Tylypahka AM

((Keksin jotain esitelläkseni Violettan koulun väelle. Halukkaille tervetuloa. :) ))

Violetta laski viimeiset keksit lautaselle ja kiinnitti ristipistotyön tyytyväisenä kirjaston seinälle. Oli hänen ensimmäinen työpäivänsä, ja sitä täytyi hieman juhlia. Tämä tuntui jo nyt unelmien täyttymykseltä. Upea kirjasto, yksi maan täydellisimmistä, kokonaan hänen vastuullaan. Ja oppilaat... Koulullinen velhon- ja noidanalkuja, joiden varttumista hän saisi seurata ja lukunälkää taltuttaa. Unelmien työpaikka.

Sormet hivelivät palautettujen kirjojen korkeaa pinoa. Violetta äkkäsi yhden, joka ainakin nimen perusteella olisi kuulunut salaisten kirjojen osastolle. Kirjastonhoito oli ollut varmaan vähän retuperällä viime vuodet, Violetta arveli. Mutta eiköhän hän saisi senkin järjestykseen.

Violetta pyörähti pienen tanssiaskeleen noutaakseen kannullisen teetä kekseille. Käytävästä kuuluikin jo askelia. Ehkä asiakas. Violetta hymyili odottavasti, ja kaatoi kuppiin teetä.

Susiella oli vapaa-aamu, joten oli oikeastaan vain kaksi vaihtoehtoa sille, kuinka voisi tuon viettää. Lähteä kevyelle aamulenkille pihamaalle tai käydä kirjastossa. Yhden lenkin tuo oli jo herättyään tehnyt ja Sophie varmaan katsoisi vähän pahasti, jos saisi kuulla Susien tehneen toisenkin, joten... kirjastoon. Susie kulki kohtalaisen tyhjillä käytävillä (olihan suurin osa varmaan tunneillaan) kohti kirjastoa. Susie kantoi sylissään kasaa kirjoja, jotka pitäisi tuonne palauttaa (kuinka moni niistä oli oikeasti Susien lainaamia, tuskin monikaan).

Lopulta Susie saapui kirjastoon, kääntyi kohti kirjastonhoitajan työpöytää palauttaakseen kirjat ja... tuo ei ollut tuttu kirjastonhoitaja. Kuka tuo oli? Ja miksi tuo oli täällä? Mitä edelliselle oli käynyt? Susie jäi siihen ovien eteen katsomaan tuota uutta kirjastonhoitajaa hieman hämmentyneenä. Uudet ihmiset ovat yleensä kovin hankalia...

Violetta ehti juuri laskea höyryävän teekuppinsa pöydälle, kun asiakas jo saapuikin sisään. Odottavasti hän käänsi katseensa oven suuntaa tuntien perhosia vatsassaan. Sisään astui hoikka nuori tyttö. Tämä tyttö vaikutti vanhemman pään opiskelijalta ja melkoiselta himolukijalta, Violetta pani merkille huomatessaan kirjapinon. Lisäksi tytön koulupuvussa loistivat tutut värit. Violetta tunsi heti tietynlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta puuskupuhneidon kanssa.

"Hei," Violetta sanoi hieman hermostuneena ja hymyili. "Minä olen Violetta Blackquill, uusi kirjastonhoitaja. Sinäkö tulit palauttamaan kirjoja?" Puhuessaan Violetta korjasi nopeasti silmälasiensa asentoa, ja veti esiin ison kirjan, jonne lainaukset ja palautukset merkittiin.

Susie näki tuon puhuvan ja kuuli sanat, mutta niiden ymmärtäminen. Se ei kauhean hyvin onnistunut. Kirjoja. Joo. Sen sanan tuo oli sanonut. Susien katse laskeutui kirjapinoon, joka hänen sylissään oli. Kirjoja. Joo. Piti palauttaa. Pitkään kirjoja katseltuaan tuo nosti jälleen katseensa ja nyökkäsi hitaasti ojentaen kirjoja pöytää kohden.

Saatuaan kirjat jotenkin pöydälle (ainakin toivottavasti) astui Susie nopeasti useamman askelen kauemmaksi tuosta... vieraasta. Susie vilkuili ympärilleen, kasvoillaan varmaankin melko paniikkinen ilme jo, yrittäessään saada ajatuksiaan kasaan ja muisteltua mitä hänen oli tarkoitus seuraavaksi tehdä.

No johan oli. Violetta hymyili tytölle kohteliaasti, ja vastaanotti kirjat. Tämä nuori noita oli joko todella ylpeä tai todella peloissaan. Tuvan perusteella Violetta kallistui jälkimmäiseen. Ei puuskupuhissa ainakaan ennen mitään nirppanokkia ollut ollut.

Nyt se tyttö oli pysähtynyt keskelle kirjastoa. Violetta katseli häntä hieman huolestuneena samalla kun merkitsi kirjoja palautetuiksi. Olikohan jotain sattunut juuri ennen tänne tuloa? Uskaltaisikohan hän puhutella tyttöä vai menisikö tämä siitä rikki? Oppilas tuntui ihmislasilta.

"Tuossa olisi teetä ja suklaakeksejä, jos maistuu," Violetta sanoi viimein. "Haluatko?" Hän osoitti teekannua taikasauvallaan, ja se täytti uuden kukikkaan kupin juomalla.

Susie yritti parhaansa mukaan hengittää rauhallisesti. Keskittyä hengitykseen. Rauhoittua. Katse tuohon... kirjastonhoitajaan, varovainen hymy kasvoille ja äänetön anteeksipyyntö huulilla kera sitä vastaavan viittoman. Teetä ja... suklaakeksejä? Susie käänsi katseensa teekannun suuntaan ja kurtisteli kulmiaan kekseille, siirtäen katseensa sitten takaisin kirjastonhoitajaan, jonka nimen oli missannut, jos tuo oli sen kertonut.

Varovaisesti tyttö astui askelen lähemmäksi ja toisenkin. Jälleen uusi äänetön sana (kiitos) ja viittoma, jonka jälkeen hän varovaisesti otti juuri täytetyn teekupin hymyili naiselle kiitollisuutta ilmaisevaa hymyään. Hän maistoi teetä ja vilkaisi ympärilleen. Voisikohan hän käydä istumaan? Vai odotettiinko hänen seisovan? Vai mitä?

Huh, ainakaan tyttö ei lähtenyt karkuun, Violetta ajatteli helpottuneena. Hänen kasvonsa sulivat hymyyn, kun tyttö otti tarjotun teekupin. Hetkinen, viittoiliko hän? Oliko tämä se uusi kuulovammainen, josta oli perhedytyksessä ollut puhetta? Paitsi kyllä tämä tyttö puhetta vaikutti kuulevan, vastaukset eivät kuitenkaan tulleet äänenä. Violetta oli joskus vuosia sitten lomittanut erään kuulo- ja liikuntavammaisen velhon avustajaa, mutta harvoista opituista alkeista muistui mieleen vain osa. Ehkä tyttö oli kiittänyt?

Violetta nappasi uuden kirjan, ja merkitsi sen palautetuksi. "Kas niin, " hän sanoi. "Sinulla onkin kunnia olla kirjastourani ensimmäinen asiakas. Tässä tulikin mukavasti kirjoja. Taidat nauttia lukemisesta?" Violetta jutteli mukavia, ja toivoi saavansa tytön rauhoitettua. Tai ainakin ilmaisevan selon sille, oliko joku oikea vaara olemassa. Violetta vilkaisi hieman hermostuneesti ovea.

Susie kohautti olkiaan, kun kirjastonhoitaja kysyi pitikö Susie lukemisesta. Ei Susie kyllä voinut sanoa kauheasti pitävänsä siitä (oli paljon mukavampaa, kun joku luki hänelle). “...siskoni lukee”, hän vastasi hyvin hiljaisella äänellä (varmaan tuskin kuultavalla). Ja kaikki muut tupatoverit, jotka eivät jaksa itse käydä palauttamassa kirjojaan.

Susie maisteli teetä lisää ja hymyili aikaisempaa rauhallisemmin. Kunnes huomasi kirjastonhoitajan vilkaisevan ovelle… hermostuneesti? Ja käänsi katseensa samaan suuntaan. Mutta ei kai sielä ketään ollut? Tai sitten tuo joku oli näkymätön. Tai Susiesta huomaamattaan tullut sokea.

“...minä olen Susie... Fortune”, tyttö esittäytyi hetken kuluttua, aivan yhtä hiljaisella äänellä kuin oli aikaisemmatkin sanansa sanonut. Eivät kaikki häntä kuulleet sillä äänenvoimakkuudella, mutta välillä ehkä joku, jos sattui oikein hyväkuuloinen olemaan... eikä sillä kai väliä ollut kuuliko toinen oikeasti. Tärkeintä oli, että Susie oikeasti puhui. Ihmisille.

Sophie oli päättänyt että tarvitsee lisää lukemista. Ei hän ollut ihan satavarma oliko palauttanut edes kaikkia kirjoja, mutta ehkä Susie oli? Kuitenkin, viihdyttävä lukeminen oli loppunut ja Sophie miettikin mitä lukisi. Jotain romanttista, viihdyttävää... Jotain kivaa. Jotain uutta.

Sophie astui sisään kirjastoon ja katsoi ympärilleen, kävellen samalla peremmälle. Sophie huomasi siskonsa.

"Susie!" Ilahtunut äänensävy ja tyttö käveli siskonsa viereen, katsoen samalla Violettaa hämmentyneenä, hymyillen varovasti. Sophiella kävi myös mielessä, että kuinka hauskaa olisi jos Susie olisi edelleen pitkähiuksinen. Ihmisten hämmentäminen oli hauskaa kun on identtinen kaksonen.

"Tulin hakemaan lisää lukemista..." Sophie kertoi siskolleen ja virnisti.

((Apua! Sotkin Sophien Susieksi enkä vastannut useisiin päiviin. Tulossa ollaan! ))

"Mukava nimi" Violetta oli ollut nyökkäämässä kun sisään asteli melkein samannäköinen nuori noita. Pohdinta, olisiko hänen pitänyt kehua ensimmäisen tytön ääntä, joka varmaan oli ollut pienessä käytön puutteessa, keskeytyi. Hän katsoi ilmeistä Sophie Fortunen siskoa iloisen yllättyneenä.

"Huomenta neiti Fortune," Violetta arvasi nimen. "Minä olen Violetta Blackquill, uusi kirjastonhoitaja. Teillä taitaakin olla ihan työnjako?" Puhuessaan Violetta nyökkäsi kohti tornimaista kirjapinoa ja heilautti taikasauvaansa teekannun suuntaan.