Tylypahka AM

//Peliin toivotetaan tervetulleeksi Eliah Morgania :) Peli sijoittuu päivään 19.7//

Coral Ocean, tuleva, ensimmäisen luokan oppilas, kuljeskeli yksin meren rannalla. Tämä oli hänen ensimmäinen viikkonsa leirillä ja nyt jo tyttö vain toivoi, että ei olisi koskaan lupautunut lähtemään Kalmolaskossaarelle kesäleirille muutamasta syystä: 1. Hänellä ei ollut ollenkaan ystäviä, joiden kanssa viettää aikaa. 2. Taikamaailma oli hänelle aivan vieras asia. 3. Muut kävivät uimassa joka päivä, mutta Coral ei uskaltanut edes kahlata vedessä.

Yksinäisyydestä tyttö päätti eräänä tiistaina lähteä rannalle saaren tutustumiskierroksen jälkeen, vain haaveillakseen pulahtavansa lämpimään mereen. Coralin kantoi kuitenkin kaunaa, sillä se oli imaissut hänen omat vanhempansa ja nyt tyttö sai elää isoäitinsä kanssa, joka ei tiennyt käsitettä 'vapaa-aika'. Mummi paiskoi töitä päivät pitkät ja oletti lapsen lapseltaan samanlaista omistautumista elämälle. Osittain taikakouluun pääsy oli siis helpotus.

Coral oli pukeutunut tuona aurinkoisena päivänä vaaleansinisiin farkkuihin, jotka ylettyivät juuri ja juuri hänen polviensa yli ja vaaleanpunaiseen pitsitoppiin. Jaloissaan tytöllä oli vaaleanruskeat sandaalit ja tämän hiukset liehuivat auki pienessä merituulessa.

Yhtäkkiä Coralin ruskea lierihattu, johon oli punottu punertava kukka, lennähti tuulen mukana ilmaan. Tyttö henkäisi ja varvisti ylettääkseen siihen. Hattu kuitenkin syöksähteli hänen kätensä ulottumattomissa. Se kiepsahti pari kertaa ja laskeutui lainehtivaan mereen, viiden metrin päässä rannasta. Voi ei! Coral ajatteli. Hän ei ikinä uskaltaisi hakea sitä. Pelkkä ajatuskin sai hänet värisemään.

Eliah asteli pitkin hotellin läheistä hiekkarantaa yrittäen bongata simpukoita tai hienon näköisiä kiviä. Hänen huonetoverinsa ja paras ystävänsä Tristan oli kävelykierroksen jälkeen kadonnut jonnekin omille teilleen ja kaikki muutkin tuntuivat olevan jossakin teillä tietymättömillä, joten Eliah oli päättänyt suunnata rantaan. Hän ei varsinaisesti keräillyt kiviä eikä simpukoitakaan, mutta jos hän sattuisi löytämään jonkin oikein hienon, niin olisihan sitä hauska esitellä Tristanille!

Nostaessaan välillä katseensa rannan hienosta hiekasta Eliah huomasi vähän matkan päässä pienen tytön. Tämä käveli hänen tapaansa pitkin rantaa. Eliah oli juuri miettimässä, oliko tyttö kenties samasta koulusta vai muuten vain lomailemassa tai peräti paikallinen, kun hieman voimakkaampi tuulenpuuska lennätti tämän hienon lierihatun muutaman leikkisän kiepsahduksen kautta suoraan veteen. Sen sijaan, että tyttö olisi kipittänyt hatun perään, tämä jäi kuitenkin seisomaan rannalle merelle päin katsellen. Ehkä tämä epäröi kastella farkkujaan. Eliah otti muutaman juoksuaskeleen tytön luokse.

”Minä voin auttaa hakemaan sen!” poika ilmoitti riisuen jo kenkiään rannalle ja käärien shortsiensa lahkeita vähän ylemmäs. Sen kummemmin vastausta odottamatta hän lähti kahlaamaan lämpimään meriveteen. Onneksi täällä rannat tuppasivat olemaan melko matalia varsin pitkälle, joten hänen ei tarvinnut kahlata kuin reidensyvyiseen veteen saadakseen hatun kiinni. Hän sieppasi sen veden pinnalta ja ravisteli siitä enimpiä vesiä pois samalla, kun lähti kahlaamaan takaisin rantaan.

Rannalle päästyään Eliah ojensi edelleen hieman vettätippuvaa lierihattua tytölle hymyillen hiukan ujosti. Hänen aiemmat kokemuksensa tyttöjen kanssa asioimisesta palasivat yhtäkkiä mieleen ja ne olivat kaikkea muuta kuin rohkaisevia.

”Se oli aika kova tuulenpuuska”, hän sai kuitenkin sanottua ennen kuin alkoi miettiä sitäkin, että mahtoiko tyttö edes ymmärtää englantia, jos tämä ei ollutkaan hänen koulustaan.

Coral harkitsi jo, että lähtisi vain takaisin ja jättäisi hatun oman onnensa nojaan, mutta ennen kun tyttö ehti tehdä päätöstään, hän kuuli juoksuaskeleita ja joku huudahti: "Minä voin auttaa hakemaan sen!”

Coral käännähti katsomaan tulijaa. Hän näki, kuinka paikalle ilmestynyt poika riisui kenkiään. Voi kuinka noloa! Tuo varmasti oletti hänen olevan liian hienohelma edes harkitakseen hakemaan hattuaan. Coral sopersi jotain sen tapaista kuin "Ei sinun tarvitse.." tai Älä vaivaudu", mutta poika ehti jo käärimään housujensa lahkeet.

Tyttö katseli, kuinka auttaja kahlasi hakemaan hänen hattuaan. Vesi ei ollut vielä edes syvää, joka sai Coralin nolostumaan vielä enemmän. Ehkä poika luuli, että hän ei osaisi uida... Tai no - ei hän osannutkaan. Coral ei ollut käynyt vedessä viiteen vuoteen.

Poika kahlasi Coralin luokse ravistellen vesiä pois hatusta. Hän ojensi sen tytölle hieman ujon puoleisesti. Coral otti sen vastaan punastuen ja roikotti sitä oikeassa kädessään. Eihän kukaan halunnut vettä tippuvaa hattua päähänsä laittaa.

"Se oli aika kova tuulenpuuska", poika totesi. Coral potki hiekkaa kengänkärjillään ja nyökkäsi ujosti.
"Kiitos", hän sopersi uskaltautuen kohottaa katseensa. Hän ei ollut nähnyt poikaa aikaisemmin. Tuolla oli vihreät silmät ja aaltoilevat hiukset.
"Mi-minä olen Co-Coral."

//Roolipelipisteet palkittu tähän saakka. -Atlas

((Anteeksi, että tässä meni noin IKUISUUS muuttoni ja kaiken muun kiireen kanssa. Mutta yritän nyt tästä pikkuhiljaa kiriä foorumipelieni kanssa!))

Eliah tunsi huojennusta, kun tyttö vastasi hänelle englanniksi. Ainakin tämä ilmeisesti ymmärsi häntä! Joskin miltei kuka tahansa nyt varmaan osasi kiittää englanniksi. Tytön jatkaessa esittäytymällä Coraliksi, Eliah hymyili tälle ystävällisesti.

”Minä olen Eliah”, hän vastasi ja melkein ojensi kätensä kätelläkseen tyttöä, mutta tajusi sitten, että se olisi ehkä ollut vähän turhan virallista. Häntä oli syytetty kerran jos toisenkin ’liian virallisesta’ käyttäytymisestä, joka ei kuulemma ’sopinut hänen ikäiselleen’. Mutta mistä lähtien peruskohteliaisuus ei sopinut 12-vuotiaille?

”Oletko sinäkin täällä koulun kanssa?” Eliah sen sijaan kysyi, ”tarkoitan… olemmeko samassa koulussa?” Hän ei muistanut koskaan nähneensä tätä, mutta se ei tietysti vielä kertonut mitään. Koululla oli paljon oppilaita ja linna oli iso, joten ei ollut mitenkään ihmeellistä, jos ei tuntenut edes ulkonäöltä kaikkia, jos nämä olivat eri luokka-asteella ja eri tuvassa.