Tylypahka AM

//Sijoittuu tosiaan Rohkelikkojen makuusaliin ja Samanthaa odottelen tänne!//

Sebastian makoili sängyssään. Hän ei ollut onnekseen nähnyt ketään makuusalistaan hetkeen. Ei sillä, että pojalla olisi ollut mitään käsitystä siitä kuinka kauan hän oli ollut makoilemassa. Sebastianilla ei ollut aavistustakaan kuinka monta juorulappua oli ehtinyt menemään ympäri koulua, saati sitten kuinka moni oli arvannut ketkä olivat juorujen kohteena. Sebastian oli huolissaan Lucaksesta - entä jos Hestia saisi tietää? Miten tyttö reagoisi? Ei kai tämä jättäisi Lucasia? Tuskin. Kuten Lucas oli sanonut, mitään ei tapahtunut. Ei mitään.

Sebastian katui koko suudelmaa - jota ei tapahtunut. Kuitenkin tavallaan se oli tapahtunut. Nyt kun hän suutelisi tyttöystäväänsä joskus, tuo tyttö ei olisikaan ensimmäinen. Se ei olisi enää niin.. erityistä. Ajatus siitä oli kurja. Sebastian ei juhlisi enää ikinä Tylyahossa. Ei varmasti.

Sebastian huokaisi syvään. Jos hän näyttäytyisi jossain, ei olisi ehkä niin ilmiselvää, että hän oli suutelun toinen kohde. Toisaalta taas jos kaikki tiesivät asiasta jo... hän ei siinä tapauksessa todellakaan halunnut näyttäytyä. Yksin kurjuudessa kieriminen tuntui paljon paremmalta vaihtoehdolta.
Ajatuksiensa lomassa Sebastian ymmärsi Lucaisa. Suklaasammakko tekisi terää.

((Ei hätää, sisko pelastaa! Ja peli tosiaan liittyy siis tähän julkaisuun. :D))

Samantha huokaisi kiivetessään portaita Rohkelikkojen tornissa kohti seitsemännen luokan makuusaleja. Hän ei ollut ollut paikalla pimeyden voimilta suojautumisen oppitunnilla, mutta kuullut siitä jo kaiken. Kuten luultavasti koko muukin koulu, sillä juorut liikkuivat linnassa varmaan valoakin nopeammin. Hänen makuusalitoverinsa oli jopa saanut käsiinsä yhden mystisistä paperilappusista ja näyttänyt sen hänelle eikä hänellä ollut kovinkaan suuria vaikeuksia päätellä, keitä Herra Huispaaja ja Yksinäinen poika oikein olivat. Olihan hän ollut itse marraskuussa mukana Lucaksen syntymäpäiväjuhlien jatkoilla Rohkelikkotornissa ja yrittänyt estellä, kun Sebastian ja kapteeni olivat vielä päättänet suunnasta sieltä – luvattomasti – Tylyahoon. Hän oli melko varma, että juorulaput olivat Luihuisten tekosia eikä suudelmalla ollut mitään todellisuuspohjaa, mutta ilmeisesti Sebastian oli tapauksen jälkeen kadonnut nopeasti paikalta eikä edes Lucas ollut tiennyt, mihin tämä olisi mennyt. Eikä ollut itse asiassa vaikuttanut erityisen kiinnostuneeltakaan.

Samantha raotti varovasti seitsemännen luokan poikien makuusalin ovea ja vilkuili ympärilleen. Hän ei hengannut turhan paljoa poikien makuusalissa, mutta tiesi sentään, mikä oli Sebastianin sänky. Ja kuinka ollakaan muut pylvässängyt olivat tyhjinä, mutta Sebastianin sängyllä makasi hahmo.

”Sebastian?” Samantha sanoi kysyvästi astuessaan sisään makuusaliin ja sulkiessaan hiljaa oven perässään. Hän käveli kaksoisveljensä sängyn luokse ja istui sen reunalle hymyille vähän veljelleen, joka näytti aika maansa myyneeltä.

”Älä huoli, ei se ole niin vakavaa. Kaikki ovat unohtaneet jo huomiseen mennessä”, hän yritti lohduttaa kieputtaen pitkiä hiuksiaan sormensa ympärille, ”muistatko kun neljännellä luokalla joku keksi väittää, että minä olin ihastunut siihen kuudennen luokan Gregoryyn? Ja että olin yrittänyt juottaa hänelle lemmenjuomaa? Sekään ei kestänyt kuin reilun viikon.” Hän ei maininnut sitä, että oli myös itkenyt juorun takia katkerasti sängyssään kaksi päivää ja uskaltautunut ihmisten ilmoille vain mennäkseen oppitunneille. Mutta pääpointti olikin se, että kun reilun viikon kuluttua eräs viidennen luokan poika oli lyönyt Gregoryn parhaalta kaverilta silmän mustaksi, kaikki olivat unohtaneet hänet ja Gregoryn.

”Luihuiset nyt aina keksivät jotain ilkeää. Oletko suututtanut jonkun heistä viime aikoina?” Samantha kysyi hieman uteliaana, sillä vaikka Luihuiset tosiaan tekivät yhtä sun toista, hän ei muistanut, että Sebastian olisi ennen ollut pilojen kohteena.

”Mutta en usko, että suurin osa muista tuvista edes tietää, keistä siinä puhutaan”, hän vielä lisäsi. Sisälsihän lappunen muutaman melko selkeän vihjeen ja varmasti ainakin suuri osa Rohkelikoista kyllä tunnistaisi henkilöt ottaen huomioon, että huispausjoukkueessa oli vain viisi miespuolista jäsentä, mutta muiden tupien jäsenille se olisi varmasti hankalampaa.

Aika kului hitaasti. Sebastian ei saanut itseään ylös etsimään suklaasammakoita - tai mitään muutakaan suklaata. Joku kuitenkin uskaltautui hänen makuusaliinsa - Samantha. Ei Sebastian siitä normaalisti olisi valittanut, mutta hän tosiaan olisi halunnut olla ihan rauhassa.

Sam sanoi, ettei juttu ollut kovin vakava. Sebastian mietti asiaa hetken. Miten niin ei ollut vakavaa? Ja miten niin unohtaisi? Koko koulu muistaisi tapahtuman varmaan niin kauan kuin Sebastian siellä olisi.

Samantha myös kysyi oliko Sebastian suututtanut ketään luihuista viimeaikoina. Sebastian nousi istumaan.
"Suututtanut? En." poika sanoi. Eihän hän ollut puhunut kenellekkään luihuiselle pitkään aikaan. Ei hän edes ollut ottanut johtajapoikahommissaan pisteitä keneltäkään luihuiselta! Se olisi ollut hyvä syy suuttua.
"Olen miettinyt pääni puhki miksi joku haluaisi... levittää tälläistä juttua! Mutta en keksi." Sebastian sanoi katsellen käsiään.

"Sam..." Sebastian sanoi huokaisten. "Ihan vain kuvitteellisesti! Jos.. olet... vähän sekavassa kunnossa ja no... tapahtuu.. no, se.. suudelma" Sebastian sanoi puraisten huultaan ja piti pienen tauon. "Lasketaanko se?" poika päätti lauseensa. Hän ei kehdannut katsoa siskoaan. Tämä varmasti tiesi kuinka tärkeä ensisuudelma oli ollut Sebastianille. Lucas väitti, ettei sitä laskettu. Eikä sitä tapahtunut. Mutta Sebastian ei ollut ihan varma mitä itse ajatteli asiasta.

Samantha taputti äidillisesti Sebastianin käsivartta tämän sanoessa, ettei tiennyt, kuka olisi voinut levittää sellaista juttua. Vaikka teknisesti ottaen Sebastian olikin heistä kahdesta se vanhempi, hänestä tuntui usein, että tämä oli enemmän pikkuveli kuin isoveli.

”No… eiväthän ne taida aina tarvita mitään syytäkään”, Samantha kohautti olkapäitään. Hän ei ollut ihan Rohkureportaasin kanssa samaa mieltä siitä, että kaikki Luihuiset olivat mätäpaiseita, jotka pitäisi puhkaista koulun ilmapiirin parantamiseksi, mutta kieltämättä Luihuisessa oli epätavallisen paljon sellaisia ihmisiä. Samantha yritti kovasti miettiä jotain lohduttavaa sanottavaa Sebastianille, mutta veli ehtikin avata suunsa ensin. Vaikka Samantha yrittikin kovasti pitää kasvoillaan neutraalin tyynen ilmeen, hän ei voinut estää kulmakarvojaan kohoamasta hetkeksi ja suutaan avautumasta aavistuksen verran.

Hän ei ollut hetkeäkään uskonut, että juoru olisi totta, mutta, huolimatta Sebastianin maininnasta kuvitteellisuudesta, suudelma alkoi juuri nyt kuulostaa hänestä enemmänkin todelliselta kuin kuvitteelliselta. Oliko Lucas todella suudellut hänen veljeään? Eikö tämä sitä paitsi seurustellut sen Luihuisen lyöjän kanssa? Siis sen toisen. Ei oppilaskunnan puheenjohtajan. Samantha tunsi ärtymyksen läikähdyksen sisällään. Herra Kapteeni saisi kyllä tätä menoa ympäri korviaan! Ja monelta taholta.

”…mitä sinä tarkoitat?” Samantha kysyi madaltaen ääntään ja kumartuen hieman lähemmäs Sebastiania, ”tarkoitatko, että… se on totta?” Hänen päässään risteili varmaan yhtä paljon sekavia ajatuksia kuin Sebastianinkin päässä.

Huomasi, että Sebastian ja Samantha olivat viettäneet aikaa paljon. Sam tajusi heti, että suudelma oli tavallaan tapahtunut oikeasti. Jos se siis laskettiin!
Nyt asia oli kuitenkin sanottu sanottu. Ja Samantha reagoi... aikalailla juuri siten, miten Sebastian oli itse ajatellutkin. Sebastian punastui tahtomattaan. Vaikka Sebastian oli ajatellut Samin reagoivan juuri näin... No, olihan se silti kiusallista. Olihan Sebastian tavallaan suudellut parasta ystäväänsä, parhaan ystävänsä toimesta. Ja kaiken lisäksi tämä paras ystävä seurusteli, vaikkei itse tätä oikeastaan myöntänyt! Tilannetta ei voinut katsoa oikein mitenkään muuten, kuin että Sebastian oli melko huono tyyppi. Ihmekkös, että sisko oli pettynyt.

"No.... jos otetaan huomioon kaikki ja se lasketaan niin.. joo, voi olla että me... niin. Silloin joo se on totta." Sebastian sanoi vaivautuneesti. "Mutta et puhu tästä yhtään kenellekkään!" Sebastian sanoi nopeasti ja katsoi siskoaan vakavasti. Hän ei halunnut jutun leviävän. Ehkä kaikki eivät uskoneet jutun olevan totta. Ja jos Lucas kuulisi, että Sebastian olisi laverrellut siskolleen, siinä menisi sekin ystävyys! Ihan varmasti menisi.
"Pelkään vähän mitä Sylvanalle ja Lucakselle käy. Lucas sanoi ettei se vaikuttanut häneen mitenkään, mutta Sylvana voi suuttua ja onhan tämä ikävää hänelle!" Sebastian sanoi ja katsoi taas lattiaan. Illan tapahtumat olivat ikävästi palata pojan päähän pikkuhiljaa. Sebastian ei ollut varma oliko se hyvä juttu vai ei.

Samantha huomasi Sebastianin punastuvan ja se oli huono merkki. Kuten olivat myös veljen seuraavat sanat. Samantha aukoi suutaan hetken kuin kala kuivalla maalla, koska ei keksinyt mitään sanottavaa. Oliko Sebastian tosiaan juuri myöntänyt hänelle suudelleensa Lucasta? Lucasta, jolla ilmeisesti oli tyttöystävä? Samanthan päässä risteili paljon ajatuksia eikä hän tiennyt, mistä hänen olisi pitänyt aloittaa. Veli näytti kovin vaivaantuneelta. Olihan hän aina tavallaan epäillyt, että tämä torjui aina kaikki jutut siksi, koska, no… piti enemmän pojista, mutta… Lucas… Totta kai hän tietysti tunsi kaksoisveljensä huomattavasti paremmin kuin Lucaksen, mutta silti…

”En, en…” Samantha lopulta sai sanottua, kun Sebastian vannotti häntä pysymään hiljaa asiasta. Eihän hän tietenkään kertoisi sitä kenellekään. Tai no, hän saattaisi kyllä sanoa Lucakselle pari valittua sanaa. Mutta sehän olikin täysin eri juttu! Ei hänellä muuten ollut tapana juoruilla toisten asioista. Melkein kyllä kostoksi Lucakselle hän toivoi, että juttu leviäisi ja tämän tyttöystävä saisi tietää. Ilmeisesti Sebastian oli kuitenkin aivan eri linjoilla. Hän ei voinut käsittää, miten Sebastian ei ollut vihainen Lucaksen käytöksestä vaan ilmeisesti tahtoi vain suojella tätä – ja tämän tyttöystävää.

”Te siis vain…” Samantha aloitti, mutta lopetti sitten lauseensa lyhyeen, koska ei ollut aivan varma, miten muotoilisi ajatuksensa. Hän ei tahtonut kuulostaa siltä, että janosi jotain likaisia yksityiskohtia juorutakseen ne eteenpäin, mutta… Juttu kuulosti jotenkin todella oudolta.

”Miksi te… suutelitte… jos Lucas kerran seurustelee jonkun toisen kanssa?” hän lopulta kysyi, mutta ei ollut oikein tyytyväinen siihenkään. Oikeasti hän olisi tahtonut kysyä paljon enemmän. Ja paljon tahdikkaammin! Mutta se oli juuri nyt melko vaikeaa, kun hän yritti parhaillaan sisäistää ja järkeistää sitä, mitä Sebastian oli juuri hänelle kertonut.

"Katsos se oli testi. Ja se kuulosti silloin tosi hyvältä idealta! Lucas sai kuulostamaan sen siltä, että testiä ei laskettu." Sebastian selitti siskolleen nopeasti posket punottaen. Siskon reaktiosta pystyi päättelemään aika paljon.
"Voisin tosian veikata, että se laskettiin, reaktiostasi päätellen." Sebastian totesi Samanthalle.

Sebastian huokaisi syvään. Seuraava kysymys oli miten joku oli saanut tietää tästä? Sebastian ei muistanut nähneensä ketään tuttua Tylyahossa - ei sillä tosin että hänen muistikuvansa olisivat olleet mitenkään tarkat. Toki jos joku oli kauhean ihastunut Sylvanaan ja halusi erottaa Lucaksen ja Sylvanan, joku voisikin tehdä näin ikävästi. Underwood oli nyt selkeästi ihastunut Sylvanaan, mutta tämä oli sen verran kiltti, ettei varmasti ollut keskellä yötä Tylyahossa. Underwoodin opinnothan siinä kärsisi.

"Mitä minä teen?" Sebastian sanoi huokaisten uudelleen. Tuskin sisko voisi auttaa Sebastiania, mutta oli ihan kiva, että edes joku kuunteli. "En halua näyttää naamaani tuolla. Ja hei, tosi kiva jos kukaan ei enää viitsi tulla samaan makuusaliin kanssani!" Sebastian sanoi murjottaen. Ei hän nyt aiemminkaan ollut makuusalitovereiden kanssa viettänyt aikaa, mutta tilanne oli parantunut syksyllä. Hän oli saanut enemmän kavereita. Olisi kurjaa menettää kaikki yhdellä kertaa. Yhden pusun takia.

Samanthan ilme muuttui hämmentyneestä epäileväksi ja hän kurtisti kulmiaan, kun Sebastian selitti, että kyseessä oli ollut testi. Mikä ihmeen testi oli saanut hänen veljensä ja… Hän ei oikeastaan halunnut edes ajatella asiaa. Oli parempi ehkä olla saamatta mitään outoja mielikuvia päähänsä.

”Mikä testi? Ja miten niin lasketaan? Mihin?” hän kuitenkin päätyi kysymään ehkä hieman turhankin nopeasti. Hänen oli varsin vaikea vielä hahmottaa, että mitä ihmettä oikein oli tapahtunut. Ja miten ihmeessä se oli Sebastianista kuulostanut hyvältä idealta yhtään missään vaiheessa. Samantha veti syvään henkeä. Hänestä tuntui jotenkin siltä, että kaikki oli Lucaksen syytä. Yleensä aina kaikki oli Lucaksen syytä.

”Tuskin kukaan uskoo sitä kuitenkaan”, Samantha yritti lohduttaa veljeään ja taputti tätä olkapäälle. Itse asiassa hän oli melko varma, että monetkin koulussa uskoisivat sen Sebastianista, mutta että Lucaksesta, joka juuri vasta hiljattain oli alkanut seurustella sen Luihuisen lyöjän kanssa… tuskinpa. Toki monet mielellään juoruilivat ja tekivät pilkkaa, mutta että uskoisivat oikeasti… Samantha pudisteli itsekseen päätään.

”Jos et halua kenenkään saavan tietää siitä, niin esitä vain, ettei mitään ole tapahtunut”, hän yritti lohduttaa veljeään, ”tässä koulussa liikkuu enemmän juoruja kuin useimpien julkkisten ympärillä. Ei kai kukaan oikeasti usko niistä kaikkia. Mutta jos sulkeudut tänne piiloon, niin sitten kyllä aletaan epäillä.” Hän oli oikeastaan melko varma asiastaan. Piilossa pysyttely oli melko selvä merkki syyllisyydestä. Lucas selvästi tiesi ja taisi tämän homman paljon paremmin, sillä tämä oli ollut tavalliseen tapaansa oleskeluhuoneessa hengailemassa muiden kanssa.

Sebastian huokaisi. Kai hänen täytyisi kertoa siskolleen koko juttu - tai ainakin se osio, minkä hän muisti.

Poika huokaisi syvään.
"No siis, Lucas halusi, että testaisimme olemmeko.. homoja." Sebastian kertoi takerrellen. "Olimme Tylyahossa ja kenenkään ei pitänyt olla todistamassa mitään. Lucas sanoi, että sehän selviäisi hyvin jos me suutelisimme. Ja no..." Sebastian kohautti harteitaan "Niin me sitten teimme."
Tuntui jotenkin helpottavalta saada kerrottua asiasta edes jollekkin. Sebastianista tuntui, että paino olisi pudotettu harteilta.

"En minä piilottele vain tuon takia. On minulla huono-olokin." poika mutisi siskolleen. Se ei edes ollut täysin valhe. Se sama kummallinen olo, mikä pojalla oli ollut Lucaksen suudellessa tätä, oli tullut takaisin. Ja se oli viimeksikin parantunut vain nukkumalla, miksei nytkin? Oikeastaan.. olo oli vain huonontunut jos miettii kuinka kamala olo Sebastianilla oli ollut aamulla, mutta ainakin outo tunne vatsassa oli ollut poissa.

Samantha katsoi veljeään epäuskoisena tämän kertoessa oikean syyn sille, miksi tämä oli suudellut Lucasta. Tai Lucaksen kanssa. Tai… ihan miten vain. Syy tosin kuulosti siinä määrin uskomattomalta ja typerältä, ettei hän voinut olla aivan varma siitä, oliko se todella oikea syy vai jotakin, mitä Sebastian oli keksinyt hätäpäissään, koska oikea syy oli jotain vielä typerämpää. Tosin… Ottaen huomioon, että nyt puhuttiin Sebastianista ja Lucaksesta – jotka olivat Lucaksen syntymäpäivänä olleet ehkä lievästi mielenkiintoisessa kunnossa, kun joltakulta tuvasta oli löytynyt ilmeisesti hieman liian monta pullollista tuliviskiä – mikä tahansa olisi varmaan täysin mahdollista.

”Okei…” Samantha aloitti yrittäen pitää äänensä sopivan neutraalina, ”ja te testasitte sitä, koska…?” Jos Sebastianin tarina oli totta, niin hänelle ehkä alkoi muodostua jonkinlainen kuva siitä, mitä Tylyahossa oikein oli tapahtunut Lucaksen syntymäpäivän yönä.

Samantha kohotti hieman epäilevästi toista kulmakarvaansa, kun Sebastian sanoi, ettei piilotellut vain juorun takia vaan myös siksi, että tällä oli huono olo. Hänen oli siinä määrin vaikea uskoa väitettä, että hän melkein pyöräytti silmiään. Mutta vain melkein.

”...ihan oikeasti oikeasti huono olo?” hän kysyi äänensävyllä, joka teki varmasti hänen epäilyksensä varsin selviksi.