Sivu 1/1

Izumi Shiki

Lähetetty: 9. Maaliskuuta 2014, 11:34
Kirjoittaja Izumi Shiki
Nimi: Izumi Shiki (四鬼泉)
Sukupuoli: Mies
Ikä: 18 vuotta
Syntynyt: 12.2.1997, Nara, Japani
Asema: Korpinkynsi, muodonmuutoksien jatko-opiskelija (A1)

Ulkonäkö: Izumi ei ole ulkonäöltään täysin japanilaisen näköinen, sillä hän on saanut puolet geeniperimästään vaalealta ruotsalaisäidiltään. Pojalla on luonnostaan vaaleanruskeat hiukset, mutta niin kuin se ei riittäisi, hän on vielä värjännyt ne täysin vaaleiksi. Hänen silmänsä ovat siniharmaat. Pituutta pojalta löytyy noin 170 cm ja ruumiinrakenteltaan hän on melko normaali; ehkä hieman hoikanpuoleinen, mutta kuitenkin kohtalaisen lihaksikas. Hän on harrastanut melko pienestä asti sekä karatea, kendoa että tennistä, enemmän tosin isänsä tahdosta kuin omasta kiinnostuksestaan.
Izumi ei juurikaan seuraa muotia eikä siten liiemmin käytä aikaa pukeutumisensa miettimiseen. Hän käyttää mieluiten vaatteita, jotka ovat käytännöllisiä ja mukavia päällä. Hän käyttää koulupukua silloin, kun täytyy (ja joskus se jää päälle koulun jälkeenkin, jos hän ei muista tai jaksa sitä vaihtaa) ja muutoin joitain melko normaaleja vaatteita: huppareita, college-paitoja, farkkuja sekä toisinaan myös jotain hieman siistimpää (ja koulupukumaisempaa) kuten valkoisia kauluspaitoja ja tavallisia, suoria housuja. Poika pitää kyllä hyvin huolta henkilökohtaisesta hygieniastaan, vaikka sitä ei ehkä aina oikein näykään päällepäin. Hänen hiuksensa ovat useimmiten enemmän tai vähemmän sotkussa ja koulupukukin harvinaisen usein päällä hieman miten sattuu.
Izumi näyttää melko suuren osan ajasta jokseenkin kyllästyneen tylsistyneeltä, vaikka oikeastaan hän onkin melko tarkkaavainen, mitä ympäristön tapahtumiin tulee. Hänellä kuitenkin on tapana olla usein varsin uppoutunut omiin ajatuksiinsa ja hieman hidasälyisestä, poissaolevasta olemuksesta lieneekin tullut melkein kuin hänen tavaramerkkinsä. Normaalisti hän kuitenkin on tästä huolimatta hyvinkin perillä asioista.

Luonne: Izumi ei ole erityisen kiinnostunut minkäänlaisesta johtamisesta, mutta ei toisaalta myöskään kovin helpolla lähde seuraamaan muita ihmisiä tai tottele näitä ellei hän sattumalta ole itse samaa mieltä näiden kanssa tai näe muuten parhaaksi vain mennä virran mukana. Suvun perijänä Izumi kuitenkin on saanut väkisinkin oppia, mitä johtajana toimiminen on, sillä hänen isänsä tahtoo hänestä ehdottomasti aikanaan oman asemansa perijän ja on koulinut poikaansa pitkään ja hartaasti tätä tarkoitusta varten.
Izumi ei ole mikään ystävällisyyden perikuva, mutta yrittää kuitenkin parhaansa mukaan käyttäytyä kaikkia ihmisiä kohtaan vähintään kohteliaasti. Hän on kuitenkin toisinaan hieman liiankin suorapuheinen, joten saattaa silloin tällöin lausua hieman tarpeettomia loukkauksiakin tai muuten vain jotain, mikä olisi ehkä kannattanut jättää sanomatta. Lipsautuksia ei myöskään erityisemmin estä se tosiasia, että Izumi ei juurikaan tunne tarvetta miellyttää muita ihmisiä.
Izumi tylsistyy melko helposti eikä hän eritysemmin pidä tylsistymisestä. Siksipä ei ole mitenkään ihmeellistä löytää häntä tekemästä jotain keskimääräistä omituisempaa vain saadakseen jotain tekemistä. Poika ei ole mitenkään huomattavan sosiaalinen tai puhelias, mutta seurustelee kuitenkin mieluummin muiden ihmisten kanssa kuin tylsistyy yksinään. Joskin hän osaa kyllä viihdyttää itse itseäänkin esimerkiksi lukemalla kirjoja tai yksinkertaisesti vain seuraamalla muiden ihmisten tekemisiä.
Vaikka sitä onkin ehkä vaikea uskoa, Izumia on siunattu melko hyvillä älynlahjoilla. Hän saa helposti hyviä arvosanoja koulussa ja omaa erinomaisen yleissivistyksen. Hän on kuitenkin opiskellut vuoden jos toisenkin kotonaan yksityisopettajien ohjauksessa. Koska hän kuitenkin käyttäytyy suurimman osan ajasta kuin vähän hidasälyinen ja myös näyttää siltä, hänen ei yleensä oleteta olevan akateemisesti erityisen ansioitunut. Izumi itsekin mieluiten ylläpitää mielikuvaa siitä ettei hän ole erityisen fiksu. Hänestä se helpottaa elämää huomattavasti.
Izumilla on vähintäänkin omalaatuinen huumorintaju, ja toisinaan on vaikea sanoa, onko hän tosissaan vai pilaileeko hän. Hän kertoo usein melko omituisia tarinoita täysin vakavana. Hän käyttää tätä keinoa varsinkin silloin, kun hänen odotetaan kertovan jotain perheestään tai itsestään.

Taustat: Izumin isä Takumi Shiki on japanilainen, rikkaamman puoleinen yritysjohtaja ja liikemies sekä melko tunnettua sukua. Izumin äiti puolestaan on ruotsalainen näyttelijätär ja ex-malli Julia Shiki (omaa sukua Bergström). Sisaruksia Izumilla ei ole. Molemmat hänen vanhemmistaan ovat jästejä, ja vaikka suvussa taikomiskykyiset ihmiset eivät olekaan täysin ennenkuulumattomia, oli yllätys molemmille vanhemmille melko suuri, kun tajuttiin, että Izumikin oli velho. Eikä yllätys ollut varsinkaan isälle erityisen iloinen, sillä Izumi on suvun perimysjärjestyksessä ensimmäinen eikä tällä isän mielestä olisi aikaa mihinkään turhiin "hokkuspokkusjuttuihin" eikä hän myöskään pidä ajatuksesta, että sukua johtaa tulevaisuudessa "joku taikuri". Pitkällisen neuvonpidon ja kiistelyn jälkeen Izumi päätettiin kuitenkin toistaiseksi lähettää opiskelemaan taikaopistoon. Hän aloitti opintonsa eräässä toisessa taikaopistossa, mutta siirtyi muutaman mutkan kautta lukuvuoden 2011-2012 alussa Kurosawan Taikakouluun.
Izumi asuu perheensä kanssa Naran kaupungin laitamilla. Perheen asumus lienee siitä hulppeammasta päästä, onhan suvulla kuitenkin rahaa. Tontilla asuu Izumin oman perheen lisäksi myös hänen isänsä vanhemmat sekä kaksi sisarusta perheineen. Niinpä Izumi onkin ollut melko paljon tekemisissä myös serkkujensa kanssa. Suvulla on myös jonkin verran palvelusväkeä.
Izumi ei mielellään puhu perheestään. Hän ei itse ota asiaa koskaan vapaaehtoisesti puheeksi ja sivuuttaa yleensä kaikki asiaan liittyvät kysymyksetkin antamatta ainakaan kovin järkeviä vastauksia. Hän ei erityisemmin häpeä tai muuten vihaa perhettään, mutta hänestä elämä on vain paljon yksinkertaisempaa, kun saa viettää hiljaiseloa ilman tarvetta esittää suvun keulakuvaa. Hänestä on mukavampaa, kun ihmisillä ei ole mitään odotuksia hänestä.
Izumin lapsuus ei ollut mitenkään erikoinen. Ellei oteta huomioon sitä, että hänen perheensä on huomattavasti normaalia varakkaampi. Izumia hoiti melko pitkälti perheen palvelusväki, mutta myös vanhemmat viettivät aikaa ainoan poikansa kanssa ihan kiitettävän paljon. Izumilla ei koskaan liiemmin ollut kavereita oman talonsa ulkopuolelta, sillä hän sai koulutusta kotonaan. Hän kuitenkin vietti luonnollisesti paljon aikaa serkkujensa kanssa.

Muuta
  • Izumin veriryhmä on AB- ja hän on jästisyntyinen.Hän on oikeakätinen eikä hänellä ole lemmikkieläimiä.
  • Izumi on lievästi kaukonäköinen, joten hän käyttää useimmiten lukiessaan ja kirjoittaessaan tai muutoin jotakin pikkutarkkaa tehdessään silmälaseja.
  • Izumi on allerginen siitepölylle, joten hän kärsii usein keväisin allergisesta nuhasta. Muutoin hän sairastaa flunssaa tai muuta vastaavaa erittäin harvoin.
  • Izumi on harrastanut (lähinnä isänsä tahdosta) pienestä pitäen karatea, kendoa, tennistä, viulunsoittoa sekä shakinpeluuta. Hän ei itse erityisemmin välitä niistä yhdestäkään, mutta ei viitsi lopettaakaan, koska hänestä olisi turhan vaivalloista nousta vastustamaan vanhempiaan. Varsinkaan kun hän ei kuitenkaan varsinaisesti vihaakaan mitään niin sanotuista harrastuksistaan. Asia on hänelle enemmänkin yhdentekevä.
  • Izumi on viettänyt osan elämästään myös äitinsä kotimaassa Ruotsissa ja puhuu myös ruotsia, joskaan ei yhtä hyvin kuin japania. Myös englannin kielen Izumi hallitsee keksimääräistä japanilaiskoululaista paremmin, onhan häntä sentään tarkoituksella koulutettu suuryrityksen johtoon sekä koko suvun johtoon.
  • Izumin länsimäinen horoskooppimerkki on vesimies.
  • Izumi on virallisesti kristitty, tarkalleen ottaen luterilainen, kuten äitinsäkin, vaikkei hän mitenkään erityisen uskonnollinen olekaan. Hän uskoo kyllä johonkin ylempään voimaan, mutta ei kuitenkaan välttämättä ihan kaikkeen, mitä kristinusko opettaa. Luonnollisesti isän puoleiselta suvulta on tarttunut paljon myös shintolaisia ja buddhalaisia tapoja ja perinteitä eikä Izumi pidä sitä mitenkään pahana asiana.