Tylypahka AM

//Odottelen tänne ainakin Sebua. :D Peli sijoittuu siis seuraavaan tiistaihin eli 13. päivään, päivällisaikaan. Otsikosta voi syyttää sitä, että kuuntelin samalla Robinia, kun kirjoitin tätä. :'D//

Samantha asteli vähintäänkin ärsyyntyneenä sisään Suuren Salin ovista huispauskaavuissaan. Oli päivällisaika ja Sali oli jo melko täynnä ruokailijoita. Hän itse oli hieman myöhässä, koska Rohkelikolla oli ollut huispausharjoitukset. Harjoitukset, jotka hänen oli pitänyt vetää. Mikä itse asiassa olikin suurin syyllinen hänen ärtymykseensä. Tyttö käveli ripein askelin kohti Rohkelikon pöytää tähyillen ympärilleen joukkueen kapteenin varalta, mutta ei nähnyt tätä pöydässä. Sen sijaan hän näki kaksoisveljensä. Miten loistavaa! Sebastianille hän voisi valittaa päivästään ja Lucaksesta ilman, että tuntisi itseään huonoksi ihmiseksi. Hänen kaksoisveljenään tämä oli velvollinen kuuntelemaan.

”Hei”, hän tervehti Sebastiania liukuessaan istumaan penkille poikaa vastapäätä, ”mitä kuuluu?” Samantha alkoi lapata ruokia lautaselleen samalla, kun kuunteli puolella korvalla Sebastianin vastauksen. Vaikka kyseessä olikin veli, niin olihan ihan reilua kysyä tältäkin kuulumisia ennen kuin alkoi itse valittaa. Sitä paitsi, jos Sebastian kysyisi vastavuoroisesti hänen kuulumisiaan, keskustelu olisi itse asiassa ikään kuin tämän aloittama. Hän tiesi, että Sebastian oli viime aikoina viettänyt melko paljon aikaa Lucaksen kanssa. Niin paljon, että osa opettajistakin oli pistänyt sen merkille. Osa tuntui toivovan, että johtajapojalla olisi jollakin tavalla parantava vaikutus Lucakseen, mutta suurin osa ilmeisesti oli sitä mieltä, että tämä vain onnistuisi pilaamaan hyvän johtajapojan.

Sebastian nautti ruokaansa. Päivä oli ollut varsin pitkä ja ikävä. Tunteja oli ollut paljon ja hänen tuttujaan ei ollut näkynyt. Seitsemännellä luokalla oppiaineet olivat vielä hankalia. Sebastian nojasi käteensä ja toisella sörkki perunamuussiaan. Hänen täytyisi vielä tehdä kasa läksyjä, joka häntä ei huvittanut ollenkaan. Nolointa tässä oli se, että Sebastian ei ollut tehnyt vapaa-ajallaan yhtään mitään. Hänellä olisi ollut aikaa, mutta ei ollut saanut tehtyä. Nyt olisi pakko. Mieluummin poika olisi ollut... vaikka sörkkimässä perunamuussiaan koko loppuillan.

Sebastian oli jo sörkkinyt muussiaan hetken, kun Sam tuli paikalle. Poika kohotti katseensa perunamuussista. Sebastian ei ollut täysin varma, oliko se hyvä vai huono juttu. Tytön olemus antoi olettaa, että tämä oli melko huoleton. Jos Sebastian oli yhtään oikeassa, siskolla oli jotain valittamisen aihetta.
"Läksyjä. Niitä on jäänyt liikaa rästiin." Sebastian vastasi Samin kuulumiskysymykseen.
"Entäs sinulle?" Sebastian kysyi vanhasta tottumuksestaan. Kunnon avautuminen tästä tulisi - luultavasti liittyen ihmisiin, joita Sebastian ei edes tuntenut kunnolla - mutta pääsisipähän sisko pois negatiivisista tunteistaan!

Samantha irvisti veljensä vastaukselle. Hän ei ollut aivan varma, missä vaiheessa tämä oli kehittänyt tavan jättää läksyjä rästiin, mutta se ei ollut hänestä kovin hyvä tapa. Ei toki sillä, etteikö hänellekin tullut joskus johtajaoppilaan tehtävien ja huispausharjoitusten lomassa kiire koulutöiden kanssa, mutta silti…

”Tekisit ne vain. Minä voin auttaa, jos haluat”, hän lopulta lupautui samalla, kun levitti voita leipäviipaleen päälle, vaikka olikin varma, että katuisi vielä myöhemmin tarjoustaan, jos Sebastian sen päättäisi lunastaa. Hänellä kuitenkin oli joitakin velvollisuuksia pojan kaksoissiskona. Samalla tavalla kuin Sebastianin velvollisuus olisi nyt kuunnella hänen valitustaan.

”Lucas jätti huispausharjoitukset taas väliin”, hän puuskahti ärtymyksensä pääasiallisen aiheen Sebastianille suoraan tämän kysyessä, mitä hänelle kuului, ”joten minä jouduin vetämään ne. Taas. Hän jätti ne välistä myös lauantaina.” Oli hänen – ja ehkä myös Lucaksen – onni, että he eivät olleet vielä siirtynee tiheämpään harjoitusaikatauluun, koska silloin hän olisi joutunut vetämään varmaan vielä useammat harjoitukset.

”Tiedätkö sinä, mikä häntä vaivaa? Hän ei ikinä jätä harjoituksia väliin. Olen nähnyt hänet siellä niin kamalassa kunnossakin, että häneltä oli pakko takavarikoida luuta ja lähettää sairaalasiipeen!” Samantha valitti yrittäen taas tähyillä Rohkelikon pöytää molemmille sivuilleen päin. Hän ei jaksanut uskoa, että oli mitään sellaista flunssaa, joka saisi kapteenin missaamaan joukkueen harjoitukset. Kahdesti! Sitä paitsi, poika ei ollut edes vaikuttanut mitenkään nuhaiselta, kun tämä oli ilmoittanut hänelle perjantai-iltana, ettei pääsisi lauantain harjoituksiin.

”Hän on myös skipannut ruokailuja. Näin hänet kyllä aamiaisella tänään, mutta katso: nyt hän on taas jossain”, hän sanoi osoittaen käsillään pitkin Rohkelikon pöytää, jonka ääressä tosiaan ei näkynyt erästä kirkkaanpunaista päätä, ”ollut kuulemma muutenkin outo viime päivinä. Siis, oudompi kuin yleensä, tarkoitan.” Lucas oli yleensä oleskeluhuoneessa sellainen ihminen, jonka läsnäoloa ei voinut olla huomaamatta, mutta nyt poikaa ei ollut juurikaan näkynyt sielläkään.

"Joo. Kiitti. Mutta ehköhän pärjää. Pitää vain ottaa itseäni niskasta kiinni." Sebastan sanoi siskolleen. Kyllähän Sebastian tiesi, että hän tosiaan saisi läksyt tehtyä. Ja hän myös varmasti ymmärsi niistä jotain. Se vain vaatisi aikaa.

Pojan huomio kiinnittyi kunnolla Samiin tämän mainitessa Lucasin poissaolot huispaustunnilta. Lucasia ei ollut näkynyt aiemmin lentotunnilla. Sebastian oli vakuutellut itselleen, että tekosyynä oli ollut vain flunssa, mutta pelkän flunssan takia Lucas ei todellakaan jättäisi huispausharjoituksia väliin.
"Luulisi, että olisit tyytyväinen isommasta vastuusta?" Sebastian kysyi muka huolettomasti. Poika yritti keksiä vastausta, joka tyydyttäisi siskonsa. Eihän hän voinut sanoa epäilevänsä Lucasin tyttöongelmia syyksi!

Sebastian katsoi tupapöytää. Sisko oli oikeassa. Lucasta ei näkynyt ollenkaan. Sebastian ei itse ollut kiinnittänyt asiaan sen suurempaa huomiota. Poika oli ollut varma, että he ruokalivat vain ristiin.
"Lucas oli lentotunnitkin poissa. Ajattelin, että hän vain vältteli O'Dwyeria. Heillä oli kuulemma viimeksi jotain kärhämää." Sebastian selitti siskolleen. "En tiedä... hän puhui.. heikosta olosta muutama päivä sitten. Ehkä se ei ole vielä ohi." Sebastian totesi siskolleen.

Sebastian ei saanut itse enää alas ollenkaan ruokaa. Huoli ystävästä kasvoi. Hän ei voisi mitään suurempaa tehdä Lucaksen hyväksi, mutta hän halusi auttaa edes vähän. Parantaa tämän olotilaa. Ei Sebastian myöskään pöydästä voinut heti lähteä kun sisko oli saapunut paikalle. Poika tyytyi naputtelemaan pöytää hermostuneena. Ehkä Sam olisi pian saanut valituksensa loppuun.

Samantha nyökytteli veljelleen, kun tämä totesi, että läksyt kyllä onnistuisivat, kunhan ottaisi itseään niskasta kiinni. Ainakaan Lucaksen huono vaikutus ei selvästi ollut ehtinyt sentään tämän akateemisen menestymisen tielle asti. Mikä oli ihan hyvä ottaen huomioon, että johtajapoikana Sebastianin täytyisi pystyä toimimaan edes jonkinlaisena roolimallina nuoremmille oppilaille. Joskin hänen kuulemiensa huhujen mukaan Lucaksenkin oli täytynyt nyt tänä syksynä petrata koulunkäynnin kanssa, jotta ei menettäisi huispauskapteenin paikkaansa.

”Tyytyväinen?” Samantha toisti hämmästyneenä, ”en varsinaisesti halunnut edes varakapteeniksi! Minulla on tarpeeksi jo vastuuta johtajatytön hommissa ja tavallisena rivijäsenenä huispausjoukkueessa.” Hän oli toki oikein otettu valinnastaan Rohkelikon johtajatytöksi eikä huispausjoukkueen varakapteenikaan varsinaisesti ollut virka, josta kannatti valittaa, mutta hänelle olisi riittänyt kyllä vähempikin. Tai no, johtajatytön paikka oli ollut oikeastaan melko kaivattu, ettei hän sentään jäänyt toiseksi kaksoisveljelleen, joka oli valittu johtajapojaksi.

”Hmmm? Mitä kärhämää?” Samantha kysyi Sebastianin kertoessa, että Lucas oli ollut poissa lentotunneiltakin. Hän ei ollut kuullut tämän puhuvan mistään riidasta opettajan kanssa. Ei tosin sillä, että hän muutenkaan olisi uskonut olevansa ensimmäinen henkilö, jolle Lucas sellaisesta uskoutuisi. Vaikka toisaalta pojalla kyllä yleensä oli tapana valittaa suureen ääneen erimielisyyksistään opettajien kanssa.

”Luuletko, että hän on oikeasti sairaana?” Samantha kysyi alkaessa syödä ruokaansa, ”ehkä hänen pitäisi mennä sairaalasiipeen?” Jos jopa Sebastian oli huomannut jotain kaverissaan, niin ehkä tämä tosiaan sitten olikin sairas. Hän ei oikein jaksanut uskoa, että jokin opettajan kanssa tullut riita olisi saanut poikaa niin pois tolaltaan.

"Luulisi, että voisit luopua varakapteenin paikasta. Eiköhän sillä olisi ottajia." Sebastian totesi. Eihän Sebastian mitään huispausjutuista tiennyt, mutta kai nyt varakapteenin paikasta voisi luopua, jos ei isoa vastuuta halunnut? Vähän kuten muissakin kerhoissa.

"En tiedä tarkalleen." Sebastian sanoi Samille tämän kysyessä Lucaksen ja O'Dwyerin kärmähästä. Sebastian ei uskonut, että tiesi itsekkään koko totuutta Lucaksen ja O'Dwyerin sanaharkasta.
"O'Dwyer ei käyttäytynyt kuten opettajan kuuluu." Sebastian päätyi toteamaan. Se tosin saattoi olla itsestäänselvää.

"Mm.. Luulen, että Lucas odotti vain tähän päivään. Onhan sairaus ihan hyvä syy linsaukselle." Sebastian totesi naputellen pöytää. Lucaksen onneksi Samantha ei enää vaikuttanut kovin kärttyiseltä. Sebastian tosin tiesi, että poikaa pitäisi varoittaa etukäteen. Sam oli ikävä kärttyisenä ja no, Lucas saattaisi kuulla kunniansa. Sebastian ei halunnut Lucaksen pahoittavan mieltään, ainakaan Sebastianin siskon takia.

Sebastian otti vielä haarukallisen muussia vain todetakseen, että se oli kylmää eikä sen takia kovin herkullista.
"Olen ihan täynnä." Sebastian sanoi Samille. Onni oli, ettei sisko ollut saapunut ruokailemaan samaan aikaan Sebastianin kanssa. Silloin tämä tietäisi, ettei Sebastian ollut syönyt juuri mitään. Sebastian halusi päästä puhumaan Lucakselle heti. Hän ei halunnut, että hänen ystävänsä viettäisi yhtään enempää aikaa yksin kurjuudessa. Pelkkänä ajatuksena se olisi jo... kurja.
"Noh... Minäpä menen pakottamaan Lucaksen sairaalasiipeen. Ettei sinun tarvitse stressata enempää harjoitusten vetämisestä." Sebastian tuumasi katsellessaan ympärilleen.

Samantha katsoi veljeään kuin tämä olisi hullu. Varakapteeniksi nimittäminen oli kuitenkin ollut kunnia, ei sellaisesta voinut noin vain kieltäytyä tai luopua. Hänen täytyi kyllä ehkä myöntää, että ottaessaan homman vastaan, hän oli ajatellut, ettei joutuisi tekemään juuri mitään, koska Lucas kuitenkin varmasti tahtoisi johtaa itse joukkuettaan. Edellisen kevään karvas tappio Luihuista vastaan taisi edelleen painaa pojan mieltä, koska tämä oli laatinut harvinaisen kunnianhimoisen ja vaativan harjoitusohjelman ja tuntui käyttävän enemmän aikaa huispausstrategioiden hiomiseen kuin koulunkäyntiin.

Sebastianin sanoessa ettei tiennyt tarkemmin Lucasken ja O’Dwyerin riidasta Samantha tunki suuhunsa uuden haarukallisen ruokaa mietteliään näköisenä. Hän tosiaan muisti kuulleensa, että Lucas olisi lähtenyt kesken kaiken pois joltakin lentotunnilta, muttei ollut ajatellut siitä sen enempää. Pojallahan nyt oli tapana osoittaa mieltään milloin mistäkin eikä luihuisten entinen huispauskapteeni ollut varaman mitenkään huono kohde siihen.

”Mmmh”, Samantha myötäili, kun Sebastian arveli, että Lucas halusi vain lintsata lennon ja huispauksen tunnilta, vaikka hänestä kyllä tuntui, että se olisi viimeinen oppiaine, mistä tämä haluaisi lintsata. Toisaalta, kun O’Dwyer oli opettajana, niin asiasta ei voinut olla ihan niin varma. Eikä Lucas kyllä muutenkaan ollut ehkä sitä tyyppiä, joka olisi käyttänyt erityisemmin energiaa saadakseen lintsauksilleen jonkin oikean syyn. Miksi olisi, kun pojan mielestä ilmeisesti sontapommiansan virittäminenkin oli riittävä syy jättää mikä tahansa oppitunti väliin.

”Mitä? Ethän ole syönyt juuri mitään?” Samantha huomautti osoittaen veljensä lautasta, kun tämä ilmoitti olevansa täynnä. Hän ei kuitenkaan viitsinyt painostaa asiaa enempää, sillä ilmeisesti pojalla oli kiire etsimään Lucasta. Mikä itse asiassa oli melko epäilyttävää. Ei kai Lucas ollut sotkeutunut taas johonkin ihmeelliseen juoneensa ja vetänyt vielä Sebastianinkin mukaansa? Hän todella toivoi, että ei, sillä muutoinhan opettajat olisivat olleet oikeassa Lucaksen huonosta vaikutuksesta.

”Hmmm. Jos näet hänet, niin sano, että joukkue kaipaa häntä. En saa mitään selvää hänen strategiariipustuksistaan”, Samantha tyytyi lopulta vain toteamaan, vaikka olisikin oikeasti tahtonut saarnata Sebastianille siitä, ettei menisi mukaan mihinkään Lucaksen tyhmyyksiin. Kapteeni osasi ehkä huispata, mutta muuten tämän järkevyydellä ei paljoa kehuskeltu. Hän ei tahtonut, että Sebastiankin joutuisi vaikeuksiin.

Sisko ilmeisesti huomasikin, ettei Sebastian syönyt kamalasti. Pahus.
"Mmmh. Santsasin vain ruokaa. Söin jo aiemmin enemmän. Piti vain viivytellä niiden läksyjen kanssa. Ja muutenkin, kunhan Lucas on äkkiä sairaalasiivessä, voin tiedätkö.. tehdä läksyt äkkiä" Sebastian sanoi ja vilkuili ympärilleen. Hänen pitäisi keksiä jokin keino, miten hän pääsisi Lucaksen luo hyvällä tekosyyllä. Eihän hän voinut vain marssia tämän luo ja ilmoittaa, että tämän täytyisi avautua Sebastianille kurjasta olostaan, tai mikä olikaan kyseessä.

Sebastian nappasi taikasauvansa ja viereisen lautasen eteensä. Nopeasti poika muutti lautasen tarjottimeksi. Sebastian katseli pöydästä tarjolla olevia ruokia. Lopulta hän päätyi siihen, että hänen kannattaisi ottaa mukaansa kanakeittoa. Ja sämpylä. Kurpitsamehukin olisi varmasti hyvä. Lopuksi Sebastian otti vielä tarjottimelleen lusikan.
"Noh, minä tästä menenkin. Öh.. nähdään?" Sebastian sanoi ja lähti suuresta salista varovasti tarjotin kädessään. Keitto ehtisi jäähtyä matkalla. Ehkä Sebastian lämmittäisi sen uudestaan ennen kuin näkisi Lucaksen.

Samantha katsoi veljeään heiman epäilevän näköisenä tämän sanoessa, että oli jo syömässä toista annotaan. Tekosyy oli suoraan sanottuna melko surkea eikä hän oikein tajunnut, miksi Sebastianin edes piti keskiä jokin tekosyy. Ei tällä nyt yleensä ollut tapana valehdella hänelle. Hänen aavistuksensa siitä, että Lucas ja Sebastian olivat molemmat sotkeutuneet johonkin, vain paheni. Hänen pitäisi varmaan alkaa selvittämään asiaa. Mutta ei tänään. Ehkä joku muu rohkelikoista tietäisi jotain asiasta, josta hän hieman kyselisi ympäriinsä. Kun veli ei kerran ilmeisesti ollut halukas itse kertomaan.

Samanthan ilme oli varsin hapan, kun hän jatkoi syömistä ja katsoi, miten Sebastian muutti lautasen tarjottimeksi ja kasasi siihen kanakeittoa, leipää ja kurpitsamehua. Veljen lähtiessä hän heilautti kuitenkin kättään ja mutisi heipat ennen kuin vielä huusi veljensä perään: ”Älä tee mitään tyhmää! Ja jos se ei ole oikeasti edes sairaana, niin katsokin, että se on ylihuomenna huispausharjoituksissa tai saat itse tulla vetämään ne!”

//Ja tämä on varmaan the end.//