Tylypahka AM

Oli kulunut muutama hassu päivä talkoista. Lucas oli saanut kätensä kuntoon ja saanut loistavan idean - luihuisilla ei ollut vielä omaa puuta, joten täytyihän sellainen tehdä! Sebastian oli tietenkin suostunut ehdotukseen. Hän halusi muutenkin jutella Lucasin kanssa parista jutusta, jotka Sebastian oli huomannut talkoopäivän aikana.

Sebastian ja Lucas olivat sopineet näkevänsä vasta illasta. Sebastian oli luvannut huolehtia saksista. Sebastianin onneksi muutama jatko-opiskelija oli vielä työn touhussa kasvihuoneella, joten poika oli saanut oksasakset helposti käsiinsä. Sebastian oli myös lähettänyt talkooyönä kotiinsa pyynnön hiomapaperista ja oli juuri tämän aamun postin mukana saanut sitä! Myös korpinkynsien puu tulisi valmiiksi! Erittäin tyytyväisenä toimintaansa Sebastian asteli ulos valikoimaan sopivaa puuta luihuisia varten. Kauhukseen poika kuitenkin sai huomata, että kaikki talkootyö oli heitetty hukkaan. Joku oli korjannut puut takaisin... puun näköisiksi! Sebastian ei voinut tehdä muuta kuin tuijottaa puita suu auki. Kuka oli kehdannut korjata puut? Etenkin Lucasin onnettomuuden jälkeen! Olisi voinut kuvitella, että opettajat olisivat edes säälineet heidän porukkaansa hiukan ja jättäneet vaivalla tehdyt puut koululle. Nyt täytyi vain aloittaa alusta.

Lucas hyppelehti koulun etuovilta pihamaalle johtavat portaat alas kaksi askelmaa kerrallaan ja tähyili samalla pihamaalla ympärilleen. Oli jo melko myöhä ja hämärää, mutta jonkin ajan kuluttua hän uskoi nähneensä Sebastianin jonkin matkan päässä ja kiiruhti siihen suuntaan. Sebastian oli luvannut hankkia sakset, joten hänen piti vain hommautua paikalle ja sen hän oli onnistunut tekemään. Heillä oli aikomuksena hoitaa talkoopäivänä aloittamansa homma loppuun ja tehdä Luihuisten puu. Sitä paitsi, sitähän sanottiin, että onnettomuuden jälkeen oli tärkeää päästä nopeasti niin sanotusti takaisin ratsaille.

Hänen kätensäkin oli jo kunnossa. Sen korjaaminen oli tietysti ollut parantajalle helppoa ja nopeaa ja tänään loppui se varoaikakin, jonka tämä oli kehottanut hänen olemaan kätensä kanssa varovaisempi. Aikaisemmin päivällä hän oli käynyt testaamassa hieman lentämistä ja siepin nappaamistakin, mutta se oli onneksi sujunut ihan hyvin. Hän käytti sitä paitsi muutenkin yleensä sieppiä napatessaan oikeaa kättään.

Kävellessään kohti Sebastiania Lucas katsoi hieman närkästyneenä, miten heidän hienosti muotoilemansa puut oli palautettu takaisin puun näköisiksi, tai ainakin niin paljon kuin niistä nyt oli pelastettavissa. Melko törkeää hänen mielestään, sillä he olivat muotoilleet ne vaivalla ja lopputuloskin oli ollut hänestä ihan kohtalainen! Ehkä ne eivät nyt olleet mitään taidepalkinnon arvoisia luomuksia, mutta kuitenkin ihan hyvin koululaisilta, joilla ei ollut aikaisempaa kokemusta puiden muotoilusta. Ihmeellistä meininkiä, että ensin pyydetään tekemään jotain ja sitten heidän työnsä jälki pyyhittiin pois. Hänen kävi erityisesti sääli Aimeeta, joka oli ilmeisesti saanut osakseen professori Coatesilta jonkinlaisen saarnan hänen ja Sebastianin lähdettyä kohti sairaalasiipeä.

”Terve, miten menee?” Lucas tervehti Sebastiania päästyään tämän luokse. Seisahtuessaan pojan viereen hän kuitenkin huomasi tämän jokseenkin järkyttyneen ilmeen.

”Mikä hätänä? Näitkö jonkun opettajan?” hän kysyi ja tähyili pihamaata, sillä ei tahtonut törmätä yhteenkään opettajaan tällä reissulla. Erityisesti hän tahtoi välttää Coatesia, mutta miltei kaikki muut opettajat olisivat varmaan yhtä pahoja.

Ei kovin kauaa kestänyt, ennen kuin Lucas pääsi paikalle. Tämä ilmeisesti huomasi Sebastianin järkytyksen aika äkkiä. Sebastian olisi halunnut huitoa puita kohti, mutta ei saksineen viitsinyt. Ties vaikka poika puhkoisi Lucasin silmät huitomisiltaan.
"Puut! Joku ääliö on korjannut ne." Sebastian sanoi nyreissään. "Kaikki työ mennyt hukkaan! Täydellinen siipesi myös!" Sebastian sanoi pudistellen päätään. Olihan Coates ollut vihainen puista. Sebastian oli jopa joutunut kuuntelemaan pitkän saarnan siitä, kuinka hänen tulisi käyttäytyä asemansa mukaan ja muuta turhaa. Silti, ei hänellä ollut aavistustakaan siitä, että Coates (mitä luultavimmin) oli mennyt korjauttamaan puut. Se jos mikä oli törkeää!
Ensi kerralla, jos Sebastian joutuisi harventamaan puita, hän vetäisi ne maasta juurineen. Se loitsu hänen täytyisikin opetella. Se olisi ollut paras idea alusta alkaen.

"Joten. Aloitammeko fletkumatopuusta?" Sebastian kysyi Lucasilta. Automaattisesti Sebastian ajatteli, että Lucas olisi taas työnjohtaja joka vastasi myös puiden taiteellisuudesta. Olihan näin ollut viimeksikin. Sebastian etsi katseellaan parasta puuta. Lopulta löytyi yksi joka näytti siltä, että siitä saisi oikein loistavan puun.
"Mitäs sanot tuosta? Luulen, että siitä saisi tehtyä pienellä vaivalla ihan fletkumadon näköisen." Sebastian sanoi ja osoitti yhtä puuta. Se oli vielä lähellä puuskupuhien entistä mäyräpuuta, eli oikein sopivalla paikalla. Fletkumatoa voisi olla hankala tunnistaa, mutta jos se oli lähellä muita tupaeläinpuita, eiköhän senkin tajuaisi!

Lucas nyökytteli päätään myötätuntoisen näköisenä, kun Sebastian valitti puista. Hän oli hieman yllättynyt, että poika huomasi asian vasta nyt, mutta sitä suuremmalla syyllä tämän järkytys oli tietysti täysin oikeutettua. Hänkin tunsi rinnassaan pienen pettymyksen, kun Sebastian huomautti, että hänen täydellinen siipensäkin oli poissa. Hän ei ollut koskaan ehtinyt edes nähdä sitä itse, mikä oli melko sääli.

”Olen varma, että se oli professori Coates. Hänellä ei ole koskaan ollut kyllä silmää taiteelle”, Lucas puuskahti, mutta syytös ei johtunut toki ainoastaan miehen taidevastaisuudesta vaan myös siitä, että he olivat saaneet tältä melkoisen saarnan puiden muotoilemisesta. Olisi voinut luulla, että tämä olisi antanut asian olla, kun hän kerran oli jo kärsinyt käden murtumisesta aiheutuneista haitoista, mutta ei. Miehellä toki oli aina ollut joku outo viehtymys puhuttelujen – jos tämän ärjyntää edes saattoi puhumiseksi kutsua – pitämiseen ja ylipäätään vain oppilaiden elämän hankaloittamiseen.

”Aloitetaan”, Lucas kuitenkin nyökytteli Sebastianin ehdotukselle. He olivat miettineet Luihuisen käärmepuun tekemistä, mutta tulleet sitten siihen tulokseen, että fletkumato olisi mukavampi. Se oli kuitenkin vähän samanmuotoinen kuin käärme, mutta Harold varmasti arvostaisi fletkumatopuuta enemmän eivätkä he tietenkään tahtoneet varsinaisesti tehdä mitään Luihuisille. Sitä paitsi, fletkumadon muotoileminenkin oli varmasti helpompaa kuin käärmeen.

Lucas katsoi arvioiden Sebastianin osoittamaa puuta ja vahvisti sitten ääneen, että se näytti ihan hyvältä ja lähti kulkemaan kyseistä puuta kohti miettien jo mielessään, mistä kaikkialta sitä pitäisi saksia. Hän oli jopa tällä kertaa valmistautunut projektiin katsomalla taikaeläintenhoidon kirjasta, miltä fletkumato tarkalleen näytti. Se tosin oli näyttänyt niin mitäänsanomattomalta kuin hän oli ajatellutkin, joten puun muotoileminen olisi varmasti onnistunut ilmankin tätä ylimääräistä panostusta.

Sebastian nyökkäsi Lucasin arvellessa, että Coates oli tuhonnut heidän työnsä. "Jep. On se kumma kun työ halutaan tehdä kunnolla eikä se kelpaa." Sebastian totesi. Kunnollahan he olivat työt tehneet. Paremmin mitä piti! Ja heidän työnsä oli kaiken lisäksi vielä hankalin. Edes pieni arvostus olisi suotavaa, vaikkei taidetta ymmärtäisi. Kuten ilmeisesti Coatesin tapauksessa näin oli.

Lucas hyväksyi Sebastianin näyttämän puun, joka oli loistava juttu. Työ olisi helppo! Ja aikaa jäisi varmasi muidenkin eläinten muotoiluun! Innoissaan Sebastian seurasi Lucasia. Kyllä kaikki yllättyisivät aamulla.

Puun luo tullessaan Sebastian tipautti toiset sakset maahan ja lähti kiipeämään toisten kanssa. Poika otti heti vasemman reunan leikkaukseen. Fletkumato oli onneksi helppo tehdä. Mäyrä tulisi varmaan tuottamaan vaikeuksia.
"Olisikohan Russell pitänyt kutsua paikalle? Hän olisi osannut korjata mäyrän." Sebastian kysyi Lucasilta. Lucasilla ja Russellilla oli mennyt talkootyöt hyvässä yhteisymmärryksessä. Sebastian oli vähän epäillyt, olisiko heidän kahden välillä voinut olla jotain kitkaa - olivathan he olleet tansseissa yhdessä.
"Hei muuten, kenen kanssa olet menossa niihin tanssehin?" Sebastian kysyi uteliaana. Hän ei ollut täysin varma, oliko Lucasin tanssipari vain hämäystä. Mutta jos ei ollut, Sebastiania kiinnosti kuka oli jo nyt pyytänyt Lucasia tansseihin. Lucas tuskin itse olisi ketään pyytänyt.

Lucas oli melko iloinen siitä, että Sebastian vaikutti olevan samalla aaltopituudella hänen kanssaan. Vaikka toinen poika olikin vuoden vanhempi ja vielä johtajapoika, niin tämän kanssa oli helppo tulla toimeen. Sebastian ei ollut sellainen nipo kuin esimerkiksi jotkut hänen tuntemansa valvojaoppilaat, joilla oli mennyt virkainto vähän liian pitkälle.

”Luulen, että professori Coates pelästytti hänet aika pahasti”, Lucas huomautti Sebastianille, kun tämä kysyi, olisiko heidän pitänyt kutsua myös Aimee paikalle. Tyttö oli ilmeisesti myös saanut osakseen Coatesin kuuluisan saarnan eikä tämä tainnut olla yhtä tottunut niihin kuin Lucas itse oli. Sebastian oli kyllä täysin oikeassa siinä, että tämän mukaan ottaminen olisi helpottanut heidän työtään huomattavasti. Hän oli ehkä tarkistanut fletkumadon ulkonäön, mutta ei muita eläimiä. Hän ei ollut itse asiassa odottanut, että Sebastian tahtoisi muotoilla muutkin puut uudestaan. Heillähän menisi koko yö. Ja eikö se ollut ollut Sebastian itse, joka oli sanonut ”tee mieluummin liian vähän kuin liian paljon”?

Fletkumatopuu ainakin piti kuitenkin saada valmiiksi, joten Lucas lähti kiipeämään Sebastianin jäljessä puuhun. Päästyään melko ylös hän kaivoi taikasauvansa taskustaan ja leijutti sakset luokseen. Hommahan alkoi sujua jo vanhalla rutiinilla. Ainakin, kunnes Sebastian esitti hänelle kysymyksen joulutanssiaisista. Lucas vastasi kohauttamalla olkapäitään.

”En tiedä vielä. Enköhän minä jonkun keksi, siihen nyt on vielä aikaa“, hän totesi ennen kuin jatkoi vielä: “mutta älä kerro Sylvanalle ja muille. He kiusasivat minua asiasta, niin minun oli pakko sanoa, että minulla on jo pari tanssiaisiin.” Samalla hän mittaili puuta edestakaisin pohtien, mistä alkaisi leikata. Samalla hän tajusi yhtäkkiä jotakin.

”Mitä teemme rungon kanssa?” hän kysyi Sebastianilta. Tietysti he voisivat tehdä fletkumadon pystysuunnassa, jolloin vain oksien kärkiä pitäisi leikellä ja homma olisi muutenkin helppo. Jos he kuitenkin tahtoisivat fletkumadon vaakasuoraan, kuten se luonnollisinta olisi, täytyisi yläosan oksia karsia todella rankalla kädellä ja silti ongelmaksi jäisi puun runko, jota ei kyllä ainakaan oksasaksilla leikattaisi.

”Jos teemme fletkumadon vaakasuoraan ja jätämme rungon tähän, niin sehän näyttäisi seivästetyltä fletkumadolta”, Lucas totesi ja alkoi nauraa tajutessaan jotakin, ”se näyttää kyllä joka tapauksessa makkaralta tikun nokassa, koska rungon alaosa on pakko jättää kuitenkin.”

"Niin, joo, totta." Sebastian sanoi Lucasin todetessa, että Russell olisi saattanut pelästyä Coatesin saarnaa. Varmasti tämä oli myös Russellille saarnannut. "Äh. Toivottavasti hän pääsi helpommalla kuin me." Sebastian tuumasi. Montaa saarnaa ei Sebastiankaan ollut saanut aiemmin, mutta Russell vaikutti hyvin herkältä. Tyttöparka saattoi ottaa Coatesin sanat liikaa itseensä. "En kyllä ihan tajunnut sitä saarnaa. Meidäthän käskettiin harventamaan puita ja niin me tehtiinkin. Miten ne kuvittelivat, että saisimme jotain aikaiseksi ilman kiipeämistä! Russellhan ei edes ylettynyt kaikkien puiden alimpiin oksiin maasta käsin." Sebastian valitti. Olihan tämä kaikki jo mennyttä, mutta poikaa otti silti päähän. Huono ohjeistus kertakaikkiaan.

Ilmeisesti Lucasilla ei tosiaan ollut paria joulutansseihin. Mutta asiaa ei saanut kertoa luihuisille. Tämä seikka kummastutti Sebastiania. Mistä lähtien Lucas olisi välittänyt siitä, mitä muutama luihuinen ajattelee? Ellei sitten...
Sebastian oli avaamassa suutaan seuraavaan kysymykseen, mutta Lucas huomautti puun rungosta. Kuinka heidän fletkumatonsa tulisi näyttämään makkaralta. Sebastian sai samointein kuvan makkarapuusta päähänsä ja nauroi katketakseen. Fletkumatopuu olisi ollut Haroldille todella kiva yllätys, mutta tuskin hän kuitenkaan arvostaisi lävistettyä fletkumatoa. Sebastian kuvitteli Haroldin kauhistuneen ilmeen tämän nähdessä fletkumatopuun. Ei, Harold ei tulisi arvostamaan tätä puuta, vaikka Sebastian ja Lucas vain hyvää tarkoittivatkin.
"Makkara tikun nokassa kuulostaa oikein hyvältä." Sebastian sanoi ja pyyhkäisi kyyneleen pois silmäkulmastaan. "Ainakin se on parempi kuin ihan selkeästi seivästetty fletkumato."

"Et meinannut pyytää Russellia uudestaan tansseihin? Tehän olitte ystävänpäivätansseissa yhdessä, ettekös olleetkin?" Sebastian kysyi. Noiden kahden välit eivät olleet täysin tulehtuneet, joten Sebastian ei nähnyt mitään syytä siihen, mikseivät nuo kaksi voineet mennä yhdessä tansseihin. Tuskin Russell oli vielä hankkinut paria tansseihin, ellei sitten tällä ollut poikaystävää. Siinä tapausessa tämä tietenkin menisi poikaystävänsä kanssa tansseihin, siitä ei ollut epäilystäkään.

”Eiköhän. Professori ei ole ainakaan minuun kovin kiintynyt, joten taisin saada läksytykset vähän korkojen kera”, Lucas kohautti olkapäitään Sebastianin sanoessa toivovansa Aimeen selvinneen vähemmällä. Lucas kyllä uskoikin, että näin oli ollut. Eihän Aimeelle voinut olla hirveän vihainen eikä tällä ollut varmaan aiempaa rikerekisteriä. Sitä paitsi, tytöt tuntuivat pääsevän aina kaikesta helpommalla joka tapauksessa.

”Ehkä se olisi pitänyt hoitaa loitsulla. Se oli kyllä vaikeaa tehdä tarkasti, minähän yritin”, Lucas huomautti Sebastianille, vaikka olikin ihan samaa mieltä tämän kanssa huonosta ohjeistuksesta, ”mutta olisihan sen voinut sitten sanoa etukäteen eikä olettaa, että olemme jotain puunhoidon ammattilaisia.” Ohjeistuksen määrä oli hänen tietääkseen jättänyt talkoissa toivomisen varaa muidenkin tehtävien kuin puiden karsimisen osalta.

”Mennään siis makkaralla”, Lucas nyökytteli saatuaan naurunpärskähdyksensä loppumaan ja alkoi varovasti napsia saksillaan oksia. Tällä kertaa hän ei ajatellut tippua puusta, koska saman virheen tekeminen toistamiseen ja vielä näin lyhyen ajan sisällä olisi jo aivan liian noloa jopa hänelle. Hänellä oli itse asiassa vieläkin kana kynimättä Sebastianin kanssa siitä, että tämä oli tosissaan yrittänyt kantaa hänet sairaalasiipeen. Sitä nöyryytystä. Ennen kuin hän kuitenkaan ehti avata suutaan, Sebastian kysyi häneltä taas Aimeesta.

”Mmm. Enpä usko, että hän haluaisi lähteä kanssani uudestaan”, hän huomautti. Hän muisti kyllä, miten oli itse hylännyt tytön ystävänpäiväjuhlaan, kun oli käynyt ilmi, että Royn tyttöystävä oli jättänyt tämän – tai ainakin jotain sinne päin. Hän oli vieläkin hieman loukkaantunut siitä, ettei poika ollut koskaan paljastanut hänelle tytön nimeä, vaikka hän oli luullut, että he olivat sentään parhaita kavereita. Tapausta ja Aimeeta pohtiessaan Lucas kuitenkin tajusi jotain ja hänen ilmeensä muuttui pian mietteliääksi ja hänen saksiensa liike pysähtyi.

”Toisaalta…”, poika aloitti hitaasti, kuin punniten vaihtoehtoa mielessään, ”en usko, että hän kehtaisi kieltäytyäkään, jos ehdin pyytää häntä ennen ketään muuta.” Aimee oli aina niin ystävällinen ja kiltti, ettei hän todellakaan pystynyt nähdä tämän kieltäytyvän kutsusta vedoten johonkin ystävänpäiväjuhlan tapahtumiin – saatikka sitten valehtelevan lupautuneensa jo jonkun toisen pariksi, jos näin ei ollut.

Sebastian pudisti päätään. "En minä tiedä mitään loitsua, millä siistiä oksia. Sitä paitsi, eikö ole vaarallisempaa alkaa leijuttelemaan saksia ja koettaa siten leikata puuta siistimmäksi?" Sebastian nurisi. Fiksuin vaihtoehto oli kiivetä puuhun. Tai vaihtoehtoisesti opettaa oksien irroitusloitsu. Kaikkein paras vaihtoehto olisi ollut se, että opettajat itse olisivat tehneet työn, mutta Sebastian oli varma, ettei talkoot olisi olleet niin hauskat ilman puiden muotoilua!

"Jep, tuskin hän kieltäytyisi." Sebastian sanoi. "Mitä niin pahaa muka teit, ettei Russell haluaisi lähteä kanssasi uudestaan? Minä näin sinun... kiivaan sananvaihtosi luihuisten kanssa, mutta se ei ole mitään uutta." Sebastian sanoi mietteliäänä. Poika itse oli viettänyt tanssit herkkuja mussuttaen, joten lähes kaikki oli mennyt häneltä ohi. Lukuunottamatta siivousepisodia, josta ei tosin ollut hirveästi haittaa.

"No, onneksi joulutanssiaisiin on vielä pitkä aika. Sitä paitsi, voit liittyä sinkkukerhooni jos parin saaminen ei onnistu." Sebastian sanoi. Samin kanssa hän ei enää lähtisi tansseihin. Ystävänpäivätansseissa hän ei ollut nähnyt vilaustakaan siskostaan, vaikka tämän piti viettää aikaa Sebastianin kanssa. Nyt vaan hänen täytyi löytää lisää porukkaa joukkoonsa. Tällä hetkellä sinkkukerho sisälsi vain yhden ihmisen joka oli Sebastian joka oli vähän säälittävää. Jopa Sebastianin mielestä.

”Eipä sellaista kai ole opetettukaan”, Lucaskin myötäili Sebastiania, ”vaikka minähän kokeilin kyllä hajothusta, se katkaisi oksia ihan hyvin, mutta oli aika hankala hallita tarkasti. Eivät olisi ainakaan eläinkuviot onnistuneet.” Tietysti sitä olisi voinut itsekin opetella sellaisia loitsuja, mutta kenellepä 15-vuotiaalle tuli mieleen, että täytyisi opetella harventamaan puita? Aika harvalle varmaan. Lucakselle itselleen tietysti vielä vähemmän, koska hän kuitenkin oli rikkaan suvun poika eivätkä hänen tulevaisuuteensa todellakaan kuuluneet ainakaan puutarhatyöt.

”No en varsinaisesti mitään pahaa, en vain usko, että hän viihtyi järin hyvin. Tiedäthän, hän ei oikein tykännyt pienestä sananvaihdostamme luihuisten kanssa ja sitten… no, Royn tyttöystävä ilmeisesti oli jättänyt hänet tai jotain ja hän oli melko allapäin, joten lähdinkin juhlista piristämään häntä ja… saatoin jättää Aimeen juhliin yksinään”, Lucas kertoi koko nolon tarinan Sebastianille samalla, kun jatkoi taas saksilla puun oksien napsimista poikki. Tytön jättäminen yksin juhliin ei tietenkään ollut mitenkään hyvän kavaljeerin tunnusmerkki, mutta toisaalta se oli ollut hätätilanne. Ja olihan Roy hänelle nyt tärkeämpi kuin joku puuskuhtyttö, jonka hän oli täysin sattumalta pyytänyt parikseen juhliin.

Lucas nyrpisti nenäänsä Sebastianin ehdotukselle sinkkukerhoon liittymisestä. ”Liittyisin kyllä koska tahansa muulloin, mutta minun on pakko saada sinne joulutanssiaisiin joku pari, kun jo kerran sanoin niin”, hän muistutti poikaa, ”muutenhan ne luulevat, että tyttö on joko perunut tai sitten, ettei minulla alun perin ollutkaan ketään. Eikä kumpikaan ole kauhean hyvä vaihtoehto.” Itse asiassa hän ei kyllä ollut vielä kysellytkään keneltäkään. Varmasti huispauskapteenille olisi kysyntää. Ehkä… Lucas alkoi jo miettiä, voisiko ehkä lahjoa jonkun tytön mukaansa, jos kukaan ei muuten suostuisi. Lahjomisesta ja lahjoista hän kuitenkin muisti yhtäkkiä jotain muuta.

”Ai niin! Se kirja, jonka tilasimme Haroldille syntymäpäivälahjaksi, tuli tänä aamuna”, hän kertoi Sebastianille, ”nopeaa toimintaa, mutta sanoinhan, että siellä ollaan nopeita.” Lucas itse ei ehkä ollut mikään kovin innokas lukija, mutta huispaukseen liittyvät kirjat upposivat kuitenkin yleensä häneenkin ja kun hän halusi kirjoja, hän halusi ne nopeasti ja siihen oli vain yksi kauppa.

”Mutta joka tapauksessa… selasin sitä hiukan ja se ei taidakaan käydä. Tiedäthän, se oli kyllä oikea kirja, ’Mitä tehdä fletkumadon kanssa? 25 vinkkiä jokaiselle velholle ja noidalle’, mutta se ei käsitellytkään fletkumatoharrastusta vaan…” Lucas näytti hieman empivän ennen kuin jatkoi lausettaan, ”no, siinä on 25 liemireseptiä, joissa käytetään fletkumatoja tavalla tai toisella. Joten… sitä ei oikein voi antaa Haroldille.”