Tylypahka AM

Luihuisen viidesluokkalaisten poikien makuusali oli hämärä ja autio, koska oli iltapäivä. Päivällisaika oli juuri päättymässä. Atlas makasi pylvässängyssään mahallaan ja nojasi leukaansa tyynyyn. Hänen mahansa kurisi, mutta siitä selviäisi myöhemmällä visiitillä keittiössä. Kotitontut varmaan heltyisivät antamaan hänelle jotakin päivälliseltä jäänyttä evästä, jos hän näyttäisi riittävän säälittävältä. Ja Atlas ei epäillyt säälittävyyttään hetkeäkään, koska oli pikapuoliin niin säälittävä, ettei edes sietänyt sitä itse.

Atlas tiesi hyvin, että suurin osa makuusalin luokkakavereista oli pian palaamassa Suuresta Salista päivälliseltä. Se ei ollut ongelma, koska luihuiset eivät palaisi makuusaliin, vaan jäisivät norkoilemaan oleskeluhuoneeseen. Muutenkin Atlaksen luokkakaverit kiinnittivät poikaan melko vähän huomiota, koska Atlasta ei missään tapauksessa voinut väittää ulospäin suuntautuneeksi. Silti... hänkin halusi mennä oleskeluhuoneeseen kuulemaan juoruja ja nauramaan kehnoille vitseille. Ihan niin kuin ennen. Oleskeluhuoneessa olisivat varmasti myös Anthony ja... Hestia.
Atlas hautasi kasvonsa tyynyyn.

Jos vaihtoehdot olivat makuusalissa yksin murjottaminen ja julkiset itkunpuuskat, Atlas valitsi mieluummin makuusalin ja murjottamisen. Hän oli viimeiset viikot välttänyt kaikkia tiloja, joissa oli paljon ihmisiä. Lintsannut tunneilta, käynyt syömässä keittiössä, hautautunut VIP-kokeisiin vaadittaviin kirjoihin. Todellisuuspako oli auttanut siihen, ettei Atlas ollut tehnyt itsestään julkisesti naurettavaa, mutta sydänsuruihin siitä ei ollut apua. Hänen olonsa tuntui edelleen siltä, kuin hänet olisi heitetty kylmään veteen, joka vei ilmat keuhkoista. Ainoa vain, että hän ei päässyt pinnalle, vaan vajosi tunteeseen syvemmälle.

Atlas tiesi, että hänen pitäisi ryhdistäytyä pian, mutta.... ei ihan vielä. Viikkojen poissaolojen selittäminen ei kuulostanut järin houkuttelevalta. Professori Caine ei varmasti nielisi tekosyistä ainuttakaan. Kun Atlas keskittyi kehittelemään itselleen parempia tekosyitä kuolettavista sairauksista, hän kuuli ääntä ovelta. Kaikkien odotusten vastaisesti joku tuli makuusaliin. Varmaan hakemaan jotain, Atlas ajatteli. Poika nosti päänsä tyynyltä ja kääntyi katsomaan ovelle.

((Tänne siis odottelen Atlaksen makuusalitoveria Shiniä!))

Shin käveli hiljaa kädet taskussa makuusalia päin. Hän oli saapunut Tylypahkaan äskettäin ja hänet käskettiinkin heti tutkimaan paikkoja, sillä hän aloittaisi tunnit niin pian, kuin olisi mahdollista. Poika ei tiennyt miksi oli päässyt tänne, mutta täällä varmasti menisi aika hyödyksi, ei sillä että hänellä olisi tylsää, vaan pojan mielestä elämä alkaa tympiä jossain vaiheessa, kun on elänyt tarpeeksi kauan samaa arkea.

Shin pysähtyi makuusalin oven eteen ja avasi sen. Hän astui sisälle ja sulki oven perässään. Heti sisälle astuttua pojan katse osui toiseen poikaan, joka makasi sängyllä ja näytti masentuneelta. Hänen huomaama poika näytti huomanneen hänet myös. Shin jatkoi pojan tuijottamista tumman vihreillä silmillään hiljaisuuden vallitessa.

Atlas katseli ovensuussa seisovaa pitkää poikaa hämillään. Hän ei yhtään muistanut, että hänen makuusalissaan olisi ollut ketään tuolta näyttävää. Atlas kurtisti kulmiaan ja yritti miettiä, oliko vain elämänsä myllerryksessä unohtanut makuusalitovereidensa naamat. Ei, ei se ollut mahdollista. Atlas, joka normaalisti tiesi lähes kaikki koulun ja vähintään oman tupansa jäsenet nimiltä ja kasvoilta, ei unohtaisi poikaa, joka seisoi makuusalin ovella. Pituus ja pulisongit takasivat sen, ettei poika olisi ihan helposti unohdettava ilmestys.

Atlas kohottautui sängyllään istumaan, kun poika jatkoi tuijottamista. Se oli vähän kiusallista. Ei kai Atlas nyt niin oudolta näyttänyt..? Ehkä hänen naamaansa oli painunut joku tyynyn ryppy, jolle toinen mielessään nauroi? Atlas pyyhkäisi poskeaan, suoristi hiuksiaan ja katsoi poikaa takaisin. Poika ei näyttänyt mitenkään erityisesti nielevän naurua, tai ainakin hänellä oli hyvä pokka.

"Öh", Atlas aloitti, koska hiljaisuus ja pojan vihreiden silmien tapitus alkoi käydä vaivaannuttavaksi. "Hei...?"
Atlas vaikeni. Mitä hän ylipäätään voisi sanoa? Oli vähän töykeää kysyä, kuka poika oli, koska jos poika oli hänen tupatoverinsa - mitä Atlas suuresti epäili - oli töykeää kysyä nimeä, kun se pitäisi tietää. Ehkä poika oli jonkun tupatoverin kaveri.
"Tulitko hakemaan jotain?" Atlas kysyi rikkoakseen kiusallisen hiljaisuuden.

Shin katseli hiljaa, kun sängyllä istuva poika yritti muistella jotain. Hänen vihreät silmät laittoi muistiin jokaisen liikkeen minkä poika teki. Shin oli uppoutunut omiin ajatuksiinsa eikä havahtunut, kun poika yritti aloittaa ensimmäisen kerran keskustelua.

"Tulitko hakemaan jotain?" Shin havahtui vihdoinkin ja irroitti katseensa pojasta, mutta hänen kylmät silmänsä palasivat poikaan takaisin parin sydämen lyönnin kuluttua. "Hn"
Hän vastasi pojalle töykeästi, Shintä ei huvittanut vastata hänen mielestään tyhjän päiväiseen kysymykseen, kun hänellä itsellään oli mielestään parempaa tekemistä, kuin vastailla kysymyksiin päivät pitkät.

"Mikäs paikka tämä on? Makuusaliko?" Shin kysyi, yrittäen saada vastauksen omaan kysymykseensä, mutta tajusi miten hölmöltä oma kysymyksensä kuulosti ja melkein ärähti turhautuneena.

Jos Atlas ei olisi tuntenut oloaan niin hämmentyneeksi, hän olisi varmaankin huomannut yllättävän tilanteen koomisuuden. Makuusaliin saapunut poika vastasi hänen kysymykseensä ynähdyksellä, joka ei ollut kyllä eikä ei - ja Atlas olisi voinut hyppiä tasajalkaa turhautumisesta, jos hänellä vain olisi ollut pokkaa. Millä logiikalla kaikki outolinnut tulivat aina juttelemaan hänelle? Hänellä oli ihan tarpeeksi murheita ilmankin tätä outoa tyyppiä, joka ei edes vastannut esitettyyn kysymykseen.

Kun poika kysyi, oliko paikka makuusali, Atlas tuijotti tätä epäuskoisena.
"Öö, joo. Täällä on paljon sänkyjä, joten kai tämä on makuusali", Atlas vastasi. "Tai siis, totta kai tämä on makuusali. Viidesluokkalaisten makuusali. Etsitkö jonkun muun luokan nukkumatiloja?"
Atlas oli edelleenkin vakaasti sitä mieltä, että poika oli vain erehtynyt paikasta. Tai ehkä tämä kärsi muistinmenetyksestä, kun ei muistanut, miltä makuusalit näyttivät.

Shin näki selvästi pojan epäuskoisen tuijotuksen. Se oli selvää nyt, poika varmasti ajatteli hänen olevan idiootti. Shin huokaisi turhautuneena ja sulki silmänsä, hän kuuli pojan kysyvän uuden kysymyksen liittyen makuuhuone kysymykseensä.

"Hn, en etsi. Kysyin vain etten erehdy paikoista ja sotke niitä keskenään, kun nyt minut käskettiin suit sait tutkimaan koulua" Hän valehteli tai no ei se nyt sentään ollut kokonaan valhetta, puoliksi vain. Vihdoinkin Shin avasi tumman vihreät silmänsä, tuijottaen poikaa taas kylmästi. Shintä suoraan sanottuna ärsytti, hän ei ollut pitkään aikaan ollut näin nolossa tilanteessa.

"No entä sinä? Oletko sitten itse eksynyt tänne vai muutenko vaan makoilet täällä, kuin teinityttö joka haluaa kauneus unensa?" Hän tuhahti pojalle, jonka katse ei ollut lähtenyt muualle vieläkään sen idioottimaisen makuuhuone kysymyksen jälkeen.

"Ai, olet uusi vai?" Atlas kysyi. Jos kerran poika oli käsketty tutkimaan koulua, hänen täytyi olla uusi. Se selitti myös sen, miksei Atlas tuntenut poikaa.
Atlas yritti parhaansa mukaan olla huomioimatta pojan kylmää tuijotusta. Hän oli jollain ihmeen ilveellä onnistunut ärsyttämään tätä. Atlas oli aikeissa olla mieliksi pojalle ja kysyä tämän nimeä niin ystävällisesti kuin kykeni. Hän ehti juuri avata suunsa, kun poika päästi ilmoille seuraavan kysymyksensä siitä, miksi Atlas oli makuusalissa.

"Vai muutenko vaan makoilet täällä, kuin teinityttö joka haluaa kauneusunensa?"

Atlas tunsi ärtymyksen - tai nolostuksen - punan nousevan kasvoilleen. Mikä tapa tuo oli tervehtiä uutta koulukaveria? Atlas harvoin haastoi riitaa, mutta jos häntä provosoitiin suoraan, osasi hänkin olla inhottava. Varsinkin, kun Atlas ei ollut kaikkein parhaimmalla päällä alun alkaenkaan.
"No jos haluat tietää, minä sattumoisin asun täällä", Atlas vastasi niin epäystävällisesti kuin osasi. Äänestä kuulsi loukkaantuminen.
Atlas nousi uhmakkaasti seisomaan ja katui heti, että oli tehnyt sen. Paikalle saapunut poika oli yli 20 senttiä häntä pidempi. Pituusero vielä entisestään korostui, kun Atlaskin nousi seisomaan.

"Ehkä... ehkä sinun pitäisi mennä etsimään omaa makuusaliasi", Atlas ehdotti. Hän yritti kovasti olla välittämättä siitä, että haastoi riitaa itseään huomattavasti isokokoisemman oppilaan kanssa. "Voin opastaa sinut sinne. Millä luokalla olet?"
Atlas paloi halusta saattaa pojan johonkin muuhun makuusaliin, jotta pääsisi eroon tästä. Poika oli varmaankin kuudes- tai seitsemäsluokkalainen, joten hän saisi ehkä tyrkättyä uuden oppilaan Anthonyn riesaksi.

Shin käänsi katseensa pois pojasta, kun näki selvästi tämän ärtymyksen nousevan. Näytti siltä, että hän oli "vahingossa" suututtanut, ehkä tulevan tupatoverinsa, että makuusalitoverinsa.
Hän tunsi kuinka jokin poltteli sydäntään, ei tämä voinut olla myötätuntoa tuntematonta poikaa kohtaan, eihän? Olihan hän ollut ilkeä ja räväyttänyt pojalle lauseen päin naamaa, joka olisi pitänyt olla sanomatta, mutta mitä hän omalle luonteelleen voisi? Hän melkein nauroi itselleen, kuinka avuton hänestä oli tullutkaan. Ennen hän vain painaisi eteenpäin välittämättä pojan tunteista, mutta nyt hän tuntee jopa myötätuntoa aivan tuntemattomia kohtaan, mikä hänelle oli tullut?! Ehkä uusi paikka aiheuttaa koko tunteen tuntemisen? Ja jos se aiheuttaakin koko tunteen tuntemisen, niin Shin toivoi, että tunne katoaisi yhtä nopeasti, kuin oli tullutkin.

Kun Shin palasi vihdoin todellisuuten ajatuksistaan hän kuuli, kun poika selitti miksi hän on täällä, tai no ei selittänyt vaan sanoi suoraan ja nousi uhmakkaasti seisomaan lauseensa jälkeen.
Shinin kylmä katse osui taas poikaan. Hän tarkasteli poikaa tumman vihreillä silmillään vielä hetken, mutta käänsi taas katseensa muualle, kun tämä ehdotti auttavansa häntä löytämään oman makuusalinsa. Hän ei mieluusti olisi halunnut ottaa pojan apua vastaan, mutta mitä nopeammin tilanne saataisiin hallintaan, sen parempi.

"Hn. Olen viidennellä luokalla." Tumman ruskea hiuksinen poika vastasi. Hän käänsi kylmän katseensa takaisin itseään selvästi paljon pienempään poikaan. Shin ei näköjään vieläkään tajunnut, että hän on tuijottanut toista jo aivan liian monta kertaa ja aivan liian kauan.

Poika vastasi olevansa viidennellä luokalla, ja Atlaksen naama venähti. Poika oli näyttänyt vanhemmalta, joten Atlas oli toivonut tämän olevan kuudennella tai seitsemännellä luokalla.
Viides luokka tarkoitti sitä, että, he olivat samalla luokalla - ja jakoivat totta kai myös saman makuusalin.

Atlas pysytteli hetken hiljaa, mutta tunsi sitten vastustamatonta tarvetta puhua edes jotain. Hiljaisuus oli todella vaivaannuttavaa, kun toinen poika tuijotti häntä. Atlas vältti kohtaamasta katsetta ja katsoi vähän pojan ohi.
"Minäkin.. olen viidennellä", Atlas totesi valjusti, kun ei enää kestänyt tuijotusta. "Ja... olet varmaan oikeassa paikassa, koska tämä on viitosluokkalaisten makuusali."

Atlas sipaisi osan valkoisista etuhiuksistaan pois silmiltä ja katsahti ympärilleen makuusalissa. Heillä oli parikin tyhjää sänkyä, joten uusi poika varmaan voisi majoittua johonkin niistä.
"Tuo sänky on ainakin vapaana, jos haluat päättää nukkumapaikkasi", Atlas totesi ja osoitti sänkyä huoneen toisella laidalla. Makuusalissa reunimmaiset sängyt olivat yleensä vapaana, koska kukaan ei halunnut nukkua syrjässä, paitsi Atlas itse. Ja sattumoisin myös Atlaksen pylvässängyn viereinen sänky oli vapaana. Siinä oli nukkunut vielä edellisenä vuonna Atlaksen paras kaveri Samuel, joka oli lukuvuoden alussa muuttanut Etelä-Afrikkaan.

Atlas mietti, kannattaisiko kertoa uudelle pojalle, että sänky oli tyhjä. Toisaalta, poika saisi tietää joka tapauksessa ja luultavasti poika valitsisi kauemman sängyn. Oli sanomattakin selvää, että uusi oppilas ei ollut luonteeltaan järin sosiaalinen.
"Tämä sänky on myös vapaana", Atlas totesi lopulta ja osoitti pylvässänkyä omansa vieressä. "Saat valita, kumman otat.... Jätitkö tavarasi oleskeluhuoneeseen?"

Shin näki pojan naaman venähtävän, kun hän sanoi olevansa viidennellä luokalla. Hän oli varmaan taas hankkinut uuden vihaajan itselleen, jopa ihan ensimmäisenä päivänään. Hän kuuli pojan sanovan itsekin olevan viidennellä luokalla. Nyt hänen varmasti pitäisi korjata tämä, ei hän kestäisi tälläistä syyllisyyden tunnetta jok' ikinen päivä.

Hiljaisuus laskeutui taas, molemmat odottivat, että toinen heistä rikkoisi hiljaisuuden. Shin ei siitä välittänyt enää, sillä hänellä oli paljon ajateltavaa sillä hetkellä. Hän kuuli sivukorvalla pojan sanovan, että hän saisi valita oman nukkumapaikkansa. Poika osoitti kaukana olevaa sänkyä, eli kaikista reunimmaista ja sitten lähellään olevaa sänkyä. Hän ei halunnut vielä valita sänkyään, vaan halusi tarkistaa, että hänen tavaransa olivat turvassa. Mutta valitettavasti kaikki ei voi aina mennä niin kuin haluaisi, joten hänen oli pakko päättää oma sänkynsä heti.

"Jätin, haen ne kohta." Shin yritti vältellä sängyn valitsemista niin pitkään, kuin olisi mahdollista. Nyt olisi varmaan aika pyytää anteeksi pojalta, jos hän ei halua vihamiestä heti ensimmäisenä päivänään. Tämä koulu on jo saanut hänet tuntemaan oudon tunteen sydämessään ja nyt se jo saa hänet pyytämään anteeksi. Hänessä oli pakko olla jotain vialla. Tai pienempi poika vain muistuttaa liikaa hänen iso veljeään... Ei. Se ei voi olla syy tähän.

Hän nosti kätensä hitaasti niskansa taa, samalla osuen tumman ruskeisiin hiuksiinsa. Shin tunsi kuinka sanat takertuivat kurkkuun. Hän ei ollut sanonut niitä kahta sanaa moneen vuoteen, ja nyt olisi aika sanoa ne uudelleen.
"O-Olen pa-pahoillani." Hän änkytti ja käänsi päänsä pois päin pojasta. "Siitä ilkeästä kommentista, jonka sanoin aikaisemmin." Shin yritti pitää itsensä kasassa, vaikka kuinka nolottava tilanne oli hänelle itselleen. Hänellä oli käsi onneksi niskallaan, koska muuten poika olisi nähnyt kuinka punainen hän oikeasti oli.

(Anteeksi, kirjoitus on vähän huonoa. Aivot on narikassa vielä :'D)