Tylypahka AM

[[Pelin ajankohta on ennen piknikkiä. :D]]

Yukiko oli noussut aamulla aikaisin. Kuten viime aikoina oli ollut tavallista, myös tänään hän oli tullut aamuvarhain suureen saliin odottamaan Izumia. Kuten tavallista, hänellä oli myös mukanaan pienet kiikarit, monta sulkakynää ja vihko. Yukikolle olisi paljon helpompaa, jos Izumi suostuisi antamaan hänelle viisi minuuttia kiireellisestä ajastaan, että Yukiko saisi tietää mitä Izumi haluaisi syödä piknikillä! Mutta ei. Yukiko oli päättäväisenä ja loistavana tyttöystävänä selvittää Izumin ruokailut hinnalla millä hyvänsä. Kyllähän Yukikoa itseäänkin hiukan nolotti, mutta työ oli tehtävä kunnolla!

Izumi istui suhteellisen kaukana Yukikosta - kuten tavallista. Poika oli myös huomannut Yukikon, mutta ei ollut kehdannut tervehtiä tätä. Izumin ujous oli niin söpöä. Eihän Izumin olisi enää tarvinnut olla niin ujo. Olivathan he olleet yhdessä jo vaikka kuinka kauan. Tai... eihän sitä nyt kunnolla oltu sovittu, mutta kyllä heistä vielä pariskunta tulisi, keinolla millä hyvänsä! Yukikosta tuntui hyvältä ajatella itseään Izumin tyttöystävänä. Ennen kesää Yukikon olisi pakko kysyä haluaisiko Izumi seurustella - Izumi kun oli niin ujo.

Izumi otti haarukallisen jotain! Yukiko yritti nähdä mitä, mutta Izumin ystävä peitti Yukikon näkökentän. Pahus! Tämän aamun ruokasaldo oli varsin säälittävä. Izumi oli ottanut paahtoleipää ja nakkeja, ainakin. Paahtoleivästä Yukiko oli nähnyt Izumin haukkaavan ja yksi nakki oli lentänyt lattialle, mutta muuten Yukikolla ei ollut aavistustakaan siitä, mitä Izumi teki ja söi. Pojan ystävät tulivat pahasti Yukikon tielle.
Yukiko päätti vielä yrittää kurottautua oikealle, jotta näkisi mitä Izumi nyt söi, mutta onnistui rojahtamaan tupatoverinsa päälle. Tämä tupatoveri ei ilmeisesti arvostanut Yukikon elettä, ilmeestä päätellen.
"Anteeksi, anteeksi. Minun.. poikaystävä." Yukiko sanoi englanniksi osoittaen Izumia. Rohkelikkotyttö ei kyllä osoittanut minkäänlaista kiinnostusta Yukikon selitystä kohtaan. Se oli Yukikosta jopa hiukan röyhkeää. Yukiko pöyhi hiuksiaan ja laittoi kiikarit taas nenälleen. Jos kohta selviäisi Izumin tämän päivän aamiainen.

Anthony asteli Suureen Saliin aamiaiselle suoristellen koulupuvun hameensa helmaa ja sipaisten hiuksiaan paremmin korvan taakse. Koulua ei ollut jäljellä enää pariakaan viikkoa, mutta hänellä oli edessään vielä kaksi V.I.P. -koetta, jotka tekivät hänestä edelleen hieman tavallistakin ärtyneemmän. Hän ei edes muistanut, koska olisi viimeksi nukkunut kunnolliset yöunet, koska illat tuppasivat menemään varsin myöhäisiksi kirjakasoihin hautautuneena.

Poika oli juuri aikeissa istahtaa tupapöytäänsä syömään aamiaista, kun hän huomasi Rohkelikkojen tupapöydässä yhden japanilaisista vaihto-oppilaista, jotka olivat ilmeisesti tulleet jäädäkseen. Tytöllä oli muistiinpanovälineet, mikä sinänsä ei näin koekaudella tietysti ollut mitenkään eriskummallista, mutta sen sijaan kiikarit eivät mitenkään kuuluneet viime hetken kertaamiseen. Tyttö tähyili niillä johonkin toiseen pöytään eikä tämä edes ollut ensimmäinen päivä, kun Anthony oli pannut merkille tämän toimet. Ehkä nyt olisi aika laittaa piste tämän epäilyttävälle toiminnalle. Ja samalla tietysti siinä samassa ottaa piste jos toinenkin Rohkelikolta.

Anthony suoristi selkänsä ja lähti astelemaan varmoin askelin kohti Rohkelikkojen pöytää. Valvojaoppilaana hänellä oli oikeus - ellei suorastaan velvollisuus - puuttua tällaiseen omituiseen käytökseen. Muut rohkelikot loivat häneen vähemmän ystävällisiä katseita hänen lähestyessään Rohkelikkojen pöytää. Luihuisen huispausvoitto Rohkelikosta ei varmasti ollut ollut mieleen kellekään näistä. Kiikareiden läpi salia katseleva tyttö ei kuitenkaan näyttänyt huomaavaan mitään ennen kuin hän seisahtui tämän taakse ja nappasi kiikarit sulavalla liikkeellä itselleen.

"Mitä sinä oikein luulet tekeväsi?" hän kysyi tytöltä pohtien jo samalla, miten monta pistettä voisi vähentää Rohkelikolta ilman, että näyttäisi siltä kuin hän etsimällä etsisi syitä pistevähennyksiin.

"Mitä luulet tekeväsi?"
Yukiko prosessoi päässään sanoja. Mitä hän teki? Yukiko huomasi kiikareidensa kadonneen. Tyttö kääntyi katsomaan taakseen. Takanaan hän huomasi toisen tuvan valvojaoppilaan. Hups. Se mitä Yukiko tiesi valvojaoppilaista oli se, ettei heidän kanssaan kannattanut alkaa tapella. Pisteet lähtisivät ja pisteiden lähtö todennäköisesti aiheuttaisi ärsytystä, ellei jopa vihaa tupatovereissa. Toisaalta, valvojaoppilas oli tyttö. Ehkä tämä ymmärtäisi Yukikon poikaongelmia!

"Katsos kun. Minun poikaystäväni ei suostu kertomaan.." Yukiko mietti hetken. "mitä hän haluaa piknikille. Olen koettanut kysyä monta kertaa, jopa Izumin ystäviltä!" Yukiko sanoi mutristaen huultaan. Oli se vaan niin epäreilua, ettei Izumi auttanut häntä yhtään. Ja nyt hyvää vakoiluaikaa meni vielä hukkaan, kun tuo valvojaoppilas oli keskeyttänyt hänet!
"Sitä paitsi, kuka ei haluaisi tuijotella komeaa poikaystävää päivät pitkät. En saa edes istua hänen... tupapöydässä." Yukiko huokaisi. Olisi täydellistä jos edes yhtenä aamuna hän voisi mennä istumaan Izumin pöytään muina naisina. Mikseivät he voineet olla samassa tuvassa?

Anthony rypisti kulmiaan, kun rohkelikkotyttö alkoi selittää jotain poikaystävästään ja piknikistä. Vai että komea poikaystävä... onneksi se ei kyllä mitenkään erityisemmin estäisi pistevähennystä vaan päinvastoin. Maininta poikaystävästä sai Anthonyn muistamaan oman olemattoman poikaystävänsä. Hän nosti kiikarit silmilleen, kumartui rohkelikkotytön tasolle ja tähyili suuntaan, johon tämäkin oli tähyillyt.

Hetken etsittyään hän uskoi löytäneensä etsimänsä ja hyvänen aika minkä poikaystävän tyttö oli onnistunut itselleen nappaamaan. Tämä... Izumi... ei ollut ehkä mikään Darian (sillä kukapa muu olisikaan voinut olla Darian), mutta ei käynyt kuitenkaan kiistäminen etteikö poika olisi ollut hyvännäköinen. Anthony myös tunnisti heti toisen puolikkaan sellaisen nähdessään, olihan hän itsekin samanlainen. Jos vaalea poika oli myös japanilaisten vaihto-oppilaiden porukkaa, niin tämä kyllä varmaan oli puoliksi japanilainen eikä korealainen, kuten Anthony itse. Poika laski kuitenkin hetken kuluttua kiikarit alas silmiltään tajuttuaan jääneensä itsekin tuijottamaan ja suuntasi katseensa takaisin rohkelikkotyttöön.

"Tietääkö sinun... poikaystäväsi, että vakoilet häntä... kiikareilla?" hän kysyi epäluuloisesti. Hänen arvauksensa oli, että ei. Itse asiassa hänen arvauskensa oli myös, että poikaystävä ei välttämättä ollut edes poikaystävä. Kyllähän hänkin oli itse nuorempana seurannut huispausotteluissa enemmän Luihuisten joukkueen erästä pelaajaa kuin itse ottelua... Mutta se ei ollut varsinaisesti hänen asiansa pointti vaan se, että kiikareilla vakoilu ei sopinut aamiaiselle.

"Voit katsoa poikaystävääsi varmasti joskus muulloinkin. Ilman kiikareita, sillä minä takavarikoin nämä", hän ilmoitti parhaalla äänensävyllään, joka kertoi, että asia oli loppuunkäsitelty. Ehkä hänen pitäisi myös kysyä korpinkynsipojalta tiesikö tämä mitään väitetystä tyttöystävästään. Se olisi tietysti ihan täysin vain valvojaoppilaan viran hoitoa eikä lainkaan sitä, että hän tahtoi jonkin tekosyyn puhua pojalle.

Tuo luihuinen katsoi Izumia varsin pitkään. Ehkä tämäkin huomasi, että Izumi oli varsin komea. Yukiko aloitti jo haaveilut (vaikka hän toki tiesi, ettei luihuiset ja rohkelikot kovin paljoa kaveeraaneet) siitä, kuinka hän voisi tuon luihuisen kanssa syödä suklaata ja haaveilla Izumista ja tehdä romanttisia suunnitelmia hänen varalleen! Yukikon haaveilut keskeytyivät luihuisen kysyessä tiesikö Izumi vakoiluista.
"Mm!" Yukiko myhäili ja nyökkäili. "Kyllä hän on huomannut."

Tuo luihuinen sanoi kuitenkin jotai mitä Yukiko ei ihan käsittänyt. Yukiko sai katsella Izumia, mutta tuo luihuinen takavarikoi kiikarit. Yukiko käytti aivojaan. Ja paljon. Silti hän ei käsittänyt takavarikoimista.
"Takavarikoit? Saanko... mennä tuonne istumaan?" Yukiko kysyi hämmentyneenä. Kyllä hän englantia oli oppinut, mutta jotku asiat saivat hänet hämmentyneeksi. "Izumi ei kyllä pitäisi siitä. Ja haluan yllättää hänet. Enkä tiedä mistä eväästä hän pitäisi eniten." Yukiko sanoi huokaisten. "Olen yrittänyt kysellä.. mutta ei hän kai halua olla vaikea.."

Anthony pyöräytti silmiään, kun tyttö vastasi ilmeisen tyytyväisenä hänen kysymykseensä, että kyllä poika oli huomannut. Arvatenkin oli, sillä olihan se melko lahjakasta olla huomaamatta, jos joku vakoili aamiaisella kiikareilla. Puoli koulua oli varmasti huomannut! Mutta ehkäpä hänen kysymyksensä asettelu ei ollut ollut kaikista paras.

"Tarkoitin, että onko hänelle ihan okei, että vakoilet häntä kiikareilla?" Anthony toisi kysymyksensä tytölle, vaikka itse asiassa sillä ei edes ollut väliä, koska ylipäätään toisten vakoileminen kiikareilla aamiaisella ei ollut okei.

Poika huokaisi, kun tyttö ei ymmärtänyt, mitä hän takavarikoimisella tarkoitti ja alkoi höpöttää jotain korpinkynsipojan viereen istumisesta. Hän ei ollut ihan varma, eikö tyttö oikeasti ymmärtänyt vai esittikö tämä vain, ettei ymmärtänyt. Olihan hän itsekin pelannut sitä peliä toisinaan aasialaisten piirteidensä turvin, vaikka todellisuudessa englanti olikin ainoa kieli, jota hän puhui kunnolla.

"Et saa! Takavarikoiminen tarkoittaa sitä, että minä otan nämä", Anthony heilutteli kädessään olevia kiikareita, "annan ne tuvanjohtajallesi ja sinä voit kirjallisella hakemuksella pyytää niitä takaisin tai sitten saat ne lukuvuoden päättyessä." Hän epäili, että Rohkelikon tuvanjohtajaa professori McGregoria ei voinut vähempää kiinnostaa kiikareilla vakoileminen ja tyttö varmaan saisi ne äkkiä takaisin, jos vain jaksaisi kirjoittaa pyynnön, mutta kyse olikin periaatteesta

"Voit mennä puhumaan Izumillesi aamiaisen jälkeen", hän vielä lisäsi, vakaana aikomuksenaan kuitenkin ehtiä pojan puheille ennen rohkelikkotyttöä.

"Miksei olisi? Tottakai Izumi haluaa, että teen parhaat eväät piknikille!" Yukiko totesi valvojaoppilaan kysymykseen. Olipas hän höpsö. Rakkauden eteen täytyi tehdä kaikkensa! Etenkin silloin kun suhde ei ollut varmaa.

Päivä sai ikävän käänteen, kun Yukikon kiikarit oltiin ottamassa pois. Yukiko saisi ilmeisesti kiikarinsa takaisin tuvanjohtajalta. Onneksi heidän tuvanjohtajansa ei vaikuttanut mitenkään ikävältä ihmiseltä. Toisin kuten tuo valvojaoppilas. Tämä ei selkeästi ymmärtänyt kuinka tärkeä tehtävä Yukikolla oli!
"Mu... mut..." Yukiko sanoi yrittäen saada kyyneleitä silmiinsä. Valvojaoppilaan sanoessa, että Yukiko voisi mennä puhumaan Izumilleen, Yukiko sai idean ja tytön kyyneleet haihtuivat samantien!
"Hei! Sinähän voisit mennä kysymään mitkä on Izumini lempi eväät? Sitten minun ei tarvitsisi enää vakoilla häntä!" Suunnitelma oli loistava. Yukiko saisi tietää mitä Izumi halusi ja valvojaoppilas olisi tyytyväinen kun Yukiko ei enää vakoilisi aamiaisella. Ja tuvanjohtaja voisi rauhassa pitää kiikarit. Suunnitelma olisi voitto kaikille.

Anthony ei vieläkään oikein täysin ymmärtänyt, mistä ihmeen piknikistä rohkelikko oikein jauhoi eikä etenkään sitä, miten kiikareilla vakoileminen Suuressa Salissa liittyi mitenkään piknikkeihin. Oikeastaan häntä eivät kauheasti myöskään kiinnostaneet mitkään rohkelikkojen piknikit. Näin ollen hänelle oli myös melko samantekevää, vaikka hän olisikin sattunut kiikarit takavarikoimalla pilaamaan sellaisen. Toisin kuin muutamat tupatoverinsa, hän ei pyrkinyt ehkä aktiivisesti sabotoimaan koko Rohkelikon tupaa, mutta eipä hän juuri kantanut huoltakaan siitä, jos näiden suunnitelmat menivät pilalle.

Ilmeisesti Anthony kuitenkin oli viimein saanut viestinsä takavarikoimisen merkityksestä menemään perille tytölle, sillä tämä alkoi näyttää siltä kuin alkaisi vääntää itkua. Keskellä aamiaista! Jos kaikki eivät olleet jo katsoneet, niin kohta varmaan ainakin katsoisivat. Kaikkea sitä sai rohkelikkojen kanssa näköjään kestää. Anthony oli jo ottamassa kasvoilleen epäuskoisinta ja kyllästyneintä ilmettään, kun yhtäkkiä tyttö päättikin vaihtaa strategiaansa. Tämän ehdotus ei kuitenkaan ollut erityisen mieleinen hänelle. Miksi hänen pitäisi tehdä töitä jonkun rohkelikon puolesta? Ei tulisi kuuloonkaan.

”No hei, mitäpä jos vaikka menisit itse kysymään. Tai lähetä joku kaverisi asialle. Lähetä vaikka pöllö, minua ei kiinnosta! Vakoilu kuitenkin loppuu tähän”, hän ilmoitti tytölle, toivoen että asia olisi tällä loppuunkäsitelty. Hän tosin itse ehkä tosiaan menisikin vielä pojan puheille. Olisihan ihan kohtuullista varoittaa tätä hullusta rohkelikkotytöstä, jos tämä ei vielä tiennyt. Todennäköisesti kyllä varmaan tiesi, sillä tyttö ei vaikuttanut mitenkään erityisemmin salailevan toimiaan.

"Izumi ei puhu minulle. Tai puhuu muttei kerro." Yukiko marisi. "Eikä kukaan näistä puhu minulle!" Yukiko sanoi mulkoillen tupatovereitaan. Pirun Miyanieve oli kadonnut. Tämä olisi ehkä jotenkin voinut kysyä Izumilta tämän ruokailuista. Mutta ei niin ei.

Yukiko vilkaisi korpinkynsien pöytään vain huomatakseen että Izumi vilkaisi häntä. Tuo pieni vilkaisu sai perhoset pyörimään Yukikon vatsassa. Harmi vain, että kyseessä oli tosiaan vain vilkaisu.
"Katso nyt. Izumi on vain niin ujo. Hyvä jos häntä voi katsoa silmiin pitkään." Yukiko sanoi hymyillen onnellisena. "Haluan tehdä kaikkeni, että Izumi olisi... onnellinen." Yukiko jatkoi haaveilevasti. "Varmasti sinullakin on joku, jonka vuoksi tekisit kaikkesi?" Yukiko sanoi ja katsahti valvojaoppilasta. Yukikosta oli tuntunut jo kauan siltä, ettei kukaan englannissa ymmärtänyt häntä. Yukikon omat ystävät toki ymmärsivät. Olihan heilläkin ollut monia poikaystäviä. Siitä ei tosin ollut hyötyä, kun englannissa kaikki pitivät Yukikoa vähän höppänänä. Jos vain Izumi tietäisi, kuinka paljon Yukiko näki vaivaa tämän eteen, poika varmasti hyppäisi Yukikon syliin alta aikayksikön! Yukiko ei tosin halunnut olla liian suora. Kyllähän nyt jotain romanttisuutta hänen ja Izumin suhteessa täytyi olla! Olihan Yukiko itse yrittänyt olla vaikka kuinka romanttinen, mutta kyllä romanttisuuteen tarvittiin vastavuoroisuutta. Izumi ei ollut näyttänyt vielä omia romanttisia puoliaan, mutta se varmasti vaati vain aikaa. Eiväthän nyt kaikki olleet romanttisia yhdeltä istumalta! Ja ehkä Izumi yllättäisi hänet vielä.

Anthony ei ollut varsinaisesti yllättynyt siitä, ettei Izumi puhunut tälle rohkelikkotytölle. Ja yllättäen ilmeisesti myös muilla rohkelikoilla omasivat sentään jonkinlaiset standardit, jos nämäkään eivät tahtoneet jutella tytön kanssa. Eivät kuitenkaan ilmeisesti tarpeeksi korkeita, jotta olisivat itse kieltäneet tyttöä vakoilemasta muita tupapöytiä kiikareilla aamiaispöydässä… Tyypillistä rohkelikkoa. Paljon suurta puhetta ja unelmia, mutta vähän varsinaisia tekoja.

Valvojaoppilaan teki mieli tuhahtaa ja huomauttaa rohkelikkotytölle, että hänestä tämä Izumi näytti enemmänkin kärsivältä kuin ujolta vilkaistessaan heidän suuntaansa. Sanat kuitenkin takertuivat hänen kurkkuunsa, kun tyttö katsahti häneen todeten, että varmasti hänelläkin oli joku, jonka vuoksi hän tekisi kaikkensa. Huomautus sai pojan tuntemaan pienen piston sydämessään. Hänen mielessään vilahtivat äkkiä tutut kasvot, jotka kuuluivat eräälle vaalealle Luihuisen huispausjoukkueen entiselle kapteenille.

Hän ei tietenkään ollut vakoillut Dariania ikinä kiikareilla, mutta toisaalta hänen ei ollut kyllä tarvinnutkaan, sillä he olivat istuneet samassa tupapöydässä aina aamiaisella. Ne olivat olleet hyviä aikoja. Huolimatta siitä, että hän oli kerran epähuomiossa voidellut paahtoleipänsä kaurapuurolla appelsiinimarmeladin sijaan katsellessaan poikaa. Rohkelikkotyttö oli kuitenkin ihan oikeassa: hän varmasti olisi valmis tekemään kaiken voitavansa Darianin onnen eteen. Ne aamut, joina hän oli nähnyt pojan huonolla tuulella aamiaisella, olivat aina saaneet hänet surulliseksi. Kiikareilla vakoilu tosin tuskin tekisi ketään erityisen onnelliseksi.

”En tiedä, mistä puhut”, Anthony lopulta vastasi tytölle kireästi. Pienen heikon hetken hän oli ajatellut, että ehkä hänellä ja rohkelikkotytöllä oli jotakin yhteistä, mutta sitten hän muisti kädessään olevat, takavarikoidut kiikarit.

”Jos vain yrittäisit puhua hänelle niin kuin normaalit ihmiset. Jos hän ei halua puhua sinulle, niin suosittelen etsimään jonkun toisen”, hän lisäsi vielä, vaikka sanoissa olikin jotain perin ironista hänen sanominaan.

//Roolipelipisteet myönnetty tähän saakka. -Caine