Tylypahka AM

Rauhallinen astioiden kilinä sekoittui hiljaiseen rupatteluun, ja ilmassa leijui herkullinen paistetun villisian tuoksu. Kullattujen kattokruunujen alla ruokailevat velhot ja noidat olivat pukeutuneet hillityn tyylikkäästi, ja yllättävän monella oli edessään pullollinen kallista viiniä, vaikka oli vasta keskipäivä. Syyspäivän aurinko paistoi suurista kaari-ikkunoista sisään ja sen takaa näkyi hiljainen Tylyahon kadunpätkä.

Ennen lounasaikaa Tylyahon kauimmaisella reunalla sijaitseva ravintola Kultainen Yksisarvinen oli hiljainen paikka, eikä mikään paljastanut päivän olevan juuri oppilaiden Tylyaho-päivä. Oppilaiden suosimat ostoskadut olivat kauempana, ja oppilaat viihtyivät ennemmin Kolmen Luudanvarren lämpimässä hämyssä kuin Kultaisen Yksisarvisen hillityn prameassa ruokasalissa.

Paikka oli täydellinen oppilaille, jotka halusivat välttää tuttujen katseita, mutta joilla oli varaa maksaa hieman ylimääräistä.

Ciarán seisoi keittiön ovella ja jutteli vaimeasti tummahiuksisen, noin kolmikymppisen tarjoilijan kanssa. Oven takana keittiön puolella tunnelma ei ollut ihan niin rauhallinen kuin ruokasalissa. Kokit hääräsivät kiireesti lounaan valmistamisessa, ja likaiset astiat lensivät ruokasalin puolelta tiskiin keittiöön. Velhokeittiössä vaati ketteryyttä väistää kaikki leijuntaloitsulla kuljetettavat välineet - varsinkin veitset.

Tummahiuksinen tarjoilija väisti pinon lautasia tyynesti kuin se olisi ollut vain korvan juuressa surissut kärpänen. Mies suoristi rusettiaan ja näytti vähän kiusaantuneelta.
"Pahoittelen, mutta pyyntönne on hieman erikoinen", mies totesi. Hän oli ravintolan toiminnasta vastaava vuoropäällikkö, joka vaikutti nihkeältä tekemään mitään epäilyttävältä kuulostavaa.
"Tiedän, että pyyntöni on vähän outo, mutta asia on minulle tärkeä", Ciarán vastasi, asiallisesti hänkin. Hän tavoitteli äänessään vuosia sitten oppimaansa intialaista aksenttia, muttei ollut vielä oppinut siinä yhtä hyväksi kuin ystävänsä Eames O'Sullivan.
Intialainen aksentti ei ollut käytössä huvin vuoksi, vaan se kävi yksiin Ciaránin ulkomuodon kanssa. Äkkiseltään lennon ja huispauksen opettajaa ei olisi voinut tunnistaa samaksi ihmiseksi, sillä nuorukainen oli nähnyt sinä aamuna melko paljon vaivaa asukokonaisuuteensa. Hänellä oli päällään kermanvaalea, kiemuraisin kuvioin kirjottu intialainen kaapu ja päässään punainen, itämainen huivi turbaaniksi kiedottuna. Hopeisten korvarenkaiden sijasta Ciaránin korvasta roikkui kultainen ketju, sekin intialaista alkuperää.
Vaatteensa Ciarán oli pihistänyt isänsä Intian-reissun tuliaisista, sillä Eoin O'Dwyer oli hiljattain käynyt juttukeikalla Kansainvälisen Velholiiton huippukokouksessa Delhissä.
Vaatetuksen lisäksi Ciarán oli muuttanut muutakin ulkonäköään hieman - mustien pitkien hiusten sijaan hänen kasvojaan kehystivät tällä kertaa hieman kiharat mustat hiukset, ja iho oli päivettyneen tumma. Ciaránin silmät olivat vihreän sijasta ruskeat, mutta tarkasti katsomalla valeasun läpi näki kasvojen muodon, terävän nenän ja ruumiinrakenteen pysyneen samoina. Niitä Ciarán ei pystynyt muuttamaan muodonmuutoksilla, koska ihmismuodonmuutokset rajoittuivat hänen kyvyillään toistaiseksi vain kolmeen yhtäaikaiseen muutokseen.

"Olisin erittäin kiitollinen, jos pystyisitte vain johdattamaan heidät viereiseen pöytään ilman, että he tietävät siitä", Ciarán taivutteli tarjoilijaa hiljaisella äänellä. "Sen ei pitäisi olla suuri vaiva, ja tietysti palkitsen teidät vaivannäöstänne avokätisesti." Ciarán livautti kaapunsa hihasta pussin, jota hän raotti ja paljasti sieltä joitakin kullanhohtoisia kaljuunoita.

Tarjoilija epäröi selvästi.

"Hyvä on, mutta vain pöytään johdattaminen", mies vastasi vilkaisten vähän ahnaasti Ciaránin paljastamaan pussukkaan. "Emme valitettavasti voi järjestää sen enempää, sillä on väärin rajoittaa asiakkaidemme valinnanvaraa."
"Kiitos, se riittää loistavasti", Ciarán hymyili aurinkoisesti. "En tietenkään voi vaatiakaan enempää kunniakkaalta ravintolalta, joka haluaa tarjota asiakkailleen vain parasta."
Mutta tanssisit vaikka ripaskaa pöydällä, jos tarjoaisin riittävästi kaljuunoita, Ciarán ajatteli, muttei antanut sen näkyä kasvoiltaan.

Kaljuunapussin vaihdettua omistajaa ravintolavastaava opasti Ciaránin muista ruokailijoista syrjäisään pöytään. Ciarán istahti nurkkapöytään ja tilasi aterian lasillisella punaviiniä. Tarjoilija toi viinin pöytään ja lähti viemään tilausta keittiölle. Ciarán virnisti. Hän oli tiennyt ravintolavastaavan etukäteen ja oli kyllä kuullut, että tälle kelpasi raha. Aika oli silti mennyt tiukille vastaavan jähmeyden vuoksi, ja kello oli pian niin paljon, että Ciarán tiesi odottamiensa ihmisten saapuvan.

Jos mitään odottamatonta ei sattuisi, Anthony ja Darian ilmestyisivät pian viereiseen pöytään.

((Anteeksi pituus, innostuin kuvailemaan. Daru ja Tony tänne siis!))

Darian astui ulos asunnostaan aurinkoiseen syysilmaan pukeutuneena tyylikkääseen laivastonsiniseen bleiseriin ja mustiin, oman mallistonsa housuihin. Laskeuduttuaan portaat alas kadulle hän päätti kuitenkin ettei vaaleanpunainen kauluspaita ollutkaan täydellinen valinta tänään, ja palasi takaisin sisälle valikoimaan uutta paitaa. Darianin vaatekaapista löytyi lukuisia eri sävyisiä ja tyylisiä kauluspaitoja. Niitä oli jopa niin paljon, että yleensä hänen täytyi käyttää kutsuloitsua löytääkseen jonkin tietyn paidan. Tosin vaatteiden kutsuminen loitsulla aiheutti usein sen, että koko vaatekaappi näytti siltä, kuin siellä olisi riehunut pyörremyrsky.

Tovin pohtimisen jälkeen Darian päätyi hennon vaaleansiniseen kauluspaitaan. Hän toivoi, että Anthonykin olisi uhrannut edes muutaman ajatuksen miettiäkseen asuvalintaansa. Vaikka toisaalta kyseessä oli Tylyaho, josta tyylikkäästi pukeutuneita ihmisiä sai etsiä kissojen ja haiskujen kanssa. Darian vilkaisi peiliin vielä kerran ja poistui sitten asunnostaan.

Darian ilmiintyi Tylyahon laidalle, aivan Kultaisen Yksisarvisen viereen. Ravintola ei näyttänyt kovinkaan täydeltä, mikä sopi miehelle paremmin kuin hyvin. Hän ei mielellään tulisi nähdyksi Anthonyn seurassa, varsinkaan, kun puhtaasti ammatillisen tapaamisen ravintolalounaan merkeissä saattoi ymmärtää vahingossa hyvin väärin. Eihän Darian olisi muuten käyttänyt vapaa-aikaansa saapuakseen lounaalle Tylyahoon - vieläpä jonkun sellaisen, kuin Anthonyn kanssa - mutta Darian oli kuullut, että Anthonylla sattui olemaan vaikeuksia pitää huispausjoukkuettaan kasassa. Darian ei ollut lainkaan yllättynyt kuullessaan, että juuri hänen apuaan tarvittiin, olihan hän mahdollisesti jopa paras kapteeni, joka Luihuisia oli koskaan johtanut. Ja olihan Darian edeltävänä lukuvuonna huispausharjoituksia seuratessaan huomannut, että Anthonylla oli vakavia ongelmia saada auktoriteettinsä kuuluviin.

Darian vilkaisi ympärilleen. Anthonya ei vielä näkynyt, joten hän odottaisi poikaa ravintolan edessä.

Anthony suuntasi nopein askelin kohti Tylyahoa. Koululta kylään johtava polku oli peittynyt keltaisiin, punaisiin ja oransseihin lehtiin, jotka kahisivat hänen jokaisella askeleellaan. Hänellä oli jalassaan vaalenruskeat, tyylikkäät ja sirot nilkkurit, joissa oli pieni korko. Hän oli lainannut ne eräältä oman luokka-asteensa puuskupuhtytöltä, joka oli yleensäkin hänen luottohenkilönsä tällaisissa asioissa. Tyttö ei kysellyt turhia kysymyksiä, kunhan hän vastapalvelukseksi auttoi tätä läksyissä. Ja tällä oli hyvä vaatemakukin. Selvästi myös kallis.

Anthony kiristi hiukan tahtiaan, sillä hänen piti kiriä kiinni aikaa, jonka hän oli hukannut aamulla valitessaan vaatteita. Toki hän oli suunnitellut asua jo päivätolkulla – itse asiassa tasan siitä asti, kun hän oli saanut tämän tapaamisen sovittua – mutta se ei ollut tehnyt valinnasta kuitenkaan yhtään sen helpompaa. Etenkin, kun hän lopulta illalla oli päätynyt suoriin, mustiin housuihin ja pikkutakkiin, mutta aamulla hänellä ei enää ollutkaan yhtään sellainen olo. Tämä ei ollut varsinaisesti ensimmäinen kerta, kun hän oli katsellut peilistä kuvajaistaan ja halunnut vain lyödä koko lasin nyrkillä rikki, koska kaikki oli niin… väärää. Kaiken tavallisen ongelman lisäksi tänään ongelmana oli tietysti myös se, ettei hän halunnut mokata tätä laittamalla päälleen jotain tyhmää. Edellisenä päivänä hän oli vain toivonut, että voisi laittaa päälleen huispauskaavun, koska se oli melko sukupuoleton ja virallinen ja muutenkin aiheeseen liittyvä… mutta tietysti täysin sopimaton huispauskentän ulkopuolella. Hänellehän olisivat Darianin lisäksi nauraneet ihan kaikki muutkin. Jopa se Kolmen Luudanvarren lähellä asuvat vanha, luiseva noita, joka pukeutui juuttisäkkiin kesät talvet.

Koulupuku ei ollut tullut kysymykseen, koska oli kuitenkin vapaapäivä eikä hän tahtonut, että Darian näkisi hänet vain pienenä koulutyttönä. Tai poikana. Ylipäätään hän ei ollut halunnut korostaa heidän ikäeroaan, vaikkei se oikeasti ollut edes kovin suuri. Eihän heillä ollut ikäeroa kuin nelisen vuotta. Joskin sekin oli Anthonysta liian monta vuotta. Mutta toisaalta jos koulupuku oli liian… koulupuku, niin hän ei kuitenkaan myöskään ollut tahtonut pukeutua liian hienosti, jotta Darian ei kuvittelisi, että hän kuvitteli tapaamista treffeiksi – mitä hän tietysti salaa kuvitteli, mutta Darian ei saisi tietää sitä. Ei, hänen piti näyttää siltä, että hän oli vain menossa puhumaan huispausjoukkueen johtamisesta ja pelistrategioista entisen kapteenin kanssa. Piti olla jotain ravintolan tasoon sopivaa, mutta samalla… ei mitään sellaista, mikä huutaisi, että hän oli miettinyt asuaan viikkotolkulla. Tai itse asiassa kauemminkin ottaen huomioon, että hän oli jo vuosia miettinyt, mitä laittaisi päälleen, jos pääsisi joskus Darianin kanssa treffeille. Harmi tosin, ettei se miettiminen selvästi ollut auttanut mitään.

Kaiken päänsisäisen sodan ja vaatteiden vaihtamisen jälkeen hän oli saanut lopulta päälleen valkoisen kauluspaidan, mustan bleiserin sekä hienoimman, ruskean syksyisen A-linjaisen hameensa, joka oli juuri sopivan pituinen eli ylettyi hieman polvien yläpuolelle. Kauluspaidan kauluksen alle hän oli vielä solminut hameen sävyyn sopivan siron huivin löyhälle rusetille. Hän oli itse lopulta ollut kohtalaisen tyytyväinen asuunsa, mutta oli tietysti vaikea sanoa, mitä mieltä Darian siitä olisi. Hän ei ollut pitkään aikaan pukeutunut edes muihin hameisiin kuin koulupuvun hameeseen, joten tunne oli hieman outo. Mutta hän oli päättänyt pistää nyt peliin kaikkensa. Syteen tai saveen.

Kaiken sen vekslaamisen seurauksena hänellä kuitenkin oli nyt kiire, mikä oli suorastaan surkuhupaisaa, sillä hänhän ei ikinä ollut myöhässä mistään. Anthony suuntasi ripeästi kohti ravintola Kultaista Yksisarvista vältellen Tylyahon pääkatua, joka epäilemättä oli täynnä koulun oppilaita. Viimeisen kadunkulman kohdalla hän vilkaisi kelloaan. Tasan. Se oli myöhemmin kuin hän olisi halunnut, mutta ei varsinaisesti myöhässä. Hän pysähtyi hetkeksi vetämään syvään henkeä ja varmisti vielä kädellään, että hiuksiin kiinnitetty ruskeasävyinen rusetti oli vielä suorassa ennen kuin astui kadulle, jolle päin ravintolan sisäänkäynti sijaitsi. Darian seisoi jo ravintolan edessä ja näytti siltä kuin ei olisi ollenkaan kuulunut siihen tyylikkäine vaatteineen ja upean vaaleine hiuksineen. Yleinen tyylikkyyden taso Tylyahossa tuntui kuitenkin olevan melko alhainen, kun suurin osa kylän asukkaista oli jo selvästi keski-iän ylittäneitä ja toisaalta toiseksi suurimman ryhmän muodostivat Tylypahkasta vierailemassa olevat oppilaat.

”Hei”, Anthony sai lopulta vaivoin tervehdittyä Dariania ja oli aikeissa lisätä vielä anteeksipyynnön myöhästymisestään, mutta tuli sitten kuitenkin toisiin ajatuksiin, sillä ei itse halunnut leimata alle minuutin myöhästymistä oikeaksi myöhästymiseksi.

”Ethän odottanut kauaa?” hän kysyi varovasti, kuulostaen ehkä lievästi sanottuna hermostuneelta ja katsellen jonnekin Darianin ohi, koska ei uskaltanut katsoa suoraan päinkään. Hänestä tuntui siltä kuin hän olisi ollut jossakin tuomariston edessä arvioitavana. Hänestä tuntui jopa pahemmalta kuin V.I.P.-kokeissa. Mitä jos Darian vain vilkaisisi häntä ja lähtisi lätkimään? Mitä jos hänen olisi kuitenkin pitänyt laittaa hameen sijaan housut? Hän melkein tahtoi juosta samantien takaisin koululle

Anthonyn saapui paikalle aika tarkasti sovittuun aikaan, joten Darianin ei tarvinnut juurikaan odotella. Kuullessaan tervehdyksen hän kääntyi katsomaan Anthonya, ja pojan naamalla käväisi aavistuksen yllättynyt ilme. Vaikka Darian oli arvellutkin, ettei toinen pukeutuisi koulupukuun, oli hän pelännyt pahinta. Anthony oli kuitenkin pukeutunut jopa Darianin mittapuulla kohtalaisen tyylikkäästi, joskaan hän ei ollut vieläkään tottunut siihen, että Anthony viihtyi mieluummin hameessa kuin housuissa. Darian siirsi katseensa alas jalkoihin ja hämmentyi vielä enemmän. Anthonylla oli jalassaan Aurelio Luànon nahkanilkkurit. Viime vuoden mallia tosin, mutta silti tyylikkäät. Mahtoivatko ne olla pojan omat?

"Saavuin juuri itsekin", Darian totesi laiskalla äänellä. "Tyylikkäät Aurelio Luànot. Tämän vuoden mallisto esitteli niistä tosin hieman uudistetun version, kannattaa tutustua."
Sen enempää Darian ei halunnut toisen asuvalintaa kommentoida, sillä ei oikeastaan keksinyt siitä juurikaan moitittavaa. Toki laatuun olisi voinut panostaa, mutta kaikki eivät olleet tietenkään yhtä rikkaita kuin Darian itse. Toisaalta oli varmaan ihan viisastakin pysyä hiljaa, sillä eihän hän tietenkään mitään riitaa halunnut aiheuttaa, sehän vain herättäisi huomiota. Huomio ei tänään olisi missään nimessä positiivinen asia.

"Mennään", vaaleaverikkö ilmoitti Anthonylle ja avasi tälle automaattisesti ravintolan oven. Heti sen tehtyään Darian läimäisi itseään mielessään ja kiroili äänettömästi. Anthonyn tyttömäinen pukeutuminen hämäsi häntä luulemaan olevansa liikkeellä naisen kanssa, jolloin Darian oli tietenkin tottunut avaamaan ovia ja auttamaan takkien kanssa. Mutta Anthonyhan oli poika, eikä Darian ollut tämän kanssa treffeillä, kuten Anthony saattaisi tämän jälkeen alkaa kuvittelemaan. Ehkäpä Darianin pitäisi loppuajasta käyttäytyä töykeämmin tasoittaakseen epänormaalin mukavaa käytöstään.

Ravintola näytti sisältä ihan kelvolliselta. Darian oli tietenkin ruokaillut paljon tyylikkäämmissä paikoissa, mutta ottaen huomioon Tylyahon muut kuppilat, Kultainen Yksisarvinen oli todella upea. Darian vilkuili tyytymättömänä ympärilleen: missä ihmeessä tarjoilija oikein viipyi? Samassa tarjoilija saapuikin jo heidän eteensä, ehdottaen heille vapaata pöytää ravintolan hieman syrjäisemmässä nurkassa. Darian käänsi katseensa tarjoilijan osoittamaan suuntaan, jossa istui lähistöllä ainoastaan intialaiselta näyttävä mies. Hiljaisempi paikka kävi Darianille ainakin hyvin, vaikka normaalisti hän olisi vaatinut saada paremman pöydän. Ikkunapaikalta joku olisi kuitenkin voinut huomata heidät, ja syrjässä heihin ei todennäköisemmin kiinnitettäisi huomiota.

Kysymättä Anthonylta mielipidettä tai ylipäätään odottamatta poikaa Darian seurasi tarjoilijaa ja istui pöytään.
"Otamme pöytään pullon parasta punaviiniänne. Vai haluatko ennemmin valkoviiniä?" Darian siirtää katseensa viimein Anthonyyn.

Anthony tunsi sydämensä hieman kevenevän Darianin vastatessa saapuneensa juuri itsekin. Olisi ollut kamalaa, jos hän olisi odotuttanut tätä pitkään. Jopa silti, vaikkei hän itse ollutkaan varsinaisesti myöhässä. Vielä enemmän hän kuitenkin ilahtui siitä, kun Darian kehui hänen kenkiään. Hänen kasvoilleen levisi pieni hymy, jota oli vaikea piilottaa. Hänkin piti kengistä, vaikka ne eivät olleetkaan hänen. Hän ei tietenkään mainitsisi Darianille, etteivät ne olleet hänen. Ettei hänellä olisi varaa sellaisiin ilman kuukausien säästämistä. Hän oli itse asiassa yrittänyt viime kesänä saada jotain töitä, mutta ei ollut oikein onnistunut, joten hän oli edelleen täysin viikkorahojensa varassa.

Kun Anthony vihdoin sai revittyä katseensa irti kengistään ja ylemmäs Darianiin, vaalea poika totesi, että mennään ja avasi ravintolan oven. Ja jäi pitämään sitä auki. Anthonylta meni ikuisuudelta tuntuneet pari sekuntia tajuta, mitä se oikein tarkoitti, ennen kuin hän astui sisään ravintolaan Darianin auki pitämästä ovesta. Hän ei ollut kovin tottunut siihen, että hänelle avattiin ovia. Ja vielä Darian kaikista ihmisistä! Ravintolan valaistus onneksi oli hieman ulkoilmaa hämärämpi, joten Anthonyn poskille noussut hento puna ei näkynyt juurikaan.

Tarjoilija saapui pian ja ohjasi heidät pöytään. Darian lähti seuraamaan tarjoilijaa sanaakaan sanomatta ja Anthony asteli tämän perässä ollen niin keskittynyt yrittämään näyttää normaalilta, ettei huomannut intialaiselta näyttävää miestä tai oikeastaan yhtään ketään muutakaan asiakasta, jotka he ohittivat matkalla syrjäiseen nurkkapöytään. Pöytävalinta oli kieltämättä vähintäänkin outo, sillä ikkunapaikka olisi varmasti ollut huomattavasti miellyttävämpi, mutta toisaalta samalla syrjäinen nurkkapaikka oli varmasti huomaamattomampi. Mikä sopi hänellekin, koska hän ei tahtonut oikeastaan kenenkään näkevän ja aloittavan mitään juoruja. Hän ei kestäisi, jos Hestia tai Atlas saisivat tietää.

Anthony oli hädin tuskin saanut istuuduttua pöydän ääreen Dariania vastapäätä, kun tämä ilmoitti tarjoilijalle ottavansa pullon talon parasta punaviiniä. Anthony ei voinut olla ajattelematta, mitä sellainen mahtoi maksaa, vaikka ajatus kuitenkin katosi nopeasti Darianin siirtäessä katseensa häneen ja kysyessä tahtoiko hän mieluummin valkoviiniä. Hän pudisti päätään.

”Punaviini käy hyvin”, Anthony vastasi ja hymyili hiukan, vaikka sanat kuulostivat vierailta hänen suustaan. Hänhän oli alaikäinen! Hän ei saanut juoda viiniä eikä hän todellakaan ollut koskaan juonut viiniä. Hän ei voinut kuitenkaan missään nimessä sanoa siitä Darianille, kun tämä vielä oli kysynyt hänen mielipidettään niin kuin… kuin vertaiseltaan. Toivottavasti tarjoilijakaan ei huomauttaisi hänen iästään mitään. Se olisi noloa. Hän yritti näyttää mahdollisimman välinpitämättömältä ja mahdollisimman paljon yli 17-vuotiaalta.

”Mitä sinulle kuuluu?” Anthony kysyi hetken päästä rikkoakseen hiljaisuuden tarjoilijan lähdettyä, ”kuulin Ciaránilta, että olet suunnitellut omaa vaatemallistoa.” Hän oli aina kuvitellut, että Darian lähtisi tavoittelemaan uraa huispauksen parissa, kuten Ciarán, mutta oikeastaan muotisuunnittelun maailma sopi tälle ehkä vielä paremmin.

Heti kysymyksen päästyä ilmoille Darian tajusi sen olevan täysin turhaa. Hän valitsisi joka tapauksessa punaviinin, sanoi Anthony mitä tahansa. Tarjoilija nyökkäsi ja poistui hakemaan tilausta jätettyään kaksikolle ensin ruokalistat. Darian silmäili omaa listaansa huolimattomasti. Hän ei ollut kovinkaan nälkäinen, joten ottaisi todennäköisesti jotain hieman kevyempää, kuten salaatin tai keiton. Sitä paitsi, eiväthän he ollee tulleet ravintolaan kolmen ruokalajin illallista varten, vaan keskustelemaan hetkeksi huispaustaktiikoista.

Anthony vaikutti hieman hermostuneelta istuessaan toisella puolella pöytää, ja Darianin mielessä kävi ajatus, mahtoiko toinen olla laisinkaan tottunut hienoihin ravintoloihin. Tai viiniin, eihän Darian edes tiennyt minkä ikäinen Anthony oli. Luultavasti kuitenkin vähintään seitsemäntoista, joten vaaleaverikkö ei nähnyt tarpeelliseksi tiedustella asiaa. Kaksikon välille laskeutui tarjoilijan lähdettyä hiljaisuus, mutta Darian ei tehnyt mitään rikkoakseen sitä. Luultavasti hän olisi päätynyt sanomaan jotain ilkeää, joten oli ehkä parempi vain olla hiljaa.

Sen sijaan Anthony päätti avata suunsa kysyäkseen, mitä Darianille kuului ja oliko tämä tosiaan suunnitellut omaa vaatemallistoaan. Darian nosti katseensa ruokalistasta ja tutkaili Anthonya. Hän ei yleensä puhunut kovinkaan avoimesti suunnitelmistaan, varsinkaan kun mallisto ei ollut läheskään valmis. Tuskin Anthony edes ymmärtäisi mistä hän puhuisi. Sitä paitsi Darian ei voinut käsittää, miksi ihmeessä Ciarán oli ylipäätään puhunut Anthonyn kanssa Darianin vaatemallistosta. Asiassa oli jotain kummallista, eikä Darian pitänyt siitä, että hänen selkänsä takana puhuttiin hänen asioistaan.

"Vai on Ciarán juorunnut sinulle vaatemallistostani", Darian totesi hieman tyytymättömällä äänellä. "Se on vielä keskeneräinen. Sitä paitsi, niin täydellinen kuin olenkin, eikö meidän pitänyt puhua minun sijaani huispauksesta?" Darian esitti kysymyksen sarkastisen hymyn kera. Hän vilkaisi ympärilleen löytääkseen tarjoilijan. Ei yhden viinipullon tuominen voinut niin kauaa kestää.

Viimein tarjoilija saapui Beringerin Mountain Merlot -viinipullon kanssa pöytään kaataen tilkan Darianin lasiin maistettavaksi. Tottuneesti mies kohotti lasin huulilleen ja nyökkäsi sitten tarjoilijalle, joka kaatoi lasillisen viiniä kummallekin.
"Oletteko valmiit tilaamaan?" Tarjoilia kysyi odottaen tilausta. Darian vilkaisi kohteliaasti Anthonyyn, jos tämä sattuisi tarvitsemaan lisää miettimisaikaa.

Ciarán oli juuri sattunut vilkaisemaan taskupeiliinsä tarkistaakseen muodonmuutostensa pitävyyden, kun hän kuuli oven käyvän. Koska Ciarán istui selkä oveen päin, hän käänsi hivenen peiliä ovelle nähdäkseen, kuka ravintolaan saapui.

Ovella olivat Anthony ja Darian - ja uskomatonta mutta totta, jälkimmäinen avasi oven seuralaiselleen. Ciarán virnisti hiukan ja sujautti peilin kaavun taskuun. Näköjään Dariankin osasi välillä yllättää. Toisaalta, oven avaamisesta oli turha vetää liikaa johtopäätöksiä, sillä Ciarán jos kuka tiesi, että etiketti oli iskostettu Darianin selkärankaan. Oven avaaminen seuralaisille kuului puhdasveristen sukujen kasvatukseen, ja jopa Ciarán teki sitä toisinaan. Toisaalta oven avaamisella oli myös kääntöpuoli: Ciaránin nalkuttava isoäiti oli muistanut aina mainita, että ovi piti avata vain samanarvoisille tai ylempiarvoisille. Jos seura oli alempiarvoista, ovea ei tarvinnut avata, vaan se oli toisen puolen tehtävä. Morganin suvun kultainen käyttäytymissääntö kielsi tarpeettoman nöyristelyn.

Eli, jos tilanteesta pystyi vetämään edes jonkin johtopäätöksen, oven avaaminen tarkoitti sitä, että Darian hyväksyi jossain määrin Anthonyn samanarvoisekseen. Tai sitten se paljasti vain sen, että Darian ei ajatellut.

Vuorovastaava johdatti kaksikon suunnitellusti Ciaránin läheiseen pöytään, eikä onneksi kumpikaan edes arvostellut pöytävalintaa. Jos jompi kumpi olisi todennut pöydän olevan huono, vuorovastaava tuskin olisi nähnyt vaivaa suostutteluun. Ciarán ei rehellisesti sanottuna uskonut, että oli antanut riittävästi rahaa miehelle, jos tilanteeseen tulisi yksikin mutka. Kaikeksi onneksi tilanne sujui kuin rasvattu, eikä Ciaránin tarvinnut alkaa kehitellä suunnitelmaa b.

Keskustelu punaviinistä hymyilytti Ciaránia, sillä hän laski punaviinin ehkä enemmänkin romanttisten illallisten viiniksi. Valkoviini oli parempi rentojen tilanteiden viini, mutta toisaalta kaikilla oli omat mieltymyksensä. Ciarán olisi lisännyt punaviinin kanssa vielä kynttilänkin naapuripöytään, mutta oletettavasti Darian vain piti punaviinin mausta enemmän. Niinpä Ciarán keskittyi ruokaansa ja siihen, että sai pidettyä päivettyneen naamansa peruslukemilla. Istumapaikassa oli se huono puoli, että vaikka Ciarán pystyi seuraamaan Anthonya ja Dariania lähietäisyydeltä, nämäkin pystyivät seuraamaan Ciaránia aivan yhtä hyvin. Helvetti olisi irti, jos Darian tajuaisi Ciaránin olleen mukana tapaamisen suunnittelussa.

Kaksikon jutustelu lähti vähän jähmeästi käyntiin, mutta Anthony selvästi näki vaivaa herätelläkseen keskustelua Darianin kanssa. Poika kysyi Darianin kuulumisia ja.....
Mainitsi, että Ciarán oli puhunut Darianin vaatemallistosta.

Ciaránin oli vähällä sylkäistä viinin ulos kuullessaan Anthonyn lauseen lopun, mutta hän laski viinilasin rauhallisesti pöytään ja keskittyi sittenkin sahaamaan tilaamaansa villisian leikettä. Anthony, senkin idiootti. Nyt Darian tietäisi Ciaránin ja Anthonyn puhuneen Darianin kuulumisista perusteellisemmin, koska Ciarán ei ikimaailmassa mainitsisi muotisuunnittelua ohimennen. Muotisuunnittelu ei kiinnostanut Ciaránia tippaakaan, ja Darian tiesi sen aivan liian hyvin. Ehkä hänen täytyisi esittää kiinnostuvansa Darianin muotisuunnitelmista seuraavalla kerralla...? Liian läpinäkyvää.

Darian kuulostikin tyytymättömältä, mikä vain lisäsi Ciaránin tarvetta olla paljastumatta. Jos hän paljastuisi, sekä Anthonyn että Ciaránin oltavat ravintolassa muuttuisivat melko epämiellyttäviksi. Onneksi Darian alkoi kuitenkin viedä aihetta tapaamisen varsinaiseen (tekaistuun) syyhyn, joten muotisuunnittelu jätettiin syrjään. Ciaránia kuitenkin hivenen harmitti Anthonyn puolesta, ettei Darian vastannut kuulumisten kysymiseen vastakysymyksellä. Toisaalta Darian oli saapunut paikalle puhtaasti antaakseen huispausvinkkejä, eikä siksi lätisisi turhia kuulumisia.

Anthonyn ilme valahti hetkeksi, kun Darian totesi ilmeisen tyytymättömään sävyyn, että Ciarán oli juorunnut hänelle vaatemallistosta. Ei hän ollut tarkoittanut asettaa Ciaránia huonoon valoon eikä etenkään saada asiaa näyttämään siltä kuin he juoruaisivat Darianin tekemisistä säännöllisesti tai jotain! Etenkin, kun asia ei edes oikeasti ollut niin! Darian tuntui haluavan vielä siirtää nopeasti puheenaiheen huispaukseen, mikä sai Anthonyn puremaan huultaan huomaamattaan. Tietysti Darian halusi mennä suoraan asiaan eikä vaihtaa kuulumisia hänen kanssaan tai mitään. Hän tunsi olonsa varsin noloksi.

Hänen täytyisi kuitenkin puhdistaa Ciaránin maine, jottei Darian myöhemmin syyttäisi tätä juoruilusta. Mistä hän epäilemättä saisi taas itse myöhemmin kuulla Ciaránilta. Ja hän kun oli vielä niin suurella vaivalla keksinyt tälle loistavan syynkin sille, miksi hän ei voinut puhua huispausjoukkueesta tämän kanssa! Vaikka olihan se tietysti puoliksi tottakin, että olisi hieman epäreilua, jos koulun nykyinen opettaja antaisi vinkkejä yhden tuvan joukkueelle, vaikka kuinka olikin ennen ollut näiden kapteeni. Darian sen sijaan oli pelkkä alumni, joten ohjeiden vastaanottaminen tältä olisi ihan reilua. Hän oli varma, että Fhionnlaigh konsultoi vielä Whittemoreakin.

”Ei… Emme me… Minä vain kysyin, teetkö nykyään jotain huispauksen parissa, kun kysyin Ciaránilta, ehtisitkö joskus jutella kanssani hetken joukkueesta…” Anthony yritti selittää kuulostaen vähän surkealta. Eikö hän osannut edes viittä minuuttia olla mokaamatta. Hänen teki mieli sanoa, että hän paljon mieluummin puhuisi Darianista kuin huispauksesta, mutta se olisi varmasti ollut vielä isompi moka, joten hän pysyi hiljaa. Onneksi tarjoilija saapui pian viinipullon kanssa pelastamaan tilanteen. Hän katsoi, kun Darian tottuneesti maistoi tarjoilijan kaatamaa viiniä ja nyökkäsi tälle. Hän tunsi itsensä yhtäkkiä lastentarhaikäiseksi Darianin rinnalla.

Tarjoilijan kysyessä, olivatko he valmiita tilaamaan, Anthony tajusi, että hän oli kuluttanut huomattavasti enemmän aika Darianin kuin ruokalistan tutkiskeluun ja läväytti nopeasti ruokalistan auki eteensä silmäillen nopeasti läpi keittojen ja salaattien listat, koska ne varmasti olisivat halvimpia. Sitä paitsi hänellä ei yhtäkkiä ollut juurikaan ruokahalua. Hän oli jo aikeissa valita ruokalistalta kaikkein halvimman salaatin, kun tajusi, että se voisi vaikuttaa pihiltä. Ehkä hänen pitäisi valita jotain keskivaiheilta? Tai mitä jos Darian ottaisikin jonkun kunnon pääruoan? Voisiko hän silloin ottaa edes salaattia? Miten hänen pitäisi edes tietää tällaisia asioita?

”Mmmh. Olen”, Anthony tyytyi lopulta vastaamaan Darianin odottavaan katseeseen toivoen, että tämä sanoisi tilauksensa ensin, jotta hän voisi ottaa vain samaa… tai edes jotain… samantapaista.

Anthony yritti parhaansa mukaan selitellä sitä, miksi hän olisi keskustellut Ciaránin kanssa vaatesuunnittelusta. Darian ei kuitenkaan uskonut, että Ciarán olisi noin vain kertonut jollekin, mitä hän teki elämässään tällä hetkellä - eihän Darian edes tuntenut Anthonya! Oli varmaa, ettei Darian jättäisi asiaa tähän, mutta hän tiedustelisi asiaa ennemmin suoraan Ciaránilta, kuin ahdistelisi Anthonya.
"Vai niin", Darian totesi Anthonylle ja kohotti viinilasin huulilleen.

Anthony ei tuntunut olevan aivan kartalla siitä, mitä halusi tilata, ja vaikutti muutenkin kovin hermostuneelta. Darian ei ollut juurikaan yllättynyt ja myönsi itselleen, ettei tainnut tehdä tilanteesta yhtään helpompaa käyttäytymällä tylysti. Ehkä hänkin voisi yrittää olla hieman mukavampi, eihän yhdessä lounastaminen nyt niin kamalaa voisi olla.

Darian kääntyi tarjoilijan puoleen. Hän oli aikaisemmin kuvitellut ottavansa vain salaattia, mutta ravintolan valikoima ei oikeastaan tehnyt vaikutusta. Sen sijaan Darian tarkasti listan kalleimmat annokset ja valitsi luonnollisesti jonkin niistä. Pitihän ravintolalounaassa nyt edes jotain ideaa olla, salaatteja ja keittoja hän osaisi valmistaa itsekin.
"Ottaisin alkuun Moules Marinières, jonka kanssa tietenkin lasi valkoviiniä. Ovathan simpukat tuoreita?" Darian tiedusteli tarjoilijalta, joka vastasi myöntävästi. Darian nyökkäsi hyväksyvästi ja vilkaisi listaa uudelleen.
"Lisäksi inkivääri-chili glaseerattua ankkaa. Jälkiruoaksi ottaisimme jonkin kattavan juustolautasen, siitä pitäisi löytyä ainakin Camembert ja Manchego aprikoosihillokkeen kera."

Tarjoilija kirjoitti tilauksen muistiin ja kääntyi sitten Anthonyn puoleen. Darianin teki mieli virnistää. Hän oli valinnut ruokalistalta paikan kalleimmat annokset ja odotti mielenkiinnolla, miten se vaikuttaisi siihen, mitä Anthony tilaisi. Tuskimpa toinen sentään halvinta vaihtoehtoa valitsisi, se olisi ainakin Darianin mielestä todella noloa, myös Darianille itselleen. Mitä muutkin ruokailijat ajattelisivat, jos hänellä oli edessään herkullinen annos ja kanssaruokailijalla vain pieni salaatti. Helpointa Anthonylle olisi luultavasti tilata vain samaa kuin Dariankin, mutta toisaalta hän ei tiennyt mitään Anthonyn varallisuudesta. Toisaalta sillä ei olisi mitään merkitystä, sillä Darian aikoi kohteliaasti maksaa molempien tilaukset, mutta eihän Anthony sitä tiennyt.

Anthony tunsi itsensä kovin syylliseksi, kun Darian totesi hänen selitykseensä vain ”vai niin” ja vielä ainakin hänestä perin tuomitsevaan sävyyn. Sanat sekä se, miten tämä nosti sen jälkeen viinilasin huulilleen kertoivat, että asia oli loppuun käsitelty, joten hän ei uskaltanut enää alkaa selittämään lisääkään. Joskaan se ei varmaan olisi kuitenkaan parantanut tilannetta kovin merkittävästi. Sen sijaan nyt hänellä oli edessään toinen ongelma, kun pitäisi tilata ruoka.

Darianin lausuessa ensimmäisen ruoan nimen Anthony yritti epätoivoisesti etsiä sitä listalta pohtien samalla kuumeisesti, että sana moules oli jotenkin tuttu ranskantunneilta, joilla hän oli käynyt edellisessä koulussaan. Darian kuitenkin – luultavasti täysin tietämättään – pelasti hänet kysymällä vielä tarjoilijalta, olivatko simpukat varmasti tuoreita. Tosiaan. Simpukoita. Nyt Anthonykin muisti. Epätoivo kuitenkin palasi varsin pian, kun Darian jatkoi tilaustaan vielä inkivääri-chili glaseeratulla ankalla ja juustolautasella. Jos toinen oli juuri valinnut kolmen ruokalajin menun, niin eihän hän voinut mitenkään tilata pelkkää keittoa tai salaattia… Sen verran hänkin tiesi. Se olisi äärettömän noloa niin hänelle kuin Darianillekin.

Tarjoilijan kääntyessä katsomaan häntä hän selasi vauhdilla ruokalistaa etsien glaseerattua ankkaa. Ravintola ei missään nimessä ollut mistään halvimmasta päästä, mutta se ei onneksi sentään ollut mikään Michelin-tähtien ravintolakaan. Enemmänkin Kultainen Yksisarvinen oli niin hyvä kuin mitä Tylyahon kaltaisessa kylässä nyt saattoi olla. Joka tapauksessa kuitenkin hieman liian kallis hänen makuunsa. Mutta sen kanssa oli kuitenkin nyt elettävä. Hän löysi lopulta etsimänsä kohdan ruokalistasta ja nopea päässälasku kertoi, että hänellä kyllä oli tarpeeksi rahaa. Joskin hän saisi varmaan sanoa hyvästit niille yksille kengille, joita hän oli katsellut viikko sitten. Mutta maailmassa tulisi olemaan kenkiä ikuisesti. Tämä sen sijaan oli varmaan hänen ainoa mahdollisuutensa Darianin kanssa.

Anthony vilkuili pöydän toisella puolella istuvaa Dariania vuorotellen ruokalistansa kanssa punniten vaihtoehtojaan, kunnes lopulta luovutti. Hänen hartiansa putosivat varmaan sentillä, kun hän lakkasi jännittämästä niitä sulkiessaan ruokalistan.

”Otan samaa kuin hän”, hän sanoi tarjoilijalle yrittäen hymyillä kohteliaasti samalla, kun ojensi ruokalistan takaisin tälle. Hänen olonsa parani huomattavasti nyt, kun päätös oli tehty, joskin simpukat vielä huolestuttivat häntä lievästi. Hän oli kerran aiemmin syönyt simpukoita ja vaikka kokemus ei ollutkaan täysin epämiellyttävä, eivät ne varsinaisesti olleet hänen lempiruokaansakaan. Mutta kunhan hän selviäisi niistä, loppu olisi varmaan ihan hyvää. Ja miksei selviäisi, hän sentään oli selvinnyt elossa äitinsä puolen isoäidin ruokapöydästäkin.

Anthony huokaisi syvään ja nojautui taaksepäin tuolissaan. Hän oli selvinnyt ruoan tilaamisesta. Nyt enää… kaikki loppu. Hän ei voinut uskoa, että oli odottanut tätä tapaamista niin pitkään ja nyt hän tahtoi vain karkuun. Miksi hän oli kuvitellut, että tämä oli ollut hyvä ajatus? Hänellä ei ollut enää mitään hyvää keskustelunaloitustakaan nyt, kun Darian oli suunnilleen heittänyt vesilintua hänen kuulumisten kyselyllään. Hän ei voinut kertoa omistakaan kuulumisistaan, koska ne tuskin kiinnostivat Dariania. Niinpä hän tyytyi tuijottamaan viinilasiaan miettien, paranisiko päivä ehkä, jos hän joisi sen.