Tylypahka AM

//Tämä on siis huhtikuinen sunnuntai-iltapäivä Rohkelikon oleskeluhuoneessa eli kaikki Rohkelikot ovat tervetulleita mukaan peliin!//

Laiska, keväinen sunnuntai-iltapäivä ja Lucas makasi Rohkelikon oleskeluhuoneen nojatuolissa jalat käsinojan yli heitettynä ja taikuuden historian oppikirja sylissään. Hän ei kuitenkaan tietenkään suinkaan lukenut kyseistä kirjaa vaan käytti sitä kirjoitusalustana kirjeelle, jota parhaillaan kirjoitti. Oleskeluhuoneessa ei ollut juurikaan muuta porukkaa, sillä suurin osa oli varmaankin nauttimassa auringonpaisteesta. Lucaskin olisi ollut varmaan ulkona harjoittelemassa huispausta ellei erään nimeltämainitsemattoman kieron ja luikertelevaisen tuvan huispausjoukkue olisi varannut kenttää omakseen. Mutta koska oli, hänen piti keskittyä johonkin muuhun odottaessaan, että kenttä vapautuisi.

Lucas pyöritteli sulkakynää kädessään. Hänellä olivat sanat vielä hieman hakusessa, vaikka kirjeen yleinen sisältö olikin varsin selkeänä hänen mielessään. Tai ainakin yleinen teema. Rakkauskirjeet kuitenkaan eivät varsinaisesti kuuluneet häneen parhaimpaan alaansa, sillä hän ei kirjoitellut sellaisia turhan usein. Kuten esimerkiksi eräs naistennaurattaja Luihuisesta, Lucas tuhahti mielessään. Ehkä hänen pitäisi kysyä joltakulta neuvoa. Ei tosin kyllä missään nimessä Lucalta.

Koulutehtävät – check. Kaunis ilma – check. Seura – hukassa.
Aamulla herätessään Sebastian oli herännyt kesäiseen auringonpaisteeseen. Yleensä pojalla oli tapana jättää läksynsä viime tinkaan, mutta tällä kertaa hän halusi olla ajoissa valmis. Oli jo aikakin lähteä ulos viettämään aikaa jonkun kanssa. Ja se joku tarkoitti Samia. Sebastian tuntui etsineen siskoaan ympäri linnaa, mutta tämä ei halunnut löytyä.
Turhautuneena etsimiseen, Sebastian astui oleskeluhuoneeseen. Ei hänen kaunis kesäinen päivänsä voisi näin ikävästi päättyä. Sebastian vilkuili ympärilleen. Lucas. Hänestä voisi olla hyötyä. Lucashan oli Samin kanssa samassa joukkueessa, eikö? Hänellä voisi olla paljon hyödyllistä tietoa.

Sebastian meni pojan luo ja istahti tämän edessä olevan pöydän reunalle.
”Lucas, eikö niin? Oletko nähnyt Samia hetkeen?” Sebastian kysyi. Lucas mitä luultavimmin osaisi sanoa myös sen, olisiko heidän joukkueellaan harjoituksia tänään. Toivottavasti ei. Jos olisi, Sebastianin päiväsuunnitelma menisi täysin uusiksi.

Lucas naputteli sulkakynänsä kärjellä tyhjää kirjepaperiaan yrittäen edelleen miettiä sopivaa aloitusta, kun joku rojahti hänen vieressään olevalle sohvapöydälle istumaan. Hän nosti katseensa paperista ja totesi tulijan olevan häntä luokka-astetta ylempänä oleva Sebastian Madison.

Hän ei tuntenut poikaa kovin hyvin eikä ollut puhunut tämän kanssa järin usein, mutta tiesi tämän kuitenkin, sillä Sebastian oli Lucasin joukkuetoverin Samanthan kaksoisveli ja lisäksi myös yksi tuvan valvojaoppilaista. Kuten myös siskonsa. Kaksoset valvojaoppilaina. Herra ja rouva Madisonin täytyi olla ylpeitä. Ehkäpä Lucasinkin vanhemmat olisivat ylpeitä, kun hän saisi luultavasti ensi vuonna huispauskapteenin merkin rinnuksiinsa Royn valmistuttua. Ja ehkä koulun rehtori päättäisi perua kaikki loppukokeet ja V.I.P.-tutkinnot ja järjestää tilalle ylimääräisen huispausottelun.

"Joo", Lucas totesi lyhyesti Sebastianin varmistaessa hänen nimensä. Hän ei ehkä ollut mikään valvojaoppilas, mutta olihan hän sentään Rohkelikon huispausjoukkueen varakapteeni! Hänen nimensä luettiin jokaisen ottelun alussa! Miten kukaan Rohkelikko saattoi olla tietämättä kuka hän on? Kai Sebastiankin nyt sentään seurasi huispausta edes siskonsa takia. Ääneen hän ei kuitenkaan viitsinyt sanoa asiasta mitään.

"Mmm... Näin hänet aamiaisella. Luihuiset ovat varanneet kentän melkein koko päiväksi, mutta suunnittelimme menevämme harjoittelemaan illemmalla", hän vastasi hetken miettimisen jälkeen Sebastianin kysymykseen, "ne lierot kyllä ovat siellä varmaan auringonlaskuun asti ihan kiusallaankin. Mutta en kyllä tiedä, missä Samantha on nyt."

Lucas alkoi pohtia, mahtoiko Samantha ehkä tietää mitään rakkauskirjeistä. Toisaalta... jos tämä oli hukassa ja Sebastian nyt heti saatavilla...

"Satutko sinä tietämään mitään rakkauskirjeiden kirjoittamisesta?" hän kysyi tultuaan siihen tulokseen, että kysyvä ei tieltä eksy.

Ei. Lucas ei ollut nähnyt Samia. Tai no, aamiaisella kyllä, mutta se ei Sebastianille riittänyt. Tästä päivästä saattaisikin tulla ikävä ja tylsä. Samia tuskin saisi ollenkaan kiinni, jos kerran joukkue treenaisi vasta illasta, jos edes silloinkaan. Samilla olisi varmasti treeniaika tiedossa, joten tyttö saattoi huidella ihan missä tahansa. Miten Sebastianin tuuri saattoikin olla näin huono?

Sebastian oli kiittämässä Lucasia tämän avusta, kunnes tämä esitti mielenkiintoisen kysymyksen rakkauskirjeistä. Siitä, osasiko Sebastian kirjoittaa sellaisia. Sebastian hämmentyi. Rakkauskirjeet olivat aika vanha juttu. Hän ei tiennyt ketään, joka kirjoittaisi niitä edelleen. Lucas oli ilmeisesti poikkeus. Ja mielenkiintoinen poikkeus sinänsä. Sebastian ei tuntenut Lucasia juuri ollenkaan, mutta pojalle oli kertynyt jo pientä mainetta. Ja sen maineen perusteella, Sebastian ei ollut kuvitellut tätä erityisen romanttiseksi.
"Rakkauskirjeistä?" Sebastian ääneen miettien. "Ei. Kokemusta ei ole. Millaiselle tytölle olet kirjoittamassa sitä? Sille puuskupuhin tytölle, jonka kanssa olit tansseissa?"

Sebastian ei ikinä harrastaisi rakkauskirjeitä. Paljon nopeampaa ja yksinkertaisempaa olisi vain pyytää tyttöä ulos. Jos sitä paitsi Lucas kirjoittaisi kirjettä sille tytölle, kenen kanssa tämä oli ollut tansseissa, niin hiukan turhaahan se olisi. Ellei tyttö ollut joku superromanttinen höpsö. Toisaalta, oli se tyttö olisi voinut olla myös sen toisen rohkelikkopojan, Royn kanssa tansseissa. Nuo kolme olivat aikalailla kolmistaan koko tanssien ajan.

Ehkä sittenkin tästä päivästä tulisi mielenkiintoinen.

Lucas kurtisti kulmiaan, kun Sebastian kysyi, oliko hän kirjoittamassa kirjettä puuskupuhtytölle, jonka kanssa oli tanssiaisissa. Häneltä meni hetki tajuta, mihin poika oikein viittasi, kunnes lopulta muisti ystävänpäivägaala ja puuskupuhtytön, jonka oli pokannut itselleen paikan päältä ihan vain ollakseen vähemmän ilman seuralaista kuin Roy. Muuten koko gaalailta olikin mennyt aika poskelleen, kun oli paljastunut, että Roy saapui ilman seuralaista, koska oli tullut oman puuskupuhtyttönsä jättämäksi. Ja ystävänpäivänä vielä!

"Aaaaa, ei hän", Lucas vastasi ääneen Sebastianille heilauttaen vähättelevästi sitä kättään, jossa ei pidellyt sulkakynää, "tämä on eräs toinen."

Poika ei ollut aivan varma Sebastianin virkaintoisuudesta valvojaoppilaana, joten hän ei oikein tiennyt, olisiko hyvä kertoa tälle, että hän yritti kirjoittaa rakkauskirjettään hiljattain äitisylomaltaan palanneelle pimeyden voimilta suojautumisen professorille. Tai etenkään sitä, että hän kirjoitti kirjettä taikuuden historian professorin nimissä.

Lucas oli kuluttanut viimeisen kuukauden keräämällä professori McGregorilta käsialanäytteitä mitä erilaisimmilla keinoilla ja hiomalla täydelliseksi omaa väärennöstään. Nyt puuttui enää itse kirjeen sisältö ja se tuntuikin olevan pojalle huomattavasti haastavampi ala kuin käsialaväärennökset, joiden parista hän oli löytänyt lahjansa jo varsin nuorena väärentäessään vanhempiensa allekirjoituksia koepapereihinsa.

"Hän on... äkkipikainen. Ja vanhanaikainen", Lucas lopulta totesi Sebastianille, vaikka vanhanaikainen olikin ehkä enemmän professori McGregor kuin professori West. Joka tapauksessa kirjeen kuitenkin täytyisi varmaan olla sopivan klassinen, jotta sillä olisi mitään mahdollisuuksia mennä läpi taikuuden historian ikivanhan professorin kirjoittamana.

"En oikein tiedä mistä aloittaa. Tai itse asiassa en tiedä yhtään mitään rakkauskirjeistä", Lucas mutristi suutaan jälkimmäisen lauseen kohdalla tajutessaan vasta itsekin heikohkon kokemuspohjansa rakkauskirjeistä - tai rakkaudesta ylipäätään.

"Etkö ole koskaan edes saanut rakkauskirjettä? Luuletko, että sellaisen pitäisi olla runomuodossa?" poika kysyi Sebastianilta jatkaen taas sulkakynänsä pyörittelyä.

Lucas ei kirjoittanutkaan puuskupuhin tytölle rakkauskirjettä. Sebastianin näkökulmasta Lucasilla ja tytöllä oli mennyt ihan hyvin tansseissa. Harmillista, ettei heidän suhteensa (tai mikä lie oli ollutkin) ollut toiminut. Lucasilla tuskin olisi toistakaan tyttöä pyöriteltävänä koulussa. Tai jos olisi, siitä koko koulu kuulisi aika äkkiä. Juorut liikkuivat koulussa nopeammin kuin voisi uskoa.

Lucasin luetellessa tytön piirteitä, Sebastian hämmentyi entistä enemmän. Etenkään mitään vanhanaikaista tyttöä hän ei voinut Lucasille kuvitella. Saati sitten, että Lucas itse olisi kiinnostunut jostain vanhanaikaisesta tytöstä. Ennen kuin Sebastian oli ehtinyt ajatella millainen kirje saattaisi olla hyvä, Lucas kertoi hänelle, ettei tällä ollut aavistustakaan rakkauskirjeistä. Ja kysyi Sebastianilta oliko tämä koskaan saanut rakkauskirjettä. Sebastianin teki pahaa olla nauramatta. Hänelle? Rakkauskirje? Ikäänkuin. Kaliforniassa oli tutumpaa pyytää jotakuta yksinkertaisesti ulos. Tätäkään ei kyllä Sebastianille ollut tapahtunut. Ikinä.

"Umm... jos kerran hän on vanhanaikainen, runo voisi olla hyvä." Sebastian sanoi saadessaan ajatuksensa kokoon. "Eikä mitään suoraa. Eikö sellainen hiukan... mystinen ja epäsuora ole usein aika romanttista?" Sebastian kysyi. Tilanne oli hiukan vaikea. Romanttisuus ei ollut Sebastianin parhainta osa-aluetta. "Olisikohan myös jokin arvoitus romanttista? Tiedätkö, sellainen, että toinen osapuoli joutuisi arvailemaan keneltä kirjeet tulevat?" Ainakin tyttöjen hömppäjutuissa, joita Sebastian oli nähnyt, romanttisinta ikinä tuntui olevan se, että mies jolta tytöt saivat huomiota, ei selvinnyt heti. Luulisi, että tämänkin tytön mieleen olisi mysteerimies-Lucas. Etenkin jos tyttö oikeasti olisi vanhanaikainen, Lucas ei ehkä olisi tämän ykkösvaihtoehto, sanottiin kuinka paljon tahansa, että vastakohdat sopivat hyvin toisilleen.

Lucas irvisti Sebastianin todetessa, että runo voisi olla hyvä. Rakkausrunoilut eivät todellakaan olleet hänen vahva puolensa. Mutta hänkin kyllä oli vähän aavistellut, että runo olisi varmaan kaikkein rakkauskirjemäisin ja Sebastianin mielipide vain vahvisti hänen aavistuksensa siitä, että runon hän joutuisi kirjoittamaan, tahtoipa tai ei.

"Mystinen ja epösuora..." Lucas toisti makustellen Sebastianin sanoja suussaan. Kieltämättä ne kuulostivat hieman rakkauskirjeeseen sopivilta kuvauksilta. Kun poika vielä jatkoi, että ehkä pieni arvoituksellisuus olisi myös romanttista, Lucas puisti päätään päättäväisesti.

"Ei, hänen täytyy tietää varmasti, keneltä kirje on", hän totesi sen kummempia ajattelematta ja joutuikin pian paikkaamaan selitystään hieman: "tuota... Tarkoitan siis, että en voi ottaa sitä riskiä, että hän arvaakin kirjeiden lähettäjän väärin. Arvoituksen pitäisis siis olla varsin... ilmiselvä. Mikä kai ei ole arvoituksen tarkoitus."

"Mutta runo on varmaan hyvä, osaatko kirjoittaa jotain hyvää rakkausrunoa?" Lucas kysyi tupatoveriltaan mietittyään hetken päänsä puhki hyvää aloitusta kirjeelle, "Jotain mikä iskee suoraan herm- eikun siis sydämeen, tarkoitan"

//Repesin hiukan mysteerimies-Lucasille. xD Sebastian saa Lucasista nyt kyllä tosi hyvän kuvan.//

//Roolipelipisteet myönnetty tähän saakka. -Caine

Lucas taisi pelätä, että kirjeen saaja ei arvaisi juuri hänen lähettäneen kirjettä. Se ei ollut mikään ihan turha pelko. Arvoitus ei olisi kuitenkaan arvoitus, jos Lucas paljastaisi heti itsensä.
"Kuinka kiire kirjeellä on? Entäs jos laittaisit niitä päivittäin ja pikkuhiljaa avaisit arvoitusta?" Sebastianin ideat kävivät vähiin. Parasta toki olisi ollut, jos Lucasilla olisi monta päivää aikaa lähetellä kirjeitä. Vaikutti kuitenkin siltä, että Lucas oli varsin hätäinen juuri tällä hetkellä.

"Runoa? Minä? Hyvää runoa?" Sebastian kysyi hämmentyneenä. "Hmm.. taidan tarvita lisätietoja tuosta tytöstä. Äkkipikainen ei ole tytöistä kovin.. romanttinen piirre. Kuitenkin runossa varmaan tulisi viitata paljon siihen, millainen tyttö on ja kuinka kaunis hän on. Paitsi jos hänellä on huumorintajua. Ehkä silloin äkkipikainenkin on hyvä..." Sebastian pohti. Oli todella vaikeaa keksiä toisen puolesta rakkauskirjeeseen asioita.

Tilanteesta oli kehittymässä Sebastianin päässä varsin huvittava. Hän, oli kirjoittamassa ensimmäistä rakkausrunoaan. Eikä siinä vielä kaikki, hän kirjoitti sitä tupatoverinsa ihastukselle. Sebastian ei ollut kuvitellut ikinä joutuvansa kyseiseen tilanteeseen, mutta kerta se oli ensimmäinenkin.

//Voi ei, repeilen täällä Sebastianille. Voi kun se vaan tietäisi, ettei tee runoa edes tupatoverinsa ihastukselle vaan pimeyden voimilta suojautumisen professorille. :'DD//

"Mmm.... no... melko kiire", Lucas aloitti, mutta Sebastianin jatkaessa ehdotustaan siihen, että hän voisi lähetellä kirjeitä hiljattain niin, että lopulta arvoitus ratkeaisi, poika pudisti päätään taas voimakkaasti. Ei sellainen kävisi laatuun ollenkaan, sillä professori West todennäköisesti räjähtäisi jo ensimmäisestä kirjeestä. Kyseessä oli selvästi täsmäisku eikä mikään pidemmän tähtäimen projekti.

"Lukuvuottakaan ei ole enää paljoa jäljellä, tämä täytyy hoitaa äkkiä", hän selitti toivoen, ettei Sebastian kyselisi asiasta sen enempää. Lucas oli koko ajan hilkulla paljastaa, mihin tarkoitukseen hän rakkauskirjettä oikeasti tarvitsi ja hänestä alkoi tuntua koko ajan vain enemmän siltä, että Sebastian ei välttämättä ehkä arvostaisi tätä tietoa.

"Aaa, totta, se ei ole kovin romanttista", Lucas nyökytteli Sebastianin huomauttaessa, että äkkipikaisuus ei ehkä ollut sellainen piirre, josta saisi hyvän rakkausrunon. Mutta että kauneus... Professori West nyt ei ainakaan hänen mielestään ollut nainen ihan sieltä vetävimmästä päästä. Ellei sattunut pitämään natsipeikoista.

"No, yleisen mielipiteen mukaanhan hänellä on kai ihan kiva takap-", poika aloitti tajutessaan kesken lauseensa mitä oikein oli sanomassa ja peittikin lopun valtavaan tekoyskänpuuskaan, "takatukka, olin sanomassa! Kivat hiukset! Eikä hän kyllä ole millään muotoa huumorintajuinen. Enemmänkin suorastaan tosikko."

"Lukuvuosi on tosiaan kohta ohi" Sebastian sanoi, ennemmin itselleen kuin Lucasille. Olisihan mahdollista, että Lucas jatkaisi viestittelyä kesän aikana, mutta olisi ikävää jos ei olisi tietoa tytön olinpaikasta. Pöllö joutuisi huonolla tuurilla matkustamaan monta viikkoa kirjeen kanssa.

Sebastianin kysymyksen jälkeen ilmeni, että Lucas ilmeisesti piti tytön "takatukasta". Sebastiania nauratti, mutta koetti peitellä hymyään. Olihan takatukka nyt romanttisempi kuin takapuoli, mutta ei Sebastian sitäkään romanttiseksi mieltänyt. Ei etenkään sen jälkeen kun Lucas kertoi, ettei hänen ihastuksellaan oikein huumorintajua ollut.
"Entäs silmät? Tai hymy...?" Sebastian yritti. Kai sitä nyt jotain romanttista Lucaskin keksisi? "Voisimme myös vertailla häntä johonkin josta sitä pidät?" Sebastian ehdotti. Voisihan sekin toimia. "Jos kirjeellä on kiire, mutta keksisimme jonkun ilmiselvän jutun josta juuri sinä tykkäät, niin sekin kaiketi toisi jotain arvoituksellisuutta? Silloinkaan sinun ei tarvitsisi laittaa kirjeeseen nimeä, mutta olisi selvää, että juuri sinä olet kirjoittanut kirjeen." Sebastian jatkoi pohtimistaan. Rakkauskirjeen kirjoittaminen oli yllättävän vaikeaa. "Voisit myös ehdottaa jotain tapaamista. Siltä varalta ettei hän arvaa." Sebastian jatkoi. Tapaaminen voisi olla ihan hyvä idea näiden kahden tilanteessa.