Tylypahka AM

//Elikkä siis liemiluokka, liemitunnin jälkeinen päivä (eli 16.10.) ja noin lounasaikaan. Ja Harold tosiaan ainakin paikalle. :D//

Caine istui liemiluokassa, jonne hän oli suunnannut takaisin heti nopean lounaan jälkeen, koska oli pyytänyt Harold Bensonia käymään lounaan jälkeen. Hän oli opettajainhuoneessa kuullut ohimennen, että oli itse ollut poikaparan mörkö, kun luokka oli harjoitellut mörön käsittelyt pimeyden voimilta suojautumisen tunnilla. Tieto oli kieltämättä järkyttänyt häntä melko paljon, sillä olihan se nyt melko kauheaa, jos hän todella oli jonkun pahin pelko. Etenkin, kun hän ei ollut koskaan itse pitänyt itseään mitenkään erityisen pelottavana. Hänellä oli kuitenkin aavistus, että ehkä se liittyi jotenkin fletkumatoihin tai ylipäätään eläinten oikeuksiin, sillä poika tuntui olevan niistä kovin ehdoton.

Nyt hän siis korjasi yhden ryhmän liemiesseitä odotellessaan Haroldia saapuvaksi. Monet esseistä saivat hänet pohtimaan, miten puoletkaan luokasta oli onnistunut ikinä keittämään yhtäkään lientä räjäyttämättä mitään. Hänestä tuntui aina välillä, että liemien opiskeluun pitäisi alusta alkaen olla pääskykoe. Sellainen, jossa edellytettäisiin edes vähintään kohtalaista sisälukutaitoa, vakaata kättä ja kärsivällisyyttä lukea ohjeita. Niitä nimittäin tuntui melko monelta nuorelta velhon- ja noidanalulta puuttuvan nykyään.

Caine huokaisi siirtäessään jälleen yhden esseen tarkistettujen pinoon. Tältä kurssilta ei tulisi kukaan saamaan kovin hyvää arvosanaa, mutta esseitäkin enemmän hän oikeastaan huolestutti edessä oleva keskustelu Haroldin kanssa. Hän ei ollut oikeastaan hirveästi ehtinyt miettiä, mitä hän sanoisi tälle. Poika ei varmaan edes tiennyt, että hän tiesi möröstä. Eihän hän tahtonut saada asiaa kuulostamaan siltä kuin hän olisi vihainen asiasta, sillä ei hän tietenkään ollut. Muista opettajista asia oli itse asiassa ollut suorastaan huvittava. Hän itse oli lähinnä pettynyt… itseensä.

Professori Caine oli viime liemen tunnin jälkeen esittänyt toiveensa päästä keskustelemaan Haroldin kanssa jostain asiasta ja poika oli siihen tietenkin suostunut. Professori oli kertonut ajan ja paikan, muttei kuitenkaan mitä keskustelu tuli koskemaan, joten poika olikin enemmän tai vähemmän mielessänsä pyöritellyt mistä oikein voisi olla kyse. Professori Caine ei kuitenkaan ollut vaikuttanut silloin kovin vihaiselta, joten kurssilta pois heittämisestä ei ainakaan voinut olla kyse, kai.

Lounaan Harold oli syönyt parin korpinkynnen kanssa, jotka olivat esittäneet hänelle useampia fletkumatoja koskevia kysymyksiä. Takkutukka oli pariin ehtinyt vastata niin ytimekkäästi kuin oli osannut, mutta oli kuitenkin joutunut kiirehtimään ja siten ehtinyt syömään vain puolet ottamastaan leivästä. Taikaliemien luokka ei kuitenkaan ollut ihan suuren salin vieressä eikä aikaa jäisi millekään viivyttelylle. Ei sillä etteikö hän oikeasti olisi hieman utelias siitä mistä professori haluaisi hänen kanssaan keskustella. Pojan mieleen kohosi ties millaisia erilaisia mahdollisia ja mahdottomia asioita ja ideoita, joista professori Caine ehkä halusi hänen kanssaan keskustella, mutta mitään kunnon älynväläystä hän ei saanut.

Saavuttuaan vihdoin liemiluokan lähelle Harold vielä varmisti, että hänen takkunsa oli edes jossakin määrin hyvin, sillä edellisellä tunnilla joku oli törkkinyt jollain sulkakynällä niitä. Poika oli tosin itse jo varmistunut siitä, ettei missään tainnut olla mitään mustetta tai muuta, mutta hän vilkaisi vielä paria takkua uudelleen.

Harold kävi sitten nopeasti koputtamassa liemiluokan oveen hieman jännittyneenä. Toisia ehkä olisi pelottanut olla mahdollisesti yksin professorin kanssa, mutta hän itse koki sen vain epämiellyttäväksi. Mistä sen tosin tiesi jos hän tämän jälkeen kammoaisikin sitä suuresti? Koputettuaan Harold astui hieman epäröivästi sisälle luokkaan ja vilkaisi hieman ympärillensä ennen kuin tervehti kohteliaasti professoria hieman hymyillen.

Vaikka Caine odottikin sitä, hän melkein säpsähti, kun ovelta kuului koputus. Ehkä hän oli alitajuisesti odottanut, että jos poika kerran pelkäsi häntä niin paljon, niin tämä tuskin saapuisi tapaamiseenkaan. Tyrmiin. Yksin. Ehkä hänen olisi pitänyt vain pysäyttää tämä käytävällä. Tai pyytää käymään opettajainhuoneessa. Jälkimmäinen tosin ei ollut mikään oikea vaihtoehto, koska hän ei tahtonut muita opettajia hihittelemään selkänsä taakse, kun hän kävi tämän keskustelun Haroldin kanssa.

”Herra Benson”, hän tervehti takkutukkaista poikaa, joka astui koputuksen jälkeen sisälle ja jopa hymyili hiukan. Hän yritti itsekin vastata hymyyn samalla, kun siirsi korjaamansa esseet hetkeksi vähän syrjemmälle, mutta ei ollut aivan varma, miten hyvin onnistui hymyssään, koska häntä hermostutti. Oli suorastaan naurettavaa, että keskustelu 15-vuotiaan pojan kanssa sai hänet niin hermostuneeksi. Ehkä hän olisi pitänyt suunnitella keskustelu jotenkin vähän paremmin. Se vain oli jäänyt, koska aihe oli hieman epämiellyttävä.

”Tuota… istu vain alas jos haluat”, hän sanoi viitaten luokan etuosassa oleville penkeille samalla, kun mietti, miten esittäisi asiansa. Hän ei ollut aivan varma, tahtoiko mainita mörköä ollenkaan. Tosin ehkä hänen pitäisi. Mutta ei nyt ainakaan ensimmäiseksi! Hän ei tahtonut, että Harold luulisi hänen olevan vihainen tai jotenkin loukkaantunut asiasta… mistä jälkimmäistä hän kyllä ehkä hieman oli. Enimmäkseen se taisi kuitenkin vain olla surullista.

”Tämä ei itse asiassa koske taikaliemiä, vaan… tai siis, koskee oikeastaan”, Caine aloitti ehkäpä hieman kömpelösti jopa omasta mielestään, ”tiedän, että meillä on ollut jonkinlaisia… erimielisyyksiä… eräistä liemiaineksista. Tai siis, eräästä tietystä. Ja halusin nyt selvittää tämän asian, ettei… kummallekaan jää mitään väärinkäsityksiä.”

”Tarkoitan siis nyt sitä toisen liemitunnin fletkumadon limaa, joka oli tiivijuurilannoitteessa”, hän lisäsi vielä hetken hiljaisuuden jälkeen, koska inhosi itse sitä, että asioista ei puhuttu niiden oikeilla nimillä vaan kierreltiin vain kuin kissa kuumaa puuroa. Hyvänen aika sentään, eiväthän fletkumadot nyt kuitenkaan mikään tabu olleet!

Harold istahti penkille istumaan professori kehotuksen myötä ja tutkaili hieman luokkaa tietämättä oikeastaan mitä tuleman piti. Professori sitten vihdoin aloitti sen, minkä vuoksi olikin varmaan kutsunut hänet tänne. Takkutukka nyökkäsi vielä, sillä olisihan pitänyt arvata että professori haluaisi vielä keskustella siitä. Olihan poika kuitenkin jo yrittänyt yhteen läksyihinsä saada sulautettua anteeksi pyyntönsä tökeröstä käytöksestään siltä tunnilla, mutta oli se kyllä aivan eri asia läksyyn sulautettuna kuin näin kasvokkain.

Professori Cainen pitäessä uudestaan tauon Harold koki, että nyt häneltä odotettiin jonkinlaista vastausta. Mitä nyt siihen pitäisi lisätä tai ottaa kantaa, kun professori ei kuitenkaan ollut tarjonnut mitään mihin voisi tarttua ja siten jatkaa keskustelua kyseisestä aiheesta. ”En tiennyt vielä silloin, että sillä olisi niinkin suuri merkitys liemen onnistumisen kannalta, professori”, Harold yritti selventää ja puolustella jotain mitä hän ei itsekään oikein tiennyt. Sitäkö miksi hän oli hölmöillyt kyseisellä tunnilla vaiko surkean näköistä tiivijuurta, joka oli saanut hänen limatonta lannoitetta?

”Seuraavilla kursseilla siis käytetään sitä… Fletkumadon limaa siis tarkoitan”, Harold esitti päätelmänsä hieman kysyvästi, sillä miksi muuten professori haluaisi nyt keskustella fletkumadon limasta, jos sitä ei enää käytettäisi nyt kesken olevalla kurssilla. Professori Cainehan ei varmaan halunnut jatkossa heittää oppilaita pois kursseiltansa, joten oli vain parempi jos tällainen tilanne olisi jo selvitetty ennen seuraavan kurssin alkamista. Harold kun olisi jatkossakin mielellään professorin tunneilla, jos siis tämä vain sallisi sen.

”Ah… Niin…” Caine myötäili kurtistaen hieman kulmiaan, kun Harold totesi melko puolustelevaan sävyyn, ettei tiennyt, että sillä – minkä hän oletti siis tarkoittavan fletkumadon limaa – olisi niin suuri merkitys liemen onnistumisen kannalta. Tämä ei itse asiassa ollut se asia, mitä hän oli hakenut. Hän ei ainakaan tahtonut alkaa väitellä aiheesta uudestaan ja pahentaa pojan pelkoja.

”Niin… Siis… Nämähän ovat paljolti sellaisia asioita, jotka voi oppia vain kantapään kautta… Mutta en itse asiassa tarkoittanut puhua siitä… Tai siis, melko harvallahan se tiivijuurilannoite onnistui ihan täydellisesti…” Caine vastasi yrittäen samalla kuumeisesti miettiä, miten pääsisi itse asiaan eli siihen mörköön. Mieluiten ehkä kuitenkaan mainitsematta sitä ihan suoraan. Ennen kuin hän ehti kuitenkaan jatkaa, Harold itse kysyi fletkumadon liman käyttämisestä seuraavilla taikaliemien kursseilla.

”No… epäilemättä kyllä. Kuten sanoin, se on melko yleisesti käytetty ainesosa liemien sakeuttamiseen”, hän totesi rehellisesti. Eihän aiheesta nyt kannattanut valehdellakaan. Sitä paitsi, hän ei vieläkään ymmärtänyt, miten fletkumadon liman käyttäminen oli niin suuri ongelma. Se ei vahingoittanut fletkumatoa laisinkaan, toisin kuin esimerkiksi niiden pilkkominen, mitä jotkut liemet vaativat. Tätä hän tosin tietenkään ei aikonut mainita Haroldille.

”Mutta tuota… itse asiassa kutsuin sinut tänne, koska tahdoin, ettei sinulle jää epäselväksi… tai siis… en ole mitenkään… vihainen sinulle siitä, mitä liemitunnilla tapahtui”, Caine yritti saada asiansa sanottua jotenkin järkevästi, mutta ikävä kyllä se kuulosti varmasti kaikkea muuta kuin järkevältä, ”enemmänkin ehkä… yllättynyt, koska tämä on kyllä ensimmäinen kerta, kun tunneillani kukaan kieltäytyy käyttämästä fletkumadon limaa. Olen ehkä enemmänkin tottunut ongelmiin… muunlaisten eloperäisten… ainesten kanssa.”

Harold vakavoitui entistä enemmän, kun professori myönsi että toisilla kursseilla todellakin käytettäisiin fletkumatojen limaa. Poika tyytyi vain nyökkäämään, sillä oli jo yrittänyt valmistautua tällaiseen vastaukseen. Oikeastaan hän oli viime kirjastokäynnin ohella vahingossa selaillut sellaista kirjaa, joka näytti olleen täynnä vain fletkumatoja sisältäviä liemiä ja muita juttuja. Kirjan nimestä ei voinut mitenkään päätellä sen oikeaa sisältöä, sillä se ei sisältänyt yhtään oikeasti kivaa vinkkiä siitä, mitä fletkumatojen kanssa voisi tehdä. Kirja kyllä kehui fletkumatojen ainutlaatuista koostumusta ja muuta.. Hyi olkoon!

Takkutukka kuitenkin jatkoi tarkkaavaisesti professorin puheiden kuuntelemista ja oli aika helpottunut kuullessaan ettei professori olisi vihainen hänelle. Harold oli helpottunut myös siitä, ettei professori tainnut tietää kuinka paljon hän olikaan kuluttanut aikaansa sen pähkäilyyn, että oliko professori kuinka vihainen vai ei. Poika oli jopa nähnyt pari epämiellyttävää unta, jossa korpinkynsien tupapisteet olivat mystisesti hävinneet ja koko tupaa ei loppujen lopuksi enää ollutkaan olemassa. Ja sitten oli vielä ollut se mörkö, mutta sen ajattelemista hän oli parhaansa mukaan yrittänyt välttää.

Harold nyökkäsi, vaikka oli itse aika yllättynyt siitä, miksei kukaan muu ollut häntä aiemmin ottanut tikun päähän fletkumatojen liman kaltaisin epäkohdan. Ehkeivät muut fletkumatojen ystävät eivät vain olleet rohjenneet kyseenalaistamaan pojan tavoin professori Cainen auktoriteettia tämän opettamassa aineessa ja totta puhuakseen Harold olisi sen mielellään jättänyt itsekin tekemättä.

Haroldilla meni hieman ohi se, että professorilla oli ollut ongelmia joidenkin muiden ainesosien kanssa. ”Kiitos”, takkutukka aloitti hieman epävarmasti nostaen katseensa hetkeksi jonnekin professori Cainen kasvojen ohi. Hän kun oli fletkumadon limaa koskevan kysymyksen jälkeen antanut katseensa vaeltaa jonnekin professorin työpöydän jalkojen seutuville jäätyään odottelemaan tuomiota.

”Ja professori… olen tosi pahoillani siitä”, Harold jatkoi hermostuneen nopeasti, sillä hän ei varmaan voinut enää perääntyä kun kerran oli jo aloittanut lauseen. Hän ei tosin missään nimessä halunnut, että professori luulisi hänen nauttineen aiheuttamastaan kohtauksesta – päinvastoin.

Caine rykäisi hieman, kun Harold hänen puheidensa jälkeen sanoi melko hermostuneesti olevansa todella pahoillaan siitä. Poika olikin siis tainnut jo arvata, minkä takia hän oikeasti oli kutsunut tämän keskustelemaan. Tai siis, totta kai hän tahtoi keskustella tämän kanssa myös fletkumato-ongelman syistä ja mahdollisista ratkaisuista, mutta mörköjuttu nyt kuitenkin vaivasi häntä ehkä jopa vielä enemmän. Hyvä kuitenkin, että he olivat nyt samalla aukeamalla ilman, että hänen oli tarvinnut varsinaisesti sanoa asiaa ääneen.

”Niin… Tuota… Kuulinkin siitä tosiaan opettajainhuoneessa… Mutta ei sinun tarvitse olla siitä pahoillasi. Ethän sinä oikeastaan… mahtanut sille mitään. Olin vain hieman… huolestunut, kun kuulin”, Caine yritti aloittaa miettien edelleen kovasti, mitä oikeasti halusi asiasta sanoa. Mikä hänen tavoitteensa edes oli? Miksei hän ollut voinut miettiä tätä hieman aikaisemmin? Tai siis, tietysti hän tahtoi, ettei pojan tarvitsisi… pelätä häntä niin paljon, että tämän mörkökin oli hän… Mutta oli ehkä hieman eri asia, että miten asian saisi muutettua.

”Minusta on kovin… ikävää, jos olen tehnyt mielestäsi jotakin niin… pelottavaa”, hän lopulta sai vaivoin todettua, ”tarkoitan siis… että en tarkoittanut… Tai siis, jos koet, että et pysty käyttämään liemitunneilla fletkumadon limaa, niin… en tietenkään ole pakottamassa sinua siihen tai mitään.”

Haroldin yllätykseksi professori Caine alkoi puhumaan jostakin, josta oli kuullut opettajainhuoneesta ja josta Haroldin ei tarvinnut olla pahoillaan, sillä ei voinut sille mitään. Poika katsahti hieman kummeksuen professoriin ennen kuin osasi ehkä päätellä mistä oli kysymys. Ei kai nyt professori ollut tietoinen siitä möröstä, mutta professori jatkoi siihen suuntaan kuin tosiaankin olisi tietoinen siitä.

Se oli aika järkyttävää, että professorit noin vain oppilailta mitään kysymättä keskustelivat oppilaittensa möröistä. Poika ei kuitenkaan halunnut miettiä mistä muusta professorit mahtoivatkaan puhua siellä. Jonkun mörkönä oleminen oli varmaan aika loukkaavaa ja Harold toivoi, ettei professori olisi kovin loukkaantunut, pettynyt taikka vihainen. Asiahan olisi ollut aivan toinen, jos hän olisi ollut vielä joku ensiluokkalainen tai jos hän olisi itse käynyt ilmoittamassa siitä professorille.

Harold ei oikein tiennyt mitä pitäisi sanoa tai tehdä, joten hän painoi päänsä käsiänsä vasten. Ehkä tällä tavalla hän saisi ajatuksensa selventymään paljon paremmin tai sitä takkutukka ainakin toivoi. Professori jatkoi puhumistaan Haroldin yrittäessä parhaansa mukaan kuunnella ja keskittyä siihen mitä tämä sanoi. Tehostaakseen tätä hän vielä sulki hetkeksi silmänsä, jottei keskittyisi vääriin asioihin kuten liemiluokan lattian muotoon.

”Te… tiedätte… möröstä”, Harold totesi professorin lopetettua katkonaisemmin kuin olisi halunnut. Se oli miltei ainoa lause, joka oli pyörinyt hänen mielessään sen ohella, että hän oli sanaton eikä tiennyt mitä tehdä. Poika oli hieman pettynyt itseensä, sillä professori oli varmaan luullut, että hän oli jo aiemmin tiennyt sen, että professori tiesi sen. Takkutukka oli jo aiemmin joutunut tilanteisiin, jossa hänen oletettiin korpinkyntenä tietävän ja pystyvän päättelevän jo yhtä jos toistakin. Tämä tilanne oli tosin paljon pahempi kuin ne toiset ja hän oli kaiken kukkuraksi vielä hieman järkyttynyt.

Caine häkeltyi hiukan, kun Harold pitkän hiljaisuuden jälkeen lopulta puhui ja totesikin vain, että hän tiesi möröstä. Totta kai hän tiesi möröstä, niinhän hän oli juuri sanonut! Sitä paitsi, poika itsehän oli ottanut asian puheeksi ja… paitsi jos ei ollutkaan. Caine yritti miettiä keskustelua hieman taaksepäin. Mitä poika oikein oli tarkalleen ottaen mahtanut sanoa? Oliko mahdollista, että hän oli itse ymmärtänyt väärin? Ei tietenkään sillä, että asialla nyt enää oli paljoa väliä ottaen huomioon, että kissa oli jo niin sanotusti pöydällä.

”Niin… Tuota siis… Niinhän minä sanoin… Kuulin siitä opettajainhuoneessa…” Caine toisti yrittäen samalla miettiä kovasti, miten tekisi asian jotenkin paremmaksi. Ehkä hänen olisikin pitänyt vain esittää, ettei tiedä asiasta mitään. Ehkä siitä ei olisi pitänyt mainita ollenkaan opettajainhuoneessa. Tosin hän luultavasti olisi saanut kuulla siitä jotakin kautta ennemmin tai myöhemmin ottaen huomioon, että kaikki ryhmän oppilaat olivat varmasti nähneet sen eivätkä takuulla pysyneet siitä hiljaa.

”Mutta… kuten sanoin, en ole siitä… et ole tietenkään vaikeuksissa siitä tai mitään”, hän vielä lisäsi varmuuden vuoksi, koska poika näytti niin surkealta eikä hän ollut aivan varma, oliko tämä ymmärtänyt ensimmäisellä kerralla, ”haluaisin vain, tuota, selvittää asian, jottei sinun tarvitse… pelätä taikaliemitunneille tulemista.” Hänen oli vaikea sanoa viimeisiä sanoja, sillä ajatus siitä, että joku todella aidosti pelkästi hänen oppitunnilleen tulemista oli vähintäänkin epämiellyttävä.

Harold nyökkäili hieman huomaamattomasti, kun professori alkoi toistamaan itseään. Kyllä hän sen oli jo ensimmäisellä kerralla tajunnut, että professorit kaiken muun ohella juoruilivat oppilaiden asioista siellä. Mutta se, että oppilaiden möröistä, se oli aika katalaa ja julmaa. Toisaalta oli ihan hyvä juttu, että professori tiesi olleensa Haroldin mörkö. Harold voisi nyt yrittää tehdä kaikkensa, jottei professorillekaan jäisi huono mieli siitä. Hän ei vain tarkalleen ottaen vielä tiennyt miten sen tekisi.

Harold pyyhki kämmenselällään joitakin yksittäisiä takkuja pois kasvoiltaan nyökytellen uudestaan professorin sanoille. Poika ei oikein ymmärtänyt miten kummassa professori Caine aikoi selvittää tämän asian niin, ettei hänen itse tarvitsisi osallistua seuraaville liemien tunneille, mutta kai professori kertoisi sen sitten kun sen vuoro tulisi.

”Kyllä… tai siis en”, Harold kuitenkin yritti kommentoida professorin puhetta nyökytellen. Hän jäi nojailemaan toisen kätensä varaan ennen kuin päätyi pienoisen tauon jälkeen sittenkin pudistamaan päätänsä korjattuaan omia sanojansa. Lopetettuaan puhumisen Harold kuitenkin liitti kätensä yhteen syliinsä yrittäen saada hieman paremman asennon, joka ei näyttäisi yhtä torjuvalta. Takkutukka nojautui hieman taaksepäin penkillä vilkaistuaan hieman siihen suuntaan, jossa tiesi oven olevan. ”Tai siis… anteeksi”, Harold totesi tarkasteltuaan jonkin aikaa käsiänsä.