Tylypahka AM

((Maailman ihanin poikaystävä<3 eli Elliot Masonia odotetaan tähän mukaan!! Sijoittuu joululomalle 2018, paikkana koululehden toimitus. Muita ei mukaan xD ))

Pieni mukava peltinen teepurkki kädessä Lazlo pysähtyi koululehden toimituksen oven eteen. Hän siirsi teepurkin kädestä toiseen ja raotti hieman ovea. Päätä kallistaen tummatukkainen yritti varmistua ensiksi siitä, ettei huoneeseen ollut tullut teehakureissun aikana muita. Ei kuitenkaan vaikuttanut siltä, joten Lazlo työnsi ovea enemmän auki: ”Kop kop. Teekuljetus maailman ihanalle poikaystävälle on saapunut.”

Sulavin askelin poika sitten pyrähti sisään korkeavyötäröisissä housuissa, joka oli lähes samaa punertavan ruskeaa kuin mukana tuotu teepurkki. Peltipurkin Lazlo laskikin heti lähimmälle pöydälle, jossa oli vähänkin enemmän tilaa. Oma salkku oli jo vallannut yhden istumapaikan ennen teehakuretkeä.

”Heii, oliko jo ikävä?” Lazlo kysäisi virnuillen Elliotilta käännyttyään pöytään hieman nojaillen ympäri tämän puoleen. Vaistomaisesti Lazlo sipaisi punaisen huivinsa päät peittämään paremmin ylhäältä avonaisen kauluspaidan paljastamaa kaulaa ja rintakehää.

Elliot oli aluksi levittänyt opiskelutarvikkeensa omalle työpöydälleen ja hakenut sen ääreen tuolin Lazlollekin, mutta hän oli tullut toisiin ajatuksiin Lazlon lähdettyä hakemaan teetä. Niin näppärät sormet kuin Lazlolla muissa jutuissa olikin niin astiat tämän käsissä eivät näyttäneet pysyvän. Milloin oli posliininpalasia kotitalousluokan lattialla ja milloin lasinpalasisa vessan lattialla ja erityisen hyvässä muistissa hänellä oli vielä se, miten tämä oli pudottanut teemukinsakin tanssiaisiltana. Omaan syliinsä. Joten ei. Hän ei aikonut ottaa riskiä ja antaa Lazlon juoda teetä sen pöydän ääressä, jossa hän piti kaikkia lehtijuttuihinsa liittyviä muistiinpanoja.

Niinpä hän oli siis Lazlon poissaolessa siirtynyt kirjoineen ja muistiinpanovälineineen istumaan toimituksen tyhjähkön kokouspöydän ääreen. Se oli paitsi tyhjä myös suuren osan vuodesta erittäin käyttämätön, koska toimituksessa oli niin vähän jäseniä, ettei kokouspöydälle juuri ollut tarvetta. Natashan työpöytä kun oli hänen oikealla puolellaan ja Georgen ja Theresan puolestaan vastapäätä, onnistui keskustelu tarvittaessa varsin hyvin ilman kokouspöytääkin. Mutta nyt sille olisi käyttöä.

Elliot istahti yhdelle pöydän ääressä olevista tuoleista ja heitti jalkansa sen käsinojan yli yrittäen sitten syventyä lukemaan oppikirjastaan teenlehdistä ennustamisesta. Hän ei varsinaisesti uskonut ennustamiseen, mutta oli kuullut, että siitä oli melko helppo saada hyviä arvosanoja, jos vain oli hyvä sepittämään tarinoita ja siinä hän sattumoisin piti itseään melko hyvänä. Valitettavasti kirja ei kuitenkaan jaksanut kiinnostaa häntä kovin kauaa ennen kuin hänen katseensa vaelsi jo toimituksen seinälle, johon hän oli jo alkanut koota luonnostelmaa lehden seuraavasta numerosta.

Lazlon koputtaessa - tai siis sanoessa “kop kop” - Elliot laski jalkansa takaisin lattialle ja laski kirjansa pöydälle nousten seisomaan. Hänen kasvoilleen levisi varovainen hymy, kun Lazlo laski teepurkin läheiselle pöydälle ja jäi nojailemaan siihen. Hänen katseensa seurasi, kun poika siirsi huivia peittämään paremmin kaulaansa ja rintaansa. Lazlo sanoi aina häntä ihanaksi, mutta tiesiköhän tämä ollenkaan, miten upea oli itse. Olisi varmaan parempi olla kertomatta, jotta tämä ei tajuaisi voivansa saada jonkun uuden Amoksen.

“Kamala”, Elliot vastasi ja virnisti astellessaan kohti Lazloa - ja teepurkkia. Näiden luokse päästyään hän antoi nopean pusun ensin Lazlon poskelle ja nosti sitten teepurkin käsiinsä kiinnostuneena. Toimituksessakin toki oli teetä, mutta se oli pussiteetä eikä siten käynyt teenlehdistä ennustamiseen.

“Haudutanko tämän vai haluatko sinä?” hän kysyi avaten samalla purkin kannen ja nuuhkaisten teetä. Hän toivoi ensimmäistä, koska muuten toimituksen teepannu saattaisi olla vaarassa. Tee kuitenkin näytti melko isolehtiseltä, joten ainakin se sopi varmaan hyvin ennustamiseen.

Awwws, Elliotillakin oli ollut ikävä. Kamala ikävä. Lazlo ei voinut olla hymyilemättä, kun ikävöitsijä suukotti reissaajaa. Elliot kuitenkin tarttui mukaan tuotuun teepurkkiin, ah niinpä tietenkin. Teetä piti keittää ja siitä ennustaa, vaikka poikaystävän silmiin katsominen oli tavallaan yhtä lumoavaa.

”Se on unkarilaista metsäteetä”, Lazlo kertoi teestä. Se tadzhikistanilainen riimutee, jota hän oli ensin harkinnut, olisi ehkä ollut vähän ikävämpi. Etenkin, jos teekupin pohjasta olisi löytynyt lopulta riimuja. Riimuista ennustaminen ja teenlehdistä ennustaminen kuitenkin vähän erosi toisistaan, ja siinäkin taisi olla vielä vähän enemmän vivahde-eroja ja kaikkea, joten… unkarilaistee oli lähes varma valinta.

Elliotin kysyessä hauduttajasta Lazlo olisi niiin mielellään tarjoutunut tekemään sen Elliotin puolesta. Olihan poikaystävä vielä jollain tavalla kuntoutuja kaikista niistä mustelmista ja muista, joiden läpi Jayden oli tätä työntänyt ja työntämässä, jos siis ei käyttäisi sitä hyvää luomumustelmavoidetta. Mutta jos Lazlo tekisi kaiken, niin poikaystävälle ei jäisi mitään kosketusta tähän ennustuskäytäntöön näin niin kuin käytännössä. Ei sillä, että Lazlo olisi paljon ennustanut vapaa-ajallaan, mutta!!

”Voin auttaa”, Lazlo kujersi yrittäen laskea kätensä poikaystävänsä olalle ja painautua varovaisen hennosti tämän villapaitaista olemusta vasten. Teessä ei kuitenkaan tainnut olla takiaisia. Varvustaessaan (vähän ehkä tarpeettomastikin) hän yritti nähdä Elliotin kaulan ohi oliko ikkunoihin eteen jo vedetty verhot tai ei.
”Suljetaan ensimmäisenä ikkunat?” Lazlo ehdotti kuiskaten, sillä sopivan tunnelman luominen oli lähes tärkeä osa sitä ennustamista kuin se itse akti.

Elliot nuuhkaisi teetä vielä uudestaan kiinnostuneena Lazlon kerrottua, että se oli unkarilaista metsäteetä. Mitä ihmettä oli metsätee? Oliko se tehty metsästä? Ja mistä ihmeestä Lazlo oli sellaista käynyt hakemassa.

“Oho, kävitkö siellä asti”, hän totesi leikkisän yllättyneesti sulkiessaan teepurkin kannen ja nostaessa katseensa takaisin Lazlon kasvoihin. Tämä oli oikeastaan aika lähellä ja ihan pian tämä oli vielä lähempänä, kun poika laski kätensä hänen olkapäälleen ja nojautui lähemmäs sanoen voivansa auttaa teenkeitossa. Elliot ei ollut aivan varma, mitä auttamista teenkeitossa oikein mahtoi olla, mutta ainakaan sitä ei edes auttanut se, että piti häntä siinä paikoillaan. Eikä siinä etenkään auttanut se, miten Lazlo alkoi seuraavaksi kuiskia ikkunoiden sulkemisesta. Yhtäkkiä Elliot ei ollutkaan enää yhtään varma siitä, että heidän tarkoituksenaan oli harjoitella ennustamisen V.I.P. -kokeisiin.

“...miksi? Onko sinulla kylmä?” Elliot kysyi laskien itsekin äänensä jotenkin automaattisesti kuiskaukseksi. Kysyessään hän yritti asetella toisella kädellään Lazlon kaulassa roikkuvaa huivia hieman paremmin. Tai ei hän paremmasta tiennyt, kunhan nyt vain vähän hypisteli sitä. Tämän kysyminen sai hänet myös muistamaan Lazlon mystisen sairauden aiemmasta syksystä. Olikohan tämä edelleen kipeänä? Lazlo kieltämättä oli käyttänyt viime aikoina hieman tyylilleen epäuskollisen peittäviä vaatteita. Mahtoikohan tämä edes omistaa mitään oikeasti lämmintä?

Puistettuaan hieman päätään katseli Lazlo, miten hänen poikaystävänsä kosketteli oman kaulan ympäri kiedottua huivia. Se oli punertava huivi, pitkähkö ja sen päässä oli hieman hapsuja. Oikeastaan aika mukava huivi, mutta jokin siinä tuntui ehkä olevan huonosti tai jotain, sillä eihän Elliot muuten siihen niin koskisi… tai ainakaan tuolla tavoin?

”Onko se hyvin?” Lazlo kysäisi hiljaa ja hymyili hieman toiselle. Käsi oli yhä rakkaan olkapäällä, mutta ajatus tunnelman parantamisesta oli jo muuttanut muotoaan. Olisi turha nyt jo vetää verhot ja ottaa kynttilät esiin ja sytyttää ne, jos Elliot ei voinut keskittyä poikaystävänsä vaatteiden (tai siis ulkonäön) takia teen hauduttamiseen ja sitten itse ennustamiseen. Häiriötekijät olisi poistettava ja kun kaksikko oli tullut tänne harjoittelemaan kaksistaan, ei itsensä poistattaminen tavallaan tullut kysymykseen.

”Öööh, voin kyllä hakea jonkun takin”, Lazlo ehdotti ja hymähti ja vilkaisi hetkeksi kohti Elliotin silmiä tai ehkä vähän siitä ohitse. Aika pian hän kuitenkin jo irrotti otteensakin, laski kätensä ja nosti sen uudestaan, yritti kietaista sillä samalla kädellä huiviaan paremmin oman kaulansa peitoksi. Olisi varmaan kannattanut sulkea kauluspaidan napit, mutta nyt se oli jo vähän liian myöhäistä.

”…jos siis haluat”, poika vielä lisäsi hiljaa pehmentääkseen tarjoustaan ja otti puolikkaan askeleen taaksepäin. Jos hän joutuisi vielä lähtemään hakemaan jotain, niin pitäisi ihan oikeasti juosta, jottei Elliot joutuisi vain odottamaan ja ikävöimään. Enemmän varmaan sitä ensimmäistä.

“On. Sori”, Elliot vastasi hymyillen vähän pahoittelevasti, kun Lazlo kysyi huivistaan. Hän irrotti sormensa huivista ja pian Lazlokin irroitti otteensa hänen olkapäästään ja korjasi itse huivinsa asentoa. Olisi ehkä pitänyt tajuta olla leikkimättä poikaystävän huivilla, kun ei itse tajunnut näistä muotijutuista mitään.

Lazlo jatkoi, että voisi kyllä hakea takin… jos hän tahtoi niin. Elliot hymyili hieman epävarmasti ja naurahti hiukan, koska tarjous oli vähän outo. Hän laski teepurkin takaisin pöydälle ja silmäili poikaystäväänsä.

“Miten niin, jos minä haluan?” hän kysyi pää kallellaan, “en minä voi päättää, onko sinulla kylmä vai ei.”

“Hassu”, hän vielä lisäsi ottaen askeleen eteenpäin ja yritti ottaa Lazloa käsistä kiinni samalla, kun antoi suukon tämän toisellekin poskelle jääden sitten hymyillen katselemaan poikaystäväänsä melko lähietäisyydeltä. Ainakaan tämän kädet eivät tuntuneet erityisen kylmiltä. Eikä se poskikaan ollut. Tiedä sitten, mitä pojan päässä oikein pyöri.

”Miten niin, jos minä haluan?” Elliot kysyi, vaikka asian olisi pitänyt olla päivänselvä. Kaikki eleet ja muut (eli siis kaikki!!) viittasivat siihen suuntaan.
”Koska--”, Lazlo aloitti hennosti, mutta poikaystävä ehti ensin.
”En minä voi päättää, onko sinulla kylmä vai ei.” Eieieieieieieieieieiei. Tästä ei ollut kyse, ja voi luoja hän ei kyllä riisuutuisi, jos Elliot päättäisi, että hänellä olisi kylmän sijasta kuuma. Koko keskustelu tuntui menneen jo ihan metsikköön. Ei auttanut muu kuin purra huulta ja vilkaista muualle.

”Mmm, en minä sitä vaan”, Lazlo vastasi lammasmaisesti, vaikkeivat lampaat ehkä niin paljoa huulta purreet ja muualle katsoneet, ”vaan… ei mitään.”

”Ajattelin vain!” poika vielä lisäsi todella nopeasti. Tämän onneksi Elliot ei kuitenkaan vielä takertunut mihinkään tällaiseen outoukseen, vaan vain painos poskelle pusun ja totesi hassuksi. ’Hassu’ olikin jo pieni arvon nousu siitä ’idiootista’, johon usein viitottiin. Lazlo olisi kyllä mieluummin hassu poikaystävä kuin idiootti poikaystävä.

Niinpä hän käänsikin katseensa Elliotiin ja virnisti puolittain aitoa virnettään: ”Kiitti.”
Mutta samalla se taisi olla myös merkki siitä, että aiempi keskustelu ja asia oli lakaistu Lazlon osalta maton alle.

Elliotin kädet kyllä tuntuivat hyviltä omia vasten, kun pari tuntemusta siirsi sivummalle ja yritti vain pitää katseensa poikaystävässä. Tämän silmälasissa, nenässä, leukalinjassa, huulissa, silmissä… vaikka siinäkin hyvät ja vähemmän hyvät puolensa olikin.
”Toivon, että pääsen ennustamaan sinulle jotain ihanaa.”

Elliot hymyili, mutta pudisteli vähän ymmällään päätään Lazlon kiittäessä. Kiitti mistä?! Siitä, että hän ei päättänyt tämän puolesta, oliko tällä kylmä vai ei? Vai siitä, että tämä oli hassu? Kumpikaan ei vaikuttanut mitenkään erityisesti kiittämisen arvoisilta asioilta, mutta toisaalta tämä ei tietenkään ollut millään muotoa oudoin asia, mitä Lazlo oli ikinä sanonut. Ei edes oudoin sen päivän sisällä, joten hän antoi asian olla.

Etenkin, kun Lazlo vaihtoi keskustelunaiheen taas ennustamiseen. Elliot naurahti, kun tämä sanoi toivovansa pääsevänsä ennustamaan hänelle jotain ihanaa. Ihanaa. Siinä se taas oli. Lazlo viljeli kaikkia yltiöpositiivisia sanoja aina kuin ei mitään. Elliot ei osannut. Ehkä se oli joku homojuttu. Ehkä hän ei ollut vielä tarpeeksi homo.

“Minä luulin, että professori Zain pitää vain huonoista ennustuksista”, hän virnisti, “mitä kamalapaa, sen parempi.” Ehkä hän voisi ennustaa sairastuvansa vakavasti. Tai menettävänsä jotakin tärkeää. Asioiden menettäminen tuntui olevan aika suuri teema ennustustunneilla. Ja onnettomuudet.

“Mutta minä keitän sen teen. Sekin varmasti lämmittää”, hän totesi ja puristi Lazlon käsiä hiukan ennen kuin irrotti niistä ja poimi taas teepaketin pöydältä.

“Unkarilainen puskatee…” hän mutisi astellessaan kohti toimituksen pientä keittiönurkkausta, joka koostui oikeastaan vain lavuaarista, teepannusta ja kahvinkeittimestä sekä sekalaisesta valikoimasta pieniä välipaloja. Hän yritti etsiä jotkut vähän hienommat teekupit, mutta sellaisia ei toimituksessa juuri ollut tarjolla ja niin he joutuisivatkin nyt tyytymään eriparisiin mukeihin.

“Onko väliä, missä lämpötilassa tämä haudutetaan…?” hän kysyi jatkaessaan kolisteluaan keittonurkkauksella. Hän ei varsinaisesti uskonut, että sillä olisi ennustustuloksen kannalta yhtään mitään merkitystä, mutta toisaalta professori Zain oli tuntunut aina olevan todella tarkka teen haudutuslämpötiloista, joten oli parempi ehkä pelata varman päälle.

”Heei, mutta minä ennustan sinulle enkä millekään opettajalle”, Lazlo muistutti Elliotia hymyssä suin ja yritti sitten suikata tälle nopean suukon.

”Ja muutenkin vastoinkäymisistä kertovat ennustukset ovat oikeasti ihan yhtä hyviä kuin positiivisetkin”, hän vielä. Ehkä ne olivat myös siksi hyviä, että sittenhän jo tavallaan tiesi niistä tulevista tapahtumista ja pystyi jo varautumaan niihin ja miettimään syitä, että miksi. Ei vastoinkäymiset varmaan ikinä ilman mitään kunnon syytä tulleet.

Poikaystävä sitten tarjoutui keittämään teetä, ja Lazlo nyökkäsi, vaikka se oikeasti tarkoitti nyt sitä, että käsistä piti päästää irti. Elliot kuitenkin vähän puristeli käsiä, vaikka sitten kosketuspinnan puute vaan voimistuu.

Lazlo seurasi katsellaan, miten toinen siirtyi kauemmaksi ja kauemmaksi, otti mukeja esille ja jatkoi hääräämistä, kunnes kysyi lämpötiloista. Harmi vain, ettei Lazlo ollut koskaan edes avannut teepurkkia aiemmin, saati sitten hauduttanut sitä. Pablon lahjat olivat Pablon tuliaisia, ja harva se päivä Lazlo oikeasti joi mitään sen tuomaa teetä. Mieluiten ei koskaan, mutta poikkeus vahvistaakin säännön.

”Oota, eikö siinä kannessa pitänyt jotain lukea?” Lazlo kysäisi ja oli jo astelemassa takaisin Elliotin viereen. Oikeasti hän ei yhtään tiennyt oliko kannessa oikeasti jotain vai ei, mutta ainakin se antoi nyt hyvän tekosyyn olla edes vähän lähempänä taas Elliotia.

”Jos ei ole, niin pitää varmaan vähän improvisoida”, teentuoja virnisti tarkkaillen teenkeittäjän kasvoja, eikä suinkaan peltistä teepurkkia.

Elliot oli melko varma, että ennustus lottovoitosta oli parempi kuin vaikka siitä, että tulisi katkaisemaan jalkansa tai sairastumaan vakavasti, mutta Lazlo sai tietysti olla ihan mitä mieltä tahansa. Niinpä hän fiksusti pysyi hiljaa poikaystävän väittäessä, että vastoinkäymisistä kertovat ennustukset olivat ihan yhtä hyviä kuin positiivisetkin ennustukset. Ihan miten vain, kulta, ihan miten vain.

“Öööö…” Elliot äännähti Lazlon kysyessä purkin kannesta ja käänteli samalla teepurkkia käsissään. Kaikki tekstit olivat kielellä, jota hän ei ymmärtänyt - luultavasti unkariksi - mutta kieltämättä astemerkki ehkä olisi sama, joten sen voisi ehkä tunnistaa. Ja kuinka ollakaan, kaikkien niiden vieraiden kirjainyhdistelmien seassa tosiaan oli jotain, mitä Elliot tunnistkin.

“Ah, tässä ainakin lukee jotain 100 asteesta. Se on varmaan haudutuslämpötila”, hän totesi ja näytti kohtaa Lazlolle purkin kannesta ennen kuin alkoi annostella teenlehtiä valitsemiinsa mukeihin. Ne eivät nyt olleet ihan niin leveitä kuin teenlehdistä ennustettaessa ehkä olisi pitänyt, mutta… Ei hän uskonut, että ennustukset pitäisivät paikkaansa joka tapauksessa, joten riitti, jos kuppien pohjaan nyt jotenkin jäisi vähän teenlehtiä ennusteltaviksi.

“Mistä oikein edes sait tämän?” Elliot kysyi kaataessaan kiehuvaa vettä teenlehtien päälle mukeihin. Hän ei muistanut, että he olisivat ennustustunneilla ainakaan käyttäneet mitään tällaista teetä. Ja oli melko taattua, että koululta ei löytyisi mitään muuta kuin halvinta englantilaista teetä, mitä oli olemassa.