Tylypahka AM

((Nonii, nyt sain tämän alotuksen, Armstrongia odottelen <3 Mutta jos joku tuntee suurta halua tunkea lusikan tähän niin kivitä))


Alkuvuosi oli lähtenyt käyntiin varsin vauhdikkaissa tunnelmissa. Superit ja huispaus veivät Viviannan ajasta suurimman osan, mutta hän oli samalla kehittänyt suunnitelmia tulevaisuuttaan varten. Nyt he saisivat vihdoin olla Armstrongin kanssa rauhassa, ja oli vielä luvattu hyvä ilmakin. Joten Vivianna oli päättänyt järkätä treffit ulos.

Lauantaipäivä oli mukavan aurinkoinen ja raikkaan syksyinen. Vivi oli levittänyt jo piknik-viltin valmiiksi ruohikolle ja eväät hän oli käynyt pyytämässä kauniisti kotitontuilta, jotka olivat lahjoneet vähän enemmänkin. Ruuan määrästä päätellen hän ruokkisi koko luihuisten huispausjoukkueen, joten ainakin heillä oli Jonesin kanssa tarpeeksi syötävää.

Vivi hyräili samalla kun tyhjensi piknik-korista tavaroita. "Early one mornin' one mornin' in spring
To hear the birds whistle the nightingales sing
I met a fair maiden who sweetly did sing
I'm going to be married next monday morning" Vivianna lauloi hiljaa, toivoen ettei kukaan tulisi paikalle keskeyttämään mitään.

Armstrong oli matkalla kohti pihamaita. Vivianna oli siellä. Tänään oli treffipäivä! Armstrongin pitäisi olla iloisempi siitä. Vivianna oli kiireinen. Ja olihan Armstrong iloinen - oli ihanaa viettää aikaa Viviannan kanssa. Etenkin nyt kun se oli harvinaista! Mutta paha olo vellosi Armstrongin vatsassa jatkuvasti. Ajatus siitä, että hän oli epäonnistuja. Hän oli pettänyt itsensä ja Viviannan. Armstrong ei ollut päässyt koulussaan edes varasijalle! Ei. Edes. Varasijalle! Se tuntui pahalta. Se, että hänen täytyisi ensi vuonna päihittää kaikki varasijalla jotka hakisivat kouluun uudestaan SEKÄ kaikki uudet, todella taitavat soittajat. Armstrongin opettaja oli ollut oikeassa. Hän oli olettanut itsestään liikoja ja laiskistunut. Ja nyt tästä laiskistumisesta joutuisi kärsimään myös Vivi. Armstrong tiesi, että Vivianna ei haluaisi, että Armstrong menisi tulevaisuudessa töihin mihinkään Kenworthyjen omistamaan firmaan. Armstrong muisti Viviannan ilmeen, kun Armstrong kertoi kesätyömahdollisuuksistaan. Sen inhon. Ja nyt tästä tulisi arkipäivää.. Eikä tästä mistään voinut puhua kenellekkään! Armstrong tiesi mitä Harriet sanoisi, Viviannalla oli omat ongelmat kuten Henrylläkin, vaikkei Henry niistä kovinkaan paljoa puhunut. Ainahan jollekkin terapeutille VOISI puhua, mutta Armstrong oli varma, ettei sellaiset ymmärtäisi. Eiväthän he tunteneet häntä. Tai saati sitten Viviannaa tai Jeffersonia.

Joten, leuka ylös ja hymy huulille. Hän ei saisi pilata muiden päivää omilla ongelmillaan. Olihan hän jo muutaman viikon vellonut kurjassa olossaan. Jopa Hemingswort oli sanonut alkajaisissa, että Armstrongin piti piristyä! Joten Armstrong oli päättänyt piristyä... aaainakin ulkoisesti. Mutta sehän riitti, eikö niin?

"Ryöstitkö Kultaisen Yksisarvisen vai mistä sait noin paljon ruokaa?" Armstrong kysyi Viviannalta kun näki kaiken ruuan ja yritti suukottaa tätä poskelle. "Näyttää herkulliselta.... odotetaanko me myös Henryä paikalle?" Armstrong kysyi Viviannalta kulmat kurtussa. Ei kai HÄN nyt söisi näin paljoa. Vivianna oli huispaaja, mutta ei Armstrong ollut nähnyt että Viviannakaan näin paljoa söisi... Henrystä taas voisi uskoa mitä tahansa! Kuten sen, että hän söisi tämän määrän ruokaa. Yksin.

Vivianna ilahtui kun näki Armstrongin. Kyse ei nyt ollut mistään perhoslaumasta vatsassa, se ei ollut ihan hänen juttunsa. Vain harva asia sai hänet kovinkaan kiihdyksiin ja välillä Vivi mietti, että oliko tämä ihan normaalia.

Hymy levisi tytön kasvoille, antaen poikaystävänsä suukottaa poskelle. "Kotitontut vähän ylimitoitti" hän naurahti. "Ja näiden piti olla treffit, joten Henryä ei ole kutsuttu paikalle kuten ei ketään muutakaan" Vivi kertoi hyväntuulisena. "Saadaan oikeasti olla hetki rauhassa"

Vivi tarkkaili Armstrongia tarkemmin. Hän oli täysin tietoinen tuon mökömökö-kaudesta ja siitä, kuinka pettynyt hän oli yliopistotuloksista. Vivin mielestä hänen pitäisi treenata vain enemmän, vaikkakin heidän vapaa-aikansa kustannuksella. Välillä vaan hänestä tuntui, että Armstrongin epäonnistuminen oli hänen syytään.

"Miten menee?" Vivi kysyi ja skannasi poikaa päästä varpaisiin.

Armstrong katsoi Viviannaa pitkään hymyillen. "Vähän ylimitoitti? Tässähän olisi ruokaa... no vaikka kenelle. Rehtori varmaan suuttuisi, jos tietäisi että hyvää päivällisruokaa menee hukkaan näin." Armstrong sanoi naurahtaen. "Hetki rauhassa kuulostaa kyllä hyvältä." hän vielä jatkoi. Armstrong otti kenkänsä pois ja istahti viltille. Katsellaan hän haki mukeja ja ne löytäessään hän otti ne itselleen.
"Mitä juotavaa meillä on?" Armstrong kysyi Viviannalta. Hän haluisi päästä kaatamaan Viville edes juotavaa kun tämä oli hoitanut kaiken muun.

Viviannan kysyessä miten menee, Armstrong ei käyttänyt aikaa miettiäkseen vastausta. Olihan hän sen kysymyksen olettanut ja miettinyt fiksuna poikana vastauksen valmiiksi.
"Hyvin. Olen yrittänyt pysyä Harrietin antamassa opetussuunnitelmassa ja treenannut jästitietoa." Armstrong selitti lyhyesti ja ytimekkäästi. Se kuulosti tarpeeksi positiiviselta, mutta ei liian positiiviselta ja se oli totuus. Vastaus ei voinut pilata näitä treffejä, joka oli hyvä.
"Entäs sinulla? Miten treenit ovat menneet?"

"Kurpitsamehua ja vettä" Vivi vastasi ja ojensi Jonesille pullon. "Johtajaoppilaalle ei taida sopia koulun alueella ryypiskely" hän naurahti, tosin Vivianna oli sitä tyyppiä joka ryyppäsi mieluummin katseilta piilossa. Sillä sai minimoitua riskin että möläyttäisi jotain.

Hän naurahti. Harriet ja hänen opetussuunnitelmansa. "No hyvä, mä voin kans auttaa jos tarvitsee sen jästitiedon kanssa" Vivi tarjoutui, ja hän tekisi sen oikeasti ihan mielellään.

"Treeneissä ei mitään erikoista, yritetään saada nyt joukkue vain toimiin ja kaikille sama määränpää, eli voitto" Vivianna oli alkanut vähentään huispausinfosta yksityiskohtia. Vaikka Jones olikin fiksu tyyppi, hän oli kuitenkin eri tuvassa ja hän voisi lipsauttaa jotain. Sitä paitsi hän ei halunnut riskeerata enää yhtäkään huispausvoittoa. "Pitää keksiä jotain luovaa"

Kurpitsamehu ja vesi oli loistavia vaihtoehtoja. Itselleen Armstrong kaatoi kurpitsamehua. "Otatko sinäkin?" hän varmisti vielä Viviannalta. Armstrong tiesi, ettei mikään ollut ärsyttävämpää kuin se, että mies päätti mitä vaimo söi. Tai.. tässä tapauksessa poikaystävä tyttöystävälle.
Armstrong naurahti Viviannan toteamukselle. Olihan se totta, johtajaoppilaan pitäisi olla esimerkkinä. "Valkoviini kyllä sopisi hyvin noiden leipien kanssa." Armstrong tuumasi. "Mutta ehkä sitten joululomalla!"

"Se auttaisi. Kunhan ehdit! Sinunkin pitää pärjätä supereissa." Armstrong sanoi Viville kiitollisen hymyn kera. Henryyn ei AINA voinut kuitenkaan luottaa jästitiedossa.

Armstrong, huispauksen huipputietäjä, tiesi ratkaisun Viviannan huispausongelmaan.
"Teidän salaisen aseen pitäisi olla di Angelo. Se urheilee! Tai ainakin urheili... ehkä hän on nyt toivoton tapaus, jos ei ole enää treenannut.." Armstrong sanoi pohtivana. Armstrong oli ajatellut di Angeloa joukkueeseen alkuun vain Travisin kiusaksi, mutta oikeastaan kun asiaa ajatteli, olihan sillä hyviä puolia. Kuten se, että di Angelo oli urheilija. Tai oli ollut. Jokatapauksessa. Hänessä olisi varmasti ollut potentiaalia JA kaikille tulisi yllätyksenä se, että Vivianna olisi ottanut di Angelon joukkueeseen. Ainakin ensimmäisessä ottelussa. Muut voisivat päätellä sen sen seuraaviin otteluihin mennessä..

"Kaada vain" Vivianna ojensi mukiaan lähemmäs poikaystäväänsä. Hän piti siitä, ettei Jones ajatellut hänen puolestaan. Välillä tuntui tosin että Armstrong ajatteli hirveän vähän, tai turhia asioita, mutta onneksi vain välillä. Ei Vivikään jaksanut ajatella koko aikaa.

"Joululomalla voidaan tehdä tunnelmallinen piknik sisälle juustojen ja viinien kanssa" Vivi hymyili Jonesille ja katsoi tuota tarkemmin. Hän aikoi kosia tuota, se tulisi kaikille yllätyksenä, mutta kun Vivi oli puntaroinut asiaa niin hän näki sen kaikinpuolin järkevänä. Ja olihan Jones ihana ja ajattelevainen.

"Ei siitä ole vaivaa, ei ehkä ihan yhtä romanttista kuin tämä, mutta musta tuntuu että saatan selittää Henryä paremmin" Hän naurahti ja otti täytetyn suklaacroissantin. "Hoidetaan sulle Upea jästitiedosta"

Vivi kohotteli kulmiaan Jonesin ehdotukselle. Tämä oli se kohta, kun hän ei ajatellut. "En ota di Angeloa joukkueeseen, koska kukaan ei tule hänen kanssaan toimeen" Vivi totesi. "ja se on ihan hiton iso osa peliä" hän jatkoi ja maistoi croissanttiaan. Hän tunsi kuinka croissantin rasvaisuus ja rapeus levisi hänen suuhunsa ja sulki hetkeksi silmänsä. Kaiken kruunasi sopivan tumma suklaa, tosin Vivi tiesi jälleen että tämä saattaisi eskaloitua. Okei, hän ei ollut ahminut enää niin paljoa, mut silti.

"Missähän me ollaan vuoden päästä?" Vivianna kysyi viattomasti.

Armstorng kaatoi Viville kurpitsamehua. Se oli selkeästi oikea valinta! Seuraavaksi Armstrong nosti mukiaan, jotta voisi kippistellä Viviannan kanssa. "Hyville treffeille!" Armstrong sanoi hymyillen.

"Paljon kynttilöitä ja karvamatto?" Armstrong kysyi hymyillen. "Tai... ei ehkä karvamattoa. Ne on kalliita ja viini voi pilata ne. Ja muutenkin, juustot tulevat karvaisiksi.." Kynttilät olisi kuitenkin hyvä idea. Ja karvamatto... jos se hylkisi juustoja? Ja viiniä. Osaisikohan Harriet loitsia sellaisen?

Armstrong kuunteli Viviannan selityksen di Angelosta. Hän oli erimieltä. Di Angelon kanssa tuli paremmin toimeen kuin esimerkiksi... no, al-Ayadin kanssa! Siinä vasta oli töykeä kaveri. Di Angelo taas oli.. tai ainakin yritti olla mukava! Ja sosiaalinen. Ja ystävällinen.
"En kyllä ymmärrä teitä. Hänhän on oikein mukava kaveri!" Armstrong puuskahti.

Vivin seuraava kysymys oli outo. Armstrong katsoi Viviä varautuneena. Halusiko hän... jatkaa... tässä koulussa? Armstrong oli kuullut naisten oudoista vihjailuista. Vivianna tosin teki sitä harvemmin. Vivianna puhui suoraan. Toki ei tätä, että ero tulisi jos Armstrong ei tulisi kouluun. Mutta se oli selkeä vihje! Tämä oli taas... epäselvä vihje.
"Vuoden päästä? Hmm..." Armstrong sanoi pohtivana. Nyt, jotain ympäripyöreätä!
"Varmaan.. toivottavasti minun asunnossani?" Armstrong yritti ja toivoi parasta!

"Hyville treffeille" Vivi kippisti Armiksen kanssa ja suukotti tuota huulille hyväntuulisena. Ah, treffeistä sai luvan tulla hyvät.

Tosin, Armiksen idea kynttilöistä ja karvamatoista oli mahtava, he voisivat tehdä tämän heti joululomalla.

"Enköhän mä sais sen jotenkin tehtyä" Vivi sanoi pohtivana. "Eikä se välttämättä olisi vaikeaa" hän jatkoi ja katsoi poikaystäväänsä. Ajatuksesta innostuneena Vivi otti skonssin ja levitti sen päälle marjahilloa. Olispa brie-juustoa.

"Di Angelo nyt ei kuitenkaan ole listalla, sitä paitsi jos jätkä säikkyy mun varjoakin niin miten hän voisi olla joukkueessa?" Vivi kysyi ruokaa suu täynnä. Seksikästä, hänen piti selkeästi harjoitella vielä edustusvaimoilua.

"Taaaai.... meidän asunnossa?" Vivi kysyi varovasti ja katsoi Armista. Räps räps, tajuaiskohan tuo? Ei kai. Toivottavasti.

"Meinaatko?" Armstrong kysyi "Minä pelkäisin, että tuhoaisin koko pahuksen maton!" hän jatkoi vielä. Ehkä tässä pitäisi alkaa hankkimaan karvamattoa jouluksi. Viviannalle, joululahjaksi. Tosin, se ei ehkä olisi ihan Viviannan tyylinen. Onneksi tässä olisi vielä aikaa jouluun niin asiaa ehtisi miettiä! Jos matto tulisi Armstrongin luo, sen olisi oltava valkoine. Sopisi hyvin hänen sisustukseensa!

"Höh, eikä hän säiky! Ei varmasti ainakaan urheilua kun hän on ollut urheilija." Armstrong sanoi. "Sinun varjosi vain suhahtaa ohi kun lennät niin hyvin. Siinä ei sinuakaan ehdi säikkyä." Armstrong yritti vakuuttaa Viviannaa. Armstrong tosin tiesi, että Vivianna ei ikinä, ei ikinä ottaisi di Angeloa joukkueeseen. Ei, vaikka tämä olisi parhain pelaaja ikinä. Joka oli harmillista.

"Aivan! Anteeksi, meidän asunnossa!" Armstrong korjasi nopeasti. Armstrongin pitäisi oppia, että kun Vivianna asuisi siellä - edes väliaikaisesti - se olisi HEIDÄN asuntonsa. "Mutta vaikka se on meidän asunto, eikai meidän tarvitse luopua sohvasta?" Armstrong kysyi. Armstrong oli todella kiintynyt sohvaansa. Se oli oikeastaan ainoa asia, jonka hän oli valinnut. Tai, olihan hän muutakin valinnut, mutta sisustus oli tehty sohvan ympärille!