voi olla menneen elämän ongelma. Tule takaisin, jos haluat. Tällä ei tarvitse käydä pakosta. Olet täysi-ikäinen. Poistu nyt aamupalalle, ja mukavaa päivänjatkoa,” Dahl ilmoitti ristien kätensä pöydälle eteensä. Silmälasien takana oli vain katse, eikä sitä lämpöä, mikä tuolle oli tyypillistä.

Igor suuntasi ovelle, joka oli avautunut naisen sanojen jälkeen ja sulkeutui tämän poistuessa. Hän suuntasi aamupalalle hämmennyksen sekaisin tuntein. Mitä äsken tapahtui? Entä mitä nyt tapahtuisi? Hän ei ollut ajatellut päivää sen pidemmälle. Saapuessaan saliin, jokin oli pielessä sen tunnelmassa, mikä havahdutti tämän. Aamupala tarjoiltiin uusimman artikkelin kera, ja aamukahvi oli katkeraa.