Tylypahka AM

//Tämä sijoittuu siis kätevästi samaan aikaan kuin Rakkauskirjeitä Rohkelikosta, jossa ystävällisesti mainittiin Luihuisten varanneen kentän tuolloin koko päiväksi. :D Eli Luihuiset treenaavat ennen loppuottelua.//

Anthony marssi huispauskaavuissaan pukuhuoneesta huispauskentälle raahaten mukanaan luutaansa, mailaansa sekä laatikkoa, jossa pallot olivat. Hän pysähtyi suunnilleen huispauskentän keskelle antaen puisen laatikon tömähtää nurmelle ja nojasi sitten hetken luutaansa, kunnes oikaisi itsensä suoraksi ja kääntyi muuhun joukkueeseen päin vetäen syvään henkeä. Panokset olivat korkealla ja häntä hermostutti. 12 V.I.P.:n suorittaminen samalla, kun yritti luotsata tuvan huispausjoukkuetta mestaruuteen ei ollut mikään helppo tehtävä, mutta hän oli kunnianhimoinen ja päättänyt onnistua molemmissa tavoitteissa. Olihan Luihuisen huispausjoukkue ollut varsin voitokas aikaisempina vuosina ja nyt oli hänen ensimmäinen vuotensa kapteenina, joten ei olisi sopivaa munata hommaa. Varsinkaan, kun vastassa loppuottelussa olisi arkkivihollinen eli Rohkelikko.

"Okei...", Anthony aloitti hitaasti silmäillen läpi joukkuetovereitaan, "parin viikon päästä tällä kentällä pelataan ottelu, jonka me tulemme voittamaan. Rohkelikon tämän vuoden joukkue on kova, mutta ei tarpeeksi. Whittemore käyttää todennäköisesti kaikkia vanhoja taktiikoitaan jälleen kerran, joten tiedämme, mitä odottaa."

"Kuten tiedätte, Rohkelikko on pistetilastossa sen verran jäljessä, että heille ei riitä voittoon pelkkä siepin nappaaminen vaan he tarvitsevat myös muutaman maalin mestaruuteen. Mikä taas tarkoittaa sitä, että heidän täytyy odottaa sopivaa hetkeä siepin nappaamiseen, kun taas me voimme napata sen milloin tahansa. Mikä taas puolestaan tarkoittaa sitä, että heidän lyöjänsä epäilemättä häiritsevät meidän etsijäämme minkä kerkeävät", poika jatkaa tilanteen kertaamista luoden katseen joukkueen etsijään, joka varmasti saisi käyttää vähintään puolet ottelusta ryhmyjen väistelemiseen.

"Minä ja Hestia tietysti yritämme pitää ryhmyt mahdollisimman kaukana", hän vielä lisäsi nyökäten kohti joukkueen toista lyöjää ja pyöräytti samalla kädessään omaa mailaansa, "estetään niitä tekemästä maaleja, jolloin ne eivät voi napata sieppiä. Näin yksinkertaisimmillaan, siis..."

Oliver tuijotti itseään suu tiukkana viivana huispauskentän pukuhuoneen peilistä. Hän oli pukeutunut jo vihreään huispauskaapuun ja pojan oikeassa kädessä roikkui Nimbus 2011, jonka Oliver oli saanut kahdeksanvuotissyntymäpäivälahjaksi. Totinen ilme ja hivenen hyökkäävä asento kielivät hermostuksesta. Olihan Oliver tupajoukkueen nuorin pelaaja, eikä oikeastaan kovin kokenutkaan, vaikka hän oli harjoitellut monta vuotta veljensä ja ystäviensä kanssa kotipihalla. Silti oli aivan eri asia pelata kunnollisessa joukkueessa oikeita otteluita, joissa oli pelissä tuvan maine ja kunnia.

Psyykattuaan itseään vielä hetken mielessään, Oliver lähti astelemaan kohti huispauskenttää. Joukkueen kapteeni ei ollut ehtinyt vielä paikalle, joten ainakin Oliver oli ajoissa. Se vasta olisikin ollut noloa myöhästyä ensimmäisistä huispausharjoituksista. Hän vilkuili hetken muita pelaajia, joista osa näytti olevan ainakin kaksi kertaa hänen kokoisensa. Häntä hermostutti. Oliverin suussa maistui metalliselta ja poika huomasi purreensa huulen sisäpinnan rikki. Sen kauempaa hän ei kuitenkaan ehtinyt panikoida, sillä Anthony asteli kentän poikki.

Oliver kuunteli kapteenin kannustuspuhetta korva tarkkana. Hänen täytyisi näyttää muille olevansa vähintään joukkueen arvoinen pelaaja, sillä nuorimmaisena hän tunsi itsellään olevan suurimmat paineet, varsinkin näin ennen suurta ottelua, jonka jokainen varmasti halusi palavasti voittaa. Oliver kihisi jo innosta nousta luudalleen ja päästä harjoittelemaan muun joukkueen kanssa, mutta kuunteli silti Anthonyn monologin loppuun.

Luca seisoskeli happamana keskellä huispauskenttää, sillä poika oli saapunut paikalle jo hyvissä ajoin. Hänellä oli pitänyt olla treffit erään sievän korpinkynnen kanssa, mutta tyttö oli kävellyt Lucan luokse aamiaispöydässä ja alkanut vaahdota siitä, kuinka oli nähnyt Lucan toisen tytön kanssa edellisiltana.
Siis kanssakäymistä toisten tyttöjen kanssa? Voi kamalaa.

Luca huokaisi. Pitikö hänen katkaista puolet sosiaalisista suhteistaan siksi, että tyttöystävä vaati niin? Ei. Silti oli harmi, että tyttö oli halunnut erota, olihan hän ollut nätti ja varsin hauskaa seuraakin, mitä nyt vähän nalkuttamaan taipuvainen luonne. Luca ei ymmärtänyt, miten älykkääksi luonnehdittu korpinkynsi saattoi vajota niin yksioikoiseen eroperusteeseen. Tai no, olihan Luca saattanut näyttää aika epäilyttävältä toisen tytön kanssa, mutta.... olihan ero nyt sentään aika kohtuuton. Luca pyöritteli käsissään ystävältään saamaansa Nimbusta ja odotti malttamattomana harjoitusten alkua. Juuri nyt hän ei halunnut ajatella muuta kuin huispausta, sillä ihmissuhteiden ajatteleminen sai hänet vain pahantuuliseksi.

Kaiken kukkuraksi Luihuisella oli uusi jahtaaja. Ekaluokkalainen, joka käveli kentälle näyttäen siltä, että olisi voinut pissata housuunsa ihan silkasta jännityksestä. Luca pyöräytti silmiään. No, kai pikkupojalla oli jotain lahjojakin, jos hänet kerran oli päästetty Luihuisen jahtaajaksi. Ja siitä ei päässyt mihinkään, että jahtaajana pelaaminen oli tiimityötä. Lucan oli siis vain pakko hyväksyä juniorin kyvyt ja yrittää pelata yhteen tämän kanssa. Vaativan tilanteesta teki se, että pojan ensimmäinen peli tulisi olemaan loppuottelu Rohkelikkoa vastaan.

Onneksi kuitenkaan jahtaajien rooli ei ollut tulevassa pelissä tavallista kummallisempi. Joukkueen kapteenina toimiva Anthony selosti lyöjien, pitäjän ja etsijän tärkeät roolit, mutta jahtaajille jäi se perinteinen kuvio: tehdä niin paljon maaleja kuin mahdollista, muttei haittaisi, vaikkei maaleja tulisi yhtään. Kunhan vastapuolikaan ei saisi yhtään maalia. Tuleva ottelu olisi Lucan viimeinen, sillä hän valmistuisi keväällä. S.U.P.E.R.-kokeet ja huispaus samaan aikan olivat vaativa pesti, mutta Luca oli päättänyt olla stressaamatta huispauksesta. Ottelu jännittäisi varmasti, ja totta kai Luca halusi voittaa, muttei hänen maailmaansa kaatanut tappiokaan.

Hestia nojasi luutaansa. Hän oli ollut odottamassa harjoitusten alkua jo puolisen tuntia ja oli kerennyt siinä ajassa on lentää pari kierrosta itsekseen. Hän kuunteli vain puolella korvalla kapteeninsa puhetta ja veti hiusponnarin ranteestaan. Hän kasasi hiuksensa päänsä päälle nutturaksi ja tähyili taivaalle. Pari pöllöä lensi pöllölään päin ja vesi lainehti pienesti järvessä. Normaali päivä Tylypahkassa. Hän nosti päätään, kun kuuli oman nimensä kapteeninsa puheessa ja nyökkäsi vain, kun tajusi, että hänen kapteeninsa oli vain varmistanut jonkun ilmiselvän asian.

Hestia oli herännyt aamulla jo kuudelta, koska hän oli nähnyt painajaisia jälleen. Hän oli katsahtahtanut kelloon ja tajunnut kellon olevan vasta kuusi ja, että aamiaista ei tarjoiltaisi vielä ainakaan puoleen tuntiin. Hän oli napannut ensimmäisen kirjan, johon oli ylettänyt, joka sattui olemaan jästiklassikko Emma. Hän oli lukenut sen kirjan jo ainakin kolme kertaa, mutta ei tytöllä siihen aikaan muutakaan tekemistä ollut. Kun kello oli vihdoin näyttänyt aamiasaikaa hän oli pukenut päälleen huispauskaavun ja astellut Suureen saliin niin näyttävästi, kuin pystyi. Kuka sanoi, ettei korolliset mustat saappaat ja huispauskaapu sovi yhteen?

Hestia asetti Nimbus 2013 nojaamaan vasten seinää ja veti taskustaan kynsiviilan ja alkoi viilaamaan kynsiään. Hän nosti toisen kätensä ylös, kuin viitatakseen ja puhui: "Aiotaanko me lentääkin vielä tämän päivän aikana?"

((Oletan, että Darian on jo paikalla Ciaránin kanssa katsomossa. Heitän myös jonkin verran muuta autohittiä, Darian voi sitten kritisoida jos jokin menee liian arvailuksi. :D))

Ciarán istui katsomon penkillä, keskivaiheilla laitakatsomoa, ja tähyili alas kentälle, jossa vihreäkaapuinen joukkue kokoontui keskellä seisovan kapteenin ympärille. Tulisalama nojasi katsomon penkkiin Ciaránin vieressä, ja penkille poika oli laskenut rannesuojuksensa, joille ei mitä ilmeisemmin tulisi käyttöä vähään aikaan.

Entiset Luihuisen huispausjoukkueen kapteenit Ciarán ja Darian olivat hetki sitten tulleet kentälle aikeenaan huispata pitkästä aikaa, koska koulu tarjosi siihen parhaat puitteet. Darian ei ollut koulun jäsen, mutta koska Ciarán oli siellä parhaillaan opettajana, hänen oli helppo päästää Darian porteista linnan maille. Ciarán oli kuitenkin unohtanut tarkistaa kentän varaukset, ja Luihuisen joukkue oli ilmeisesti treenaamassa loppuottelua varten. Ciaránia se ei kuitenkaan juuri haitannut, koska siinä oli loistava tilaisuus nähdä nykyisen joukkueen kyvyt. Kaiken kruunuksi Ciarán ei ollut päässyt tuomaroimaan Luihuinen-Rohkelikko-loppuottelua, joten mikään sääntö ei kieltänyt häntä livauttamasta paria vinkkiä pelaajille. Ciarán oli tutustunut kouluaikoinaan koulun sääntöihin tarkemmin kuin moni osasi arvatakaan, ja tiesi kertoa tarkasti, mitä säännöissä ei ollut kielletty erikseen. Opettajien tupapuolueellisuudesta säännöissä oli maininta vain pisteillä palkitsemisesta, kurssiarvostelusta ja sääntörikkomuksien rangaistuksista.

Opettajia koskevien sääntöjen kertaamisen lisäksi Ciaránista oli tullut yllättävän kiireinen paimentaessaan lentotaidottomia ekaluokkalaisia ja joitakin ylempien luokkien oppilaita. Tietenkin poikkeuksiakin oli, kuten esimerkiksi Luihuisen joukkueen tuore lupaus Oliver, joka oli ensimmäinen ekaluokkalainen tupajoukkueessa pitkään aikaan. Joukkueessa oli ainakin yksi uusi naama, jota Ciarán ei entuudestaan tuntenut, mutta suurimmilta osin kokoonpanossa oli oppilaita, jotka entinen kapteeni tiesi ainakin nimeltä.

"En tiennytkään, että nimitit Anthonyn kapteeniksi jälkeesi", Ciarán huomautti vieressään istuvalle Darianille. "Hyvä valinta toisaalta, Anthonyn tunnollisuuteen voi ainakin luottaa, ellei hän menetä hermojaan paineen alla. Palan halusta nähdä, kuinka joukkue pelaa tuolla kokoonpanolla, on aika rohkea veto laittaa jahtaajakolmikkoon sekä seitsemäsluokkalainen että ekaluokkalainen, vaikka molemmat olisivatkin hyviä pelaajia. Kuulin, että lyöjissäkin on yksi uusi pelaaja, se on varmaan tuo tyttö. Tunnetko häntä?"

Dariania harmitti. Kun Ciarán oli aikaisemmin ehdottanut huispaustreenejä Tylypahkassa, oli hän melkein innostuksissaan hymyillyt leveästi. Viimeisimmästä kerrasta luudalla oli luvattoman kauan, peliseurasta puhumattakaan. Kaikeksi onneksi hän oli saanut hymyn vaihdettua toispuoleiseksi virneeksi, siinähän olisi voinut mennä vaikka maine! Darian oli ottanut mukaan upouudet ja huippukalliit huispausvarusteensa, sekä Tulisalamansa ja saapunut paikalle täsmällisesti. Huispauskentällä heitä oli kuitenkin odottanut ikävä yllätys. Miten Ciarán ei ollut muistanut tarkistaa huispausvuoroja? Tyypillistä.

Niimpä kaksikko joutui tyytymään katsomon puolella odotteluun. No, sentään Luihuisen tupajoukkueen uusimpien jäsenten armottomassa arvostelussa olisi jotain viihdettä. Darian mulkoili epäilevästi pelaajia. Joukkue näytti hyvin heikolta: pelaajien ikäerot olivat suuria, kuten epäilemättä tasoerotkin. Ja kuka kumma on mennyt nimittämään Anthonyn kapteeniksi?

Darianin tutkimukset keskeytti Ciaránin kommentti kapteeninvalinnasta.
"Mitä?" Darian kiljahti tarpeettoman kovaäänisesti. "En varmasti nimittänyt Anthonya kapteeniksi, eihän sillä ole minkäänlaista aavistusta joukkueen johtamisesta, saati sitten pelisilmää."
Darian mulkoili Ciaránia vihaisesti. Eikai tämä tosissaan kuvitellut, että Anthony olisi ollut ensimmäinen valinta kapteeniksi. Tosiasiassa Darian oli tainut häipyä koulusta nimittämättä lainkaan huispauskapteenia, mutta se ei nyt ollut tässä olennaista.

"Ja kuka kumma on päästänyt ekaluokkalaisen huispausjoukkueeseen, vielä ennen tärkeää peliä? Tuskimpa tuo pysyy edes luudallaan", Darian vauhkosi. Vaikka sinällään asia ei hänelle kuulunut, eikä oikeastaan sen suuremmin kiinnostanutkaan, tunsi Darian tarvetta puolustaa entistä tupaansa ja sen kunniaa. Huhujen mukaan Luihuinen jää tänä vuonna nuolemaan haavojaan tupapokaalitaistossakin. Mikä häpeä.

"Tuon tytönkö? Miksi ihmeessä tuntisin hänet? Ei näytä kovinkaan pätevältä", Darian puuskahti ja jäi mulkoilemaan kenttää tyytymättömänä.

Anthony silmäili joukkuetta, joista osa näytti odottelevan jo kärsimättöminä lentoon pääsyä ja toiset - tai lähinnä ehkä joukkueeen uusin, ekaluokkalainen jäsen - näyttivät siltä kuin voisivat pyörtyä hetkellä millä hyvänsä. Toivottavasti poika ei pyörtyisi ainakaan luudalleen. He olivat juuri saaneet hänet täydentämään äkillisesti vapautunutta jahtaajan paikkaa eikä heillä todellakaan ollut varaa tehdä enää toista pelaajavaihtoa näin lähellä loppuottelua.

"Rohkelikot ovat tunnetusti aina olleet melko helposti taipuvaisia hutkimiseen, joten heitä voi vähän provosoidakin siihen. Rangaistusheitto tai pari olisivat ihan tervetulleita ja-" Anthonyn lause jäi kesken, kun joukkueen toinen lyöjä alkoi viilata kynsiään. Viilata kynsiään! Miten tämä kehtasi?! Anthony oli juuri aikeissa haukahtaa tytölle vähemmän ystävällissävyisen kommentin, kun tämä viittasi ja kysyi aikoivatko he vielä lentääkin tänään.

Anthony puri huultaan estääkseen itseään sanomasta niitä sanoja, jotka hänen mieleensä ensimmäisinä nousivat.
"Me lennämme silloin, kun minä sanon. Nämä ovat joukkueen yhteiset harjoitukset eivätkä oma, henkilökohtainen lentotuntinne", hän lopulta totesi kireästi yrittäen koota taas ajatuksensa.

"Käskin provosoida Rohkelikkoja, ei omia joukkuetovereitanne", hän vielä lisäsi ennen kuin kiepautti luutansa vaakatasoon ja nousi istumaan sille, "mutta hyvä on, lämmitellään."

Niine hyvineen Anthony lähti nousemaan nopeasti ylöspäin kiertäen samalla hispauskentän ympäri. Eräässä katsomossa hänen silmiinsä pisti kaksi tutun oloista hahmoa ja lähemmäs lentäessään hän tunnisti nämä joukkueen kahdeksi edelliseksi kapteeniksi. Huomatessaan Darianin hänen kätensä nousi vaistomaisesti varmistamaan, että hiukset olivat hyvin ennen kuin hän lennähti keskusteluetäisyydelle.

"Päivää", hän tervehti molempia entisiä kapteenejaan yrittäen olla vaikuttamatta liian innokkaalta näiden näkemisestä.

//Ja terveisiä lentokentältä :D Seuraavaan vuorooni voikin sitten mennä vähän aikaa.//

Oliver paloi jo halusta päästä lentämään. Sentään niin innokas hän ei ollut, että olisi kehdannut keskeyttää kapteenin puheen, kuten eräs toinen, ilmeisesti Hestia, heidän joukkuelaisista teki. Ehkä Oliverillakin olisi ollut siihen pokkaa, ellei hän olisi sattunut olemaan kaikkein uusin ja nuorin. Tässä vaiheessa kannatti vain pitää suunsa kiinni ja käyttäytyä mahdollisimman hyvin, ellei halunnut antaa itsestään hankalaa kuvaa.

Myöskään Anthony ei tuntunut arvostavan Hestian keskeytystä, mutta välikohtaus oli nopeasti ohi ja kapteeni antoi luvan lähteä lämmittelemään. Oliver katseli, kun Anthony nousi luudalleen ja lähti lentämään ympäri kenttää. Oliver oli hieman epävarma miten muut suhtautuisivat häneen, mutta toivoi lentotaitojensa osoittavan, että hänet voisi ottaa yhtä vakavasti kuin muutkin pelaajat. Oliver nousi luudalleen ja ponkaisi tottuneesti ilmaan. Alkujännitys tuntui hälvenevän ja poika pystyi keskittymään nyt täysillä oleelliseen - huispaukseen siis. Oliver kiersi tasaiseen tahtiin kenttää, tehden muutaman tiukan kaarroksen sinne sun tänne.

Luca seurasi huvittuneena, kun kapteeniksi noussut Anthony näytti hetken siltä, kuin olisi aikeissa alkaa räyhätä Hestialle. Anthony säilytti kuitenkin malttinsa, mikä oli aika yllättävää. Monet Lucan tuntemat kapteenit olisivat saattaneet alkaa huutaa tytölle, joka näytti melkein siltä, ettei tuleva loppuottelu olisi voinut vähempää kiinnostaa. Kuka muuten viilaisi kynsiään, kun käytiin läpi ottelutaktiikoita, tai laittaisi jalkaansa korolliset saappaat, kun mahdollisuutena oli nilkan nyrjäyttäminen luudalta laskeutuessa?

Lopulta Anthony antoi luvan nousta luudille, ja Luca lähti lämmittelemään maalisaloille. Hän pujotteli salot ympäri, nousi ylös ja syöksyi alas. Kun Luca oli aikeissa lähteä hakemaan kaatoa jahtaajien lämmittelyä varten, hän huomasi Anthonyn suunnanneen katsomoon. Luca kohotti kulmiaan yllättyneenä. Miksei Anthony itse lämmitellyt ennen harjoituksia, vaan meni juttelemaan katsojien kanssa? Ei olisi uskonut, että Anthony menisi lirkuttelemaan katsomossa istuvalle tyttöystävälleen, kun tärkeä ottelu oli vasta tulossa.

Lentäessään vähän lähemmäs Luca huomasi kuitenkin, ettei katsomossa ollutkaan tyttöystävää, vaan joukkueen vanha kapteeni ja eräs toinen.... henkilö. Luca kääntyi pois katsomolta ja lensi lentälle hakemaan kaatoa. Oli ehkä parempi pysyä kauempana katsomosta.

"Joku on nyrpeällä päällä tänään," Hestia mutisi, kun hänen lyöjäparinsa puhui hänelle. Kun hän vihdoin sai luvan lentää, hän potkaisi maasta vauhtia ja lensi maalien edustalle. Hän toivoi, että he voittaisivat huispauksen mestaruuden tänä vuonna, vaikka se näyttikin vähän epätodennäköiseltä. Yksi jahtaajista oli ensiluokkalainen ja hänen lyöjäparinsa lensi ties minne flirttailemaan entisten kapteenien kanssa. Hestia katsahti kättään yllättävän kivun takia ja huomasi, että hänen luudastaan oli lähtenyt tikku irti ja se samainen tikku sojotti nyt hänen kämmenessään. Pitäisi huoltaa tämäkin luuta, hän mietti irrottaessan tikkua.

Hestia lähti lentämään huispauskenttää ympäri niin lujaa, kun vain pystyi. Hän rakasti lentämistä, se vapauden tunne, kun voi vain nousta maasta ilmaan ja päättää itse minne lentää. Tosin harjoituksissa ei voinut päättää itse minne lentää, joten hän kiersi kolmesti kentän ympäri, kunnes pysähtyi katsomon viereen.

"Ohoi, kapteeni!" Hestia huusi toiselle puolelle kenttää ja lensi vähän lähemmäs. "Sillä aikaa, kun sinä flirttailet herra Myrtsin kanssa sopiiko, jos minä lasken ryhmyt irti? Lensin jo kolme kierrosta ympäri.

//Olihan ne entisiä kapteeneja? :D ja sori ku tuli näin lyhyt tästä