Tylypahka AM

Nagi seisoi tuulisella karilla ja antoi merituulen riepoa lainehtivia hiuksiaan. Päivänvalolla Haiskusaaren leirintäkeskuksen läheisyydessä sijaitseva majakka näytti paljon vähemmän uhkaavalta kuin yöllä. Enää kummitustarinoiden kertominen ei perustunut pimeyteen eikä siinä väijyviin olemattomiin henkiin. Päivänvalolla majakka oli auringonvalossa paljas kuin aaltojen huuhtoma ranta. Nyt vanhassa majakassa kammottavinta oli sen hylätty siluetti. Valo paljasti kaikki kulumat, kaikki rapistuneet porraspielet, kaiken ohimenevän ja historiaan hukkuneen. Jos Nagilta kysyttiin mielipidettä, päivänvalolla majakka puistatti häntä monta kertaa enemmän kuin yöllä. Pimeys piilotti auliisti kaiken katoavan.

Sinä päivänä Nagi ei kuitenkaan halunnut ajatella majakan surullista rappiotilaa, vaan kääntyi mukanaan tulleen seurueen - leirijoukkueensa - puoleen.
"Kaikki edelleen mukana?" Nagi kysyi leikkisästi virnistäen. "Ei ketään, kuka haluaisi vielä perääntyä aution majakan tutkimusretkeltä?"
Nagi oli ehdottanut leirijoukkueelleen uusintakierrosta majakkaluodolle, koska edellisen yön tutkimusretki oli jäänyt hänen osaltaan onnettoman lyhyeksi. Nagi oli ehtinyt pyörähtää ensimmäisessä kerroksessa, kun suurin osa majakkaan lähteneistä oli jo päättänyt lähteä sieltä pois.
Ainoat, jotka vielä jäivät yöllä majakkaan, olivat Jim ja Atlas, joiden Nagi oli luullut tulevan huonosti toimeen. Pelko oli hyvä tunne yhdistämään ihmsiä, jos Nagi oli tulkinnut tilanteen oikein. Hän virnisti. Kuka ties uusi majakkaretki parantaisi heidän oman joukkueensa yhteishenkeä.

"Mennäänkö sitten?" Nagi kysyi mukanaan tulleilta Melodylta, Haroldilta ja Alfredilta. Sekalainen seurakunta, josta Nagi piti jo nyt kovasti. Poika otti hiukan hymyillen muutaman askeleen ovelle ja laski kätensä ovenkahvalle.
Toivottavasti kaikki majakan ansat olivat lauenneet edellisenä yönä, sillä häntä ei ehkä huvittanut osua niihin tälläkään kertaa.

Koska Harold oli lähtenyt omasta mielestään ehkä liiankin äkkiseltään eilisillan grillaustuokiolta, hän koki nyt velvollisuudekseen osallistua muun leirijoukkueen kanssa majakkaan suuntautuvalle retkelle. Ei takkutukka ollut kauhean innoissaan koko jutusta, sillä siellä aika varmasti oli jokin mörkö, ja oli vain ollut kohtalon oikku kun toiset eivät olleet siihen vielä eilen törmänneet. Harold itse ei ollut kuin kerran ihan kohteliaissyistä tiedustellut miten se yöllinen majakkamatka oli sujunut, mutta oli ennen vastauksen saantia ajautunut pohtimaan aivan eri asioita.

Nagi pysähtyi ja keskusteli jotain muiden joukkuetovereiden kanssa, kun Harold seisoi vaitonaisena tarkkailen maisemaa. Ei siellä ollut oikeastaan mitään kiinnostavaa nähtävissä, joten poika käänsikin lopulta takaisin Nagin ja muiden suuntaan, niin kuin olisi tarkkaavasti seurannut koko keskustelutuokiota. Siellä ihan varmasti oli mörkö, ja takkutukan tekikin mieli varoittaa muita jo entuudestaan, sillä möröt olivat kamalia, ilkeitä, pahoja. Harold ei ainakaan yksin olisi ikinä menemässä minnekään, jossa tietäisi yhtä vuorenvarmasti mörön pitävän majapaikkaa. Mutta Nagi ja Alfred olisivat varmaan katsoneet tosi oudosti, tai ainakin Nagi, jos toveri olisi möröstä kertonut.

”Mennäänkö sitten?” Nagi kysyi. Harold ajatteli ensin skippaavansa koko kysymykseen vastaamisen, mutta sitten joku ehkä luulisi, ettei hän olisi kuunnellut, joten poika päätyi kohauttamaan mitään sanomattomasti olkiaan. Toiset päättäisivät asiasta - ei Harold.

Takkutukka hivutti taikasauvansa jo varmuuden vuoksi esille housunsa taskusta, kun porukka sitten jossain vaiheessa taas liikahti eteenpäin. Harold oli mielellään joukon loppupäässä, sillä sitten hän pystyi paremmin olemaan kenenkään tiellä saatikka ajautua keskusteluun. Ne olivat viime aikoina olleet jo niin onnettomia, että poika häpesi myöhemmin lähes aina silmät pois päästään. Nyt pojan kasvoille oli asettunut hieman eksyneen oloinen hymy, sillä hän ei ihan tiennyt miten pitäisi suhtautua asiaan, joka varmasti päättyi huonosti.

Alfred katseli auringonvalossa kylpevää majakkaa neuletakkinsa helmaa hypistellen. Majakka näytti hyvin erilaiselta päiväsaikaan verrattuna eilisillan pimeyteen. Illalla Alfredilla ei ollut aikaa ihailla rakennusta itsessään, sillä hän oli ollut aivan liian peloissaan arvostaakseen sen ulkonäköä. Toki rakennus oli rapistunut, mutta sen turmeltuneisuudessa oli jotain synkän romanttista. Lohkeilleet tiilet, palasina irronnut maali, torni ylhäisessä yksinäisyydessään tuijottamassa merelle... Hyvin neogotiikkista. Oli helppoa kuvitella majakka tapahtumapaikkana traagiselle rakkaustarinalle, jonka lopuksi hyveellinen neito heittäytyisi tornin huipulta kuolemaansa meren kylmään syleilyyn. Alfred värähti. Hän piti paljon enemmän onnellisesti päättyvistä tarinoista. Ja sitä paitsi, hänhän jo tiesi, mikä majakan oikea tarina oli, sillä Nagi oli kertonut sen heille edellisiltana nuotion äärellä. Alfred tosin itse oli täysin unohtanut, tai ehkä hän ei ollut edes missään vaiheessa kunnolla hahmottanut, että Nagin tarina oli alusta loppuun keksittyä eikä majakan oikeaa historiaa.

Alfred havahtui ajatuksistaan kuullessaan Nagin kysyvän, halusiko joku vielä perääntyä retkestä. Poika tunsi pienen epäröinnin mahanpohjassaan, mutta nyt ei ollut aikaa nynnyillä. Hyvä on, häntä pelotti vieläkin, vaikka majakka ei tuntunut läheskään yhtä uhkaavalta kuin se oli tuntunut yöllä. Siitä huolimatta hän ei halunnut jäädä pois joukkueensa majakkaretkeltä, sillä ajan viettäminen heidän kanssaan oli pienen, tai ehkä vähän isommankin, pelon väärti. Kaiken lisäksi Haroldkin oli nyt liittynyt heidän seuraansa, mistä Alfred oli iloinen, sillä he eivät olleet päässeet viettämään juurikaan aikaa hänen kanssaan eilisiltana. Alfred päätyi siis vain nyökkäämään Nagin ehdotukselle aloittaa tutkimusmatka.

"Uskotteko, että siellä on vielä... jotain?" Alfred kysyi epäröiden, ottaen myös muutaman empivän askeleen kohti majakan ovea. Jotain tässä tapauksessa merkitsi hänen mielessään räyhähenkiä tai pahantahtoisia kummituksia, sillä vaikka hänelle oli vakuutettu, ettei majakassa ollut kummituksia, hän ei siltikään ollut täysin varma asiasta.