Iltapäivän teehetki

[Johnny Doe]

Nyökäyttää päätään toisen kyselylle kokista ja vilkaisee sitten ympärilleen. “Kyllä”, hän totesi, olihan hän jo telttansa suuntaan viittoilut, niin ei kai sitä enää tarvinnut tehdä uudelleen. “Eihän kukaan lähde metsään ilman kokkia?” hän lausahti kuin itsestään selvyyden.

Kun toinen kysyy astiaston kuvioinnista, katsoo Johnnykin sitä. Hän on pitkään hiljaa, kunnes kohauttaa olkiaan. “Jotain vanhoja astioita vain...” Johnny yrittää, vaikka tietääkin hyvin, että niissä hänen sukunsa vaakuna onkin. Ja kaikkea muuta hänen sukuunsa liitettävää. “Ovat olleet perheessäni aika pitkään”, toteaa lopulta vielä toivoen, ettei tuo osaisi yhdistää niitä mihinkään.

[Aurelia Carrow]

Vai ettei kukaan lähde metsään ilman kokkia, Aurelia rohkeni olla erimieltä, mutta ei kommentoinut asiaa mitenkään. Tyttö vain nyökkäsi ja keskittyi herkuttelemaan kaikilla herkuilla, miettien samalla että pitäisikö tulla tänne joka päivä teelle. Mukavan rauhallista, hyvää teetä ja hyvää leivonnaista.

Aurelia jatkoi kuitenkin astiaston tuijottamista kunnes lopulta muisti. "Niin siis sukuvaakunoita vai? Mä olen aivan varma että olen nähnyt tämän jossain, äitini tapasi opettaa mulle kaikkia sukujen vaakunoita" Tyttö toteaa hymyillen Johnnylle. "Niin minkä suvun nämä ovat?" Hyväntahtoinen uteliaisuus pursuaa tytöstä ja katse on rehellinen.

[Johnny Doe]

Johnny joi teetään ja meinasi vetää väärään kurkkuun seuraavien kysymysten myötä. Hän laski kupin alas, tarttui voileipään ja pureskeli sen hitaasti yrittäen keksiä jotakin. Ei hän voisi noihin kysymyksiin vastata.

“Eikö olekin kaunis sää tänään? Ihanan vehreinä puut! Mikähän lintu tuo on?” hän yritti aiheenvaihdosta kovin sujuvasti, katsellen jonnekin poispäin pöydästä ja sen toisella puolen istuvasta henkilöstä. Johnny tunsi, kuinka hänen kasvonsa punertuivat, mutta... ne olivat kysymyksiä, joihin ei saanut antaa vastauksia. Ei koskaan. Ei kellekään.

[Aurelia Carrow]

Aurelia jatkoi ruuan syömistä kun vielä se hänen edessään oli, toinen leipä päätyi lautaselle kun näytti niin hyvältä. Tosin, hämmennystä aiheuttaa tämä aiheen vaihtaminen. 'Miksi ihmeessä Johnny vaihtoi aiheitta? Salaako se jotain?' Aurelia mietti itsekseen ja juo taas hieman teetä, hymyillen pojalle.

"Kaunis sää tosiaan, onneksi leirillä on ollut hyvä ilma muutenkin. Oletko viihtynyt täällä?" Aurelia katsoi poikaa ja tuli siihen lopputulokseen että saa kyllä faktat ongittua muutakin reittiä. Nykyään se on vain vähän vaikeampaa kun ei voi vain kirjoittaa äidilleen ja kysyä. Ugh, ennen oli kaikki paljon helpommin. Mutta jotenkin, onhan sitä ennenkin tehty pientä taustatutkimusta ja tämä ei poikkea siitä yhtään. Poika salaa jotain, aivan varmasti.

[Johnny Doe]

Johnny nyökytteli jälleen päätään. “Olen”, hän vastasi melko lyhyesti ja oli sitten hiljaa. “Koulun tarjoama ruoka ei ollut kovinkaan kummoista, mutta... onneksi on se kokki mukana”, lausahtaa pilke silmäkulmassa. Koulun ruoat eivät oikein olleet Johnnyn mieleen ja söikin ennemmin omassa teltassaan.

“Oletteko te viihtynyt?” Johnny esittää saman kysymyksen sitten takaisin kääntäen katseensa jälleen toiseen. “Tahdotteko lisää teetä?” hän kysyy hetken kuluttua, nostaen teekannua hieman.

[Aurelia Carrow]

'Kappas, poika on todennut sen saman minkä minäkin. Ainoa eroavaisuus, että hänellä on kokki, mulla ei' Aurelia mietti itsekseen ja söi leipää hyvällä ruokahalulla. Päästäisköhän poika useammin nauttimaan kokkinsa tarjoiluista? "Ruuat onneksi on ihan meneteltävää" Aurelia vastasi diplomaattisesti, eihän hän voinut sanoa oppilaalle päin näköä että ruoka oli kamalaa?

"Olen joo, vaikka ensimmäinen kerta tämmöisellä leirillä..." Aurelia katsoi poikaa ja mietti minkä ikäinen toinen oikein on. Tuntuu jotenki paljon kypsemmältä, tosin jos laitetaan vaikka se melkein-poikaystävä tyyppi niin nämä ruuat olisi pitkin maata. Riippuu varmaan kehen vertaa. "Ja kiitos, toinen kuppi maistuisi oikein hyvin" Aurelia tarjosi teekuppiaan lähemmäs, vakaalla kädellä sentään.

[Johnny Doe]

Johnny kohautti olkiaan toisen toteamukselle menettelevästä ruoasta. “Taitaa olla mielipidekysymys”, toteaa tuolle. Itse ei ole erityisen mieltynyt koulun tarjontaan. “Hyvä, jos se kelpaa teille”, toteaa iloisesti.

“Tämä on minunkin ensimmäinen kertani tällaisella leirillä! Ensimmäinen kerta, kun telttailen kotipihaa kauempana ja ilman ketään... läheistä”, Johnny kertoi iloisesti. Läheisellä hän tarkoitti Janieta, vaikkei toinen voinutkaan sitä tietää. Ennen edellistä vuotta AMissa Janie oli ollut aina Johnnyn mukana kaikkialla. Mutta syksyllä Janiekin tulisi AMiin!

[Aurelia Carrow]

'Huh, tarpeeksi diplomaattinen vastaus meni läpi' Aurelia mietti tyytyväisenä ja hymyili. Ruokaa tyttö katseli mietteliäänä, sillä nälkä oli kyllä ja ruokakin oli hyvää. Sitä on vain aina opetettu että ei saa ahmia. Tavattoman vaikea vastustaa toista browniepalasta. "No joo, kyllähän sen on näin kelvattava" Aurelia totesi sen kummempia ajattelematta ja otti yhden skonssin, kun ei ollut sitä vielä maistanut.

"Minkä ikäinen olet?" Aurelia söi skonssiaan ja katsoi poikaa, veikaten että poika ei ole mitenkään hirveän vanha. Varsinkaan jos tuo ei ole liikkunut kotipihaansa kauemmaksi. Outoa, sillä itse oli lapsuutena vieraillut kyllä sopivissa perheissä yökylässä. Leiri tosin ei olisi tullut kysymykseenkään.

[Johnny Doe]

“Kelvattava kuinka?” Johnny kysyi pää jälleen hieman kallistuen kuullessaan toisen sanat. Hän ei oikein ymmärtänyt minkä oli kelvattava ja kuinka (ja miksi). Johnny otti jonkinlaisen keksin, laittaen sen suuhunsa mausta nauttien. Hän oli kyllä tyytyväinen kokkinsa työhön.

“Olen yks... kaksitoista vuotta”, Johnny vastasi iloisesti. “Entä te?” kysymys esitettiin jälleen pienen päänkallistuksen kera. Toinen vaikutti hieman vanhemmalta, mutta... Johnny oli aina ollut huono arvioimaan ihmisten ikää.

[Aurelia Carrow]

"Kelvattava siten että ei ole vaihtoehtoja kuin nautiskella koulun antimista" Aurelia naurahti ja katsoi poikaa huvittuneena. Hänellä ilmeisemmin oli vaihtoehtoja, voiskohan AM lainata pojan kokkia aina välillä? Tyttö joi teetään ja totesi arvauksensa osuneen oikeaan, poika oli pieni. "Olen 24 vuotta..." Aurelia hymyili ja tuli ajatelleeksi että opiskeli seurapiirijuttuja kun tuo oli syntynyt. Poika on kuitenkin mukava, harvemmin voisi sanoa että viihtyy puolta nuoremman kanssa, vaikkei tämän kanssa ehkä mitään viisaita voisi vielä keskustella. Ei sillä, että Aurelia tarvisi viisasta keskustelukumppania.

"Harrastatko mitään? tai mitä tykkäät tehdä vapaa-ajallasi?" Aurelia mutusti taas jotain välissä, varmasti saisi vyöryä telttaan takaisin jos jatkaa syömistä tätä vauhtia.