Tylypahka AM

Harriet istui Stansionien baarissa. Hän oli juuri pitänyt seuraa eräällä herrasmiehelle baaritiskillä, mutta Harrietin harmiksi tämä oli päättänyt jatkaa matkaa baarista eteenpäin. Heillä oli ollut aivan loistava keskustelu koskien sitä, miten liemien keittäminen eroaa ruuanlaitosta ja miten voi olla huono ruuanlaitossa, mutta upea liemissä! Mitään hyvää vastausta ei ollut tullut, joten Harriet oli hivenen harmissaan keskustelusta (vaikkakin Harriet oli höpöttänyt ja herrasmies oli ollut varsin hiljainen).

Harriet oli tullut Tylyahoon vain päiväksi käymään ja ottanut äitinsä mukaan. Visiitti ei sinänsä ollut yllätys, oli Harriet tottakai jutellut Travisin kanssa pari päivää etukäteen asiasta. Äiti oli mennyt käymään äkkiä parissa kaupassa, ennen kuin tulisi perässä Stansoneille. Harriet joutui nyt tyytymään omaan seuraansa odotellessaan Travisia ja pyöri hermostuneena baarijakkaralla. Hänellä oli paljon kerrottavaa Travisille - olihan hän juuri tavannut isänsä. Oikean isänsä, sen joka oli hänelle biologinen isä! Ja siinä vasta riittikin kertomista. Jännittävintä tässä oli se, että oikeastaan kukaan, ei kukaan tiennyt Harrietin suvun asioista mitään, lukuunottamatta Harrietin äitiä ja isää. Tai siis, Armstrongin isää. Herra Jonesia. Millä nimellä häntä nyt tästä lähtien kutsuisikaan. Suurta huolta Harrietilla ei ollut sen suhteen, etteikö Stansonit hyväksyisi Harrietia Travisin vaimoksi, vaikkakin pieni piru Harrietin takaraivossa pelottelikin, että entäs jos...

Travis käveli ripeästi Tylyahon pääkatua pitkin kotia kohti. Hän oli käynyt vierailulla hieman keskustan ulkopuolella asunvan vanhan miehen luona viemässä tälle tavanomaisen ruokalähetyksen äitinsä puolesta. Yleensä Travis jaksoi kuunnella Herra Bradlerin juttuja, mutta nyt häntä oli lähinnä ärsyttänyt miehen hölötys. Harriet oli nimittäin mitä luultavimmin tulossa käymään ja oli jo ehkä heillä. Hän kiskoo raskaan puisen ulko-oven auki ja astui sisään.

Jo pysähtyessään eteiseen kengänpohjien mattoon pyyhkimisen ajaksi, hän näki Harrietin baaritiskin tuolilla kieppumassa. Jatkaessaan matkaa kohti häntä, Travis hidasti vauhtiaan maltilliseksi ja kääri matkalla mustan kuluspaidan hihat kyynärtaipeisiin. Travis harppoi tiskin luo ja Harrietin ollessa sopivasti selin, hän halasi tiukasti.

"Moii", Travis tervehti iloisesti ja kiepautti tuolin ja Harrietin sen mukana selin tiskiin päin.

Harriet säpsähti kun joku halasi häntä. Onneksi kuitenkin halaus oli Harrietille tuttu ja tyttö pystyi rentoutumaan. Kyllähän Harriet ymmärsi, että ehkäpä yksinäiset noidat ja velhot kaipasivat välillä halailua, mutta halailu kysymättä olisi turhan tuttavallista Harrietin makuun. Joten, onneksi se oli Travis! Harriet hymyili Travisille leveästi kun tämä käänsi Harrietin niin, että Harriet näki tämän.
"Paljon töitä?" Harriet kysyi Travisilta iloisesti. Se, että Travis auttoi vanhempiaan ja Tylyahon asukkaita oli sympaattista. Se oli sellaista, mitä Harriet voisi tehdä, mutta jolle ei ollut koskaan ollut tarvetta Harrietin luona. Tai ainakaan Harriet ei tiennyt jos sellaisia tarpeita oli. Elämä Joneseilla oli niin.. leppoisaa. Tosin ei nyt, kun Armstrong meni ja muutti pois ja kiukutteli siitä ettei päässyt kouluun. Harriet oli hitusen huolissaan Armstrongista, mutta luotti siihen, että Vivianna piti huolta tästä. Edes sen verran, että ruokki tätä.
"Ainiin ja moi!" Harriet tervehti vielä Travisia. Vaikka pääosin Harrietilla oli käytöstapoja, välillä hän unohti niitä. Etenkin näin kun tapasi Travisia. Vaikka he eivät olleet hetkeen nähneet Harrietin huutosakkileirin, Henryllä vierailun ja isällä vierailun takia, tuntui siltä, ettei Harriet ja Travis olisi olleet kauaa erossa. Tottakai ikävä Harrietilla oli ja mieluusti hän heräsi Travisin vierestä, mutta silti tuntui siltä, ettei mikään olisi muuttunut sitten viime näkemän. Harriet oli oppinut ehkä paremmaksi pyramidin huipuksi, mutta se oli pientä. Niin, ja sukupuu oli muuttunut, mutta sekin oli pientä.

Harriet päätti, ettei malttanut odottaa siihen, että hänen äitinsä tulisi tänne vaan päätti pamauttaa isä-uutisensa Travisille suoraan. Tai voisiko sitä nyt uutiseksi laskea, olihan Harriet haaveillut ääneen isänsä tapaamisesta jo reilusti yli vuoden verran. Ennemmin ehkä tämä spontaanisuus tulisi yllätyksenä.
"Arvaa mitä?" Harriet sanoi ja jatkoi, ennen kuin Travis edes ehti vastata "Menin ja näin isäni."

Travisillakin oli ollut ikävä Harrietia, se oli selvä. Hä kuitenkin oli ottanut opikseen herra Bradlerin viisaista sanoista. Hänen vaimonsa oli kuollut noin kymmennen vuotta sitten ja sen jälkeen hän oli ollut yksin. Bradler oli sanonut Travisille useaan otteeseen, että nuorena kaikki ajat tuntuvat pitkiltä ja mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän nuoruuden odottamisen intoa osaa arvostaa. Nyt kun hän näki Harrietin, hän tavallaan koki tajuavansa mitä Bradler oli tällä tarkoittanut.

"No tavallaan", Travis vastasi kun Harriet kysyi oliko töitä paljon. "Kävin herra Bradlerin luona viemässä ruokaa. Hän on yksinäinen ja tarvitsee välillä apua ja siksi äiti lähettää hänelle ruokaa." Joskus Travis mietti mitäköhän ihmiset ajattelivat siitä, että hän ja Myles tekivät töitä perheen yrityksessä jo pienestä pitäen. Kyse ei ollut siitä, että heidän olisi ollut pakko työskennellä vaan siitä, että he oppivat arvostamaan kaikenlaista työntekoa. Olihan hän yhtä lailla käynyt isänsä kanssa harvinaisia antiikkihuonekaluja myymässä.

Kun Harriet kysyi: "arvaa mitä?", oli Travis kysymässä, muttei aivan ehtinyt, kun toinen jo kertoi.Travisin ylättyneisyys oli käsin kosketeltavaa, ja hänellä meni useita sekunteja kun hän prosessoi Harrietin seuraavaa lausahdusta. Kun hän oli saanut ajatuksensa koottua hän sanoi aidon innostuneisuuden vallassa: "Ooh, kerro lisää!"

Harriet arvosti Stansonien perhettä paljon. Se, että he auttoivat sellaisia, jotka tarvitsivat apua.. se oli hienoa. Ja se oli ihan selkeää apua, eikä sellaisia hyväntekeväisyysjuhlia, joissa kerättiin rahaa ja siinä se. Ei. Tämä oli konkreettista apua! Harriet katsoi Travisia hymyillen.
"Voisin joskus tulla auttamaan sinua. Olen tosi hyvä pitämään seuraa! Pidin äskenkin hyvän juttutuokion jonkun vanhemman herrasmiehen kanssa. Meillä oli oikein mukavaa!" Harriet selitti innoissaan. Ehkä hänestä tulisi isona vanhusten viihdyttäjä. Se vasta olisi ammatti. Saisi puhua pulputtaa niin paljon kuin lystää!

Harriet oli helpottunut, kun Travis näytti ilahtuneelta Harrietin puolesta. Harriet itse olisi ollut hiiitusen pettymyt jos Travis olisi tehnyt näin, ilman, että Harriet olisi päässyt mukaan. Mutta Travis oli ihanan ymmärtäväinen. Ja oli ihanaa, kuinka iloinen Travis oli aina Harrietin puolesta.
"Aloitetaan tärkeimmästä, eli sukumme on puhdas! Tai siis, ei se tärkein ole, mutta ainakaan se ei vaikuta siihen, etteikö me päästäisi naimisiin. Vaikka tuskin se oikeasti vaikuttaisi, mutta jos on jotain muinaisia sopimuksia jotka kieltää ei-puhdasveristen naimisiinmenon niin olen täysin puhdasverinen" Harriet selitti Travisille mahdollisimme nopeasti. Hänen sydän hakkasi lujaa. Tieto siitä, että kaikki oli hänen suvussaan hyvin tuntui... helpottavalta. Vaikka Harriet uskoi, että hänen ja Travisin välinen rakkaus oli niin isoa, ettei mikään.. ei-puhdasverisyys voisi estää heitä menemästä naimisiin, sellainen mahdollsuus silti aina oli. Harriet myös tiesi, että jos sukupuussa olisi ollut jotain... ongelmia, hän ei olisi voinut valehdella. Moni "puhdasverinen" valehteli sukupuustaan, mutta Harriet ei olisi siihen pystynyt. Ei, kun kyseessä oli Travis ja näin iso asia. Kuitenkin, nyt tärkein oli kerrottu, Harriet pääsi jatkamaan.
"Hän asuu jästialueella. Ja hänellä on aviomies. Hän on siis homo. Ja heillä on toinen tytär! Hän on biologisesti sen hänen jästimiehensä ja muutaman vuoden nuorempi. En ehtinyt tavata häntä, kun hän ei ollut kotona, mutta hän oli tosi sievä! Näin kuvia." Harriet selitti innoissaan.

"Onpa helpottavaa saada puhua tästä" Harriet henkäisi helpottuneena. Puhumattomuus oli kamalaa. Hänen ainoa... tai isoin uskottunsa, Armstrong, asui nyt muualla. Armstrongin muutto oli kolahtanut Harrietiin kovemmin kuin hän olisi uskonut. Armstrong oli aina läsnä, eikä vain sen takia, että hän oli epäsosiaalinen. Hän halusi olla läsnä ja olla tukena. Samoin asia toimi toisinpäin. Harrietista tuntui pahalta, että Armstrongia ei oltu hyväksytty kouluun. Kamalampaa kuitenkin oli se, ettei Armstrong puhunut siitä. Hän oli kotonaan yksin, eikä vastannut mihinkään. Se jos mikä tuntui pahalta...
Toinen kenelle Harriet puhua palpatti asioita oli Amir. Tuntui kuitenkin väärältä, että Amir tietäisi tästä ennen Travisia. Raukkaparka olisi seuraavana vuorossa tämän kaiken vuodatuksen kuuntelua, mutta hänelle ei voinut puhua ennen Travisia. Se ei olisi ollut reilua.

//Roolipelipisteet palkittu tähän saakka. -Caine