Tylypahka AM

//Joo... Aureliaa tähän peliin odotetaan, kiitos.

Paljon oli ehtinyt tapahtumaan leirin alun jälkeen. Ainakin siltä Johnnystä tuntui, koko ajan jotain tekemistä. Ei se silti ollut mikään syy jättää välistä iltapäiväteetä. Sää ulkona oli melko mukava, joten Johnny oli päätynyt raahaamaan kaluston pihalle voidakseen nauttia säästä. Pienelle, pyöreälle pöydälle asetettiin täysi kannullinen täydellisesti haudutettua teetä, siro kuppi (samaa sarjaa teekannun kanssa) asettimineen sekä erinäköiset pienet leivät ja leivonnaiset nautittavaksi. Pöydän vieressä oli sen kanssa yhteensopiva, kaikessa yksinkertaisuudessaan kaunis penkki.

Istuuduttuaan kyseiselle tuolille Johnny nosti teekannun ja katsoi siitä varovaisesti teetä kuppiinsa. Johnny nautti maisemasta ja mietti, pitäisi jonakin iltana maalata jotain, se voisi olla mukavaa. Kyllä poika tiesi, että sai joiltain leiriläisiltä kummaksuvia katseita siinä teetä nauttiessaan, muttei välittänyt niistä, oli hänellä oikeus teetä nauttia missä tahtoo.

Ruoka oli hyvää, tosin ei Johnny ollut muuta odottanutkaan. Hän ei pitänyt mitään kiirettä leipiä nauttiessaan. Saattoi joku vilkuilija lähes levollisen hymynkin pojan huulilla nähdä.

Unohtaminen olisi ollut mukavaa, kaiken sen unohtaminen, mitä toisaalla oli meneillään. Siihenhän John ja Jane... isä ja äiti pyrkivätkin, että Johnny unohtaisi sen kaiken ja nauttisi tästä elämästä täällä. Mutta Johnny ei voinut sille mitään, että kaipasi entistä elämäänsä, kaikkea sitä, mikä hänen täytyi pyrkiä kätkemään. Jota Johnny ei kovinkaan innokkaasti kätkenyt, joku varmasti tunnistaisi hänen teeastiastonsa kuvioinnit. Joku varmasti saisi hänen salaisuutensa vielä jonakin päivänä selville, mutta... se olisi muiden huoli, ei Johnnyn.

Leiri oli päässyt jo hyvin vauhtiin, ja Aurelia oli tottunut haahuilemaan pitkin leirialuetta. Vakaa pyrkimys oli näyttää siltä että tekee jotain, ettei vain joudu tekemään mitään typerää. Ulkona oli mukavan lämmintä, joten mekkopäivä keskellä leirintäaluetta on oikein hyviä, korkokengätkin olisi laittanut jos vain maa olisi kantanut. Joutui tyytymään kalliin näköisiin tennareihin.

Vaeltelee Johnnyn teltan läheisyydessä, hämmentyen huomattavasti kun huomaa tämän kattaneen teepöytänsä ulos. Siis ulos. Mitä hittoa, onko jollain kannettava teepöytä astiastoineen mukana? Tee olisi muuten hyvää, sitä paitsi uteliaisuus vie tytöstä voiton. Tarkkaili poikaa koko ajan lähestyessään, mieleen tulvi muistoja lapsuudesta ja lapsuuden teehetkistä. Ne oli tärkeitä hetkiä, kun istuttiin nätisti, juotiin teetä ja syötiin leivoksia. Mutta vain yksi leivos, hieno nainen ei syö enempää.

Naurahtaa hiljaa muistolleen, sillä aina kun äidin silmä vältti, nappasi pöydästä vähän ylimääräistäkin. Pöydän tarjottavat näyttää kyllä hyvältä ja vesi herahtaa kielelle. Jotenkin unohti olemassaolonsa siinä muistellessaan ja jäi katselemaan Johnnyn teehetkeä sen kummemmin peittelemättä.

Pian Johnny tunsi itsessään katseen, joka ei tuntunut kääntyvän pois. Johnny yritti kyllä parhaansa mukaan olla välittämättä siitä, mutta lopulta hänen oli pakko kääntää katseensa selvittääkseen, kuka häntä niin pitkään katseli. Kyseessä oli joku aikuinen. Opettaja? Ehkä? Johnny ei osannut sanoa, varmaan oli tavannut ennenkin, mutta ei valitettavasti osannut näitäkään kasvoja yhdistää mihinkään nimeen (kaikki näyttävät niin samalta).

“Iltapäivää”, hän tervehti pää hieman kallellaan ja hymy huulillaan tuota kumminkin. Ei sopinut olla epäkohtelias kumminkaan, aina täytyy antaa hyvä vaikutelma!
“Liityttekö seuraan?” hän kysyi pää yhä hieman kallellaan ja hymyillen. Ei ollut kohteliasta olla tarjoamatta teetä kiinnostuneelle. Ja kyllä hänellä niin teetä kuin syötäviäkin riittäisi jaettavaksi.

Vastausta odottamatta Johnny siirtyy telttansa sisäpuolelle ja käy hakemassa toisen tuolin. Hetkessä hän on jälleen pihalla ja samanlainen tuoli aseteltuna pöydän toiselle puolen. Vielä hän astui uudelleen sisään telttaansa, noutaen tällä kertaa toisen teekupin asettimineen, samaa sarjaa kuin hänen käyttämänsä ja teekannu myös.

Ei Johnny oikeasti edes tiennyt, tahtoiko toinen liittyä seuraan. Sen hän tajusi siinä teekuppia kurotellessaan. Ei hän ollut odottanut toisen vastausta lainkaan. Ehkä tuo olikin karannut jo paikalta, Johnnyn pyyhältäessä etsimään tavaroita. Mutta ei se mitään.

Siirryttyään jälleen pihalle Johnny asetteli kantamansa teekupin ja asetin pöydälle hetkeä aikaisemmin tuodun tuolin kohdille pöydälle ja siirtyi sitten jälleen toiselle puolen pöytää istahtaen paikalle, jonka oli jättänyt hetkeä aikaisemmin.

Teekannu oli mukavan lämmin, kun hän nosti sen ja katsoi kysyvästi suuntaan, jossa kyseinen henkilö oli ainakin hetkeä aikaisemmin ollut. Ei hän sentään teetä kuppiin kaataisi, jos toinen sanoisikin, ettei tahdo ja lähtisi pois. Tai jos tuo olisi jo kadonnut.
Äidillä saattaisi olla jotakin sanomista Johnnyn käytöksestä sillä hetkellä, mutta kyseinen nainen ei ollut nyt siellä, eikä siis voinut sanoa mitään.

Poika ei varmastikaan ole kovin vanha. Tuommonen söpö nappisilmä, jota voisi vain halata. Mutta mielenkiintoinen se on, pakko olla, sillä kuka muuten raahaisi teekattauksensa ulos? Tai edes koulun leirille.

Hämmentyy hieman kun ei ehtinyt vastaamaan, sillä poika oli jo äkkiä hakenut toisen tuolin ja toisen teekupin. No tämähän käy, paremmin kuin hyvin. Tee tuoksui ihanalta ja teekupponen oli oikeastaan just sitä mitä tarvitsi. Leirillä oleminen oli kuitenkin rankkaa, niin paljon teinejä yhdessä paikassa ja ties mitä ihmeellisempiä tapauksia.

"Iltapäivää, kello viiden tee veikkaisin?" Aurelia hymyilee pojalle aurinkoisesti, paljastaen molempien poskien hymykuopat. "Liityn seuraan mielelläni, tee tuoksuu hyvältä ja kattauskin on kaunis" Hymy ei väisty nuoren naisen kasvoilta kun tutkii samalla Johnnyä ja Johnnyn teepöytää.

Nälkä kouraisi vatsaa ja nuo astiat näyttivät mielenkiintoisilta. Aurelia käveli lähemmäs, istahtaen alas varovasti poikaa vastapäätä. "Olen Aurelia, kuka sinä olet?"

Poika nyökkäsi hymyillen ja ilahtui, kun toinen sanoi liittyvänsä mielellään seuraan. Johnny kaatoi siispä teetä juuri tuomaansa kuppiin ja asetti kannun jälleen pöydälle.

Uskaltautui Johnny katsomaan toista kohden, kun tuo esittäytyi Aureliaksi. “Olen Johnny Doe”, hän esittäytyi. “Tai... pelkkä Johnny”, hän lisäsi sitten vielä perään.

“Tahdotteko sokeria? Maitoa?” hän kysyi toiselta viittoen kyseisten lisukkeiden suuntaan, olivat pöydällä niin, että toinen saisi ne oikein hyvin itsekin otettua tahdottaessa. “Jotakin syötävää?” hän kysyi seuraavaksi viittoen tarjoilujen puoleen.

Osaamatta sanoa enää muuta Johnny hiljeni tuijottamaan teekannun kuviointia ja juomaan oman kuppinsa sisältöä oikein sivistyneesti. Tee oli erittäin hyvää, ei mitään halpaa litkua, jota jotkut teeksi kutsuivat.

Seuraavaksi Johnny laski kuppinsa jälleen asetille ja poimi tarjoilulautaselta skonssin, haukaten siitä palasen. “Pidättekö teestä?” Johnny kysyi saatuaan suunsa tyhjäksi, katsoen jälleen saamaansa vieraaseen.

Ihmisten kanssa kommunikoiminen ei oikeastaan kuulunut Johnnyn vahvuuksiin, hän ei ole ollut pitkään aikaan todella tekemisissä monenkaan ihmisen kanssa. Tavat tuppaavat unohtumaan, vaikeutumaan.

Tee tuoksui yksinkertaisesti taivaalliselle, ihan kuin lapsena kotona. Ehkä vähän eriltä, mutta tuon on pakko olla jotain hyvää teetä. Aurelia kiersi kädet teekuppinsa ympärille, kuppi oli juuri sopivan lämmin että siinä pystyi pitämään käsiään ja katseli pöydän antimia. Leivokset näytti niiiin hyvältä. Vai Johnny Doe, tai Johnny.

"Ei kiitos, juon teeni mieluusti tällaisenaan" Aurelia hymyilee pojalle ja katse liukuu tarjoilun puoleen. "Syötävät näyttää ihanilta, mitä kaikkea sinulla tässä on?" Skonssit kyllä tunnisti, mutta kaikki muukin näytti niin hyvältä. Selkäytimestä kömpii kaikki hienot tapakasvatusopit, kyynärpäät pois pöydältä, selkäsuorassa ja teekuppia pidetään nätisti.

Aurelia maistoi teetä, tullen siihen lopputulokseen, että joisi vaikka koko kannun tyhjäksi. Pitkään aikaan ei ollut juonut näin hyvää teetä, maistaen heti toisenkin kerran. "Mistä sinä tätä teetä olet saanut? Tämä on todella hyvää" Aurelia katsoi poikaa kiinteästi, pojassa oli jotain erilaista kuin muissa. Ja tämä astiasto on oikein kiva, mistähän tämä on saatu? Ja mistä muuten poika on saanut kaikki ruuat? Outoa.

“Voileipiä”, poika vastasi esitettyyn kysymykseen. “Vuohenjuustoa, saksanpähkinää ja paahdettua paprikaa, kurkkua ja katkarapuja sekä munaa ja kranssia”, Johnny osoitti jokaista kolmea selkeästi erilleen aseteltua makuvaihtoehtoa lausuessaan niiden nimet.
“Skonsseja. Hillolla ja clotted creamilla, saksanpähkinällä tai kirsikalla”, hän esitteli seuraavat tarjoiltavat jälleen jokaista vaihtoehtoa osoitellen. “Teeleipiä aprikoosihillokkeella”, jälleen osoitus. “Erilaisia keksejä... kanelia, porkkanaa, kookosta, mansikkaa...”

“Vadelma millefeuilleja, omenapiirakkaa, pistaasikakkua, appelsiinimuffinsseja, kookoskakkua, vadelma-sitruunapiirakkaa, puolukka-inkiväärijuustokakkua ja kirsikkabrownieita”, Johnny saa viimein esiteltyä kaiken ja hymyilee toiselle.
“Ottakaa vain mitä tahdotte”, hän lausahtaa iloisesti toivoen, että toinen löytää tarjoiluista edes jotain mistä pitäisi.

Kun toinen kysyi mistä Johnny on teensä saanut, kääntää poika katseensa kuppinsa sisältöön ja pohtii. “En oikeastaan tiedä... J— Isä ostaa sitä jostakin”, hän vastasi lopulta hymyillen. “Voin kyllä kysyä häneltä, jos tahdotte!” lupasi poika hymyillen.

Aurelia häkeltyi tästä ruuanmäärästä. Leivät näyttää kaikki herkulliselta, skonssit näyttää herkullisilta, teeleivät... Oikeastaan, jos maistelisi jokaista vähäisen niin voisi olla tyytyväinen. Poika ei varmaan jaksaisi syödä tätä kaikkea yksin, Aurelia auttoi erittäin mielellään.

Johnnyn esitellessä kirsikkabrownien, Aurelian silmät kiiltää innosta. "Oii, kirsikkabrownie on minun lempileivoksia, meidän kokki teki sitä usein kun olin lapsi, en ole saanut sitä vain pitkään aikaa" Ja näin Aurelia kasasi lautaselleen yhden vuohenjuustovoileivän, skonssin, brownieta, pari keksiä.

"Kysy vain, mutta miten sinulla on nämä kaikki mukanasi täällä?" Aurelia kysyi ja maistoi vuohenjuustovoileipää. "Mmh, tämä leipä on todella hyvää" Hymyilee pojalle, jatkaen leipänsä syömistä onnellisena kun saa näin hyvää ruokaa. Tullut jo leirillä siihen lopputulokseen, että ruokahuolto tällä koululla on aika heikko. Paitsi opettajille oli jotain kämäsiä keksejä. Nämä vie voiton mennen tullen ja palatessa.

Johnny hymyili tyytyväisenä, kun toinen kertoi kirsikkabrownien olevan tuon suosikkileivonnaisia. “Minun suosikkini on pistaasikakku”, poika kertoi iloisesti, ottaen palasen kyseistä leivonnaista lautaselleen. Poika tyhjensi teekuppinsa ja kaatoi sen jälleen täyteen tuota ihanaa elämän eliksiiriä.

Johnny kallisti hieman päätään seuraavalle kysymykselle. “Ei minulla olekaan? Kokkini teki nämä tänään”, hän toteaa kuin itsestään selvyyden heilauttaen kättään telttansa suuntaan. Sitten hän tarttui lusikkaan, päästen nauttimaan pistaasikakun ihanuudesta.

Aurelia oli juuri saanut palasen kirsikkabrownieta suuhunsa, kun poika ilmoitti että hänellä on kokki. Siis kokki?! Leirillä, wau, nyt mennään jo aristokraattiseksi. Aurelia tunsi itsensä hämmentyneeksi, sillä kenellä oikeesti on kokki mukanaan koulun leirillä. "Kokki? Onko sinulla kokki täällä mukana?" Tekisköhän se kokki opettajillekin ruokaa?

Aurelia oli samalla tarkkaillut teekuppeja, kuviot näyttivät kumman tutuilta. Ihan kuin olisi nähnyt nämä jossain. Äiti opetti joskus aikoinaan kaikkia vaakunoita ja muuta soopaa, sen kaiken muun järkevän tiedon tilalta. Joten, ehkä ne on jostain sieltä tutut?

Tyttö nosti kuppia lähemmäs tutkien tarkemmin kuvioita ja kurtistaen kulmiaan. "Mitä nämä kuviot on? Näyttävät niin tutuilta..." Aurelia hymyili Johnnylle, ei olisi uskonut että pieni koululainen voisi olla näin kiinnostava. "Tämä astiasto on hieno"