Tylypahka AM

Tehtävänanto
Syksyn ensimmäisenä haasteena on pelko. Mitä hahmosi pelkää? Mistä pelko on tullut? Entä onko pelko muuttunut vuosien mittaan pahemmaksi vai onko pelko kadonnut? Nyt tutustutaan hahmosi pelkoihin! Voit miettiä pelkoa miltä kantilta haluat. Voit kirjoittaa paikoista mihin hahmo ei halua mennä ja miksi tai vaikka vaihtoehtoisesti hahmosi möröstä. Sana on vapaa, kunhan siihen liittyy hahmosi pelko!

Voit osallistua haasteeseen oppilas- tai henkilökuntahahmollasi.

Pisteytys
Ensimmäisestä hahmosta palkitaan 20 tupa/roolipelipistettä, toisesta 10, ja kaikista seuraavista 5 pistettä / hahmo. Täysiä pisteitä varten tekstin kokonaispituuden tulee olla vähintään 500 sanaa, ja lyhyemmät kirjoitukset pisteytetään sanamäärän mukaan (esimerkiksi 250 sanalla saat 50% täysistä pisteistä). Kaikenmittaiset tekstit ovat sallittuja, mutta 500 sanan ylittämisestä ei anneta lisäpisteitä.

Palautus
Kirjoitukset voi postata suoraan vastauksena tähän topiikkiin tai linkkinä luovuustopiikistasi (tai esim. hahmoesittelystä) löytyvään kirjoitukseesi. Jos osallistut useammalla hahmolla, postaathan osallistumisesi (tai linkit niihin) jokaisen erikseen. Linkin voi tehdä seuraavalla koodilla:

Painajaisiaaaaaa Aurelian pelko oli vaikea miettiä, sillä se ei ole sen oloinen tyyppi joka pelkää jotain... hämähäkkejä tai käärmeitä. Ja pienen mietinnän jälkeen, totesin että tämähän se on. Mietin vain edelleen, että missä muodossa mörkö näyttäytyy sille...

No niin, minäkin kirjoitin jotain pelkoon liittyvää Elliotista. :D Hänellä kun nyt alkajaisjuhlien jälkeen on aika paljon kaikkea pelättävää! KIrjoitushommelini löytyypi siis täältä.

Jos rivien välistä tiirailu kiinnostaa, niin tässä olisi jotain pähkinää.. purtavana haasteen aihetta sivuten. Ehkä?

Olen ihan liekeissä, tässä tulee jo toinen osallistumiseni tähän hasteeseen, tällä kertaa Klausilla. Klausia pelottaa Aurelia. xD

Tästä piti tulla vähän selkeämpi kuin tuli, mutta toivottavasti sen pelon tavoittaisi kuitenkin :D Tässä linkki.

Arvatkaa mitä! Olen sen verran elossa, että kirjoitin tämän haasteen. Ciarin harvinaistakin harvinaisempi tunne-elämä löytyy täältä.

Oon vähä poikkeava tapaus ja julkaisen tämän täällä! Mutta joo, kai tämän voi pelon alle laskea?

Ei. Ei. EI. Ei taas tätä. Susie tiesi kyllä, että tämä oli vain unta, hän oli nähnyt tämän unen niin monesti. Hän tiesi, kuinka uni, painajainen, tulisi menemään, muttei kykenisi tekemään sille mitään. Hän toivoi voivansa herättää itsensä, mutta se ei onnistuisi, ei ennen unen loppua.

Hän tunnisti paikan, tietenkin. He olivat lomailleet sillä rannalla, tämä oli heidän viimeinen lomansa sielä. Susie oli nauttinut sielä. Hiekkaa, uimista, Sadie ja Sophie. Kaikki oli ollut niin hyvin. Nuorempi Susie, jonka pään sisältä uneksiva Susie joutui kaiken katsomaan oli onnellinen. Hän rakensi siskojensa kanssa hiekkalinnaa, he nauroivat, heillä oli hauskaa. Sitten Sadie lähti ämpärin kanssa (se oli punainen) kohti veden rajaa. Nuorempi Susie nauroi, vanhempi olisi tahtonut huutaa, estää Sadieta. Mutta ei hän kyennyt, ei hänellä ollut valtaa puuttua tapahtumiin, hän oli vain sivustakatsoja.

Nuorempi Susie tajusi, ettei näe Sadieta. Missä Sadie tuo ihmetteli? Sophie ei ollut huomannut vielä. Susie ei saa sanottua mitään, vaikka hänellä on tunne ettei kaikki ole hyvin (vanhempi tietää ettei kaikki ole hyvin). Sophiekin huomaa, Sophie osaa toimia. Sophie huutaa äitiä ja isää. Miksei Susie pystynyt siihen. Äiti ja isi huolestuvat, Susie itkee, Sadieta etsitään.

Susie näkee Sadien, kun hänet tuodaan rantaan. Sadie ei liiku, Sadie on kuin yksi keväällä syntynyt karitsa. Sekään ei liikkunut. Kuollut. Nuorempikin Susie tiesi, mitä se sana tarkoittaa. Se tarkoittaa sitä, ettei Sadie ole enää täällä. Vaikka Susie näkee Sadien, Sadie on siinä niin hänen vieressään. Äiti yrittää viedä Susien pois, Susie ei halua. Susie haluaa olla Sadien kanssa. Mutta Susie ei saa sanottua sitä. Susie ei kykene sanomaan mitään. Hän itkee.

Uneksiva Susie revitään toiseen paikkaan. Hyvin tuttuun, hänen kotiinsa. Heidän kotiinsa. Susie yritti puhua Sadiesta Sophielle mutta äiti tuli ja vei Sophien pois. Isä kyykistyi Susien eteen ja pyytää, ettei Sadiesta puhuttaisi. Sisko ei muista, anna siskolle se. Siskoon ei satu, jos sisko ei muista. Mutta Sadie on osa heitä. Miten sisko voi unohtaa? Susie lupaa, ettei puhu. Vanhempi Susie tietää, ettei tule puhumaan. Nuorempi Susie lakkasi tuon jälkeen puhumasta. Vanhempi tietää miksi, se on liian vaikeaa. Hän ei tahdo unohtaa. Hän tahtoo muistaa Sadien, ja hän pelkää. Jos hän puhuu ilman Sadieta hän unohtaa tuon. Joten Susie pitää kiinni hiljaisuudessa. Sophie ei ymmärrä miksi Susie on muuttunut, eikä Susie saa kertoa.

Susie revitään jälleen uuteen tilanteeseen. Hän on koulussa. Vanhempi Susie muistaa tämän, hän ei ollut puhunut enää viiteen vuoteen muuta kuin perheelleen ja noillekin hyvin vähän. Sophie oli luokan edessä. Sophie esitteli heidän perhettään. Susie olisi halunnut itkeä. Huutaa. Sadie puuttuu! Mutta hän ei tee sitä, ei hän voi. Susie ei tahdo satuttaa Sophieta. Hän ei tahdo, että Sophiekin lähtee pois. Sitten hän olisi aivan yksin. Ei Susie pärjää yksin. Uneksiva Susie tietää, että hetkeä myöhemmin nuorempi hän saa panikkikohtauksen, mutta ei hän sitä näe, hänet revitään jälleen pois. Tyhjyyteen.

Hänen ympärillään ei ole enää mitään, rinnassa vain kauhu. Hän näkee kuvia kuinka Sophie katoaa, kuolee, hylkää Susien. Susie herää huutaen. Hän pakottaa itsensä hiljaiseksi, hengittää syvään ja katsoo siskon sänkyyn. Sisko on yhä siinä. Sophie ei ollut kadonnut mihinkään. Susie nousee ja siirtyy siskon sänkyyn. Kietoutuu tuon ympärille. “En anna sinulle tapahtua mitään”, hän kuiskaa, vaikka olettaa siskon nukkuvan. Ei hän enää uudelleen unta saa, mutta... hän suojelee siskoa. Siskon menettämisen ajatus on kamala, hän ei tahdo niin todella käyvän.