Tylypahka AM

Aurelie jos tänne löytäisi (8

Spencer istui tyynen järven rannalla katsellen kuinka linnut kaartelivat kaukana taivaalla. Onneksi viikonloppuisin oli aikaa tulla tänne hiljaisuuteen istumaan, sillä kouluviikot olivat täynnä tehtäviä ja joka suuntaan kiirehtiviä oppilaita. Oli välillä mukavaa olla yksin, mutta toisaalta kun Spencerin herättyä hänen makuuhuoneensa oli ollut tyhjillään, olo oli muuttunut hieman yksinäiseksi. Vaikka toki joitain kaverisuhteita oli muodostunut, yhteenkuuluvuuden tunne oli hänen kohdallaan ollut vielä kadoksissa. Tyttö huokaisi ja kietoutui tiiviimmin tupahuiviinsa. Tuuli oli hieman viileä, vaikka syysaurinko paistoikin pilvien lomasta.

((Täällä olen :D))

Aurelie seisoi jonkin matkan päässä tyynestä järvestä. Hän seisoi siinä aivan hiljaa, kuunnellen lintujen laulua. Se kuului niin kauniina, kun Aurelie oli oppinut musiikkia ja laulua arvostamaan.
Pian yläilmoista suhahti pieni tuulenpuuska, joka sai Aurelien värjöttämään viileässä syysilmassa. Hän katsahti järven pintaan, joka ei tuulenpuuskan jälkeen ollut enää niin tyyni. Aurelie jäi miettimään vanhoja ystäviään Beauxbatonsissa, perhettään ja kesällä mystisesti kuolleita isovanhempiaan, joka sai hänet siristelemään silmiään, muttei kuitenkaan purskahtanut itkuun. He kaikki olivat niin kaukana.
Aurelie käveli lähemmäs rantaa ja istui aivan veden äärelle ja kosketti lähes jääkylmän veden pintaa etusormellaan. Vaikka usein Aurelie halusi tehdä kaiken yksin, eikä hyväksynyt avunantamista, nyt hän kaipasi jotain, kenen kanssa puhua.

Spencer ei tiennyt kuinka kauan oli istunut rannalla, kunnes hän päätti että voisi lähteä takaisin koulua kohti. Ehkä linnasta löytyisi jotain seuraa. Hän nousi ja venytteli hieman, tajuten ettei pitkään aikaan ollut tehnyt sitä kunnolla ja hän olisi varmasti tosi paljon kangistunut. Spencer seurasi polkua pitkin järven rantaa ajatuksissaan ja hätkähti, kun ei ollutkaan ainut järvellä. Aivan veden rajassa oli tyttö, jonka hän kaapujen perusteella tiesi luihuiseksi, muttei ollut aiemmin nähnyt tätä. Toisaalta, ei Spencer ylipäätään tuntenut ketään Luihuisten tuvasta, joten ehkä tyttö oli vaan jäänyt huomioimatta. Hän oli sen verran lähellä ettei voinut vain mennä hiljaa ohi, joten Spencer koitti nopeasti keksiä jonkin järjevältä kuulostavan tervehtimisen.

-Ai hei, en ollutkaan täällä yksin, hän päätyi sanomaan.

Aurelie hätkähti hieman, kun kuuli selvästi tuntemattoman äänen. Hän kääntyi katsomaan ääntä kohden ja huomasi tämän tupahuivistaan tämän olevan korpinkynnestä. Aurelie huokaisi miltei kuulumattomasti. Jos tuo hänen edessään seisova tyttö oli korkeintaan kolmasluokkalainen, hän ei tulisi kestämään tätä iltaa. Miksi kaikki pikkukorpparit tulivat roikkumaan häneen kiinni? Toisaalta nyt Aurelie kaipasikin seuraa, joten Aurelie nyökkäsi tytölle ikään kuin hyväksyvästi. Ehkä tämä korppari olisi järkevämpi, kuin se toisluokkalainen.
"Hmm, joo, minäkin olen täällä, mutta olin kyllä aikeissa ihan pian lähteä linnaan", Aurelie sanoi. Sen tehtyään hän nousi ja sanoi: "Olen Aurelie Saito Luihuisesta, viidenneltä luokalta."

Spencer uskalsi rentoutua vähän, kun vieras tyttö näytti hyväksyneen, että hän oli tullut juttelemaan ja jopa esittäytyi. Luihuiset, joiden kanssa hänellä oli ollut samoja tunteja, olivat ryhmätöissä korkeintaan sanoneet viileästi "hei". Vaikka tämä ei varsinaisesti haitannut, oli mukavaa tavata joku, jolla oli muutakin sanavarastoa.
"Okei, mä olen Spencer Hale. Korpinkynnessä kolmannella", hän hymyili hieman ja astahti lähemmäs vedenrajaa. "Tosin siirryin vasta nyt tänne kouluun, joten olen täällä silti uutena", Spencer jatkoi ihan vain puhumisen vuoksi ja hänen katseensa vaihteli Aurelieksi esittäytyneen tytön ja järven horisontin välillä.

Aurelie kuunteli, kun tyttö esittäytyi Spenceriksi ja kolmasluokkalaiseksi. Olisihan se pitänyt arvata. Tyttö kertoi vielä olevansa uusi, jolloin Aurelie muisti taas Beauxbatonsin. Noh, varmaankin hänet olisi muutenkin potkittu pihalle, joten oli turha enää miettiä taaksejäänyttä elämää.
"Minäkin olen uusi. Muutimme tänne Ranskasta," Aurelie vastasi vasta sen jälkeen tajuten huomattavan ranskalaisaksenttinsa. Aurelie meinasi läpsäyttää kätensä suunsa eteen, mutta eleen estettyä, sillä se olisi ollut vielä oudompaa, kuin itse ranskalainen aksentti.
Oikeastaan Aureliesta oli ihan mukavaa jutella tuon kolmasluokkalaisen Spencerin kanssa, sillä hän vaikutti...mukavalta?
"Ennen Ranskaa asuimme ainakin Walesissa, Englannissa ja Kanadassa. Nyt asumme taas Walesissa," Aurelie sanoi hiljaa. Muistot Englannista toi mieleen hänen isänsä kertomuksen siitä, kuinka jästit olivat nähneet hänet käyttämässä taikuutta ja alkaneet vainoamaan tätä. Aurelieta puistatti sisäisesti. Tai sitten se oli tuuli, joka puistatti ihan oikeasti. Aurelie kääntyi katsomaan aaltoilevaa järveä hiljaa.

Spencer olikin ajatellut, että Aurelien puheesta kuului, ettei hän ollut perinteikkäästi Englannista. Hän tunsi mielenkiintoa muihin maihin ja ihmetteli miten toinen tyttö oli näin nuorena asunut noin monessa maassa? Spencer itse oli asunut vain Colchesterissa, vaikka tosin kolmessa eri talossa.
"Okei... vau, siinähän sitten on ollut muuttamista. Minä olen asunut koko ikäni Englannissa, ainakin toistaiseksi, mutta suoritin pari ensimmäistä vuotta kotiopetuksen kautta", hän selitti lyhyesti, sillä ei ollut varma kuinka paljon halusi toistaiseksi kertoa. "Kävitkö sinä siis Ranskassa koulua?" hän jatkoi keskustelua kysymyksellään.

"Hmm...joo, kävin minä Beauxbatonsia." Aurelie sanoi Spencerille tajuttuaan, että Spencer kysyi häneltä jotain. Tyttö oli myös puhunut jotain kotiopetuksesta, mutta Aureliella ei ollut siitä mitään kokemusta.
"Beauxbatonsissa oli ehkä hieman tylsää. Kaikkien piti pukeutua samalla tavalla, ei saanut tehdä mitään..." Aurelie jatkoi hiljaa.
"Kaikki oli todella tarkkaa. Ei vain..." Aurelie piti pienen tauon ja katsoi hetken järvelle. "Ei saanut vain tehdä mitään, mikä oli kivaa. Kokoajan piti harjoitella tanssimista. Pimeyden voimilta suojautumisen tunneilla kävi yleensä vain minä ja pari muuta, sillä muut kammosivat hämähäkkejä, joihin harjoittelimme suojaloitsuja. Olen iloinen, että pääsin tänne, mutta toisaalta kaikki ystäväni jäivät sinne." Aurelie huokaisi ja tajusi kertoneesna vähän liikaa. Nyt hän toivoi vain, että Spencer ei levittäisi tietoa eteenpäin.

Spencer kuunteli Aurelien selitystä ja kummasteli etteikö koulu, jossa harjoiteltiin tanssimista olisi juuri kivaa. Toisaalta muu osuus koulun kuvauksesta taitaa päihittää yhden kivan asian. Lisäksi kuulosti oudolta, että moni koulussa olisi kammonnut hämähäkkejä, sillä Spencer oli tavannut suurimmaksi osaksi vain rohkeita noitia. Tai ainakin rohkeampia mitä hän.
"Aivan, ymmärrän... Minullakin oli ystäviä kotikaupungissani, vaikka ei tosin paljoa", hän varoi vieläkin, kuinka paljon uskalsi toiselle kertoa elämästään Colchesterissa. "Olihan se suuri muutos tulla tänne, vaikka toisaalta täällä on ollut ihan kivaa ja varmasti tulee olemaankin, mutta näin alussa on ollut vähän hankalaa sopeutua joukkoon. Ei sillä että olisi aikaisempaa kokemusta velhokoulusta, kuten sinulla", hän lisäsi. "Noh, oletko siitä huolimatta viihtynyt täällä?"

//Roolipelipisteet palkittu tähän saakka. -Caine