Talvinen pakomatka Etelä-Englantiin

[Nagi Blackthorn]

Harold kysyi, halusiko Nagi nähdä enemmän kaupunkia ja tarjoutui vielä kaupan päälle kantamaan Nagin laukkua. Vaikutti siltä, ettei Haroldilla ollut kovinkaan suurta intoa mennä kotiinsa. Nagi seurasi muutaman askeleen Haroldin perässä, vaikka hänellä ei ollut aavistustakaan, minne tässä oltiin suuntaamassa seuraavaksi tai edes mitä tässä oltiin tekemässä.
Ennen kuin Nagi ehti vastata, Harold kommentoi avainten takia tehtyä koukkausta samanlaisin äänenpainoin kuin äitinsä, mutta lopetti sen ennen ensimmäisen lauseen loppua anteeksipyyntöön.

"Äh, ei tarvitse pyytää anteeksi tai kantaa laukkua tai mitään", Nagi kiirehti toteamaan ennen kuin Harold ehti jatkaa. "Sanoin äidillesi laukun viemisestä kotiisi vain koska....."
Nagi vilkaisi Haroldia. Koska mitä? Koska halusi päästää Haroldin ilmeisen epämukavasta tilanteesta?
"....koska vaikutit siltä, ettet halua jäädä sinne juomaan mitään", Nagi lopetti. "Ei tämä laukku oikeasti edes paina, kun ei minulla ole mukana mitään painavaa. Ja joo, jos haluat näyttää kaupunkia, niin se sopii. En ole ikinä ollut Exeterissä."

Nagi käveli hetken hiljaisuudessa ja katseli, kuinka taivaalta oli jälleen alkanut tippua märkää lunta. Sää ei ehkä ollut nähtävyyksien katseluun paras, mutta Nagi luotti tulkintaansa siitä, ettei koti ollut Haroldille paikka, jonne tämä olisi halunnut viedä vieraansa pikimmiten. Ulkona oleminen ei haitannut häntä, sillä kävely säästi heidät pöydän ääressä istuskelulta ja teennäisiltä keskustelunaloituksilta. "Exeterin esittely" oli täydellinen veruke olla puhumatta ilman, että kodin neljä seinää pakottivat puhumaan vain siksi, ettei ollut muutakaan tekemistä. Ja Nagi oli huomannut, että puhuminenkin oli yleensä helpompaa, jos keskustelukumppani ei istunut lähietäisyydellä ja tuijottanut vastausta vaatien.

"Tämä ei oikeasti kuulu minulle, mutta... mitä avaimillesi oikeasti tapahtui?" Nagi kysyi lopulta, koska asia vaivasi häntä. Sen sijaan, että Nagi olisi katsonut Haroldia kysyessään, hän katsoi talvista eteläenglantilaista katua kuin siinä olisi ollut jotakin tavallista ihmeellisempää ja toivoi, että Harold väistäisi kysymyksen, jos ei halunnut vastata.

[Harold Benson]

Nagi sanoi, ettei ollut mitään anteeksipyydettävää. Harold kohautti hitusen olkiaan. Joillain oli ja joillain ei, tällainen tämä maailma nyt vain oli. Ja kaupunkia sai ihan esitellä halutessa. Halusiko hän koittaa esitellä kaupunkia? Harold ei oikein tiennyt. Ensinnäkin hänen tietämyksensä tuntui olevan jo huonompaa luokkaa kuin perusturistien, joten oikeita paikkoja hän ei varmasti osaisi näyttää. Toiseksi hän ei osaisi varmaan mainita puoliakaan niistä kaikista yleisesti ottaen tärkeiksi katsotuista asioista.

Mitä hän edes pystyisi esittelemään? Entisen koulunsa? Kaupan, jossa yleensä käytiin? Ehkä parin entisen kaverin kotitalot? Tämän kuppilan, joka oltiin jo näytetty ja sitten ainakin isän työpaikka ja sitten se yksi toinenkin paikka. Mitään turistikierrosta siitä ei kyllä saisi raavittua kasaan. Kelpaisiko tällainen kierros henkilölle, joka ei ole aiemmin Exeterissä ollut? Harold ei ollut varma.

”En kyllä ole yhtään sen paremmin perillä tästä kaupungista”, Harold myönsi ja kohautti olkiaan. Jostain kirjastosta tai jostain saattaisi ehkä löytyä paremmin tietoa, mutta sinne menoon tarvittiin ehkä myös jo tietoa siitä, että missä kirjasto olisi. Etuna olisi myös, jos se olisi auki… Tämä ei kuitenkaan estänyt kävelyn jatkamista. Saapuisihan sitä vielä jonnekin, kunhan vain tarpeeksi kauan käveli. Minne – se oli sitten jo toinen kysymys.

Nagi kysyi avaimista ja Harold tuhahti. Heillä oli nyt avain, joten eikö se riittänyt? Pitäisikö kertoa jo näinkin vanhoista ja turhista jutuista? Vai eikö Nagi vain ollut varma siitä, että miten olisi rikkomatta avainta. Eivät ne kylläkään olleet sellaisia, että ne haluaisivat ehdoin tahdoin rikkoa itse itsensä.

”Onnistuin rikkomaan ne. Olisi ehkä pitänyt odottaa sen kanssa vielä viikko tai kaksi, niin ei olisi nyt vielä tarvinnut käydä hakemassa muualta avaimia. Mutta tiedätkin jo, etten ole kauhean hyvä noudattamaan aikatauluja”, Harold heitti puoliksi tosissaan vilkuillen vähä väliä Nagiin.

”Ei huolta, ei niiden pitäisi turhan helposti mennä rikki”, Harold lisäsi vähän fiksummin. Ei sitä kyllä etukäteen tiennyt, että oliko avaimissa jotain vikaa vai ei, mutta kun äiti oli samoja avaimiaan jo hyvän tovin käyttänyt, niin Harold olisi voinut mennä vannomaankin, ettei niitä rikkinäisiksi saisi. Etenkin, kun tarkoituksena ei edes ollut rikkoa niitä. Niitähän vain nyt lainattiin.

”Ja sinulla on muutenkin varmaan jo enemmän kokemusta avaimista.” Poika tavoitteli virnettä onnistuenkin siinä jotenkuten.

[Nagi Blackthorn]

Nagi ei tiennyt, oliko Harold edes ehdottanut tosissaan kaupungin esittelyä, jos kaveri ei tiennyt siitä itsekään mitään. Oli miten oli, Nagi seuraisi mukana sinne, minne Harold seuraavana menisi. Vaikka sitten eksyttäisiinkin Haroldin kotikaupungissa. Se olisikin melkoinen tarina.

Avaimista kysyttäessä Nagi kuuli Haroldin tuhahtavan. Ohhoh. Nagi vilkaisi Haroldiin ja pohti, milloin oli viimeksi kuullut Haroldin tuhahtavan. Avainepisodi oli tainnut käydä kaverin hermoille, ja kysymys avainten kohtalosta tuli ehkä liian pian välikohtauksen jälkeen. Myös Haroldin vastaus avainten rikkoutumisesta ja aikatauluista kuulosti harvinaisen terävältä sarkasmilta. Nagi tukahdutti virnistyksensä, joka väkisin kohosi kasvoille aikatauluista mainitsemisen kohdalla. Kyllä, Harold oli huono noudattamaan aikatauluja, ja kyllä, Nagi oli siinä yhtä kehno.

Nagi ei kuitenkaan voinut mitään sille, että Harold kuulosti siltä, kuin olisi rikkonut avaimet tahallaan. "Onnistuin rikkomaan ne" ja aikataulun noudattaminen kertoivat siitä, että Harold puhui kuin olisi tarkoituksella rikkonut avaimet. Tosin se saattoi yhtä hyvin olla kärjstyskin.
Heti perään Harold vakuutteli, ettei avainten pitäisi mennä kovin helposti rikki. Ja että Nagilla oli enemmän kokemusta avaimista.

Nagi nauroi. Kokemusta avaimista? Kuulosti siltä, kuin avainten käyttäytymisestä voisi oppia lisää omistamalla sellaiset. Jos niin oli, Nagin avaimet olivat harvinaisen yhteistyökyvyttömät, sillä hän ei ollut oppinut niistä mitään muuta kuin sen, että niillä sai ovia auki.
"En tiedä siitä kokemuksesta, kun olen omistanut vain yhden kodin avaimet. Mutta ainakin ne ovat tähän mennessä pysyneet ehjinä, eli en minä siitä olekaan huolissani. Muutenkin, useammin avaimet hukkuvat tai häviävät kuin rikkoontuvat."

"Jälkimmäisen varalle täytyy huomauttaa, että jos avaimet hukkuvat, olen mestarietsijä", Nagi lisäsi ja virnisti hiukan. "Eikä näillä avaimilla ole edes siipiä."

[Harold Benson]

Okei. Säälipisteillä kotiin vai? Harold ei oikein tiennyt, mutta Nagi ainakin teki jotain muuta kuin tarttui syöttiin. Nielaisi sen. Takkutukan kasvoilla ollut puolittainen virne jäi puolittaiseksi. Jäätyi hetkeksi. Hän ei tajunnut yhtään, että mikä tuollainen reaktio nyt oli olevinaan. Oliko hän vahingossa eksynyt johonkin rinnakkaistodellisuuteen, jossa äitejä avaimine ja nauravia kavereita kasvoi puussa? Harold oli hieman pihalla.

Nagi kuitenkin rauhoittui. Ehkä hyvä niin. Joskin, kun oli itse saatu itsensä tällaisten ajattelusta kiinni, niin ehkä pitäisi itsekin hieman… rentoutua. Kireyden huomasi ehkä vasta, kun oli vertailukohteita olemassa tai siltä se nyt hieman vaikutti. Harold kohautti olkiaan Nagin toteamukselle.

”Niin.” Asia olikin varmasti niin. Nagi oli oikeassa. Avaimet menevät useammin hukkaan kuin rikki. Voisikohan sitä myös eräänlaiseksi taitolajiksi kutsua? Siis avainten rikkomista.

Nagi kyllä osasi erittäin fiksusti johtaa huispauspaikkansa avainten etsintöihin. Harold virnisti. Aidosti, mutta kääntyi jo seuraavasta kulmauksesta oikealle.

”Niin oletkin, mutta jos et halua pistää mestarinkykyjäsi koetukselle, niin ehkä vain mennään sinne. En halua, että mestarietsijä paleltuu ennen kuin on edes löytänyt.. oven, johon se sopisi”, Harold ehdotti hieman teennäisen kepeästi. Ovesta erehtyminen kirpaisi vielä hieman. Nagin vaatekerroksia ei edes tarvinnut laskea, vaan jo pelkkä järki sanoi nahkatakin olevan hieman kevyempi takki kuin koulupuvun kaapu. Etenkin, kun hienoista lumisekoitusta alkoi taas tupruttaa, kastelemaan.
”Vai haluatko käydä jossain kaupassa?” Haroldille se oli aika sama. Kaupan pystyi nykyään yhdistämään jo pelkkään katselemiseen ilman sen suurempaa ostamispakkoa, mutta miltä se sitten vaikutti, jos kaksi nuorta ja laukku kävisi... Ollaan sisällä ja lämmitellään -tyyliä, ehkä.

Mutta, mitä luultavimmin koti olisi vielä tyhjillään, joten siinä suhteessa se oli aika hyvä vaihtoehto. Vielä. Pitihän kotona olla, joten miksei olla siellä silloin, kun loput ovat jossain muualla? Ja kun muut tulevat, niin on jo hyvin lämmitelty ja voisi taas palata ulos, tosin… Ai niin. Nagi. Kuinkakohan hyvin tämän kaltainen strategia otettaisiin vastaan? Selvää välttelyä, kyllä. Mutta kuka siitä välittäisi? Sitä paitsi, ne olivat jo aikuisia, joten niiden pitäisi myös ymmärtää kaikki tällainen.. Saihan sitä vielä olla lapsi ja lapsellinen ja kaikkea. Pienoinen ärtymys halusi pukata esille, mutta Harold yritti karistaa sen kannoilta. Argh. Miksi elämän pitää olla niin vaikeaa.

Sekunti ensimmäisen kerran, toisen, kolmannen kerran ja sitten, tajuntaan iski ymmärrys. Ajatusten pitäisi pysyä ajatuksina eikä tulla turhautuneina turhina ryöppyinä esiin ihan tavalliseen puheen muodossa. Mutta okei, se oli nyt ääneen sanottu! Se siitä.

[Nagi Blackthorn]

Kieltämättä Nagin oli vilu, mutta se ei ollut mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Oli talvi, joten oli koleaa. Häntä palelsi jatkuvasti talvella, sillä jokin osa hänessä ei sietänyt kylmää. Nagi syytti siitä isänsä geenejä, sillä hänen isänsä tuskin koskaan oli edes käynyt Britanniassa kokeilemassa, kuinka kylmää siellä oli talvisin. Nagi itsekin oli kuuleman mukaan syntynyt kuumana ja aurinkoisena päivänä Bagdadissa, jolloin lämpöä oli ollut hieman yli neljäkymmentä astetta. Sitten hänet oli tuotu Britanniaan, jossa talvella satoi räntää ja vettä vuorotellen.

Harold kysyi, tahtoiko Nagi käydä kaupassa, ja Nagi vilkaisi kaveriaan. Hän oli tietenkin tuonut omat tuliaisensa Felixstowesta, mutta niistä ei paljon päivälliseksi ollut. Laukussa oli isoäidin pikkuleipiä ja joitakin tuliaisia työpaikalta, koska Nagin pomo oli tahtonut välttämättä laittaa mukaan myös Felixstown parasta makkaraa. Nagi oli joutunut opettelemaan jäähdytysloitsun ihan vain siksi, että saisi tuliaisensa tuotua monen tunnin matkan Exeteriin saakka.

"Riippuu varmaan siitä, osallistunko ruokakustannuksiin?" Nagi totesi kysyvästi. Hän tietenkin oli valmis ostamaan osan viikon ruuista. "Voin kyllä ostaa osan päivällisistä ja tehdäkin jotain, kun kerran olen teillä koko viikon. En ole hirveän häävi kokki, mutta osaan laittaa jotain."

((Jäi lyhyeksi, mutta lyhyt vastaus on varmaan tässä kohtaa parempi kuin ei vastausta lainkaan! xD))

[Harold Benson]

((Joo! Ja muistin nyt sen, että oliko meillä tavoitteena saada pelatuksi tämä ennen joulua/ennen vuoden vaihdetta, Hups. xD))

Nagi tarttui onneksi kysymykseen, mutta vastasi enemmänkin vastakysymyksellä. Harold ei ollut edes ajatellut tätä asiaa. Tietenkin ei pitäisi vierailijaa laskuttaa ruuasta tai sanoa, että tuon pitäisi ostaa ja huolehtia omista ruuistaan ja syömätarpeistaan. Näin ei missään nimessä saisi olla ja tapahtua. Harold ei vain ollut puhunut tästä vielä vanhempiensa kanssa, mutta aivan varmasti ei haittaisi tämä tällainen… Tai siis puhunut ja puhunut. Toki sitä oli niitä ruokakirjoja ja reseptejä kahlattu ääneen läpi, mutta ei tätä käytännön puolta, että mitä missä miten. Harold haroi takkujaan pohdiskelevana.

”Eeh, toki voit syödä samaa… kuin mekin, Nagi”, Harold sanoi hieman laskelmoivasti yrittäessäänkin suoriutua päänsisäisistä laskuistaan. Tarkalleen ottaen vähennyslaskuista. Ei sillä, etteikö hän Nagin ruuanlaittotaitoihin luottaisi.

”Ellet halua mitään erikoista tai ole suuria ruokatoi-.” Harold keskeytti itsensä, kun erittäin hyvä kysymys oli juuri juolahtanut hänen mieleensä. Pitäisi onnitella itseä jälkikäteen, koska sehän selättäisi tämän asian kerrallaan. Kysyä toisten mielipidettä ja makumieltymyksiä. Siinä missä kaupoissa asiakas oli kuningas, niin kotona vierailijat olivat? Harold ei ollut ihan varma asiasta, mutta ei se varmaan kovin pahasti pieleen voinut mennä.

”Tai hei, Nagi, mitä sinä haluaisit syödä?” Harold lopulta kysyi pysähtyen ja katsahtaen Nagiin.

Jos se olisi jotain erikoisempaa tai Haroldille tavatonta, niin sitten voisi vielä käydä kaupassa, kun sitä ei suurella todennäköisyydeltä kotoa löytyisi, mutta jos ihan jotain tavanomaisempaa, niin kai sitä kotonakin olisi. Pitäisi vain osata jakaa ruoka-ainekset yleisempiin ja vähemmän yleisiin. Jälkimmäinen ryhmä oli kylläkin lisääntynyt edellisten kustannuksella, kun Queensburyn mainitsemat ruokaehdotukset eivät olleet niitä tavanomaisimpia. Kirjaston kirjoistakin löytyi ties minkälaisia reseptejä ennen kuulumattomilla ruoka-aineksilla.

[Nagi Blackthorn]

"Syön luultavasti kaikkea, mitä teillä syödään normaalistikin", Nagi totesi vastaukseksi Haroldin kysymykseen. "Eli kaikki käy."

Nagi oli etukäteen arvannutkin, että hän tuskin pääsisi osallistumaan ruokakustannuksiin. Jos Haroldin perhe oli yhtään samantyylinen kuin Harold itse, Nagi tuskin saisi maksaa penniäkkän vierailustaan. Nagi oli pohtinut tilannetta etukäteen ja päätynyt haalimaan melko paljon ruoka-aiheisia tuliaisia - isoäidin johdolla tietysti, sillä isoäiti oli vanhojen kunnon vieraanvaraisuussääntöjen puolestapuhuja. Aina piti olla jotakin viemisiksi ja aina piti myös tarjoutua maksamaan, vaikka olisi etukäteen tiennytkin, että maksusta kieltäydytään. Ja Nagi ei ollut oikein pysynyt laskuissa siinäkään, kuinka monta palvelusta Harold oli tarjoutunut maksamaan takaisin rahalla, joten oli varmaankin hyvän tavan mukaista myös vierailun päätteeksi tarjota rahaa.

"Anteeksi, minusta ei taida olla hirveästi apua ruokien suunnittelussa, kun vastaan näin", Nagi lisäsi, virnisti hiukan ja katsahti Haroldia. "Äitini..... tapasi valittaa, että ihansamaa ei löydy ruokalistalta. Mutta minulle käy oikeasti mikä vain."
Äidin kokkauksista tosin oli pitkälti kymmenen vuotta aikaa, ja kirjaimellisesti Nagi oli oppinutkin syömään lähes mitä tahansa sen jälkeen, kun hänen äitinsä oli päätynyt ympärivuorokautiseen sairaalahoitoon. Isoäiti leipoi ja teki silloin tällöin ruokaa, mutta Nagi oli melko pian opetellut itse kokkaamaan, kun isoäiti ei ollut enää jaksanut tehdä joka päivä lämmintä ateriaa. Sitä kautta Nagi oli saanut työpaikkansakin - vierailemalla syömässä isoäidin tutun ravintolassa ja maksamalla ruokansa työllä.

[Harold Benson]

Nagi väitti syövänsä samaa kuin Haroldin perhe tavallisesti. Haroldin aivot raksuttivat. Mitä he söivät tavallisesti? Mitä Nagi luuli heidän syövän tavallisesti? Mitä muut söivät tavallisesti? Selvää oli se, että Queensburyn ehdottamia ruoka ei ainakaan. Ehkä se poikkesi tavallisuudesta? Mutta mitä varten sitten niitä erikoisia raaka-aineita oli ostettu? Senkö vuoksi, että ne jätettäisiin käyttämättä, kun syötäisiin ’tavallisesti’? Harold puisti hieman päätään, jottei jäätyisi ja jäisi nyt totaalisesti ajattelemaan ruokaa. Ruoka olisi sitten joskus sen ajan murhe. Mitä sitä nyt miettiä, pah.

Harold havahtui ruokamietteistään kaverin pahoitellessa ja kertoessa, ettei olisi suureksi avuksi näissä suunnitteluissa. Harold huokaisi ja kohautti hieman olkiaan. Asia ei oikeastaan ollut niin. Ääneen hän ei vain ehtinyt vielä vastaan väittämään, kun Nagi jo mainitsi äitinsä.

Äitinsä. Hienoa. Takkutukka ei ollut kauhean varma siitä, että miten oli taas vahingossa syössyt Nagin puhumaan äidistään tai siis… ei tuo ollut kuollut tai mitään, niin kuin Nagi sanoi, mutta silti. Ei kaveri turhan usein hänestä puhunut, joten miksi nyt? Olisiko Haroldin pitänyt aiemmin kääntää tämä kelkka nurin? Mitään sanomatta Harold kuitenkin antoi sen tapahtua. Jos Nagi koki tarvetta puhua, niin toki tuo saisi puhua. Olihan hän nyt vieras.

Harold kuitenkin keskittyi kävelyyn. Siitä vain. Jos Nagi halusi lisää puhua siitä, niin puhukoot vain, mutta Harold ei olisi se, joka siihen pakottaisi. Aiheenvaihtaminen tuntui pienoisen hiljaisuuden jälkeen myös erittäin tyhmältä. Äiti -asiaan kommentoiminen vaikutti kylläkin myös yhtä huonolta. Tosin, olihan Nagi päässyt jo nyt hiukan tutustumaan Haroldin äitiin, joten oli ehkä joistain luontevaa mainita taas jotain omastaan?

”No, ainakin tiedät jo nyt toisen, jonka kanssa tulet viettämään aikaa”, Harold kommentoi ja tyrkkäsi kätensä paremmin kouluviitan taskuihin. Avain olisi Nagilla, joten ei tarvinnut edes lainkaan huolehtia siitä, että olivatko taskut kuinka kestävät ja pitävät tahansa.

”Ehkä mennään vain suoraan kotiin, niin voit laskea laukun pois ja ehkä syödä tai juoda jotain.. tai ainakin lämmitellä?” Harold ehdotti. Jos kerran kaupassa ei käytäisi, niin mitä muuta voisi tehdä. Oikeastaan tämä Korpinkynsi halusi edes hieman päästä rauhoittumaan, ja Nagilla kun oli varmaan myös pitkä päivä tai ainakin matka takanapäin? Vaikka Harold olikin myöhästynyt hakureissultaan, se ei tarkoittanut sitä, että hän olisi nukkunut pommiin tai ollut pyörittelemässä vain peukalojaan. Nimitys ’koti’ oli tullut jo ihan huomaamatta, mutta sehän se kai oli, koti? Ehkä.

[Nagi Blackthorn]

Huomautus äidistä oli ollut kevyt viittaus lapsuuteen ja se toimi perusteluna sille, että Nagi todellakin söi mitä vain. Nagi tiesi, ettei äidistä puhumiseen enää palattaisi, minkä vuoksi hän oli uskaltautunut tiputtamaan keskusteluun maininnan tästä. Sitä paitsi tarkoituksena oli ollut vitsi, sillä "Ihansamaa ei löydy ruokalistalta." oli ollut Lena Blackthornin yksi harvoja vitsikkäitä toteamuksia, jota Nagi vaali mielessään aina silloin, kun äidillä oli paljon huonoja päiviä.

Harold oli ilmeisesti kiinnittänyt huomiota siihen, että Nagi oli harvinaisesti maininnut uudelleen äitinsä, mutta Nagin onneksi tämä kuittasi aiheen toteamalla, että Nagi olikin jo tavannut Haroldin äidin. Kommentissa oli ehkä ripaus äskeisen tapaamisen ärtymystä tai teeskenneltyä välinpitämättömyyttä. Nagi ei voinut hyvällä tahdollakaan väittää tuntevansa Haroldin äitiä hyvin sen lyhyen tapaamisen perusteella. Ja vaisto kertoi, ettei Harold olisi kovin mielessään siitä, jos Nagi aikoisi tutustua paremmin hänen vanhempiinsa.

Nagi nyökkäsi, kun Harold ehdotti, että mentäisiin suoraan kotiin, eikä poikettaisi kaupassa. "Sopii hyvin", hän totesi ja nosti hiukan matkalaukkunsa hihnaa olallaan. Hän ei voinut todeta rupattelevasti, että olisi mukava päästä olkapäätä painavasta matkalaukusta eroon, koska Harold oli aiemmin tarjoutunut kantamaankin sitä. Nagi ei aikonut sanoa myöskään muita latteita asioita matkan väsyttävyydestä tai siitä, että olisi kiva päästä perille. Hän ei vielä tiennyt, oliko Haroldin kotiin pääseminen enemmän mukava vai vaivaannuttava kokemus.

Hetken ajan Nagi harkitsi toteavansa, että hänestä oli kiinnostavaa nähdä, missä Harold asui, mutta sellainen olisi ollut ennemminkin tungettelevaa kuin kohteliasta. Nagi kuitenkin ajatteli, että asuinpaikka vaikutti ihmiseen aina tavalla tai toisella, joten hän odotti pääsevänsä näkemään Haroldin kodin. Haroldille siitä ei sen sijaan ollut tarpeen sanoa.
"Oletteko asuneet kauan Exeterissä?" Nagi kysyi ja yritti samalla miettiä, oliko kysynyt tätä jo joskus aiemmin.

[Harold Benson]

Nagi totesi asian käyvän, joten tällä idealla siis mentäisiin. Mentäisiin kotiin ja ehkä leikittäisiin ’kotia’ hetken ajan. Oikein rattoisaa. Harold yritti säästellä negatiivisten asioiden kanssa, koska hän ei halunnut olla niin lattea ja yksipuolinen isäntä kuin mihin tämä kaikki nyt oli jo pian johtamassa. Tästä pitäisi tulla hyvä matka tai siis Nagille pitäisi jäädä tästä ehkä vielä kohtuuhyvä fiilis. Olisi ehkä pitänyt pyytää joku toinen ensiksi käymään vähän niin kuin kokeiluksi, ja jos se olisi sujunut hyvin, niin sitten vasta Nagi. Miksi tällaiset fiksut ajatukset tulevat vasta nyt?

Harold vastasi kaverin hyväksyvään vastaukseen nyökkäyksellä. Suuntaa ei tarvinnut edes muuttaa, koska he olivat jo oikeissa nurkissa. Ilmaus ’pian’ ei kuitenkaan tullut mieleen, koska ajatukset prosessoivat jo, että mitä kotona pitäisi tehdä. Viettää aikaa. Kyllä, mutta miten? Siinäpä se. Ajattelusta ei tullut mitään, kun Nagi vaati jo nytkin jotain keskusteluseuraa. Ymmärrettävä kyllä. Jos ei Harold nyt kaupunkia esitellyt näin kävellessä, niin pitäisi ehkä jotain rupatella. Olisipa tullut otettua jokin Exeter -esite mukaan kirjastosta tai jostain infosta (sellaisia varmaan olisi täälläkin), niin olisi ollut muita keskustelunaiheitakin.

Nagi kysyi, että olivatko he kauan asuneet Exeterissä. Haroldilta meni hetki ennen kuin hän uskoi ymmärtäneen kysymyksen oikein. Teki mieli haroa hiuksia ja tiennata lisää vastausaikaa sillä tavalla, mutta se vaatisi käden poistoa viitan taskusta, ja siellä oli ihan mukava olla…

”Eh siis, joo”, Harold vastasi, mutta ymmärsi, ettei oikeastaan ollut ihan varma asiasta.
”Tai okei, ainakin 16 vuotta”, hän lisäsi ja kohautti hieman olkiaan. Ei takkutukka tällaisia kovinkaan varmasti tiennyt. Mitä nyt joskus on virallisia papereita tullut vastaan, johon on pitänyt syntymäpaikka kirjoittaa, niin Exeter oli tullut kirjoitetuksi… niiden aukkoihin.

Kysymys oli kuitenkin ollut monikossa… tai Harold ainakin koki, että oli viitattu kai myös hänen vanhempiinsa……. Niin kuin Harold muka olisi ollut kiinnostunut ja tietäisi, mistä ne olivat kotoisin. Niin kuin miten? Missä välissä muka olisi sellaisia pitänyt kysellä?

”Ja niis- heistä”, Harold aloitti korjaillen jo alkuun sanomisiaan olkiaan sen jälkeen vähäpätöisesti kohauttaen, ”en tiedä. Voin kyllä kysyä, jos kiinnostaa.”

Ainoa mitä tätä Korpinkynttä alkaisi pian kiinnostaa oli se, että mistä kaikesta muusta Nagi vielä haluaisi keskustella. Tuon kysymyspaketti vaikutti aika omituiselta, eikä seuraavaa kysymystä voinut oikein mitenkään ennakoida. Harold ei tietääkseen ollut edes kutsunut kaveria vierailulle joutuakseen kysymystuleen tai muuten vain tentattavaksi vaan.. ihan vain viettääkseen aikaa. Kai? Ai niin, okei, se vaatisi omaakin panosta. Mutta… ehkä se vielä tästä… Harold ei ainakaan jaksanut nyt murehtia mitään tällaista.