Sivu 1/1

Heinäkuu 2018

Lähetetty: 1. Heinäkuuta 2018, 21:22
Kirjoittaja Jesse Caine
Heinäkuu 2018


Tervehdys jäsenille

Kesä on jo sillä mallilla, että kesäleiri on käynnissä ja lomailemaankin on ehditty jo melkein kuukauden päivät. Kesäksi AM on hiljentynyt oppituntien osalta, mutta ylläpidolla riittää vielä työtä kevään hommien kiinni kuromisessa. Kesän aikana luvassa on siis vielä päättäjäisjuhla ja toivottavasti menneen lukuvuoden vuosikirjan kokoaminen. Kesällä myös ylläpito kuitenkin on tavallista enemmän poissa tietokoneiden äärestä mm. mökkeilemässä, minkä vuoksi esimerkiksi hakemuksiin ja vieraskirjaviesteihin vastaaminen saattaa kestää tavallista pidempään. Lisäksi olemme siirtäneet uuden lukuvuoden alkua yhdellä viikolla eteenpäin eli syyslukukausi 2018 alkaakin vasta maanantaina 3. syyskuuta 2018.

Heinäkuun chatroolipeli-ilta
Heinäkuun chatpeli-illassa pelataan lipunryöstöä professori Kacey Everettin johdolla torstaina 26. heinäkuuta 2018 klo 19 alkaen. Lisätietoa peli-illasta seuraa lähiaikoina.

Foorumiroolipeli-ilta
AM:in toista foorumiroolipeli-iltaa vietetään sunnuntaina 8. heinäkuuta 2018 klo 18 alkaen. Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan osallistumaan katsomatta siihen, onko foorumipelejä jo valmiiksi kesken vai ei. Peli-illasta saat luultavasti ainakin jonkin pelin itsellesi! Järjestämme viime kerran tapaan foorumipeli-iltaa varten chattiin erillisen kanavan, jonka nimi ilmoitetaan lähempänä peli-iltaa. Lisää peli-illasta voi lukea täältä.

Kesäloma 2018
Tylypahka AM:in kesäloma alkoi suunnitellusti maanantaina 4. kesäkuuta 2018, mutta sitä on päätetty pidentää toisesta päästä viikolla eli kesäloma päättyykin vasta sunnuntaina 2. syyskuuta 2018, jotta saamme kesäleirin päättymisen ja uuden lukuvuoden alkamisen välille viikon hoitaa niitä asioita. Kesäloman aikana ei järjestetä normaalia opetusta, mutta sen sijaan kaikki halukkaat voivat osallistua kesäleirille. Alueelta voi lukea lisää siitä, miten leiri toimii niin in-game kuin off-game ja myös ilmoittautuminen löytyy sieltä. Muistakaa, että kesäloman aikana on oppituntien puutteesta huolimatta kuitenkin täysin sallittua pelata loppuun vanhoja, lukuvuoden ajalle sijoittuvia pelejä tai Tylypahkan pikajunaan sijoittuvia pelejä tai jopa aloittaa uusia, lukuvuodelle sijoittuvia pelejä. Toki hahmot voivat tavata kesän aikana myös koulun ja kesäleirin ulkopuolella!

Päättäjäisjuhlat
Perinteinen lukuvuoden päättäjäisjuhla chatissa puheineen, palkintojenjakoineen ja valmistuvien oppilaiden todistustenjaolla on luvassa myös tänä vuonna, mutta näillä näkymin melko myöhään heinäkuussa tai elokuun alkupuolella. Päättäjäisjuhla edellyttää melko paljon aikaavievieä valmisteluja, kuten palkintoäänestyksen, pisteidenlaskun ja -tarkastuksen, todistusten valmistelujen ja puhujien hakemisen, minkä vuoksi emme voi kiskaista juhlaa ihan tyhjästä. Etenkin valmistuvat hahmot ansaitsevat juhlan, joka on järjestetty ja suunniteltu yhtä huolella kuin aiemmatkin päättäjäisjuhlat, joten tämän vuoksi ennemmin lykkäämme juhlan pitämistä kuin pidämme jonkin hätäisesti kokoon kursitun tapahtuman. Äänestys juhlan päivämäärästä sekä lisätietoa ohjelmasta tulevat foorumille hyvissä ajoin ennen juhlaa.

Lukuvuoden 2017-2018 palkinnot
Lukuvuoden lopussa päättäjäisjuhlien yhteydessä on ollut tapana jakaa melkoinen liuta erilaisia palkintoja ja osa näistä palkinnoista on pelaajien/hahmojen äänestettävissä/päätettävissä. Näin teemme myös tänä vuonna, ja ohjeet äänestämiseen ja palkintojen ehdottamiseen ilmestyvät lähiaikoina.

Todistukset
Oppilashahmoille lähetetään päättötodistukset sähköpostitse päättäjäisjuhlan jälkeen (eli tarkka päivämäärä on vielä auki). Kyseinen sähköposti sisältää myös tiedot mahdollisista hahmon/pelaajan voittamista palkinnoista. Todistus puolestaan sisältää tiedon hahmon lukuvuoden aikana käymistä kursseista ja niistä saamista arvosanoista sekä siitä, voiko hahmo siirtyä seuraavalle luokka-asteelle/valmistua vai jääkö tämä luokalleen. Emme kuitenkaan suosittele ottamaan näistä mitään turhaa stressiä, sillä AM on kuitenkin vain peliä ja leikkiä ja tarjoamme joka vuosi pelaajille mahdollisuuden siirtää hahmonsa halutessaan normaalisti seuraavalle luokalle, vaikka tämä muuten olisikin jäänyt luokalleen. :) (Tai jättää hahmon luokalleen, jos niin päin tahtoo!) Huomatkaa myös, että oppilaita ja siten myös valmisteltavia ja lähetettäviä todistuksia on lähestulkoon 100 kappaletta, joten ei kannata huolestua omansa puuttumisesta ennen kuin olemme virallisesti ilmoittaneet, että nyt pitäisi kaikkien todistusten olla perillä.

Valmistuminen ja seuraavalle luokalle siirtyminen
Seuraavalle luokalle (tai 7.-luokkalaisten tapauksessa valmistua) voivat siirtyä ne oppilaat, jotka ovat lukuvuoden kuluessa suorittaneet vähintään yhden kurssin hyväksytyllä arvosanalla TAI osoittaneet roolipeliaktiivisuutta ansaitsemalla vähintään yhden roolipelipisteen. (Roolipelipisteitä voi hankkia osallistumalla kuukausittaisiin chatpeli-iltoihin, ilmoittamalla pelaamiaan chatpelejä, roolipelaamalla foorumilla sekä osallistumalla roolipelihaasteisiin.) Roolipelilliset hahmot (eli kaikki muut paitsi päähahmosi) siirtyvät automaattisesti seuraavalle luokalle tai valmistuvat. Huomaa kuitenkin, että viime syksynä voimaan tulleiden uusien aktiivisuussääntöjemme mukaisesti hahmolla tulisi olla pelannut ainakin kerran, jotta hän voi jatkaa syksyllä AM:issa. Julkaisemme myöhemmin kevään/kesän kuluessa tarkemmat ohjeet, mutta jos hahmosi on ollut pelaamattomana koko lukuvuoden, niin sinulla on ainakin vielä kesän ajan aikaa kerätä kasaan edes yksi peli. Julkaisemme lähempänä toukokuun loppua myös vielä tarkemmat ohjeet valmistumisesta, seuraavalle luokalle siirtymisestä, luokalleen jäämisestä sekä siitä, miten pelaaja voi näihin itse vielä vaikuttaa, joten kannattaa pitää silmät ja korvat auki! (Jos tahdot jo valmistautua etukäteen, voit vilkaista viime vuoden päätösinfoa, sillä ohjeistus koskien seuraavalle luokalle siirtymistä sekä valmistumista tulee olemaan melko samanlainen tänäkin vuonna.)

Heinäkuun erikoiskirjahaaste
Heinäkuun kirjahaasteessa luetaan matkakertomuksia. Niin faktaa kuin fiktiotakin olevat kertomukset käyvät.Tarkemmat ohjeet haasteeseen löytyvät haastetopiikista. Haasteen suorittaminen ilmoitetaan samaisessa topiikissa. Aikaa haasteen suorittamiseen on vuoden 2018 loppuun saakka, ja mikäli olet jo sattunut tänä vuonna aikaisemmin lukemaan jonkin erikoishaasteeseen sopivan kirjan, voit lukea sen hyväksi tähän haasteeseen vaikka samantien. Erikoishaasteeseen saa mielellään osallistua, vaikka ei olisi aiemmin kirjahaasteeseen osallistunutkaan! Myös kirjahaasteeseen yleisesti voi liittyä vielä mukaan! Lisätietoa kirjahaasteesta sekä osallistumusohjeet löytyvät täältä.

Heinä-elokuun roolipelihaaste
Heinä-elokuun roolipelihaasteessa tarkoituksena on pelata jokin roolipeli (foorumilla tai chatissa), jossa hahmosi kysyy toiselta hahmolta neuvoa tai apua johonkin. Mihin neuvoa kysytään, on sinun päätettävissäsi. Ehkäpä visaiseen koulutehtävään tai vaikkapa ihmissuhdeongelmiin? Tarkemmat ohjeet haasteen suorittamisesta ja pelin raportoimisesta löytyvät täältä. Haasteen voi suorittaa niin monella hahmollaan kuin tahtoo ja osallistumisaikaa on elokuun loppuun eli perjantaihin 31. elokuuta 2018.

Vuosikirja 2017-2018
Edellinen vuosikirjakin roikkuu EDELLEEN (anteeksianteeksi), mutta alkaa olla korkea aika aloittaa pian jo tämänkin vuoden vuosikirja. Pyrin saamaan mahdollisimman pian tämän vuoden infot ja muut valmiiksi, mutta jos vuosikirjan kokoaminen kiinnostaa, niin siihen on varmasti tulossa ainakin aiempien vuosien kaltaiset hahmoesittelyt, joten sellaista voi halutessaan alkaa jo väsäämään viime vuoden ohjeiden mukaan. Kaikki apu on erittäin tervetullutta vuosikirjaan eli jos sinua kiinnostaa kirjoittaa/piirtää/runoilla mitään AM:in kuluneeseen lukuvuoteen liittyen, ota yhteyttä Jesse Caineen! Esimerkki edellisestä julkaisuun asti jo päätyneestä vuosikirjasta ja sen sisällöstä löytyy täältä (vuosikirja 2015-2016).

Vuosikirja 2016-2017
Vuosikirja 2016-2017 odottaa valitettavasti edelleen, että joku ylläpidosta löytäisi tarpeeksi aikaa sen lopulliseen koostamiseen. Kunnes vuosikirja saadaan julkaistua, sisältöä voi edelleen lähettää. Ohjeita löytyy täällä. Erityisesti toivomme mahdollisimman monen kirjoittavan hahmostaan/hahmoistaan lyhyen hahmoesittelyn vuosikirjaa varten. Tiedotamme foorumilla ja etusivulla, kun olemme päättäneet uuden (ja toivottavasti lopullisen) deadlinen. Huomaa, että vain lukuvuoden 2016-2017 aikana jäsenenä olleet voivat osallistua tämän vuosikirjan tekemiseen. Vuosikirjan 2017-2018 kokoaminen aloitetaan kevään aikaan ja siitä ilmoitetaan erikseen.

Kesäleirin 2017 palkintojenjako
Myös kesäleirin palkintojenjako odottaa edelleen parempia (ja vähemmän kiireisiä) päiviä. Sen tekeminen one delleen tehtävälistalla, mutta (toivottavasti ymmärrettävistä syistä) ei kovin korkealla tärkeysjärjestyksessä.


Uudet oppilaat*

Chloe White (Rohkelikko, 4. luokka)
Aspen Arlington (Rohkelikko, 2. luokka)
Lily West (Luihuinen, 5. luokka)
Aldin Breckenridge (Korpinkynsi, 3. luokka)
Joa Lindholm (Puuskupuh, 4. luokka)
Inanna Enlil (Luihuinen, 4. luokka)
Nicky O'Shea (Rohkelikko, 3. luokka)
Cherilyn Rhodes (Puuskupuh, 1. luokka)
Dylan Philips (Korpinkynsi, 2. luokka)

*Luokka-asteet lukuvuoden 17-18 luokka-asteita.

Uudet henkilökunnan jäsenet

Ei vielä uusia henkilökunnan jäseniä


Tapahtumat

02.07.2018 - Kamlyn Pricen syntymäpäivä (17 vuotta)
03.07.2018 - Yuna Tanakan syntymäpäivä (15 vuotta)
06.07.2018 - Chou Komuran syntymäpäivä (21 vuotta)
08.07.2018 - Felix Sawyerin (16 vuotta) syntymäpäivä ja foorumipeli-ilta
12.07.2018 - Adrian Holtin syntymäpäivä (30 vutta)
13.07.2018 - Uusikuu
16.07.2018 - Kesäleiri alkaa (in-game)
18.07.2018 - Orion Ironwoodin syntymäpäivä (15 vuotta)
24.07.2018 - Anthony Underwoodin (19 vuotta) ja Imogen Westin (34 vuotta) syntymäpäivä
27.07.2018 - täysikuu
29.07.2018 - Kesäleiri päättyy (in-game)


Heinäkuussa tapahtunutta

Ei vielä tapahtumia

Tapahtumia poimitaan foorumin roolipeleistä, kuukausittaisista peli-illoista sekä ilmoitetuista chatpeleistä. Lisäksi tapahtumia voi ilmoittaa yksityisviestillä allekirjoittaneelle!