Tylypahka AM

((Tänne odotellaan Carolynne Foxia! Peli sijoittuu marraskuun pimeään ja sateiseen arki-iltaan))

Jim seisoi suu auki keskellä pöllölää märkä rätti vasemmassa kädessä ja tiskiharjan tapainen harja oikeassa. Hän ei voinut uskoa todeksi, että Kalkkuna oli oikeasti määrännyt hänet siivoamaan pöllölän. Pojan vieressä oli iso vesi ämpäri, jossa kellui lämpimässä vedessä pari rättiä lisää ja yksi ylimääräinen harja. Ämpäriä vasten nojasi ilmeisesti lakaisua varten tuotu iso luuta. Luuta ei näyttänyt siltä, että sillä voisi lentää, mutta sillä hetkellä Jim harkitsi jo hyvin vahvasti kokeilevansa.

Ai että oikeasti pitää jynssätä pöllölä puhtaaksi? Jälki-istunnossa? Ja pokaalien kiillottaminenkin kun tuntui jo kurjalta touhulta! Jim sulki suunsa pudistellen päätään. Miksei jälki-istunnoissa voitu vaikka opetella yleishyödyllisiä loitsuja tai muita elämässä tarpeellisia taitoja?! Pitkän huokaisun saattelemana poika laskeutui kuitenkin lattialle nelinkontin aloittaakseen määrätyn homman. Hän ei itse keksinyt mitään pöllölän siivousta pahempaa, mutta ei epäillyt yhtään, etteikö prof. Kalkkuna voisi keksiä paljon kamalampia rangaistuksia. Hiljaa kiroillen poika tyytyi kohtaloonsa ja alkoi hinkata pöllölän lattiaa puhtaaksi pinttyneestä lintujen ulosteesta.

Kirje tuntui painavalta kädessä. Viime aikoina kirjoittaminen oli tuntunut poikkeuksellisen vaikealta, ja tätä nimenomaista kirjettä Lyn oli lykännyt niin kauan, että tiesi tänään olevan viimeinen päivä laittaa se matkaan ennen kuin hänen äitinsä lähettäisi uuden kirjeen, pahimmassa tapauksessa räyhääjän.

Pöllölässä näkyi valoa, ja Lyn meinasi jo kääntyä ympäri. Mutta ei, tänään se olisi pakko hoitaa. Hän huokaisi ja astui sisään.

Aluksi hän luuli, ettei paikalla ollutkaan ketään. Sitten hän vilkaisi alas ja huomasi jonkun pojan, joka oli kontallaan lattialla - hän oli varmaan kaatunut, kuinka noloa...

"Anteeksi", Lyn sanoi kiireesti ja lähti kävelemään ripeästi pöllörivejä kohti.

Sade ropisi ikkunoihin sekoittaen tehokkaasti kaikki muut hiljaiset äänet, kuten askeleet ja saranoiden narinan. Jim säpsähti vähän kuullessaan vieraan äänen puhuvan. Hän kohotti katseensa lattiasta etäisesti tutulta näyttävään tyttöön, joka oli selvästi häntä itseään nuorempi. Tyttö oli varmaan tullut postittamaan kirjettä vanhemmilleen. Niin, kuten monet muutkin normaalit ihmiset, hän oli todennäköisesti tullut pöllölään postittamaan kirjeen, eikä esimerkiksi jynssäämään lattiaa pöllöjen kakasta. Jim suoristi yläselkänsä ja katseli tyttöä tarkemmin. Hän oli melko varma, että oli nähnyt samaisen tytön ennenkin ja ehkä jopa kuullut tämän nimen, mutta ei vain muistanut sitä sillä hetkellä.

"Moi... ööm", Jim puri huultaan, koska olisi noloa veikata nimeä ja sanoa sitten joku ihan väärä nimi. Sitä paitsi ei Jim ollut edes sata varma, että oli joskus kuullut juuri tämän tytön nimen. Alempi luokkalaisia blondeja oli niin monta ja suurin osa niistä vielä näyttikin ihan samalta!

Poika nousi ylemmäs, ja Carolynne tajusi saman tien hänen olevan: a) rohkelikko b) vanhempi c) tosi hyvännäköinen ja d) hyvin likainen. Kolme ensimmäistä kohtaa kumosivat tehokkaasti viimeisen, joten Lyn karahti punaiseksi ja päästi epämääräisen hihityksen: olihan poika sanonyt hänelle moi! Se tarkoitti, että hänelle voisi puhua!

"Moi vain", hän sai kuin saikin vastatattua. Hän hipaisi hiuksiaan varmistaakseen, että ne olivat varmasti siististi paikoillaan. Miksi pöllölässä ei voinut olla ikkunalaseja, niin hän olisi voinut tarkistaa meikkinsä? "Öm, sinä et varmastikaan tiedä minua, mutta minä olen Carolynne Fox, rohkelikko myös." Hän hihitti vähän nolona - olihan se nyt ilmiselvää, hänellä kuitenkin oli koulupuku Rohkelikon väreissä...

Jim hymyili huvittuneena huomatessaan, miten nuorempi tyttö punastui ja hihitteli. Se oli aika yleinen reaktio tällaisissa yllättävissä kohtaamisissa. Erityisesti niiltä nuoremmilta blondeilta tytöiltä, joita oli vaikea erottaa toisestaan. Jim oli aina salaa miettinyt mistä se johtui, mutta ei ollut kehdannut kysyä keltään, koska oli melko varma, että kysymykselle naurettaisiin.

"Aaaa, olet Carolynne, joo olen kyllä nähnyt sinut tuvassa", Jim nousi kokonaan ylös lattialta ja koitti kovasti kuulostaa luontevalta ja peittää huvittuneisuuttaan tytön hihitykselle ja hiusten korjailulle. Jim oli jo esittäytymässä ja ojentamassa kättään, kunnes kesken käden liikkeen tajusi, kuinka likainen hänen kätensä oikein olikaan. Hän yritti peittää eleensä pyyhkäisemällä kädellään smoothisti vaaleita hiuksiaan, kunnes taas kesken liikkeen tajusi kaiken pöllön kakan ja muun lian kädessään. Turhan pitkän epämääräisen hapuilun jälkeen Jim päätyi tarttumaan luutaan molemmin käsin ja aloitti lattian lakaisun.

"...joo olen Jim Fort ja rohkelikosta", hän sai esiteltyä itsensä hetken kuluttua. Tuollainen säheltäminen pisti kenet tahansa noloksi, joten Jim katseli vain tarkkaan lakaistavaa lattiaa.

Poika oli nähnyt Lynin! Poika oli nähnyt Lynin! Poika oli nähnyt Lynin!

Lyn vastusti epätoivoisesti kiusausta läimäistä käsi suulleen ja hihittää. Hänen oli pistettävät kätensä selkänsä taakse ja ottaa niistä kiinni, jolloin kirje kyllä vähän rypistyi, mutta mitä väliä.

Lyn tuijotti silmät suurina, kun poika ehkämelkeinvarmastitaisittenei meinasi kätellä häntä. Hän olisi taatusti liannut itsensä ihan vain, jotta olisi saanut puristaa tuota kättä. Ihan varmasti. Jopa pöllön kakkaan. No okei ehkei kuitenkaan. Mutta jos poika meinasi kätellä häntä, se oli ihan huippua, ja vielä enemmän huippua, että sitten ei kätellytkään kun oli niin likainen, ja -

"Joo, moi! Tai siis, että hauska tutustua, tarkoitan. Jim Fort." Carolynne lehahti punaiseksi. Ei hänen ollut tarkoitus toistaa toisen nimeä ääneen. Hups. Mutta kun se kuulosti niin kivalta.

"Haha, joo hauska tutustua, Carolynne Fox", Jim toisti naurahtaen myös toisen nimen. Ehkä se oli jokin nimen muistamiseen liittyvä rutiini. Kättely olisi kyllä ollut luonnollisempaa, mutta se oli nyt likaisten käsien takia jätettävä välistä.

"Tulitko postittamaan kirjettä?" Tietysti Jimistä oli päivänselvää, että Carolynne oli tullut pöllölään postittamaan kirjettä, kuten yleensä pöllölään tullessa tultiin tekemään. Kysymys vain sattui olemaan helppo aloitus esittelyjen jälkeen small talkille. Ja olihan tuo nyt kysymys paljon parempi kuin vaikka joku 'kaunis sää tänään, vai mitä?'! Jim jatkoi Carolynnen vastausta odotellessa pöllölän lattian lakaisua. Lattialla oli paljon lakaistavaa, josta oli jo kertynyt iso kasa Jimin viereen.

Lynin poskia kuumotti. Poika sanoi hänen nimensä! Oi, miten hienolta se kuulostikaan.

Ja sitten toinen vielä jatkoi puhetta! Lyn ei olisi voinut olla tyytyväisempi, mutta hän yritti kovasti teeskennellä edes vähän välinpitämätönsä, koska muuten koko juttu menisi taatusti ihan pieleen.

"Joo, kirjettähän minä", Lyn sanoi ja vaivasi epätoivoisesti aivonystyröitään. "Tuota, en minä muuten postittaisi, mutta vanhempani pakottavat - ei minulla tietenkään heitä ikävä ole tai mitään. Ja öh, sinäkö... siivoat täällä?"

"En! Tai siis kyllä... mutta en yleensä! Siivoan täällä vain nyt, tänä iltana" Jim takelteli sanoissaan. Miten hän ei ollut tajunnut selventää tilannetta heti alkuun. Nyt toinen luuli hänen maksavan lukukausi maksut siivoamalla tai jotain!

"Kalk.. tarkoitan professori Fowler määräsi mulle jälki-istuntoa koko lukukaudeksi ja nyt olen tässä suorittamassa yhtä niistä. Siivoamalla. Pöllölää." Lattia alkoi siitä kohtaa olemaan lakaistu ja Jim siirtyi muutaman metrin sivummalle jatkaen lian ja pöllön sulkien lakaisua kohti keräämäänsä kasaa.

"Haluaisitko auttaa?" Jim kysyi hetken mielijohteesta. Ei hän varsinaisesti olettanut Carolynnen haluavan auttaa, mutta ehkä hän ei kehtaisi kieltäytyä vanhemman pojan kysyessä. Jim katsoi Carolynnea silmiin koittaen näyttää mahdollisimman reppanalta ja apua tarvitsevalta.

Kuunnellessaan takelteluja Lyn aukaisi suunsa hämmästyksestä hetkeksi - oliko poika jotenkin jälkeenjäänyt tai vastaavaa - mutta sitten tämä kertoikin suorittavansa jälki-istuntoa. Hämmästynyt ilme sulautui hymyksi, ja Lyn räpytteli muutamaan kertaan silmiään ja kallisti päätään. Sitten hän alkoi miettiä, että se taisi olla liiallista, ja suoristi äkkiä päänsä.

Jim kysyi Lyniltä apua! Hymy vaihtui salamana virnistykseen. "Voi, minusta olisi tosi kiva auttaa!" Lyn suorastaan kiljahti, ja sitten taas hillitsi itsensä kiireesti. Hän astui eteenpäin etsien katseellaan jotain, millä siivota. "Miksi sinä muuten jouduit jälki-istuntoon - siis jos saa kysyä?"