Roolipelihaaste 1: Uni (tammi-helmikuu)
Lähetetty: 1. Tammikuuta 2020, 11:06
Roolipelihaaste 1: Uni (tammi-helmikuu)
Deadline: la 29. helmikuuta 2020 kello 23.59
Etkö tiedä, mikä on roolipelihaaste? Lue lisää täältä!
Tehtävänanto
Toivottavasti tulitte hyvien unien siivittämänä vuoteen 2020. Roolipelihaasteet jatkuvat tämän vuoden ajan tarjoten mahdollisuuden tarttua yksinpeleihin eri aihepiirien ja teemojen ympäriltä. Vuoden ensimmäisen roolipelihaasteen aiheena on uni. Kyseinen uni voi olla hahmosi hyvänmielen uni, päiväuni tai vaikkapa painajainen. Tähän tammi-helmikuun roolipelihaasteeseen on kuitenkin olemassa kaksi eri lähestymistapaa.
Ensimmäisessä lähestymistavassa painotetaan hahmon näkemää unta. Sen sijaan, että kertoisi miten nähty uni vaikuttaa hahmoon arkielämään heräämisen jälkeen, voi logiikasta luopua ja sukeltaa täysin unimaailmaan. Tässä toteutustavassa kirjoitetaan ja kuvataan sekä hahmon unimaailmaa että hahmon näkemää unta. Puhuvatko henkilöt keskenään ääneen, vai käyttävätkö he telepatiaa? Miten painajaisolennoilta parhaiten (tai huonoiten) suojautuu? Minkälainen oma ihastus olisi seurustelukumppanina/aviopuolisona? Näiden lisäksi voi tietenkin kirjoittaa kaoottisista tai tosielämää muistuttavista unista – sellaisista, joita hahmollasi on tapana nähdä.
Toisessa lähestymistavassa hahmosi on nähnyt jotain unta, ja hän muistaa siitä osasia vielä herättyään. Miltä tuntuu herätä hikisenä painajaisen jälkeen lattialta? Miten kohdata katti, joka vatsan päälle hyppäämällä katkaisi täydellisestä huispausurasta kertovan unen? Tosielämän hetken ei tarvitse olla heti unen jälkeen, vaan riittää, että haasteosallistumisessasi viitataan hahmosi joskus aiemmin näkemään uneen. Mikäli hahmollasi on taipumuksia nähdä enneunia, niin niitäkin voi tässä haasteosallistumisessa puntaroida yksin tai perheen kanssa. Myös ne todentuntuiset unet, joista ei jälkikäteen voi olla enää varma, että olivatko ne vain unta, sopivat tähän haasteeseen. Räjäytinkö oikeasti taikaliemien tunnilla eilen kaverini kattilan?
Pääideana siis on, että hahmosi näkemää unta käsitellään haasteosallistumisessasi. Tähän haasteeseen voit osallistua niin oppilas- kuin henkilökuntahahmolla, ja halutessasi useammallakin hahmolla. :3
Pisteytys
Ensimmäisestä hahmosta palkitaan 20 tupa/roolipelipistettä, toisesta 10, ja kaikista seuraavista 5 pistettä/hahmo. Täysiä pisteitä varten tekstin kokonaispituuden tulee olla vähintään 500 sanaa, ja lyhyemmät kirjoitukset pisteytetään sanamäärän mukaan (esimerkiksi 250 sanalla saat 50 % täysistä pisteistä). Kaikenmittaiset tekstit ovat sallittuja, mutta 500 sanan ylittämisestä ei anneta lisäpisteitä.
Palautus
Kirjoitukset voi postata suoraan vastauksena tähän topiikkiin tai linkkinä luovuustopiikistasi löytyvään kirjoitukseesi. Jos osallistut useammalla hahmolla, postaathan jokaisen osallistumisesi (tai linkit niihin) erikseen.
Linkin voi tehdä seuraavalla koodilla:

Koodi: Valitse kaikki
[url=URL-osoite]Linkin teksti[/url]