Tylypahka AM

((Vuoden 2020 fooruiltaleisten aloittaman foorumipeli!))

Jayden oli pukeutunut paksuun toppatakkiin. Oli KYLMÄ! Mutta ei se mitään. Kylmyys oli tämän arvoista. Jayden oli saanut nerokkaan idean, kuinka rikastua ilman typeriä kesätöitä jäätelökioskilla tai ilman professori Cainen viisasten kiveä. Jayn täytyisi hankkia haisku lemmikiksi! Onnekseen Jayden oli saanut puhuttua Elliotin mukaan haiskujahtiin. Elliotilla oli varmasti hyviä ideoita kuinka haiskun saisi kiinni, olihan tämä ihan super fiksu. Lisäksi Jayden oli jättänyt pitkin koulun lappusia, joissa kerrottiin tästä loistavasta hankkeesta. Lumottuja lappuja tietenkin, professorit näkivät haiskujahtimainoksen vain koulun lehden rekry-mainoksena. Jaydenin suunnitelma oli ollut nerokas, vaikka hän itse niin ajattelikin.

Jayden odotteli lammen lähettyvillä muita... jos niitä muita nyt oli edes tulossa. Tottakai Jay toivoi parasta. Mitä enemmän aivoja olisi, sen parempi! Ainakin pari korpinkynttä olisi hyvä saada mukaan - kunhan sieltä ei vain tulisi Yuna. Se olisi noloa! Etsiä nyt exän kanssa haiskuta.... Mutta ehkä Jenny tulisi! Jayden hymyili hetken miettiessään kuinka etsisi haiskuja yhdessä Jennyn kanssa. Nämähän olisivat täydelliset ensitreffit.... vaikka Elliot olisi kolmantena pyöränä. Mutta ihan oikein sille! Mitäpä pitää aina Jaydenia kolmantena pyöränä.

Elliot värjötteli lammen rannalla Jayn vierellä. Hän oli ajatellut, että reiden puoliväliin yltävä duffelitakki olisi ollut tarpeeksi, mutta ei se ollut. Kevät olisi pitänyt olla tulossa, mutta sitä ei ilmasta aina heti huomannut. Tänään oli vielä erityisen kova tuulikin, mutta Jaysta päivä oli ollut mitä mainioin haiskujahdille.

Mitä Jay edes tekisi haiskulla? Luuliko tämä oikeasti, että sen voisi pistää vain varastamaan arvoesineitä? Se olisi silti varastamista, vaikka sen tekisi haisku! Mutta rehellisesti sanottuna Elliot ei uskonut, että he tulisivat löytämään mitään haiskua kuitenkaan, tai kesyttämään sellaista, saati sitten kouluttamaan sitä taskuvarkaaksi. Joten oli ollut paljon helpompi vain suostua lähtemään jahtiin kuin kinastella Jayn kanssa siitä, oliko idea hyvä vai ei. Hän ei tosin silloin ollut ajatellut, miten kylmä sää voisi olla. Mutta nyt ei voinut enää perääntyäkään, kun Jayn mielestä tämä oli juuri se päivä.

Jay oli levitellyt pitkin koulua myös mainoksia haiskujahdista, josko joku muukin tahtoisi auttaa heitä. Mainostamista enemmän Elliot oli vaikuttunut siitä, miten Jay oli onnistunut taikomaan ilmoitukset niin, että opettajille ne näkyivät vain koululehden rekrymainoksina. Mikä oli kyllä tavallaan vahinko, koska he olisivat todella tarvinneet lehteen lisää kirjoittajia, mutta ei yksikään opettaja sellaiseen lähtisi. Ehkä hänen pitäisi pyytää Jayta tekemään ihan oikeat rekrymainoksetkin lehdelle.

“Mistä sinä ajattelit sitä haiskua oikein lähteä hakemaan?” Elliot kysyi yrittäen saada hampaidensa kalinan hallintaan, “eivät ne varmaan lammessa asu?” Hän katseli lammen pintaa, jota pitkin tuuli kuljetti vettä ja mietti, miten kylmää sen täytyi olla.

Haiskujaa! Sophie piti haiskuista, vaikkakin nuo varastivat kaiken kiiltävän, mutta olivathan ne söpöjä. Ja sattui sitä paitsi tietään, että entisen rehtorin mökin alla on haiskujen pesä. Mikä olisi parempi tapa hurmata Jayden kuin tietää kerrankin jotain häntä hyödyttävää? Sophie oli kääriytynyt vaatteisiin ja käveli reippaasti kohti lampea, toivoen hetkellisesti että tämä kaikki olisi sen arvoista. Ulkona oli kylmä, tuuli meni luihin ja ytimiin. Tyttö kääriytyi tiukemmin takkiinsa ja korjasi lampaanvillaisen kaulahuivinsa asentoa.

Samalla oli hyvää aikaa miettiä, että miten Jaydenin saisi takaisin. Toisaalta, ehkä Sophien ei vain kannattaisi tehdä mitään räikeää ja näkyvää, sillä Jayden oli ihastunut Jennyyn. Jenny sitä ja Jenny tätä. Olihan korpparityttö mukava mutta... Ei ihan Jaydenin tyyppiä. Sophie oli. Tai toivoi olevansa, sitä paitsi Jayden oli ihana. Ja taitava, missä ihmeen välissä tuo oli oppinut noin hyväksi muodonmuuttajaksi? Mainoslehtiset olivat hyvin toteutettuja.

Sophie saapui lammen luo, seisahtuen Elliotin taakse ja ehti juuri parahiksi kuulla kysymyksen. "Entisen rehtorin mökin alla on kuulemma haiskujen pesä" Sophie sanoi ja tunki kädet taskuunsa, katsoen molempia poikia nenänpää ja posket punaisena. "Voidaan katsoa sieltä..." Tyttö totesi ja hymyili.

Haiskujen etsiminen olisi hyvää ulkoilua. Tätä Lazlo ei tosin ollut sanonut parantajalle vaan vain pitänyt yksin omassa mielessään. Turhaksi ulkoiluksi sitä ei tietenkään voisi väittää, kuten ei myöskään rohkelikkotornista sairaalasiipeen laskeutumista, portaiden kapuamista uudestaan ylös ja lopulta sitten ihan sinne pihamaalle suuntaamista.

Lazlo huomasi vasta lammelle tarpoessaan, että ulkona oli aika vilpoinen. Yhtenä osatekijänä tähän saattoi tietenkin olla se, että hänellä oli jatkuvasti vähän kylmä, ja toisena se, että hänen siisti tumma pörrötakkinsa oli edestä auki. Suljettuna se vain sattui tämän pojan päältä ihan tooosi huonolta. Olkatoppaukset sopivat niille, joilla on varaa sellaiseen näyttämättä mitenkään hirveältä.

Jäätyvillä sormillaan Lazlo sipaisi tuulessa hulmuavia hiussuortuvia korviensa taa, kun näkypiiriin vihdoin ilmestyi Elliot, Jayden ja ööö joku pitkä, joka lopulta jäi kaksikon seuraan. Joku kolmas ulkoilija siis. Jayden olisi varmasti saanut enemmän ulkoilijoita, jos hän olisi vain myöntänyt haluavansa liikkua. Tosin… Elliot ei sitten ehkä olisi edes ehdottanut, että Lazlo voisi tulla mukaan. Näitä pohtien hän kuitenkin oli jo päässyt kolmikon luo. Kaulan ympäri kiedottu kaulahuivi peitti avoimen takin alta paistavan hopean villapaidan pitsikuviot.

((Lazlolla ei siis ole päähinettä, eikä mitään hanskoja. Takki tosiaan kokonaan auki.))

José oli nähnyt käytävillä Jaydenin taitavasti naamioidut haiskujahti-ilmoitukset ja oli päättänyt osallistua; oma etu mielessään, tottakai. Nyt hän olikin kenkiä lukuunnottamatta valmis lähtöön. Hän oli päättänyt tavastaan poiketen pukea kengät, oltuaan hieman flunssainen viimepäivinä. Mutta kenkiä ei vain tahtonut löytyä.

"Ähh, tän siitä sitten saa kun yrittää olla oma itsensä", José mutisi penkoessaan juuri salaa tupatovereidensa sänkyjen alusia. Vielä muuta,an minuutin etsinnän jälkeen José päätti luovuttaa: "Grande, ironicamente", hän sanoi turhautuneena portugaliksi ja päätti siis suunnata haiskujahtiin tavalliseen tapaansa ilman kenkiä. "Kerrankin kun olisin halunnut olla normaali niin en saa."

José nappasi vielä luutansa kainaloon ajatellen, että siitä voisi olla jahdissa hyötyä ja lähti puolijuoksua alas korpinkynsien tornista. Hän oli kahdesti törmätä haarniskaan, kerran törkätä kumoon pienikokoisen luihuispojan ja kerran hän onnistui juoksemaan kummituksen läpi. José selvisi kuitenkin tapaamispaikalle lammelle ilman suurempia onnettomuuksia.

Höh! Täytyihän Elliotin tietää, ettei haiskut lammessa asunut! Tai... täytyi tietää, että tottakai Jaydenkin tiesi, ettei haiskut lammessa asuneet. Ennen kuin Jayden ehti mitään sanoa eräs tuttu ääni pelasti tilanteen. Sophie! Jayden katso tyttöä hymyillen.
"Vai että rehtorin mökin alla! Sehän kuulostaa aika hyvältä! Mistä olet kuullut sellaista?" Jayden uteli Sophielta. Ehkä tämä tarkoitti sitä, että rehtori itse olisi rikas! Tai siis... entinen rehtori. Ja ehkä sen takia koko koulu oli köyhä. Rehtori oli piilottanut kaiken arvokkaan mökkiin! Voi että Jayden saisi rehtori Chinolta hurjat kiitokset, jos löytäisi koulun kadonneet aarteet...

Sophien jälkeen paikalle saapui... Lazlo. Jayden pohti missähän vaiheessa nyt ehtisi tulla riita. Heti vai kohta? Lazlo ei varmasti antaisi heidän mennä lähellekkään rehtorin mökkiä - saati sitten kiellettyyn metsään! Tästä voisi tulla ongelma. Jayden alkoi pähkäilemään miten voisi saada tämän kuulostamaan hyvältä jutulta. Kukkapellon tekemistä? Ei. Remontointia? Ehkä.

Lopulta paikalle tuli vielä yksi henkilö. Joku pieni korpinkynsipoika.
"Moikka! Oletko tulossa... sen ilmoituksen takia?" Jayden kysyi korpinkynneltä.

Elliot kääntyi ympäri, kun kuuli Sophien äänen kertovan, että rehtorin mökin alla oli jonkinlainen haiskunpesä. EI. Ei taatusti ollut! Elliot kääntyi ympäri ja katsoi Sophieta pitkään vähemmän tyytyväisen näköisenä, yrittäen päättää, puhuiko tämä totta vai oliko tämä vain keksinyt koko jutun Jayn miellyttämiseksi.

Lazlonkin saapuessa paikalle Elliot hieman yllättyi, sillä hän ei ollut ollut yhtään varma, että tämä oikeasti tulisi. Mutta kuten odottaa saattaa, tällä ei ollut ollenkaan ulkoiluun sopiva varustus päällään eikä etenkään tällaiseen oikeasti kylmään ilmaan. Elliot huokaisi ja kääntyi poikaystävänsä puoleen.

“Missä on piposi? Lapaset? Kaulahuivi? Ja takki auki?! Täällä on ihan helvetin kylmä!” hän ilmoitti laittaen käsivartensa puuskaan ja katsoen Lazloa epätyytyväisenä. Hän ymmärsi, jos kolmevuotias ei osannut itse pukeutu asianmukaisesti ulos, mutta Lazlo oli melkein täysi-ikäinen! Ja hän oli sanonut näistä samoista asioista ainakin tuhanteen kertaan!

Elliot yritt hengitellä rauhallisesti ja toipua tästä järkytyksestä, kun paikalle säntäsi korpinkynsipoika luudan kanssa - paljain jaloin. Mitä hemmettiä nyt oikeasti?! Ulkona oli melkein pakkasta! Miten tämän jalat eivät jäätyneet?! Hän ei tiennyt enää edes, mistä aloittaa, vaan tuijotti vain poikaa suu auki.

Sophie hymyili Jaylle. "Oon kuullut huhuja, ja sitä paitsi olen nähnytkin. Haiskunpoikaset juoksenteli sinne mökin alle" Sophien katse kääntyi Lazloon jolla oli takki auki... ja ei pipoa, hanskoja tai kaulahuivia. Eikö tuolla ole kylmä?! Onneksi Elliot avasi suunsa nalkuttaakseen poikaystävälleen, mutta Sophie olisi tehnyt samoin. Vastuutonta pukeutua valvojaoppilaana tuolleen.

Ja sitten tuo korpinkynsi poika?! Missä hänen kengät ovat? Toivottavasti hän ei ole ottanut Lazlolta vaikutteita, sillä valvojaoppilaan pitäisi näyttää esimkerkkiä.

"Hei, missä sun kengät on? Täällähän kylmä ja tänne jäätyy muutenkin" Sophien ääni oli huolestuneen nuhteleva, hänen seuraava tavoite oli lähettää pikkupoika tupaansa hakemaan kenkänsä. Paljain jaloin hän ei kuitenkaan juoksentele. Paitsi mitä jos hän on liian köyhä omistaakseen kenkiä... no, Jay auttaisi varmasti.

Elliot ei vain halunnut tehdä jälleennäkemisestä positiivista, vaan huomautti jostakin piposta ja lapasista. Lazlo hymyili hieman pinttyneesti poikaystävälleen – kai Elliot oli vielä hänen poikaystävä? – ja pohti puolustuspuhettaan.
”Siis… ne ovat varmaan makuusalissa”, Lazlo myönsi, ”ja siis ei se valkoinen pipo olisi lainkaan sopinut tällaiseen asukokonaisuuteen.” Koska se ei sointunut kovin hyvin takin kanssa yhteen ja ylipäätään takki oli jo aika paksuhko ja tilava. Jokin pipo tekisi ulkomuodosta ihan… muuttaisi Lazlon näyttämään joltain kävelevältä kuppikakulta.

”Ja on mulla taikasauva mukana”, poika vielä lisäsi aikeinaan tällä toteamuksella tyynnyttää Elliot. Todellisuudessa Lazlo ei ollut ihan tarkoituksella ottanut sauvaa mukaan, vaan oli vain unohtanut ottaa se taskustaan pois. Hän sipaisi kaulahuivinsa paremmin peittämään yläosaansa ja toivoi vahvasti tämän riittävän Elliotille. Sitä paitsi kuka nyt ulkoillessa välitti, että mitä pitää päällään ja mitä ei?

Lazlo ei ehtinyt mainita asiasta anteeksipyynnön kera pettyneelle makuusalitoverilleen, kun Sophie jo alkoi ruotimaan jonkun vaatevalintoja. Lazlo vilkaisi sivummalle ja voi luoja.
”Ööö, hei nyt ihan oikeesti”, Lazlo aloitti ja tähdensi asiaa käden eleellä. ”Täällä on niin kuin Sophie sanoikin ihan jäätävän kylmä, joten mun ehdotus nyt tosiaan on se, että sinä öööö… ”, Lazlo yritti pohtia nimeä, mutta oikeastaan hän ei vain tiennyt sitä ja ei sillä nyt niin väliä, ”herra, jonka nimeä en tiedä… niin lähdet nyt ensin hakemaan ne kengät ja sitten jos vielä haluat, niin saat tulla tänne ulos ulkoilemaan.”

”Ja siis sanon tämän Rohkelikon valvojaoppilaana”, Lazlo vielä lisäsi alleviivatakseen omaa auktoriteettiaan tässä tilanteessa. Sitä paitsi parantajilla oli varmaan ihan tarpeeksi muutakin tekemistä kuin huolehtia joidenkin kylmettämistä jäsenistä tai joidenkin sairauksista – tai okei tämä oli nyt aika ikävästi ajateltu. Mutta yleensä ihmiset tietävät, että ulkoiluun tarvitaan tässä säässä myös ulkovarusteet, ulkokengät ja takki. Elliotin mielestä tietenkin myös muuta.

José oli jo tavallisen tottunut kengättömyydestään saamaan huomioon, joten ohitti muitta mutkitta utelut asuvalinnastaan ja kääntyi suoraan Jaydeniin päin.
"Joo, mä näin sun ilmoitukset ja päätin tulla mukaan. Haiskut on mukavia", José sanoi ja tarjosi kättään. "José Da Silva".

Vasta kun Rohkelikon valvojaoppilas Lazlo huomautti paljaista jaloista, päätti José avata asiaa.
"Mulla ei lapsena Brasiliassa edes ollut kenkiä moneen vuoteen kun ne ei ollut isän ostoslistan prioriteetti numero yksi. Sitten tulin tänne ja kengättömyys jäi päälle. Mun jalat on tosi siedättyneet kylmälle. Tänään mä olin kyllä laittamassa kenkiä, mutta en löytänyt niitä, siis niitä ainoita jotka omistan", José sanoi yrittäen pitää sanomansa lyhyenä. "Mulla on sentään pipo," José lisäsi vielä ja osoitti ylpeänä päähänsä afron päälle pingotettua punaista villapipoa samalla hieman ivaillen Lazlolle.