Tylypahka AM

Lauantai-iltapäivän kullanvaalea valo jäi leikittelemään eteisaulan suihkulähteen veden pinnalle, kun Atlas lähti loikkimaan kohti tyrmiä. Oli ylipäätään ihme, että aulan suihkulähteessä oli vettä, sillä se oli ollut pitkään kuivana oppilaiden hölmöilyn vuoksi. Huhuttiin, että jotkut oppilaat olivat käyneet kastautumassa matalassa vesialtaassa. Atlasen korviin oli kantautunut jokin aika sitten juoru siitä, että lennon ja huispauksen sijainen Ciarán O'Dwyerkin oli käynyt opiskeluaikoinaan pulikoimassa suihkulähteessä.

Vaikka oli myöhäinen päivällisaika, Atlas ei ollut tulossa päivälliseltä, vaan pihamaalta maalaamasta. Toisessa kädessään pojalla oli maalauskehikko, jonka maalin hän oli ehtinyt kuivattaa loitsulla. Toisessa kädessään Atlaksella oli pieni repaleinen paperinpala, joka ei liittynyt maalaamiseen mitenkään. Kyseessä oli paperi, jonka Atlas oli löytänyt pihamaalla olevan penkin alta, ja joka näytti epäilyttävästi avajaisjuhlassa mainostetun aarteenmetsästyksen vihjeeltä.

Juokseminen aarteen perässä ei kiinnostanut Atlasta. Hän oli ollut aikeissa heittää vihjeen menemään, mutta oli pysähtynyt ajattelemaan, että se saattoi olla hyvä tekosyy ehdottaa jotain yhteistä tekemistä Anthonylle ja Hestialle. Niille ainoille ihmisille, joiden kanssa Atlas oli onnistunut kaverustumaan lukukauden aluksi. Avajaisjuhlan jälkeen Atlas ei ollut oikein nähnyt kumpaakaan, koska molemmat olivat ylemmällä luokalla ja kävivät eri tunneilla. Lisäksi kaksikko oli aloittanut huispauskauden, mikä vähensi entisestään mahdollisuutta tavata oleskeluhuoneessa. Iltapäivät maalaamassa menettelivät, mutta Atlas tunsi silti pienen yksinäisyyden piston, kun näki oppilasrykelmien maleksivan kohti järvenrantaa iloisesti jutellen.

Niinpä Atlas oli päättänyt etsiä Anthonyn ja Hestian, jotta voisi ehdottaa näille aarteenmetsästystä. Epäilemättä kumpikaan ei innostuisi ideasta, mutta ainakin kannatti kokeilla. Sitä paitsi, vihje vaikutti niin yksinkertaiselta, että aarteen löytämiseen ei voinut mennä kovinkaan paljon aikaa.

Atlas lausui tunnussanan Luihuisten tuvan sisäänkäynnillä, ja astui sisään. Luihuisten oleskeluhuoneen takassa paloi tuli, kuten aina, sillä tyrmissä sijaitseva tupa oli jatkuvassa hämärässä. Tyrmän lattiaa kuitenkin peittivät paksut vihreät matot ja upottavan pehmeät sohvat houkuttelivat istumaan. Atlas vilkaisi ympärilleen lähes tyhjässä tuvassa ja löysi kuin löysikin etsimänsä ihmiset.

"Ai, teillä ei ole huispaustreenejä tänään?" Atlas kysyi kävellessään ovensuusta peremmälle. Hän asetti taulunsa seinustalle nojaamaan ja käveli vihje kädessään sohvaryhmälle.

Anthony istui miltei tyhjän oleskeluhuoneen lattialla risti-istunnassa nojaten takanaan olevaan sohvaan. Sylissään hänellä oli eräs taikuuden historian tiiliskiviteos, jota hän luki enemmän tai vähemmän keskittyneesti. Oleskeluhuoneen paksut matot olivat mukavan pehmeitä ja hän oli jo tunteja vaihtanut paikkaansa vuorotellen upottavalta sohvalta lattialle yrittäessään lukea paksua kirjaa eteenpäin. Hän oli viime keväänä hieman pettynyt taikuuden historian arvosanaansa, vaikka olikin tiennyt, että se olisi hänen heikko kohtansa, koska hänen yksinkertaisesti oli vaikea muistaa vuosilukuja eikä historia kiinnostanutkaan häntä yhtään niin paljoa kuin useimmat muut oppiaineet. Nyt kookas kirja alkoi kuitenkin taas painaa jo hieman ikävästi hänen jalkojaan ja hän jo puoliksi harkitsikin siirtymistä pöydän ääreen.

Porukkaa oli mennyt ja tullut oleskeluhuoneeseen ja sieltä pois ilman, että hän oli juuri pistänyt sitä merkille. Nyt kun hänen keskittymisensä alkoi kuitenkin olla enemmän taas siinä, miten kirjan oikea yläkulma painoi ikävästi koulupuvun hameen läpi hänen reittään eikä siinä, mitkä syyt olivat johtaneet vuoden 1612 suuren maahiskapinan syntyyn ja miten se oli lopetettu, hän huomasi Atlaksen saapumisen huoneeseen. Hän katsoi sivusilmällä, miten tämä asetti maalauskehikon huoneen seinustalle ja käveli sitten häntä kohti sohvaryhmälle. Varsinaisesti hän nosti kuitenkin katseensa kirjasta vasta, kun Atlas avasi suunsa ja esitti kysymyksen, joka ilmeisesti oli suunnattu hänelle.

”Mmm”, hän nyökkäsi vastaukseksi, ”kenttä on varattu tänään Puuskupuheille.” Hänellä oli joskus toki tapana käydä seuraamassa muidenkin tupien harjoituksia, mutta ei hänenkään aikansa sentään riittänyt sellaiseen koko ajan. Joskus hän tietysti lähetti myös muita joukkueen jäseniä asialle, mutta nyt hän tähtäsi lähinnä siihen, että voisi olla henkilökohtaisesti paikalla seuraamassa muiden tupien koelentoja. Turha odottaa huhuja joukkueiden uusista pelaajista, koska koelentojen perusteella olisi varmasti selvää, ketkä valittaisiin.

”Sinä olit maalaamassa?” Anthony nyökkäsi kohti maalauskehikkoa, jonka Atlas oli jättänyt seinustalle. Häntä ei jaksanut oikeastaan taikuuden historia kiinnostaa kauheasti, joten häiriö oli enemmän kuin tervetullut ja hän olikin sen vuoksi varsin motivoitunut jatkamaan keskustelua.

Hestia makasi silmät kiinni miltein tyhjässä oleskeluhuoneessa sohvalla. Anthony oli paikalla lukemassa jotain koulujuttuja, mutta häntä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa.
Tyttö oli juuri tullut takaisin pöllötornista. Hestia oli lähettänyt veljelleen kirjeen selittäen viime päivien tapahtumia tietäen, että poika tekisi mitä tahansa jotta pääsisi pois kotikoulusta. Hän oli kuitenkin jättänyt mainitsematta puhettaan lennonopettajan kanssa tai kuinka hänen ajatuksensa harhailivat jatkuvasti rohkelikkopoikaan mikä ei tietenkään ollut sallittua. Hän pelkäsi, että Connor saattaisi lukea rivien välistä ja huomata, että Hestia oli jättänyt jotain kertomatta. Hän ei ollut itsekään kovin varma miksei maininnut asioita kirjeessä varsinkin ottaen huomioon kuinka läheinen hän oli veljensä kanssa.

Hän mietti vieläkin keskustelua Ciaranin kanssa edellispäivänä. Mikä oli ihan typerää, koska mieshän on hänen opettajansa! Ei hänellä ollut mitään oikeuksia kertoa Hestialle mitä hänen pitäisi tehdä. Eikä hän ollut ihastunut Lucasiin! Ei varmasti. Lucas oli typerä rohkelikko, jota ei olisi voinut vähempää kiinnostaa käytöstavat. Hänen olisi ajateltava jotain muuta.

Hän mietti kuinka olisi voinut olla sillä hetkellä lentämässä ja paiskomassa ryhmyjä sydämensä kyllyydestä elleivät typerät puuskupuhit olleet varanneet kenttää itselleen. Hän mietti josko lähtisi tarvehuoneeseen heittelemään tikareita, mutta sitten oleskeluhuoneen ovi avautui ja hän kurkisti silmäluomiensa välistä ovelle päin ja näki tutun naaman. Atlas. Pojalla oli maalausteline mukana ja paperinpala kädessään. Tyttö sulki jälleen silmänsä, oikoi hamettaan ja yritti vaipua takaisin ajatuksiinsa vain tullakseen keskeytetyksi Atlaksen puheella. Poika kysyi jotain harjoituksista, mutta Hestia ei vaivautunut vastaamaan. Hän kuunteli kuinka Anthony selitti, että kenttä oli puuskupuhin varauksessa sinä iltana.
”Totta kai hän oli maalaamassa! Miksi se muuten kanniskelisi maalauskehikkoa mukanaan? Huvin vuoksiko?” Hestia sanoi nauru äänessään, kun kuuli Anthonyn kysymyksen. Hän aukaisi silmänsä, nousi istuma-asentoon ja silmäili paperilappua Atlaksen kädessä. ”Hei, mikä tuo on? Maalauksesiko?”
Odottaessaan Atlaksen vastausta hän otti hiuslenkin ranteestaan ja sitoi hiuksensa sekaiselle nutturalle ja pyöräytti huulilävistyksen palloja kielellään.

Ennen kuin Atlas ehti vastata Anthonyn kysymykseen, oliko poika ollut maalaamassa, Hestia vastasi hänen puolestaan. Näytti siltä, että Hestia ja Anthony olivat alkajaisjuhlan sulan yhteisymmärryksen jälkeen palanneet naljailemaan toisilleen. Jostain syystä se oli Atlaksesta ennemminkin kotoisaa kuin häiritsevää, joten poika käveli hymähtäen istumaan toiselle sohvalle, jota Hestia ei ollut vielä valloittanut.

"Oikeastaan minä melkein kanniskelinkin kehikkoa mukanani huvin vuoksi", Atlas keskeytti säyseästi, kun Hestia uhkasi viedä keskustelun riitelyyn Anthonyn kanssa. "En saanut mitään ihmeellistä tehtyä, koska ei vain inspannut. Sen sijaan löysin tämän." Atlas heilautti paperilappua kädessään, ja Hestia kysyi, mikä lappu oli.

"Luulen, että tämä on sen alkajaisjuhlassa mainitun aarteenmetsästyksen vihje", Atlas vastasi Hestialle ja potki kengät jalastaan. Hän nosti jalat ristiin sohvalle ja katsoi odottavasti Hestian ja Anthonyn reaktioita. "En oikeastaan ole kovin innostunut aarteenmetsästyksestä, mutta tämä on vihje vaikuttaa naurettavan helpolta. Koska tässä ei ole mitään tekemistä muutenkaan, ajattelin, että haluaisittekohan tulla kanssani etsimään aarteen. Sen voi vaikka myydä eteenpäin niille oppilaille, jotka ovat oikeasti kiinnostuneita tästä touhusta."

Anthony miltei yllättyi, kun Hestia yhtäkkiä puuttui keskusteluun ennen kuin Atlas ehti edes vastaamaan. Hän ei ollut muistanut, että tyttö tosiaan oli saapunut oleskeluhuoneeseen jokin aika sitten ja käynyt pitkälleen sohvalle. Tyttö oli ollut varsin hiljaa siitä saakka, mutta nyt tämä ilmeisesti kuitenkin koki tarpeelliseksi puuttua keskusteluun haastamalla hänen kanssaan riitaa. Anthony tunsi heti ärsytyskäyränsä lähtevän nousuun ja hänen teki mieli tiuskaista tytölle takaisin jotakin, mutta Atlas ehti keskeyttää ja kertoa, ettei itse asiassa ollut saanut oikein mitään tehtyä.

Sen sijaan poika heilautti kädessään olevaa paperilappua ja kertoi löytäneensä sen. Hestian kysyessä, mikä se oli, Anthony melkein pyöräytti silmiään. Tämä oli syyttänyt häntä kysymyksestä, johon oli ilmiselvä vastaus, mutta kysyi sitten itse, mikä paperinpala on. Hänen teki mieli vastata kostona, että kyseessä oli paperi, olikohan Hestia koskaan ennen mahtanut nähdä sellaista, mutta ei ehtinyt taaskaan, sillä Atlas jatkoi pian kertoen, että uskoi kyseessä olevan alkajaisjuhlassa mainitun aarteenmetsästyksen vihje. Tämä sai Anthonyn kiinnostumaan. Aarteenetsintä sinällään ei oikeastaan kiinnostanut häntä kauheasti, mutta jotenkin koko leikki oli hänestä kuulostanut perin oudolta ja hämärältä, joten olisi mielenkiintoista päästä näkemään ihan oikea vihje.

Anthony siirsi kirjanmerkkinsä taikuuden historian kirjansa väliin ja sulki sen melkoisella pamahduksella, sillä kyseessä kuitenkin oli melkoinen tiiliskiviteos. Hän nosti kirjan sohvapöydälle ja nousi itse ylös lattialta suoristaen kädellä hamettaan ennen kuin istui sohvalle Atlaksen viereen nähdäkseen, millaisesta vihjeestä oli kyse. Kuulosti vielä oudommalta, jos vihje tosiaan oli todella helppo, kuten Atlas väitti. Olisi voinut luulla, että aarteenmetsästyksen eteen olisi sentään nähty edes jotain vaivaa.

”Minäkään en ajatellut osallistua, mutta…” Anthony aloitti yrittäen lukea Atlaksen kädessä olevaa paperilappua, ”jos se on kovin helppo, niin eihän se mitään maksaisikaan mennä katsomaan, mikä se aarre oikein on. Ihan vain mielenkiinnosta." Atlaksen ajatus siitä, että aarteen voisi myydä eteenpäin jollekulle, joka oli tosissaan aarteenmetsästyksestä ei myöskään kuulostanut hullummalta.

Hestia oli noussut istumaan heti, kun oli saanut selville mikä Atlaksen kanniskeltavana ollut paperin pala oli ollut. Häntä ei itseään kiinnostanut aarteenmetsästys ollenkaan, mutta hänen mielestään koko hommassa oli alun alkaenkin ollut jotain outoa. Hänestä tuntui, että vastaus olisi ollut ihan kielen päällä, mutta ei vain saanut sitä sanotuksi. Olisi aivan järjetöntä pitää aarteenetsintää koko koululle, varsinkin kun oppilaat neljännestä luokasta ylöspäin alkoivat lukemaan ja harjoittelemaan joko V.I.P tai S.U.P.E.R kokeita varten. Hestian tulisi itsekin aloittaa harjoittelu, mutta hänellä ei ollut motivaatiota kouluun. Hänhän osasi jo ne aineet joita vaaditaan auroriksi haussa! Muut aineet voisi vain sivuuttaa. Ja jos aurorin ura ei lähtisi käyntiin niin ainahan oli mahdollisuus huispata. Tai ottaa mallia aina niin ihanasta Ciaran O’Dwyerista ja aloittaa opettajana, jos mikään muu ei sitten onnistukaan.

Hestia katsoi kuinka Anthony siirtyi Atlaksen viereen tutkiskelemaan vihjettä ja alkoi närkästyä. ”Olenko minä muka ainut joka on ajatellut, että tässä asiassa on jotain hämärää? Tai siis miksi ne järjestäisi tällaisen etsinnän, jos niillä on kädet täynnä jo muutenkin tuntien kanssa? En usko, että palkintokaan on mitään kovin hienoa”, hän sanoi epäilevänä. Hän heilautti jalkansa sohvalta lattialle samalla, kun ajatteli Atlaksen sanoja vihjeen myymisestä eteenpäin. ”Myyminen kuulostaa kyllä hyvälle. Voisin lyödä, vaikka vetoa, että rohkelikot ovat ihan innoissaan mukana tässä. Mutta haluaisin kyllä tietää mikä tässä jutussa tuntuu niin epäilyttävälle”, hän mietiskeli. Hänen mielestään koulun rehtorissa ja opettajissa oli aina ollut jotain hämärää.

”Mitä siinä sitten lukee?” kysyy oikoen hamettaan. Jos vihjeet tosiaan olivat naurettavan helppoja ei voisi olla kovin vaikeaa saada selville mitä rehtori Chino ja professori Caine olivat juonineet oppilaiden päänmenoksi. Ja ketkä olisivatkaan parempaa rikosseuraa, kuin Anthony Underwood ärsytettäväksi ja Atlas Ironwood juorutoimistoineen?

"Mmmmh", Atlas ynähti myöntävästi Hestian epäilyksille. "Minustakin tämä aarteenmetsästys on vähän hämäränoloinen, koska koulu on tunnettu rahattomuudestaan. Mutta voihan olla, että palkintona on tupapisteitä tai jotain muuta, mikä ei maksa koululle mitään. Ehkä kannattaa kokeilla ja katsoa, mitä siitä tulee." Atlas kohautti olkiaan. Oikeasti hän ei ollut harkinnut aarteenmetsästyksen hämäryyttä kunnolla, koska oli halunnut tehdä sen ystävystyäkseen paremmin Hestian ja Anthonyn kanssa.
Kyllähän aarteenmetsästyksestä kaikenlaisia huhuja liikkui, mutta tällä kertaa se oli Atlasen mielestä epäolennaista. Lisäksi suurin osa huhupuheista oli peräisin lähteistä, joita Atlas piti epäluotettavina. Kuvaavaa oli se, että jotkut Rohkelikot väittivät kivenkovaan kyseessä olevan professori McGregorin kadonneiden tuliviskipullojen etsintä. Ihan kuin rehtori Chino muka antaisi luvan sellaiseen - ja vielä avajaisjuhlassa julkisesti.

Atlas taitteli vihjelapun auki ja ojensi sen viereensä istahtaneelle Anthonylle. Koska Hestia ei ollut tullut samalle sohvalle, poika koki velvollisuudekseen lukea tekstin ääneen.



Atlas vaikeni luettuaan vihjeen ja antoi katseensa siirtyä Anthonysta Hestiaan ja takaisin. Hän halusi kovasti päästä kertomaan teoriansa vihjeestä, koska jos Anthony ja Hestia ajattelisivat samalla tavalla, aarre olisi jo lähes heidän.
"Mitä luulette?" Atlas kysyi ja oli huomaamattaan alkanut hypistellä valkoisia etuhiuksiaan. Häntä hermostutti sanoa mielipiteensä, koska voisihan olla, että arvaus oli täysin eri jäljillä kuin Hestian ja Anthonyn mielipiteet. Lopulta Atlas ei kuitenkaan pystynyt pitämään päättelyketjua omana tietonaan.
"Minusta siinä puhutaan selvästi kotitontuista", Atlas sanoi. "Tai siis, ei nyt ihan selvästi, mutta minun mielestäni. Koska kenelle muulle vaatteiden antaminen voidaan ajatella huonoksi? Jos annat vaatteen kotitontulle, se kokee saaneensa potkut."

"En oikein ymmärrä kirjoittajan loppukaneettia liian voimallisista koruista", Atlas lisäsi mietteliäästi luettuaan vihjeen vielä kerran läpi. "Voisiko se tarkoittaa, että kirjoittaja omistaa jotain harvinaisen vaarallisia koruja?"
Vihjeen loppu oli se, minkä kanssa Atlas oli vaivannut päätään eniten matkalla pihamailta oleskeluhuoneeseen. Poika katsoi odottavasti tupatovereihinsa. Ehkäpä näillä oli joku hyvä teoria korujen omistajasta.

Anthony otti vastaan Atlaksen ojentamaan vihjeen ja alkoi lukea sitä. Kun Hestia alkoi valittaa, että oliko ainut, joka piti aarteenmetsästystä hämäränä, hän nosti kätensä pystyyn kuin hiljentääkseen tytön. Hän yritti lukea ja kukapa ei olisi ajatellut, että etsintäleikissä oli jotain outoa. Oppilailla oli aivan tarpeeksi työtä opiskelujen, erilaisten kerhojen ja huispauksen kanssakin, joten miksi järjestää vielä jotain ylimääräistä? Ja etenkin vielä joku etsintäleikki. Rehtori ei ollut hänestä koskaan vaikuttanut mitenkään erityisen taipuvaiselta sellaiseen eikä sitä voinut kyllä parhaimmalla tahdolla sanoa myöskään heidän tuvanjohtajastaan.

Anthony sai vihjeen luettua loppuun hieman ennen kuin Atlas sai sen luettua loppuun ääneen Hestialle. Vihje tosiaan ei vaikuttanut erityisen vaikealta. Ei tarvinnut olla mikään nero ymmärtääkseen, että siinä viitattiin kotitonttuihin. Hän nyökytteli, kun Atlaskin mainitsi kotitontut. Hänen omalla perheellään ei kotitonttua ollut, mutta varmaan lähestulkoon jokainen velho ja noita tiesi sen verran, että vaatteen antaminen kotitontulle tarkoitti käytännössä sen vapauttamista – tai potkuja, kuten Atlas asian ilmaisi. Korujen merkitystä vihjeessä ei hänkään kuitenkaan oikein ymmärtänyt.

”Ehkä se etsittävä aarre on koru”, Anthony ehdotti, ”ja se on kotitontuilla ja joka pitää saada itselleen vaihtamalla se johonkin toiseen.” Vaikka vihje selkeästi viittasikin kotitonttuihin, oli loppu hieman epäselvää. Se ei näyttänyt olevan varsinaisesti mikään arvoitus vaan enemmänkin ohje. Tai tehtävälista. Ellei kyseessä sitten ollutkin jonkinlainen salattu viesti, joka pitikin muodostaa jokaisen sanan ensimmäisestä kirjaimesta tai jotakin vastaavaa. Se kuulosti kyllä kovin hankalalta. Anthony ei voinut silti olla katsomatta vihjettä uudestaan läpi etsien jotain piilotettua viestiä.

”Mmm. Vaarallisia koruja nyt löytyy aika moneenkin lähtöön”, Anthony totesi yrittäen saada samalla muodostettua jotain järkevää sanaa viestin sanojen ensimmäisistä kirjaimista siinä kuitenkaan onnistumatta, ”en tosin tiedä, kehen sellainen voisi viitata… En usko, että sellaiset ovat sallittuja koulussa.” Hänen oli toisinaan kuullut isältään mitä erilaisimmista esineistä, joita taikaväki loitsi eivätkä korut suinkaan olleet epätavallisimmista päästä.

”En oikein tiedä... Kenenköhän kirjoittama tämän vihjeen pitäisi olla… Hän puhuu ’omista koruistaan’, mutta tarkoittaako tämä rehtoria tai professori Cainea vai…” Anthony pohti ääneen, mutta kohautti sitten olkapäitään, ”joka tapauksessa se näyttäisi kyllä viittaavan selvästi johonkin koruun ja kotitonttuihin.”

Hestia kuunteli tarkasti Atlasta, kun poika luki vihjeen. Hän oli ollut oikeassa siitä, että vihje oli aivan selvä. Jo heti ensimmäisestä lauseesta hänelle tuli mieleen kotitontut.
”Minunkin mielestä vihjeessä selvästi puhutaan kotitontuista. Mutta olisivatko Caine ja Chino tehneet noin helpon vihjeen? Tyhmäkin tajuaa, että siinä puhutaan kotitontuista, ja heidän vapauttamisestaan vaatteilla”, hän sanoi mietiskelevästi. Hestian perheellä oli ollut kotitonttu ennen kuin se siirtyi hänen vanhemmalle sisarelleen. Mutta hän ei uskonut, että vihje olisi kotitonttujen hallussa. Ehkä seuraava vihje? Aarteenetsinnässähän etsitään vihjeitä vihjeen perään?

Hän mietti lauseita koruista, joita pojat eivät ilmeisesti ymmärtäneet. Totta puhuakseen hänkään ei ymmärtänyt lorussa esiintyvän korun arvoa. Sitten hänelle tuli mieleen opetus, jonka hänen äitinsä oli kertonut hänelle pari vuotta taaksepäin.

”Korun ei välttämättä tarvitse olla asuste. Koru voi olla mikä tahansa kaunis esine, vaikka kotona hyllyllä tai kisan palkinto. Äiti sanoi joskus noin. Entäs jos... tiedättehän.. öm.. tuon vihjeen kirjoittaja tarkoittaa sitä, että hänellä on jo palkinto, mutta meidän pitää ensin etsiä vihjeitä ja seurata niitä? Mitä voimakkaita taikaesineitä on olemassa?” Hän sanoi kysyvästi ja nosti samalla kulmakarvojaan. Sitten hän oivalti, että jos Atlas oli löytänyt vihjeen helposta paikasta niin luultavasti joku muukin on kenties saanut saman vihjeen? Vai eri vihjeen?
”Oli mikä oli, palkintoa ei varmasti anneta muille, kuin luihuisille.”

"Luulen, että jos kirjoittaja puhuu vaarallisista koruista, hänen täytyy olla opettaja", Atlas arveli. "Tai ylempien luokkien oppilas. Koska eihän kukaan nuorempi oppilas säilyttäisi vaarallisia koruja koululla. Siitä kärähtää turhan helposti."

Atlas kuunteli vielä Hestian arvelut siitä, mitä vihjeiden kirjoittaja oli mahdollisesti ajanut takaa. Mitä enemmän asiaa mietti, sitä epäselvemmäksi kirjoittajan identiteetti kävi. Kuten Hestia sanoi, vihje vaikutti turhankin helpolta. Sen sijaan vihjeen kirjoittajan päätteleminen ei ollut läheskään yhtä helppoa. Ehkä aarretta kannatti etsiä jo ihan siitä ilosta, että he saisivat kirjoittajan selville.

Hestia mainitsi äitinsä, ja Atlaksen olisi tehnyt mieli kysyä lisää. Tyttö mainitsi ensimmäisen kerran jonkun perheenjäsenensä, vaikka Atlas olikin kuullut, että Hestian veli oli näyttäytynyt mörkönä pimeyden voimilta suojautumisen tunneilla. Atlas ei ollut järin innokkaasti puhunut omastakaan perheestään, mutta nyt kun ajatteli asiaa, vielä melko tuore ystäväkolmikko ei tiennyt juuri mitään toistensa perhetaustoista. Atlas tiesi, että Anthonylla oli jokseenkin vaikutusvaltainen isä ja korealaiset sukujuuret, muttei ollut koskaan kysynyt tarkemmin. Ehkä asia pitäisi ottaa joskus puheeksi. Mutta ei nyt, kun heillä oli aarre etsittävänään.

"Voi hyvin olla, että tämä vihje johtaa toisen vihjeen luo", Atlas myönsi Hestialle. "Ehkä siinä vihjeessä on vähän lisää tiedonmurusia kirjoittajasta. Haluaisin tietää, kuka tämän aarteenmetsästyksen on pistänyt alulle ja miksi. Hestian mainitsemat voimakkaat taikaesineet sen puoleen.... en ole hirveän erikoistunut niihin." Atlas naurahti.

Hestia päätti arvelunsa toteamukseen, että oli tilanne mikä hyvänsä, palkinto ei menisi minnekään muualle kuin Luihuiseen. Atlas virnisti.
"Lähdetäänkö sitten metsästämään ensimmäistä vihjettä heti?" hän ehdotti ja nousi sohvalta. "Voimme koittaa haalia niin monta vihjettä, kuin vain on mahdollista, ja yrittää päätellä niiden perusteella kirjoittajan henkilöllisyyden."