Tylypahka AM

//Sijoittuu jonnekin elokuun loppupuoliskolle, yhteen tyrmien taikaliemiluokista. Paikalle ainakin Zain.//

Cainen oli pakko myöntää, että hän oli ehkäpä ottanut itselleen hieman liikaa töitä kesän ajaksi, kun hän sytytti tulen jo neljännen kattilan alle. Alun perin hänen tarkoituksensa oli ollut käyttää kesä matkustamiseen ja ylipäätään vain loman pitämiseen, mutta toisin oli käynyt. Pari viikkoa oli tietysti kulunut jo pelkästään koulun järjestämällä kesäleirillä, mutta sen lisäksi hän oli onnistunut kuin ihmeen kaupalla saamaan melkoisen kasan liemitilauksia kesän aikana keitettäväksi. Jotenkin hän oli kuitenkin saanut raivattua kesän aikatauluunsa viikon verran varsinaista lomaa, mutta kuinka ollakaan sekin oli mennyt harakoille, kun hän oli saanut kutsun aivan toisaalle. Eikä niille ihmisille sanottu ei ilman vähän pahuksen hyvää syytä. Valitettavasti "kesäloma" ei ollut sellainen.

Mies pudisteli hetken päätään palauttaakseen ajatuksensa takaisin liemeen, jota oli parhaillaan tekemässä. Hän oli tehnyt sen kesän aikana niin monta kertaa, ettei pysynyt enää edes laskuissa, mutta tarkisti silti kattilan viereen levitetyn reseptin, josta hän oli vetänyt yli jo lisätyt ainesosat. Kokemus oli osoittanut hänelle, että keitettäessä useampia liemiä samaan aikaan kirjanpito saattoi osoittautua pelastajaksi. Sitä paitsi, hän oli hädin tuskin ehtinyt nukkua viimeiseen kahteen yöhön, koska liemillä alkoi olla jo melko kiire. Mies ei yleensä ollut taipuvainen näin huonoon aikataulutukseen, mutta liian suuren työmäärän haaliminen sen sijaan ei ollut hänelle mitenkään epätavallista. Jos häneltä itseltään kysyttäisiin, työtä oli sopivasti, mutta aikataulu vain oli mennyt pilalle muutaman muun kiireellisen, huomiota vaatineen seikan takia.

Kun kattilassa oleva liemi alkoi kiehua Caine vähensi tulta ja laittoi kannen paikalleen kääntäen samalla pöydällä olevan tiimalasin. Viisitoista minuuttia. Viisitoista minuuttia aikaa levähtää. Niinpä mies istahtikin pöydän ääreen tuolille taivuttaen niskaansa hetkeksi taaksepäin. Luokan katossa näkyi edelleen sinisiä roiskeista erään puuskupuhin räjähtäneen liemen jäljiltä. Hän ei ollut saanut niitä poistettua parilla kokeilemallaan puhdistustaialla ja oli sen jälken tullut siihen tulokseen, että ehkä jäljet voisivatkin pysyä katossa varoittavana esimerkkinä.

Askeleet kaikuivat tyrmien karuissa kiviseinämissä kaapuun pukeutuneen hahmon astellessa määrätietoisesti kohti luokkaa. Tyrmissä oli mukavan viileää tähän aikaan vuodesta auringon porottaessa ulkona - perienglantilaisesta tavasta poiketen tänään ei ollut sentään sateista - mutta se ei ollut pääsyy siihen, miksi Zain oli suunnannut tiensä sinne. Eikä tämä kyseinen luokka ollut ensimmäinen paikka, johon hän oli koululle saavuttuaan mennyt. Zainin kesä, kuten kevät ja sitä edeltäneet vuodenajatkin, oli mennyt tavalliseen tapaan matkustellessa ympäriinsä. Ja kuten yleensä, bumerangin tapaan hän oli palannut takaisin koululle jo alkukesästä, vain lähteäkseen taas kiukkuisena tiehensä ja palatakseen nyt kesän lopussa takaisin. Ja nyt palattuaan ei ollut kysettäkään siitä, minne - tai kenen luokse - hän suuntaisi ensin.

Kysymys tosin kuului, missä hänen etsimänsä henkilö oli. Kesällä koulu oli varsin hiljainen, joten vastaankaan ei sattunut juurikaan ihmisiä, joilta olisi voinut kysyä. Tyrmät olivat yleensä turvallinen vaihtoehto, mutta niissäkin oli useampia huoneita. Zain pysähtyi erään huoneen ovelle, suoristi kaapuaan, ja avasi oven mahtipontisesti pyyhältäen sisään. Luokka oli kuitenkin tyhjä, ja aikaa turhaan hukkaamatta mies kääntyi kintereillään ja pyyhälsi ulos pysähtymättä, vetäen oven perässään kiinni. Himskatti, taas väärä luokka. Zain asteli pitkin askelin seuraavan oven luo, pysähtyi taas, suoristi vaatteitaan ja siisti hiuksiaan, ja avasi oven suurella, itsevarmalla liikkeellä kuin aiempaa virhettä ei olisi tapahtunutkaan. Tällä kertaa hänellä näytti käyvän parempi tuuri (mikäli tuurista oli enää kyse kaikkien tarkistettujen huoneiden jälkeen), ja sisään liitäessään, yrittäen näyttää siltä kuin juuri tämä huone olisi ollut hänen päämääränsä alusta asti, Zain huomasi Cainen istuvan pöydän ääressä liemikattilan lähistöllä.

"Jesse Caine," hän tervehti, ja pysähtyi Cainen pöydän eteen. Caine näytti samalta kuin aina ennenkin, paitsi ehkä vieläkin väsyneemmältä kuin alkukesästä. Mutta eikö Caine ollut aina väsyneen näköinen... Zain katseli ympärilleen liemiaineksilla ja kattilassa porisevan liemen hajulla peittäneessä luokkahuoneessa.
"Näinkö vietät lomaasi? Liemiä keitellen?"

Caine hätkähti, kun luokan ovi heilahti auki ja joku astui sisään ja kiitti mielessään jotain ylempiä voimia siitä, ettei hänellä ollut juuri sillä hetkellä ollut käsissään pudotettavana mitään kallisarvoista liemiainesta - tai vielä pahempaa, valmista taikalientä. Kääntyessään ympäri katsomaan ovelle päin hän oli ehkäpä hieman yllättynyt näkemästään. Olihan hän toki aavistanut, että mies palaisi takaisin ennen pitkää, mutta ei ehkä aivan näin pian.

Tervehdysten sijaan hän päätyi kuitenkin puuskahtamaan turhautuneena: "Montako kertaa sinulle täytyy sanoa, ettei liemiluokkaan saavuta noin... noin... vauhdilla." Hän nousi ylös tuolilta ja seurasi katseellaan, kun Zain asteli pöydän luokse, ja risti sitten käsivartensa rinnalleen, kasvoillaan ehkä hieman kyllästynyt ilme. Ja kyllästynyt hän toki olikin - Zainin touhuihin, nimittäin.

"Mitä oikein kuvittelit minun tekevän?", Caine huokaisi, "istuvan Kolmessa luudanvarressa kermakaljalla? Kun sanoin, että sain monta isoa liemitilausta, se oli totuus. Samoin kuin vierailuni Aelhillissä. Jonka epäilemättä tarkistitkin jo." Hän oli tosin hieman olettanutkin, että Zain oli pitänyt niitä valheina. Oli varsin tämän tapaista etsiä vikoja kaikista muista ja pitää itseään uhrina.

"Ja mitä, olemmeko me taas puheväleissä?" Caine kysyi kohottaen kulmiaan. Asia sinänsä ei tietenkään ollut kovin hätkähdyttävä ottaen huomioon, millainen tuuliviiri Zain oli, mutta hän oli oikeastaan toivonut mykkäkoulun kestävän vielä edes siihen asti, että hän saisi nämä liemitilaukset valmiiksi. Hän ei varsinaisesti tarvinnut enää Zainia sotkemaan mitään.

Zain ohitti Cainen moitteet huomioimatta niitä. Caine ei vaikuttanut olevan erityisen tyytyväinen hänet nähdessään, mikä sinänsä ei ollut mitään uutta, vaikka Zain oli vaivalla matkustanut takaisin Englantiin hänen takiaan. Kiittämätöntä, kertakaikkiaan.

Zain ei ollut oikeastaan edes muistanut, mitä Caine oli sanonut tekevänsä peruuttamansa matkan aikana. Tärkeintä oli se, että Caine oli perunut heidän sopimuksensa - sopimus oli sopimus, ei sellaisia saanut noin vain perua, ja sitä paitsi, miten Cainella saattoi olla parempaa tekemistä kuin Zainin seurassa oleminen? Mahdotonta - ja päättänyt viettää lomansa kaikkialla muualla paitsi yhdessä Zainin kanssa. Tähän mennessä kiukku oli kuitenkin jo laimennut. Nyt kun hän muisteli, hän oli tosiaan käynyt Aelhillissä aiemmin kesällä, syy oli tosin unohtunut mutta nythän sekin selvisi.

Cainen huomautus puheväleistä jäi yhtä lailla huomiotta. Se riita oli nyt jo melkein unohdettu, ja oli alentavaa puhuakaan siitä tässä vaiheessa. Hän ei ollut missään tapauksessa tullut pyytämään anteeksi, eikä olettanut Cainenkaan niin tekevän, joten oli parasta käyttäytyä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

"Millaista Aelhillissä oli? Voiko ylipappi Lougheed hyvin?" hän kysyi, tutkiskellen liemikattilan vieressä olevia aineksia. Kysymys ei ollut mitenkään erityisen viaton, sillä viime käyntinsä jälkeen Zain oli onnistunut saamaan väliaikaisen porttikiellon loukattuaan erästä korkeahkossa asemassa olevaa pappia. Häntä oli muutenkin kyllä jo pitkään epäilty kerettiläisyydestä, ja viimekertainen suukopu oli ollut viimeinen pisara. Oli varsinainen ihme, ettei Zainia oltu erotettu koko lahkosta tähän mennessä, mutta jotenkin hän oli onnistunut työntämään kyntensä tarpeeksi syvälle lahkon toimintaan, että hänen erottamisensa olisi ollut vaikeampaa kuin hänen siellä olonsa sietäminen. Cainekin oli jo saattanut kuulla tapahtuneesta, joten Zainia ei erityisesti huvittanut mainita siitä ääneen tätä enempää.

Zain ei vahvistanut, muttei myöskään kieltänyt Cainen epäilyksiä siitä, että tämä oli kysellyt hänen peräänsä Aelhillistä vaan sen sijaan kysyi ylipappi Lougheedin voinnista. Tämä sai hälytyskellot Cainen päässä soimaan ja kovaa. Eihän Zainia ikinä kiinnostanut pätkän vertaa, mitä kenellekin kuului. Hän rypisti kulmiaan epäilevästi samalla, kun siirsi pöydällä olevia liemiaineksia suojelevasti hieman lähemmäs itseään huomattuaan Zainin tutkivan niitä.

"Miksi ei voisi?" mies kysyi ehkä hieman terävämmin kuin oli tarkoittanut, "mitä sinä teit hänelle?" Lougheed oli ainakin vielä edellisellä näkemällä ollut kyllä kaikissa ruumiin ja sielun voimissaan, mutta jokin Zainin viattoman oloisessa kysymyksessä aiheutti hänelle silti pahan aavistuksen. Zain tunnetusti oli herkkä kostamaan kaiken, mitä itse piti vääryytenä. Caine oli kuullut kaiken - tai ainakin tarpeeksi - riidasta, jossa Zain oli ollut aiemmin kesällä osallisena. Kuinka muutenkaan, sillä hän oli ollut yhtenä tuomareista tapahtunutta selvitellessä. Hän oli onnistunut säästämään Zainin alennukselta, mutta se oli tullut porttikiellon - tai virallisin termein henkilökohtaisen mietiskelyajan - hinnalla.

"Kuulin kaiken keskustelustanne, kuten Lougheed sitä nimitti. En ollut erityisen vaikuttunut. Sinun pitäisi tietää paremmin", Caine vielä huomautti pitäen edelleen käsivartensa puuskassa paheksuvasti. Zain toivottavasti ei tiennyt hänen osuudestaan lievemmän rangaistuksen ajamisessa, sillä se ehkä veisi hieman uskottavuutta hänen paheksunnaltaan.

"Miksi luulet, että olisin tehnyt jotain hänelle", Zain vastasi loukkaantuneella äänensävyllä, vaikka ei Caine nyt aivan väärässäkään ollut. Lougheed ei välttämättä arvostanut Zainin hänen ylleen langettamaa hiustenlähtökirousta. Mutta ehkä hän oli saanut kumottua kirouksen ennen kokonaan kaljuuntumista, tai sitten vain pitäytynyt poissa toisten lahkolaisten katseista hiusten harvetessa...

"Minkä minä sille voin, että hänellä on yhtä paljon järkeä kuin puolikkaalla ameballa", Zain sanoi Cainen huomauttaessa syyttävästi hänen ja Lougheedin keskustelusta. "Itse hän aloitti." Se ei tarkaan ottaen pitänyt täysin paikkaansa, mutta tapahtuman yksityiskohdat olivat iloisesti pyyhkiytyneet Zainin muistista. Zain katseli kädet puuskassa seisovaa Cainea, joka näytti suojelevan liemiaineksiaan kuin olettaen, että Zain yhtäkkiä nappaisi ne ja lähtisi juoksemaan karkuun. Häntä ärsytti ainainen epäily, vaikka se perustui kantapään kautta opittuihin kokemuksiin.

"Olet tavallistakin äkäisempi tänään. Ja näytät siltä, ettet ole nukkunut ainakaan kuukauteen. Oletko saanut levättyä yhtään kesän aikana?" Tavallisuudesta poiketen suorasukaisessa kommentissa oli myös hieman huolta mukana. Tai ehkä se ei ollutkaan aivan niin epätavallista Cainen ollessa kyseessä. Mies tosiaan näytti väsyneeltä. Ei sillä, että Zain olisi muistanut, milloin Caine olisi viimeksi oikeasti pitänyt vapaata töistään, ja tälläkin kertaa hän oli jättänyt heidän matkansa väliin. Vaikkei Caine nyt väsymykseen voinut kuollakaan, ei ollut silti mukavaa nähdä häntä aina yhä uupuneempana ja uupuneempana. Vaikka osa uupumuksesta oli toki Zaininkin vika.

"No et ole varsinaisesti aiemmin ollut erityisen kiinnostunut hänen voinnistaan", Caine huomautti välittämättä loukkaantuneesta äänensävystä, jota toinen selvästi tavoitteli. Hän ei todellakaan langennut siihen enää näiden kaikkien vuosien jälkeen. Zain kyllä tekisi itsestään uhrin tilanteessa kuin tilanteessa, jos tälle vain antoi mahdollisuuden siihen. Hän oli mielestään tehnyt harvinaisen selväksi, ettei hän pelannut tätä peliä, mutta silti Zain aina jaksoi yrittää.

"Sinä voisit olla ärsyttämättä häntä", Caine huomautti avaten kätensä vihdoin puuskasta ja jätti Zainin jälkimmäisen kommentin huomiotta. Hän ei ikimaailmassa uskonut, että Lougheed olisi aloittanut, mutta asiasta lieni turha tapella Zainin kanssa, koska tämän mielestä joku muu oli aina syyllinen eikä lapsellinen eipäs-juupas -väittely kuulunut Cainen tapoihinsa.

Zainin huomauttaessa hänen äkäisyydestään hän veti syvään henkeä yrittäen ravistaa mielestään noita äkäisiä ajatuksia. Hän ei sanonut toiselle miehelle, että hänen ärtymyksensä oli alkanut tasan sillä sekunnilla, kun tämä oli astunut huoneeseen sisään, koska tiesi itsekin, ettei Zain luultavasti ollut kuitenkaan ainoa syypää. Osa tylyistä sanoista kumpusi varmasti myös stressistä saada taikaliemitilaukset ajoissa valmiiksi. Hän päätyi päästämään kuivan naurahduksen ja toteamaan sarkastisesti, kuinka mukavaa oli, että Zain oli varta vasten saapunut matkoiltaan kertomaan, kuinka kamalalta hän näytti.

"Matkoista puheen ollen", Caine jatkoi huomaten tilaisuuden vaihtaa puheenaihetta, "miten sinun kesäsi meni?" Häntä ei liiemmin huvittanut puhua omasta väysymyksestään. Se ei ollut kuitenkaan mitään, mitä kunnon teekupillinen ja parit kunnon yöunet eivät korjaisi. Sitä paitsi, liemitilauksen toimitus oli tällä viikolla, joten jäljellä ei ollut enää montaa päivää. Hän oli jo laskenut, että pystyisi hoitamaan homman vielä kotiin kunnialla.

"Mm-hmm. Ei hullummin. Vaihdoin tosin matkakohdetta." Zain siisti itselleen tilan pöydänkulmalta, ja istahti pöydälle pyyhkäisten eteen valuneet hiussuortuvansa taakse. "Kiersin pohjoisessa Afrikassa. Kiina jää odottamaan ensi vuotta." Ja mahdollista ensi vuoden matkaseuraa, mutta sitä Zain ei sanonut ääneen. Oli aika turhaa toivoa, että Caine ehtisi ensi vuonnakaan lähteä hänen kanssaan Kiinaan, tai oikeastaan minnekään muuallekaan, mutta sentimentaalisista syistä Zain oli päättänyt silti odottaa. Zainille olisi riittänyt matka vaikka Stonehengelle, mutta Cainen saaminen irti koululta tai Aelhillistä oli helpommin sanottu kuin tehty. "Näin yhden opettajistanne Egyptissä. Sen... mikä hän nyt olikaan, se puhelias nainen. En kyllä jäänyt juttelemaan, hän vaikutti olevan kiireinen."

Zainia ei tällä kertaa huvittanut juuri kertoa seikkailuistaan, sillä se muistutti häntä heidän alkuperäisistä suunnitelmistaan. Jutustelu sai siis jäädä tältä erää siihen, hänen puolestaan. Cainen väsynyt olemus sen sijaan vieläkin jokseenkin huolestutti häntä.
"Joten? Kuinka monta lientä sinulla on vielä tekemättä?" Zain sitten kysyi. Mies sitoi pitkät hiuksensa kiinni, ja nousi sen jälkeen takaisin seisomaan ottaen kaapunsa pois ja käärien hihansa.
"Autan sinua niiden kanssa. Mitä lientä olet tekemässä?" Aineksia katsellessa oli melko helppo päätellä, mitä lientä Caine saattoi olla valmistamassa, tai ainakin rajata vaihtoehdot muutamaan todennäköiseen liemeen. Zainkaan ei kuitenkaan ollut mikään ensikertalainen liemien kanssa. Oli silti parempi tarkistaa.

Caine ei varsinaisesti yllättynyt Zainin kertoessa vaihtaneensa matkakohdettaan. Hän olisi itse asiassa yllättynyt, jos tämä joskus olisi pystynyt tekemään suunnitelman ja pitämään siitä kiinni. Miehen istuessa pöydänkulmalle Caine siirsi liemiaineksiaan taas hiukan poispäin tästä. Hän ei tahtonut, että toinen vahingossa kaataisi niistä ainuttakaan. Takaiskuja oli ollut jo ihan tarpeeksi ilmankin, hän mietti järjestellessään liemiaineksi pöydälle uudestaan samalla, kun kuunteli Zainin kertomusta. Tämän mainitessa 'puheliaan naisen' hän ei voinut estää pientä hymynpoikasta nousemasta huulilleen. Abigail tosiaan oli maininnut matkastaan Egyptiin. Kerran jos toisenkin.

"Mmm. Hän oli kuulemma menossa joidenkin muiden numerologien kanssa tutkimaan jotakin pyramidia", Caine sanoi katse pöydällä olevassa tiimalasissa, "toivottavasti he löysivät etsimänsä." Koulun muu henkilökunta ei tainnut pahemmin Abigailista pitää, mutta Cainella oli ollut alusta asti sydämessään jokin heikko kohta tälle. Toki nainen osasi olla parhaimmillaankin hieman rasittava, mutta hän piti tämän vilpittömyydestä, joka oli jotain, mitä lähestulkoon kaikilta muilta hänen kollegoiltaan puuttui.

Cainen kasvoilta paistoi varmaan melko selvästi häkellys, kun Zain yllättäen sitoi hiuksensa kiinni, nousi ylös pöydältä ja tarjoutui auttamaan liemien kanssa. Hän katsoi miestä tarkasti päästä varpaisiin punniten mielessään, tahtoiko tämä tosissaan auttaa vai oliko tällä jotain taka-ajatuksia. Kaverin esittäminen ja sen jälken kostaminen ei tosin ehkä kuulostanut aivan Zainilta. Jos tämä oli vielä vihainen, niin sen todennäköisesti olisi huomannut.

"Nämä ovat todella tärkeitä. Ne eivät saa mennä pieleen", hän sanoi toteavalla äänensävyllä katsoen Zainia suoraan silmiin, kuin etsien jotain merkkiä siitä, että tämä aikoi pilata keittymässä olevat liemet heti, kun pääsi tarpeeksi lähelle niitä. Kun sellaista ei kuitenkaan näkynyt, hän lopulta huokaisi ja kääri omankin kaapunsa hihat ja lähti kävelemään kohti parin pöydän päässä olevaa kattilaa, josta nousi tasainen, hento ja sinertävä höyry, kunnes tuli yhtäkkiä toisiin ajatuksiin ja teki täyskäännöksen kohti luokan toisella puolella olevaa kattilaa.

"Pippurijuoma", hän ilmoitti päästyään toisen kattilan luokse, "kaipaa vielä inkivääriä ja sitruunaa. Kuten myös tuo toinen, mutta sen pitää hautua vieä parisenkymmentä minuuttia." Caine osoitti parin pöydän päässä olevaa kattilaa, jossa hautui samanlainen tummansarmaata havua tuottava juoma, samalla kun otti toisella kädellään esiin taskukellon kaapunsa sisältä ja vilkaisi siitä ajan.

"Hallitset varmaan sen? Reseptikin on tässä... jossain..." Caine nosteli kattilan vieressä olevia pergamentteja, kunnes löysi etsimänsä pippurijuoman ohjeen. Se ei ollut taikajuoma mitenkään vaikeimmasta päästä, mutta siirryttäessä syksyyn ja kevääseen sille oli monissa paikoissa paljon käyttöä.

Tärkeitä liemiä... eivät saa mennä pieleen... Vähättelikö Caine Zainin kykyjä? Siltä se ainakin kuulosti. Miehen viipyilevä vastaus ja hämmentynyt ilme sen sijaan jäivät Zainilta huomiotta. "Miksi oikein minua luulet", hän vastasi tyytymättömällä sävyllä. "Oletko jo unohtanut, keneltä opit liemien alkeet!" Vaikka ehkä siitä oli jo niin kauan aikaa, että Caine oli saattanutkin unohtaa. Zain ei kuitenkaan muuten vaihtelevasta muististaan huolimatta aikonut unohtaa sitä, tai antaa Cainenkaan unohtaa.

Oli tietenkin päivänselvää, että Caine oli ohittanut Zainin taidoissa kauan sitten, mutta olihan hänelläkin useiden vuosien harjoittelu takana. Ja tekihän hän työkseenkin välillä liemiä, mikäli hänen asiakkaansa niitä tarvitsivat. Pippurijuomia nyt vähän harvemmin, lemmenjuomat tuntuivat olevan paljon myyvempiä. Zain myymässä lemmenjuomia oli kyllä varsin mustaa huumoria.

"En minä mitään reseptiä tarvitse", Zain totesi ja heilautti kättään väheksyvästi, ryhtyen sitten töihin. Pippurijuoma oli hänen mielestään sen verran yksinkertainen liemi, että sen pystyi valmistamaan ulkomuistista.
"Onko sinulla näiden lisäksi vielä muita tekemättömiä liemiä?" hän kysyi lisätessään pataan inkivääriä Cainen ohjeistuksen mukaan.