Chatpelin ilmoittaminen (2017-2018)
Valvoja: Tylypahkamafia
- Lazlo Silverstein
- Lahna
- Viestit: 528
- Liittynyt: 15. Joulukuuta 2016, 20:46
- Tupa: Rohkelikko
Re: Chatpelin ilmoittaminen (2017-2018)
((Pelejä on niin mukava ilmoitella, että olin jo aluksi vahingossa ilmoittamassa yhtä peliä kahteen kertaan. Tässä nyt kuitenkin sellainen peli, jota en ole vielä tänne ilmoittanut: ))
Pelattu: 26.5.2018
Pelissä mukana: Melinda Hudson, Lazlo Silverstein
Peliaika: 1,5h
Pelin ajankohta: Kesätanssiaisten jälkeen/aikana
Pelipaikka: Rohkelikkojen oleskeluhuone
Tiivistelmä: Hudsonin tarjous oli ollut houkuttava. Ajatus kuitenkin jäi houkuttavuuksineen ehkä tanssiaisiin tai matkalle, kun Lazlo Vesto ei enää oleskeluhuoneeseen tultua ollut kovin mielessään koko vedosta. Ihastuksien nimien paljastamisesta Hudsonille.
Pitkin hampain Lazlo kuitenkin suostui lopulta tähän touhuun. Hän haki kirjoitusvälineet ja sitten nimet rustattiin ylös. Ennen yksi, kaksi, kolme -laskua hän oli siirtynyt sohvalle, koska sillä olisi varmasti mukavampi istua sitten, kun laput paljastetaan.
Tilanteesta saadut kiksit ja mukava pohjavire kaikkosi aika nopeasti, kun Hudsonin reaktio oli vähän _laimea!_ Niin kuin miten? No, oli miten oli. Ei se kuitenkaan ollut totta, vaikka Hudsonin niiin osasi yhdistää ja ymmärtää nyt kaiken. Kyllä Lazlokin luki Hudsonin kirjoittaman nimen, mutta tanssiaisissa saaduilta vihjeiltä hän olisi voinut myös vähän yrittää karsia vaihtoehtojen joukkoa, jos siis olisi ollut niin kiinnostunut asiasta.
Lazloa kävi kuitenkin tyttöä hieman sääliksi, minkä vuoksi hän yritti keksiä keinoja, joilla hyvittää tämä äskeinen.
//8 pistettä -Caine

Lazlo Silverstein, Rohkelikko, 7. lk, valvojaoppilas
”You don't know what you deserve / That's why you end up hurt
But you never listen / Take my advice as criticism / Then make the worst decisions”
avatar: Black Clover, Secre <3 / text: girl in red, You Stupid Bitch
”You don't know what you deserve / That's why you end up hurt
But you never listen / Take my advice as criticism / Then make the worst decisions”
avatar: Black Clover, Secre <3 / text: girl in red, You Stupid Bitch
- Lazlo Silverstein
- Lahna
- Viestit: 528
- Liittynyt: 15. Joulukuuta 2016, 20:46
- Tupa: Rohkelikko
Re: Chatpelin ilmoittaminen (2017-2018)
Pelattu: 26.5.2018
Pelissä mukana: Elliot Mason, Jayden Lewis, Melinda Hudson, Johnny Doe, Yuna Tanaka, Lazlo Silverstein + muut, joita Lazlo ei ehkä erityisen nimellä ajatellut/tuntenut
Peliaika: +4h
Pelin ajankohta: 2.6.2018, ilta
Pelipaikka: Yhteinen oleskeluhuone
Tiivistelmä: Lazlo Vesto oli kuullut peli-illasta ja oli innosta puhkuen osallistumassa siihen. Kävi ilmi, että se oli jokin rakkausaiheeseen keskittyvä totuus ja tehtävä -peli. Osallistuminen oli ihan mukavaa ja hauskaa ja näin, kunnes hyvää mieltä sai rakoilemaan pikku-Johnnyn ilmestyminen. Vaikka Lazlo yrittikin ohjata nuorta puuskupuhia pois, vaati tämä osallistuvansa peliin. Lazlon piti siis antaa periksi ja sallia pikkupojan osallistuminen rakkauspeliin, mutta terästi ensiksi muille, että Johnnyn osallistuminen pitäisi ottaa huomioon.
Rohkelikkopoika palasi tarjoilupöydän kautta ringiin, mutta päätyi vahingossa istumaan Hudsonin viereen. Se oli erhe silloin, kun Hudsonin tehtäväksi tuli hartiahieronta. Vaikka Lazlo Vesto todella selvästi kielsi halukkuutensa, Hudson meni ja... satutti. Sinne meni ne Hudsonille luvatut kermakaljat.
Ilta sujui ihan ok rattoisasti, vaikkakin omat ajatukset välillä pisti pasmat vähän sekaisin. Vähän ikävin kohtaus sattui ehkä silloin, vaikka se aluksi tuntuikin aika hyvältä, kun Hudson halusi helpon tehtävän sijasta vaikean. Noh, omahan on valinta. Tosin.... Hudsonin suutelukumppanivalinta oli aika.. ööh yllättävä, ja Elliot, kuten oli arvattavissakin, ei suostunut siihen. Tämän vuoksi Lazlon sitten piti ilmoittautua vapaaehtoiseksi, kun muut tekivät hänen antamastaan tehtävästään niiiiin ison numeron. Voi kiitos Hudson.
Hudson vielä vänkäsi, jotta saisi pullonsa takaisin, josta Lazlo oli kuitenkin jo siemaillut aika paljon. Poika kuitenkin antoi lopulta periksi, jos Hudson nyt niiin paljon sitä vaati ja halusi. Loppuaika Lazlo yritti venailla sopivaa hetkeä, jona lähteä, mutta kesken Yunan tehtävää sellaista ei voinut tehdä. Sitten rakkauspeli oli lopulta ohi!
Vaikka peli olikin jo päättynyt, oli Hudson vielä vihjailemassa Elliotille jotain fritsu-tehtävän uusimisesta. Se oli niin ilmiselvää valhetta, että huhheijakkaa. Elliot jostain syystä vielä pyysi Lazlolta varmistusta siitä, että oli paikallaolijoista parhaimman näköinen sinkku (kuten Hudson oli aiemmin sanonut).
//21 pistettä -Caine

Pelattu: 30.5.2018
Pelissä mukana: Elliot Mason, Jayden Lewis & Lazlo Silverstein
Peliaika: +4 h
Pelin ajankohta: 3.6.2018, junamatkan alku
Pelipaikka: Rohkukolmikon junaosasto
Tiivistelmä: Lazlo matkusti kahden makuusalitoverinsa kanssa samassa osastossa junassa, mutta myöhemmin se osoittautui vähän huonoksi valinnaksi. Alkumatkan hän kuitenkin vietti tässä osastossa, joten kerrottakoon tästä alkumatkasta jotain.
Kesälomasuunnitelmista oli puhetta, Yunasta ja sitten Hudsonin oudosta käyttäytymisestä rakkauspeli-iltamassa. Lazlo yritti selitellä sitä jonkinlaisena härnäävänä liikkeenä, mutta tajusi itsekin, että kommentti johtaa vielä siihen, että antaisi Elliotille sellaisen vaikutelman, että Hudson olisi kiinnostunut Elliotista. Virheitä sattuu itse kullekin. Ja sitten Jay oli sitä mieltä, että Lazlolle tarvitaan vielä tyttöystävä. Lazlo kuitenkin sai onneksi käännettyä keskustelun pian johonkin muuhun eli pienimuotoiseen Elliotin kiusimiseen........ mutta tyttöystäväpuutteeseen palattiin taas ennen pitkään.
Sama keskustelu loppui lähes samaan asiaan kuin ensimmäinen, tällä kertaa tosin Jayta yritettiin vähän härnätä hänen Yunalla........ ja se jotenkin lopulta johti siihen, että Jay oli ihan 100% sen puolella, että olisi ihan okei ja hyväksyttävää, jos tulevan poikaystävän kaveri kysyisi Yunalta tämän existä. Se meni yli Lazlon ymmärryksen. Ensinnäkin kyseessä oli henkilökohtainen asia, toiseksi se olisi vähän läpinäkyvää, kolmanneksi niin ei vain tehtäisi, koska se on väärin. Jay oli asiasta kuitenkin eri mieltä ja Elliotia ei tainnut haittaa se idea, että hän kysyisi Yunalta tällaisia. Yunahan ei kuitenkaan vain kertoisi mitään. Koko ajatus kuitenkin oli jo Lazlo Vestosta ihan väärä ja väärin tehty, eikä hän antanut periksi.
Jay sitten jostain syystä suuttui tai öööh lähti junaosastosta ovet paukkuen, joten Elliot ja Lazlo jäivät kaksin. Jostain syystä he kuitenkin jäivät vielä puhumaan samasta aiheesta, Yunan mahdollisista existä ja olisiko oikein kysyä vai ei. xD Lazlo yritti puolustaa omaa kantaansa myös esimerkein, joissa hän kysyi mitä Elliot tekisi, jos joku häneltä kysyisi.
Elliot jäi lopulta yksin vaunuun, kun Lazlonkin piti lähteä ja haukata jotain raitista ilmaa..... koska hän oli miltei sanonut jotain ihan älyttömän tyhmäää. Lähdön (teko)syyksi tuli Jayn etsiminen naapuriosastoilta, mutta ei Lazlo Vesto oikeasti Jayta mennyt etsimään.

Pelattu: 13.6.2018
Pelissä mukana: Elliot Mason & Lazlo Silverstein
Peliaika: ~3,5 h
Pelin ajankohta: 3.6.2018, junamatkan päätepysäkki saavutettu!
Pelipaikka: Junan vieressä, laiturilla
Tiivistelmä: Lazlo Veston arkkuetsinnän keskeytti Elliot. Jay kuulemma oli palanut vaunuun, joten Lazlon ei olisi tarvinnut etsiä koko junamatkan ajan. (Niin kuin Lazlo olisi muka etsinyt Jayta.) Elliot kertoi myös puhuneensa jostain vierailusta Jayn kanssa, mutta Jayn tulo taisi olla vielä epävarmaa. Mitään tarkempaa vierailusta ei enää sanottu, kun Elliot kyseli puhelimen ja puhelinnumeron perään. Lazlo oli vähän kuutamolla ajoittain, eikä sähköpostien antamisesta paljon selkeämpää tullut.
Kaiken kaikkiaan ihan 6/5, kun palaa kotiin fritsu kaulassa, puhelinnumero sekä sähköpostiosoite rintataskussa.
//18 pistettä -Caine

- Anthony Underwood
- Peittoburrito
- Viestit: 312
- Liittynyt: 9. Maaliskuuta 2014, 11:29
- Tupa: Luihuinen
Re: Chatpelin ilmoittaminen (2017-2018)
Pelattu: 09.06.2018
Pelissä mukana: Anthony Underwood & Atlas Ironwood
Peliaika: 2,0 h
Pelin ajankohta: Jokin ilta/yö toukokuussa
Pelipaikka: Sianpää (Tylyahossa)
Tiivistelmä: Anthony oli kevään aikana yrittänyt tienata oppilaskunnan kassasta kadonneita rahoja takaisin soittamalla toisinaan pianoa Tylyahon baareissa. Atlas oli aiemmin saanut hänet kiinni, kun hän oli ollut palaamassa keikalta, ja hän oli valehdellut olleensa keittämässä tärkeitä taikaliemiä professori Cainen kanssa, koska pelkäsi, että jos Atlas tietäisi keikoista, tämä tahtoisi myös auttaa keräämään rahaa (mikä ei olisi hyvä ajatellen, että tällä oli S.U.P.E.R.:it ja bändikin). Valitettavasti Atlas oli kuitenkin saanut tietää, että professori Caine ei suinkaan kyseisenä iltana ollut ollut keittelemässä liemiä vaan opettamassa tähtitietoa mm. Orion Ironwoodille, mikä teki Anthonyn kertomuksesta hieman epäuskottavan. Näin ollen Atlas eräänä iltana seurasi Anthonya Sianpäähän ja pysäytti tämän baarissa pianokeikan jälkeen. Anthony meni melko paniikkiin, sillä jäihän hän samalla kertaa rysän päältä kiinni niin valehtelusta kuin uudesta työstään. Atlas vaikutti varsin vihaiselta, mutta tarjoutui kuitenkin tarjoamaan Anthonylle juoman Sianpäässä, mistä Anthony ei oikein voinut kieltäytyä (koska Atlas näytti niin vihaiselta). Niinpä kaksikko päätyi varsin vaitonaisissa merkeissä juomaan Sianpään halvinta, pahaa tuliviskiä.
//10 pistettä -Caine

Anthony Underwood (Luihuinen, 1. vuoden jatko-opiskelija) (Avatar Ciarán)
I’m sorry - you hug me with all your strength
I let out a sigh past your shoulders
Tears rise up past your shoulders
But only I know how I look

- Elliot Mason
- Fletkumato
- Viestit: 351
- Liittynyt: 3. Helmikuuta 2018, 23:30
- Tupa: Rohkelikko
Re: Chatpelin ilmoittaminen (2017-2018)
Pelattu: 13.06.2018
Pelissä mukana: Elliot Mason & Lazlo Silverstein
Peliaika: 3,5 h
Pelin ajankohta: 03.06.2018, Tylypahkan pikajunan saavuttua Lontooseen
Pelipaikka: King's Crossin asema, laituri
Tiivistelmä: Jayta etsimään lähtenyt Lazlo ei koskaan palannut junamatkan aikana takaisin vaunuun, mutta Jay sen sijaan löysi sinne takaisin itse. Niinpä noustuaan pois junasta Elliot suuntasikin etsimään Lazloa, jotta voisi kertoa tälle, että Jay oli löytänyt takaisin vaunuun - ja lisäksi hän halusi pyytää Lazlon yhteystietoja, jotta voisi ehkä nähdä tätä kesällä, kun oli kerran sopinut näkevänsä Jaytakin lomalla. Lazlo löytyi onneksi melko helposti ja niinpä hän menikin kertomaan, että Jay oli löytynyt eikä tämä ollut enää niiiiiin vihainen. Sitten hän kyseli, haluaisiko Lazlo nähdä kesällä ja pyysi tämän puhelinnumeroa. Siinä kuitenkin oli jotain väärinäksityksiä ja ongelmia, joiden seurauksena lopulta Elliot päätyi antamaan oman puhelinnumeronsa Lazlolle... kunnes kävi ilmi, ettei tällä ilmeisesti ollutkaan toimivaa puhelinta. Elliotista alkoi siinä kohtaa jo tuntua, että Lazlo luultavasti ei vain tahtonut nähdä häntä kesälomalla, mutta päätyi kuitenkin kysymään myös sähköpostista ja sellainen kuulemma löytyi. Valitettavasti Lazlo ei kuitenkaan antanut sitä vaan tämäkin päättyi siihen, että Elliot antoi oman sähköpostiosoitteensa ja hänestä tuntui yhä enemmän siltä, että Lazlo ei tainnut haluta nähdä häntä ja hän tuskin kuulisi tästä loman aikana. Puhelinnumeronsa ja sähköpostiosoitteensa annettuaan Elliot sitten bongasikin jo äitinsä ja pikkusiskonsa laiturilta ja lähti näiden luokse ennen kuin nämä ehtisivät tulla jututtamaan Lazloa.

Elliot Mason || 7. luokka || Rohkelikon johtajapoika
"No, I don't take for granted all the time you've wasted making sacrifices for a fool
Oh, my friend, you're holding out your hand, I take it like an oar from the depth"

- Jesse Caine
- Ylläpitäjä
- Viestit: 3605
- Liittynyt: 10. Lokakuuta 2013, 14:58
- Ammatti: Professori
- Oppiaine: Taikaliemet & tähtitieto
- Viesti:
Re: Chatpelin ilmoittaminen (2017-2018)
Pelattu: 13.06.2018
Pelissä mukana: Jesse Caine & Aurelia Jackson
Peliaika: 4,0 h
Pelin ajankohta: Toukokuu, hieman ennen lounasaikaa
Pelipaikka: Eräs liemiluokka tyrmissä
Tiivistelmä: Caine oli kaikessa rauhassa keittelemässä liemiä liemiluokassa, kun paikalle osui nuorehko nainen korkokengissä ja hameessa. Melko erikoinen ilmestys koululla. Kävi ilmi, että kyseessä oli uusi opettajaharjoittelija, josta Caine olikin kuullut jotain, mutta rehtori Chino oli ilmeisesti unohtanut mainita jotakin muuta oleellista. Nainen nimittäin oli tullut kysymään, voisiko Caine valmistaa tälle sudenmyrkkyjuomaa. Kysymys sai Cainen hieman yllättymään, mutta hän yritti peittää sen parhaansa mukaan, koska vaikka ihmissusiin ei ihan joka päivä törmännytkään, hän tiesi, että nämä saivat ihan tarpeeksi lokaa niskaansa muutenkin. Caine vakuutikin, että sudenmyrkkyjuoma kyllä varmasti onnistuisi, olihan hän keittänyt sellaista ennenkin. Lupausta seurasi kuitenkin melko paljon nopeita laskutoimituksia siitä, ehtisikö hän oikeasti tehdä kyseisen liemen ennen seuraavaa täysikuuta. Tiukalle se menisi, mutta hän kuitenkin uskoi pystyvänsä siihen. Sitten kaksikko puhui hieman myrkytyksestä, jonka Aurelia oli ilmeisesti onnistunut aiheuttamaan itse tekemällään sudenmyrkkyjuomalla. Caine yritti vakuuttaa, että hänen juomansa varmasti toimisi, mutta häpesi myöhemmin vähän sanojaan, koska tuli käytännössä kehuneeksi omia liemenkeittotaitojaan Aurelian taitojen kustannuksella. Nainen ei onneksi näyttänyt ottavan siitä turhaan nokkiinsa. Sen jälkeen kaksikko puhui hieman koulusta muuten sekä tulevasta kesäleiristä (jota Aurelia ei lopultakaan uskonut yhtä helpoksi keikaksi kuin mitä Caine yritti valehdella). Lopulta he lähtivät yhdessä lounaalle haukkuen koulun suunnitelleen arkkitehdin linnan sokkeloisista käytävistä.

Jesse Caine | Taikaliemet & tähtitieto | Luihuisen tuvanjohtaja
"We don’t own our heavens now, we only own our hell." (Avatar)
Pelaajaesittely ja hahmolista
"We don’t own our heavens now, we only own our hell." (Avatar)
Pelaajaesittely ja hahmolista
- Elliot Mason
- Fletkumato
- Viestit: 351
- Liittynyt: 3. Helmikuuta 2018, 23:30
- Tupa: Rohkelikko
Re: Chatpelin ilmoittaminen (2017-2018)
Pelattu: 19.06.2018
Pelissä mukana: Elliot Mason & Jayden Lewis
Peliaika: 4,0 h
Pelin ajankohta: Kesälomalla (mutta ennen kesäleiriä)
Pelipaikka: Oxford Street, Lontoo
Tiivistelmä: Jay oli tullut vierailemaan Elliotin luona Lontoossa, jotta kaksikko voisi mennä shoppailemaan Jaylle uusia vaatteita. Vaateshoppailu Jayn kanssa ei ehkä varsinaisesti kuulunut Elliotin kesäsuunnitelmiin, mutta hän oli kuitenkin lupautunut auttamaan parasta ystäväänsä, kun tämä oli ilmoittanut tarvitsevansa uusia vaatteita melkein-tyttöystäväänsä Yunaa varten. Ostosreissun alussa Elliot yritti vielä vakuuttaa, ettei usko Jayn tarvitsevan mitään uusia vaatteita Yunaa varten, mutta Jay oli päättänyt, että hänen pitäisi olla tyylikkäämpi tyttöä varten. Tuumasta toimeen siis ja kaksikko suuntasi metrolla Oxford Streetille. Jay julisti ensin, että haluaa jotain tyylikkään vaaleaa, joten Elliot yritti kaupata tälle vaaterekistä niin valkoista kuin pinkkiäkin housua, mutta mikään ei käynyt. Lopulta Jay suostui sovittamaan harmaita housuja, mutta ilmeisesti ne olivat liian pienet tai jotenkin muuten epäsopivat eikä tarpeeksi tyylikkäistä paitojakaan oikein löytynyt (vaikka Elliot yrittikin ehdottaa hienoa verkkopaitaa). Niinpä kaksikko suuntasi syömään McDonald'siin, jossa keskusteltiin mm. siitä vaihtaisi Yuna toiseen poikaan, jos Jay ei näyttäisi syksyllä tarpeeksi tyylikkäältä (ja siitä, että kannattaisiko sellaisen tytön kanssa seurustella, joka vaihtaisi). Lopulta aihe vaihtui myös Melinda Hudsoniin ja siihen, miten Elliotin pitäisi kesäleirillä tehdä tähän vaikutus (ilmeisesti kehumalla). Elliot valitti, ettei hän oikein osannut puhua tytöille hermostukseltaan, joten Jay järjesti kehumisharjoituksen ja uhrautui itse esittämään siinä tyttöä. Valitettavasti Elliotilta ei sujunut leikisti-tyttö-Jayn kehuminenkaan kovin hyvin. Lopulta Elliot keskeytti harjoituksen vetoamalla siihen, että Lazlo ehkä tykkää Melindasta ja Jay lupasi kirjoittaa Lazlolle kirjeen ja kysyä siitä ja Elliot lupautui menemään tuplatreffeille Yunan ja Jayn seuraksi, jos Lazlo ei lähtisi.
//21 pistettä -Caine
Pelissä mukana: Elliot Mason & Jayden Lewis
Peliaika: 4,0 h
Pelin ajankohta: Kesälomalla (mutta ennen kesäleiriä)
Pelipaikka: Oxford Street, Lontoo
Tiivistelmä: Jay oli tullut vierailemaan Elliotin luona Lontoossa, jotta kaksikko voisi mennä shoppailemaan Jaylle uusia vaatteita. Vaateshoppailu Jayn kanssa ei ehkä varsinaisesti kuulunut Elliotin kesäsuunnitelmiin, mutta hän oli kuitenkin lupautunut auttamaan parasta ystäväänsä, kun tämä oli ilmoittanut tarvitsevansa uusia vaatteita melkein-tyttöystäväänsä Yunaa varten. Ostosreissun alussa Elliot yritti vielä vakuuttaa, ettei usko Jayn tarvitsevan mitään uusia vaatteita Yunaa varten, mutta Jay oli päättänyt, että hänen pitäisi olla tyylikkäämpi tyttöä varten. Tuumasta toimeen siis ja kaksikko suuntasi metrolla Oxford Streetille. Jay julisti ensin, että haluaa jotain tyylikkään vaaleaa, joten Elliot yritti kaupata tälle vaaterekistä niin valkoista kuin pinkkiäkin housua, mutta mikään ei käynyt. Lopulta Jay suostui sovittamaan harmaita housuja, mutta ilmeisesti ne olivat liian pienet tai jotenkin muuten epäsopivat eikä tarpeeksi tyylikkäistä paitojakaan oikein löytynyt (vaikka Elliot yrittikin ehdottaa hienoa verkkopaitaa). Niinpä kaksikko suuntasi syömään McDonald'siin, jossa keskusteltiin mm. siitä vaihtaisi Yuna toiseen poikaan, jos Jay ei näyttäisi syksyllä tarpeeksi tyylikkäältä (ja siitä, että kannattaisiko sellaisen tytön kanssa seurustella, joka vaihtaisi). Lopulta aihe vaihtui myös Melinda Hudsoniin ja siihen, miten Elliotin pitäisi kesäleirillä tehdä tähän vaikutus (ilmeisesti kehumalla). Elliot valitti, ettei hän oikein osannut puhua tytöille hermostukseltaan, joten Jay järjesti kehumisharjoituksen ja uhrautui itse esittämään siinä tyttöä. Valitettavasti Elliotilta ei sujunut leikisti-tyttö-Jayn kehuminenkaan kovin hyvin. Lopulta Elliot keskeytti harjoituksen vetoamalla siihen, että Lazlo ehkä tykkää Melindasta ja Jay lupasi kirjoittaa Lazlolle kirjeen ja kysyä siitä ja Elliot lupautui menemään tuplatreffeille Yunan ja Jayn seuraksi, jos Lazlo ei lähtisi.
//21 pistettä -Caine
Elliot Mason || 7. luokka || Rohkelikon johtajapoika
"No, I don't take for granted all the time you've wasted making sacrifices for a fool
Oh, my friend, you're holding out your hand, I take it like an oar from the depth"
"No, I don't take for granted all the time you've wasted making sacrifices for a fool
Oh, my friend, you're holding out your hand, I take it like an oar from the depth"
- Anthony Underwood
- Peittoburrito
- Viestit: 312
- Liittynyt: 9. Maaliskuuta 2014, 11:29
- Tupa: Luihuinen
Re: Chatpelin ilmoittaminen (2017-2018)
Pelattu: 24.06.2018
Pelissä mukana: Anthony Underwood & Atlas Ironwood
Peliaika: 2,5 h
Pelin ajankohta: Jokin ilta/yö toukokuussa (jatkoa edelliselle osalle)
Pelipaikka: Tylyaho, Sianpää
Tiivistelmä: Peli on jatkoa edelliselle kesken jääneelle pelille. Woodit jatkoivat juttuaan (tai siis hiljaisuutta) toisten Atlaksen tilaamien viskilasillisten ääressä. Kun alkoholi lopulta alkoi availla kielenkantoja, siirtyi keskustelu vanhaan tuttuun aiheeseen siitä, mikä elämässä on oikeasti tärkeää, bändi, S.U.P.E.R.:it vai parisuhde. Atlas vakuutti viimeisintä, mikä sai myös Anthonyn sanomaan, että Atlas oli ensimmäinen, mitä Atlas tosin ei uskonut, koska tämähän ei todellakaan ollut Anthonyn ensimmäinen poikaystävä. Tämä sai myös Anthony korottamaan ääntään, koska aiheesta oli jo puhuttu ja hän oli kuvitellut, että se oli ollut okei Atlakselle. Niinpä hän valitti hieman turhan kovaan ääneen, ettei voinut muuttaa mennyttä. Lopulta riita kuitenkin saatiin jotenkin (tuliviskin siivittämänä) sovittua, mutta valitettavasti uudelleen lähentyneet välit ja hieman liiallinen humalatila johtivat siihen, että baarimikko päätti, että olisi korkea aika heittää poikakaksikko ulos kaulailemaan ennen kuin joku muista asiakkaista tekisi sen. Ulosheiton aikana pariskunta onnistui kuitenkin valitettavasti rikkomaan neljä viskilasia, lyömään baarimikkoa (go, Atlas!) sekä jättämään palojäljet ovenkarmiin (ja reiän oveen), joten heillä tuskin on enää asiaa Sianpäähän. Ja Anthonyn työsuhdekin varmaan päättyi siinä samalla. HUPS.
//13 pistettä -Caine
Pelissä mukana: Anthony Underwood & Atlas Ironwood
Peliaika: 2,5 h
Pelin ajankohta: Jokin ilta/yö toukokuussa (jatkoa edelliselle osalle)
Pelipaikka: Tylyaho, Sianpää
Tiivistelmä: Peli on jatkoa edelliselle kesken jääneelle pelille. Woodit jatkoivat juttuaan (tai siis hiljaisuutta) toisten Atlaksen tilaamien viskilasillisten ääressä. Kun alkoholi lopulta alkoi availla kielenkantoja, siirtyi keskustelu vanhaan tuttuun aiheeseen siitä, mikä elämässä on oikeasti tärkeää, bändi, S.U.P.E.R.:it vai parisuhde. Atlas vakuutti viimeisintä, mikä sai myös Anthonyn sanomaan, että Atlas oli ensimmäinen, mitä Atlas tosin ei uskonut, koska tämähän ei todellakaan ollut Anthonyn ensimmäinen poikaystävä. Tämä sai myös Anthony korottamaan ääntään, koska aiheesta oli jo puhuttu ja hän oli kuvitellut, että se oli ollut okei Atlakselle. Niinpä hän valitti hieman turhan kovaan ääneen, ettei voinut muuttaa mennyttä. Lopulta riita kuitenkin saatiin jotenkin (tuliviskin siivittämänä) sovittua, mutta valitettavasti uudelleen lähentyneet välit ja hieman liiallinen humalatila johtivat siihen, että baarimikko päätti, että olisi korkea aika heittää poikakaksikko ulos kaulailemaan ennen kuin joku muista asiakkaista tekisi sen. Ulosheiton aikana pariskunta onnistui kuitenkin valitettavasti rikkomaan neljä viskilasia, lyömään baarimikkoa (go, Atlas!) sekä jättämään palojäljet ovenkarmiin (ja reiän oveen), joten heillä tuskin on enää asiaa Sianpäähän. Ja Anthonyn työsuhdekin varmaan päättyi siinä samalla. HUPS.
//13 pistettä -Caine
Anthony Underwood (Luihuinen, 1. vuoden jatko-opiskelija) (Avatar Ciarán)
I’m sorry - you hug me with all your strength
I let out a sigh past your shoulders
Tears rise up past your shoulders
But only I know how I look
I’m sorry - you hug me with all your strength
I let out a sigh past your shoulders
Tears rise up past your shoulders
But only I know how I look
- Anthony Underwood
- Peittoburrito
- Viestit: 312
- Liittynyt: 9. Maaliskuuta 2014, 11:29
- Tupa: Luihuinen
Re: Chatpelin ilmoittaminen (2017-2018)
Pelattu: 28.06.2018
Pelissä mukana: Anthony Underwood & Atlas Ironwood
Peliaika: 2,0 h
Pelin ajankohta: Heti pullonpyörityksen jälkeen (2.6.2018 la-su yö)
Pelipaikka: Käytävä
Tiivistelmä: Anthony onnistui pullonpyörityksessä suututtamaan Atlaksen antamalla tälle tehtäväksi pussata Melody Woodia. Atlas ei tehnyt tehtävää vaan sai otsaan tekstin ja alkoi murjottaa. Kukapa olisi arvannut! Pullonpyörityksen tullessa päätökseen, Atlas lähtikin lätkimään paikalta ilman Anthonya ja Anthonylle tuli aikamoinen kiire lähteä perään, vaikka Mona yrittikin vaatia häntä kanssaan jonnekin. Atlas oli kuitenkin ehdottomasti tärkeämpi, sillä Anthony oli tähän mennessä jo itsekin tajunnut, miten väärin oli tehnyt tätä kohtaan. Kun hän lopulta sai Atlaksen kiinni, alkoi käydä selväksi, että pelkkä pahoillaan oleminen ei nyt ihan riittänyt. Atlaksesta tehtävä oli ollut epäluottamuslause, vaikka Anthony ei niinkään uskonut, että Atlas pussaisi Melodya vaan oli tahtonut vain näyttää Melodylle, että tämä ei tekisi sitä. Sitten väiteltiin kuitenkin hetki siitä, oliko Atlas oikeasti pitänyt siitä, että Melody tahtoi lähteä tämän kanssa treffeille ja Anthony väitti, ettei Atlas arvostanut hänen mielipidettään. Jonkin aasinsillan kautta aiheeksi tuli myös Atlaksen esiintymispelko, mikä lievitti heti Anthonyn kiukkua koska voi ei, söpö Atlas-raukka :((. Lopulta riita kuitenkin alkoi näyttää aika sovitulta, joskin Atlas keksi vaatia, että Anthonyn pitäisi pyytää anteeksi Melodylta. Anthony ei oikein pitänyt ideasta ja yritti parhaansa väittää vastaan, mutta joutui lopulta rauhan säilyttämisen nimissä myöntymään anteeksipyyntöön. Olihan se kuitenkin Atlaksen kanssa uudelleenriitelyyn verrattuna pienempi paha. Etenkin, kun Atlas lupasi, ettei anteeksipyynnön tarvitse tulla suoraan sydämestä. <3 Ja niin oli jälleen yksi riita sovittu nätisti eikä Anthonyn tarvinnut varmasti nukkua viimeistä yötään koululla yksin!
//11 pistettä -Caine