Makuusali juhlien jälkeen

Valvoja: Tylypahkamafia

Avatar
Esmeralda Candley
VIP
Viestit: 136
Liittynyt: 5. Syyskuuta 2018, 16:05
Tupa: Korpinkynsi

Makuusali juhlien jälkeen

Viesti Kirjoittaja Esmeralda Candley »

((Peli sijoittuu Korpinkynnen viidesluokkalaisten tyttöjen makuusaliin 15.2.2019. Kaikki joilla on pääsy kyseiseen tilaan, ovat vapaasti tervetulleita.))

Lääkitty ja väsynyt Esme laahusti sairaalasiivestä takaisin kohti Korpinkynnen tornia. Ilta ei todellakaan ollut mennyt parhaalla mahdollisella tavalla ja nyt hän halusi vain nukkua. Mikä oli ajanut Lyran, uuden tulokkaan, jakamaan lemmenjuomalla terästettyä suklaata? Esme ei halunnut uskoa pahaa. Tyttö oli joka tapauksessa vaikuttanut mukavalta. Olkoonkin, että Esme oli päätynyt sairaalasiipeen, itkenyt julkisella paikalla, ja varmaan aika monen muunkin asiat olivat nyt sekaisin. Esmen omat ihastuksen tunteet olivat kuitenkin jo lähes laimenneet, toivottavasti kukaan ei vain muistaisi illan noloja tapahtumia.

"Onko epäitsekästä rakkautta olemassa?" kysyi kolkutin ovessa. Esme irvisti. Hän ei jaksanut miettiä nyt mitään. Ei rakkausasioita ainakaan.
"Minä en vastaa" hän sanoi, vaikka tiesi sen olevan turhaa.
"Onko epäitsekästä rakkautta olemassa?" kolkutin kysyi, ja Esme huokasi harmistuneena.
Lyra Turner
Jäsen
Viestit: 21
Liittynyt: 10. Helmikuuta 2019, 14:05

Re: Makuusali juhlien jälkeen

Viesti Kirjoittaja Lyra Turner »

((Pahoittelen jo nyt mahdollisten kirjoitusvirheiden määrää xD))

Lyran iltakaan ei mennyt mitenkään hyvin. 'Kyllä sä sopeudut kouluun ja saat varmasti kavereita' oli Lyran vanhemmat vakuutelleet kun Lyra oli hermoillut koulun aloitusta. Tyttö kun oli tottunut toimimaan itsenäisesti ja erilaisemmassa porukoissa niin teinilaumahan on suoranainen shokki.

Lemmenjuomakonvehtien piti olla vain viaton harmiton pila. Ja kokeilu, nimenomaan kokeilu. Lyra oli keittänyt liemen jo aikaa sitten, mutta oli päässyt vasta nyt kokeilemaan sitä isompaan ryhmään. Isosisko Vega oli saanut oman annoksensa jo joulun aikaan, kuten arvata saattaa, ei hänkään ilahtunut.

Lyra vaelsi takaisin tupaa kohti. Koulu oli todella kylmä, Afrikassa oli lämpimämpää. Tyttö hymähti ja otti nukkensa laukusta, silitellen sen harvoja hiuksia (siis langanpätkiä) ja haki nukesta turvaa.

Tuvan edessä Lyra näki jonkun. Hei, se sama mukava tyttö joka sai sen itkukohtauksen. Miksiköhän hän reagoi niin voimakkaasti? Lyra pohdiskeli ja käveli vähän lähemmäs tuota.

"Miksi seisot siinä?" Lyra katseli Esmeä kysyvänä ja hymyili kauniisti ja viattomasti.
Korpinkynnen huispausjoukkueen etsijä.

Paras tapa voittaa väittely on olla oikeassa.
Avatar
Esmeralda Candley
VIP
Viestit: 136
Liittynyt: 5. Syyskuuta 2018, 16:05
Tupa: Korpinkynsi

Re: Makuusali juhlien jälkeen

Viesti Kirjoittaja Esmeralda Candley »

Esme kääntyi äänen suuntaan. Just joo. Taas tuo Lyra. Esme ei ollut täysin varma, mitä tuosta uudesta tytöstä pitäisi ajatella. Vastuuta sillä ei ainakaan näyttänyt olevan. Kuinkakohan monta koululaista hiippaili nyt linnassa lemmenjuoman vaikutuksen alla?

Nyt tytöllä näytti olevan mukana joku langoista tehty nukkekin. Ehkä se oli jonkinlainen onnenkalu? Esme ei itse juurikaan uskonut sellaisiin, vaikka käyttikin mielellään koruja, jotka oli saanut lahjaksi tärkeiltä henkilöiltä.

Omituista, että kaikista mahdollisista ihmisistä Lyra oli saapunut vapauttamaan Esmen. Tämä ei kuitenkaan välittänyt selitellä ahdinkoaan nyt enempää. Ovi kysyisi kuitenkin saman kysymyksen, kolkuttaisi siihen kumpi hyvänsä.
"Kunhan seison" Esme mutisi ja katseli tennareitaan.
Lyra Turner
Jäsen
Viestit: 21
Liittynyt: 10. Helmikuuta 2019, 14:05

Re: Makuusali juhlien jälkeen

Viesti Kirjoittaja Lyra Turner »

Esme vaikutti Lyran mielestä vähän nihkeältä. Ainakin hän katsoi rumasti. Kiva, ei taaskaan ystäviä hänelle. Vega olisi varmasti saanut jo lauman ystäviä.

Lyra pyöritteli nukkeaan käsissään ja kurtisti kulmiaan Esmen vastaukselle. "Okei... no, mä ajattelin mennä takaisin tupaan" Lyra sanoi hiljaa ja kuunteli tunnussanakysymyksen 'onko epäitsekästä rakkautta olemassa'

Lyra mietti. Onko? Hän oli viidentoista, miten tuollaista voi tietää? Eikö äitien rakkaus ole epäitsekästä? "On? Kuten äidinrakkaus" Lyran onneksi ovi tupaan avautui.

"Tuletko?" Lyra katsoi Esmeä kysyvänä.
Korpinkynnen huispausjoukkueen etsijä.

Paras tapa voittaa väittely on olla oikeassa.
Avatar
Esmeralda Candley
VIP
Viestit: 136
Liittynyt: 5. Syyskuuta 2018, 16:05
Tupa: Korpinkynsi

Re: Makuusali juhlien jälkeen

Viesti Kirjoittaja Esmeralda Candley »

Esme huokaisi mielessään helpotuksesta. Hän ajatteli, että Lyra oli ollut nokkela. Eikä ainakaan yhtä väsynyt kuin Esme...
"Kiitos", Esme sanoi ja astui kohti Lyraa ja ovea. "Äidinrakkaus oli hyvä idea."
Lyra Turner
Jäsen
Viestit: 21
Liittynyt: 10. Helmikuuta 2019, 14:05

Re: Makuusali juhlien jälkeen

Viesti Kirjoittaja Lyra Turner »

Jeee, Esme kehui minua! Ehkä hän ei ollutkaan niin vihainen. Lyra pohdiskeli ja hymyili aurinkoisesti. "Olisit varmaan hoksannut sen, ellet olisi noin väsynyt" Lyra sanoi empaattisesti.

"Tai... etkö käynyt sairaalasiivessä? Olin kuulevinani sellaista, voitko hyvin?" Lyra puhui ja käveli samalla tupaan sisään "Mulla olisi rauhoittavaa yrttiteetä, jos tahdot?" Tyttö ehdotti avuliaasti ja pyöritteli nukkea käsissään.

"Se auttaa järkytykseen, äitini käyttää sitä paljon"
Korpinkynnen huispausjoukkueen etsijä.

Paras tapa voittaa väittely on olla oikeassa.
Avatar
Esmeralda Candley
VIP
Viestit: 136
Liittynyt: 5. Syyskuuta 2018, 16:05
Tupa: Korpinkynsi

Re: Makuusali juhlien jälkeen

Viesti Kirjoittaja Esmeralda Candley »

Yrttiteetä? Esme oli juuri päättänyt, ettei ottaisi Lyralta yhtään mitään. Ei, vaikka suosittelijana olisi yhden Esmen lempikirjoista kirjoittaja. Sitä paitsi, millainen ihminen neuvoisi tytärtään jakamaan koulussa lemmenjuomaa? Siis, jos koko tarina oli edes totta.

Esme astui kynnyksen yli.
"Kiitos, mutta voin jo paljon paremmin. Miten ilta jatkui siellä alhaalla?"
Lyra Turner
Jäsen
Viestit: 21
Liittynyt: 10. Helmikuuta 2019, 14:05

Re: Makuusali juhlien jälkeen

Viesti Kirjoittaja Lyra Turner »

Lyra vähän pettyi kun Esme ei ottanutkaan teetä. Mutta, se tee olisi hyvää ja rentouttavaa! Lyra katsoi Esmeä kallistaen päätään.

"Oletko ihan varma? Se tee on ihan hyvää ja se on luonnonmukaista" tyttö yritti kuulostaa vakuuttavalta.

"Ilta jatkui ihan hyvin... juttelin sen lennonopettaja O'Dwyerin kanssa, ja mietin menisinkö huispausjoukkueeseen" Lyra haroi vaaleita hiuksiaan saaden näyttämään entistä räjähtäneemmältä.
Korpinkynnen huispausjoukkueen etsijä.

Paras tapa voittaa väittely on olla oikeassa.
Avatar
Esmeralda Candley
VIP
Viestit: 136
Liittynyt: 5. Syyskuuta 2018, 16:05
Tupa: Korpinkynsi

Re: Makuusali juhlien jälkeen

Viesti Kirjoittaja Esmeralda Candley »

"Minä kyllä sain kamomillateetä sairaalasiivessäkin" Esme sanoi nopeasti. "Ajattelin mennä nyt suoraan makuusaliin, kello onkin jo paljon."

Itse asiassa Esmeä alkoi jo hieman kiinnostaa. Tee tuntui olevan Lyralle tärkeää.

"Ai, huispausjoukkueko etsii uusia pelaajia? En ole niin kovin seurannut asiaa, mutta varmaan minun veljeä kiinnostaa."
Lyra Turner
Jäsen
Viestit: 21
Liittynyt: 10. Helmikuuta 2019, 14:05

Re: Makuusali juhlien jälkeen

Viesti Kirjoittaja Lyra Turner »

Lyra nyökkäili ja katsoi Esmeä. "Tulen samaa matkaa, nukkuminen on kai paras vaihtoehto, en jaksaisi lukeakaan mitään" tyttö totesi hilpeästi.

"Joo, ilmeisemmin. En vain tiedä keneltä kysyisin asiasta. Enkä tiedä olenko tarpeeksi hyvä siihen" Lyra pulputti ja oli jo suuntaamassa makuusalia kohti, pidellen nukkeaan hellästi käsissä.
Korpinkynnen huispausjoukkueen etsijä.

Paras tapa voittaa väittely on olla oikeassa.
Viestiketju Lukittu