Tylypahka AM

"Öh", Lyn vastasi, kun poika kysyi, mitä tanssia hän aikoi tanssia. Mistäs hitosta hän tiesi? Musiikkihan sen määräsi. Paitsi ettei heillä ollut musiikkia.

"Öh", Lyn vastasi uudestaan, kun poika kertoi tanssihistoriastaan. Hän ei ollut koskaan kuullutkaan mistään lindy hoppista. Saati sitten osannut paritansseja. Kuka niitä muka osasi? Tämä poika taisi olla paljon nörtimpi kuin hän oli alun alkaen luullut, ja häntä alkoi jo kaduttaa, että hän oli suostunut tähän. "Tuota, minä kuvittelin, että me vain pyörähtelisimme vähän paikoillamme. Tiedäthän, niin kuin yleensä tanssitaan", Lyn sanoi ja kohautti olkapäitään esittäen mahdollisimman välinpitämätöntä. Kaipa hänen velvollisuuksiinsa kuului opettaa tälle pojalle tapoja - siis nuorten tapoja, normaalien ihmisten tapoja. "Paitsi tietysti", hän sanoi äkkiä nauraen, "jos tarkoitit että tuo kuuluu vampyyrirooliisi!" Lyn nauroi vapautuneesti. "Minä menin ihan lankaan!"

Emeraldilta ei oikein saanut selvää vastausta sille, että mitä tyttö halusi tanssia. Okeei? Ehkä vain olisi parasta kertoa, että mitä kaikkia tansseja itse osasi tanssia. Sen Lazlo Vesto tekikin. Toinen vaikutti kyllä olevan yhä hieman hakuteillä. Vampyyripoika ei ihan ymmärtänyt, että mitä nyt oli tekemässä väärin. Hänhän oli sanonut kaiken oikein? Joo, kai. Ja jos ei ollut, niin Kaunissukuinen pystyisi varmaankin korjaamaan sen! Ainakin Lazlo Vesto hymyili vielä ystävällisesti. Mitä muuta hänen edes olisi pitänyt tehdä?

Tyttö kertoi sitten, että hän oli odottanut vain pyörähtelyä. Ahaa. Lazlo Vesto nyökytteli päätään tietäväisenä, ottamatta nyt huomioon sitä kuinka tietämätön hän oli aiemmin ollut. Elikkä jotain balettia tai ainakin piruetteja? Sehän oli jonkinlaista pyörähtelyä, kai. Emerald kyllä saisi luvan sitten näyttää, että miten sitä tanssittaisiin kimpassa. Poika ei itse ainakaan tiennyt siitä kauheasti mitään muuta kuin, että piti vaikuttaa sievältä… hänen katseensa valui kohti omia skeittikenkiään. Niistä oli vielä aika pitkä matka kunnon balettitossuihin… Hups.

Poika nosti katseensa kengistä takaisin tyttöön, kun tuo yllättäen jatkoi puhumistaan ja naurahti. Emerald sanoi jotain vampyyriroolista ja jotain siitä, että oli mennyt lankaan. Tyttö oli hieman outo. Lazlo Vesto ei ihan pysynyt kärryillä siitä, että mikä nyt oli sitä toisen esittämää veelatyttöä ja mikä ei. Tilanteen kannalta paras ratkaisu olikin varmaan nauruun yhtyminen, haha hauskaa.

Vampyyripoika veti kasvoilleen vinon hymyn ennen kuin ihan kokeeksi yritti saada jotain tyrskähdystä. Seuraavaksi silmät mukaan, nenä, suun pielet, hampaat.... olkapäät ehkä myös ja pääkin hieman. Noin. Jotta naurusta tulisikin astetta aidompi, Lazlo Vesto yrittikin kuvitella jotain hauskaa juttua silmiensä eteen. Jotain sopivan hauskaa. Ei liian hauskaa. Jos se olisi liian hauskaa, Emerald vielä luulisi, että hän nauraisi tuon kustannuksella, mutta eihän se ollut niin! Hän vain nauroi, koska ei yhtään tiennyt, että mitä muuta pitäisi tehdä, ja hymy ja nauru paransi ja rentoutti ilmapiiriä aina. Se oli vain hyvästä!

Lyn vaihtoi painoa jalalta toiselle, kun poika alkoi nauraa.... jotenkin luonnottoman hitaasti. Aivan kuin ei olisi ollenkaan tajunnut, mitä tapahtuu - eikä poika edes vaivautunut vastaamaan hänelle! Lynin teki mieli pudistella päätään, mutta hän jätti sen tekemättä.

"Kuule..." hän sanoi ja vaihtoi taas painoa toiselle jalalla. Mitenhän tämän nyt ilmaisisi... Poika oli kerta kaikkiaan liian outo. "Ehkä - ehkä ei sittenkaan tanssita. Sori." Lyn rykäisi. Hän kuulosti nyt aivan liian säikähtäneeltä, mutta eihän tässä siitä ollut kyse. "Tai siis, kun ei ole musiikkiakaan", hän sanoi ja nauroi vähäsen.

"Keneltä sinä muuten sait kutsun näihin naamiaisiin?" hän kysyi. Häntä oli nimittäin alkanut epäilyttää, että kyseessä olikin vain jonkun nörttiporukan juttu, ja hän oli nyt nolona tullut mukaan.

Lazlo Veston huomattua, ettei Emerald tainnut suhtautua nauruun kauhean hyvin, hän yritti itse pikkuhiljaa häivyttää sen pois. Ei sitä sopinut ihan noin vain katkaista! Se jos mitä olisi ollut amatöörimäistä ja outoa, luonnotontakin ehkäpä. Eli hivenen kerrallaan.

Tyttö aloitti lopulta kuule -ilmauksen kanssa. Vampyyrin päähän tahtoivat vilistä ne kaikki erilaiset skenaariot mitkä saisikaan tuollaisen painokkaan aloituksen jälkeen pistettyä käytäntöön. Aika tarpeettomasti poika kallisti päätään ja asetteli toisen kätensä korvalehtensä taakse vähän niin kuin korvan jatkeeksi, jotta hän todellakin kuulisi ja kuuntelisi erittäin mallikkaasti. Pilkkaava ele se ei kuitenkaan ollut, vaan Lazlo Vesto halusi vain rentouttaa tunnelmaa, sillä kuule -alku vaikutti vain aivan liian tosikkomaiselta ja enteili yleensä aina jotain tylsää ja vakavaa.

Emerald ilmoitti, etteivät he ehkä sittenkään tanssi. Okei? Mistä tuuli nyt puhalsi? Vampyyri ei ollut ihan varma. Tästä huolimatta hän yritti katsoa ymmärtäväisesti tyttöä ja olla niin kuin käsittäisi tuon katsantokannon täydellisesti. Näin ei silti ihan ollut, mutta pystyihän sitä kuvittelemaan olevansa joku, joka ymmärtää toisen ihan sata prosenttisesti. Tällöin ei vain itse saanut paljastaa oman tietämättömyytensä ja ymmärtämisen rajat, eli piti vain nyökytellä ja sanoa myöntäviä epämääräisiä sanoja, kuten ’okei’, ’ahaa’, ’ymmärrän’. Lazlo Vesto käytti tilanteessa kaikkea edellä mainittua kolmea.

Musiikin puutetta esitettiin myös yhdeksi syyksi. Lazlo Vesto olisi enemmänkin veikannut kokemuksen puutetta ja mielikuvituksen rajojen tuntemattomuutta. Hän ei vain sanonut sitä ääneen. Se olisi ollut ilkeää. Etenkin, kun Emerald Kaunissukuinen vaikutti olevan vielä vähän… ööh, hukassa?

Pojan mielikuva vain vahvistui, kun tyttö vielä kysyi, että keneltä hän nyt oli saanut kutsun näihin naamiaisiin. Neiti Kaunissukuinen ei selkeästi ymmärtänyt todellisuuden ja rinnakkaistodellisuuden ja improvisoitujen kohtauksien rajoja. Lazlo Vesto pysyi hetken ajan vaiti. Hän ei yhtään tiennyt, että miten hienovaraisesti tämä asia nyt pitäisi esittää.

”Öö…”, poika lopulta aloitti ja pöyhi kädellään hieman hiuksiaan. Hän vilkaisi Emeraldiin, jos Emerald edes oikeasti oli tuon nimi, ja virnisti.

”Taisi käydä jokin väärinkäsitys, mutta oikeasti… tai no tavallaan… täällä ei ole mitään naamiaisia”, Lazlo Vesto selitteli yrittäen jo henkisesti valmistautua jo kaikkiin mahdollisiin reaktiotapoihin ja tuleviin tapahtumiin.

”Tai lepakko ei ainakaan tuonut minulle mitään kutsua”, hän lisäsi oitis tajuten vähän myöhään, että lepakko -heitto oli ehkä vähän vikatikki, mutta voivoi. Oli ja meni. Tärkeintä oli nyt se, ettei Emerald vihastuisi tai pettyisi tai muutenkaan ottaisi ja kokisi tätä liian raskaasti – ja ennen kaikkea liian vakavasti.

Carolynne tuijotti.

Tuijotti.

Ja tuijotti.

Ja sitten hän tajusi, että hänen leukansa oli loksahtanut auki, ja voi luoja se nyt vasta noloa olikin, joten hän napautti sen äkkiä kiinni.

"Siis... mitä? Ei naamiaisia?" Carolynne kysyi ja pudisteli itsekseen päätään. Miten hitossa tässä oli näin käynyt? Ei OLLENKAAN naamiaisia? Ja hän oli mennyt selittämään vaikka mitä typeryyksiä... "Mutta - mutta sinähän sanoit, että olet vampyyri", Carolynne sanoi ja naurahti kimeästi. Kai tuo poika nyt tajuaisi, että hän oli itse koko jutun takana? Mitä muutakaan Lyn olisi voinut odottaa?

"Vai ei lepakko tuonut sinulle kutsua", Carolynne sanoi ja pudisteli taas päätään epäuskoisena. Ei luoja tuota poikaa. "Olet tosi hauska", hän sanoi niin sarkastisesti, että idiootiltakaan ei voisi jäädä huomaamatta, kuinka vähän hän tarkoitti sanojaan.

Emerald oli yllättynyt. Lazlo Veston hymyilen kauniisti -kulissi pysyi. Tyttö oli selvästi yllättynyt. Tuo kysyikin vielä asian, josta Lazlo Vesto oli omasta mielestään jo selkeästi kertonut. Hmm… Ei kai Emerald oikeasti ollut kauhean paljon järkyttynyt nyt tästä käänteestä? Olihan tuo aluksi leikkinyt kyllä aika hyvin mukana! Tai näin poika ainakin muisteli!

Emerald yritti selvästi ajaa jotain takaa huomautuksella, jonka mukaan Lazlo Vesto oli sanonut olevansa vampyyri. Poika nyökkäsi vain auliisti. Mitä muuta hänen olisi pitänyt tehdä? Hänhän oli vampyyri! Häntä vampyyrimaisempaa henkilöä saisipa etsiä! Ei sellaista sata varma tästä koulusta löytyisi, jos edes tästä maasta! Tämä varmaan johdattikin siihen toteamukseen, josta mainittiin lepakko ja naamiaiskutsu.

Emerald ei tainnut pitää siitäkään. Argh, miksi naiset olivat niin vaikeita aina! Tai aika usein – huomattavan usein – kaikissa elokuvissa ja kirjoissakin! Toki Karma ja äiti ja äiti oli asia erikseen, mutta nämä muut… Lazlo Vesto ei oikein tiennyt mitä sanoa siihen, että hän oli tosi hauska. Kiitti, mä arvasinkin, et arvostaisit mua? Ei.

Lazlo Vesto päätyi tekemään jonkinlaisen puolinyökkäyksen, asetellessaan kädet selkänsä taakse ja ottaessaan vasemmalla jalallaan vinottaisen askeleen sinne oikean jalan taakse. Oikea jalka sujahti sitten sulavasti uuteen paikkaan, vasemman vierelle ja painon vaihto puolelta toiselle ja takaisin.
”Joo’o”, oli ainoa fiksu vastaus, jonka poika keksi sanottavaksi. Tunnelma oli vähän kiristyneen oloinen ja turhan vakava hänen mieleensä. Tyttö ei kyllä vaikuttanut pelottavalta, mutta tilanne oli kyllä aika tyhmä tällaisena. Aika surkea käänne tähänkin kohtaukseen oli tullut – ja vieläpä täällä tupahuoneessa!

”Jos vaikka esiteltäisiin uudestaan. Moi. Olen Lazlo Vesto ja harrastan vampyyreita”, aloiteltiin puhumista. Hän ei vain ollut ihan varma vielä siihen, että mihin tämäkin vielä hänet johtaisi.

”Ja oli ihan hauska tutustua sekä pelasit ihan hyvin mukana ja näin. Toivottavasti et muistele kauhean pahalla, sillä olihan tämä oikeasti ihan hauska ja mukava kokeilukin vai mitä? Ei sitä joka kerta pääse esittelemään itseään veelaksi, jos ei sellainen satu oikeasti olemaan. Haha, ei toki sillä, ettet voisi oikeasti olla veela, mutta – oli hauska tutustua!” Lazlo Vesto yritti selitellä vielä jotain. Hän osasi vielä onneksi korjata aika nopeasti väittämän siitä, ettei Emerald suurella varmuudella olisi veela. Se olisi ehkä ollut hieman loukkaavaa jonkun mielestä – etenkin, jos ne olisivat jo alun perin loukkaantuneita ja vihaisia jostain!

Vampyyrifani yritti vielä hymyillä sitä parhainta hymyynsä, jonka piti pelastaa hänet kaikesta tällaisista hieman kyseenalaisista tilanteista.

//Roolipelipisteet palkittu tähän saakka. -Caine

[[Pitäisikö tämä peli pistää pakettiin? :) Olisi kyllä hauska jatkaa jossain toisessa pelissä, kun Carolynnelle olisi selvinnyt jostain totuus :D]]

Carolynnen pää löi tyhjää, eikä sitä lainkaan auttanut, että hän tiesi tämän tilanteen jos minkä vaativan nerokasta vastausta. Hän yritti vaivata aivojaan kehittämään jotain nasevaa ja tilanteeseen sopivaa, mutta hän ei tuntunut kykenevän muodostamaan ainoatakaan kokonaista ajatusta. Lopulta hän vain vastasi esittelyyn:

"Carolynne Fox." Ja vai että harrastat vampyyreita? Vai kenties onko sinusta hauskaakin huijata tavallisia ihmisiä? Tai ehkä sittenkin kiitos että nyt mainitsit asiasta? Mikään ei tuntunut sopivan. Carolynne ei ehtinyt jatkaa - siis voi Merlin, kuka muka harrastaa vampyyreita - ennen kuin poika puhui taas.

"Öh", Carolynne sanoi typerästi. Miksi Merlinin nimeen hän ei nyt keksinyt mitään sanottavaa?! "Ehkä sinusta", hän lopulta kommentoi nenä pystyssä, kun toinen totesi, että ei sitä joka kerta pääse veelaksi esittäytymään. Naurettava poika. Naurettavia juttuja. Eihän kukaan täysissä ruumiin ja sielun voimissaan oleva esittäytynyt ventovieraille vampyyriksi ja aiheuttanut tällaisia tilanteita.

Se tuntui sytyttävän kuin lampun Lynin päässä. Tietenkin! Tuo poikahan oli vain sekaisin päästään. Ei hän itse ollut tehnyt mitään noloa. Hän oli vain ystävällisyyttään keskustellut hetken hullun raukan kanssa. Hän huokaisi pienesti helpotuksesta ja sanoi selkeästi artikuloiden kuin pikkulapselle: "No, kiitoksia sinulle vain seurasta, ja oli hauska tutustua, mutta minun täytyy nyt mennä. Hyvää vampyyrileikkiä!"

Sen sanottuaan Carolynne väläytti vielä pikaisen hymyn ja kääntyi sitten kannoillaan ympäri ja lähti päättäväisesti kävelemään pois.

((Jooh, tämä antaa hyvät lähtökohdat jatkolle. :''D Mutta jos kaksinpeli kiinnostaa, niin joo olen mukana. :D Laita vaikka yksäriä sitten, kun kiinnostaa ja on aikaa ja inspiä! ;] ))

Tyttö oli antanut esittäytyessään ensimmäisen kerran toisen nimen. Eli tuo oli sittenkin ollut mukana kohtauksessa! Täten kehut olivatkin vain paikallaan, mutta Carolynne ei ihan tainnut ymmärtää niitä kehuiksi. Noh, jokainen teki miten halusi. Ei Lazlo Vesto yrittäisi päitä käännyttää siis ei siinä mielessä, että ylipuhuisi ihmiset omalle katsantokantansa edustajaksi. Kohtauksissa ja muissa oli kyllä vain hyvästä, jos hänetkin huomioitaisiin – päitä sai siis käännyttää silloin!

Carolynne kuitenkin myös kertoi tutustumisen olleen hauska ja sekös oli kiva kuulla, kun tuo aiemmin oli vaikuttanut vähän siltä, kuin olisi ottanut sen kaiken liian tosissaan. Se ehkä oli vain sitä ulkokuorta! Tai sitten hymy oli sulattanut tytön? Ehkä tytön piti vain vaikuttaa tosikolta, mutta sen oikea sisin oli oikeastikin ei-tosikkoa! Onneksi! Vampyyri ei voinut olla toivomatta, että näin oli vähän muidenkin nipojen kohdalla. Ehkä opettajatkin olisivat hauskempia, jos ne otettaisiin vähän paremmin huomioon eikä niiden selkien takana tehtäisi hauskoja juttuja (joidenkin ennakkoluulojen vuoksi, jotka voisivat myös olla vääriä vaikutelmia vain?)?

Carolynnen piti mennä, joten mitä sitä vastaan sanomaan. Tosin ennen lähtöä tyttö toivotti vielä hyvää vampyyrileikkiä ja se jos mikä oli aika huikea kuulla. Aina välillä jotkut oppilaat suhtautuivat tähän Lazlo Veston vampyyrijuttuun kummeksuen ja joskus myös tosi nihkeästi, mutta nyt – siinä sitä sai kuulla vilpittömän toivotuksen, joka liittyi jatkoon. Positiivisen, hyväksyvän!

Poika väläytti leveän hymyn ja ei oikein tiennyt, miten pitäisi olla. Aah, se veelajuttu oli ollut merkkinä jostain, jostain vähän suuremmasta! Ehkä jossain vaiheessa Carolynnen kanssa saisi improttua joku vielä parempi ja suurempi kohtaus? Ainakin sellainen maku jäi toiselle asianomaiselle hänen vastatessaan: ”Kiitti hei, itsellesikin!”

((Minun osalta tämä peli oli tässä! Kiitos pelistä! Tämä oli minusta tosi hauska pelata ja (vuorojasi) lukea!))

//Pisteytetty loppuun. -Atlas