Tylypahka AM

Oli poutainen, joskaan ei erityisen lämmin, kesäpäivä. Nick nojaili kadulla erään rakennuksen seinään ja sipaisi etuhiuksia pois silmiltään. Poika oli tullut Tylyahoon äitinsä kanssa ostoksille, mutta tämä oli jäänyt suustaan kiinni jonkun ystävättärensä kanssa. Nick oli päättänyt lähteä kuljeskelemaan, sillä äidin tuntien kuulumisten vaihtoon saattoi kestää puoli päivää.
Poika tähyili taivaalle, jolla aurinko paistoi muutamien pilvenhattaroiden välistä. Nickin isä ei ollut tullut mukaan, koska oli ennustanut kaatosadetta aamuteestään, mutta Nick oli entistä vakuuttuneempi, että television säänlukijajästit osasivat hommansa paljon paremmin kuin hänen isänsä. Siitä huolimatta pojalla oli kuitenkin mukanaan sateenvarjo. Se ei pituutensa vuoksi mahtunut kokonaan Nickin kantamaan laukkuun ja lisäksi poika jotui vähän väliä korjaamaan olkahihnan asentoa, kun se valui pois hänen olaltaan. Sateenvarjon lisäksi laukusta pilkisti muutama pergamenttirulla, jotka Nick oli aiemmin hakenut eräältä kauppiaalta. Lumottuja tähtikarttoja isälle. Tai ainakin jotain sinne päin, Nick ei ollut jaksanut kuunnella vanhan puodinpitäjän luentoa niistä edes puolella korvalla, vaikka ukko olikin vaikuttanut kovin innostuneelta.

Tunkkaisesta ennustuspuodista pois päästyään Nick oli kävelyllään ajautunut erään kahvilan läheisyyteen, jossa hän nyt seurasi sen kuhinaa levähdyspaikastaan kadun reunalla. Kahvilassa oli paljon pariskuntia ja tyttöporukoita, ja Nick luuli tunnistavansa muutaman tytön oppilaaksi Tylypahka AM:stä. Kuhertelevat parit toivat pojalle mieleen, ettei hän itse ollut uskaltanut tutustua kehenkään ihastumaansa tyttöön vastikään loppuneena lukuvuonna. Muutenkin Nickillä oli uudesta koulusta vain vähän tuttavuuksia - tuskin edes ketään, jota voisi kutsua kaveriksi.
Poika huokaisi ja kaivoi taskustaan esiin älypuhelimensa. Hän tapasi tehdä niin aina kun ei ollut parempaakaan tekemistä, ja vaikka poika olikin viettänyt paljon aikaa erossa teknologiasta koulussa ollessaan, hän oli nopeasti omaksunut vanhan tapansa kuluneina lomapäivinä, jotka oli viettänyt kotona. Tylyahossa ei tosin ollut juurikaan kenttää, mikä sai Nickin huokaamaan toisen kerran. Velhot olivat niin vanhanaikaisia...


//Lucaa odottelen tähän peliin, otsikon mukaan vähän vinkkejä antamaan. Muutkin saavat toki liittyä seuraan. Erityisesti tytöt ovat tervetulleita, niin Nick voisi päästä ihan tosi toimiin. xD

[Tuhannesti anteeksi myöhäinen vastaus! Tässä on juostu ympäri Suomea ja ulkomaita, joten unohdin kokonaan foorumin olemassaolon. Hupsista.]

Luca oli tylsistynyt. Tylsistynyt, mutta iloinen siitä, että oli kesälomallaan Tylyahossa eikä orpokodilla. Viimeiset pari päivää Luca oli majoittunut Kolmessa luudanvarressa ja kuljeskellut katuja edestakaisin. Koska Luca ei vielä osannut ilmiintyä, hänen piti odottaa jotakuta saattamaan hänet Irlannissa sijaitsevaan orpokotiin. Oli kuitenkin käynyt niin, että hakemaan lupautuneelle ystävälle oli äkisti ilmestynyt muita suunnitelmia, jotka kestivät muutamia päiviä. Siksi tämä oli pyytänyt Lucaa majoittumaan muutamaksi päiväksi Tylyahoon, ja peräti maksanut majoituskulut.

Luca nautti siitä, että sai viipyä Tylyahossa ennen orpokodille palaamistaan, mutta koska hänellä ei totuttuun tapaan ollut yhtään rahaa, hän ei myöskään pystynyt tekemään mitään. Poika kuljeskeli kadulla näyteikkunoita katsellen, pysähtyi seuraamaan muutamaa hauskannäköistä ohikulkijaa ja ruskettui päivä päivältä enemmän kesäisessä auringossa. Pojan platinanvaaleat hiukset ja auringossa tummentunut iho loivat jyrkän kontrastin, jonka mielenkiintoisuutta korostivat syvänsiniset silmät. Harmittavasti kylläkin Luca ei ollut vielä onnistunut iskemään itselleen seuralaista Tylyahon vilkkailta kaduilta, vaikka olikin silloin tällöin hankkiutunut juttusiin muutamien ohikulkeneiden tyttöjen kanssa ihan vain tylsyyttään.

Tällä kertaa Luca havaitsi pitkähiuksisen ja hontelorakenteisen hahmon jonkin matkan päässä, suositun pariskuntakahvilan läheisyydessä. Kyseessä näytti olevan jonkinlainen poikatyttö, sillä ruumiinrakenne oli hintelä ja vaatetus vähän poikamainen. Ehkä tyttö odotti jotakuta, jonka kanssa mennä lemmenluolaan, tai sitten raukkaparka vain seurasi muiden kuhertelua. Ainakin kännykän näprääminen kertoi siitä, että kyseessä oli yksinäinen sielu, sillä velhot ja noidat harvoin käyttivät jästivälineitä ja kenttä Tylyahossa oli yksi universumin kehnoimmista. Koska matkapuhelinverkossa roikkuminen ei kuitenkaan onnistuisi, Luca päätti jalomielisesti tarjota seuraansa yksinäiselle kulkijalle.

"Seuraa vailla?" Luca kysyi käveltyään yksinäisen hahmon selän taakse.

// Oih, miten hauskalta vaikuttavan pelin ootte keksinyt! Kai mun on pakko pelata Ana mukaan, jos se ei teitä haittaa :-) //

Päivä oli kaunis ja lämmin. Tylyahon kadut olivat täynnä ihmisiä, ja Anastasia pystyi tunistamaan sieltä muutamia tuttuja. Hän jopa pysähtyi rupattelemaan muutamalle tutulle noidalle ja velholle tapojensa vastaisesti, mutta keskustelu jäi hyvin lyhyeksi. Joka oli oikeastaan Anan mielestä positiivinen asia. Noita ajatteli kuitenkin olla kohtelias, ja vaihtaa pari sanaa paikalla olevien luokkatovereidensa kanssa. Small talkista päästyään - säästä puhumienen kun ei ollut tytön lempipuuhaa -, hän suunnisti kiireeseen vedoten lähimpään kauppaan. Anastasia oli käynyt jo kaikissa kaupoissa missä hänen oli ollut tarkoitus piipahtaa. Noita roikutti huolettomasti käsissään muutamaa paperikassia, joissa oli uusi kaapu ja kaunis, ohut kesämekko. Hän jaksoi katsella hetken kristalli- ja lasipalloja, mutta kun innokkaan näköinen myyjä alkoi lähestyä häntä, oli aika poistua kaupasta. Pikainen vilkaisu ympärille kertoi, että luokkatoverit olivat siirtyneet jo jonnekkin muualle kadulta ja reitti oli selvä.

Anastasia ei yleensä viihtynyt ostoksilla yksin. Tällä kertaa hänen oli kuitenkin pitänyt lähteä ilman seuraa, sillä muu perhe ja suurin osa ystävistä vietti kesälomansa Venäjällä. Noita oli oleskellut tämän viikon kaukaisen tätinsä luona Skotlannissa, vaikka siellä ei juurikaan tekemistä ollut. Deminovit olivat ihmetelleet ja suorastaan paheksuneet sitä, että heidän vanhin tyttärensä halusi viettää osan lomastaankin Britanniassa! Anastasia oli kuitenkin pakannut laukkunsa, ja sanonut että lähtee vaikka ilman lupaa, sillä hän haluaa viettää aikaa uusien ystäviensä kanssa ja pitää englannin kielitaitonsa hengissä. Vaikka Anastasialla ei ollut juurikaan ystäviä joiden luona vierailla, oli hän nähnyt muutamaa luokkakaveriaan ja lopun ajasta kierrellyt ympäri Isoa-Britanniaa. Täti antoi hänen mennä kuinka hän vain halusi, ja vietti itse aikaansa muiden seurapiiriruovien kanssa teekutsuilla.

Nyt nuori nainen asteli nopein askelin pitkin Tylyahon katuja, vaaleat hiukset pitkin selkää hulmuten. Ostoksien teko oli saanut hänen vatsansa kurisemaan, joten nyt täytyisi etsiä joku kahvila, tai pubi jostai saisi jotain syötävää. Koska ympärillä ei näkynyt mitään sopivaa, kääntyi Anastasia seuraavasta risteyksestä oikealle. Onneksi pienen matkan päässä näytti olevan kahvila. Vaikka se ei ehkä vastaisi noidan vaatimuksia hienosta lounasravintolasta, saisi sieltä ainakin teetä. Ja mikä tärkeintä, teeleipiä! Noita jatkoi matkaansa sen ovelle, mutta pysähtyi vähän ennemmin. Hänen katseensa kiinnittyi vaaleahiuksiseen poikaan, joka näytti kyllä tutulta. Anastasia joutui mittailemaan tuota hetken katseellaan, ollakseen varma. Hän ei halunnut juosta innoissaan jonkun tuntemattoman luo, ja saattaa itseään naurunalaiseksi. Pienen mietiskelyn jälkeen hän oli kuitenkin varma asiasta, ja otti muutaman nopean askeleen poikaa kohti. Poika ei kyllä ollut paikalla yksin, mutta se ei noitaa haittaisi.
"Luca!" Hän huudahti hymyillen, vähän ennen kuin pääsi pojan viereen. Kadulla oli liikaa ihmisiä, ja kesti hetken ennen kuin hän pääsi puikkelehtimaan väkijoukon läpi kahden pojan luokse.

//Luca ja Ana tuntee jonkun chat pelin jäljiltä, mutta en muista yhtään kuinka hyvin. :D Olettaisin kuitenkin että kun samassa tuvassa on niin puheväleissä ainakin? //

//Pahoittelen, että vastaan näin myöhään. Jotenkin unohtui. :--D
Putosin melkein tuolilta, kun luin, että Luca luulee Nickiä tytöksi XDD Ei Lucaa voi kyllä siitä moittia, pikkuinen Nick pitkine hiuksineen taitaa mennä tytöstä aika helposti. Eikä sitä taida äänestäkään tunnistaa, äänenmurros odottaa kaukana vielä. Katsotaan, kuinka kauan kestää, että totuus paljastuu. :---D


Nick pelästyi takaatansa kuuluvaa ääntä niin, että oli pudottaa kännykkänsä. Hän kääntyi katsomaan puhujaa ja sujautti samalla puhelimen laukkuunsa. Poika yllättyi nähdessään pitkän ja komean nuorukaisen; mitä sellainen nyt hänestä halusi? Tosin Nick olisi yllättynyt oli vieras henkilö ollut kuka tahansa. Hän ei ollut odottanut ketään yhtäkkiä lyöttäytymään seuraansa muuta kuin äitiään, mutta siinä saattaisi kestää vielä muutaman tunnin.
Nickin juttusille tullut tuntematon poika ei näyttänyt ainakaan miltään kaupustelijalta, ja Nick arvioi, että tämä saattaisi olla jopa sen ikäinen, että oli vielä koulussa, mahdollisesti samassa kuin hän. Sitten Nick tajusi, että olisi epäkohteliasta tuijottaa yhtään kauemmin ja päätti änkyttää jotain vastaukseksi pojalle.

"Öh, tuota.. E-en minä nyt varsinaisesti ole seuraa etsimässä", hän sanoi pyöritellen hermostuneesti hiussuortuvaa etusormensa ympärille. Hän oli aloittanut lauseensa katsoen vierasta poikaa silmiin, mutta katse oli pian harhautunut maahan, kuten Nickillä oli tapana ollessaan nolostunut. Vähitellen hän myös tunsi punan nousevan kasvoilleen, kun yllättävä sosiaalinen tilanne oli saanut hänet hämilleen.
Minkälaista seuraa poika edes oli vailla? Oliko tällä vain tapana tulla juttelemaan tuntemattomille ihmisille kadulla? Mitä jos tällä olikin pahat mielessä, eihän ulkokuoren perusteella koskaan tiennyt. Nick muisteli, miten äiti oli aina varoitellut häntä pienempänä liian tuttavallisista miehistä.. Ei kai tämä nuorukainen nyt sentään siihen kategoriaan kuulunut?

Nick vilkaisi poikaa nopeasti. Ehkä tämä oli kuitenkin vain vailla juttuseuraa? Tai sitten hän yritti myydä jotakin. Niin sen täytyi olla.


//Anteeksi, että tästä tuli nyt tämmöinen lyhyt pätkä. Ei erityisesti inspaa, mutta tiedän, että jos en vastaa nyt heti, niin en ole vastannut vielä kuukaudenkaan päästä. Ja kökömpi parempi kuin ei mitään, vai miten se AM:n sanonta nyt meni. xD

[Tervetuloa mukaan peliin, Ana! Uskoakseni naispuolinen jäsen tuo seurueeseen kivan pienen lisämausteen. ;) Ja kyllä, Ana ja Luca tuntee toisensa juttutuokiosta kasvihuoneen nurkalta, koska muistan Lucan raahanneen Anastasian kanssaan tupakalle. Saattaa olla jotain muitakin pelejä, joissa kyseiset kaksi ovat tavanneet, mutta en nyt muista niitä ihan heti.
Täältäkin pahoittelut myöhäisestä vastauksesta! Olen alkanut unohdella olevani jäsenenä täällä, koska olen käynyt niin harvoin, hahaha.]

Lucan oli pakko myöntää, että hänen puhuttelemansa hahmo näytti melko lailla pojalta. Kun kännykkää näprännyt nuori kääntyi ympäri, hän näytti enemmän nuorelta pojalta kuin tytöltä, vaikka varmaksi Luca ei silti osannut sanoa. Ehkä hän oli erehtynyt? Maailma oli väärällään poikia, jotka näyttivät tytöiltä ja tyttöjä, jotka näyttivät pojilta. Ei niistä hullukaan mennyt sanomaan, kumpia ne olivat, mutta kysyminen olisi silti epäkohteliasta. Kysymiseen liittyivät myös omat riskinsä, joita Luca ei mieluusti ottanut. Jos kyseessä oli tyttö, Luca saattaisi saada avokämmenestä poskeensa. Jos taas kyseessä oli poika, saattaisi tulla nyrkistä. Olisihan sekin tapa selvittää sukupuoli, nuorukainen ajatteli, mutta päätyi lopulta selvittämään sukupuolen muilla keinoin.

Pohdiskellessaan tyttöjen ja poikien eroja ja mahdollisia tapoja erottaa ne Luca ei voinut olla huomaamatta kännykkänuoren eleitä, kun tämä vastasi hänen kysymykseensä. Pitkälettinen velho tai noita vastasi ilmiselvän epäröivästi, joten kyseessä oli taatusti yksi niistä epäsosiaalisista yksilöistä, jotka eivät varmasti odottaneet seuraa pariskuntakahvilan edessä - eivätkä sellaista saaneetkaan, vaikka olisivat halunneet. Sen sanominen oli julmaa, mutta maailma oli sellainen. Jos ei itse tehnyt aloitetta, ei sitä kukaan muukaan tehnyt.

Ilmiselvän ujoutensa lisäksi kadulla seisoskeleva varhaisteini oli ensimmäisenä katsahtanut Lucaa, kääntänyt sitten katseensa maahan, punehtunut ja alkanut pyöritellä hiussuortuvaa sormiensa ympärille. Tytön eleet, Luca päätteli. Ääni tosin oli vaikeasti tulkittava, koska kyseessä oli varhaisteini. Mutta jos yleisilmeen ja eleiden perusteella piti kertoa, Luca veikkasi tyttöä. Tyttö vain näytti nuoren ikänsä takia harvinaisen paljon pojalta. Tulevaisuudessa seurustelukumppanin etsintää helpottaisi se, että vastapuoli pystyi päättelemään sukupuolen ulkoisesta olemuksesta. Luca päätti jalomielisesti tarjota neuvonsa myöhemmin, mutta saattaisi olla liian julmaa kertoa se heti tutustuessa.

"Et varsinaisesti etsi seuraa?", Luca toisti huvittuneesti. "Mitä minä pystyn käyttäytymisestäsi kertomaan, taidat olla juuri sitä vailla. Tylyahon kenttä on yhtä kehno kuin fletkumato nopeuskilpailussa, joten kaipaat ilmiselvästi sosiaalista elämää."

Ennen kuin Luca pääsi pidemmälle tulkinnassaan, hän kuuli jonkun kutsuvan nimeään. Kääntyessään äänen suuntaan poika huomasi tutun hymyn ja auringossa hohtavat vaaleat hiukset. Anastasia lähestyi heitä väkijoukon keskeltä, väistellen ihmisiä päästäkseen siinne, missä Luca seisoi.
"Anastasia", Luca tervehti hymyillen, kun tyttö ehti heidän luokseen. "Mitä sinä täällä vielä teet? Etkö ole menossa kotiisi Venäjälle lomalla?"

//Kiitos kiitos ;-) Ainiin, kyllähän mä sen muistan! Mutta noista muista peleistä en oo ollenkaan varma :D Pitäis varmaan taas pelata chatissa kunhan saa aikaa järjestettyä.//

Anastasia kuuli pätkiä poikien keskustelusta, ennen kuin ehti Lucan viereen.
"Kuka ei etsi varsinaisesti seuraa?" Noita kysyi heleästi naurahtaen ja laittoi kädet lanteilleen. Kun hän katsoi kaksikkoa tarkemmin, hän ei ollut sittenkään varma olivatko molemmat poikia. Ei tuolla ollut edes nuorelle naiselle sen suuremmin väliä. Sitten hän kiinnitti huomionsa vaaleaan poikaan, joka oli esittänyt kysymyksen. Vaikka hän ei yleensä näyttänyt tunteitaan kovin vahvasti, Ana halasi tupatoveriaan tervehdykseksi. Halaus ei ollut hento, vaikka niin olisi saanut päätellä noidan ruumiinrakenteesta ja koosta.

"Mukava nähdä sinuakin", hän myönsi hymyillen irrottauduttuaan halauksesta ja toivoi ettei poika olisi allerginen hajusteille. Anastasian kalliin hajuveden tuoksu oli saattanut tarttua pojan vaatteisiin, hänen tapansa oli laittaa sitä vielä muutama suihkaus sen jälkeen kun sitä oli aivan tarpeeksi...
"Voi, ehdin jo kyllästyä Venäjällä kuukauden päivät ennen kuin pääsin tänne takaisin. Perheeni olisi kai halunnut nauttia seurastani vielä loppu loman, mutta en kokenut sitä ttarpeelliseksi." Anastasia selitti ja kohautti olkapäitään välinpitämättömästi. Ei perhe olisi kuitenkaan viettänyt aikaa yhdessä, joten oliko sillä väliä missä hän lomansa vietti. "Siellä ei muutenkaan ollut mitään tekemistä joten palasin tänne tätini luo. Valitettavasti täälläkään ei tunnu olevan sen enempää tekemistä mutta pysyypä edes kielitaito tallella." Noita irvisti.

Nyt oli selvästi aika huomioida Lucan seuralaista, ettei tuo tuntisi oloaan yksinäiseksi. Anastasia kummastutti kuinka Luca oli päätynyt tälläiseen seuraan, mutta hän ajatteli olla edes kohtelias.
"Olen Anastasia Deminov, luihusesta," Noita esittäytyi pienen hymyn kera ja tarjosi kättään jos toinen haluaisi kätellä.
"Kuinka te olette tänne päätyneet? Eikö sisällä olisi viihtyisämpää," Kommentti oli hieman sarkastinen, tottahan toki viihtyisässä kahvilassa olisi mukavampaa kuin pölyisellä kadulla joka oli täynnä ihmisiä. Ja lisäksi Anastasialla oli kamala nälkä.

//Pahoittelen taas, kun vastaamisessa kestää. Kouluhommat on vieneet mehut niin, etten oikeastaan edes ole käynyt foorumilla vähään aikaan. Ja totta puhuen en ollut ihan varma jaksanko tänäänkään vielä vastata, mutta sitten huomasin, että olen viimeksikin vastannut kuun 21. päivä. Luca vastasi 31. ja Anastasia 11. päivänä, niin eihän tällaista ykkösiin loppuvien päivien comboa viitsi rikkoa. xD


Nick pyöritteli edelleen hiussuortuvaa sormensa ympärille ja ei oikein tiennyt mitä mieltä oli pojan tulkinnasta. Oliko hän niin selkeästi luettavissa? Tottahan oli, että hän seisoi yksin pariskuntakahvilan edessä, mutta ei se tarkoittanut, että hän olisi seuraa etsimässä. Hänhän voisi olla odottamassa jotakuta, vaikka tyttöystävää. Jota Nickillä ei tietenkään ollut. Mutta eihän hän nyt varsinaisesti edes halunnut mennä kahvilaan...
Vanhemman pojan seuraavan lauseeseen Nick mumisi myöntävän vastauksen. Fletkumatoonkin vertaaminen oli lähes kehumista, mitä tuli kentän nopeuteen Tylyahossa. Se, että poika nähtävästi tiesi jästilaitteista, huojensi Nickiä. Vanhanaikaisille velhoille hän joutui aina selittelemään mieltymystään jästitavaraan, ja siihen poika oli kyllästynyt jo kauan sitten.

Ennen kuin Nick ehti edes miettiä, mitä vastaisi, kaunis vaaleahiuksinen tyttö saapui paikalle ja ensitöikseen syleili poikaa, jota oli kutsunut Lucaksi. Oliko tämä hänen tyttöystävänsä? Luca-nimisen pojan hämmästyksestä päätellen tämä ei ollut kuitenkaan odottanut tyttöä eli kyseessä ei olleet treffit.
Tyttö rupesi keskustelemaan pojan kanssa, joten Nick mietti pitäisikö hänen vain liueta vähin äänin paikalta. Hän kuitenkin empi hetken ja yhtäkkiä tyttö puhuikin hänelle! Nick ei ollut odottanut, että tyttö, Anastasia, olisi huomioinut häntä mitenkään, joten hän meni hieman hämilleen. Poika tarttui kuitenkin tytön käteen, kun tämä ojensi sitä kättelyä varten. Pitihän tälle antaa kohtelias ensivaikutelma siltä varalta, ettei hän olisikaan kenenkään tyttöystävä.

"Nick, Nick Lakes. Olen rohkelikosta", poika vastasi Anastasialle ja hymyili ujosti puristaessaan tämän kättä. Tyttö tuoksui vahvasti hajuvedeltä.
"Ja tuota.. Emme me nyt mitenkään yhdessä tähän päätyneet.. Minä vain olin tässä kävelyllä ja..." Nickin vastaus tytön tiedusteluun haipui loppua kohden. Ei hän oikeastaan tiennyt miten hän oli joutunut tähän tilanteeseen. Hän oli tosiaan ollut vain kävelyllä..

Sitten poika tunsi jotain tippuvan päälaelleen. Hän katsoi ylös ja huomasi taivaalla olevien pilvien tummuneen huomattavasti. Seuraava sadepisara tippui hänen nenälleen. Nickiä inhotti myöntää, mutta isä oli näemmä ollut sittenkin oikeassa tämän päivän säätilasta.


//Kaatosadetta luvassa! Kolme ihmistä tuskin mahtuisi kovin mukavasti Nickin pienen sateenvarjon alle, joten kahvilasta tuli juuri tuplasti houkuttelevampi. :D

[Combo breaker! Vastaan 3. päivä, eli tällä päivällä ei ole mitään tekemistä ykkösten kanssa. Anteeksi, mutta en enää kehtaa odottaa 11. päivään, koska olen jumittanut vastausta jo liian kauan. ;) ]

Luca ei ehtinyt vastata Anastasian kysymyseen siitä, kuka oli vailla seuraa, ennen kuin tyttö halasi häntä. Halauksessa ei sinällään ollut mitään ihmeellistä, mutta Luca yllättyi kuinkä jämäkästi niinkin hontelo tyttö osasi halata. Anastasian hajuveden tuoksu oli voimakas, mutta kyseinen hajuvesi tuoksui hyvältä, eikä Luca siksi laittanut sitä lainkaan pahakseen. Naiset saivat olla naisellisia ja tuoksua hyvältä. Luca puolestaan oli alle puoli tuntia sitten käärinyt sätkän ja polttanut sen, joten itsepintainen tupakan haju oli tarrautunut hänen vaatteisiinsa. Oli vain hyvä, jos Anastasian hajuvesi peittäisi tupakan hajun.

Kuunneltuaan Anastasian selostuksen kesästään Luca nyökkästi ja virnisti kevyesti. Kuulosti anastasiamaiselta kyllästyä tylsyyteen Venäjällä ja tulla siksi takaisin Britanniaan. Lucakin olisi viettänyt koko kesänsä Britanniassa, jos hänellä olisi ollut rahaa ja mahdollisuus siihen.
"Kuulostaa hyvältä. Kielitaidossasi tosin ei ole mitään vikaa alun perinkään, joten sen säilyttäminen ei taida vaatia erityistä vaivaa", Luca vastasi ja ujutti lauseeseensa laskelmoidun kehun. Anastasian puheesta kuului venäläinen aksentti, mutta tytön puheen ymmärtäminen oli ollut alusta asti helppoa. Tosin hän ymmärsi kyllä Anastasian halun pitää englannin kielen taitonsa yllä, sillä vieraat kielet katosivat äkkiä, jos niitä ei käyttänyt. Myös Luca näki kovasti vaivaa peittääkseen irlantilaisen aksenttinsa, minkä vuoksi paluu kesäksi Irlantiin ei houkuttanut häntä lainkaan. Aksentti voimistuisi heti, kun hän pyörisi vanhoissa piireissä kuukaudenkin.

Lopuksi Anastasia siirsi huomionsa ryhmän kolmanteen jäseneen, ja Luca seurasi esimerkkiä. Anastasia esitteli itsensä, ja Niciksi esittäytynyt varhaisteini teki samoin.
Nickiksi....
Nick?
Hetkinen...?
Nick?

NICK?!

Lucan kurtisti kulmiaan ja kallisti päätään. Nick niin kuin Nicola? Ei, Nick oli sittenkin pojan nimi. Näytti siltä että hän oli erehtynyt sukupuolesta. Onneksi Luca ei ollut mennyt arvaamaan sitä itse ennen esittelyä. Esittelyjen ansiosta hän oli täpärästi välttänyt itsensä nolaamisen Anastasian edessä.

Ja koska kyseessä oli Rohkelikko, pieni outous sallittiin. Rohkelikkojen joukossa friikit olivat enemmän poikkeus kuin sääntö. Mutta tämä kyseinen poika tarvitsisi kunnon perehdytyksen, koska muuten raukka ei koskaan löytäisi itselleen tyttöystävää. Nykyisellään tytöt varmasti luulisivat, että kyseessä oli toinen tyttö. Tosin sekin saattaisi tuoda odottamattomia etuja, kuten esimerkiksi soluttautumisen tyttöjen kylpyhuoneeseen ilman kummepaa huomiota. Nick tosin vaikutti olevan naiivin häveliäs tyyppi, joten hän tuskin edes yrittäisi sisään tyttöjen kylpyhuoneeseen, paitsi vahingossa. Mitä haaskausta.

"Ja tuota.. Emme me nyt mitenkään yhdessä tähän päätyneet.. Minä vain olin tässä kävelyllä ja..." Nickiksi esittäytynyt poika aloitti ja lopetti ilmeisen kyvyttömänä lopettamaan lausettaan mihinkään järkevään selitykseen. Niinpä Luca päätti armeliaasti jatkaa pojan lausetta:
"...ja minä totesin, että tarjoan hurmaavaa seuraani tälle yksinäiselle kulkijalle, joka ei mitä ilmeisemmin odota tyttöystävää päästäkseen sisään tuohon viihtyisään kahvilaan." Luca osoitti pariskuntakahvilaa lähistöllä. "Olin kuolla tylsyyteen, joten mikä tahansa seura kelpaa. Mukavaa, että ilmestyit paikalle, Anastasia."

"Ai niin, ja olen Luca Whistler, Luihuisesta", Luca esittäytyi Nickille. Samalla hän laittoi merkille uhkaavan tummat pilvet ja muutamat sadepisarat. Ei kulunut aikaakaan, kun sadepisarat alkoivat tipahdella tiuhemmin, eikä Lucalla tietenkään ollut sateenvarjoa mukana. Oli aika siirtyä sisätiloihin.
"Itse asiassa meidän varmaan kannattaa mennä kahvilaan, koska täällä alkaa sataa. Minä ja Anastasia sulaudumme sinne loistavasti, mutta Nick.... no, eiköhän sinulle äkkiä seuraa löydy. Joku yksinäinen poi.... siis tyttö varmasti liittyy seuraamme, ettei sinun tarvitse tuntea oloasi kolmanneksi pyöräksi."

Virnistäen jälleen Luca asteli kahvilan ovelle ja avasi sen herrasmiesmäisesti.
"Teidän jälkeenne."

//En malta odottaa vastaamista, joten pilaan 1. alkuisten numeroiden ketjun nyt lopullisesti :D Luca olis kiva pelata jossain välissä lisää vaikka chatissa tai sitten ihan vaan foorumilla!//

Pieni, hieman huvittunut hymy pysyi noidan kasvoilla. Hän tiesi, että oli aamulla käyttänyt hajuvettä enemmäin kuin laki sallii, joten tuoksu oli luultavasti tarttunut Lucaankin. Ehkä se saisi pariskuntakahvilaan eksyneet innokkaat noidat pitämään vähän etäisyyttä vaaleaan poikaan. Anastasiasta oli mukava tavata Lucaa pitkästä aikaa, eikä halunnut muita huomiota varastamaan. Vaikka Lucan vaatetus ei ollutkaan kaikkein huolitelluimmasta päästä, oli velho ulkonäöltään huomioimisen arvoinen. Mutta koska Ana ei jaellut kehuja juuri koskaan, hän ei varmaankaan sanoisi sitä ääneen. Jos ei sitten vahingossa lipsauttaisi jotain. Nick olisi puolestaan hauska lisä seurueeseen, sillä Anastasia ei vielä oikein käsittänyt mikä rohkelikkopojan ja luihusen suhde oli. Ei hän ainakaan koulussa ollut nähnyt heitä yhdessä.

Silloin kun Anastasia oli saapunut Tylypahkaan, hän oli ollut kamalan viileä ja varautunut muita ihmisiä kohtaan. Nykyään hän oli yrittänyt vähän sosialisoitua. Hän jopa yritti olla tuntemattomille mukava, ja nykyään onnistui siinä kohtalaisen hyvin. Vaikka sarkastisuus puskikin välillä esiin vaaleaverikön puheissa. Hän piti siis rohkelikkopoikaan tutustumista saavutuksena.

Noita naurahti heleästi. "Kiitos Luca, mutta venäläinen aksentti tuntuu aina nousevan liikaa pinnalle kun vietän paljon aikaa kotimaassani. Tiedän että ymmärrät sen myös hyvin. Saan aina selitellä venäläisille ystävilleni miksi haluan vierailla Britanniassa vapaa-aikanakin, ja itsensä toistaminen käy hermoille." Anastasia huokaisi liioitellun dramaattisesti. Ihan kuin Britannian puolustaminen hänen ystävättärilleen veisi hirveästi hänen aikaansa.

"Itse asiassa meidän varmaan kannattaa mennä kahvilaan, koska täällä alkaa sataa. Minä ja Anastasia sulaudumme sinne loistavasti, mutta Nick.... no, eiköhän sinulle äkkiä seuraa löydy. Joku yksinäinen poi.... siis tyttö varmasti liittyy seuraamme, ettei sinun tarvitse tuntea oloasi kolmanneksi pyöräksi." Anastasia nyökkäsi. Hän ei halunnut pilata lähes täydellisiä vaaleita kiharoitaan sateessa. Noita oli tuhlannut aamulla useamman kymmenen minuuttia asetellessaan hiuksiaan millilleen niin kuin halusi. Tavallisesti hän ei koulussa panostanut ulkonäköönsä aivan niin paljon, mutta kun lomalla oli turhaa aikaa vähän liikaakin.
"Voi Nick älä huoli, jos et odota ketään niin emmeköhän me sinulle äkkiä seuraa löydä!" Anastasiasta oli toisinaan ollut hauskaa parittaa ystäviään Venäjällä. Hän mietti aina koulussa kuka olisi hyvä uusi ehdokas hänen jollekkin ystävättärelleen. Ja teki tietysti kaikkensa tutustuttaakseen nämä. Useimmiten jutut vain eivät olleet päättyneet ihan niinkuin Anastasia oli suunnitellut... Mutta Nick olisi hyvä uusi kohde!

"Kiitos Luca", Nuori noita kiitti ystäväänsä oven avaamisesta ja astui sisälle kodikkaaseen kahvilaan. Se näytti vähän liian ahtaalta Anastasian makuun, pienet pyöreät pöydät olivat vieri vieressä. Melkein joka paikassa istui rupattelevia velhoja ja noitia. Vapaan pöydän löytäminen näytti hieman hankalalta. Noita katseli ympärilleen ehkä aavistuksen ylimielinen ilme kasvoillaan. No, oikeastaan se oli aikalailla Anan perusilme.

Annie oli lähtenyt Tylyahoon viettämään aikaansa yksin, sillä kukaan hänen ystävistään ei ollut halukas lähtemään tytön mukaan. Hiukan masentuneena tästä hän oli aamulla pukenut ylleen valkean t-paidan ja tummanharmaan kellohameen (tietenkin polvien alalpuolelle yltävän) ja sujauttanut jalkaansa mustat ballerinat ja valtoimenaan kihartuvien hiustensa sekaan vaaleanpunaisen rusetin, kuten asiaan kuului.

Tylyahossa nuori noita ei kuitenkaan oikein viihtynyt, sillä hänestä tuntui, että hän oli aivan yksin, vaikka kaduilla olikin paljon ihmisiä. Normaalisti hän viihtyi yksin ja se tekikin tilanteesta niin omituisen: miksi ihmeessä hän nyt kaipasi seuraa ehkä enemmän, kuin mitään? Tai ehkä toiseksi eniten, sillä hän huomasi, että oli melkoisen kylmä kävellä pelkästään t-paidassa. Turhautuneesti huokaistuaan Ann päätti, että hän menisi johonkin kahvilaan lämmittelemään, ehkä sieltä löytyisi seuraakin.

Hetken matkaa käveltyään tyttö huomasi, että oli alkanut sataa melkoisen rankasti ja heräsi ajatuksistaan etsimään katseellaan paikkaa, minne mennä. Pian hän tavoittikin katseellaan oikein mukavan näköisen kahvilan ja katsomatta sen enempää, minne oli menossa hän astui sisään ja ryhtyi rutistelemaan hiuksiaan kuiviksi. Kun hän oli sen tehnyt, hän alkoi etsimään katseellaan vapaata pöytää ja pian hänen näkökenttäänsä ilmestyi jotakin tuttua: Luca Whistler! Ann oli tutustunut poikaan Kielletyssä metsässä ja muisti, kuinka luihuispoika oli polttanut tupakkaa ja pakottanut takkiaan Annielle, kun ilma oli viilennyt. Ann muisti, miten oli kiivennyt puuhun hakemaan Roy Whittemorea. Tyttöä hymyilytti ja hän päätti, että menisi istumaan Whistlerin seurueen kanssa, mutta pari askelta sinnepäin otettuaan alkoi epäröidä. Mitä, jos he eivät haluakaan seuraani, miksi haluaisivat? Hän jäisi sittenkin tutkailemaan, millaisia kaksi muuta pöydässä istujaa olivat.

//Hihii, sori, kun tungen mukaan teidän peliin, mutta kun oli liian tylsää, niin eksyin tänne :D //