Tylypahka AM

((Odottelen Lazloa peliin :D))

Oli aamu. Melinda oli herännyt aikaisin. Se ei ollut Melindan fiksuin teko. Edellisenä iltana tyttö oli valvonut myöhään ja vieläpä turhan takia! Läksyt, joita hän oli alkanut tekemään, olivat olleet todella haastavia. Loppupeleissä Melinda oli mennyt nukkumaan eikä ollut saanut ainuttakaan tehtävää valmiiksi. Jokainen opettaja tulisi antamaan satikutia laiskuudesta, eihän tämä ollut ensimmäinen kerta kun Melinda oli jättänyt tekemättä jotain. Ehkä tällä viikolla Melinda saisi edes jonkun tehtävän valmiiksi... mutta vain ehkä.
Ongelmahan ei sinänsä ollut se, että Melinda olisi ollut tyhmä. Ei. Melinda tiesi, ettei vain ollut itse kiinnostunut oppiaineista. Missä ihmeessä oli kaikki oppiaineet esimerkiksi kauneudenhoidosta?! Sen sijaan, että Melinda opettelisi typeriä, turhia loitsuja, hän voisi taikoa kaikki näppylät pois hujauksessa! Itsekseen tyttö ei viitsinyt tuntemattomia loitsuja harjoitella, jotainhan voisi käydä hänen kasvoilleen. Professorin tulisi ehdottomasti opettaa näppylänpoistoloitsu. Se jos jokin saisi Melindan mielenkiinnon heräämään. Tai sitten kasvonaamiokurssi. Ruoka-aineista voisi tehdä muutakin kuin vain ruokaa! Kasvonaamiot olisivat paras juttu. Niissä ei olisi edes vaaraa, että naama paisuisi tai kutistuisi, saati sitten että jokin osa katoaisi! Mutta minkäs teet. Melindan lisäksi koulun oppilaista 90% halusi oppia loitsimaan oven avauksia kuin näppylöiden poistoa. Kaikilla oli huono maku.

Melinda astui väsyneenä, mutta laittautuneena suureen saliin. Yksi syy väsymykseen saattoi olla se, että tyttö oli herännyt kaksi tuntia aikaisemmin laittamaan itsensä kauniiksi. Mistä sitä tietäisi, jos vaikka Wembley olisi sattunut saapumaan samaan aikaan aamiaiselle! Tietenkin muidenkin (erityisesti söpöjen) poikien huomio kelpaisi, mutta Wembley oli ainoa, kenen kanssa Melinda oli vaihtanut edes pari sanaa kunnolla! Melinda yritti jatkuvasti antaa itselleen anteeksi sen, ettei ollut pyytänyt Wembleytä tansseihin. Olisihan se periaatteessa pojan tehtävä pyytää tyttöä mukaan tansseihin mutta olisihan se joskus tehtävä myönnytyksiä. Pojat olivat tyhmiä joten ehkä Wembley ei edes tajunnut Melindan olemassaoloa!

Katsellessaan ympärilleen, Melinda huomasi, ettei Wembleytä näkynyt. Ei näkynyt kyllä ketään muutakaan tuttua tai juteltavan näköistä ihmisitä, joten tyttö meni yksin istumaan Rohkelikkojen pöydän päätyyn. Melinda katsoi tarkkaan pöydän antimia ja päätyi ottamaan lautaselleen hiukan kaurapuuroa ja pari hassua marjaa sen päälle. Pekoni näytti houkuttelevalta, mutta eihän Melinda voinut näyttää sikailevalta, jos joku saapuisikin saliin! Se jos mikä olisi noloa!

((Jee! :3))

Lazlo Vesto oli jo noussut. Totta kai hän oli noussut, sillä muuten hän ei saisi aamiaista. Vampyyri ei kyllä itsekään ollut aivan varma siitä, että miten oli onnistunut nousemaan siitä lämpöisestä pedistä ylös vetämään vaatteita päälle. Oikein kunnolla hereillä hän oli ollut vasta silloin, kun oli silmän rajauksia piirrellessään vahingossa tökännyt kynällään silmään tai ei nyt silmään vaan silmäkulmaan. Silmä kyllä halusi punoittaa, mutta ehkä se vain sopi pojan vampyyrilookkiin paremmin.

Tummia hiuksiaan vielä vähän haroen hän löntysteli joidenkin kavereiden kanssa, mutta erittäin koomaisesti omalta osaltaan, Suureen saliin. Vähän sitä ennen hän virkosi takaisin entiseen loistoonsa tai ainakin teki parhaansa pitääkseen julkisivuaan yllä. Olisi ollut aika noloa, jos kaikki tietäisivät, miten vaikeata oli aina nousta sängystä – kaikki varmaan kuitenkin tunsivat tuon saman tuskan? Vampyyrit eivät kyllä pojan mukaan tarvinneet lainkaan unta, joten siksi hän oli varmaan viime yönä taas yrittänyt valvoa yön ympäri huomataksensa vain aamulla harmikseen nukahtaneensa. Ehkä näin oli silti parempi.

Lazlo Vesto jätti hiukset rauhaan astellessaan virnuillen Suureen saliin. Kaverit olivat kyllä sen verran nopeita kintustaan, että hän tahtomattaankin jäi vähän perästä. Kuin mato madellen hän liikkui kohti Rohkelikon pöytää ja sen päätyä. Siinä näemmä istuikin jo joku. Hieman lähemmäs päästyään poika tunnistikin tuon siksi tytöksi, jonka kanssa hänellä olisi se yksi yrttitiedon parityö tehtävänä vai oliko se edes parityö taikka yrittitietoa? No ihan sama, ainakin jotain! Ei kukaan pystynyt vaatimaan, että aamu-uninen ihminen muistaisi kaiken oikein!

Nikama nikamaltaan poika suoristui vähän tahtomattaan ja yritti mielessään maalailla vielä jonkun hienon kohtauksen etukäteen, jota voisi seurata edes vähän. Mihinköhän rooliin tuo toinen sopisi? Lazlo Vesto joutui miettimään hiemaan, mutta virnisti sitten pienesti yrittäen sitten pistää oman virnistyksensä jonnekin taka-alalle alkaessaan hieman linkata toista jalkaansa perässään ja peittäessään vasemmalla kädellään samaisen puolen silmän.

”Aah, apua, auta”, poika henkäisi lähestyessään pöytää arvioiden oman äänensä mielessään ehkä silti vähän liian väsyneeksi, mutta ehkä se sopi tähän tilanteeseen. Hän jatkoi vielä jonkin aikaa menoaan pysähtyen sitten vähän äkisti pöydän päätyyn, nojautuen kaikella voimallaan oikealla kädellään sitä vasten.

”Ah tässä oletkin jo, neiti… Wormstock, kokeemme… kokeemme… meni pahasti pieleen”, Lazlo Vesto raportoi asiasta hengästyneenä kuin olisi itse vain vaivoin selviytynyt ehjin nahoin kuvitellusta koehuoneesta. Neiti Wormstock ei tosin ollut kuviteltu vaan pöydässä istuvan tytön – sen parin – väliaikainen nimi, sillä pojan muisti ei ollut nimien kohdalla se parhain aamulla, mutta näyttämönimiä aivot aina tuntuivat keksivän yhtä hyvin.

Melindan rauhallisen ruokahetken keskeytti avunhuudot. Tyttö kurtisti kulmiaan ja koetti keskyttyä puuroonsa. Melinda tunsi äänestä, kuka tämä avunpyytäjä oli ja päätti jättää sen omaan arvoonsa. Ei varmasti olisi ensimmäinen, eikä myöskään viimeinen kerta kun Melinda kuulisi tuon pojan sekoiluja.

Harmi vain, että tällä kertaa Melinda ei voinut jättää asiaa sikseen. Ilmeisesti Silverstein puhui tällä kertaa Melindalle. Tyttö kirosi mielessään. Sinne meni se rauhallinen aamu ja edustus! Ja miksi tuo vielä kutsui Melindaa? Wormstockiksi! Täytyihän hänen tietää Melindan sukunimi. Ja kaikista sukunimistä Silverstein päätyi antamaan Melindalle yhden kauheimmista.

Silti, eihän Melinda kasvojaan voinut menettää, joten vaivalla tyttö väänsi kasvoilleen hymyn.
"Hyvää huomenta Silverstein! Mitä sinulle kuuluu?" Melinda toivoi, että poika menisi vain ohi. Omien kavereidensa luo. Melinda saisi syödä aamiaisen rauhassa loppuun ja seuraavan kerran he näkisivät tunnilla. Joka olisi oikein loistavaa, sillä Melinda olisi ympäröitynä ystäviensä keskellä ja kovin kiireinen. Sitähän hän voisi pahoitella myöhemmin. Ehkä Rohkelikkojen makuusalissa illalla. Melinda hymähti itsekseen ajatukselle ja otti lusikallisen puuroa.

"Pitäisikö meidän sopia joku aika, jolloin teemme yrttitiedon esitelmän?" tyttö kysäisi Silversteiniltä. "Tiedätkö, minusta meidän kannattaisi aloittaa ajoissa. Ihan ettei jää viime tinkaan."
Yrttitiedon opettaja oli määrännyt tehtävään parit. Normaalisti Melinda jättäisi työn toisen harteille, mutta tytöllä oli pieni pelko, että Silverstein saattaisi laittaa omia vampyyrijuttujaan työhön. Ja no, esitellessä se olisi ikävää. Normaalisti Melinda luotti siihen, että toinen tekisi työn hyvin, mutta sen perusteella mitä hän oli Silversteiniä nähnyt niin... ei. Tähän ei ollut luottamista.

Tyttö ei leikkinyt mukana, kuten oli jo vähän ollut arvattavissa, ja Lazlo Vesto antoi kätensä laskeutua silmänsä edestä ja nosti toisen kätensä pöydältä. Olisi aikaa tylsää ja tyhmää leikkiä ja näytellä kokonaan yksin. Neiti Wormstockin sijaan tyttö yritti olla neiti Asiallinen tai näin kysymyksestä olisi voinut päätellä tai neiti Ignooran-erittäin-kauniin-ja-hyvin-näytellyn-kohtauksesi. Poika oli kyllä jo aika tottunut tällaisiin, joten ei antanut sille niin paljon painoarvoa enää.

Hän huokaisi hieman pettyneesti, virnisti ja vastasi sitten kysymykseen: ”Huomenta! Erittäin hyvää! Entä itsellesi?” Lazlo Vesto nojautui tässä vaiheessa uudestaan pöytää vasten, sillä seisominen kävisi pitkän päälle vielä kai rankaksi.

”Ja se on muuten sitten Lazlo Vesto, ei Silverstein”, hän ei silti voinut olla lisäämättä. Olisi aika tyhmää väittää itseään vampyyriksi, jos oikeassa sukunimessä esiintyi jo hopea sanana, aines, jolle jotkut vampyyrit joidenkin tarujen mukaan olivat heikkoina. Ei hän olisi kauhean uskottava vampyyri, jos hänellä olisi jokin tuollainen kutsumanimessään.

Melinda – tai siis neiti Hudsonhan se taisi olla? Joo kai. – tiedusteli sitten sen esitelmän perään. Yrttitietoa. Poika nyökkäsi ja hymyili.
”Kuulostaa fiksulta”, hän kommentoi siihen, että heidän pitäisi sopia jokin aika sen teolle. Tyttö vielä jatkoi sillä, että miten sen teko kannattaisi aloittaa ajoissa. Lazlo Vesto otti sen ehkä jonain vihjauksena, mutta vain sen vuoksi, koska oli oppinut siihen, että tytöt ilmaisivat tarkoitusperiään vähän oudosti ja kiertäen.

”Eli nyt? Käy! Minulla on ainakin kaikki tarpeellinen jo mukana”, poika tulkitsi sanat virnuillen. Oikeasti hän yritti siinä samalla vielä muistella, että mistä viime tunnilla oli puhuttu ja minkälainen parityö oikeasti oli kyseessä. Ainakin sellainen, jossa professori luuli heidän kahden yhdessä jotenkin selviytyvän. No, Hudson ainakin puhui hänelle toisin kuin jotkut Hudsonin kavereista eli pahemminkin olisi voinut mennä. Omasta mielestään hän ainakin oli tosi mukava ja hyvä pari. Hän teki tehdyt asiat aina jotenkin eikä suhtautunut turhan vakavasti mihinkään.

”Saanko luvan istua ja liittyä arvoisaan seuraan?” poika kysyi kohteliaasti irrotettuaan kätensä pöydästä ja astellettuaan jo lähemmäs sitä vapaata penkkiä, joka oli pöydän toisella puolen.

Melinda hymyili Lazlolle. Tämä ainakin oli kohtelias, toisin kuten monet muut koulun oppilaista.
"Kiitos, minun aamuni on ollut oikein hyvä." Olisihan se voinut olla parempikin, mutta Melinda ei halunnut mennä valittamaan ongelmistaan, etenkään Lazlolle.

Melinda heilautti vähän kättään Lazlon valittaessa sukunimensä käytöstä. Oli mikä oli. Ja jos tyypillä oli kaksi sukunimeä, mistä Melindan olisi pitänyt tietää se oikea? Etenkään kun ei Melinda hengaillut Lazlon kanssa vapaa-ajallaan.

Opiskelujen suhteen Lazlo onneksi oli samaa mieltä Melindan kanssa siitä, että työ täytyisi aloittaa ajoissa. Eikö Melinda olisi uskonut tämän olevan näin samaa mieltä. Lazlo kysyi, aloittaisivatko he työt heti?! Aamusta? Kuka hullu haluaisi tehdä töitä aamusta alkaen? Melinda meni sanattomaksi.
"Ny-nyt? Minulla on kaikki vielä makuusalissa." Melinda sanoi hämillään. Tässä sitä kuitenkin jo mentiin. Lazlo oli jo tulossa istumaan ja Melindalla ei ollut aikomustakaan mennä tupaan. Ei vielä, kun aamiainen oli kesken.
"No, kai voimme aloittaa ainakin..." Melinda sanoi Lazlolle. "Meidän piti.... valita joku kasvi, niinhän se oli?"

Melinda alkoi käymään läpi mielessään oppitunneilla käytyjä kasveja. Mikä niistä olisi yksinkertaisin? Yksinkertainen olisi varmasti nopein, vaikkei arvosana olisi silloin paras. Olisihan se tietenkin hyvä juttu, että arvosatakin olisivat korkeat mutta... Eihän Lazlokaan halunnut viettää Melindan kanssa aikaa sen verran, mitä oli pakko, eihän?
"Mikä kasvi sinua kiinnostaa eniten?"

((Huomasin vähän myöhään vastaukseksi. En tiedä miten ja miksi. :’D Joskus 1x. päivä, hups. ))

Hudson tuntui olevan vähän hämmästynyt siitä, että nyt alettaisiin tehdä koulutöitä tai sitten hän oli vain yllättynyt siitä, että Lazlo Vestolla oli kaikki tavarat jo mukanaan. Poika itse haluvan uskoa ensimmäistä, sillä se olisi tavallaan kivempi niin päin. Rohkelikkopoika vain virnisti parilleen.

”Onneksi siis otin jo kaiken mukaan!” Lazlo Vesto vielä ilmoitti kuin kyseessä olisi jokin erittäin hieno ja arvokas teko. Uhrauskin ehkäpä?

Tyttö kertoikin, että he voisivat ehkä nyt aloittaa. Näinhän oli sovittu. Poika katseli hieman haikeasti pöydällä olevien aamupalaruokien perään, kun Hudson muisteli aihetta. Ai kasviko piti valita? Sehän tuntui aika helpolta tehtävältä. Vampyyrin mieleen kohosivat ensiksi ne ehdottomasti kielletyt, EI-kasvit, eli rautayrtit, valkotammet (se kyllä on puu!), pujot ja mitä kaikkia muita olikaan! Ruokahalu hälveni näiden myrkyllisten, haitallisten ja vaarallisten kasvien tullessa mieleen ja poika istuutuikin vähän ehkä tuomitun näköisenä alas penkille, pariaan vastapäätä. Salissa sentään ei käytetty hopeisia aterimia, joten edes jotain positiivista tässä kaikessa oli!

Hudson onneksi kysyi, että mistä kasvista Lazlo Vesto olisi kiinnostunut. Pojan kasvoille palasi tuttu virne. Mitäköhän kaikkia kivoja kasveja sitä olikaan olemassa. Ehkä lihansyöjäkasvi? Se sopisikin tosi hyvin tähän aiempaan kohtaukseen. Otetaan siis se, rohkelikko päätteli.

”Lihansyöjäkasvi on varman aika siisti”, hän ehdotti poikamaisesti virnistäen. Se olisi varmasti aika hyödyllinen tutkittava, sillä se ei söisi vain tavallisten ihmisten lihaa vaan varmaan myös vampyyreiden ja muiden tällaisten, joten olisi tosi fiksua perehtyä siihen!

Lazlo Vesto otti esiin jo kirjoitusvälineet ja kasasi niitä pöydälle. Oliko koulukirjassa edes mainittu lihansyöjäkasveja? Hän ei ollut ihan varma. Ehkä pitäisi sittenkin valita jokin toinen. Hudsonin sydän ei ehkä sykkisi tuolle idealle. Kaikki eivät vain voineet olla kiinnostuneita samoista ideoista!

”Vai otetaanko koiruoho? Siitä taisi olla kirjassakin jotain. Vai hei, mitä neitiä itseään kiinnostaa?” poika ehdotti ja tajusi lopulta kysyä parin omaa mielipidettä. Tyttö ei ehkä edes keksisi ehdottaa noita kiellettyjä kasveja, sillä aika harva tuntui tuntevan ne... jolleivat siis itse olleet vampyyreja!

((Ei haittaa, itselläkin aina kestää ehtiä vastata xD))

Melinda katsoi Lazloa edelleen hämillään. Oli todella outoa, että joku oikeasti raahasi aamiaiselle koulutarvikkeensa. Ja kummallisempaa oli se, että raahaaja ei ollut mikään hikipinko vaan... no, omalaatuinen tyyppi. Tokihan Lazlo saattoi olla omalaatuisuutensa lisäksi hikipinko, mutta Melinda oli kuvitellut tämän tekevän vaan omai vampyyrijuttujaan jossain rohkelikkotornin uumenissa. Kai sitä saattoi yllättyä kenestä tahansa.

Melinda katsoi epäilevästi Lazlon virnettä tämän miettiessä hyviä kasveja. Voi ei, tästä ei voinut seurata mitään hyvää! Melinda oikein odotti, että Lazlon suusta tulisi mitä hölmöimpiä ehdotuksia - jotain vampyyreihin liittyvää tietenkin. Onnekseen hän saikin ihan hyviä vastauksia. Lihansyöjäkasveja ja koiruohoa oli oikeasti olemassa!
"Lihansyöjäkasvi on minusta oikein hyvä!" Melinda sanoi hymyillen Lazlon kysellessä Melindan kiinnostuksia. Se olikin hyvä niin kauan kun hänen ei tarvinnut mennä lähelle oikeaa sellaista. Ja muutenkin, jos Lazlolla nyt olisi jotain kiinnostusta lihansyöjäkasveihin, tämä varmaan tekisi työn hyvin. Melindan tarvitsisi vain katsoa sivusta samalla, ettei esitelmään eksyisi mitään typerää.

"Voitaisi vaikka aloittaa ensin kertomalla lihansyöjäkasvin ulkonäöstä. Voidaan piirtää myös kuva siitä... minä voin vaikka hoitaa sen jos annat minulle kynän ja pergamenttia." Melinda päätti tarjoutua toiseen helppoon hommaan - kuvittamiseen. Sitä olisi helppo tehdä kun vielä kun ajatukset eivät täysin kulkeneet. Etenkin kun nyt kerran täytyi tehdä jotain. "Kirjan loppupäässä taisi olla vasta lihansyöjäkasveista juttua... kurkkaa sieltä." tyttö sanoi ja nappasi omenan läheisestä korista.

((Näin muuten viime viikolla yhden piirretyn kuvan lihansyöjäkasvista yhdessä kaupassa, jossa oli sellaisia myös kaupan. :''D ))

Hudson piti lihansyöjäkasvia hyvänä ideana. Lazlo Vesto virnisti. ”Tietenkin, koska minä sen keksin ja ehdotin”, hän jatkoi kohottaen leukaansa ja nenäänsä kohti kattoa niin hyvin kuin pystyi ja taisi ennen kuin puisti päätään ja virnisti leveästi.

”Ei vaan… Vitsi, vitsi”, rohkelikkopoika vielä varmuuden vuoksi täsmensi. Olisi ikävää, jos toinen olisi ymmärtänyt vitsin todeksi tai totuuden vitsiksi tai ylipäätään ymmärtänyt jotain väärin!

Pari ehdotti ulkonäönkuvauksesta aloittamista. Se ehkä oli ihan hyvä idea
– Eikun hei! Ei! Tyttö tosin meni jo jatkamaan ja ehdottamaan, että voisi piirtää kuvan siitä lihansyöjäkasvista. Lazlo Vesto oli vain ehtinyt raottamaan huuliaan tavanomaisesta hymystään. Okei, toki Hudson sai piirtää kuvansa, mutta ulkonäköä ei ehkä olisi hyvä pläjäyttää heti ensimmäiseksi kuulijoiden näkyville. Siitä poika oli varma.

Poika nousi polvilleen istumaan penkille ja ojensi pöydän ylitse yhtä tyhjää pergamenttiliuskaa, jonka hän oli aiemmin pöydälle kasannut. Sen jälkeen ojennettiin vielä sulkakynä niin, että hän piteli siitä tahriutuvasta päästä kiinni, jotta Hudsonin olisi ehkä mukavampi tarttua siihen. Lopuksi Lazlo Vesto vielä työnsi mustepulloaan lähemmäs.
”Kas tässä, ole hyvä,” poika sanoi ja nojasi kädellään pöytää vasten kohottautuessaan ja työntäessään jalkansa takaisin kunnolla penkin alle. Äsken voitettu lisäpituus hävisi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.

”Öh, olisi parempi, jos sitä ulkonäkökuvausta ei laiteta ihan alkuun. Katso kun, jos me ensiksi kerrotaan lihansyöjäkasvin pimeistä puolista ja siitä kuinka mielenkiintoinen, pelottava ja mysteerinen kasvi se oikeasti on, ja että jokaisen pitäisi olla varuillaan. Sitten vasta kerrotaan, että minkälainen se on ulkonäöltään. Olisi parempi, jos sen säästäisi myöhemmäksi. Se olisi vähän niin jossain kolmiodraamassa se neljäs henkilö, josta ei kukaan tiedä oikein mitään tai… se, josta ei tunneta muuta kuin nimi ja joitain ominaisuuksia, muttei kukaan tiedä, että millainen se on oikeasti, ulkonäöltään ja näin”, Lazlo Vesto esitti oman mielipiteensä.
”…vaikken mitään kolmiodraamoista tiedäkään!” hän lisäsi vielä hetken kuluttua, sillä tuntui vain paremmalta mainita se vielä erikseen.

//Roolipelipisteet palkittu tähän saakka. -Caine

((Ääää anteeksi tässä vastauksessa on kestänyt .___. Mutta kohta pääsen lomille, toivottavasti aikaa olisi sitten enemmän!))

"Kiitos." Melinda sanoi ja otti kiinni Lazlon ojentamasta sulkakynästä. Hyvätapainen poika selkeästi oli, Melindan ei tarvinnut tuhria käsiään lainkaan! Tämä säästäisi hänet pitkältä käsienpesulta ennen aamun tunteja. Eihän nyt oppitunnille voinut sotkuisilla käsillä mennä, ties mitä muut ajattelisivat!

Lazlo ehdotti, ettei ulkonäkö olisi ensimmäinen asia joka kasvista kerrottaisi. Pojan syy oli todella kummallinen asialle. Melinda ei voinut kuin kiittää onneaan, että oli myös itse tekemässä esseetä!
"Eihän lihansyöjäkasvi edes ole.... pimeä tai mysteerinen." Melinda sanoi. "Sehän on vain lihansyödäkasvi." Jos Melinda ja Lazlo alkaisivat kirjoittaa pelkkää humpuukia esitelmään ja esittelisivät sen vielä koko luokalle, se olisi Melindan loppu. Tytön olisi pakko kääntää Lazlon pää ja äkkiä!
"Voimme toki kirjoittaa lihansyöjäkasvin vaaroista alkuun, mutta... eikö sen kuva pehmittäisi tätä työtä?" Melinda ehdotti. Jos esitelmä olisi jotenkin tasapainoinen ja normaalisti kirjoitettu, Melinda voisi sanoa, että Lazlo vaati vaarojen korostamisen esitelmässä. Loistava suunnitelma.

Melinda kiinnitti huomiota tapaan jolla Lazlo kertoi kasvin esittelystä. Kolmiodraamoista ja muista.
"Etkös väittänyt jollekkin tytölle, että sinulla oli kihlattu?" Melinda sanoi mietteliäänä. Oli raskasta tehdä esitelmää. Aivot oli pakko saada hetkeksi narikkaan ja ajatella jotain mukavampaa. Lazlon suhdekuviot eivät ehkä olleet mukavimmasta päästä, mutta olihan se mukavampaa kuin tämä.

((Joo :3 Pakko sanoa, että näiden esitelmästä tulee kyllä niin paras! :'D ))

”Niin ei olekaan, mutta ei kukaan tiedä sitä. Siis paitsi me, ja jos paljastamme, ettei asia ole niin”, Lazlo Vesto myönsi ja väitti. Kyseessä oli kertojan mahti tosiaan. Sai itse päättää ja valita, että mitä sanoisi ja miten sen esittäisi. Toki lihansyöjäkasvista varmaan jonkin romanttisen rakkauskasvinkin saisi, jos siis siitä sellaisen haluaisi. Vampyyri ei kyllä nyt halunnut siitä sellaista, eikä Hudson varmaan myöskään. Eikö niin, että lihansyöjäkasvi vain halusi aina, ihan leikkisästi tietty, näykkäistä?

Tyttö kertoi, että vaaroista toki voisi puhua. Hyvä! Kuva kuulemma pehmentäisi sitä. Lazlo Vesto ei ihan ymmärtänyt, että miten yksi kuva – siitä pelottavasta syöjättärestä – voisi esitelmässä aiemmin mainittuja vaaroja pehmentää, ellei Hudson oikeasti aikonut piirtää jotain tosi söpöä lihansyöjäkasvia. (Siis ei nyt ihan tämän vampyyrin mielestä söpöä, vaan yleisellä tasolla söpöksi luokiteltavaa. Ei siis verta ja outoja varjoja ja kummituksia kuvaan vaan enemmänkin valoa, säihkettä ja kukkasia)
”Näyttääkö se sitten enää edes lihansyöjäkasvilta?” huolestuneesta sävystä ei ihan päästy eroon, vaikka ironista kyllä, oltiin itsekin ensiksi antamassa vähän vääristynyttä mielikuvaa kasvista muille. Okei. Ehkä Hudson oli vain kunnon vitsiniekka ja tiesi, että vaaroja painottavan esitelmän pehmikkeeksi sopisi ylisöpö kuva lihansyöjäkasvista. Pelkkä ajatus jo toi leveän virneen takaisin Lazlo Veston kasvoille ja silmätkin halusivat jo säihkyä pelkästä mielikuvasta. Esitelmästä tulisi niiin paras!


Lazlo Vesto oli puoliksi pihalla, kun Hudson vähän yllättäen poikkesi lihansyöjäkasvista kysymään kihlatun perään.
”Ööö, joo. Kai?” poika vastasi tuohon ja hymyili heti perään. Hän ei yhtään tajunnut, että mitä tämä merkitse eikun hetkinen….
”Siis aiotaanko esitellä tämä lihansyöjäkasvi siten, että olisimme kihlapari tai siis juuri aikeissa kihlautua, mutta sitten lihansyöjäkasvi söi sen meidän jonkun todistajan käden, jossa oli ollut ne kihlasormukset? Ja sitten me emme voitukaan mennä kihloihin, kun ei ollut kerta sormuksia”, Lazlo Vesto kysäisi lähes yhtä mietteliäästi pitäen päätään toisen kyynärpään varassa. Oli aika hienoa, että miten omistautunut Hudson oikeasti oli! Ei kuka tahansa olisi tällaista ehdottanut! Poika ei voinut olla virnuilematta.