Tylypahka AM

((Tähän peliin odottelen Jimiä Chloen seuraksi. Helpotin vähän peliä sillä, että se siis sijoittuu vasta Jimin ja Chloen tanssiharjoitusten jälkeen. :D))

Joululoman jälkeinen lauantai-iltapäivä oli pitkällä, kun Chloe pysäytti tanssiaskeleensa neljännen kerroksen tyhjässä luokkahuoneessa. Hänellä oli hirveä jano, mutta tanssiharjoitukset olivat olleet niin hauskat, ettei hän ollut muistanut juoda. Chloe sitaisi kasvoilleen tipahtaneen suortuvan takaisin päälaelle solmittuun löysään nutturaan, minne se kuuluikin. Hän vilkaisi vielä kerran peiliin, josta katsoi takaisin hymyilevä, harmaisiin collegehousuihin ja mustaan toppiin pukeutunut peilikuva. Peilikuva näytti kärsivän nestehukasta, joten Chloe tanssahteli huoneen reunalle hakemaan vesipullonsa.

Luokkahuone oli toiminnut joskus aiemmin muodonmuutosluokkana, ja siellä oli seinällä pari isoa peiliä ihmismuodonmuutoksia varten. Chloe ei voinut hyvällä tahdollakaan sanoa, että peilit olisivat olleet parhaat tanssiharjoituksia ajatellen, mutta siihen hätään hän ei ollut löytänyt koululta parempaakaan luokkaa. Chloe ja hänen seuranaan ollut Jim olivat raivanneet pulpetit luokan seinustalle, koska Chloe oli pyytänyt joulutanssiaisissa Jimiä opettamaan hänelle joitain osaamiaan tansseja.

"Voitaisiin lopettaa tältä päivältä", Chloe totesi Jimille. Tyttö joi monta pitkää kulausta mukanaan tuomasta vesipullosta. "Toin mukana vähän eväitä, haluatko?"
Chloe kaivoi kangaskassistaan pussillisen pikkuleipiä, jotka hänen äitinsä oli tunkenut tyttärensä mukaan, kun tytär oli lähtenyt joululoman jälkeen takaisin koululle. Lisäksi Chloe oli tuonut kotoa läjän äidin töistä saatuja muotivaatteita, jotka odottivat vielä käyttöä matka-arkussa. Chloe oli joululomalla käynyt välipäivinä ostoksillakin. Koulun alkaessa hän oli harmissaan lähinnä siitä, että tunneilla piti pitää koulupukua.

"Miten lomasi meni?" Chloe kysyi. Hän hyppäsi istumaan pulpetin reunalle ja nappasi pussistaan pikkuleivän sijaan omenan. Joulun herkkuruokaparatiisin jälkeen hän oli luvannut syödä terveellisemmin, mutta kieltämättä pikkuleivät näyttivät houkuttelevilta. Ehkä hän voisi syöttää ne Jimille, ennen kuin sortuisi kiusaukseen syödä kaikki itse.

Jim hymyili autuaan onnellisena muodonmuutosluokan reunassa juomapullo kädessään. Tanssiminen teki selvästi hyvää myös mielelle, poika tuumasi hörppiessään vettä pullostaan. Hän tunsi olonsa kotoisaksi tanssivaatteissaan, hihattomassa vaaleansinisessä paidassa, harmaissa kollareissa ja paidan sävyisissä tennareissa. Harmi, että tätä asua sai käyttää niin harvoin oppituntien alkaessa. Jimistä koulunkäynti olisi huomattavasti mukavampaa, jos koulupuku ei olisi pakollinen. Vaikka tarkemmin ajateltuna häntä epäilytti, olisiko koulu sittenkään mukavaa. Oppituntien aiheet olivat viidennellä luokalla muuttuneet tosi vaikeiksi. Poika koki olevansa kaikilla tunneilla vähän kaikesta pihalla kuin lumiukko. Syyslukukaudella arvosanat olivatkin laskeneet ryminällä alas. Heikkoon koulumenestykseen saattoi vaikuttaa myös se, että Jim oli lintsannut puolet tunneista. Hänellä oli ollut kova kiire persikkajuoma bisneksien kanssa. Tarjuoksia ja sopimuspyyntöjä oli sadellut tasaisesti koko syksyn. Se oli tietysti hyvä juttu, sillä nyt hänellä oli varaa maksaa veljensä sairaalapaikka ja ehkä myös ostaa jotain kivaa itselleen. Jälkiviisaana Jim kuitenkin toivoi, että olisi ollutuseammalla tunnilla paikalla, kun V.I.P- kokeetkin lähestyivät niin nopeasti.

Chloen kanssa tanssiminen oli huippu kivaa. Jim oli opettanut hänelle vähän kaikkia osaamiaan tansseja. Poika mietit miten hyvä tuuri hänellä kävi, kun sattumalta tutustui Chloeen koulun valssitunnilla. Jim hätkähti hereille ajatuksistaan, kun Chloe ehdotti että he lopettaisivat ja kysyi haluaako Jim eväitä. "Joo lopetetaan vaan, ollaan tanssittu jo aika kauan. Kyllä kiitos", poika vastasi ja kurottautui ottamaan Chloen ojentamasta pussukasta pikkuleivän. Hän kiipesi lähimmän pulpetin päälle risti-istuntaan syömään keksiä. "Hmm.. tosi hyvää! Onko nämä itsetehtyjä?"

"Hyvin, olin ensimmäistä kertaa joulun koululla. Ruoka oli hyvää ja koristeista tuli kiva tunnelma. Täällä oli myös mukavan hiljaista. Sai olla pitkälti omissa oloissaan", Jim vastasi Chloen lomakysymykseen hymyssä suin. "Entä kuinka sinun lomasi sujui?"

Tanssimiseen tosiaan oli kulunut aika kauan. Chloe vilkaisi kelloa ja totesi mielessään, että he olivat tanssineet useita tunteja. Oli jännittävää, kuinka ajan kulumista ei lainkaan huomannut, toisin kuin joillain tunneilla, kun aika tuntui matelevan. Osa oppitunneista oli toki ihan mielenkiintoisiakin, mutta monilla aika tuntui kuluvan tuskallisen hitaasti, varsinkin loman jälkeen.

"Ei, keksit ovat äidin tekemiä", Chloe vastasi. Hän ei ollut itse mikään suurenmoinen leipuri, mutta oli silti leiponut jouluksi pipareita. Harmittavasti niitä ei ollut jäänyt yhtään jäljelle. "Leivoin itsekin lomalla kerran, mutta nuo ovat äidin."
Enimmäkseen Chloen aika oli kylläkin mennyt tanssimiseen, ostoksilla käymiseen, ulkoiluun ja perheen kanssa yhdessä olemiseen. Hän piti jouluista, sillä oli mukavaa antaa ja saada lahjoja. Ehkä hänen pitäisi seuraavana vuonna keksiä Jimillekin joku lahja. Jouluun tosin oli pitkä aika, mutta ehkä ystävänpäiväkin tarjoaisi hyvän verukkeen antaa jotain pientä. Vaikka kiitokseksi tanssitunneista.

Jim kysyi, miten Chloen loma oli mennyt ja tytön kasvoille levisi leveä hymy.
"Hyvin kiitos", hän vastasi. "Kotona oli kivaa, koska minulla oli jo vähän ikävä vanhempiani. Ja pääsin Lontooseen ostoksille välipäivinä! Ensi jouluna olisi kyllä hauska kokeilla joulun viettämistä koulullakin. Harmi, ettei junia kulje useammin, koska olisi kivaa viettää puolet lomasta koululla ja puolet kotona."

"Ajattelitko muuten olla pääsiäisen koululla vai palata kotiin?" Chloe kysyi. Hän suunnitteli jo kouluun jäämistä, koska ei ollut koskaan aiemmin tehnyt sitä. Tämä oli sentään hänen toisiksi viimeinen keväänsä koululla, joten oli parempi ottaa siitä kaikki ilo irti. "Ja eikö perheesi kaipaa sinua lomille, kun olit joulunkin täällä?"

((sorii, tämä vähän venähti.. :D))

Jim kuunteli, kun Chloe kertoi äitinsä leiponeen keksit, ja koitti kuvitella miltä Chloen äiti näyttää. Hän katseli Chloea ja epäili, että tyttö oli perinyt kauniit vaalea hiuksensa äidiltään. Chloen äidillä leipoi hyviä keksejä ja teki luultavasti muutenkin ruokaa, joten hänellä oli varnasti usein esiliina yllään. Punavalkoruudullinen esiliina. Niin ja samaa kuosia olevat patalaput tietysti. Silmät ovat luultavasti siniset, koska useimmilla vaalea hiuksisilla naisilla on siniset silmät. Lopulta Jim sai muodostettua mielessää jonkinlaisen kuvan vaaleasta, suunnilleen keski-ikäisestä naisesta, punaisessa esiliinassa. Poika hymyili vajaalle ajatuskuvalle. Olisi hauskaa tavata Chloen äiti oikeasti ja selvittää miten lähelle hänen kuvitelmansa osuivat.

Kun Chloe kertoi lomastaan, poika tunsi pienen kateudenpistoksen. Jim toivoi, että hänenkin vanhempansa olisivat ikävän arvoiset, eikä ostosreissu Lontooseen olisi pahitteeksi. Hän kuitenkin peitti inhottavan tunteen iloisen hymyn alle. "Totta, junia kulkee tosi harvoin. Olisin halunnut viettää välipäivät serkkuni luona rannikolla", Jim myötäili Chloen puheita junien kulusta. Poika ei vieläkään tiennnyt, mitä hänen pitäisi ajatella serkkunsa kirjeestä, jossa tämä ilmoitti, että Jim ei olisi tervetullut kotiin jouluna, mutta saisi halutessaan tulla välipäivinä käymään. Poikaa ihmetytti tälläinen käytös serkulta, joka oli aina ennen majoittanut ja huolehtinut kodittomasta sukulaispojastaan mielellään. Ensin Jim oli ollut vihainen serkulleen, mutta pian hän oli huolestunut ja alkanut miettimään serkkunsa syitä moiseen käytökseen. Ehkä hän oli sairas, mutta ei halunnut huolestuttaa silllä Jimia. Tai sitten hänen taloustilanteensa oli huono, eikä hänellä ollut varaa kutsua Jimiä luokseen jouluksi. Joka tapauksessa Jim olisi halunnut lähteä rannikolle selvittämään tilannetta välipäivinä, mutta juna kulki vain ennen joulua, eikä pojalla ollut mitään paikkaa minne mennä jouluksi.

Jim heräsi mietteistään Chloen kysyessä hänen suunnitelmiaan pääsiäiseksi. "Ajattelin lähteä koululta, mutta en tiedä vielä ehinkö ollenkaan kotiin", pääsiäinen on onneksi rennompi juhla, jonka voi viettää rauhassa kavereiden ja heidän perheitten kanssa, tuntematta oloaan ainakaan kovin ulkopuoliseksi. "Suuniteltiin kesällä parin frendin kanssa, että lähettäs kevätlomalla porukalla joillekin katutanssifestareille. Ehdotin itse Manchesterin tanssijuhlaa, kun mä oon joka tapauksessa menossa lomalla Manchesteriin tapaamaan veljee."

Jim aikoi juuri kysyä Chloen pääsiäisestä, mutta tyttö ehti ensin kysymään Jimin perheestä. Poika hätkähti kysymystä. Hän koitti turhaan vääntää kasvoiltaan pois irvistystä, jonka kysymystä seuranneet ajatukset saivat aikaan. "Mi-minun perheeni...", Jim koitti aloittaa, mutta lause hiipui kesken. Poika ei tiennyt yhtään mitä voisi sanoa Chloelle, ilman että tunnelma menisi tosi synkäksi. Isäni on haudassa, äitini vankilassa tuomittuna huumerikoksesta ja veljeni on hullu, joka tahtoo tappaa kaikki ympärillään olevat ihmiset. Lause kuulosti järkyttävältä jo Jimin päässä, eikä hän edes halunnut tietää miltä se kuulostaisi ääneen sanottuna. Kysymystä ei kuitenkaan voinut kiertää, joten oli pakko sanoa jotain.

Jim tunsi kuinka sanat vain pulpahtivat yllättäen hänen huuliltaan: "Mulla ei ole ollut enää vuosiin perhettä. Kerroin jo tanssiasissa isän kuolemasta. Viisas mies kuoli omaan jääräpäisyyteensä autokolarissa, kun ei suostunut käyttämään turvavyötä. Äitini käsitteli surun väärin, ja kärsii siksi nyt valtion rangaistuksen lisäksi perheen rangaistuksesta, hän ei ole enää minun eikä veljeni äiti. Ja veli taas.. hänelle äidin teot olivat liikaa ja hän joutui hoitoon, sairastustuttuaan ensin vakavasti", Jim puhui melko hiljaa, mutta kuitenkin niin, että Chloe varmasti kuuli. Hän tuijotti koko ajan puhuessaan käsiään ja koitti räpytellä kyyneleitä pois silmistään.

Sitten poika tajusi, että ei ollut mitenkään varoittanut Chloea surullisesta perhetarinasta. Hän nosti varovasti katseensa tyttöä silmiin ihan varmana, ettei Chloe haluasi puhua enää hänelle, nyt kun tiesi Jimin perheen olevan hulluja. Jim laski katseensa takaisin käsiinsä kysyessään varovasti: "Enhän mä nyt säikäyttäny sua? Tai siis kun joitain on alkanu pelottaa, kun oon kertonu mun perheestä."

Chloe ei voinut käsittää, kuinka hän oli unohtanut ottaa huomioon Jimin isän. Jimin isä oli kuollut. Heti, kun hän lausui kysymyksen Jimin perheestä, hän muisti Jimin kertomuksen joulutanssiaisista. Jimin isä oli omistanut tanssistudion, mutta.... ei enää, koska hän oli menehtynyt. Ja Chloe oli unohtanut sen, koska oli ollut muissa ajatuksissa. Tanssissa, joulussa ja ihanissa, mutta itsekkäissä hattarapilviajatuksissa.

Chloe näki, kuinka Jim kavahti kysymystä. Tyttö halusi kovasti ottaa sanansa takaisin, olla kuin ei olisi koskaan sanonutkaan niitä. Rangaksi syöty omena odotti Chloen käsissä roskiin heittämistä, mutta hän ei pystynyt liikkumaan. Miten hän saattoi olla niin pinnallinen, ettei ollut muistanut Jimin sanoja joulutanssiaisissa? Oli ikävää ja tahditonta kysyä perheestä, jossa isä oli kuollut, ja varsinkin joulunvietosta.

Vielä pahempaa oli se, että Jim järkytyksestään huolimatta kertoi, kuinka hänen isänsä oli kuollut auto-onnettomuudessa. Ja kuinka hänen äitinsä oli ilmeisesti vankilassa. Ja kuinka hänen veljensä oli sairas. Chloen silmiin kohosivat kyyneleet. Hänen ei olisi pitänyt ikimaailmassa kysyä tästä. Kuinka ajattelematon hän oli ollut.
"Olen.... olen hirveän pahoillani", Chloe sanoi vapisevalla äänellä ja pidätteli kyyneleitä. "Minä.... ei olisi pitänyt ottaa aihetta puheeksi. Anteeksi! En... en muistanut."
Hän katsoi Jimiä, joka näytti itsekin siltä, että oli aikeissa alkaa itkeä. Chloe tunsi, kuinka hänen omat kyyneleensä alkoivat hallitsemattomasti valua poskia pitkin. Hän pystyi jotakuinkin pidättelemään kyyneleitä yksin, mutta jos hän kerran oli saanut Jimin itkemään, hän tunsi olonsa kahta kurjemmaksi. Chloe katsoi alas, etsi nenäliinaa vimmatusti mukanaan tuomista tavaroista ja katui syvästi sitä, että oli pilannut hyvän mielialan.

Kun Jim kysyi, oliko Chloe säikähtänyt, Chloe nosti katseensa takaisin poikaan. Chloen kasvoilla oli hämmentynyt ilme ja poskilla kyyneleiden jättämät virrat.
"Säikähtänyt?" tyttö toisti, niiskaisi ja jatkoi: "Miksi minun pitäisi... pelätä?"
Chloe kaivoi mukanaan tuomista tavaroista nenäliinapakan ja ojensi sitä ensin Jimille. Oli hänen syynsä, että Jim itki, joten Jim saisi luvan käyttää nenäliinoja ensiksi.

Jim tunsi sisällään ikävän pistoksen, kun Chloe sanoi vapisevalla äännellä, ettei hänen olisi pitänyt ottaa aihetta puheeksi. Tarinaa olisi ehdottomasti pitänyt kaunistella. Hänen ei ollut tarkoitus säikyttää tyttöä. "Ei se mitään. Kaikki on ihan okei. Varmasti", Jim nyökkäsi vielä omien sanojensa varmuudeksi, sillä hänen särisevä äänensä ei kuulostanut järin vakuuttavalle. Poika ei ollut itsekkään varma, oliko hän vaivaantunut keskustelun käänteestä, vai jopa vähän helpotunut, kun oli vihdoin päässyt avautumaan perheestään. Jim oli kiertänyt ja pimittänyt perheaihetta isänsä kuolemasta asti. Menetetty perhe oli jatkuvasti mielen päällä, mutta siitä oli silti vaikea puhua.

"En oikein tiedä. Jotkut ihmiset vaan ajattelee, että mäkin sekoon samalla tavalla kuin isoveli, tai teen jotain yhtä typerää kuin mun äiti. Ja ne ihmiset yleensä myös luulee, että mä oon vaaraksi ympäristölle ja kaikkee muuta sellasta. Oikeesti se ei kuitenkaan mene niin. Mä en peri mun vanhempien huonoja päätöksiä, ja vaikka isoveli onkin mun veli se ei tarkota et me oltais täysin samanlaisia. Meillä on omat eromme ja sen takia veli on sairas ja mä oon terve." Jim tunsi kyynelten valuvan nyt pitkin poskia. Hän tiesi, että olisi voinut olla sanotatta mitään, mutta samalla hän myös tiesi, että perheestä pitäisi joskus puhua. Poika otti yhden nenäliinan Chloen ojentamasta pakasta.

"Oli tavallaan hyvä, kun kysyit siitä. Tai siis ei tietenkään ole kivaa puhua perheestä jota ei ole, mutta en ole kertonut siitä kellekään tässä koulussa.. On mukavaa, kun on joku, johon voi luottaa niin paljon, että uskaltaa kertoa jotain näin henkilökohtaista," Jim hymyili vaisusti viimeisen lauseen kohdalla. Hän kurkottautuu ottamaan uuden keksin Chloen pikkuleipäpussukasta. Jim tietysti tiesi, että se näytti epäkohteliialta, eikä pahaan mieleen saisi syödä, ja että keksien mussuttaminen ei ole kovin urheilijamaista. Sillä hetkellä Jim oli vain äärimmäisen vakuuttunut siitä, että hän tarvitsi juuri sen keksin jaksaakseen. Maailma alkoi heti ensimmäisen puraisun jälkeen näyttämään paljon paremmalta paikalta. "Kuule, yritin äsken vaan sanoa, että olet tosi tärkeä. Ja nämä keksit ovat edelleen tosi hyviä!" poika sanoi söpösti hymyillen.

Chloe huomasi pitkien vaaleiden etuhiustensa valuvan taas silmille. Hän ei välittänyt. Hiukset saivat kerrankin olla siellä, missä ne olivat; hänellä oli tärkeämpääkin tekemistä.
"Et tietenkään eri vanhempien huonoja päätöksiä!" Chloe ilmoitti, toipuneena äskeisestä itkunpuuskastaan. Tyttö pyyhki raivoisasti kyyneleitään. Hänen piti olla rohkea, kannustava ja oikea olkapää sillä hetkellä, kun sitä tarvittiin. Oikean elämän cheerleader. Chloella ei ollut aikaa itkeä huonolle valinnalleen ottaa masentava perheaihe puheeksi, koska juuri sen vuoksi Jim tarvitsi hänen kannustustaan. Kun jollakin meni huonosti, Chloe oli vaistomaisesti sillä puolella, tarjoamassa kannustusta ja rohkaisua. Ja niin hänen pitikin olla, koska hän oli joka tapauksessa Puuskupuhin huutosakin johtaja. Huutosakista ei ollut mitään hyötyä, jos se jäi itkemään tappioita.
"Sinä olet sinä, etkä kukaan muu!" Chloe totesi Jimille jämäkästi. Hän ojensi pojalle auliisti nenäliinan, kun tämä kurotti kättään ottaakseen sen pakasta.

Chloe halusi olla tosissaan avuksi. Hän oli avoin luonne, joka päästi surun, ilon, vihan ja kaikki muutkin tunteet nopeasti pintaan ja myös sieltä pois. Chloe suuttui nollasta sataan, mutta leppyi seuraavassa sekunnissa. Hänen surunsa kestivät perhosen siiveniskun verran ja korvaantuivat pian uusilla ilonaiheilla. Riitti, että elämässä oli enemmän hyviä asioita kuin huonoja, ja niille huonoillekin voitiin aina tehdä jotain. Aina.
Jos joku muu rohkeni samanlaiseen tunteiden kirjoon, Chloe tahtoi seurata, kuunnella ja olla läsnä. Jos Jim kertoi hänelle asioita, joita ei ollut kertonut muille, Chloe ei ikinä pettäisi pojan luottamusta.

Ja kun Jim kertoi, että hän luotti Chloeen, tytön rinnassa läikähti lämmin tunne. Tunne levisi hitaasti mutta varmasti Chloen kasvoille hymynä, jota olisi voinut ehkä parhaiten kuvailla aamuyön pimeyden rikkovaksi auringonnousuksi. Hymy oli spontaani ja lämmin ja leveni entisestään, kun Jim ojensi kätensä ottaakseen Chloen tuomia pikkuleipiä. Jim kehui niitä ja....

"Olet tosi tärkeä."

Toteamusta seurannut hymy sai Chloen sydämen hakkaamaan. Jimin hymykuopat olivat ehkä maailman söpöin asia. Chloea itketti taas, mutta tällä kertaa ei surusta, vaan ilosta. Kahta kertaa harkitsematta Chloe tiputti keksipussinsa ja kädessään pitämänsä omenan karan ja heittäytyi Jimin kaulaan.
"Sinäkin olet tärkeä!" Chloe vastasi spontaanisti. "Voit kertoa minulle mitä vain. Minä kuuntelen. Ja saat niin paljon keksejä kuin haluat!"
Viimeisen toteamuksen kohdalla Chloen äänessä kuului nauru. Hän ei päästänyt vielä irti Jimistä, koska tuntui hyvältä olla lähellä. Chloe ei käsittänyt, minkä vuoksi ihmiset pidättäytyivät tekemästä asioita, jotka tuntuivat niin oikealta kuin yksinkertainen halaus. Halatessaan Jimiä Chloe huomasi yllätyksekseen, että Jim oli häntä yli kymmenen senttiä lyhyempi.

Jim nielaisi juuri loput keksistä, kun Chloe hyppäsi hänen kaulaansa. Hän melkein säikähti tytön nopeaa reaktiota. Onneksi vain melkein. Ei Jim yllättynyt halauksesta, sillä usein ihmiset halusivat vastata söpöön söpöllä ja halaus oli söpöä. Jokin halissa vain hämmensi poikaa siinä määrin, ettei hän meinannut tajuta vastata siihen. Chloea ei kuitenkaan tuntunut häiritsevän Jimin jäätyminen, joten lopulta poika hoksasi rentoutua ja kietoa kätensä Chloen ympärille.

Chloen vaaleat hiukset tuoksuivat ihanilta. Joltain makealta hedelmältä... ehkä mangolta? Hetki oli huono yritystoiminnan laajentamisen ajattelulle, mutta Jim huomasi silti miettivänsä voisiko kehitellä persikan tuoksuisen parfyymin tai hiustenhoitoaineen. Olisi siistiä antaa Chloelle vaikkapa syntymäpäivälahjaksi oman malliston hajuvettä! Sitä paitsi, eivätkös kaikki naisten kauneusjutut ole kamalan kalliita? Kosmetiikkabisnes on varmaan taloudellisestikin kannattavaa.

Chloen puhuessa Jim tunsi kyynelten valuvan taas pitkin poskia, tällä kertaa liikutuksesta. Jim oli vain tarvinnut niin kauan Chloen kaltaista ystävää, johon voisi aina turvautua, ja joka kuuntelisi aina. Ja jolla oli hyviä keksejä! Poika kuuli Chloen äänestä naurua tämän mainitessa pikkuleivät. Hän nauroi mukana, yhä Chloea rutistaen. Jim tunsi olonsa ihanan turvalliseksi Chloen lämpimässä halauksessa. Samassa hän tajusi myös heidän pituuseronsa. Poika kirosi mielessään kasvupyrähdystä, jota ei vieläkään kuulunut. Ei ollut kivaa olla ensiluokkalaisen pituinen! Jim harkitsi hetken kipuavansa varovasti varpailleen, mutta se tuntui turhalta vaivalta. Hän olisi muutenkin jäänyt paljon Clhoea lyhyemmäksi, vaikka olisikin seissyt varpaillaan.

"Kuule jos jokin joskus painaa mieltäsi, niin minäkin olen täällä aina kuuntelemassa!" Jim sanoi varmanoloisena. Hän halusi kovasti olla Chloelle yhtä hyvä ystävä kuin Chloe oli hänelle. Jos Chloe joskus tarvitsisi apua, Jim olisi heti auttamassa.

Chloe ehti jo huolestua, että hän oli saattanut ollut liian hätäinen spontaanin halauksensa kanssa, kun Jim ei heti vastannut halaukseen. Ilmeisesti Chloe oli kuitenkin onnistunut vain yllättämään - ja Jimillä olikin aihetta yllättyä, koska Chloe oli hypännyt pojan kaulaan hetken mielijohteesta. Chloe tunsi olonsa paranevan, kun Jim hetken viiveellä palautti halauksen lämpimänä rutistuksena. Halaus oli napakka ja turvallinen, ja yllättävän miehekäs, vaikka Jimin pituuden takia Chloe olikin aina pitänyt Jimiä enemmän poikana kuin nuorena miehenä.

Lopulta Chloe irtaantui halauksesta ja hymyili Jimille leveästi. Vaikutti siltä, että Jim oli jo vähän paremmalla tuulella, mikä sai Chloenkin tuntemaan olonsa paremmaksi. Kun Jim totesi, että Chloekin voisi kertoa huolensa pojalle, Chloen oli pakko leveästä hymystään huolimatta pyyhkäistä silmäkulmiin kertyneitä liikutuksen kyyneleitä. Onneksi hän ei ollut erehtynyt meikkaamaan, koska meikit näyttäisivät tässä vaiheessa jo aika hirveiltä.
"Kerron sinulle ensimmäisten joukossa, jos jokin painaa", Chloe vastasi hymyillen, "mutta nyt minulla ei taida olla muita huolia kuin se, että sinulla on huolia!"

Chloe katsoi Jimin sinisiin silmiin ja pani merkille, että niitä kehystivät kadehdittavan pitkät silmäripset. Moni tyttö olisi myynyt sielunsa sellaisista ripsistä. Jimin silmät huokuivat varmuutta, vaikka Chloe näkikin, että niissä kiilsivät vielä kyyneleet. Chloe itse hymyili edelleen, koska hänestä tuntui jo paljon paremmalta. Hänen olisi silti tehnyt mieli kaapata Jim Puuskupuhien oleskeluhuoneen sohvannurkkaan syömään suklaakeksejä ja juomaan teetä. Mikään ei auttanut murheisiin paremmin kuin tee, keksit ja sympatia. Paitsi ehkä kunnon halaus, mutta se oli jo käytetty.

Chloe istahti takaisin pulpetin reunalle ja avasi löysän nutturansa. Vaaleat hiukset tipahtivat valtoimenaan olkapäille, kun Chloe alkoi pujottaa niitä uudelleen kiinni, tällä kertaa nutturan sijaan poninhännälle.
"Ja jos sinua painaa joku muu juttu, voit kanssa kertoa siitä minulle. Kuuntelen aina!", Chloe totesi Jimille, koska oli unohtanut mainita asiasta. Ei sillä, että Chloe olisi uskonut tarvitsevansa erillistä kehotusta, koska hän uskoi, että Jim kertoisi. Olihan Jim sanonut, että luotti Chloeen. Tyttö tunsi jälleen rinnassaan lämpimän läikähdyksen, joka suli hymyksi kasvoille.

"Voi kun toivon, että olisit puuskupuh!" Chloe huokaisi hetken kuluttua. "Olisi niin paljon hauskempaa, jos asuisit samassa tuvassa. Voisitkohan mitenkään vaihtaa vielä tupaa?" Chloen äänestä kuulsi jälleen leikkisä nauru, mutta hän kyllä oikeastikin toivoi, että Jim olisi ollut puuskupuh eikä rohkelikko. Ajan viettäminen yhdessä olisi ollut vaivattomampaa.

//Roolipelipisteet palkittu tähän saakka. -Caine

((Pahoittelut, vastauksessa kesti aika kauan. Ollut paljon kaikkea parin viime kuukauden aikan, eikä ole ehtinyt pysähtyä kirjoittamaan. :/ Naputtelin tämän kännykällä koneen puutteessa, joten kirjoitusvirheitä on varmaan tosi paljon ja kappaleetkin saatto mennä väärin päin, mutta toivottavasti saat selvää :D))

Jim kiipesi Chloen pulpetin viereiselle pulpetille takaisin risti-istuntaan. Hän katseli Chloen vaaleita (ja hyvän tuoksuisia!) hiuksia. Jim olisi halunnut heti rynnätä silittämään tosi pehmeän ja silkkisen näköistä tukkaa. Pojan pohtiessa, mahtaisiko Chloe säikähtää moisesta, toinen ehti jo pujottaa hiukset takaisin poninhännälle ja tilaisuus oli ohi. Ehkä vielä joskus.

"Tiedän sen", poika sanoin, kun Chloe kertoi, että voi kertoa jos jokin painaa. Jim tosiaan tiesi, että voisi aina kertoa Chloelle murheensa. Ja kuten aikaisemmin sanoi, hän luotti tyttöön täysin. Asioiden kertominen tälle oli vain niin helppoa. Kaikille ei todellakaan voinut puhua yhtä vaivattomasti. Esimerkiksi Winnielle avautuminen olisi sula mahdottomuus, koska hän ei todennäköisesti reagoisi toivotulla tavalla. Tai osaisi sanoa niitä oikeita sanoja, joilla olo paranee. Onniksi tämä ei kuitenkaan haittaa Jimin ja Winnien välistä ystävyyssuhdetta, sillä he voivat tehdä yhdessä kaikkea muuta. Kuten vaikkapa juoda överikännit!

"Oho, vai minusta puuskupuh? Hmm.. tai sitten sinä voisit olla rohkelikko! Viihtyisit varmasti rohkelikkotornissa", Jimin äänensävystä ja virnistyksestä kuulsi vitsailu, mutta hänkin silti todella toivoi, että he olisivat samassa tuvassa. Oleskeluhuoneen sohvalla olisi kivaa ja vaivatonta viettää aikaa yhdessä. Tietysti aina voi mennä yhteiseen oleskeluhuoneeseen, mutta se ei ollut sama asia kuin oman tuvan oleskeluhuone. Mutta silti, että ihan puuskupuhiksi! Jim oli varma, ettei sopisi yhtään puuskujen tupaan. Hän oli ehkä toisinaan ihan kiltti ja mukava useimmille ihmisille, mutta ei silti omasta mielestään ihan puuskupuh tasoa. "Ehkä voisimme kysyä rehtori Chinolta voisiko toinen meistä vaihtaa tupaa? Ensin täytyy vain päättää kumpi juotuu muuttamaan", poika jatkaa edelleen virnistellen.