Ystävänpäiväsuklaata

[Chou Komura]

[[Eli sijoittuu tosiaan 14.2. aamuun, kuten ehkä voi päätellä :D]]

Chou kuljeskeli koulun käytävillään käsissään vielä yksi suklaapussi. Japanissa oli tapana antaa suklaata ystävänpäivänä ja Chou oli onnistunut saamaan siskoltaan postitse suklaanväkerryskoneen, joten tietysti hänen oli täytynyt tehdä tutuilleen suklaata. Miya-chan ja molemmat Satout olivat saaneet jo omansa. Choulla oli enää suklaata Shiki-sanille, jota ei tuntunut löytyvän mistään. Tietty oli mahdollista, että tämä oli lähtenyt jo aikaisin aamusta Noton kanssa viettämään päivää, mutta vielä Chou ei halunnut luopua toivosta. Toisaalta, Chou oli käynyt hetki sitten Korpinkynsien tuvan ovella, jossa Shiki-sania odotti jättimäinen sydänsuklaarasia Shikin ja Noton kuvilla. Oli vaikea uskoa, että Shiki olisi unohdanut suklaarasian vahingossa käytävälle, ellei hänelle olisi tullut tavaton kiire Noton luo. Noton suklaarasia oli ollut todella hieno. Chouta melkein hävetti antaa hänen omat suklaansa Noton suklaiden jälkeen, mutta ei hän enää voinut suklaitaan korjata. Ja Shikiä varmasti harmittaisi, jos hän jäisi ilman suklaata kaikista Choun ystävistä.

Kello alkoi Chou ei ollut ehtinyt aamiaiselle. Tuntien alkuun oli vielä aikaa, mutta Chou halusi kerrankin ehtiä syömään aamiaisensa ajoissa. Muutenkin, hän uskoi, että Shiki saattaisi tulla ennemmin tai myöhemmin suureen saliin. Pitihän hänenkin syödä aamiaista, ellei ollut päättänyt ahtaa Noton antamia suklaita aamiaiseksi.

[Izumi Shiki]

Izumi olisi voinut sanoa, että hänen aamunsa oli alkanut huonosti, mutta se olisi ollut aikamoinen aliarvio. Hän ei erityisemmin pitänyt ystävänpäivästä noin ylipäätään, koska se oli aikaa, jolloin oli tavallisesti turvallisinta vältellä kaikkia naispuolisia henkilöitä. Olisi voinut luulla, että tilanne olisi ollut tässä englantilaisessa koulussa parempi, sillä Englannissa ei juhlittu ystävänpäivää ihan samalla tavalla kuin Japanissa, mutta Izumin suurin huolenaihe olikin ollut Yukiko. Joka oli Englannissa. Samassa koulussa.

Jättimäisen, hänelle osoitetun suklaarasian löytäminen tuvan sisäänkäynnin ulkopuolelta olisi ollut Izumista nolo kokemus Japanissakin, mutta vielä nolomman siitä teki se, että englantilaiset opiskelijatoverit eivät ihan ymmärtäneet, että suklaan antaminen ystävänpäivänä oli yleinen tapa Japanissa. Näiden ei kuitenkaan tarvinnut tietää mitään Japanista tajutakseen, että jättimäinen, sydämen muotoinen suklaarasia ystävänpäivänä ei ollut mikään hyvänpäiväntuttavan ystävällismielinen tervehdys. Etenkään, kun siinä oli ollut valokuva hänestä ja Yukikosta. Täytyi myöntää, että tyttö oli kyllä ylittänyt itsensä.

Onnekseen Izumi oli kuitenkin yrittänyt livahtaa aamiaiselle mahdollisimman aikaisin ja löytänyt siis suklaarasian ennen kuin käytävä ja oleskeluhuone olivat ihan täynnä oppilaita. Hän oli ensi töikseen repinyt suklaarasiasta kortin irti, jotta kukaan ei saisi tietää, kenelle se oli ja sen jälkeen jättänyt sen tuvan oleskeluhuoneen pöydälle auki siinä toivossa, että joku söisi suklaat.

Suunnatessaan kohti Suurta Salia aamiaiselle Izumi vilkuili jatkuvasti ympärilleen Yukikon varalta ja mietti samallaan mielessään sitä suurta häpeää, jonka suklaarasia oli hänelle tuottanut. Kuka edes keksi sellaista?! Senpai oli kyllä varmaan vähän päästään seonnut, kaikella kunnioituksella.

[Chou Komura]

[[Peli "vähän" jäi vuosi sitten, nyt uusi yritys! Vaihdettiin Izumin kanssa tämä sijoittumaan sittenkin tälle vuodelle~]]

Chou ehti jo lähelle Suurta Salia kun hän huomasi iloisen yllätyksen. Shiki-san! Shiki-san näytti etsivän jotakuta oikein huolella. Noto-senpaita? Tyttöä ei ainakaan näkynyt missään. Voisi olla aivan mahdollista, että Shiki-san etsi häntä. Ystävänpäivä ja kaikkea... Mitähän Noto-senpai mahtoi saada Shiki-sanilta White Dayna. Varmasti Shiki-san jotain hankkisi, olihan White Day sellainen aika kun poikien piti hankkia tytöille vastalahjat. Noto-senpain suklaat olivat olleet niin upeat, että tämä varmasti saisi Shiki-sanilta jotain muuta kuin pelkkiä herkkuja. Noto-senpai ei kuitenkaan ollut sellainen tyttö, joka herkkuja söisi. Ainakaan hänen vartalonsa perusteella. Chou ei ymmärtänyt kuinka joku saattoi näyttää niin pieneltä ja sievältä. Jokin pramea koru olisi Notolle erittäin oivalinen lahja. Paljon timantteja ja muuta upeaa. Tai ehkä lähinnä tekotimantteja, kenelläpä oikeasti olisi aitoihin varaa. Ellei Shiki-san ollut kerännyt rahaa Noto-senpain lahjaan jo ikuisuutta. Ja tehnyt töitä. Shiki olisi tosiaan voinut tehdä töitä heidän vaihtovuotenaan, Chou ei ollut onnistunut näkemään tätä juuri ollenkaan hetkeen. Kyllä Yukiko oli onnen tyttö.

Ajatuksistaan havahtuneena Chou päätti yrittää tavoittaa Shiki-sanin ennen Suura Salia. "Umm.. Shiki-sa..." Chou aloitti huutamaan, mutta kaatui erään Luihuinen tönäisemänä maahan. Suklaat saivat kuin saivatkin kauniin lennon yläilmoissa. Ei ole todellista. Chou ajatelli vilkaistessaan maasta ylös ja huomatessaan suklaisen lentäneen päättömän haarniskan pääaukosta sisään.
"Sinne meni nekin suklaat." Chou mutisi noustessaan polvilleen pyyhkien samalla hamettaan näreissään.

[Izumi Shiki]

Izumi oli ehtinyt jo miltei Suuren Salin oville, kun hän kuuli naisäänen huutavan nimeään. Hän oli aivan valmis pinkomaan pakoon minkä jaloistan pääsi, mutta päätyi kuitenkin ensin vaistomaisesti vilkaisemaan äänen suuntaan. Samaan aikaan kuului tömähdys ja kolinaa ja Noton sijaan Izumi näkikin Komuran rähmällään lattialla. Taas kerran. Miten yksi ihminen saattoi aina olla nurin? Hän asteli kuitenkin lähemmäs tyttöä samalla, kun tämä nousi polvilleen ja pyyhki hamettaan.

"Oletko kunnossa? Huusitko minua juuri äsken?" hän kysyi täältä kumartuen tytön puoleen. Häntä ei huvittanut ottaa sitä riskiä, että huutaja oli sittenkin ollut Noto, joka oli jossakin lähistölla piilossa. Hetken kuluttua hän kuitenkin ojensi Komuralle myös kätensä auttaakseen tämän ylös. Ei kai hän voisi tyttöä vain siihenkään jättää ja juosta itse karkuun, vaikka Noto olisikin lähettyvillä.

[Chou Komura]

Shiki-san tottakai oli huomannut Choun. Kuinkas muutenkaan. Olihan pojan pakko päästä joka kerta todistamaan Choun toilailuja. Toki Chou oli tällä kertaa halunnutkin Shikin huomiota - ainakin hiukan ennen hänen lentoaan. Tuntui vain epätodelliselta, että Chou oli entistä kömpelömpi pojan kanssa. Tai siis... kuka ihme kaataisi kirjahyllyjä päälleen? Juuri niin, ei kukaan.

"Olen joo, ihan kunnossa. Ja olihan minulla asiaa sinulle." Chou sanoi ja otti Shikin tarjoaman avun vastaan. Noustessaan ylös lattialta, hänen pitäisi keksiä miten ilmaisisi asiansa.

Eeer... Minulla oli sinulle suklaata. Tai siis on. Mutta!" Chou sanoi keksiessään älynväläyksen. "Sinun pitää etsiä se. Ikäänkuin aarteenmetsästyksessä. Tiedäthän, se leikki, mitä leikittiin aina lasten juhlissa?" Nyt jos vielä Shiki-san uskoisi Choun selitykset, kaikki olisi hyvin. Eipähän Chou vaikuttaisi niin hölmöltä, mitä hän oikeasti oli. Hän olisi melkein voinut oikeasti järjestää aarteenmetsästyksen. Vähän jännitykstä päivään. Olihan samana päivänä jännitystä tuomassa ystävänpäivä tanssit ja sellaista, mutta ikäänkuin kukaan Chouta sinne olisi kutsunut. Ehkä Miya-chanin kanssa olisi voinut mennä, mutta ei hänestäkään ollut kuulunut mitään sitten suklaiden teon jälkeen. Ehkä tytöllä oli seuralainen. Chouta kukaan ei tästä koulusta pyytäisi, kielimuurin takia. Sekä ehkä kömpelyyden. Miya-chan olisi oikein hyvin voinut päästäkin jonkun kanssa juhliin.

"Hei! Noto-senpai jätti tupasi ovelle suklaata. Ja hienon suklaan jättikin. Sinun ehkä kannattaisi hakea se, ennen kuin muut syövät sen." Chou päätti todeta Shiki-sanille. Noto-senpai oli mitä luultavimmin ehtinyt ovelle juuri sen jälkeen kun Shiki oli lähtenyt tuvastaan. Ihmekkös tuo sitten, etteivät nuo kaksi olleet juuri nyt viettämässä yhdessä aikaa.

[Izumi Shiki]

Autettuaan Komuran ylös, Izumi jäi kuuntelemaan, mitä asiaa tällä oikein oli ollut. Ilmeisesti kyse oli suklaasta, mikä lähestulkoon ilahdutti poikaa. Hän ei ollut varsinaisesti odottanut saavansa Komuralta suklaata, mutta ehkä salaa toivonut kuitenkin. Izumin kasvoille ehti melkein nousta pieni hymy ennen kuin Komura jatkoi ja kertoi, että hänen pitäisi etsiä suklaansa... jostakin.

"...aarteenmetsäsystä?" Izumi kysyi vähintäänkin epäuskoisen kuuloisena yrittäen kuitenkin estää ärtymystä nousemasta ääneensä. Hyvänen aika, mikä näitä tyttöjä oikein vaivasi nykyään. Miksei kukaan voinut enää antaa muutamaa nättiä pientä suklaata salaa jossakin koulurakennuksen takana ja punastella vähän samalla? Mutta ei! Se oli liikaa pyydetty! Sen sijaan hän sai valtavia suklaarasioita ja outoja valokuvia ja nyt vielä aarteenmetsästyä? Izumi ei ollut ihan varma, mahtoiko tämä olla kosto kaikista niistä kerroista, kun hän oli härnännyt Komuraa.

"Ah... Kuinka... mukavaa", Izumi valehteli Komuralle yrittäen koota itsensä, "saankohan ehkä mahdollisesti jonkun pienen vinkin, mistä lähteä etsimään...? Tämä on kuitenkin melko... suuri koulurakennus."

Pienen päänsisäisen taistelun jälkeen Izumi oli päätynyt siihen lopputulokseen, että kai hänen olisi parempi etsiä kiltisti Komuran suklaata silläkin uhalla, että kyseessä oli jokin pila. Mahdollisuus, että Komura oli keksinyt jotain ilkeää oli kuitenkin varmasti häviävän pieni ja paljon suurempi mahdollisuus olisi, että hän loukkaisi tytön tunteita kieltäytymällä etsimästä suklaata, jonka tämä oli täysin vakavissaan ja aarteenmetsästyshengessä jonnekin piilottanut. Pojan huomio siirtyi kuitenkin pian pois suklaanetsinnästä, kun Komura mainitsi Noton jättämän suklaarasian.

"...sinä näit sen?" hän kysyi hieman surkean oloisena painaen kätensä silmilleen. Miten noloa! Hän oli ollut ihan varma, että oli ehtinyt siirtää rasian pois ennen kuin kukaan sitä oli ehtinyt nähdä, mutta ei. Ja tietysti juuri Komuran oli pitänyt nähdä se! Viimeinen henkilö, jonka hän olisi halunnu tkuulevan siitä. Hän ei varsinaisesti tahtonut kenenkään kuvittelevän, esttä hänen ja Noto-senpain välillä oli jotain, mutta kaikista vähiten Komuran.

"Se... tuota... öh... ei ollut minulle", Izumi aloitti selittäminen, kunnes tajusi, että hänen väitteensä ei ehkä ollut paras mahdollinen ottaen huomioon, että rasissa oli ollut hänen kuvansa, "tai siis... oli... mutta vain osaksi... Se oli... kaikille korpinkynsille. Minä ja muutama muu autoimme häntä kerran... englannin kanssa."

Izumi hengitti syvään. Valhe ei ollut ehkä mitenkään loistava, mutta ihan uskottava. Tai ainakin sellainen, että Komura saattaisi uskoa sen.

"Se ei siis ollut mitenkään henkilökohtaisesti minulle... enkä siis... mitenkään... henkilökohtaisesti ottanut sitä vastaan häneltä", hän lopulta lopetti toivoan Komuran ymmärtävän hänen selityksestään sen oleellisen osan, eli että hän ei todellakaan ollut vastaanottanut Notolta suklaata eikä mitään... muutakaan. Ja toivon mukaan Notokaan ei käsittäisi suklaan katoamista tuvan ovelta niin...Mutta kuka tahansa ohikulkijakin olisi voinut napata rasian, joten hän voisi aina valehdella.

[Chou Komura]

Choun onneksi Shiki-san otti aarteenmetsästysselityksen ilolla vastaan! Loistavaa. Oli mukavaa piristää jonkun päivää, edes pienellä teolla. Vaikka tämänkertainen olikin täysi vahinko. Olisihan Choun pitänyt arvata, että Shiki-san olisi innoissaan aarteenmetsästyksestä. Hän voisikin ottaa asian muistiin seuraavaa kertaa varten.

Shiki-san oli nähnyt sittenkin suklaat. Hän ei ollut kuitenkaan ottanut niitä ja vaikutti keksivän tekosyitä sille, ettei ollut ottanut suklaata. Korpinkynnet muka opettaneet Noto-senpaille englantia. Jos Chou nyt jotain Noto-senpaista tiesi, ei tämä todellakaan opiskelisi englantia. Okei, jos tämän ainoa kommunikaatiomuoto Shiki-sanille olisi englanti, ehkä sitten. Mutta muuten Noto-senpai ennemmin... viilaisi vaikka kynsiään. Tai jotain muuta sellaista. Toki Noto-senpai opiskeli sen verran, että pääsi pois luokaltaan, mutta ei yhtään sen enempää. Satou-senpai oli kertonut tästä Choulle. Eikä Satou-senpai nyt Choulle valehtelisi. Mutta... ettei vain...

"Shiki-san..." Chou sanoi pudistelleen päätään. "Te olette riidelleen vai mitä?" Vaikka Chou ei liiemmin Noto-senpain kanssa tullut toimeen, tunsi hän pientä surua tyttöä kohtaan. Parilla oli varmasti ollut joku riita ja nyt Noto-senpai yritti lepytellä Shiki-sania. Ehkä Shiki-san oli jopa ilmoittanut, ettei mene Noto-senpain kanssa tansseihin! Ja.. jos tämä oli viimeinen Noto-senpain mahdollisuus saada anteeksi ennen tansseja...
"Niin hienot suklaat ja kaikkea. Shiki-san, Noto-senpai on varmasti pahoillaan kaikesta!" Noton suklaa tuskin oli käsintehtyä, laatikosta päätellen ainakaan, mutta se oli selkeästi valittu rakkaudella.

"Noto-senpai harmistuu varmasti jos otat minun suklaani vastaan etkä hänen." Chou sanoi mutisten tuijottaen kengänkärkiään. Toivottavasti hän ei tekisi suurempaa vahinkoa pariskunnalle...

[Izumi Shiki]

Izumi katsoi Komuraa, joka näytti varsin mietteliäältä. Pahalla tavalla. Ei tietenkään millään pahalla tyttöä kohtaan, mutta tämän ajatellu vain ei yleensä tuottanut mitään kovin järkeviä tuloksia. Ja niin kävi ilmeisesti myös tällä kertaa, sillä kun tyttö vihdoin avasi suunsa, Izumi ei voinut hetkeen muuta kuin tuijottaa tätä vähintään hämmentyneenä ennen kuin tajusi, mitä tyttö oikein yritti sanoa.

"Ei! Emme ole riidelleet!" hän kiisti miettien yhä samalla, miten hänen juttunsa englannin opiskelusta ei ollut mennyt läpi tytölle. Hyvänen aika, Komurallehan pystyi yleensä syöttämään ihan mitä pajunköyttä tahansa. Izumi tunsi ärytymystasojensa taas nousevan. Ei nyt ehkä niin siitä, että Komura ei ollut niellyt hänen valhettaan englanninopetuksesta vana lähinnä siitä, miten kaikki tuntuivat jotenkin yhdistävän hänet ja Noton.

"Kuule... en tiedä, mistä kaikki nämä jutut minusta ja Noto-senpaista on keksitty, mutta me emme seurustele", hän lopulta sanoi, ehkä jopa vielä hieman painokkaammin kuin oli tarkoittanut.

"Emmekä koskaan seurustelleetkaan", hän lisäsi vielä hetken päästä tajuttuaan, että Komura todennäköisesti muuten vain kauhistuisi siitä, onko hän riidellyt ja jättänyt Noton. Ja vielä ystävänpäivänä.

"...miksi meidän täytyy puhua tästä", Izumi lisäsi hetken päästä hieroen oikealla kädellä ohimoaan, kun häntä alkoi hieman jo nolottaa koko juttu. Hän ei todellakaan halunnut puhua Komuran kanssa mistään olemattomista tyttöystävistään.

[Chou Komura]

"Ette... seurustele?" Chou sanoi kysyvästi. Tietenkin hänelle tuli ensimmäisenä mieleen, että pariskunta olisi juuri eronnut, mutta Shiki-san mainitsi vielä, etteivät he koskaan olleet seurustelleetkaan. Mitä ihmettä? Noto-senpain käytös oli varsin kummallista, jos he eivät seurustelleet. Ei kai Shiki-san olisi vaikka vahingossa myöntynyt seurustelemaan Noto-senpain kanssa? Toki Noto-senpai oli varmasti mustasukkainen Shiki-sanista, mutta että kaikille tytöille? Se tuntui Chousta hiukan höpsöltä. Ja hakeutuihan Noto-senpai roikkumaan Shiki-sanissa useasti. Höpsö tyttö.

"Anteeksi." Chou sanoi Shiki-sanin miettiessä miksi he puhuivat tämän suhteista. "Halusin vain auttaa. Jos olisin osannut. Olisi ollut ikävä nähdä sinut surullisena." Chou sanoi kohauttaen harteitaan. "Olet kuitenkin auttanut minua useasti. Tämä olisi voinut olla vastapalvelus." Se oli totta. Shiki-san oli usein auttamassa Chouta, milloin kirjahyllyn alta pois ja milloin ylös lattialta. Olisi ollut vain kohtuullista, että Chou olisi auttanut Shiki-sania Noto-senpain kanssa. Ei Chou toki parisuhteista mitään tiennyt, mutta tytöt olivat tuttu aihe. Heidän kanssaanhan Chou vietti suurimman osan ajastaan. No, ehkä Shiki-san hankkisi pian oikean tyttöystävän ja riitelisi tämän kanssa. Ehkä silloin sitten Chousta olisi enemmän hyötyä.

"Niin. Se suklaa. Jos vielä haluat sen, se on tässä lähettyvillä." Chou sanoi koettaen vaihtaa aiheen pois Noto-senpaista. Chou todella toivoi, ettei Shiki-san ottaisi suklaan vielä vastaan. Muuten se kaikki työ olisi ollut erittäin turhaa.

[Izumi Shiki]

"Ah... Ei... Se ei ole sinun vikasi. En vain... pidä siitä, että kaikki olettavat niin" Izumi pudisteli päätään ja heilutteli kättään vähättelevästi, kun Komura pyysi häneltä anteeksi. Ehkä hän oli mennyt vähän liian pitkälle. Ei hän ollut tarkoittanut pahoittaa tytön mieltä. Komura tuskin kuitenkaan oli mikään pääsyypää huhujen levittämiseen. Itse asiassa suurin syypää varmastikin oli Noto itse.

"Ai niin... se suklaa..." Izumi totesi ääneen Komuran vaihdettua puheenaiheen takaisin suklaaseen. Hänkin oli tavallaan iloinen puheenaiheen vaihtamisesta, mutta häntä ei kyllä tosiaankaan huvittanut mikään aartenmetsästysleikkikään. Mutta mitä ilmeisimmin hänen oli nyt pakko leikkiä mukana. Etenkin, kun hän oli ilmeisesit juuri äsken onnistunut pahoittamaan Komuran mielen.

"Niin... Tuota... Juu..." poika mutisi alkaen tähyillä ympärilleen siltä varalta, että näkisi jossain jotain suklaalta näyttävää. Hän todella toivoi, että suklaa löytyisi nopeasti. Häntä ei hirveästi huvittanut pyöriä ympäriinsä nuuskimassa nurkkia näin lähellä Suurta Salia. Puolet koulusta vielä näkisi.

"Voitko antaa vinkin millä korkeudella se on...? Olenko ihan hakoteillä?" Izumi kysyi Komuralta samalla kun käveli vähän edestakaisin ja kurkisteli haarniskoiden taakse ja kaikkiin muihinkin mahdollisiin piilopaikkoihin.