Tylypahka AM

(( Tessaa odotellaan mukaan ja tosiaan tämä sijoittuu melkein heti ensimmäisiin koulupäiviin viimeisten oppituntien jälkeen))
Timothy oli juuri päässyt viimeiseltä oppitunniltaan ja oli kävelemässä kohti korpinkynnen oleskelu huonetta kunnes yhtäkkiä hän huomasi että hänen edessään kökötti pieni haisku. "Mitä ihmettä sinä täällä teet " hän kysyi haiskulta saamatta siihen vastausta. " Minun pitää viedä sinut nyt ulos ilman että kukaan huomaa" Timothy sanoi ja tunki rimpuilevan haiskun kaapunsa suojaan.

Yrittitiedon tunti oli tosi kiva. Vähän outo kyllä, koska se keskittyy enemmän kasveihin tai luontoon tai eliökuntaan eikä yrittämiseen, mutta oli se tosi mukava. Sai piirtää kasvejakin ja puhua niistä vierustovereille, jotka tosin vääntelivät kasvojaan, mutta sekin oli tosi mukavaa. Olin jättänyt Danielin makuuhuoneeseen, koska se halusi levätä. Se ei ehkä pitänyt kauhean paljon tähtitiedosta, vaikka se oli myöskin tosi kivaa. Kaikki on kivaa.

Hyppelehdin ulko-oville saakka. Ne pitäisi avata. Päin hyppelehtiminen ei auttaisi. Joku tosin avasi ne toiselta puolelta, joten pääsen aika helposti sisälle linnaan. Sisällä ollessa muistin, että en varmaan ollut vielä lähettänyt äitille tämän päivän kirjettä. Sekin pitäisi tehdä. Kirjoittaakin ensin. Ja Daniel halusi nektariinin, kun oli kuullut, että jossain tornissa kasvoi persikkapuita. Se oli varmaan joku uusi risteytymä, persiktariinipuu.

Kipitin portaita pitkin ylöspäin, ja annoin käden kulkea kaidetta pitkin ylöspäin niin kauan kunnes pääsin toiselle tasanteelle. Katselen käytävällä olijoita. Joillain oli nyt vasta oppitunti loppunut. Oh, kuinka ihanaa. Pääsimme varmaan etuajoissa yrittitiedon tunnilta, koska olimme vielä ihan pikkuisia. Onkohan jo täällä persiktariinipuita? Parempi käydä katsomassa.

Pari askelta ja loikka, ja olin jo keskellä käytävää. Korjasin silmälasini asentoa ja vilkaisin puolelta toiselle. Varvustin. Ei mitään. Päätän sitten jatkaa matkaani. Kävelin ja kävelin, kunnes huomasin jonkun lapsen, jonka kaapu vaikutti elävältä.

Pysähdyin, kallistin päätäni ja olisin kysynyt Danielin mielipidettä asiasta, mutta se oli muualla. Voi kamaluus, olisi pitänyt ottaa joku kaveri mukaan yrittitiedon tunnilta, niin olisin siltä voinut kysyä, että onko hänestä tavallista, että kaavut ovat elossa. Katson sitten automaattisesti alaspäin kaapuani. Levittelin hieman käsiäni. Oma kaapuni näytti kuolleelta verrattuna vieraan lapsen kaapuun. Mistäköhän toisen kaapu oli tehty? Jäin katselemaan vielä hetken ajan toisen kaapua, kunnes sitten kävelen lähemmäs.

”Tuota, moih”, henkäisin tervehdyksen katsellen yhä lapsen yllä olevaa kaapua. ”Onko kaapusi elossa?”

Timothy oli jo lähdössä viemään haiskua ulos kunnes hänen viereensä ilmestyi yhtäkkiä tyttö. Tyttö tervehti Timothya ja kysyi onko hänen kaapunsa elossa. Timothy mietti hetken mitä vastaisi mutta sanoi sitten "ei se ei elä siellä on pikkuruinen melko harmiton taikaeläin suojassa". Timothy mietti hetken ja kysyi sitten tytöltä että "Haluaisitko auttaa minua viemään sen taikaeläimen ulos".

Poika sanoi, ettei kaapu elänyt vaan, että siellä olisi eläin suojassa. Kaavun sisällä? Katsoin varmastikin laajentuvin silmin kaapua. Se oli näyttänyt muuten ihan tavalliselta. Ainoana erona muihin, että se olisi elossa. Mutta ei se ollut. Siellä olisi eläin sisällä. Nyökkäsin hieman. Mitenköhän eläin oli päässyt sinne sisälle? Miksi pitää eläintä suojassa oman kaavun sisällä? Kysymyksiä, kysymyksiä, kysymyksiä. Otin pari askelta sivummalle, jotta kaavun voisi nähdä paremmin. Ehkä jos oikealla puolella olisin, niin näkisin vaikka eläimen kuonon tai hännän. Kaapu ei näyttänyt rikkinäiseltä, mitenköhän eläin kaavun sisällä hengitti? Vai oliko se jossain akvaariossa?

Lapsi kysyi, että haluaisinko viedä eläimen ulos. Nostamatta katsetta kaavusta nyökkäsin.
”Joo.”

”Kaapu ei ole rikki, joten miten se pystyy hengittämään?” kysyin vilkaisten lapseen. Tuo oli kyllä pitempi. Ehkä eläin hengitti kaavun kautta tai sen läpi. Jos asia näin olisi, niin pitkä kaapu varmasti auttoi. Olisi enemmän hengitettävää kuin lyhyessä. Kun päätä kallisti enemmän oikealle, niin hiukset lehahtivat tielle. Kiersin ne sormen ympärille ja siirsin korvan taakse, toiselle puolelle päätä.

Timothy kuunteli tytön kysymyksen ja vastasi" ai niin no jos pidän sen nokkaa hieman ulkona mutta niin ettei kukaan näe". Timothy tiiraili hetken ympärilleen varmistaakseen että muut olivat jo menneet kunnes huomasi haiskun livistäneen hänen kädestään."APUA" hän huudahti ja syöksyi haiskun perään. "Tule sinäkin äkkiä" hän huusi tytölle.

Lapsi otti eläimen hengittämisen huomioon! Se oli tosi mukavaa! Kun tarkasti katsoi, pystyikin erottamaan jotain. Jännityksen aalto säväytti. Poika vielä huudahti apua. Pitäisikö itsekin? Lausuin saman hieman jäljessä ja hieman hiljempaa. Jos apua tarvittiin, niin pitäisi varmaan itsekin huutaa sitä. Minkä vuoksi? Eläinhän pystyi nyt hengittämään.

Lapsi ryntäsi eläimen perään ja jäin hetkeksi yksin seisomaan niille sijoille. Huikattiin, että pitäisi myöskin tulla. Okei! Yritin viilettää niin nopeasti käytävää pitkin heidän perään kuin pystyin. Käytävillä ei kai saanut juosta, mutta minä viiletin. Se on aivan eri asia ja täten tosi sallittua.

”Minne me juo- viiletämme?” kysyin. Jos ulos, niin olisi varmasti pitänyt vaihtaa vaatteita. Eläimen ulosvieminen olisi kyllä aika helppoa, jos eläin itsekin meni ja halusi ulos. Ei pitäisi särkeä eläimen sydäntä.

Yritin pysyä pystyssä yhden nopeasti vasemmalle -käännöksen jälkeen. Sipaisin hiukset paremmin korvani taakse ja yritin lasien takaa vilkuillen päästä selvyydelle siitä, että oliko jokin aikuinen tulossa tai joku muu myös sitä käytävää pitkin, jota me olimme äsken menneet. Muuten pitäisi varmaan varoittaa eläintä! Eivät ne varmaan koulussa saaneet vapaasti juoksennella, kun kotonakin se oli kiellettyä.
”Joku tuleee”, sanoin ja yritin sitten tanssahdella niin huomaamattomasti kuin vain pystyin kauemmas siitä mistä olin aikuisen nähnyt tulevan. Jännittävältä! Hymyilin silti rohkaisevasti.

Timothy kuuli tytön huudon ja sai siitä juuri ja juuri selvää. Timothy kaarsi kulman taakse ja viittoi tytölle." Tule tänne " Timothy kuiskasi.

Tanssahdellessa kauemmaksi en tiennyt miksi pitäisi mennä pois. Näin toisen lapsen menevän kulman taakse ja tuon viittoillessa seurasin. Aikuisesta olisi ehkä apua, vai oliko tämä nyt piilosta? Oliko eläin halunnut pelata piilosta ja nyt me kaikki pelasimme sitä. Ehkä.

Hitaasti ja rauhallisesti hipsin samaan piilopaikkaan ja yritin jo kävellessä pidätellä hengitystä, jotten vain se paljastaisi olinpaikkaa. Kukakohan mahtoi meitä etsiä? Oli ainakin tosi nopea laskija! Piilopaikkaan päästyäni hymyilin, mutta sitten oli aivan pakko jo raottaa huulia ja nojautua kylmempää seinää vasten. Hengityksen pidättelemisessä olisi vielä opittavaa.

//Roolipelipisteet palkittu tähän saakka. -Caine

((Anteeksi kauheasti kun tämä on kestänyt niin kauan))
Kun Tyttö oli tullut Timothyn viereen Timothy kuiskasi tytölle "se taisi mennä kirjastoon" viitaten Haiskuun. Timothy kuunteli kun jonkun askelten ääni loittoni ja sanoi sitten tytölle "Lähdetään sen perään!"

//Roolipelipisteet palkittu tähän saakka -Caine

Kuuntelen poikalasta ja yritän ymmärtää. Piilosta joo. Piilossa olemista ei. Haisku oli se, mitä me molemmat etsimme. Ei aikuinen etsi meitä. Nyökkään ja hymyilen hieman. Ja sitten sitten voi hengittää ulos. Se oli siellä ja menemme etsimään sitä kirjastoon. Kirjasto on tosi iso ja siellä on tosi hyviä piilopaikkoja varmaan. Ei se haittaa, koska poika varmaan tunsi kirjaston hyvin.

”Joo”, vastasin iloisesti ja sipaisin hiuksia paremmin. Ei saisi olla liian äänekkäitä tai ehkä kyllä. Jos haisku tietää, että joku tulee, niin siitä on ehkä jännittävämpää. Hymyilen ja yritän tarttua poikaa kädestä, jotta yllätys olisi se paras.

”Kuinka monta hyvää piilopaikkaa on kirjastossa?” Se on hyvä kysymys. Varmasti tosi monta. En ole aiemmin pelannut siellä piiloa, mutta varmasti sinne voi hyvin mennä kirjojen viereen tai nojatuoliin tai johonkin muualle piiloon.

//Roolipelipisteet palkittu tähän saakka. -Caine