Tylypahka AM

((Minäkin pelaisin mielelläni lisäää~ Mutta ehkä tosiaan jotain joululoman jälkeen sijoittuvaa. :D Ja Anthony varmaan stalkkaa Luihuisen uutta komistusta anyway. xD
edit. 4.2.2016 Hups, en ollutkaan huomannut, että Atlas tosiaan mainitsi Shinin nimen. Korjasin tätä vuoroa vähän, koska ei Anthonylla nyt niin paha dementia vielä ole.))

Anthonyn oli vaikea olla tyrskähtämättä, kun Atlas yritti vakuuttaa tietysti neuvovansa tupaan tulevia uusia oppilaita. Atlas ei todellakaan ollut mikään vieraanvaraisuuden ja ystävällisyyden perikuva. Jotenkin Anthony onnistui kuitenkin pitämään naamansa peruslukemilla. Sen sijaan hän yritti mulkaista Atlasta vihaisesti, mutta huomatessaan tämän katsovan suoraan häneen sillä koiranpentuilmeellään hänenkin ilmeensä pehmeni ja jäi vain korkeintaan hieman epätyytyväisen näköiseksi. Ehkä tämä ei ollutkaan kertonut mitään. Tai ehkä olikin. Häntä ärsytti, kun hän ei tiennyt, mitä Atlaksen päässä oikein liikkui. Hänen pitäisi päästä puhumaan tämän kanssa, mutta valitettavasti nyt ei ollut sopiva hetki. Mutta ehkä hän saisi pojan kiinni, kunhan he olisivat auttaneet matka-arkun makuusaliin.

Anthony käänsi katseensa uuteen poikaan, joka seisoi edelleen matka-arkkunsa kanssa hiljaa eikä vastannut hänelle. Silloin Atlas kuitenkin avasi taas suunsa ja ilmoitti lähtevänsä vessaan. Anthony käänsi katseensa taas tähän loukkaantuneen näköisenä. Atlas aikoi taas karata paikalta. Jätti uuden kaverinsakin, jotta pääsisi hänestä eroon. Hän alkoi todella jo epäillä, oliko hän tehnyt jotain suututtaakseen Atlaksen sillä tavalla vai oliko tämä vai pojan tapa kertoa, että heidän välillään vallinnut ystävyys tai yhteisymmärrys tai mikä ikinä olikaan ollut, oli nyt loppu. Anthony avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta muisti sitten taas uuden pojan läsnäolon ja sulki suunsa. Ei hän voinut estää Atlasta menemästä vessaan. Tai ”vessaan”.

”Ah, tietysti”, hän vastasi hieman yllättyneenä uudelle pojalle, jonka etunimen hän nyt ainakin Atlaksen ansiosta tiesi. Hän ei ollut odottanut, että tämä vastaisi myöntävästi. Hän veti kätensä pois villatakkinsa taskusta ja yritti taas muistella pojan sukunimeä. Ehkä se tosiaan oli ollut Ushton? Shin Ushton? Tämän etunimessä oli jotain japanilaista. Hän yritti unohtaa pakoa tekevän Atlaksen ja väläytti pitkälle pojalle parhaan ystävällisen hymyn, jonka pystyi tässä tilanteessa saamaan aikaan. Ehkä hän menetti jälleen kerran mahdollisuutensa puhua Atlaksen kanssa, mutta toisaalta hän sai mahdollisuuden jutella tämän uuden pojan kanssa. Joskaan tämä ei kyllä vaikuttanut kovin puheliaalta. Anthony siirtyi lähemmäs pojan matka-arkkua ja kokeili varovasti nostaa sitä.

”Juu, emmeköhän me saa tämän kahdestaan”, hän sitten totesi hymyillen valvojaoppilaan virkahymyään, ”sinähän olet… viidennellä luokalla?” Atlaksen luokalla. Hänen olisi ehkä pitänyt kuunnella hieman tarkemmin silloin, kun professori Caine oli puhunut hänelle uudesta oppilaasta, mutta hänen ajatuksensa olivat juuri silloin olleet enemmänkin muodonmuutosten esseessä, joka hänellä oli ollut kesken ja jonka palautusaika läheni jokaisella tuvanjohtajan toimiston seinäkellon sekuntiviisarin naksahduksella. Hän oli kuitenkin melko varma, ettei professori ollut maininnut, että tulokas oli huomattavan hyvännäköinen.

((Atlas juuri mainitsi Shinin etunimen. :'D Onpa Anthonylla lyhyt muisti. Mutta joo, pelaan Atlaksen tällä vuorolla ulos. Sitten kun olette valmiita, voidaan aloittaa uutta peliä. :> ))

Anthonyn loukkaantunut katse väänsi Atlaksen sisuksia. Syyllisyys poltti kurkkua, joten hän ei saanut sanaa suustaan, eikä oikeastaan mitään sanottavaa ollutkaan. Atlas painoi päänsä ja käänsi katseensa sivuun. Hän ei halunnut kohdata Anthonyn katsetta, koska tiesi, että Anthony tajusi hänen valehtelevan vessaan menemisestä. Luultavasti vale oli niin onneton, että jopa Shin näki sen läpi. Atlas ei ollut kovinkaan hyvä improvisoimaan valheita, sillä jos hän ei saanut aikaa valmistautua, hänen naamastaan paistoi syyllisyys.

Kun Anthony totesi, että he saisivat Shinin matka-arkun kannettua kaksinkin, Atlas nyökkäsi vaisusti. Hän katsoi edelleen matonkulmaa sen sijaan että olisi katsonut Anthonya tai Shiniä. Atlas ei ollut uskonut, että häntä olisi alun perinkään tarvittu matka-arkun kantamiseen, mutta... hän oli tavallaan luvannut auttaa, ja livistäminen tuntui pahalta. Vielä pahemmalta tuntui se, että hän tunsi olevansa lähellä täydellistä välirikkoa Anthonyn kanssa. Jos Anthonylla oli jokin raja siinä, kuinka paljon hän sieti Atlaksen välttelyä, sen rajan saavuttaminen ei varmaankaan ollut enää kovin kaukana.

"Öh, no, minä sitten... lähden", Atlas totesi valjusti, koska Anthony tuntui jo kiinnittävän huomionsa Shiniin. "Sori Shin. Jutellaan joskus toiste enemmän.... ja nähdään myöhemmin. Muistat varmaan vapaat sängyt makuusalissa...?"
Atlas esitti kysymyksen lähinnä retorisena, eikä odottanut Shinin vastaavan. Ei sillä, että hän olisi erityisemmin edes odottanut pääsevänsä juttelemaan Shinin kanssa, sillä Shin oli harvasanaisuudessaan melko kehnoa juttuseuraa. Joka tapauksessa Atlas arveli, että poika muistaisi kyllä, mitkä sängyt olivat vapaana, eikä leiriytyisi muiden oppilaiden punkkiin. Niinpä poika lähti hivuttautumaan tuvan sisäänkäyntiä kohti, kiihdytti vähän askeliaan ja katosi käytävään. Seinä sulkeutui hänen takanaan.

Vilkaistuaan, että käytävä oli autio, Atlas nojautui seinää vasten ja valui istumaan lattialle. Itku, joka ei ollut ollut kovinkaan harvinainen viime aikoina, poltteli silmiäluomien takana. Atlas puri huultaan. Hän oli vähällä tuhota ne harvat ihmissuhteet, jotka oli onnistunut jotakuinkin luomaan parhaan ystävänsä Samuelin lähdön jälkeen. Atlaksen maine juoruilijana oli paisunut todellisuutta suuremmaksi, eikä juuri kukaan käynyt juttusille hänen kanssaan, jos aiheena oli jokin muu kuin sää tai oppituntien sisältö. Tutustuminen Anthonyyn ja Hestiaan oli ollut työn ja tuskan takana, eikä Atlas vieläkään kokenut olevansa heidän kanssaan erityisen läheisissä väleissä. Ja nyt hän oli lähellä välirikkoa molempien kanssa. Mitä pirua hän oikein yritti ja miksi...? Olen idiootti. Atlas hautasi kasvot koukistettuihin polviinsa.

Kului monta minuuttia, ennen kuin Atlas nosti päänsä, pyyhkäisi silmäkulman hihaansa, nousi ylös ja suoristautui. Hänen pitäisi siirtyä tuvan sisäänkäynniltä johonkin rauhallisempaan paikkaan, sillä vollottaminen suoraan sisäänkäynnin vieressä oli idiotismia puhtaimmillaan. Vaikka Atlas saattoikin olla idiootti, hän oli idiootti, joka ei itkenyt julkisesti.

((Ja ulkona. Have fun ja palataan asiaan myöhemmin! :D))

((Anteeksi! Tämän vastauksen lähettäminen on venynyt kuukausi tolkulla ja olen siitä todella pahoillani!! Jouduin keskittymään enemmän kouluun, kun kokeista alkoi tulla sen verran huonoja arvosanoja, joita äiti ei enää kyllä hyväksynyt :'D Mutta jatkampas nyt peliä, että saamme sen pikaisesti loppuun.))

Shin katseli hiljaa, kun Atlas katosi seinän taakse. Hän tunsi vähän surua poikaa kohtaan, sillä hän kyllä oli käyttäytynyt hyvin ilkeästi Atlakselle ja sen hän aikoi vielä hyvittää hänelle joku päivä.. kyllä hän jotain keksii, vaikkei tunnekkaan poikaa vielä kunnolla.

Poika pyyhkäisi otsatukkaansa vähän sivummalle silmiltään, samalla kun hän käänsi katseensa kohti Anthonya, joka kysyi oliko hän viidennellä luokalla. "Kyllä olen", Shin vastasi. Hän toivoi, että Anthony ei ollut sanonut mitään tärkeää ennen kysymystään, sillä hän ei ollut kuunnellut ollenkaan poikaa.

Katsoen kohti matka-arkkuaan Shin ynähti Anthonylle, "Hn, jos nostat matka-arkkua toisesta päästä, niin minä nostan toisesta." Hän vain halusi saada matka-arkkunsa pois, mutta samalla hän halusi myös jotain juteltavaa, ettei hiljaisuus laskeutuisi hänen ja Anthonyn ympärille, niin kuin se oli laskeutunut hänen ja Atlaksen ympärille.

Vähän koukistaen polviaan, Shin havitteli matka-arkkunsa kahvaa, mutta ääni joka kuului oven takaa sai Shinin huomion herpaantumaan.
Nopeasti Shin suoristautui ja käänsi naamansa ovea kohti, kuunnellen hiljaa hetken. Kun mitään ei kuulunut, hän laski äänen omaksi mielikuvituksekseen, joka sai hänet hymähtämään huvittuneena.
Kun Shin tajusi hymähtäneensä ääneen, hellä punoitus nousi hänen poskilleen ja niskaan. Poika antoi punoituksen laskea vähän ennen kuin hän kääntäisi naamansa Anthonya kohti. Kun Shin vihdoinkin käänsi naamansa kohti Anthonya, hänen katse oli paljon ystävällisemmän näköinen kuin ennen.

((Ei se mitään! :D Onneksi kohta on jo kesäloma! Ja jos muuten haluat, niin voit seuraavassa vuorossa autohitata sen verran, että nuo saavat vaikka kannettua sen matka-arkun sinne makuusaliin asti. Jos siis siinä matkalla ei satu mitään erityistä. xD Anthony varmaan kantaa vaan kiltisti!))

Anthony seurasi Shinin katsetta Luihuisen tuvan sisäänkäynnille, joka juuri sulkeutui Atlaksen jäljessä. Toisen pojan ilmettä oli vaikea lukea. Tämä näytti hieman surulliselta ja hieman hämmentyneeltä ja… Anthony ei ollut edes aivan varma, miltä. Tämä näytti olevan täysin omissa ajatuksissaan, ja näytti ehkä hieman pöllämystyneeltä vastatessaan lopulta hänen kysymykseensä. Anthony tunsi pienen, epämukavan tunteen asettuvan vatsanpohjaansa. Oliko poika… Ei. Ei voinut olla. Tämähän oli vasta tavannut Atlaksen. Tosin niin hänkin oli vasta tavannut Shinin. Anthony veti syvään henkeä ja pyrki työntämään epämiellyttävät ajatukset pois mielestään. Varmasti poika oli vain hämmentynyt ja ehkä hieman loukkaantunut Atlaksen typerästä ja epäkohteliaasta käytöksestä.

”Älä välitä hänestä. Hän vain… Hänellä on tällä hetkellä vähän vaikeaa”, Anthony päätyi sanomaan Shinille. Hän ei tahtonut tietenkään sanoa liikaa niin, että Atlas suuttuisi, jos saisi tietää hänen juorunneen, mutta hän tunsi kuitenkin tarvetta puolustaa tätä jotenkin. Mikä tuntui typerältä ottaen huomioon, miten Atlas kohteli tällä hetkellä häntäkin. Tämä oli käytännössä pistänyt välit poikki sanomatta sanaakaan. Niin kuin se olisi ollut hänen vikansa, ettei Hestia ollut rakastunut Atlakseen. Atlas osasi kyllä välillä olla niin… pälli.

Anthony nyökkäsi Shinille tämän kehottaessa häntä nostamaan matka-arkkua toisesta päästä. Hän ei ollut varsinaisesti tottunut olemaan se, joka otti käskyjä vastaan, ja toisaalta hänestä tuntui hieman oudolta, miksi he eivät vain voineet leijuttaa matka-arkkua makuusaliin, mutta… Poika oli kuitenkin siinä määrin hyvännäköinen, että hän piti suunsa kiinni ja kumartui auttamaan arkun nostamisessa.

Valitettavasti kuitenkin juuri sillä hetkellä Shin yhtäkkiä suoristautui ja käänsi päänsä kohti ovea kuin olisi kuullut sieltä jotakin. Anthonykin suoristi polvensa hitaasti ja katsoi ovelle kulmiaan kurtistaen. Hän ei ollut kuullut mitään. Eikä siellä ilmeisesti ketään ollutkaan sillä ainakaan hetken odottelun jälkeen ei kuulunut mitään lisää eikä ovi auennut, ja Shinkin hymähti huvittuneesti ääneen, luultavasti kuuloharhalleen. Samassa Anthony myös huomasi pojan sivuprofiilista, että tämän niskaan ja poskille oli noussut hienoinen puna. Hän ei voinut ajatella mitään muuta kuin miten suloista! Hänen oma suupielensä nyki hieman ylöspäin, mutta Shinin kääntäessä lopulta takaisin katseensa häneen päin, hän oli jo saanut kasvonsa takaisin peruslukemille. Shinin kasvoilla sen sijaan oli paljon ystävällisemmän näköinen ilme kuin aikaisemmin. Anthony ei ollut varma johtuiko se siitä, että hän oli kertonut, ettei vika ollut luultavasti tässä vaan Atlaksessa, mutta ainakin poika näytti vielä suloisemmalta nyt. Onneksi he eivät olleet vielä ehtineet nostaa arkkua, koska hän olisi varmaan tässä kohtaa pudottanut sen muuten varpailleen.

”No? Viedäänkö tämä sitten sinne makuusaliin?” hän kysyi hymyilen hiukan ja nyökäten kohti matka-arkkua ennen kuin valmistautui taas kumartumaan nostamaan sitä.

//Roolipelipisteet palkittu tähän saakka. -Caine

((Okkei! Autohittaan mielelläni niin saisimme tämän pelin käärittyä pian loppuun, kun onhan tämän alottamisesta vierähtänyt jo tovi :'D))

Shin nyökkäsi Anthonylle, samalla hän kumartui taas ottamaan kiinni matka-arkun kahvasta. Vihdoinkin he saisivat kannettua matka-arkun makuusaliin, tätä hän olikin odottanut koko sen ajan, kun hän saapui Atlaksen kanssa oleskelutupaan. Kiinni saatuaan kahvasta, Shin loi katseensa kohti Anthonya, antaen hänelle merkin nostaa matka-arkkua. Matka-arkku nousi ylös helposti ja pojat loivat matkansa kohti makuusalia.

Makuusaliin päästyään Shin yritti muistella, mitkä sängyt olivat vapaana ja mitkä ei, sillä se ei ollut kunnolla kyllä jäänyt hänen mieleensä kunnolla, kun Atla- niin juuri! Atlaksen vieressä oli yksi vapaa paikka. Toivottavasti Atlas ei suutu hänelle, kun hän majoittuu hänen viereensä.

Shin käveli kohti sänkyä Anthony perässään ja pysähtyi sängyn päätyyn, laskien samalla matka-arkun maahan. Päästäen irti matka-arkun kahvasta Shin sulki silmänsä, kun hän alkoi venytellä selkäänsä, joka oli joutunut olemaan huonossa asennossa vähän aikaa ja siitä alkoikin pojan ajatukset harhailemaan.
Hän ei voinut käsittää vieläkään miksi Atlas oli lähtenyt nopeasti pois, oliko hän sanonut jotain väärää vai tehnyt jotain väärin? Vai oliko hänellä ollut tärkeämpiä juttuja hoitaa, jotka olivat unohtuneet? Poika nojasi mietteissään oikeaa poskeaan nyrkkiin, jonka hän oli muodostanut oikealla kädellään, jonka painoa vasen käsi yritti kaikkensa pystyäkseen kannattelemaan pojan päätä. Kelaten päässään vaihtoehtoja, miksi Atlas oli lähtenyt niin pikaisesti paikalta, hän muisti Anthonyn olevan hänen kanssaan vielä makuusalissa, joka varmaan ihmetteli tällä hetkellä miksi hän vaikeni suoristettuaan selkänsä. Hiljaa kiroten mielessään Shin avasi nopeasti silmänsä, hän muisti, että Anthony oli hänen kanssaan vielä makuusalissa. Poika varmaankin jo ihmetteli mitä hänelle oli tapahtunut yhtäkkiä.

"Joo, tota anteeksi tosta äskeisestä hiljaisuudesta." Shin loi nolosti katseensa kohti Anthonya, joka oli varmaan odottanut kauan häntä palaamaan tähän hetkeen.

Anthony nyökkäsi miltei huomaamattomasti Shinin katsoessa häntä, ja nosti samaan aikaan toisesta kahvasta. Arkku ei ollut järin painava – ainakaan kahden ihmisen kannettavaksi – vaan nousi ylös lattiasta melko vaivattomasti. He kantoivat sen viidennen luokan poikien makuusaliin, joka sattuneista syistä oli Anthonylle melko tuttu. Atlaksen pöytä näytti yhtä sekaiselta kuin yleensäkin. Mikä tosin tietenkään ei mitenkään vetänyt vertoja hänen oman makuusalinsa siivottomuudelle, sillä siivoaminen ei nyt vain tuntunut olevan kovin korkealla Barryn ja Larryn prioriteettilistassa. Kerran hän oli löytänyt homehtuneen muffinssin Barryn tyynyn alta. Hän ei tiennyt, kummasta olisi pitänyt olla hämmästyneempi: siitä, että miksi ihmeessä muffinssi oli tyynyn alla vai siitä, että se oli saanut olla siellä rauhassa tarpeeksi kauan homehtuakseen. Jos jotain oli sanottava Barryn ja Larryn kunniaksi, niin ainakaan nämä eivät yleensä tuhlanneet ruokaa.

Shin suuntasi makuusalissa kohti Atlaksen sängyn viereistä sänkyä ja he laskivat matka-arkun sen päätyyn. Hän ei ollut varma, oliko poika valinnut sen sattumalta vai ihan syystä. Anthony katsoi, kun poika venytteli selkäänsä. Tämä oli tietysti joutunut kantamaan matka-arkkua ikävästi kumarassa, koska hän oli niin paljon lyhyempi. Kun poika suoristi selkänsä, pituusero oli vieläkin huomattavampi. Anthonyn poskille nousi kevyt puna, kun hän tarkkaili matka-arkun toiselta puolelta silmänsä sulkenutta poikaa. Tämä nojasi poskeaan oikean kätensä nyrkkiä vasten ja näytti siltä kuin miettisi kovasti jotakin. Anthony mietti, pitäisikö hänen sanoa jotakin, mutta sen sijaan hän vain katsoi. Kun Shinin silmät yhtäkkiä rävähtivätkin auki, hän yritti kääntää katseensa nopeasti poispäin kuin olisi koko ajan katsonutkin jotain muuta.

”Mmmh, ei se mitään”, Anthony mutisi ja yritti parhaansa mukaan olla punastumatta, ”sinä olet varmaan väsynyt. Olet varmaan joutunut lähtemään aikaisin.” Hän ei itse asiassa edes tiennyt, mistä poika oli mahtanut koululle ilmestyä, mutta… syyn tarjoaminen tälle oli kuitenkin kohteliasta. Hän vilkaisi kohti sänkyä, jonka päätyyn he olivat matka-arkun kantaneet. Siinä olivat jo kaikki peitot ja tyynyt valmiina onneksi. Shin pääsisi halutessaan nopeasti nukkumaan. Pienen hetken hän tunsi kateutta siitä, että tämä oli Atlaksen makuusalitoveri. Atlas näkisi tämän pyjamassa ja aamulla hiukset sekaisin ja harjaamassa hampaita ja… Ehkä hänen pitäisi mennä joku aamu herättämään Atlas aikaisin. Voi anteeksi, herätinkö sinutkin? En tarkoittanut! Tällä hetkellä Atlas tosin varmaan mottasi häntä, jos hän menisi herättämään tämän aikaisin aamulla.

”Kävitkö jo päivällisellä? Onko sinulla nälkä?” Anthony kysyi vilkaisten rannekelloaan. Päivällisaika oli juuri päättymässä eikä hän tiennyt, oliko poika tullut suoraan tupaan vai käynyt sitä kautta. Olisi ikävää, jos tämä joutuisi menemään nukkumaan tyhjällä vatsalla.

((Voisi ehkä joo yrittää lopetella. xD Voidaan varmaan pelata, että Shin ja Anthony lähtevät kiireellä vielä päivälliselle tai Shin haluaa jäädä purkamaan matka-arkkuaan tai nukkumaan tai jotain. :D))

Shin ei ollutkaan huomannut kuinka nälkäinen hän olikaan, ennen kuin Anthony kysyi siitä. "Hn, päivällinen kyllä kävisi." Hän hymähti lyhyemmälle pojalle, hän oli viimeksi syönyt aamupalan ja siitä olikin vierähtänyt jo jonkin aikaa vai lasketaanko aamupalaksi lasillinen omena mehua?

Shin käveli makuusalin ovelle ja pysähtyi sen eteen, samalla kääntyen Anthonya päin. Hän ei ollut varma oliko Anthonylla myös nälkä, sillä hän hän oli kysynyt oliko hänellä nälkä, joten hän tulkitsi, että lyhyemmällä pojalla oli myös nälkä ja hän halusi saada nopeasti ruokaa.
"Tuletko myös syömään vai et?" Hän kysyi luoden katseensa kohti Anthonya. Shin halusi olla vähän herrasmies avatessaan oven lyhyemmälle pojalle, sillä olihan sanonut aika hölmöjä asioita hänellekkin.

((Olipas vaikea kirjoittaa nopeasti jotain järkevää :'D Mutta nyt on ainakin lähempänä lopettelua.))

Anthony hymyili hiukan tyytyväisenä, kun Shin vastasi, että päivällinen maistuisi. Tämän hymähdyksessäkin oli jotakin suloista. Mutta loistavaa, hän ei siis ollut ollut väärässä siinä, että tällä ehkä olisi nälkä. Hän vilkaisi vielä uudestaan kelloaan ja epäröi vähän, ehtisivätköhän he päivälliselle. Se oli ehkä vähän siinä ja siinä. Mutta jos he eivät ehtisi, niin hän voisi viedä pojan suoraan keittiöön ja koettaa saada kotitontuilta tälle edes voileivän tai jotain.

Shin käveli makuusalin ovelle ja kääntyi katsomaan häntä kysyen, tuliko hänkin syömään vai ei. Hänen sydämensä hypähti. Häntä erittäin harvoin pyydettiin ruokailuseuraksi. Hän oli viettänyt viime ruokalassa yksin kirjan parissa, kun Atlasta ei ollut juuri ruoka-aikoihin näkynyt. Joskus hän tunki istumaan joidenkin sellaisten ihmisten seuraan, joiden tiesi olevan liian kilttejä käskeäkseen häntä pois, vaikka eivät pitäneetkään hänestä. Ei heillä mitään puhuttavaa kuitenkaan tietenkään ollut.

”Tulen”, Anthony vastasi nopeasti, vaikka olikin jo käynyt päivällisellä. Mutta kyllähän jonkun pitäisi kuitenkin varmistaa, että poika löytäisi Suureen Saliin ja mitä jos Suuri Sali olikin kiinni ja pitikin löytää keittiöön! Hän loi vielä viimeisen katseen matka-arkkuun ja Atlaksen tyhjään sänkyyn – ehkä hänen olisi pitänyt jättää tälle jokin kirje? – ennen kuin kääntyi kannoillaan ja suuntasi kohti ovea.

”En ole ihan varma, ehdimmekö enää, mutta jos emme, niin voimme käydä keittiön kautta. Kotitontuilla on yleensä aina jotain jemmassa”, hän totesi vilkaisten taas kelloaan. Häneltä meni hetki tajuta, että Shin piti makuusalin ovea auki hänelle. Hänen poskilleen kohosi hienoin puna, kun hän lopulta tajusi luikahtaa ovesta ulos käytävälle. Hän mutisi hiljaisen kiitoksen ennen kuin lähti suunnistamaan ripein askelin kohti Suurta Salia varmistellen aina välillä, että Shin varmasti pysyi mukana.

((No niin, tämä olisi varmaan viimeinen vuoroni tähän peliin sitten, jos oli tarkoitus lopetella. :D Ja jos Shin ei nyt tee tai sano mitään, mikä ehdottomasti vaatisi reagointia. xD Mutta kiitokset pelistä! Pelaillaan joskus jotain uuttakin!))

//Roolipelipisteet palkittu tähän saakka. -Caine